1941-10-25-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
r
•
V
VJ,
.'•••l-.T. . ^ ' - ' .M
-1
H J
H U
ii-- '
> *- <
Sivu 10 L A U A N T A I N A , L O K A K U U N 25 PÄIVÄNÄ
KYLLÄ mun silloin elää kelpasi,
kun; Eeroja ei vielä ollut. Sokeria
sain pyytämättäkin jokaiselta
vieraalta ja korppua myös, tasan
"PoUukseri" kahssa. Mutta sitte tuli
meille Takamaan muori.
Äiti ei ollut sinä aamuna tuvassa,
ja isä oli jo ennen aamusia lähtenyt
Takamaahan. Piika Leena veti minua
ilman äänettä tukasta, kun yritin
äitin kamariin. Suutuksissani menin
sängyn alle ja hain sieltä vanhat kenkäni
— uudet olivat äidin tallessa.
Toisen kengän vedin jalkaani, mutta
ennenkuin kerkesin sitä kiini panna,
sain hyvän tilaisuuden heittää Leenaa
taka^>äin selkään toisdla kengällä.
Sen telit3^äni juoksin jotenkin nopeasti
ulos j a huusin mennessäni:
JiMyJly-Antm morsian!"
Leena tistysti läksi perässä, ja minulle
tapahtui oven suussa se onnettomuus,
että avosuinen Jces^ni saattoi
minut kaatumaan. K3mnykseUe jäin
pää pihalle, jalat eteiseen . . .Leena
tarttui tukkaani kuin tuli . . . M u t ta
ennenkuin hän oli oikein alkuunkaan
päässyt, heitti hän yht'äkkiä irti ja
juoksi tupaan. Minä itkussa suin
huusin, minkä jakson: "Myllä-Antin
morsian!"
Heti tunsin tukassani toisen käden,
paljoa tukevamman kuin Leenan, ja
tuttu ääni sanoi: "Kiljutkos siinä,
kun äiti on kipeä!" Vilkasin taakseni
ja näin isän ja Takamaan muorin.
Leena oli nähnyt heidän portista
tulevan.
Menin tupaan taas tavalliseen
paikkaani, sängjni alle, Pollusta hy-väileifiään.
Minä en vanhastaan o i kein
pitänyt Takamaan muorista. I sä
meni talliin ja Takamaan muori äidin
kamariin. Minä yksinäni ihmettelin,
mikä äitiä vaivasi, kun minua
ei päästetty katsomaan, niinkuin aina
ennen, jos äiti oli kipeä. Nyt ei
minua enää haluttakutkaa^ sinne lähteä,
sen Takamaan inuorin tähden.
Nukuimme sitte sängyn alla jonkun
aikaa, minä ja Pollus, kunnes heräsimme
* — pienen lapsen itkuun.
Pollus hyökkäsi haukkuen ulos —
meidän ovessa ei ollut linkkua. Hän
kai luuK, niinkuin minäkin, e t tä mustalaisia
oli tullut pihaan. Mutta
siellä ei näkynyt ketään. Kuuntelimme
tarkemmin ja tulimme siihen pää-tiSvseen,
että ääni tuli äidin kamarista.
Vähän ajan perästä meidät päästettiin
sisään. Takamaan muorin sylissä
oli lapsi, niin peräti pieni, etten
semmoista ollut koskaan nähnyt.
"Katsos nyt, Kaapro, minä toin sinulle
pienen veljen", sanoi Takamaan
muori. '
"Mistä?"
''Saunan lattiaJteaUa"."
"Onko sieUä pi3ia veljiä?"
"On kyUä", vastasi muori.
Minä olin hyvin iloissani ja hyväilin
pikku veljeäni.
K u n renki Heikki tuli puolista syömään,
en hänelle kohta virkkanut veljestä
mitään. Mutta kun Heikki kysyi
äitiä, sanoin että hän on kipeä.
