Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 27, 1942

              olisi äm paraskin kompanssi käytet­tävissä;
I^ten löytää yksinäinenkin
nuori lintn, mitä sunrinimana var­aat
rnanat niiden sekaäii. paikkoito: •
- ' V V lehtikasaan l ä n i p ^ ^ i ^ ^ käytettävänään sellaiset v v
lOflDOD
(jatfeoa 2:lta siiraitaV^
ii Hyvästi sitten''
I^utoo iinat. Mutta sen lisäfcsij et­tä
naara^Iintu osaa valmistaa tällai­sen
hautomakoneen, koiraslirttu taitaa
Vdä säädellä tämän uunin lämpöä-
{un N-ahentämällä tai lisäämällä lAti-peitettä.
Muurahaisten \iisau5 tiedetään hy­vin
ja monessa suhteessa ovatkin ne
teknillisesti erittäin korkilla tasolla
muihin eläimiin verraten.' Niillähän
on ai\'an omintakeinen yhteiskunta"-
järjestyksensäkin. Pesänsär ne räken-ta\-
at hnnn vaihteleviksi-monienlaisi-ne
lcaytä\ineen ja polkuineen. Ra-keanustolminnassaan
käyttävät -Tie,
laonia ihmeellisiä k^ihöja,^ joilla, on
>veriau5kohtansa ihmisten tekniikassa.
Meilläkin tunnettu, pieni, musta pa-perimuurahainen
esim." "muiiraa'*
ottoihin puihin käytäviä iuehoksi pii-leskelliista
paperimassasta; -Ravin-ionsa
hankkix^at muurahaiset monella
Thmeellisellä tavalla harjoittaen
ikäänkuin karjanhoitoa ja maanvil­jelystä.
Pienet keltamuurahaiset,
jotka elävät maan sisään kaivamis­saan
pesissä ja kivien alla, hoitavat
Iditikirvoja, joiden makeita ulostuk-
^ tie "lypsävät" ravirmokse^n tunto­sarvillaan.
Toiset muurahaiiset har­joittavat
arvan hämmästyttä\^ jär­kiperäistä
maanviljelystä kasvattaen
ftsansÄ lähellä tieiöäkasVeja niiden
aementen vuoksi ja toiset riiaanaläi-Ä
kammioissa sieniä. Troopillisen
Aaierikan lehdenleikkaäjammirahai*
set leikkaavat leiidistä pieniä i^la^a,
joita ne sitten kuljettavat: sienitlu'-
hoihinsa lannoitusaineeksi; • Osaavat­pa
träät muurahaiset hatiklLia itsel­leen
elamamnukvakuuttakiii ryöstäen
KirJ. V^ENO SALA,
apuneuvot, joita ihminen ei käsitä
eikä osaa jäljitellä. Puhutaan tällöin Pv!'*^'^ »apasi tytön kotiinsa kii-
"vaistosta", mutta sillähän asia ei i ^ehtimässä juoksujalkaa, melkein
ole nutenkään selvitetty, jo kotiportilla.
"Hei, Ellen! Mihin niin kiire?
Useiden eläinten valaisemiskyky Eikö xiihän kävellä, kun on niin kau-on
sikäli ihmeellinen juttu, ettei ih- nis ilta?-
mistekniikassa ole sille mitään N-as-taävaa,
sillä eläinten valohan on kyl­mää
valoa, mikä syntyy \'älittömästi
kerniallisesta energiasta ilman lämpö-ilmiöitä.
Ja miten tehokkaasti muu­tos
tapahtuukaani Kun ihminen
saa vain vaivaiset 2 J4 % sähkö\nrras-ta
muuttumaan sähkölampuissaan va­loksi,
tapahtuu muutos kiiltomadossa
100 %: sesti. Pahasti on ihminen
tässä s:uhteessa luonnosta jälessä. Va-lödimensä
voimakkuutta voivat muu-tarnat
eläimet säätää aivan kuin va­lonheittäjää,
sekä sammuttaa että sy­tyttää
sen. Moni eläin voi lihaksien-sa
avulla estää kokonaan valon näky­misen
ulospäin. Muutamilla sy\'än-meren
kaloilla säteilee silmistä ultra-mariinisinistä,
vatsasta taivaansinis­tä
ja pyrstöstä rubiininpunaista va­loa.
