Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 18, 1953

              KiiJ. AUNE
IXÄ iltana oli lintujen laulu het-
:i tauonnut. Autereiset pilvet
^"vst taivaan kannen alla korkealla
i ^ a . öinen usvaharso peitti jär-pinnan.-
yksinäinen matkamies kulki
pitkin. Ken on tuo yaeltäjs
uii tietä pitkin pää painuksissa jä
at kumarassa:? ks^sjgr joldn aatok-
5gan nähtyään vadtajan, v ;
iMaantietä vaeltanra mies seisahtui
•en rannalla oleyan taion; pibamaal-
Hän etsi: katseellj^an tietäykuin jat-en
matkaansa, inutta.; tie näytti
uvan tallirakennuksen seinään J Rai^
nuksen st\aista lähti tie, mikä johti
yen rantaan, lq[>pueh vedenrajaan,
ailirakennuksen toisella siytistall^^ au-vat
laajat viljavainiota V i j ^ pit^
5 asuinrakennusta suojeli pihamaata
näiden aisuinrakennusten välitse hän
• pihamaalle. Plhaniaän neljännellä
talla oli pitkä navettarakennus,
ka takaa näkyi viljapelto ja sen ta-häämötti
tuuhea havumetsä.
E hän ilman kysymistä osaisi läh-ä
minnekään tästä pihamaalta, apri-oi
mies mielessään. IMikä oli tämä ta-
? 'Hänen äsken taivaltaessaan pitkin
ylätietä, oli hän matkan varrella poi-
Qut monesta talosta kysymään yösi-a,
mutta hänelle oli kylmästi vastat-
''lE!, menkää Lammille!"
Hän oli kulkenut kymmeniä kitomet-jä
ja jc(ka paikassa häntä oli neuvot-samaan
tapaan. "'Missä asti sellai-en
paikka sitten on?''oli hän erään ta-
D emännältä kysynyt. .Emäntä oli
asfannut paiskaten ulkö-oven hänen
enänsä edessä kiinni: "Kyllä kysyen
-ikka löytyy", ja hän oli jatkanut
auttanut vielä siivoamisessa ja leipo-
Jsessa yön aikoina. Vain väliän hän
yt lepäämään. Helinä itse, kai-en
keskipiste, oli saanut rauhassa levä-
», myöhäiseen aamuun saanut nukkua
josbn illat olivat riienneet valvoessa.
Joka ilta oli Rolf tullut noutamaan
orsiantaan. Heliiiä oli e i t t ä n y t Rol-in
Heljälle ja 'Rolf oli katsonut kuin
oissaan Heljää tervehtiesään. Kau-
^ mies, eipä ihme, e t t ä ^ p i ^ Ilona oU
rakastunut —- j a p»ettynyt, miet-
•fleljä siinä iltamyöhällä kotiin matka-
?yyin oli kot<Hiavbitu> vaikka Hel-
1 «Ii ollut hiljaineii; pelko aina
•Hän oli viipyrijrt Irolme viiMo
aivarumassa. Jiprniai^oli/^aanyt sim^
J Ä n , tidisi ;vasta « t t i r i f kun! häät
'* ".(Ai..,. -^y;::"-'/: -'ry':'
Dona oli vielä h e r e i l l ^ ^ i ä i i tuHesr
JHän istui pienenä ja;iehtbna räpul-
^^^Doipen y l l ä t y f e ^ M ^ ^
Siellä oli si|sHav|3^lKfas^
A t hyva^ ^ i ^ ^
» »uhassa^^feansfflfc^
*katsonaaan^. 1 ^ ^ ^^
k kaunistunut. :M'M^^r,-:- •"
sisarukset?;
?ssa isä Tiioniäait.iijiSities^^^
rauhassa tuvan puolella;.
"fna oli utelias. - A^Öm^minkaais-oli.
Onko Itolf ä m m ^ i ^
^ ^ i s ? Kuule, ä e l j% ininä menen
in sinne hä^n> noin pimeän ai- >
Jätän lapsen isän kanssa."
Jaksatko?" arveli Heljä. "En kiellä,
««a sittenkin . . . Et sinä ole niin
j a , että et pyörtyisi ja tulisi ilmi
^^mu. Eiköhän Sittenkin olisi si-
^Parempi olla kotona."
