Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 23, 1943

              Sivu 6 LAUANTAINA, LOKAKUUN 23 PÄIVÄNÄ 1943
se oli lämmin.
Inga nousi- Isännän ja emännän
vaihtama lämmin katse sai hänet hä-peämääc.
Nuo olivat hyviä ihmisiä,
he pitivät toisistaan. He olivat hä­nellekin
ystävällisiä, vaikka hän kul­ki
heiliä rikos mielessä.
''^linnekä Ingalla o semmone kii­re?
pis nyt juotuna tässä kahvia tna-hamiärältä",
sanoi isäntä.
^•Kotona on yhtä ja toista toimi­tettavaa."
.
Pidättelyt eivät auttaneet. Inga
hyvästeli ja lähti.
"Tuommone nainen se laittaa ko­meita
jäläfceiäisiä", sanoi Hinttu
verkkaan särpien kahvia teevadilta,
seuraten samalla Ingan kulkua pien­tareella.
'•-Ylpeä on", muistutti emäntä-
"Kyllä se siitä Jankautuu ajan mu­kana."
Inga juoksi piennarta pitkin. Hel­mat
heinässä kastuivat.
Tuli tienhaara. Toinen polku vei
riihen ohi, toinen saunan salvamitse.
Saunapolku, lyhyempi polku. Tyttö
astui jo Sitä pari askelta. Kuului
riihestä rykäisy. Vilahti mustassa
o\naukossa harmaja sarkatakki. In­ga
kääntyi riihipolulle-
Matti ruumennuksessa silppuja
leikkasi. 7~~
• "Kas vain, onhan täällä ihmisiä­kin'',
Inga oli hämmästjrttyvinään.
FariDariap
Kirf. FAARI
ÖN talvi, viime talvL Aamu var­hainen.
Pakksmen nurkissa pau­kahtelee.
»Vanha farmariäijä valvoo
vuoteella, vain maata köllöttdee,
kääntyy ja vääntyy. Tämän tuosta
nostaa korvaansa ylös tyynystä ja
laskee kellon lyöntejä, että jokohan
se olisi ylösnousun aika.
Hän safctuu olemaan kärtyisellä
tuuklla. Ähkien hän vääntää reu­matismin
ruhjomaa raatoaan ylös
vuoteelta. Hieroo ja oikoo polviaan,
vääntelee käsiään ja tuskissaan pu­hisee:
"Kyllä kai tästä taas itse täytyy
lähteä uuniin tulta sytyttämään. Kyl­lä
noilla naisilla täällä Amerikassa
on kissan päivät. Sen kyllä kuidin
jo vanhassa maassa, että Ameri&a
on naisten taivat ja miesten helvetti.
rasvaa, vaikka onhan sitä ollut sian­lihaa.
Ja tuota Euroopan puoleista
Ioi]^kkaa — aina sitä pakottaa. En­köhän
kol^ i^iäse enää ollei^aan
kulkemaan — käy niinkuin saukolle
liukkaalla jäällä.. »
Äijä kantelee heiniä lehmäin eteen
ja jokaisella käynnillä puhelee sonnil­le
helliä sanoja, kehoitdlen sitä nou­semaan
ylös. Mutta se vaih makaa
lipteHen häntäänsä jientä kiikkuroil>
laan olevassa ruuhessa.
"Nousehan ylös, niin tuon sinulle­kin
heiniä. ÖHph koettanut valita
sinulle parhaita ja tässä niitä ayt oli
si, katsohan . . . No, mikä vaivaa isoa
poikaa? Etkö ole saanut meia, tar­peeksi
uinahtaa, kun noin puhaltelet
sieraimusi ja irvistelet..
Äijä odottaa ja odottaa, inutta son-
"Viatonta! — sinä sanot?-'
^ "N5m,;^iedäthän että s^
hanani äiiUjapuoIustusä^^ Kub-kas
han~voisi sarviaankaan käyttäi,
kun on kaiilastaaii kiinnL Ja tuollai
nen pieni hännän huitaisu — eihii
tuo nyt isoa miestä loukkaa."
iöjäj; jonka viha on vielä kiey^.
