Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 16, 1942

              Sivu 6 LAUANTAINA, TOtJKOKUUN 16 PÄIVÄNÄ
(Jatkoa 2 .-Itäsivulta)
siten kuulla luonteenomaisia yksityis-'
Jcohtia: Lenin asettui puolisonsa kans­sa
aina astintaan proIetaarieiTluokse.
Hänellä oli tavallisesti hallussaan yk­si
niukasti kalustettu, mutta aina siis­ti
huone. Lenin käytti yhtä vaate­kertaa
vuosikausia, mutta oli se aina
moitteettomassa kunnossa. Suh-teensa:.
asunnon isäntäväkeen oli lä­heinen
ja f ajastettava ja eronsa näis­t
ä muodostui aina todelliseksi mur­henäytelmäksi.
Hän ei pitänyt ar­voaan
alentavana katsoa isäntäväken­sä
lapsia, mennä vasu kourassa torHle
j ^ jopa keittää aterian koko väelle,
milloin talon emäntä oli sairaan kir-joi5sa._
, ~
Perljeen nuorin se varsinkin oli ai­na
Leninin silmäterä; tämän kanssa
leikki liän kernaasti, muuttuen sen
Mutta ,mitä näinkään l Etkö tuolia
lentänyt lintuparvi. Aivan oikein,
l&orkealla ilmassa päämme yläpuolel­lamme
lensi kymmenen suurta trapr
pia.
"Ammu, Baas, ammu", kuiskasi
Tuulihattu heittäytyen suulleen maa­han,
lile toiset seurasimme hänen
esimerkkiään. Kun trapit olivat pys-sykantaman
päässä meistä^ hypähdin
minä pystyyn. Nähdessään nunujfc,
pakkautuivat ne yhteen, kuten olin
arvannut. Tätä silmänrä^ystä käy*
tin hyväkseni ja laukaisin. /P^m^us
— ja rxemuhtiutojen raikuessa pudo­ta
poksahti; suuri komea lintu kes­kellemme.
Se oli kelpo aijä ja painoi
vähintään 9 kiloa. Tuossa tuokiossa
me olimme virittäneet kuivista meloo«
ui varsista nuotion, joka iloisesti-lei­musi.
Lintu riippui .paistinvartaassa,
eikä aikaakaan, kun saimnie pistää
poäkeenune herkkua, jommoistä em­me
viikkokauteen olleet saaneet mais­taa.
Koko trappi meni menojaan, ei
jäänyt jälelle kuin luut ja nokka. Si­nä
iltana ei kärsitty nälkää eikä ja­noa.
kautta itsekin lapseksi. Lisaksi oli
hän "hauska naies", rupatteli kernaas­ti
ja sinkahutteli sukkeluuksia sellai­sia
j ettei kukaan voinut olla naura­matta.
Retkeily hänen kanssaan var­sinkin
polkupyörällä, jolla hän ajoi
mestarillisesti, oli todellinen nautinto.
Hän oli myös taitava shakkipeluri;-
säattoi tuntikausia pelata yhtä ainoa­ta
peliä, jopa varsinaisten mestarien­kin
kanssa. Kaiken lisäksi sain kuul­la
vielä yhden uutisen: Leninin rak­kain
venäläinen kirjailija • oli Leo
Tolstoi, minkä, "Sodan ja Rauhan"
hän osasi ulkoa ja oli varsinkin ihas­tunut
talonpoika Karatajeviin/ joka
oli marxilainen vaistosta . . .
Luin äskettäin Arthur Halitscherin
erään kirjoituksen, jossa esitettiin
keskustelu ^uricfailäisen Schusterin
kanssa, jonka luona Lenin oli asunut,
sekä Sema^on artikkelin **Lenui ih­misenä'^
pannen tällöin merkille^ et-teirät
minun zurichiläiset ystäyäni
Leniniä kuvatessaan olleet rahtua­kaan
liioitelleet.-
Miaun mieltäni ei tosin suuresti-
' kaan kiinnit^i)^, pliyatko kaScki
yksityiskohdat tosia vaiko eivät, jos-kohta
ei minulla ollut mitään syytä .
epäillä nufi^ todenperäisyyttä!^
JapanUmiatktyöläisiä Kallhvuoristossa, Edmontonin ja Vancouve­rin
vämiä, soitetaan päivmiiselle.
