Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 29, 1952

              ijaiijuur^jlla --.kesäi^m niistä olt
jäljellä vain surkea puronen.—.j^ttäy-
Z hedelmäpuutarhoja. ./Merituulen
l^ys ei vielä tuand'ja^SM>^änaättö
ti paahtavassa auringossa ^puan ruo-hölttunutta
polkua. Kiiljen pitkin kaste^
fukanavia. Juuri tämä jHiläpitää veren^
yertoelinten lailla elämää J^aäksossa;
Heinäsirkat sirittävät, vesi solisee hiljaa
betooniuomassaan. • .
, Mutta nyt kastelukanava vaihtaa
jyrkästi suuntaansa. Vesi pujahtaa p:-
kiäalas ja virtaa kapean rotkoiisyvyyk--
siin. Kuljen edelleenkin .rinnettä pit-kea,
mutta yleensä pitkäaikainen. Sai­ras
tuntee itsensä perusteellisesti raih-<
naiseksi ja heikoksi. I^iyelet.;ovat.tur^
voimiEet ja kuumat. Muutokset todetaan
yleensä ensin sonnien ja varpaitten ni­velissä.
Sairaus voi kuitenkin kohdata
• mitä niveltä tahansa ja tavallisesti use­ampia
samanaikaisesti tai perättäisesti.
Arkuus, kipu ja liikkumlsvsukeudet
kuuluvat tautikuvaan.': Nivelrusto tu-lioutuu
enepunän tai vähemmän j» tämä
voi tapafita joko nopeasti tai suhteelli­sen
hitaasti. Tavallista on, että sairas
aina välillä tuntee olevansa hiyym
reippaassa.kunnossa, eikä särky-vaivaa
häntä. Mitään uutta nivelrustoa ei M-nelle
kuitenkaan muodostu ja lopuksi
nivel voi-tuhoutua siten, että^ jää jäy­käksi
eikä siis taivu ollenkaan. - Säryn
runtelemat ja jäykkäniveliset henkilöt
ovat tieVallisimmin kroonillisen nivelreu-matismin
uhreja.
Tänään sairauden hoito vaatii suur­ta
käirsiväUisyyttä potilaalta. Tuskaa
voidaan lieventää nopeastikin, mutta
lopullinen parantiimfaien vaatii aikaa.
Jos jaksaa johdonmukaisesti ja tarkasti
noudattaa lääkärin neuvoa/paranee no­peammin,
kuin jos käsimättöinästi siir­tyy
toisesta hoitomenetelmästä toiseeni
Mitään hopeaa ja varmaa hoitomene-telmää
ei vielä toistaisekd ole keksitty,
mutta nykyisinkin pystytään sentään
jo siinä näärm hoitamaan reumatismi-potilaita^
että he pysy>^t työkykyisinä.
Sairaalle ei voida antaa uusia niveliä,
mutta jäykistymmen ja epämuodostu-laat
jäsenissä pyst]^tään yleensä ehkäi­semään.
Tässä yhteydessä on mahdo­tonta
puuttua yksityiskohtim. Siirrym-me
sen sijaan sahauteen. Joka tunnetaan
nimellä
: JlEUMAATTg^^
Tämä on lapsuus-ja iiuprausajan
kea ja laajalle levinnyt tauti.^'1^
tai kurkkutulehduksen edeltämäna sai-
^us alkaa ä k ^ mdko korkeaMa kuu­meella
ja säryUä eri nivdfesä.
säryn, joka siirtyynivelesfö t ^ n , saa j
lakkaamaan m^ecylinä (salicyldla)^
räähuomio on kuitenkin kiinnitettävä
sydämeen, siUä ennen kaikke^:-^ «n
vaarassa, vaikka muutokset eivät ole­kaan
heti havaittavissa. Tuhannet kuo­levat
vuosittain sy^tauteilun, jotka
loMuvat lapsuusaikana kärsit^^^ reu-inatismista.