Toiset niistä voivat samasta va-lonläteestä
lähettää sinistä, punais­ta
ja keltaista valoa mielensä mukaan
eriväristen linssiensä lävitse.
Suurin osa eläAden olioiden elämäs­tä
on taistelua, ja siksi onkin elimil­lä
paljon sellaista, mikä muistuttaa
ihmisten sotavälineitä. Sodan uusin^
ta taisteluvälinettä myrkkykaasua,
voidaan verrata muurahaisten kirvele­vään
nesteeseen, mitä ne vaaran tul­len
ruiskuttavat itsestään. Sumutta­minen,
joka vasta maailmansodassa
toisten^nuurahaisten koteloita ja kas­vattaen
niistä orjia, jotka tekevät
työtä ryöstäjiensä hyväksi. Keski-
JEuropassa asuva, n.s. amatsooni-muti-rahainen
elää aivan kokonaan orjien-m?
arassa ja on mennyt, työttöm}^-
cfesään niin rappiolle, ettei se osaa
edes itse syödäkään. Ihmiskunnas­sa
ei n3rt sentään vielä ole päästy ai­van
näin pitkälle!
''Ei, en minä nyt viitsi"Vsanoo tyt­tö
väliellenvja pysytellen etäällä pu­hut
teli jasta.. \
''No mmiään sitten soutelemaan,
tuossahan on vene rannassa.'''
"Ei nyt sinnekään, niin väsyttää.''
'•Tottahan smä istua jaksat, minä
soudan."
"Ei"-, sanoo Ellen ja aikoo mennä
tiehensä, mutta poika tarttuu vallats»-
tomasti häntä käsi\-arteen ja vie mu­kanaan
venerantaa kohti. Vastaha­koisesti
seuraa tyttö häntä ja istuu
äänettömänä veneeseen, luoden ar­kailema
silmäyksiä kotiinsa päin.
Ilta kutoa jo vienoa hämäräver-hoaan,
mutta veden pinta välkehtii
vnelä punakellervänä läntisen ruskon
hohteessa. Kuun sirppi vilottaa sel­vänä
himmenevällä taivaalla. Ran­tamien
maisemat jämöttävät jylhinä
joka puolella, tuolla paljaina kallioi­na,
tuolla vetäen jotakin viheriää e-teensä
ja vain jossakin notkelmassa
pukeutuen kokonaan tummaan vih­reään.
Arvo vetelee airoilla harvakseen ja
katsoo perätuhdolla äänetönnä istu­vaa
tyttöä, salaa ihmetellen hänen
omituista käytöstään ja koettaen ar­vailla
siihen syytä. Ei hänkään tun­nu
löytävän nyt puheen aihetta, jo­kin
ikäänkuin pidättää. Mutta eihän
kehittyi'niin suurenmoisesti, on van- näinkään voi kauan jatkua, joten hän
hastaaji tunnettu taito eläinmaailmas- virkahtaa :
sa. Mustekalathan tyhjentävät vaa­ran
uhatessa mustevarastonsa verho­ten
itsensä tummaan pilveen päästäk­seen
sen turvissa pötkimään pakoon.
Entisinä aikoina olivat sotamiesten
vaatteet mitä kirjavimmat räikeästi
erottuen ympäristöstään. Vasta maa­ilmansodassa
alettiin suuressa mää­rin
käjrttää mahdollisimman paljon
maaston mukaisia pukimia. Mutta
Ampiaisten pesänrakentamistaito eläinmaailmassa on tällainen luonnol-oa
vallan ihmeellinen. Niiden raken- linen värisuoja jo ammoin ollut käy- kähtäen havahtuu ja sanoo hätäisesti:
-misaine on hienormettua puumassaa, - tännössä. Mitenkä eksyttävän sa- "Ei enää tänne päin. Käännä jo
• niiiiä ne leukaperissään-muokkaavat . nian\^rin€n onkaan usein eläimen vä- ympäri/'
ohuiksi levyiksi liimaten ne syljelläänT' ri ympärillä olevati luonnon kanssa. ''Sinullapa on nyt hätä. En ym-
^1ämä puumassa on kokoomuksel- Perhosten siivetkin ovat monenkirja- märrä tätä, mutta samapa se", sanoo
taan-arean samanlaista ?kuin-meidän vat vätiltääti vain siltä puolelta, joka Arv-o ja kääntää veneen suuressa
- saiamalehtipaperimme vaikka, se on- ei ole lepoasennossa' näkj^ssä ja Iin- kaaressa,
^väriltään harmaata, koska se ei tujen munat ovat usein erehdyttäväs-
"Omituisen kaunis ilta, eikö?"
