Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 18, 1953

              PERTTI:
• e singissd
. huhut olh^t Mertän^t fciiipungil-
, että 9. Linja n:ossa 7i5:sijäit^
ulituuri-Kallen saluunan. takähuonees-
S3 harjoitettiin muutakin, kuin uhkape-jiä.
Huhu oli saanut äikunsa siltä, kun
piirin ^ artiokonstaapdi oli eräänä i l ­tana
pidättänyt muutaman mainitusta
japakasta poistuvaa .miekkosen, koska
tämä oli ollut väkijuomiehlvaikutukseb ,
alaisena y l i sallitun määrän. Vasta po­liisiasemalla
suoritetussa; tarkastukse£-
S3 oli todettu., ettei miekkosen hun^ala
ollutkaan johtunut alkoholipitdis^staaj-ceista.
vaan "lumesta", yhdestä Helsin­gin
salaelämän pahimmista myrkyistä,
heroiinista. Mieheltä oli myös löy-dettv
kolme avaamatonta pakkausta
"lunta" ja ne .olivat olleet puhtaat, jo
ten oli ilmeistä, että ne olivat joutuneet
miekkosen taskuun vähän ennen pidä
t}stä. Seuraavana aarnuna saluun<ts.sa
oli toimitettu ratsia,mutta tulot oli lai­ha:
kolme Helsingin alamaailman elä­jää,
jotka jdlätettiin kortit kädessä ja
viitisentuhatta markkaa pöydällä. •Lu­mesta'
ei tavattu jälkeäkään. Näin
oli\'at asiat, kun minä sain kutsun
'Pään'' virkahuoneeseeQ. -
— Alpertti, te kai tunnette Pulituar».
Kallen jutun? ; . :
— Otaksun niin. X-uutnantti Fetäjä
on selostanut sen niinune.," . .
— 'Mainitsiko luutnantti E^äjä, että
aiomme jättää sen Äl^ttabnisen teidän
taas^kokfHisa ja'voimansa
rallisia,- Sellaisia ovat m,mr bba-käär-meet,
joista anaconda Jienee nykyään
elävistä käärmeistä suiirin,: saavuttaen
noin 40 jalan pituuden. ^ Ne oleskelevat
mieluummin jokien ja virtojen varsilla,
jolloin ne häntänsä jpuunympärille kier­täen
tekevät tilaisuuden tulleri hyök­käyksiä
isompienkin . imettäväisten
kimppuun, kun nämä janoisina tulevat
juomaan. Niillä on lujat, taaksepäin'
kääntyneet hampaat, jotka auttavat
saalista luisumaan kohti. päämäärään­sä,
uMutta noista "ottavista" hampais­ta
voi olla ikävyyttäkin. Niinpä erääs-ä
eläintarhassa oleva boa a&maisi ker­ran
myttyyn kääritya viltin, lullen kai
sitä joksikin eläväksi makupalaksi.
Suussaan se jo tunsi,,mitä lajia ruokaa
se oli, mutta se.oU jo tiian jnyiMistä^
mytty luisui yain vatsaan. ^ Sen jälkeen
käänne vietti muutamia ^«fömieluisia
aikoja, kunnes mytty tuli vatsassa sen
verran liukkaaksi, että boa saattoi ok­sentaa
sen pois.. Jonkin V elävän i olen-
Eon, veikan, lampaaIl^i- l^ eteen
attuu-— nielaistuajui^^ W sulattelee si- '
tä vukkokaupalla, ennenkuin, se kaip«aa
DDtta-ruokaau, - - 7 . _
. ^ Intian saaristossa öva^kprnieet mo- .
^paikoin^ suorastaaäi.^ayauiee -
Hy\^ä. apuna.: iäiy^
vastaan onintialaisäia^m mun- :
«o, jota IntiantutMjaiudyam Kipling
»^ttää ^-riki-tiki-tavikäi^V :Kun: tuo -
huostaanne?
Senkin hän mainitsi.
— Hyvä! Koko Helsinki tuntee tei­dät
ja teidän maineenne näissä asioissa,
joten minun ei tarvinne muuta sanoa
kuin että ne keinof, aikamäärä j a muut
siihen liittyvät se&at ovat teidän asian­ne,
Alpertti. Onnistuminen on nyt pää -
asia, käytitte tehtäx^ään aikaa sitten
päix^än, kuukauden tai vaikkapa vuo­den.