Heikki ei puhunut mitään, vaan tupakkaa
pannessaan hyräli tuota vanhaa
laulua:
"Kaks' ilopäivää on miehellä vaan:
Kun - ämmästä. pääsee j a kun ämmän
saa".
^futta kohta kun hän kuuli itkua
kamarista ja Takamaan muorin ää-nen,
sylkäsi hän j a rupesi syömään.
Iltapuolen päivää vietin saunassa
Pölluksen kanssa. Revimme i r t i lattialankkuja,
minkä voinmie, ja etsimme
niiden alta pieniä lapsia. Mutta
ei löytynyt yhtään. Pimeän tullessa
menin äidin kamariin ja sanoin T a kamaan
muorille, ettei meidän saunan
lattian- alla suinkaan ole pieniä lap-
• sia. ' '
" E i se teidän saunasta ollutkaan."
"Kenen saunasta sitte?"
"Ylistalon vanhasta saunasta, jossa
on niin paljon pöppöjäkin."
"Kuinkas te sinne uskalsitte mennä?"
"Ole nyt-vaiti j a mene maata!" sanoi
Takamaan muori.
K i m Eero jonkun ajan kuluttua
pantiin kätkyeen, täytyi minun hänt
ä aina liekuttaa. Ja se oli ikävää
työtä. Pollus sai yksin'juoksennella
ja kiertää maita, mantereita. Minulta
meni se kevät ihan faukkaän ja
koko seuraava kesä — vielä niin hyvä
marjak^sä. Pian suutuin Eeroon
ja vielä enemmän Takamaan muoriin.
Vihdoin kuitenkin kykeni Eero e-hemmän
olemaan ylhäällä J a makasi
vähemmän.
Mutta sitte täyt3ä minun kuulla,
kuinka kaikki kehuivat Eeroa kauniimmaksi
minua, j a nähdä, kuinka
kaikki vieraat antoivat tuomisensa,
sokerinsa, korppunsa ja muut jiamu-sensa
Eerolle. Minulle jäi ainoastaan
nautinto katsella, millä halulla Eero
niitä söi.
Jos olin yksissä tuumissa Eeron
kanssa ja jotakin viatonta yritimme
— eli kuten äiti sanoi "olimme pahanteossa"
— niin aina kuului: "Taas
on iso edellä ja pieni perässä! E i se
lapsi niin osaisikaan, vaan tuo isompi
neuvoo." Ja minä sain yksin sovittaa
yhteiset synnit.
Tuli sitte muUe pahin kaikista, tuo
lukeminen. Arkipäivät kumminkin
jotensakin pujottelimme: olin miesten
matkassa tössä, j a kotona vaan
siioin kun ei kellään ollut aikaa minua
opettaa. Mutta pyhinä ei auttanut
mikään. Aamusin koetin maata
ja olla nukkuvinani niin kauvan kuin
mahdollista, mutta nälkä viimeinkin
ajoi ylös. Kohta kuului käsky: "kirja
kätees!" ja sitte alkoi kamala aika.
Järkeni ei keksinut mitään keinoa,
jolla olisin lukemisesta päässyt.
Olin olevinani milloin kipeä, milloin
sokea tai kuuro; joskus tekeydyin
hulluksikin. Mutta ne yritykset tavallisesti
tulivat ruumiilleni kalliiksi.
Eero oli onnellinen, sillä hänen ei
tarvinnut lukea.
Tilani ei parantunut, ennenkuin
kävin rippikoulun ja kykenin miesten
töihin. Sitten alom vähitellen
saada Eeron harmiksi isavuja luihau-tella
yhä tiheämmhi ja julkisemmin.
Oikein sydäntä hiveli, kun tytöt
kirkolla aina minuun vilkuivat eikä
Eeroon.: Mikä kauniimpi se Eero oli
kuin minäkään? Ja jouti olla mmkä
näköinen tahansa — lapsi! Minun
mukaani toki PoUuskin aina lyöttäytyi,
läksinpä metsään tai muuten kylälle.
