Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 6, 1949

              i r l l l ll
m.
Ii
m
III'M Hui
••.hi
im mii
m •M
l i : ' ? ! ! . « i i
li. IM-:
'M
mm
m: mm
m
m.
1 » f' m : mi.
m
ff
^0'
SS
ii?-
"f ci f?
ff.
Vaikka lakimiehen antamassa osoite-kor&
sa oli tjlön pnhelinumero, kului
viikkoja ennenkuin Sani soitti lianelle,
esittäen olevansa Jack Woodin veljen
poika ja kys3a olisiko miss Caroirilla
aikaa tavata häntä erään tärkeän asian
takia.
— Tyttö myöntyi auliisti, p5rytäen Samin
saapumaan asunnolleen. Sen että tyttö
ei tuntunut ollenkaan hämmästyneeltä
ja epäröivältä, laski Sam lakimiehen ti­ilille,
mutta että tytön ääni kuulosti tu­tulta,
se sai hänet ymmälle. Missä ja
«nilloin hän oli sen kuullnt, sitä hän ei
voinut muistaa. '
Kun Sam hetkistä myöhemmin soitti
miss Caroirin ovikelloa ja ovelle ilmestyi
ruskeatukkainen, veitikkama&et hymy­kuopat
omaava neitonen, oli Sam häm­mästyksestä
mykkänä.
"Halloo", tervehti t3rttö vallattomasti
(hymyillen. "Tulkaa sisälle, ettei joku
ajattele että peloiittelen vieraitani. Voi­pa
joku ilkeämielinen syjrttää minua niin
Tuanaksi, että tuttavuutta tekemään tul­lut
nuorimies muuttui minut nähdes­sään
suolapatsaaksi."
'*Niin, me olemme tavanneet ennen­kin",
liverteli tyttö, "ja sUinänhe syyt-
'Helppohan onkin sitten käydä asiaa­ni
kä^si, kim olette siitä' etukäteen
selvillä."
"Että setänne pys3n elämänsä loppuun
saakka vanhanapöikana, johtui siitä, että
hän rakasti uskollisesti. Kuolinvuoteel­laan
kertoi äitini, että Jack Wood ja
isäni olivat molemmat rakastuneet hä-^
neen, mutta kun äidin sydämen valituk­si
tuli isäni, siiloin vannoi Jack Wood,
että hän pysyy uskollisena ensimmäisel­le
rakkaudelleen. Minusta tuntuu, että
isäni kuoleman jälkeen heräsivät hänen
toiveensa eloon uudelleen, mutta äitini
seuratessa isää vain muutamien kuukau­sien
väliajalla, näytti setänne kiinnostus
elämään häviävän. Sen jälkeen hän
alkoi elää kuin erakko, humorintajuinen
erakko, sillä onneksi eivät elämän vas­toinkäymiset
olleet hävittäneet hänen
huumprinlahjaansa."
"Se on totta", myönsi Sam, "että hän
oli aina leikkinen. Ainoastaan kerran,
kysyessäni miksei hän ole mennyt nai­misiin,
muuttui setä kumallisen totiseksi.
Nyt ymmärrän, että sanani koskettivat.
Ilune ettemme koskaan sattuneet sa-:
maan aikaan."
/^Bmme sattuneet", hymähti tyttö
muistellen samalla kuinka hän oli varo-
Kaksi perin eriheimoista orpoa, karitsa Ja leijonanpentu, nautis­kelevat
hyvässä sovussa ptdloemon antimia Melbournen eläintar­hassa
Australiassa,
tävät minua, että tiesin edeltäpäin tulos- vaisena järjestänyt vierailunsa kaikkina
tänne. Se on totta, mutta älkää muina viikon päivinä, mifitta Samin vä­syy
ttäkö minua yksin salakähmäisyydes- paapäivänä ei koskaan. Hän oli ollut
lä, alkuajatus oli mr. Fortinin. .'Mussa silloin vielä nun nuori ja lapsellinen, kun
vastustin koko tuntemattomuusjuttua, Jack Wood ensikerran jutteli hänelle:
mutta Fortin väritti sen niin kauniiksi,- V^lice, sänun pitäisi mennä naimisiin
etten voinut olla suostumatta." Samin kanssa; parempaa aviomiestä et
y "Sen kyllä arvaan, nimittäin väritys- saa mistään, sillä Sam on kunnollinen
'jutun", mutisi Sam. "Käydessäni laki- poika'."
mifehen toimistossa, miksi ette sanonut
kuka olette?" kysyi Sam epäluuloisena.
