Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 1, 1949

              — miesväen h
tka osaavat
toa ja parsia su
kahvipannun ti
aainua lattialle. M
loita — jostakin ]
)n yliluonnollisia 1
i maailmassa tap
Lumpiallista kudosi
puuron syonflkm i
resta pitäen opetfc
iän muita temppuja
ä keittämään? Edd
;sa on pannun
)pysistä. Miten
ia, se on käsittän
ita kertoilla. Ne V2
cohottavasti ja
"CTHDYSVALTAIN kuuliuan kirjaili-
1..ja oli humoristi. -IVIutta hän- ei cl--
lluthuButtelija DMkätahansa-vaan mies,
fci^tunsi kansansa ja maansa perus-t
juiiiaan myöten, «vaellusvuosiltaan kul-
I lankaivajana, c^paana Mississipillä, r i -
iosreportterina ja vapaaehtoisena sisälr
[jissödassa — etelävältojen puolelhu
Hän tiesi tarkalleen :J;uinkä kansaan
I jaytyi suhtautua/ Run<^tjoita ja kau-;
nokirjaflijoita kohtaan ei Yhdysvalto­jen
nuori kansakunta osoittanut mi^än
suurempaa ynimärtäniystä,; mutta hy-xdsd
leikinlaskusi oltiin ähia^mukana^
Kukaan ei pystynyt poistaiää^elätnaii^
arkipäiväisyyttä' pilailulla' niin luont^-
^sti kuin Mark 'Ti^tt. ^ '-^^
Mark Twain %ierkitke ^^alitäi' hid^
tiä" luotrnuoralla tJU^^kahta sylen sy­vyyttä".
Tämän nimimerkin Otti käy­täntöönsä
Samuel-Langhorne Glemens,
kui^liän ryhtyi kirjoittamaan artikkelei­ta
erääseen lehteen Virginia- Cityssä.
Samaa nimimerkkiä kä3rttäen hän kir­joitti
myöskin maailman kuuluisimmat
poikakirjat "Tom Sayer" ja "Huckk-berry
Finn'-.' Täytyy tocfellasurkutel-la
sitäi joka tämän - jälkeen ei tiedä ku­ka
on !M§rk Twain. . •
Mark Twainin huumori myttää ole­van
aivan pohjaton; Kunniansa huipul­la
pidettiin häntä 'jonkinlaisena sukke-luusautomaattina,
joi&a alituiseen ^ y -
tyi olla valmiina levittämään hauskuut­ta
ympärilleen. Maik tekikin: työtään
väsymättä. Toisinaan varasi hän itsel­leen
aikaa vastatakseen kaikkein mie-lettömimpiin
khrjeisim, joita kansa pi­loillaan
hänelle lähetti.
Kun tuli tunnetuksi/ että Mark
Twain sai palkkionsa dollarin jokaiselta
kirjoitetulta sanalta, äly» joku lähettää
hänelle dollarin postissa."
"Tässä on imaksu etukäteen.: Saanko
pyytää yhden sahan?'' . .
"Kiitos", kirjoitti Mark vastauksek^
Mark Twahiin -ironian taakse kät­keytyy
syvä vilpittömyyö^ja *irtmikään
tympäissyt Mntä enemmän Ituinhaäve-midisyys
ja väärä.saäliväisyys.'Luon-.
teeltaan tämän .kaltaiset-henfcaöt tuli­vat
aina nolatuiksi,-^ jos 1.-he.-jrrittivät
sellaista, että poikanen olisi :mieltynyt
pienenä sanokaamniie : vaikka piimään,
^ k a se miehenä sitten onkin'hänen
ierkkujuomaänsa. Kun . tottuu» niin
°"eHyy. Ja puuhäkkuuHa on ensinl-Ä
t e n hankaluuksien jälkeei. kaikki
edellytykset niiehen naieltymyksen voit­tamiseen.
Mies tuntee puita pilkkoessaan väke-
"öen esi-isiensä veren ponissaan ja hä­nen
poveaan paisuttaa sama luonto, jo-
M pullisti muinaisina aikoina hänen
€si-isiensä karvaisia rintoja. Siitä on
^ytännöUistäkin hyötyä. Melkein poik­keuksetta
mies kerran alkuun pääs-
V tyään, pilkkoo puita yH urakan. Kdla-nsta
hän kantaa niitä sisälle keittiöön
enemmän kum.sylykseen Jnahtuisi —
hikisenä tosm, mutta sisäisesti kirkas-,
^tuna. Jos hän on4u<wan, lienkiseri
^yon tekijä, voi puiikcllarf tai -vaja
%dä usem työpajaista silläto alalla:
*ioni kirjailijarja^^temäatikko on saa­dut
huikaisevan vä%ksäi-kiiireen is^
^ e s s ä halon pmtaan: " '
.;^utta mitcnsaada mies enan keila-
^ ja punhommapu? -Hyvät naiset,
^<«kaa;iianen-kTOiiantimt^
f^se autai vieSaä^ hänet" kats(Mnaan,
™ ^ TE piBcotte^i^mta. .