Myös aivot-ja aSvok^vot
voivat olla vaarassa. Sairaus «laenec oHit
se, mutta uusiutuu myöhemmin?: Se on
fcengenvaarallmen ja reumaattisessa
kuumeessa on aina käännyttöva lääkä­rin
puoleen. Muistakaa, ctta kasvami­nen
ei tuota lapselle kipuja. Tuo^k^
•vuarky' voi öUa icuniaattista civatka
Uevätkään mvd^tryt oikeiita^^^n^
«mohtamaan, että sydän voi öllavakar
*asti vaarassa...- ,'
kini mutta nyt kanava oli muutamaa
metriä alempana. Mielenkiintoista,
miksi se muutti yomaansa? Tahdon se­littää,
mistä se johtuu.
Koiran äreä halikunta sai minut säp­sähtämään.
Silloin huomasin ensim­mäisen
kerran sokeriruohon keskellä
majan, se oli savesta ja sen kattona oli
kuivia oksia. Koira ei rauhoittunut en­nenkuin
jonkun ääni kä^ki sen vaieta.
Mutkan takana huomasm nuoren Fella-hin,
talonpojan, jalat* vedessä roikkuen
hän pesi suojuspukunsa housuja.
Hän oli palstan isäntä.
Me vaihdoimme tervehdyksiä. Loik­kasin
alasi istuin hänen viereensä ja
aloimme jutella. Vesi, joka loiskui jal-fejjemiöe
juuressa^^ v^^^
katseeni puoleensa.
— Kasteletko puutarhasi tällä vedel­l
ä ?— Itysyin häneltä.
— Kastelen, — vastasi hän.
7^ Mutta . . . mistä otat kasteluve­den?
r— kysyin uudestaan hetken vaiet­tuani.
Tosiaankin, sulkulaite veden poisjoh-tamiseksl
oli aivan vieressä, mutta me
olimme alemmalla tasolla kuin puutar­ha,
joka oU rinteellä, eikä vesi mis^
tapauksessa lähde virtaamaan ylöspäin
kaisteilakseen Fellahin puutarhan istu­tuksia.
Kanssakeskustelijani taisi arvata
epäilyni; hän naurahti ja sanoi: Niin,
kasteluveden otan tuolta kauempaa.
Tuolta puolen yltää puutarhani kana­vaan
asti, ja kun sulkulaite aukaistaan
—T siellä on nimittäin toinen — vesi le­viää
alenunalle puutarha-alueelleni.
r— pii miten tahansa, täällä ylhäällä
on ihahdotonta saada kasteltua puutar-
— Aivan oikein,.— vastasi Fellah.
— Sinulla ei ole siis mitään sinne is­tutettuna?
kysyin häneltä vilkaisten
ylös.
— Miksi ei? — ihmetteli hän. — Mi­nulla
on siellä appelsiineja.
Katselin, mutten nähnyt muuta kuin
kuivuneita oksia, jotka erbittuiyat sel­västi
taivaan kaarta vasten.
—• Appelsiinipuita, toisti hän. —
Kuolevia appelsiuiipuita.
En vieläkään voinut ymmärtää miksi
hän oli istuttanut sume appelsiinipuita,
jos ne kerran kuolisivat kuivuuteen.
Silloin hän selitti minulle:
-— Tämä kanava kaivettiin vasta vuo­si
sitten. Aikaisemmin vesi kulki maa-uomaa
pitkin, mutta se oli ylempänä.
Ja osoittaakseen minulle paikan hän
heitti laidan yli kiven ja kuulinune mi­ten
se vieri entisen kanavan kurvaa uo­maa
pitkin. '
— MeUle kaikille, ~~ jatkoi hän teh­den
kädellään leveän huitaisun osoit­taen
kaikkia ympäristös» olevia hedel-mäpuutarhoja,
—- aimettiin kasteluvet­tä
kahdesti viikos^: keskiviikkoisin ja
perjantaisin kaksikymmentä minuuttia
kerrallaan.. Kaksikymmen^ miiiuuttia
kahdesti viikossa on tietenkin vähän.