"Siksi,, kun ette kysynyt", vastasi
tyttö naivisti ,iisäteh: "Sanottuanne ni-
. menne olin huomauttaa, että timsin se­tänne
hyvin, mutta yksi silmäys teihin
riitti osoittamaan ettette halua lähente­lyä.
Mutta enhän yrittänytkään salata
henkilöllisyyttäni", sanoi tyttö viatto­mana.
"Ei kyillään", myönsi Sam.
"Herran tähden*', huudahti tyttö, "äl­kää
seisoko siinä, kuin valmiina pake­nemaan,
jos hyökkään Mmpputmne.
Tulkaa istumaan tännesohvaHle, en nVi-na
pure. Käyn' hakemassa virvokkeita
ja sitten MymmeMsiksi: asiaasi, siHä
tiedän mitä varten olette luokseni tul­lut."
•
— Kylläpä sHoi^Ilaan- tietä joka
suunnalle, ajatteli Sam katkerana. Jos
päähäni pälkähtäisi joskits tehdä jolle­kin
tytölle aviolittotarjöus, niin eiköhän
Fortin urkkisi-senkin tietoonsa ja meni­si
kosimaan puolestani, sillä kukapa
muu kuin Fortin on tuloni syyt etukä-'
teen ja herra ties mitä kaikkea selittä­nyt.
Ääneensä virkkoi Sam:
itseään Bertifesi.
Mitään askeettista elämää ei ryhmä
vietä. Suuria maukkaita chateaubri-andeja
ja tournedoseja sdcä suuret mää­rät
makeita kakkuja=syödään niillä imp-rovisoiduiUa
illallisilla, joihin Ram Go- käytävästä.
pai mielellään kutsuu ystäviään esityk­sen
jälkeen ja joissa hän itse cm loistava^
ja vilkas isäntä. Miitta että tämä upea
elämä ei ole oUut* kovin tervedlis^ Ram
Gopalille itselleen, sen huomaa ditä^ et­tä
hän on lihonut enemmän kuin tanssi­jalle
on sopivaa;^ Mitään viinaksia hän
_ci käytä, intilaiset eivät siedä alkoholia,
Ram Oopal selittää, että he "sammu­vat"
pian kokonaan. Tämä ei kai kos­ke
naisia, sillä seurueen kaunotar, gasel-lisihnäinen
Lilavatt tyhjensi reippaasti
kaikki ne snapsit, jotka tarjottiin ilman,
että hänestä mitään huomasi. Mutta
ehkä naiset ovat erikseen — Intiassakin,
W—E.
Tuon suuntaiset juttelut uusiintuivat
tiheässä tahdissa, että ennen pitkää oli
tyttö kyllästynyt Sam-mmeenkin ja per-soonakohtaise^
ti oli mies tuntunut van­halta
peikolta. Olipa 4yttö hämmästy-nytt,
kun eränä päivänä hänen työhuo­neeseensa
lakimaehen konttorissa, käveli
pulska nuorimfies, joka esittäydyttyään
osoititautui mieheksi, jota hän oli vuosia
kaihtanut pelättynä pe&konä. Melkein­pä
hän oli huudahtanut: Ettehän te ole­kaan
v a i ^ ukon köriläs!
Kun Sam tuntia myöhemmin asteli
sunnuntal-Utapä!ivän kuminidesisa kylpe­vää
valfökaitua, askartelivat hänen aja­tuksensa
tJ4>aamaäsaafl tytöföä. Ei niin­kään
hullumpi^ päätteli faän, muiträ avio-liittoajatt&
sia et hän minussa; lierättä-nyt
ja olen varma etJttei tule herättä-määnkään,
yrittäköön Fortin va!3tka hi­ki
hatussa sytyteillä lemmentulia. Äk-
^iä Sam (melkein p y ^ t j ^ katukäytä-välle,
uudien ajatuksen isibiessä hänen
aivoihinsa.