TWAIN - määilmän suurin
konstejaan Markm kanssa. Kerran oli
eräs rouva "Twainin" sukulaisista kuol­lut.
-Kirjailija oli läsnä hautajaisissa,
enemmän puolison vuoksi, sillä itse
hän ^ei paljoakaan ollut tekemisissä
miehen kanssa. Päivää myöhemmin
hän kohtasi erään vanhan naisen.
"Niin kauhean surullista",. huokaili
hän, "että teidän täytyi haudata BiUl"
Krpkotininkyyneleen pyyhkäistjraan
Mark sanoi: "Sehän oU pakko. Hän oli
kuoUut."
Ei myöskään kannattanut lähest}^
häntä hurskain sananparsin, koska
Mark Twam oli vapaa-ajattelija, joka
terävästi tuomitsi kaiken raamatunlau-
' "^iden Väärinkäytön. Kun, Mark oli
•vastavihitty jä"asui Buffalossa, oli hän ,
kutsunut erään hyvän ystävän,perhee­seensä.
Mutta viimeisillä 'minuuteilla
sai ystä\^ esteen ja lähetti anteeksi-pyyntökirjeen.
"Valitettavasti minä en voi tulla",
kiijoitti hän. "Herra olkoon teidän
kanssanne."
' Päivää-myöhemniin sai hän vastauk­sen.
"Herra^ei tullut, vaikka me o^io-tinune
päivällisen kanssa puoli tuiltia.
Lähettäkää joku luotettavan^ti seuraa­valla
kerralla."
Mark Twain jiunaloi pahettaan ja
antoi aina vaimon tarkastaa kasikirjoi-tifjcset,
ennenkuin ne menivät painoon.
Tällä tavoin vältettiin turhat vihjaili^.
— Mark käytti toisinaan sangen karkei­ta
sanontoja, jotka vaimo korjasi ja
poisti. Saattoi kyllä tapahtua, että
muutamat korjaukset olivat tarpeetto­mia,
mutta Mark piti kuitenkin hänen
apuaan suuressa arvossa. Kerran kiit­ti
hän puolisoaan erään romaanin alku­lauseessa.
. ,
"Tämä kirja on omistettu rakkaalle
vaimolleni Olivialle; ilman hänen ar-
. . . . V : . . '
vokasta apuaan ja rohkaisujaan romaa­ni
olisi tullut valmiiksi suunnilleen
puolta lyhyemmässä ajassa."
Rouva ei, ottanut sitä pahakseen.
Hän tiesi mitä .hän noerkit^ omaperäi­selle
miehelleen. Kim aviopari oli
saanut esikoisen oli Mark seitsemännes­sä
taivaassa. Mutta se ei estänyt, että
hän saattoi lapsen huutamisen vuoksi
valitella^ kun se häiritsi häntä hänen
työssään. Eräänä iltana, kun hän istui
lapsi polvella,, hymyili rouva:
"Myönnä joka tapauksessa rakasta­vasi
poikaa!"
Mark veti tuuheat kulmakarvansa
kasaan. "Se olisi liian paljon sanottu.^
Mutta minä myönnän jhielelläni,ett^^
pidän arvossa tätä pientä -poloista isän
vuoksi." _ - • ^
f hiertävänä eate^^^
Mark Twain yhtä siinsit
jansakin kautta maan. Niin suosittua
puhujaa ei U.SA:lla ole koskaan. oUut
sen paremmin aikaisemmin kuin myö-henuninkään.
Kerrotaan, että kaäi-kein
ensimmäisen esitelmän yhteydessä,
mikä pidettiin eräässä pienessä kaupun­gissa
Mnnessä, Mark ei tahtonut mi­tään
ilmoittajaa. Sen asemesta esitteli
hän itse itsensä omalla ythnekkäällä
tavallaan ja. etelävaltion asukkaan hi­taalla
honottavalla murteella:
"Ulan esitelmän pitäjä on nimeltään
Mark Twain. Se mies olen minä! Ai­noa,
minkä tiedän hänestä oii,että hän
^ei koskaan ole istunut vankilassa ja
että kukaan ei tiedä minkävuoksi."
Mark Twain tidi lopulta, niin suositi&-
si huvim^starina, että kansa alkoi nau­raa
hohottaa jo ennenkuin hän oli
avannut suunsa. Se johti kerran ikä­vään
väärinkäsitykseen.: i^irjailijan pi­ti
esiintyä puhujana Chantanquassa,
mutta hän oli saanut esteitä.