^ lliioisviirrasta; f l a^
Mut*a 1 ^ 1 ^ ^ val,,Msomme rtuskin jakriöamme,
omiaaa s«lventäoöän ^ Lenihiii ja > ^ n i ^ i l ^ i s l a i n ^ c ^ it-
P Ä n o v i n ilwanattajain^ -W^'>mmm^^^k^^^sf
mises^ me?*aieihinsa. ^ Nuori, l i u ^ h ^ a s ^ ja «ues-
Pa^lai^kanani ^ uähiQrt \enää
I#niniäjk^<Ärta^hänet^>^ -^SiakäKfee^
jällä, Jdloin hänen t i ^ o l l i s t ^ o p ^ i - ^^aiistoa, .kyhuaäa tottumattomia!
lastensa parvi oli paisunut miljoonaa
iseksi. ' ^ .' ^
Joulukuu. Lumimyrsky^ riehuu
kuixi pahojen henkien helvetti. Poh-joneupauhaa
Neyan.partaalla. Jäi­nen
viima ja pureva pakkanen vie­railee
Pietarissa, ihmiset rientäyät
huojuvin, hyppivin askelhi ja hen­keään
pidätellen^pitkin katuja. Ikä­vä
päivä pimenee nopeasti; sen mu­kana
katoo: katuelämäkin.Harvoin
: ioin, kuinka epäily iski kynten»S]s'i
dämeni sisimpään.
Tiesimme, että Pietarin neavostollj:.
öli tänä Iltana istunto, missä Laa
puhuisi- rauhanneuvotteluista^Salsffli^
.kaii^sa. . Sitä;, ennen ^ tulisi haa ^pitä- •
mään puheen Nevskin piirin tyoyäoi-.
rkokoiiksessa.: Siitä: ihmistungos jff--
ka ttiutui ihmiselementin^ ja Iponnon-
-HäukatsahtoaMijysti meäun:
jitsh.ajaä:j»anohirh^^^^ vannan väliseltä kamppaihil^^^
c p t a ^ l " l O ^ t , s a b p e w « y 3 ^ alkoi laulaa Kaäsainvals-jastanut
huömiuitus. "njitshl" kai-kiii^
atakertainen äahi voittaen myrs­kynkin
jpauhinan. Meikillineh haltio
helisi tuossa äänessä. Sydän yäfähti.
PU kulunut vain hetki siitä, kun
Liber oli meidän' biindilaisten puolue-päivillä
moittinut Leniniä ja sanonut
häntä vallankumouksen haudankai­vajaksi.
Ja~ koossaolleet bundilaiset
olivat paukuttaneet käsiään. Ja jos
tä, ja tuuli kantoi säveleet ylilyity-patsaiden,
rakennusten ja,', muisto­merkkien;
säveleihin yhdyttiin, ja
myrskyn kasvava vimma ei. voinut tu-kahuttaa
niitä. Mutta yhfäkkiä hat
koi ilmaa, autotorven törähdys.^ B-misaallot
juuttuivat , paikoillefii
ikäänkuin mahtavan voiman kytk^
mänä., Ja yhVäkkiä jylisi iknassiyfc- -
den ainoan nimen kaiku: IJjitA!
.• Minua potkaisi onni: satuin seiso­maan
, juuri auton pysähdyspaibBa.
Näin.selvästi:saman miehen, jonh
useita vuosia sitten olin tavännutGc-neVessä;
isama. hymy huuliDa, .'sana^^
teräyäuiliöe silmissä, saniat ulkoDRat
liikkuu phi jokin varjo taikka jääty- . - , . - / -
Yöllä jatkoimme matkaamme kuu- nyt katuvaunu. Mykkinä värjyvät j o k u valtuutettu r<Akem olla toista
tamossa. Tietysti otimme melooneja . lumiltuneet talot ja yksinäiset sähkö- mykistettim- hänet y ^ ^ ^
mukaamme, nim paljon kuin vain jak- pylväät taisesti-bolshevikkma,: Se nitti^ jotta
soimme kantaa. Mitä kortceammalle Eräänä tällaisena, joulukuun pai-y syiUipukki jätti-pi&ujalav
nousimme, sitä kylmenunäksi kävi n- vänä vietiin
ma, ja sitä me tietysti emme. pahoi- , tettua lyhnöä/pitkitt Nevskin Pros^ ; Ja nyt seisomme me tässä yhteen-telleet.