Höly Moses, Ihmetteli Sam itsekseen.
Jälkisäädöksessä on varmasti luvattu
naittamispalkkio, muuten ei Fortin olisi
asiaan noin kiinnostunut. .Antaapa äi­jän-
tavoitella palkkiotaan, tästälähtien
annan hänelle tuuha purjefein, naureske­l
i Sam..
"Halloo Sam", morahti naisen basso-aani.
Nopeasti Sam nosti katseensa katu-
Kadun toisella puolen hei­lutti
leskirouvaHiomas ilcnsena kät­tään.
Mts; Thomas oK ndissäkyon««Hssä
o^eva pyylevä ihminen. H^en miehen­sä
oli pari vuotta taaksepäm siirtsmyt
luonnollisen kucteian kautta isiensä
maab^, jättäen rakkaan vaämonsa pen­nittömänä
kamppailemaan olemaissaölon
pucdesta. Oli sentään tmni, että vaimo
oK ssmtynyt rikkaista vanhemmista, jos­kin
nuo tekijät «Uivatkin silloin kerran,
kun tyttö nuoruuden hulluudessa ja rak­kauden
hurmassa oli lähtenyt keskellä
yötä makuuhuoneen ikkunan kautta oi­kotietä
vihkialttai^lle, jossa odotti vain
tavallinen työmies. Silloin <^vat pappa
ja mamma sanoneet karskisti: Kun on
mennyt, niin menköön ja pysyköön lei­päänsä
suolaveteen kastamassa. -Tosin
oli avioliitto tarjonnut muut^i^^J^uin
suolaa ja leipää, mutta työmiehen pai­kasta
ei elämän mukavuuksin tottuneen
vaimon talouden hoidossa jäänyt m i ­tään
säästöjä ja kun mies laikkasi ansait­semasta
jokapäiviästä leipää, olisi vai­moparan
asiat olleet hullusti, ellei papan
ja mamman sydän olisi heltynyt kaikki
sovittavan kuoleman vaikutuksesta,
"Ihme, että Sam saa itsensä piiloitel-tua
noin tarkkaan", sanoi leski ojentaen
kätensä tervehdykseen.
Vastahakoisesti tarttui Sam ojennet­tuun
käteen ja hänen sisimmässään kuo­hahti.
Eipä olluit ennen tuo pulleva käsi
ojentunut tervehdykseen, eiväthän he
olleet edes hyvän päivän tutut. Puoli
vuotta taaksepäin hän oli ollut vain
tavallinen kuolevainen, jonka olemassa
olosta leski Thomasilla tuskin oli aavis­tustakaan,-
mutta tänään, niin tänään
hänen otaksuttiin ofevan tavoiteltava
saalis avioliittomarkkinoilla.
"Työss^iän sitä työläisen «n rdiMttä-vä",
vastasi Sam ver^aisföti^
"Vai työssä", leski iski meikitse^i
silmää. ^^KyHä minä ymmärän. Kuul­kaa,
meiHä on vastazmotto Joka tors-
...tä!.. . ; .
Sam vetäisi hätäisesti keiton tabus­taan.
"Suokaa anteeksi, ett^; jouda pi­temmälle
jatkamaan Ice^ustelua, mutta
minnn on tavattava ffietoverinäiQä mi­nuuteilla,
^ ä n lähtee pois ensimmäi­sellä
junalla, joten tapaamista ei voi
siirtää", valehteli Sam silmää räpäyttä­mättä.
Fiiuu, hän vihelsi pitkään, kun oK
päässyt tjirvallisen xräilimatkan päähän. '
Pako onnistui, mutta tästä lähtien mi­nun
on pidettävä silmäni auki, ettien
joudu uudelleen loukkuun, ajatteli Sam.
Entiseen hyvään aikaan oU Samilla
oBut tapana käydä tyttötirttaviensa
kanssa elokuvissa ja tansseissa, mutta
Ji3^yään se tapiditui aniharvöm. Viime
^ o i n a oK Sam joutunut tilanteisiin,
joissa hän i>lr tuntenut ttseisä kuin saar­retuksi
jänikseksi ja se <»H Iräiättänyt
h ä n e ^ epäluulon kokioa^^olittxnrap
naissiäi&untaa-kohtaan.