N i i n ei minulla sitten ennen naimisiinmenoani
ollut muusta huolta kuin
lukukinkereistä.
Suurin iloni oli se, e t t ä sain nähdä
Eeron kokevan aivan samat kärsimykset
kuin m i n ä ^ , sillä muutamia
vuosia sitten kävi Takamaan muori
taas meillä.
Silloin olin jo siksi viisastunut, etten
enää lähtenyt penkomaan saunan
lattian alustaa.
K A A P R O JÄÄSKELÄINEN.
Kiirastuli
Kirj. George Birdseye. Suom. E. B.
Indiassa hindu kuoli — onnellinen
mieSy
vuosikaudet niskoillaan ollut oli
vaimon ies —,
vihdoin vapahana taivaan porttiin lyö
toivomiellä, ehtinyt ku§, on jo elon
yö.
''Kiirastuless' ollut ootko?" Brahma
häitä kysyy.
'^Naimisissa vain", katseens' maassa
pysyy.
"Sisään, sisään käy, harpunkin saat
multa,
naimisissa olo onpi maista kiiras-^
tulta."
Iloisena hindu sisään astui,
rauhan uutuudesta silmät kastui.
Tuskin istahti, kun oveen lyötiin
samas:
hindu toinen pääsylupaa jamas.
Brahma toisti kysymyksen taiva-hitten:
"Kiirastuless' ollut ootko?" —
"Mitäs sitten?"
"Pääse et!" vastaus lykyt, sin* ei
vänkää.
sanon mitä
ajattelen"
On olemassa muuan ihmUrj^
joka kerskaa rehelUsyydellään jasa^
ruudellaan, koska he -'sanovat mit
ä ajattelevat". Singauttavat sano.
ja oikeaan ja vasempaan sellaisinaai,,
vähät siitä mihm ne sattuvat ja ketä
ne haavoittavat. Älä sano sitä vii,
pittömyydeksi, tuota kerskailevaa
suoruutta. Sano sitä pikemminkin
kurjaksi röyhkeydeksi, ajattelematio.
maksi sydämettömyydeksi. MöHä
ei ole oikeutta sanoa noin vaan "suorasti"
kanssaihmisistämme, jos ei sanontamme
ole hyvää ja rakentavaa.
Enune ole oikeutetut purkamaan kii.
vauttamme, kateuttanune, pahaa
tuultamme ja ilkeyttämme iliraisiä
kohtaan, joista emme satu pitämään.
Tulee muistaa, että se toinenkin on
vam ihminen — ja mitähän vikaa mi-nussa
itsessäni?
Jos meidän kuitenkin täj-tyy oHa
pahalla tuulella, tulisi sulkea ilkeytemme
omaan poveemme eikä antaa
sen turmella muiden ihmisten onMa.
Tai jos meidän täyt3ry lausua ilmi ilkeät
tunteemme, emmekö voisi mennä
jonnekin, jossa voimme olla yksin,
sulkea ovet ja ikkunat, ja sitten antaa
äänen kuulua ja pahuuden pur-.j
kautua. Näin teemme arvaamattoman
palveluksen syyttömille lähira-rnäisillemme
ja samalla itsellemme.
Monta aiheetonta juorua ja pahaa puhetta
Jää liikkeelle lähtemättä, monta
haavaa iskemättä. Tulisi aina
muistaa, että viha ei rakemia, vaan
hajottaa, ja vihasta kärsimme vain
itse.
IDA.
Monet kasaavat ympärilleen sellaisen
röykkiön turhuuden jyörM, että
Uppoavat sinne.
» * *
Minä arvostelen aina, kumpi puoli
tappelussa on vahvempi ja menen sen
vahvemman puolelle. — Lapatasu.
"Mies edellinen sielV ei ollut
hänkään."
"Ei, mutta naimisissa oli monta
vuottay
kärsinytkö näin cis synueistänsi
suotta?"
"Naimisissa? No, minä kaksi
, kertaa!"
"Taivas paikka ei oo narrein, fcn»
alakertaan!"