"On", myöntää tyttö ja ympäril­leen
katsellen jatkaa: "Täällä on kuin
vanki."
"Vanki, vapaana ja vapaassa luon­nossa.
Miten sinä niin sanot?"
"Siltä se vain tuntuu."
"Minunko seurassani?"
Ei kuulu vastausta. Kiusaava ää­nettömyys
jatkuu minuutti toisensa
jälkeen. Viimein tyttö aivan kuin säi-oie^
vdkaistua, kuten ihmisten papferi.
Päässet muuraavat pesänsä saves­ta,
mihinkä ne sekoittavat liimamais-ta
sylkeään. Ihmisten savimajoilla-kb
on sus \-astineensa eläinkunnassa.
^totaito on lunnossa mitä ylei­sta,
siUä enemmän kuin 60 pros. eläi-osaa
lentää, alkaen lento-ora^
*an ja lentokalan liitolennosta lasku-
^jostimentapaisine laitteineen airia
eläimiin, jotka voivat öous-ilmaan.
Lentämisessä on
'^;suuri mestari ja useissa suh-ti
"ympäröivien Icivnen näköiset.
Lopuksi vielä eräs hauska tapaus,
neisestihän tiedetään, että ^eläimillä
dn tasapainoelimet, joiden avulla ne
säilyttävät tasapainonsa. Ihmisellä on
sisäkorvassa kolme nesteellä täytet­tyä,
kaarimaista kanavaa, joiden kes­kitasot
ovat kohtisuorassa toisiaan
x^astaan ja näissä kanavissa on pieniä
kalkkibivihiukkasia, jotka fepäävät
luntokarvojen varassa. Eläimillä
taas on tasapainolaitteena usein pie­niä
rakkuloita- Kalkkikivihiukkasen
Soutaja katselee suurta, hohtavaa
savupatsasta, joka kohoaa tummene-
\'alle taivaalle jonkun matkan päästä,
ja muistaa, että sen juurelle on taas
aamulla mentävä. Elämä on taiste­lua
— täälläkin, mitä sitten Europas-elimensä
kuntoon,
kanikko!
Äyriäinen on me-sa
ja muualla . . .
Tuolla perätuhdolla, niin lähellä,
mutta nyt ikäänkuin hyvin etäällä,
hämärän takana, istuu tyttö, jota hän
on unelmoinut omakseen ja jonka ku­va
on häilynyt aina hänen mielessään
tuolla saxnipatsaan juurella. Ja he
tiesivät sen molemmat, mitä sydämis­sä
liikkui. Mutta n>^ hän on kuin
kuuro ja mykkä. Mitä on tapahtu­nut?
, . .
"Kuulehan, Ellen, sanohan nyt
mikä sinua v^aix^aa?"
"Ei mikään."
"Vaivaapa?. Et ole entisenlainen.
Eii ^rmmiärrä sinua."
Kotiranta lähenee. Silloin Ellenia
tuntuu pitä\'än jotakin sanoa.
"Minulle on kotona puhuttu jota­kin
ja minun silmäni ovat alkaneet
aueta."
"Siis minuun näiiden. Hyvä. Mut­ta
mitä on puhuttu, jos saan sen tie­tää?"
"Paljonkin. Isä sanoo, että minä
en saa seurustella 'sellaisten kans­sa'
. . ."
"Sellaisten kuin minä?"
"Niin, ryssän rakastajain . .
"Ymmärrän, mitä on tarkoitettu,
mutta j-mmärtänetkö sinä."
"En aivan, tuntuu niin sekavalta.
Mutta kaiketi he ovat oikeassa."
"Ja sinä aiot noudattaa heidän
mieltänsä?"