, ' \
— Minä tar\'itsen tähän juttuun täs­mälleen
24 tuntia aikaa.
Koko sen päivän käytjln luutn-mti
Petäjän minulle jättämien raporttien ja
pöytäkirjojen tutkimiseen. Ne eivät
kuitenkaan ilmaisseet mitään oleellis­ta,
ei ainakaan, mitään sellaista, josta
olisin saanut edes näennäisen lähtökoh­dan.
Ymmärsin, että tehtävä oli vai­kea.
Varmaa oli väin yksi seikka', n i ­mittäin
se, että Pulituuri-Kallen saluu­nassa
tapahtui "lumen" jakelu, mutta
kuinka, se oli toistaiseksi pelkkien ok-i-tamuksien
varassa. Käsitin, ettei ta
vallisesta ratsiasta olisi paljoakaan
apua. Sitähän oli jo yritetty,. mutti
Tram-Camda Hit Päräde on Canadan Yti^isradiott yksi lauantain
ohjelma, mikä on viime aikoina tullut hyvin suosituksi. Siinä on
paljon romanttisia lauluja} joita yliäolei^at laulajat^ XVally Foster
ja Joan Fairfax esittävät. Heidän laulujaan myötäilee öi^kesteri,
jonka johtajana on Bert Xiosiy tunnetiu canadalaincn orkesterin-johtaja.
i
jälleen minuun, mutta remahti sitten
hänkin nauruun.
— Vai poliisi, hän toisti naurunsa lo­massa.
Ja kuka on sanonut sinulle, että
Kalle vaihtaa?
— Poliisi, vastasin ja päästin jälleen
sopivanlaisen remahduksen.
—^ Hyvä on! .\nna seteli tänne!
laihoin tuloksin. Jotain nerokkaampaa Ojensin hänelle rahan ja loin samalla
oli keksittävä. Sitten — no niin, -sitten kysyvän katseen kapakan perällä, ole-rtti
muisti taas olevaBsa .\lpertti v a ^ oveen. Pulituuri-Kalle nyökkäsi.
Kello kymmenen samana ntana minä
piirtelin Pulituuri-Kallen saluunaan ei^
kä edes Alpertin oma lihallinen äiti olisi
tuntenut Alperttia Alpertiksi. Sillä näin
ön, että kaikki Alpertin ystävät, suku­laiset
ja •muutenkin h3n;ät "Hyvää päi-tuttavat
niuiätavat vanhastaan,
— Juuri hän, toisti kaikuna rokon­arpinen.
— Hän siis tyrkytti teille "luiVtä",
Pää sanoi kääntyen rokonarpiseen. '
— Niin, kauppasi suorastaan väki­sin,
tämä vastasi. Ellen olisi nopeasti
onnistunut poistumaan huoneesta, ert
tiedä, mitä olisi tapahtunut!
— Ja tämä mies pyysi teiltä päästä
vähäksi aikaa lepäämään takahuonee­seen,
koska tunsi pahoinvointia? Pää
vää"
- - A i v a n niin, hän vastasi matalalla jatkoi puhutellen Pulituuri-Kallea.
äänellä, astu sinne j a jos sinulle tulee
liian kuuma, riisu takkisi naulakkoon.
Asia järjestyy kyllä tuota pikaa.
Hetkistä myöhemmin olin saluunan
takahupne^sa. .
Huone oli tyhjä lukuunottamatta
pöytää keskilattialla j a paria kolmea
tuolia sen ynipärilla. Oven vasemmalla
että naämioimistaidosg^i -\lpertti on en- puolella huomasin vaatenaulakon. R i i -
nenkin saanut palkintoja. Ja koska
näin on, niin juuri sentähden en millään
tavoin myöskään eroittunut niistä muis-tta
"asiakkaista", jotka sinä kohtalok­kaana
iltana täyttivät Pulituuri-Kallen
"Businessin". Astuin melko reippaasti,
mutta hetkittäin sopivasti horjahtaen
suoraan pyylevän saluunanisännän luo
suin takkini ja ripustin naulakkoon.