Päivänkoitteessa ei nieiHä pektia, Taloiia^ra^nto . erona oli vain,
enää ollut kuin noin kohne-Hidiä. paikoista virtaa h ä i k ä i s e t ^•"''^ nvt oli i ^ - ^
peninkulmaa himiharjalle. Ja sinne Mutta laadulla o l L k a i k k i Ä v ödotti^fhauifaj&^va»^ Löiiniä^ Muis^^^^^^^^ -
kerran päästyämme oU infeidän.helpr ^.vain pcAtjatuufenatmal^^
po saada janomme sammutetuksi, o l i - ^ jiepottaessa meitä;-Paihuinunc tiu- nat/hänen^jöi&abuhdiläiset leimasi- Jf^ ^ttX^
han meUm lunta yllin kyllin.. Mutta kasU toisiamme v^len,^ ettemme olisi vat bolshevikiksi:::Woi kellä nyt sit-^^ ^^^^^
VörTtäUhcata, kuinka tukalaa oli kiS-. kompästdlecti ja meistä tuntui aivan ten on .vaikutusvaltaa^^ joukkoihin, *de- , Siinä Lenin - vain jonkun verraa
^ t ä vuorta yl&!. Pääsimme tuskin kum olisimme viimeisine voinrinename . magoogi' Lenmilläkö vaiko 'johdon- vanheutuneena. Kansa vaatii
neljänneksen verran tunnissa. Sinä rähmineet lumiaavikkoa hehkuvain mukaiseUa*UberiIlä?'VMutta kukaan niäpuhumaan. lUjuilman u^
yönä söinune viimeisen palan "bil- suttensihnäin jostakin kaukaa palaes- ei vastannut hänelle. Ja itse asias- tyy. Iljitshin ääni voittaa kuitenkin
longiamme". Herra ties, kosla taas sa vastaamme. Tämäkö se sitten oli sa: hiellä lämpöisessä Pietarin juuta- myrskyn pauhun; hänen sanansa
saisimme jotain syödäksenfmie. Lu- se kuulu pääkaupunki remuineen ja laisen porvariston klubissa, miss
kuunottamatta trappeja enune olleet loistoincen, hienostuneine "sivistyksi- Bund piti puoluepäiviään, järkeiltii
vuorilla nähneet ainoatkaan elävää neen" ja "aasialaisine" hurjuuksi- ja keskusteltiin loppumattomiin, jott_
olentoa, emme myöskään olleet t i ^ - neen? olisi manrismin kaikkien sääntöjen
neet yhtäkään lähdettä tai puroa, mi- Nyt, monta vuotta jälkeenpäin, mukaan voitu osoittaa, ettei Leninin
kä oli meistä varsin kummallista. M i - pauhaa samallainen joulukuun myrs- vallankumous ollut lainkaan mikään
hin ihmeeseen ioutui kaJkfci «iia^-» «-« - * •
- — v d i u d ä J i o j a ei lai- vallankumous; ja täällä ulkona pure-lumi?
kununastelimme. Jälestäpain ky vastaamme Nevskin Prospektilta, van pakkasen kynsissä odottivat tu-saimme*
tietää vuorten y i e t t ä ^ ^ poh- Hyrö, kun tuikkaa joku yksinäinen hannet köyhät, ryysyiset, pälkiinty-jqista
kohti, ja sitä . tietä virtasivat lyhtykään. Sen sijaan vyöryy kaduil- neet ihmiset nähdäkseen vain vilah-kaibtJ
t«wiÄAi« .la pauhaavat ihmislaineet, jotka te- dukseltakaan johtajansa. Kuka on
kevät tenän myrskyilekin. Ne vetä- oikeassa, mekö, jotka olimme saaneet
v5t meidät mukaansa, j a syvä sala- armon Pietarin juutalaisporv-ariston
pecäisyys lepää ttdiantisen ihmisjou- . silmien edessä, vaiko Lenin, kaikkien
kon sindlcissä, repaleisissa nutuissa, tähänastisten herrain hirmu? On tie-vastukset,
jotka saimme kärsiä mat- nukkavieruissa turkeissa ja vanhoissa ty^xX niin ja näin, että minä ja. muut
kallamme mahtaville vuorille. . huiveissa. Me, pieni bundilaisvaltuu- toverit olisimme silloin riäin tuumis-.
Jatkuu. lettujen ryhmä, muodosUinme osan kdleet.. Mutta varmasti tunsui^
kaikki vedetkin.
Minä painatan tähän otteen muis­tiinpanoistani,
jotka kolmenvseuraa-
Van päivän kuluessa tein (»Iväkir-jaani.
Se kuvaa pariiaiten vaivat ja
teräs terännä, leifciaa-vina.
E n kuule mitä Iljitsh sanoo, sä­lä
tuiskun lumittama ihmisaalio kan­taa
minua toisaalle, mutta kuulen
kättenläiskeen, joka ratisee kuin ko­nekiväärituli/
ja tuhatsointuisen: ho*
raa!
Puoliksi paleltuneena palattuani
kongressimme varaamaan asmim
joka sijaitsi ruotsalaisessa ho^\isaS£r
sa^ lausui asunnon palvelija, feoo^
harmaapartainen, venäJäist>-n>-t raot-
Salainen-: ^'Minkälainen herran
Sula helvetti;' Leninkään 6 soisi
puhua loH>uun asti."
Ruotsahiinen ukko oli 'li^^ '
ikään palannut Prospektilta..; •