Kun vastausta ei kuulu, ymmärtää
Arvo sen ja sanoo:
"Tämä oli minulle outo isku, mutta
täytyy se kylmästi kestää. Olen ra­kastanut
sinua ja olemme niin paljon
tulevaisuudesta haaveilleet, liikaakin
aivan, mutta en tahdo yrittääkään
nyt sinun mieltäsi muuttaa enkä tuot­taa
isällesi vastenmielisyyttä ja rii­toja."
Ar\'o vetäisee veneen rantaan ja he
astelevat rinnakkain äänettöminä ta­lon
pihalle. Elli pysähty>' ikäänkuin
jotakin odottaen, jolloin .Arvo ojentaa
kätensä:
''No, hyvästi sitten I"
Vuosi on kulunut. Ellen ja Arvo
ovat kuin yhdestä sopimuksesta väis­täneet
toisiaan. Vain yhdessä yllät-täjäistilaisuudessa
ovat he olleet yh­dessä
ja vaihtaneet nopean terveh­dyksen,
siinä kaikki. Tällöin kuiten­kin
Arvo pani meitille, että Ellen
näytti entistä kalvakammalta ja va­kavammalta,
monta vuotta vanhem­malta.
Ellenin isä on sairastellut, kuljes­kelee
hiukan kumaraisena ja lepän-karvaisena.
Puhuu vähän, harvak­seen
ja hillitysti, ja näyttää aina a-jattelevan.
Eräänä iltana hän istus­kelee
kotona tyttärensä kanssa kah­den.
Hän katselee salavihkaa ääne-töntä^
surumielistä tyttöään, joka oa
ihmistä edeHä. Ajatellaanpa pieninkin heilahdus^ paikoiltaan syn-
Näin olemme huo.mannect, kuinka
mcmet ihmisten tekemät keksinnöt
ovat jo ammoin olleet käytännössä asettunut ikkunan eteen ja katselee
ciäin- ja kasvimaailmassa, ja kuin- järvelle. Näyttää laihtuneelca ja
ka usein luonto olisi voinut antaa ih- ikäänkuin kärsivältä. Tuon bän huö-
'^^esim, ameriklaista tuntnrikur- nyttää tasapainoaistissa ärsytyksen miselle opetusta^ Vasta |"eid«n^^»- maimut on ennenkin^
joka asuinpäildfeaa imiutlaest^ aiTiemta^ uudes^ tasapainoon ' ''"'"^
^taivaltaa 12 tunnissa 2>S00 km-y pyrkimisen. Useilla äyriäisillä ovat
Jf^ohjois-Anaeritan Hudesta nämä tasapainorakkulat avonaiset u-
^^^öJäta yli meren EtdärAmcri^ lospäin, eikä niissä ole alkuaan mi-
Tff» Guayariaan, voimatta välillä '"'
kaskeuu - maahan ie{»a-
Tämän tosin taitaa ihmiticn-
"»otta linnun lentovarmuiis on
fe«in ihmisen ja sen perille-tään
kiviiriukkasta. Mutta silloinpa
äyriäinen itse täyttää tasapamoeli-mcnsä
fcivenmurenilla. Jokaisen
kuorenvaihdoksen aikana eläin, saa Siitä voimme varmasti päätellä, etta
myös uuden rakkulan, ja joka kerta ihmisten tekniikalla on viela aaretto-on
pettämätön, ikäänkuin bn eläimen myös pantava tasapaino- miä «Estymisen mahdollisuuksia.
•kanamme on oppia saadakseen alet- hen syytä. Nyt hän sanoo:
tu järjestelmällisesti tarkkailla luon- "EUen, sinä näytät kalpealta ja su-töa
pitämällä esim. leijailev-aa petoliff- rumielise^ltä, et ole pitkään aäaan ol­tua
mallinaan kehittäessään liitolena- lut iloioeD ja mpas niinkuin ennen,
totaitoaan. Monien luonnon teknil- Onka sinulla jokin vaiva?"
"Mikäpäs vaiva minulla olisi'%
vastaa Ellen hiukan säpsähtäen ja pu­nastuen.
"On se jotakin. Sanoppas nyi, on­ko
Arvon ja sintin seurustelu jo ko­listen
saavutusten rinnalle ihmisellä
^i ole vielä \3Staavia saavutuksia.