" mapisteessä,^: ärjäsee:-
"Jaa^ se halita ~ o i ^ jo saa
se olla sen .'puolustusase omia \-ih:'-
lisiaan kärpäsiä vastaan, mutta . . .
joo, taidattekin olla samassa juone»,
sa, kun tahdotte pudustusaseLta
käyttää ilman riitaa. Ja inistä hem­metistä
ovatkaan oppineet tuon ihka
uuden tavan... \ ^ i viaton I Nib-hän
sitä surkuteltiin 'pientä ja \-.a-tonta-
JSuomeakin,. kun se rupesi 'rvj.
sätt* siliiäflle sontaa viskelemään... •
Ä i j ä l ^ t a vinkkelissä lähtee kah­vipannua
nuristelemaan . ja mun 5^
mennessään:
^'Miha,en ainakaan ensiksi ala
pyjrtämään sonnilta armoa, pv-jTä-köön
se; joka riidan on alkanutkin
ja nyt sen ufonkin, kun olen saanut ni vain makaa ja huoletonna kään-sen
omin silmin nähdä. Mutta tämä
on nyt kylmä helvetti..."
Äijä virittelee tulta, polttaen pa­peria,
tuohia, puhaltaa uuiiiin, raa­pii
korvallistaan ja jatkaa mökötys-tään:
'Kunpa saisi tulen syttymään ja
telee häntäänsä, liotellen sen joka-puöldta.
Monien kaunc^idielujen
ja pyyntöjen perästä se vihdoin nou-
, Niristettyääö. lopun kahvfpannmi
polqalta ja ryypättyään sen partaan­sa,
menee äijä kurkistamaan oven
raosta ja kuulee kuinka navetassa
see, oimistdee ja venyttelee. Äijä. maito sirittää ämj^riin ja lypsäjä
Matti hätkähti, mutta ei jättänyt veden kiehumaan, että voisi hörppiä
työtään, ahtoi entistä enemmän olkia
terän purtavaksi.
"Pitänetkö tuota minua ihmisenä­kään."
Rouskahtavat terät rohkeut­ta
antoivat.
Inga kiipesi korkean kynnyksen
y l i .
*'Sinä olet minuun suutuksissasi
Matti."
''Mitäpä Inga välittää minunlais-teni
suuttumisista. Ei taivas nokeu-du,
vaikka kaiken maailman savupii­put
sen naamaan nokea tupruttavat."
"Jospa minä välittäisin-"
/•Riemunsa kullakin."
"Miten ilkeänä minua pitänetkään,
Matti?"
"Sitä en ole joutanut punnitse­maan.".
-
Inga läheni Mattia.
"Etkö voi antaa anteeksi viimetal­vista
käytöstäni iltamassa? En ym­märrä
itsekään, mikä minuun ^oin
meni."
Elätti jätti koneen. Hän kääntyi
Ingaan päin. Ei suinkaan tämä taas­kin
ollut niitä tavallisia unia, joita
hän näki hereilläkin ollessaan?
; "PilkkaatkD):" .
"Mitä pitäisi minun tehdä, että
uskoisit minun totta tarkoittavan?"
Inga heittäytyi olkikuvon päätie, ja
niin hän katui tylyyttään, että kyy-nd.
kieri pitkin poskea.
Matti oli menetetty mies. Hän
ei jaksanut/enää epäillä. Hän my-kertylmaahan
Ingan vierelle.
"Älä itke! Enhän minä ole vihai­nen.
Minä pidän sinusta. Mna. olen
pitänyt -\ ja Matti leperteli Ingal­le
kuin äiti sormensa loukanneelle lap
sdle.. Inga kiersi kätensä Matin kau­laan.
Hänen silmänsä loistivat.
Suunnitelmat onnistuivat- Ne luisti­vat
kuin rasvattuina.
"Mikä sai sinut katumapäälle?'*
kysyi Matti, kun ensi huumauksesta
selveni.
Inga pyöritti oljenkortta hampait­tensa
välissä. Hän ei rohjennut kat­soa
poikaa, silmiin.
"Siitä voit ottaa itse seKiin!" sa­noi
hän hymähtäen.