Huone oli tosiaan lämmin, joten ei ollut
mitenkään epätavallista olla siellä pai­tahihasillaan.
Sytytin savukkebn ja is­tuuduin.
Ymmärsin, ettei minun tar­vitsisi
kauan odottaa.
Viitisen minuuttia myöhemmin ovi
aurattiin ja kynnykselle ilmaantui ro-baaritiskin
ääreen. Hetkistä myöhem- konarpinen miekkonen, joka loi minuun
min oli edessäni pullo olutta.
Kello 11 viittasin Pulituuri-Kallea
tulemaan luokseni.
—^ Haluaisin vaihtaa, sanoin ja, v i ­lautin
baarinisännälle IGOO markan se­teliä.
nopean, kysyvän katseen ja senjälkeen
naulakkoon. Sitten hän nyökkäsi ke­vyesti
minulle. Vastasin samanlaisella
nyökkäyksellä. Sanaakaan sanomatta
mies riisui takkinsa, ripusti sen naulak­koon
minun takkini viereen, otti sen
Minulla ei ole pientä, Kalle vastasi jälkeen minun takkini, puki sen pääl-
Juuri. £nsin kielsin sen jyr­kästi/
mutta kun, hän e<teU««n ruikutti,
ja sanoi viipyvänsä %'ain hetken, myön­nyin
lopulta. En voinut aavistaa, että
hän oli huumausaineiden myyjä. Nyt
ymmärrän, miksi epäluuloja on kohdis­tunut
baariini.
— Siksi pyydänkin, että hänet tar­kastettaisiin,
rokonarpinen jatkoi kes­kustelua.
^
— Hänet on tarkastettava! kuului
kaikuna rokonarpisen takaa.
—Tiedättekö, kuka tämä mies on?
Pää jatkoi eikä ollut kuulevinaan v i i ­meksi
kuulunutta, vaativaan äänensä­vyyn
tapahtunutta huudahdusta.
. — En, enkä väiltäkään tuntea hänen-kaltaisiaan
likaisia nilviäisiä, baarin-isäntä
vastasi. Heti kun tämä ystäväni
— hän nyökkäsi rokonarpiseen — tuli
luokseni ja kertoi, mitä oli tapahtunut
takahuoneessa, soitin teille. Haluan,
että baarini maine pysyy puhtaana ja
että tämänkaltaiset lurjukset joutuvat
sinne, mikä on heidän oikea paikkansa.
^ en vihajija näkee>^imerkiksi l a -
^mptäärmeen c ~ , y ^ >
ykäänne — niin sen karvat nousevat
^^^m sen Jokainen lihas värise
* %ttää oikein; nauttivan iskiessään
" ^ e e n niskaan. .. ; ' I '
Afrikkalaisia auttaä„" myrkkykäär-
^-«^n hävittämisessä nk. "sihteerilin-joka
pyydystää niateUjoita,mie-^ .
käärmeitä. "Hunajanetsijä"
1^ austraalialaisia myrkkyk^rmei-
. ^utta erinomainen.käärmeiden ha- .
^ kuulemma, vgfi^
jv - käärmeet kaikkoutuvat pois
r ^ t ä . s e u d u i l t a - . 1 ^ al­atonta.
Sen :vupksi intialaiset suosi- -
^ ^lisikoja,^ VaikK «Östä on .
^:«^uksensa,oii kahdesta p a h ^
valita ni^w. L * ^^
ja aikoi lähteä; tiehensä, mutta pidätin
häntä tarttumalla hänen hihaansa. Mies
kääntyi jurosti minuun. ^
. , .—r^ Haluaisin vaihtaa, toistin. ja nyök­käsin
.tuskin huomattavasti saluunan
, perällä-olevaan oveen. . ..
— Mitä sinä horiset, mies? Sanoin-hän,.
ettei minulla ole pientä. Ja jäl­leen
JPnlituuri-Kalle aikoi poistua.. .
_ ^ Kyllä sinulla on, Kallel Eukkoni
valmistaa kotona jäätelöä ja^ käski mi­nun
hankkia hänell&.jää ynmiänä&ö
Kalle? Minun^on vietävä kotiin lunta!
Siksi minä haluaisin vaihtaa.
Mies^ katseli minua helisen, mutta
sitten auki revähtäneet silmät kapenivat
kahdeksi viiruksi j a kumartui baa­ritiskin
y l i .