Yhdeksän kuukautta kestäneen rakennuksen jälkeen kaksi yhdysvaltalaista^S,000,000 maksavaa ha-vittäjälaivaa,
Hamblcton ja Rodman, Kearnyn telakalla valmiina vesille lähtemään.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 25, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-10-25 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki411025 |
Description
| Title | 1941-10-25-10 |
| OCR text | r • V VJ, .'•••l-.T. . ^ ' - ' .M -1 H J H U ii-- ' > *- < Sivu 10 L A U A N T A I N A , L O K A K U U N 25 PÄIVÄNÄ KYLLÄ mun silloin elää kelpasi, kun; Eeroja ei vielä ollut. Sokeria sain pyytämättäkin jokaiselta vieraalta ja korppua myös, tasan "PoUukseri" kahssa. Mutta sitte tuli meille Takamaan muori. Äiti ei ollut sinä aamuna tuvassa, ja isä oli jo ennen aamusia lähtenyt Takamaahan. Piika Leena veti minua ilman äänettä tukasta, kun yritin äitin kamariin. Suutuksissani menin sängyn alle ja hain sieltä vanhat kenkäni — uudet olivat äidin tallessa. Toisen kengän vedin jalkaani, mutta ennenkuin kerkesin sitä kiini panna, sain hyvän tilaisuuden heittää Leenaa taka^>äin selkään toisdla kengällä. Sen telit3^äni juoksin jotenkin nopeasti ulos j a huusin mennessäni: JiMyJly-Antm morsian!" Leena tistysti läksi perässä, ja minulle tapahtui oven suussa se onnettomuus, että avosuinen Jces^ni saattoi minut kaatumaan. K3mnykseUe jäin pää pihalle, jalat eteiseen . . .Leena tarttui tukkaani kuin tuli . . . M u t ta ennenkuin hän oli oikein alkuunkaan päässyt, heitti hän yht'äkkiä irti ja juoksi tupaan. Minä itkussa suin huusin, minkä jakson: "Myllä-Antin morsian!" Heti tunsin tukassani toisen käden, paljoa tukevamman kuin Leenan, ja tuttu ääni sanoi: "Kiljutkos siinä, kun äiti on kipeä!" Vilkasin taakseni ja näin isän ja Takamaan muorin. Leena oli nähnyt heidän portista tulevan. Menin tupaan taas tavalliseen paikkaani, sängjni alle, Pollusta hy-väileifiään. Minä en vanhastaan o i kein pitänyt Takamaan muorista. I sä meni talliin ja Takamaan muori äidin kamariin. Minä yksinäni ihmettelin, mikä äitiä vaivasi, kun minua ei päästetty katsomaan, niinkuin aina ennen, jos äiti oli kipeä. Nyt ei minua enää haluttakutkaa^ sinne lähteä, sen Takamaan inuorin tähden. Nukuimme sitte sängyn alla jonkun aikaa, minä ja Pollus, kunnes heräsimme * — pienen lapsen itkuun. Pollus hyökkäsi haukkuen ulos — meidän ovessa ei ollut linkkua. Hän kai luuK, niinkuin minäkin, e t tä mustalaisia oli tullut pihaan. Mutta siellä ei näkynyt ketään. Kuuntelimme tarkemmin ja tulimme siihen pää-tiSvseen, että ääni tuli äidin kamarista. Vähän ajan perästä meidät päästettiin sisään. Takamaan muorin sylissä oli lapsi, niin peräti pieni, etten semmoista ollut koskaan nähnyt. "Katsos nyt, Kaapro, minä toin sinulle pienen veljen", sanoi Takamaan muori. ' "Mistä?" ''Saunan lattiaJteaUa"." "Onko sieUä pi3ia veljiä?" "On kyUä", vastasi muori. Minä olin hyvin iloissani ja hyväilin pikku veljeäni. K u n renki Heikki tuli puolista syömään, en