^ Silloin tartj-uivat lujat sormet hä­nen
leukaansa,. Ingan täytyi tahto­mattaan
katsoa pojan silmiin. Oli­vatko
Matin kas^t todella noin kau-kuumaa
kahvia kurkkuunsa, kyllä
silloin taas kr<^)asta rometiisin routa
sulaisi... Kyllähän sitä tuolla pe­tillä
lämpöisten p>eittojen alla on
taputtaa sitä selkään ja pi&elee:
"Oo, poika, kuinka hyvä ja nöyrä
sinä oletkaan. Kyllä minä aina sääs­tän
minulle parhaat heinät, kun olet
noin kiltti — ja vartopas kun ker­kiän,
haen sinulle makeita koornijau-hoja
ja niitä saat lisäksi niin paljon
kuin ruokalaukkuusi na^tuu — oma
hauskaa, saa vain nenämusi&kia soi- parhan poikani, ahioa po&ani..."
teUa, mutta tuliapa tänn& jäiseen kit- Äijän näin puhellen, siliteHen ja ta-sim,
jossa on k a i ^ astiarasutkin putdlen, iso poika lyödä kurauttaa
sarvena jäässä, niin eiköhän kyhnet- pehmeäksi pääUystetyn, k)ukkaa.
tyisi seisafleen niinkuin . . .Mutta, mattomaksi silatun kärpäsruoskansa
ääh, se kahvi, olm vähällä unohtaa äijän kaulan ymi^ri,-josta vahvin
sen keiton- Enpä useinkaan sitä aa­musella
unohda, e-en. Ja sillähän si­tä
on hdppo herätellä tuon nukku­vankin,,
joka ei muuten herääkään
kuin kahv&uppien helinään. Joo,
sen se kuulee. Mutta tällä k^taa si­tä
helinää kestää odottaa. Saa an­taa
mokenssia jos myöhäst3?y lypsyl­tä
. . . "
.^jä kaataa kupin kuumaa ja ah­neesti
hörppii suufhunsa. Kaataa
toisen kolmannen — ndjännen.
"Ooh, kuinka se maistuukin. O-tanpa
vidä kupposen ja lorautan
\ähän lisäksi Aleista kahvia, kylä­hän
se siinä pian lämpenee..
Äijä asettelee koirannalrtcalakin
hieman tukossa olevilk. korvilleen ja
poistuu hiljaa huoneesta karjaa ruok­kimaan,
mököttäen mennessään:
"Turkanen kuinka nuo limtiot o-vat
taas kipeät ja kuivat, että oikein
nakse kuuluu. Eiköhän niissä ole
laulaa hyvin . vaiihaa rakkaudenlali-lue,
jonka äijä hyvin tuntee. Alia
hymähtää ja lähtee lönkyttämään
ääntä kohti;
niit? • Sen hän ensikerran tajusi. Ja
silmistä loisti reSiellmen rakkausv In­gan
tuli jälleen outo olo. Sama itse­inho
täytti hänet kuin äsken vieras-tu\'
assa. Hän työnsi Matin kauem­maksi
ja nousi.
"Kas niin. Kylläpä nyt näkevät
kotona, että olen ollut ruumennuk­sessa
rakastelemassa."
"Talonpojan rakkaus lyö leimansa
kuten postineiti postimerkkiin. On­neksi
eivät ruumenet tee sinua käyt­tökelvottomaksi
kuten leima posti­merkin."
Inga hätkähti.
"Sinä et vieläkään usko, etten • . ."
"En, en oikein. Mutta jos illalla
annat akkunasi olla auki, niin . . . Sa­novat,
ettei vidä kukaan mies ole ak­kunastasi
sisään uskaltanut. Mah-taisinkohan
minä uskaltaa...?"
"Tule koettamaan!'*
Jatkuu.
jouhiosa osuu jumi parahiksi äijän
atikiolevaan suuhun. Äijä sylkäisee,
puhaltaa, pyörii, hyi^ii ja molemmin
käsin kaapii vetdää moskaa karvai­sesta
naamastaan. VHidoui kun saa
silmänsä hieman auki ja suurimman
osan moskaa suustansa ulos, hän
ärjäsee:
"Voi sua tanan kurottu ryti!
Tuon saman tempun olet tehnyt mi­nulle
nyt jo toisefn kerran I Näinkö
sinä Tannerheimin tavoin h3rvät työt
palkitset . .