"o»a ei jatkanut enää, vaan alkoi riir
^-uoteelle. Mutta ils^cseen hän
— Käyn vain katsomassa sit-matikaansa
yhä edelleen.
'Mutta mitä asiaa hänellä, oudolla
mierolaisella, oli tähän kylään? Sitä
ei hän itsekään tiennyt. Hän \^in kul­ki,
hän, jonka luonteen olivat elämän
synkät varjot tyhjäksi j a kylmäksi luo­neet,
jolta elon polkujen mutkaiset tiet
olivat kuolettaneet uskon ihmisarvoon
ja elämään. Hän vain kulki, mietiskel­len
oman sielunsa tyhjyyttä. Ehkä hän
kärsi siitä, että sielunsa oli teljetty kyl­millä
kalteriraudoilla.
Mies mietti, että mikä oli tämä talo;
jonka rakennusten ulko-ovet näyttivät
suljetuflta. Talo näytti olevan kylän
varakkain^ia taloja; Siinä katselles­saan
pihamaalla asuinrakennukseen
päin, näki niies ikkunaan tulevan van­han
naisihmisen. On siellä ainakin jo­ku
herefllä, ehkä koetan onneani, päätti
, mi<Js. Hän avasi rakennuksen ulko-oyen.
Se ei ollutkaan sisältä lukittuy
niinkuin hän oli ensin luullut.
"Hyvää ataa, vieras", vastasi talon
vanhus miehen tervehdykseen. "Mistä
kaukaa vieras on taivaltanut?"
"Tuolta olen kaupungista. Saisiko ta­lossa
yötilan ja jotain syötävää? En
ole syönyt kuiii aikaisin tänä aamu­na."
"'Kyllä talosta yötilan ja ruokaa saa
"yksi nälkäinen mies", lupasi Vanha
emäntä auliisti.
"Mikä talon riimi on?" "
"Tämä on Lammin talo."
"Oikeassa sitten ollaan. Minua on
neuvottu tänne matkani varrella."
"Sen minä kyllä uskon", nauroi van­ha
emäntä, mennen keittiöön miehelle
ruokaa laittamaan.
•Vähän ajan perästä kuului keittiöstä
emännän ääni:
"Tulkaa nyt syömään. E i minulla ol­lut
enää länunintä ruokaa, kun on jo
näin myöhäinen arka, mutta uskon pöy­dän
antimilla yhden nälkäisen miehen
vatsan tulevan tyydytetyksi."
Mies söi hyvällä ruokahalulla. Hän
levitti vastaleivotun ohrarieskan päälle
tuoretta voita. Pöydässä oli suolaka­laa
yhdessä palvatun lihan kanssa ja
viil^iimää särpimöhä. Se oU oikein
maalaistalon ruokapöytä ja kaupungissa
asuja saa harvoiir istua sellaiseen pöy­tään.
Lopetettuaan syöritinsä meni
mies pirttiin. Siellä vanha emäntä luki
pöydän päässä jotain kirjaa. Huomat­tuaan
miehen astuvan huoneeseen, sa­noi
hän:_^
"Olen valmistanut vieraalle vuoteen
tuonne peräsäflkyyn. Minäkin, taidan
täistä lähteä nukkiimaah."
- - Vieras -'hu(Mnasi-vanhan enaäimätt nje-nevan
pihati 3?li..toiseen asuihrakennuk--
Tässä kuussa järjesietään ettSfmmäinen StriUfordi» (Ontario)
ShakespettreTJukiaX:anadan yhisra
näytteUjät^ jotka esiiiävät kuomattavimmaf asat,B€ ovat vasem^
fHOUa Eric House ja oikealla Bob Ckristie, sekä Alec Guinness,
Esitettävät mytelmät ovat *^Rickard IIJ" sekä **Kaikki on hyvin,
mikä loftpuu hyvin**. Christie ja Ifouse ovat ttmnettuja nävtteU^^
joitä niin radiossa ktiin televisiossakin.
kokankaalla silmien edessä. Hän muis^
ti omat kuvitelmansa, joista oli raken­tanut
sieluunsa temppelin. Siellä lau­loi
"hymyillen hän, tuo nuoruuden lem­mitty
Aidan päällä istuva riiies jatkoi aja­tustensa
juoksua. Hän oli keväällä ai­kaisin
lähtenyt tukinuittohommiin, jois­sa
töissä oli vierähtänyt useita viikkoja.