hänelle kohta virkkanut veljestä mitään. Mutta kun Heikki kysyi äitiä, sanoin että hän on kipeä. Heikki ei puhunut mitään, vaan tupakkaa pannessaan hyräli tuota vanhaa laulua: "Kaks' ilopäivää on miehellä vaan: Kun - ämmästä. pääsee j a kun ämmän saa". ^futta kohta kun hän kuuli itkua kamarista ja Takamaan muorin ää-nen, sylkäsi hän j a rupesi syömään. Iltapuolen päivää vietin saunassa Pölluksen kanssa. Revimme i r t i lattialankkuja, minkä voinmie, ja etsimme niiden alta pieniä lapsia. Mutta ei löytynyt yhtään. Pimeän tullessa menin äidin kamariin ja sanoin T a kamaan muorille, ettei meidän saunan lattian- alla suinkaan ole pieniä lap- • sia. ' ' " E i se teidän saunasta ollutkaan." "Kenen saunasta sitte?" "Ylistalon vanhasta saunasta, jossa on niin paljon pöppöjäkin." "Kuinkas te sinne uskalsitte mennä?" "Ole nyt-vaiti j a mene maata!" sanoi Takamaan muori. K i m Eero jonkun ajan kuluttua pantiin kätkyeen, täytyi minun hänt ä aina liekuttaa. Ja se oli ikävää työtä. Pollus sai yksin'juoksennella ja kiertää maita, mantereita. Minulta meni se kevät ihan faukkaän ja koko seuraava kesä — vielä niin hyvä marjak^sä. Pian suutuin Eeroon ja vielä enemmän Takamaan muoriin. Vihdoin kuitenkin kykeni Eero e-hemmän olemaan ylhäällä J a makasi vähemmän. Mutta sitte täyt3ä minun kuulla, kuinka kaikki kehuivat Eeroa kauniimmaksi minua, j a nähdä, kuinka kaikki vieraat antoivat tuomisensa, sokerinsa, korppunsa ja muut jiamu-sensa Eerolle. Minulle jäi ainoastaan nautinto katsella, millä halulla Eero niitä söi. Jos olin yksissä tuumissa Eeron kanssa ja jotakin viatonta yritimme — eli kuten äiti sanoi "olimme pahanteossa" — niin aina kuului: "Taas on iso edellä ja pieni perässä! E i se lapsi niin osaisikaan, vaan tuo isompi neuvoo." Ja minä sain yksin sovittaa yhteiset synnit. Tuli sitte muUe pahin kaikista, tuo lukeminen. Arkipäivät kumminkin jotensakin pujottelimme: olin miesten matkassa tössä, j a kotona vaan siioin kun ei kellään ollut aikaa minua opettaa. Mutta pyhinä ei auttanut mikään. Aamusin koetin maata ja olla nukkuvinani niin kauvan kuin mahdollista, mutta nälkä viimeinkin ajoi ylös. Kohta kuului käsky: "kirja kätees!" ja sitte alkoi kamala aika. Järkeni ei keksinut mitään keinoa, jolla olisin lukemisesta päässyt. Olin olevinani milloin kipeä, milloin sokea tai kuuro; joskus tekeydyin hulluksikin. Mutta ne yritykset tavallisesti tulivat ruumiilleni kalliiksi. Eero oli onnellinen, sillä hänen ei tarvinnut lukea. Tilani ei parantunut, ennenkuin kävin rippikoulun ja kykenin miesten töihin. Sitten alom vähitellen saada Eeron harmiksi isavuja luihau-tella yhä tiheämmhi ja julkisemmin. Oikein sydäntä hiveli, kun tytöt kirkolla aina minuun vilkuivat eikä Eeroon.: Mikä kauniimpi se Eero oli kuin minäkään? Ja jouti olla mmkä näköinen tahansa — lapsi! Minun mukaani toki PoUuskin aina lyöttäytyi, läksinpä metsään tai muuten kylälle. N i i n ei minulla sitten ennen naimisiinmenoani ollut muusta