Pyysunme, että meille annettaisiin
enemmän vettä. Meille vastattiin:
"Saatte kyllä, jos kanavaa varten lai­tetaan
betoniuoma. Mutta siitä pitää
maksaa.'^
Ja me maksoimme. . Annoinune yh­dellä
kertaa kaikki rahat, ;nitä meiltä
vaadittiin; sitten toisen kerran, sillä sO-lä
välin olivat rakennusaineiden hinnat
kohonueet Ja tässä näette tidoksen.
Meillä on erinomaineii betoonikaaava,
la meSle annetaan vettä ei kahdenkym-
Max Ferguson, Canadan Yleisradiion yksi suosittu taiteilija, näyt­tää
tässä maskeeraustaan. Molemmat ovat yksi^^j^ kenkHö,
siis Max Ferguson pitää maskeemttui^a Max Fergusonin maskee-raamatonta
kuvaa kädessääni ^Perguson' kuullaan **Rawhide*'-
ohjelmassa 'imannäntaisin^ keskiviikkoisin ja perjantaisin.
inenen minuutin,.- va&n-puol^timnin
ajan. Mutta aikiaisefmikh^^Tsii^jiä^^
sulkulaite oli kimni, tihkui ^es osa ve­destä
meille ja se tuli puitteiiime hyö--
dyksi. Mutta betoni, se ei päästä tip­paakaan
vettä lävitse. Betoni säästää
kaiken veden. Seb lisäksi kanava kul­kee
alhaalta, mutta minun appelsimini
ovat kuolemaisillaan kuivuudesta. '
^Katsoin appelsiinipuiden kuivuudesta
käpristyneitä oksia. Ne muistuttivat
minulle muinaiskreikkalaista myyttiä:
vyötäisiin saakka vedessä seisova mies
oli tuomittu kärsimään ikuista janoa.
Nämä puut tuhoutuivat kärsien saman^
laista tuskaa keskellä armaasti solisevaa'
vettä, joka virtasi aivan vieressä.
— Ja tiedätkö, sanoi hän katkerasti
hymähtäen, — tänne saapui verotark­kailijoita.
He näkr\^t erinomaisesti, et­teivät
puuni voi kantaa hedelmää. Ja
kuitenkin he yhä kiskovat meistä veroa.
Sen lisäksi tänne saapui muita virkaili­joita.
He vaativat minua suojelemaan
puitani tuholaisilta. Saan kaiken mitä
tarvitaan maksettuani kaksitoista du-roa
puusta, ottaen huomioon tietenkin
tuhoutuvat puut. Puuni käpristy>^t
kuivuudesta, ja minun tä3rtyy maksaa
siitä, ettei puissani ollut hyönteisiä . . .
Tähän lopetimme surullisen keskuste­lumme.
HyvästeKn uutta ystävääni, ja
lähdin kulkemaan kaislikon läpi seura­ten
kuten ennenkin kanavan uomaa.
Aivan äsken olin verrannut sitä elämää-ylläpitävään
aorttaan, mutta nyt ym­märsin
senlaatuisen vertauksen lapselii-marsin
senlaatuisen vertauksen lapselli­suuden.
Olin törmännyt erääseen niis^
tä jokapäiväisistä murhenäytelmistä,
jotka johtavat siihen, että vararikon
partaalle johdetut fellähit menettävät
maansa ja kattonsa päänsä päältä. '
— Aortta? — ajattelin itsekseni. —
Ei, pikemminkin viemärikanava, jota
' pitkin virtaa pois tämän ihanan laakson
I entinen kukoistus.
Muistiin takertuivat lujasti talonpo­jan
sanat: "Betoni ei päästä pisaraa­kaan
lävitse. Betoni säästää kaiken."
Kenelle betoni säästää kallisarvoisen
kosteuden?