Heidän joukkonsa *oli saapunut tälle
järvelle ja majoittunut järven rannalla
kille, otti miestä rintamuksista kiinni,
-heitti hänet keskelle lattiaa ja sanoi:
"Sinä «kurja varas! Mitä sanot, joa
lähetän sinut sinne, mistä yksi noin
saastainen olio puuttuu?" Ja Simo an­toi
miehelle perusteellisen selkäsaunan.
"Simo, älä sentään tapa sitä miestä",
rukoili Jaska-poika.
"En minä tapa, sillä en halua lin­naan
joutua noiri kurjan roiston täh-
, . . „ den." Miehelle hän sanoi: "Ota nyt
olevaan taloon. Ja miten olkkaan, sii- ^pjksesi, sinä onneton vaeltaja, ettet
nä talon isännän kanssa puhellessa-oli
isäntä maininnut, että hänellä olisi ojan
'kaivua tuolla suoviljelyksellä ja hän
tarvitsisi pari miestä siihen työhön.
Niin oli hän, Simo, jäänyt taloon to­verinsa
Matin kanssa ojaa kaivamaan.
Mutta 'Ä^attia ei työ miellyttänyt ja
hän lähti omille teilleen. Simo jäi
edelleen ja nyt oli vierähtänyt toista
kuukautta, tässä talolsa. Nyt oli urak­ka
lopussa. Hän oli illalla heti illalli­sen
syötyään lähtenyt takaisin työhön­sä.
Hyvä oli mielensä, saatuaan urak­kansa
kunnollisesti täytetyksi. Nyt ko­timökki
kutsui, vaimo ja pienet lapset
odottivat isää'kotiin palaavaksi.*^
Simo havahtui, sUlä hän huomasi ta­losta
liikettä. Hän jäi uteliaana seuraa­maan.
Talon pihanpuolelta tuli mies­henkilö
ja meni rakennuksen päässä
olevan (väairainpensaan luokse. Meni
toista kertaa saavu varastelun aikeissa
tälle kylälle!" Simo 'heitti miehen hou­suntakamuksista
ja niskasta ulos, läh­tien
samalla itsekin ulos, käskien Jas­kan
tulla mukanaan. He menivät ra­kennuksen
päädyssä olevalle kenkäka-salle.
• .',
"Tuossa ovat kengät, jotka varas ai­koi
viedä mukanaan." Jäsika otti ken­gät
ja yhdessä he palasivat sisälle.
Talossa ollut vanhempi matkamies
oli siinä metelissä herännyt. Kun hän
miesten tullessa sisään katseli tyynyn-aluksiaan,
kysyi Simo:
"Onko teiltä jotain kadonnut?"
"Minä en löydä kelloani."
"Se p—leen roisto!" kirosi Simo ai­koen
lähteä varkaan jälkeen.
Jaska katsdi peräsäi^yä, missä voro
oli maannut ennenkuin ryhtyi varaste-
•jälleen pihalle, mutta palasi taas jonkin luhommiin. Hän nosteli peitettä ja jyy-ajan
kuluttua pensaan vierelle. nyä ja sieltä tyynyn alta löytyi varas-
Simo ajatteli, että varmaankin oli tettu kello, jonka Jaska antoi omista-joku
kylän pojista saanut ajatuksen .jälleen.
käydä talon tyttöjen luona vierailulla
j a jätti kenkänsä pensaikkoon piiloon.
Hänelle tuli halu tehdä kepponen iälle
sulhasmiehelle. OEiän lähestyi miehen
piilopaikkaa, aikoen täyttää kengät kyl­mällä
vedellä- Mutta nähtyään pen-seen.