Hänen sijastaan täytyi kaikessa kii-;
reessä ottaa toinen esitelmäi^itäjä —
eräs raittiussaarnaaja. Hän sattui ole­maan
hyvin i>a]jon Mark Twainin nä-köincftaj-
niin että kaikki lutdivat kuului­san
humoristin esiintyvän valepuvussa.
''Minä valitan, että te ette saa kuulla
^hauskaa Mark Twainia", alkoi hän,
^Vaan hänen asemestaah enemmän . . •
hm . . vakavan raskaan miehöi kuin
minä."
"Ha ha, ho ho!" nauroi yleisö.
Puhuja poikkesi sitten pitkään saar­naan,
mikä käsitteli välajuomien vää­rinkäyttöä.
Kansa alkoi^ Isnodä itseään
polviin ja muutamat heittelivät hattu-jaan
ilmaan. Se oli kaikkein elähdyttä­vin
parodia, min^ he koskaan olivat
kuulleet.
Lopuksi alkoi onneton puhuja her­mostua.
Hän käsitti, että jotakin oli
hullusti ja alkoi huolestuneena katsoa-
? llsiä^f ^ mm^\ pko
^ ^aulaltidä di^ia-stdötlä,^^ kaki^täi ja
änkytti. Kutfntelijat vääntelehtivät
naurusta. Mutta sitä hillittömämmni
kansa nauroi, kim mies tuli ydii&cli-taan
ja. alkoi kuvailla juopon surullis­ta
kohtaloa. Yleisö suorastaan mylvi ja
osoitti suosiotaan yhteimän.
"Saanko hfljaisuuttä", pyysi' puhuja,
'fl^nui on vakava asia."
"Auttakaa, pitäkää minua", huusi jo«
ku. "Minä kuolen naurusta!'*
Sillom lähti puhuja tieheni hyvin
onnettomana. Mutta yleisö oli huvit­tunut,
se kuvitteli todella kuulleensa
Mark Twainia.
Ei ole kynikö, että Mark Twain on
kirjoittanut joukon kirjoja ja pitänyt
lukemattomia esitelmiä. Kun oikea
hetki koitti, kirjoitti hän myös leikUU-siä
kirjeitä poliisimestareille, postimes-tarelle
ja muille yhteiskunnan tukipyl­väille.
Kenan tervehti hän miljonääri
Cainegieta kerjuukirjeellä. Hän arve­li
voivansa tehdä sen yhtä hyvin kmn
joku toineidcin. Hän kirjoitti:
» \
"Rakas mr. Carnegie:
Olen lukenut lehdistä, että te olet"
te hyvin r^as: Minä tarvitsisin vft"
sikirjan. Se maksaa kaksi dollaria»
Minä siunaan teitä. Herfapime no»
kee teidän hyvän tekonne,
_ 7. K. Älkää lähettäkö virsikirjaa,
vaan lähettäkää kaksi dollaria,"
Vi^ä tunnetumpi on Mark Twainin
kirje eräälle murtovarkaalle. Joku oli
K murtautunut kirjailijan huvilaan ja ot­tanut
vähän hopeaa. Silloin kiinnitti
Mark seuraavan ilmoituksen ovelle:
'm
m
m im i
i
f'
f,
Ifämä intiaamPojat eivät olleet kerskaan aikaisemmin nähneet
heimonsa jäseniä entisissä pukimissa sulkapääfdneineen, emte»-
kuin juuri Oskvoekemssa Ont, vietetyssä intiaanien ^'KmtdeHkatP'
sat^juUassa^'
- Kuulutus seuraavalle murtO'
varkaalle:
Tässä talossa pn nyt nUnkuin tule*
vaisuudessakin halpoja uushopeisia
lusikoita ja haarukoita. Ne ovat peU
' - tilaatikossa ruokasalissa, kulmassa,
missä kissanpoikasilla on korinsa. Jos
tarvitsette koria, niin asettakaa vain
poikaset peltilaatikkoon. Te löydätte
parin huopatossujani eteisestä vaate'
natdakon luota, missä sateenvarjote"
line sijaitsee. Olkaa ystävällinen ja
sulkekaa ovi lähtiessänne. , .
Teidän-uskollinen '
Samuel L. Clemens."
Kaikki eiA^t saaneet iloita saamalla
. kirjeen Amerikan kuuluisimmalta kir­jailijalta.
Toisinaan hän vetäytyi S3T-jään
"säästäkseen rahaa", kuten hän
sanoit. Englantilainen runoilija Ballan-tyne,
jonka kanssa hän oli kirjevashdos-r^
sa, sai kerran, odottaa vastausta kir­jeeseensä
kauan aikaa. Lopulta' hän
kyllästyi odotukseen tja soveliaana ke*
^ I ^ u k ^ lähetti Markni^ pai>6rilius-t