Äijä tarttuu kovasta puusta teh­tyyn
luudanvarteen ja antaa siitä
sonnm selkään a&a läimäyksen ja
.alkaa uudelleen mököttää:
. "Mitäs piruja sulia öikJem onkaan:
mielessä, kun tuolla tavdia elättä­jääsi
ruoskit, Minä julki ja sdaa
koetan parhaat palat nokkasi eteen
kantaa ja sinä täsälä vaia makaat ja
leveitä lonkkia itsdlesi kasvatat —
ja sitteä sontasi elättäjäsi suuhun
roiskit..."
Äijä vetäsee luudan pois seipään
nenästä, kohottaa se^>ään, pudottaa
sen entistä ai&aranmiui sonnin sd-kään
ja sanoo:
"Tällaista tulet saamaan yhä li­sää
ja aina kovempaa,.jos et tästä
tunnusta ja lankea polvfllesi. Vielä
on armon aikaa, timnustatko, vai
annanko...?"
Äijä pitää seivästä yöiä^lä ja jat­kaa:
"Aiotkö vielä tehdä elättäjällesi
samaa ruokottomuutta ja ^^valtaa. -
Tämä on viimeinen varoitus .**
Nyt sekaantuu asiaan sivustakat­soja,
joka on äijän huomaamatta
päässyt livahtamaan sisälle ja seu­rannut
ä i ^ ja sonnin välistä selk­kausta,
ja sanoo:
"Älähän n3rt ratkaani viitsi noin
vihastua viatonta eläinrukkaa koh­taan
Ja noin julmasti nuhdella..
Kirjava elämä
. Radiouutisissa kerottiin äskettäin,
-että I^atius Timothy Trebitsch Lin­coln;
yksi fantastisimpia seikkailijoi­ta,
on kuölkt Shanghaissa \'astakik-kaukseen.
Tästä miehestä, joka on il-
"moitettu kuoUeeJcsi monta kertaa en-nenkiii
uransa, varrella, kerrotaan
seuraavaä^: %v
Hän syntyi Ijnkarissa noin I87C ja
elämänsä aikana ehti olla Englannin
parlamentin jäsenenenä, itsetunnus-taneena
vakoojana, Englannin kirkon
isaf^ina, saksalaisena sanomalehti-sensuurina
ja buddhalaisena munkki­na.
Hänen keirotaan myös tohti­neen
Afganistanissa, missä hänet van­gittiin,
ja Kiinan vallaskumouksessa,
ja kärsi kolmen vuoden vankilaran­gaistuksen
Englannissa vakoilusta ia
väärennyksestä.
Hän tuli New Yorkiin 1916 ja kir­joitti
kirjan "The History of A Spjvj".
Hänet vanuttiin ja luovutettiin Eng­lantiin,
missä tuomittiin vankilaan ja
kansalai^ikeutensa btenettäne^i
Tultuaan karköitetuksi- Englanr.:-
ta~1919 hän-neuvotteli entisen ke! 53-
rui känsää Hdlännissa ja liittyi en­nenaikaisen
'Kapp'in - hallituk5?£n
Saksassa 1920. ^
-V; 1921 häntä -syytettiin petok:-e>-
ta Tshekkoslovakiassa ja hänet va­pautettiin
maanpetos- ja väärennys-syytöksistä
Itäinallassa, jonne hänet
oli karköjtettu.
Senjälkeen hän tuli salaa Yhdys-valtoibm
ja vangittiin 1922 laitto­masti
maahan tulosta. Myöhemmin
samana vuonna puhuttiin hänet pi­dätetyn
italialaisen sosialistijohtajan
Giagomo Matteottin murhasta I:a-fiassa
ja englantilaiset lehdet v. 1925
syyttivät häntä kiinalaisista levot.o-mui&
sista.
Hän teki dramaattisen \-ieraiiun
Lontooseen v. 1926, missä hänen p?:-
kansa^ brittiläisen armeijan sotamies,
telotettiin muiimsta. Lincohi saapui
kaupunkiin tek)tuksen jälkeen ja pi­lasi
^Amsterdamiin. -
V-.1931 hänesta-luli buddhalainen
pappL • Seuraavana vuonna tuk.<a
päästä ajeltuna, keltaiseen silkki^'::t-taan
puettuna hän ilmestyi Berliniin
Chao Kungin nimellä (maailman V3-