Hän huomasi pirtissä nukkuvan saikossa kengät, joita oli useita pareja,
. tCHsettkijn.5aatka5[u^^ sängys-. p ^ i häneltä pitkä vihellys. Nehän
sä: Nukfc^ suu-tullem^
vialpas^^silmä huo .ni&kuvan tari'olil>]Iut n;euloma^^ Nyt oli tain-raielfen
- t y y i ^ ^ alta "piistävan ^dlon nut mestari mennä mertaan, tuumi S i -
kiäfaadit|5ioef^ jä Uifinii''pahfcoHä oli- ^ mo päätään kynsien. Samalla hänen
vasta- iähterieii^ mfes-", toimintatannonsa pdasi-^^ pi^
ten i a a p i ^ ^ ^ k ^ ^ äittaralsÄnnusta;missihän
ras bupn»si yhddi^^^ : ; nukkui yhdessä talon miesten ^nssa.
Jpii jttfiäDnus^ talon pojan luo ja koetti hcr
lo (di^ jpu-aikflja , s i t t ^ . a ^ rätella l ä n t ä ylös.
ien yön. He&äöi mete^ "Onko talossa ketään yövieraita?"
kenut> aurinko. nousi yfeä^yl^^
metsää pimennosta.: Järven pinnalla "En: minä tiedä^ j a jos joku matka-kiisi
usvainen harso autereisen pilven mies on taloon yöpynyt^ niin antaa olla,
lailla korkealle avaruuteen. Tuhatlu- menkää tekin nukkumaan", sanoi unen
kuisten lintujen laulu helisi heräävän pöpperössä oleva Jäska-poika.
aamun noustessa päivän koittoon. "On siinäkin talon tuleva isäntä, ei
Työstä tuieva mies istahti lepäämään välitä, vaikka varkaat* tyhjentäisivät
hetkeksi saunan vieressä olevan kiviai- koko talon", tulistui Simo. "Mutta nyt
sinun on lähdettävä, taikka minä kan­nan
sinut."
"Kyllähän minä tulen, vaikka turhaa
touhua on koko juttu vaHcaista."
•yhdessä he menivät pihan yli van­haan
pirttirakennukseen. Simo meni
dan päälle. Hän antoi katseensa
^ i aavan viljavainion sinne, missä jär­ven
siniset, aallot hohtivat välkkyvinä
nousevan auringon säteiden leikkiessä
. ^ ^ ^ ^ ^ veden pinnalla. Työstä paistava mies
^un tulee pimeä. Ei kukaan tunne - -kuunteli Imtujen laiilua ja kuvat men-
Jatkuu.
iieestä, eletystä elämästä elähdyttivät miehen luokse, joka oli laittautunut pit-mieltä!
Ne kuvat liikkuivat kuin vai- käkseen pöydän takana olevalle pen-
'Kun vanha emäntä kuuli yöllisen ta­pahtuman,
jutteli hän:
"Minusta tämä eilisiltainen vieras oli
jollain tavalla epäilyttävän näköinen ja
siksi mennessäni hukkuniaan lukitsin
tuon toisen rakennuksen ulko-oven.
(Mufta en sentään olisi uskonut, että
<hän varastamaan olisi ruvennut, sillä
eivät kulkijat ole meiltä koskaan en­nenkään
mitääji vieneet,"
" E i tääfey pohjoisessa pä^ ole ol­lut
varkaista haittaa, mutta .ei näjrta
olevan uskomista/ sillä sellainenkin
saattaa näille maille eksyä", myönsi Si­mo,
jatkaen: ^''Älutte minua suututti
iiiin paljon tuo mies, että taisi tulla sitä
liiaksi kuritetuksi; Minullakin kun
tässä on poislähtö^ niin olisi tdonyäM
vouiut luulla, että minä olisin yhtä ja
toista talon tavaraa mukaani ottaOiit.'^
"Emme .me olis; sellaista koskaan
luulleet", vakuutti emäntä. "Ikuistuu
tässä mieleeni eräs tapahtuma rehelli­syydestä.
Eräänä kylmänä talvi-Htana
tuli kulkija taloon. Hän oli nälkäinen
ja viluinen. (Päällään olivat rikkinäiset
vaatteet ja risaiset kengät. Mies söi
illallisen ja pyysi sen jälkeen päästä
uunille nukkumaan. Aamulla olisi hän
lähtenyt aamukahvin juotuaan, mutta
kehoitin häntä jäämään aamiaiselle"
Pojat olivat katselleet vanhoja kenkä-ja
vaatevarastöjaan, antaen miehelle
parempaa päälle. Kiitollisena mies pu-
LauantäliUL 18 #iWiaä, 1953 SfihrS