Kuljin ajatuksiini vaipuneena ja jou­duin
yhtäkkiä betonikanavan päähän.
Täällä oir käynnissä työt uoman joh­tamiseksi
ylös virtaa vasten. Parikym­mentä
marokkolaista työskenteli vaie­ten.
Ei kuulunut'ainoatakaan sanaa, ei
amoatakaan laulua, joita vihelletään tai
lauletaan, kun työ oäv^^aata ja takaa
hyvän elämao talossa. 'Eroit^ la­pion
jyskettä, kun sillä sekotettiin se-
§ menttiseosta^ työntökärryjen viokumis-
£ta, ja kivityömiiesten lapioiden kahinaa.
.Keskellä työmaata seisoi eurooppalainen
leveäs^ punotussa hatussaan ja valvoi
työtä; Kun tulin lähemmäksi, liiin
kaikkien katseet kääntyivät minuun.
Eurooppalainen astui askeleen 'minua
""kohtia Hän puhui korostaen huomatta­vasti
italiaksi. Hän oli urakoitsija.
>tielihyvin hän selvitti minulle,koko
-jutun teknillisen puolen. Kertoi miten
ajat olivat vaikeat, miten rakennustar­vikkeet
olivat kallistuneet. Kysyin hä­neltä
silloin ,onko tänä vuonna annettu
tarpeeksi luottoa' tämänlaatuisten töi­den
suorittamiseen.
— Erehdyttej jos luulette näitä töitä
suoritettavan valtion laskuun. Siirtolais-viljelijät
ne maksavat.
— VUjelijät? — ihmettelin minä.
Luulin, ettei täällä ole viljelijöitä. Ei­vätkö
nämä kaikki hedelmäpuutarbat
kuulu marokkolaisille fellaheQle?
— Tietenkin,— vastasi hän hymyil­len
alentuvasti. —^ Kotimaiset maan­viljelijät
saavat myös maksaa. Mutta
heille annetaan vettä vain kolme, neljä
kertaa^ viikossa. Muuna aikana saavat
siirtolaiset, jotka asuvat kylän tuolla
puolen. Ettekö nähneet, että hautaus­maan
takaha virtaa kastelukanava?
' Huomattuaan minun hämmästykseni
hän alkoi uudelleen nauraa ja alitti mi­nulle,
että veden jakavat keskettään
kaksi siirtolaista ja eräs yksityinen yh­tiö,
jonka maat levittäytyvät alhaalla
laaksossa. Jokaiselle kolmelle maano­mistajalle
tulee vettä kahtena päivänä
viik<M5sa.
'-»Betoni ei päästä mitään lävitse.^ Se
'Säästää kaiken." Nyt tiesin ketä var­ten
betoni säästää vettä. Tiesin mitä^
tarkoitusta ja keitä varten oli rakennet­tu
betdnikanava. Sitä varten, jotta tuol­la
alhaalla tomaatit ja meloonit paisuisi­vat
ja kypsyisivät siirtolaisten viljelj^k-sUlä;
sitä varten, jotta Jollekin yhtiölle
kuuluvat puut kantaisivat syksyn tullen
kullanvärisiä ja mehukkaita hedelmiä
. . . Ja sitä'varten oli 2^pelsiinip|iiden
tuhouduttava alkuasukkaiden puutar­hassa.
Ensin heiltä riistettiin heidän
palstansa laaksossa ja vesi, joka on '\^lt-tämätöntä
heidän kummulla sijaitseville
puutarhoilleen. Ja ennenkaikkea fella-heilta
vaaditaan rahaa, jotta heidän va­rarikkonsa
joutuisi pikemmin. Ja tämä
kaikki ikään kuin heille osoitettaisiin
suurenmoista apua.
Palasin takaisin samaa tietä. En saa
katsettani irti vedestä, joka Imskuu be-tonOäitoja
vasten. Minusta näyttää.
Sltl I n r t i i a r i j r £ »tila . J M , . •
IS$2 i 1 ! •> -