— En ole nähnjl sinua ennen. Mikä
sinä olet oikein, miehiäsi? Sanoinhan,
ettei minulla ole pientä.
— Kukako minä olen? Vaikenin het­keksi,
otin kulauksen olutlasistani ja
kumarruin baaritiskin y l i . -
leen ja oli silmänräpäystä myöhemmin
kadonnut huoneesta. Koko toimitus oli
kestänyt korkeintaan puoli minuuttia.
Ymmärsin, että naulakkoon jätetyn
takin taskussa oli "lumi". Yksinker­tainen,
mutta mitä nerokkain tapa! Jos
huoneessa olisi ollut sivullisia, ei kenen­kään
päähän olisi pälkähtänyt seurata,
kumman takin lähtijä lopullisesti puki
päälleen. Tämäntapaista olin ajatellut­kin
Pulituuri-Kallen mamitessa taka­huoneen
kuumuudesta j a takin riisu­misesta.
Vaikka huone <Jisi ollut täyn­nä
salapoliiseja, olisi "kauppiaan" ja
"ostajan" välinen tavaranvaihto tapah­tunut
täysin mutkattomasti. Mutta
ymmärsin myöskin, ettälninulta odotet­tiin
nopeaa poistumista. Ehkä turhia
viivytellytkään pukiessani naulaldioon
jätetyn takin ylleni ja olin juuri tart­tumassa
ovenkahvaan, kun ovi äkkiä
aukaistiin.
Kynnyksellä huomasin ensimmäisenä
seisovan esimieheni, rikososaston pääl- *
— Kukako minä olen? toistin. Ar­likön,
tämän rinnalla kaksi virkapukuis-vaahan,
Kalle! Jälleen vaikenin het- ta poliisia, näiden takana baarinisän-keksi,
mutta jatkoin sitten: , nän, tämän «vierellä rokonarpisen miek-
.4. _ Poliisi! ja remahdin äkkiä, nau- kosen, joka muutama minuutti sitten oli
p i ^ j p ^ .
TEEPEIE.
ruun, Ynunarrätkö, Kalle, poliisi!
. Miehen silmät olivat jälleen revähtä­neet
auki j a hän töllisteli minua häm-inast3meenä.
— Pö-poliisi, hän tavoitteli, katsahti
vaihtanut takkia minun kanssani seka
heidän takapaan muutamia kapakan
asiakkaista. .
—Tämä o » se mies, PulituurijKalle
lausahti osoittaen minua sormellaan. -
— Nyt tämä saa riittää! Olin äkkiä
astunut molempien poliisikonstaapelien
luo ja viitaten rokonarpiseen jatkoin:
—-Tarkastakaa tämä mies viipymät­tä!
. J a teille, Kalle, voin mainita, että
minä olen Alpertti ja että ammattini on
poliisikomisario!
Molempien,.sekä.Pulituuril4C3lIen et­tä
rokonarpisen, kasvot olivat valahta­neet
äkkiä tuh^nhannaiksi.
llokamrplsenoirmutincMstaan huoli­matta
alistuttava tarkastukseen. Hä­nen
takkinsa povitaskusat löytjn kolme
avaamatonta pakkausta heroiiiiia. S a ­naakaan
sanomatta toinen pollsikons-tapeleista
napsautti kätevästi rokonar­pisen
ranteisiin käsiraudat.
-—Ja sitten meidän on. myöskin suo­ritettava
tarkastus tuolla, ja viittasin
takahuoneen ovea.
Viitisen minuuttia myöhemmin sekin
oli ohL Huoneen keskilattialla olevan
pöydän laatikosta löytyi kaksi.pakkäus-ta
**lunta". ^Minuuttia myöhemmin o li
myöskin Pulituuri-Kallen ranteissa rau­dat
.„.
—r Ja nyt tämä saluuna suljetaan tois­taiseksi,
rikososaston • (räällikko sanoi
Pulituuri-Kallelle, kun tätä lähdettiin 4.
rokonarpisen kanssa viemään kadulla
odottavaan poliisiautoon.
— Alpertti, minun on tunnustettava»
i i
m
m
m
II
« 'K
1* "
41':
li'
k'
sv i