Alic» Caiollia oH Sam feäynjrt topaa-massa
joitakin kertoja, mutta viime
käynniHääii hän ei tuntenut itSiräah ol­lenkaan
varmaksi tytön seurassat^jamyö^
hCTimin, lukiessaan Iqposohvalla maaten
ilmestyi Alicen hymyilevät kasvor kir^
jan lehdeille. Kiroten paiskasi Sam k l r -^
jan luotaan, mutisten: sei&in tomppeli,
on kuin rakkauden sairas vasikka, mut­ta
tyttö ei merkitse minulle niii&ään
paljon kuin tuo kirjoituspöytä. Enempi
en mene häntä tapaamaan, vakuutti
Sam lujasti itselleen. Ja päätökses
hän pysyikin joitakin viikkoja^ ofö
synytehka pitempäänkin, ellei
si erääioä aurinkoisena sunnuntai
päivänä ilmestyn3^ hänen eteeni ka
la. Sam ömsi lämpimän aallon i
hahtavan sisimmässään ja oli kuin
rinfc<dciii olisi ailkanut säteiUä ent
lurkkäammasti ja ihmiset hymyillä
loisammasti. Lämpimästi puristi S
tytön kättä ja onnellisin tuntein 1
tyttö hänen silmistään kuluneictenvi
kojen kaipauksen.
"Tämä on liian kaunis päivä kuluti
kuumassa ja pölyisessä kaupmigissa,e
mekö menisi jonnekin järven rannalle
ehdotti Sam, äänessä jännittjTiyt od<rf
"Menkäämme", myönsi tyttö, "mui
ensin haemme uimapukuni."
"Ja riiinun", sanoi Sam.
"Se on turha vaiva, kuluttaisimi
siinä monta kallista minuuttia, sinä v(
käyttää isäni uimapukua."
;Uidela ja vaalealla hiekkarannalla 1(
koalien kuluttivat Sam ja .^I-ice ilt
päivän, kuin kaksi vallatonta lasta. 1
lam varjojen pidetessä he xiiokrasivi
veneen, antaen sen liukua omia aikojaa
ilta-auringon tkullassa kylpevällä jäm
pirnialla. 'Sami katsoi veneenperässä äi
netönnä istuvaa-tyttöä ja Mnen^i^
kuohui villfna k<tökena, huolimatta siitj
että hän yhä uudelleen ja uudeUeen va
kuutti ^itseilLeen, että tyttö ei meikiraij
hänelle enempää kuin hyvä tuttavuifi
Kun pehmeä hämärä ailkoi kattaaniaa
ta ja hymyilevän kuu-ukon puoliko
kasvot liiodä romanttista valoaan, sano
Sam:
"Emmekö lähde jo, pian muiÄtnu il
ma koleaksi ja sitäpaitsi emme ole saa­neet
palaakaan illallista,"
Sanattomina he soutivat rantaan p
melkeinpä yhtä sanattomana kului nat"
ka kaupunkiin.' ...
Yöklubin orkesterin säveleet kohis-vat
koskena, hyppelivät ku^ vinnal
varsat, muuttuen taas tuin yksiiiäi«n
sielu olisi nyyh^tänyt rlmoflle taipaPS-taan.
.
"Alice", sanoi Sam matalasU,
emme ole koleaan tanssineet 3*'lessa,
emmekö koettal^x^?" \^
Miföäh vastaan^tta nousi tyttö y
pojan käsvaiet kiertyivät hänen ^
täisiUeen tavallista tiukempaan.
"Sinätanssit kuin eiidi"-
"Siivetön enkeli", naurahti tyttö.
E i ^ ^ i ^ joka ei mei*itse " ^ ' " " ^^
Ttään koetti Sam-itse^ vielä v a^
della ja ohjasi tanssinsa par\'eketta
ti: ^ • . . ' .^
"Alice", sanoi Sam parvekekaiteesee»
nojaten:
' ^ i i n , Saan".
I-.WANTAINA, ELOKUUN- 6 PÄIVÄNÄ, 1949