huolta kuin lukukinkereistä. Suurin iloni oli se, e t t ä sain nähdä Eeron kokevan aivan samat kärsimykset kuin m i n ä ^ , sillä muutamia vuosia sitten kävi Takamaan muori taas meillä. Silloin olin jo siksi viisastunut, etten enää lähtenyt penkomaan saunan lattian alustaa. K A A P R O JÄÄSKELÄINEN. Kiirastuli Kirj. George Birdseye. Suom. E. B. Indiassa hindu kuoli — onnellinen mieSy vuosikaudet niskoillaan ollut oli vaimon ies —, vihdoin vapahana taivaan porttiin lyö toivomiellä, ehtinyt ku§, on jo elon yö. ''Kiirastuless' ollut ootko?" Brahma häitä kysyy. '^Naimisissa vain", katseens' maassa pysyy. "Sisään, sisään käy, harpunkin saat multa, naimisissa olo onpi maista kiiras-^ tulta." Iloisena hindu sisään astui, rauhan uutuudesta silmät kastui. Tuskin istahti, kun oveen lyötiin samas: hindu toinen pääsylupaa jamas. Brahma toisti kysymyksen taiva-hitten: "Kiirastuless' ollut ootko?" — "Mitäs sitten?" "Pääse et!" vastaus lykyt, sin* ei vänkää. sanon mitä ajattelen" On olemassa muuan ihmUrj^ joka kerskaa rehelUsyydellään jasa^ ruudellaan, koska he -'sanovat mit ä ajattelevat". Singauttavat sano. ja oikeaan ja vasempaan sellaisinaai,, vähät siitä mihm ne sattuvat ja ketä ne haavoittavat. Älä sano sitä vii, pittömyydeksi, tuota kerskailevaa suoruutta. Sano sitä pikemminkin kurjaksi röyhkeydeksi, ajattelematio. maksi sydämettömyydeksi. MöHä ei ole oikeutta sanoa noin vaan "suorasti" kanssaihmisistämme, jos ei sanontamme ole hyvää ja rakentavaa. Enune ole oikeutetut purkamaan kii. vauttamme, kateuttanune, pahaa tuultamme ja ilkeyttämme iliraisiä kohtaan, joista emme satu pitämään. Tulee muistaa, että se toinenkin on vam ihminen — ja mitähän vikaa mi-nussa itsessäni? Jos meidän kuitenkin täj-tyy oHa pahalla tuulella, tulisi sulkea ilkeytemme omaan poveemme eikä antaa sen turmella muiden ihmisten onMa. Tai jos meidän täyt3ry lausua ilmi ilkeät tunteemme, emmekö voisi mennä jonnekin, jossa voimme olla yksin, sulkea ovet ja ikkunat, ja sitten antaa äänen kuulua ja pahuuden pur-.j kautua. Näin teemme arvaamattoman palveluksen syyttömille lähira-rnäisillemme ja samalla itsellemme. Monta aiheetonta juorua ja pahaa puhetta Jää liikkeelle lähtemättä, monta haavaa iskemättä. Tulisi aina muistaa, että viha ei rakemia, vaan hajottaa, ja vihasta kärsimme vain itse. IDA. Monet kasaavat ympärilleen sellaisen röykkiön turhuuden jyörM, että Uppoavat sinne. » * * Minä arvostelen aina, kumpi puoli tappelussa on vahvempi ja menen sen vahvemman puolelle. — Lapatasu. "Mies edellinen sielV ei ollut hänkään." "Ei, mutta naimisissa oli monta vuottay kärsinytkö näin cis synueistänsi suotta?" "Naimisissa? No, minä kaksi , kertaa!" "Taivas paikka ei oo narrein, fcn» alakertaan!" Yhdeksän kuukautta kestäneen rakennuksen jälkeen kaksi yhdysvaltalaista^S,000,000 maksavaa ha-vittäjälaivaa, Hamblcton ja Rodman, Kearnyn telakalla valmiina vesille lähtemään. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-10-25-10
