Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 13, 1957

              Täti muistelee piikapUmä
Tuskimpa monikaan flikka täällä rik-has
Ameriika.^ enää piikkvuosiauij
muisteloo, mutta riiinä flikka nautin sii­tä
kun riiinä niitä muistelen. Si.'tä nyt
kertomukseni alakhun pääsenkin.
Se olij niinkuu tierätte, tapana s^elä
vanhas maas, että ötethin pesti, kun ta-lohon
piijaksi ruvethi. Minäkijn otin
nin vielä päiväsyrännäkin kanojen kot­kotuksia
kuuntelemha, kun taloon vä­ki
lusikoota nuoleskeli ja join puolikin
tusinaa tuorehia munia ja vielä yön va­ralle
toisen mokoman plakkarihin piste­iin.
Sitten se akka lopulta rupes päivitte-lemhä,
että mikä mahtaa olla, kun ka­nat
on kauanaikaa ollu munimalakös,
vaikka oön oikein uhalla koittanu niitä
tillata. Sanoopa vielä uskovansa, että
nyt on poikenpuolehinenkäynä talon
siitä kuitenkin on jäänyt hänen nuo- pannahan lä^^^ aamulla luh-reen
ja herkkään sydämeensä. Sitä häh ralle lähäretähäh. Sellaanen oli mun
on monina yksinäisinä hetkinä äjatel- ensimmäänu^
' Vuodet vicnif aika kuluu,
vaihtuu tuskat, sydänsuru.
Hiljaa hiipuu hiillos illan,
aika korjaa valmiin viljan.
Anna-Liisa laulelee itsekseen. ,Hän
on ollut juuri katsomassa kuolevaa sai­rasta.
Täällä uudessa sairaala-osastossa
on hän ollut valmiina sairaanhoitajana
jo vuoden. Täällä hän on vasta nähnyt
taistelun elämän ja kuoleman välillä.
Hänen entiset omat tuskansa tuntuvat
niin pieniltä noiden sairaiden tuskien
rinnalla. Hän on saanut kurkistaa mo­nen
kuolevan elämään ~ monen per­heen
huoliin ja suruihin, saanut aut­taa
monessa tuskaisessa ja huolien täyt- pestin selläashentalohon, josta olin
tämässä hyvästelyssä. Rohkeasti on kuullu puhuttavan,^ että siäl ^on moni
hän kantanut kuolevan tunnustuksen nälkhän kuöUU ja että taloon emäntä
jumalan eteen, vaikka ei itse koskaan syöttää hiiretkin karvoonensa puuron
olekaan ollut tosiuskovainen. Jotakin joukosväelte^^^^^ kun lehmät lypsää ala-arvoosen
mairoii. Sitte se alokgo tierus-tella
kuka osaa ne sanat,^ joilla f k n ^
puolehineri voitas lumota. Se oli mun.
onneni, kun se akka oUniin toUikko,
ettei Imomaniau kun eh^^ miä fäkkutif
nen piika öK joka puolelle pulK^
että oli kimjn^rttaäUtato^
Samoohih aikcwliin öi^ ;
mettelmhän ja siitä tuli oikein kirkko-reisujen
• C aprikopiitia/; että mi^
tiiota lusikkalihhan ^iUsiaflikk^; m
höttaa; Imn posketldn p ^
kra taikina emoqkse^kahere^^
kukon helttapunaasts^ nbukkaa. Aja­telkaa
kxm pn pututta M sieiori
huono ruokakin, eika^^s^^ po kpviri
monta yucjtt^^
fatitauti tappopi Samanvtaudn mutt^
inana \^nha isäntäkin isiälta puupMttc^
selasi lähti. Tallaasi kylällä toisilleen
supattivat.
Olihan se yksi kylän vaiiha karia, jo­ka
osastehrä kiverivihpoliin ja loikkia
muutalun taiphielKstä ja jÖUi^
kin. kyläri kukoot kävivät aipiaris^
pyttdemässä. Se pU emännälieni
vanrtuf kuri se qli^^^^ h
hypänny sitä poikkipuölehista taloosta
Muttamiilla olikin jo siiloon karaas-tua
terästä kainaloni alla liiin palib, et^
ajatte^ saakurin lutka
m i ^ riäläl^lmn^ ^ p a .
Sjllöni^ksyUä, kummina sinri
tin rupesin ensimmääseksi ajamha tuh-lut
ja siitä saanut voimaa taas autta­maan
seuraavaa tästämaailmasta pois-lähtevää.
. •••'^''•'•y^/'^^^^
Nytkin on nuori äiti uskonut rhärielle'
huolensa. Voi rakas sisar,^ on tuo nuori
äiti sanonut. Pienoiseni jää hoivaa
vaille. Tiedäthän, eivät isät jaksa kau- kapöpöröptä, paari^^ kärpääsiä ja
an surra; He löytävät lohdun jostakin^ ^
Minä unohdun.pian ja kuka hpiyaasil- asuntonansa;pitäny, herra t i ^ kuinka
loin pientä tyttöäni, jos mieheni ottaa mon^>miäspoh'!^ Luteet, rusakat ja
u\iden vaimon. Heille ei ole edes mum- täit jätin raiÄaan^: sillä ne paremminkin/
mo?. täi muuta läheistä . . . Ahtakaa kuuluivat talpriyalutuisiksiasuk^
hänelle pieni annos lääkettä> mikä aut- ja bsasvai paremmin pitaa piilopaikka- ;
taisi hänet seoraamaarf minua. Sitten on sa salassa kum mimt hörhiiaäset. A ^
kaikki ohi ja minä siunaan teitä vielä
tuolla puolen tuonen virran . . - Niini­hän?
Te autatte minual
Voi ei! muistaa .Anna-Liisa sanoneen­sa.
Olen tehnyt valani. Kaikki on
tehtävä vain ihmisen pararitamiseksi,'
elämän säilyttämiseksi . . . Sitten o\\
äiti vielä rukoillut jumalaansa, että ta­lin,
että-kyllä ne taas keväällä yirkuyaa
ja tulkhan sKtte taas tupba, kum minä
muuthan ulokdsalla.
Sitte se emäntä näytti mulle oikeen
justhiin riihi tyyliä rukkiin ollilla täyte­tyn
sängyn, johon saan ruvetha nuk-kUmha.
^Mutta kum muloli itella hyvät
fällyt ja paria, niim minä menin tuvan
\mä ottaisi hänen lapsensa, ainoansa, päälle ja laitoin sinne itelleni makuu-
Anna-Liisa oli koettanut lohduttaa läh­tevää.
Viimein oli sairas rauhoittunut
ja kertonut katkonaisin sanoin elämäs­tään
— yksinäisen äidin lapsena karsi­mansa
alennuksen ja tuskan. Sitä sa­maa
ei hän soisi lapsensa osaksi.
Anna-Liisa . oli luvannut huolehtia
lapsesta — jotakin hän keksiii . . . Ot­taisi
lapsen omakseen, sitten kun isä
menisi uusiin naimisiin, tai sortuisi jo­tenkin
elämän aallokossa. Niin pn sai­ras
luottavaisena nukahtanut ikuiseen
uneen. Anna-Liisa on sulkenut vaina­jan
silmät — suuret, ihmeellisen loista­vat
silmät. Niitä oli nuori aviomies,
kerran — ehkä useammankin. — sano­nut
valokseen elämän tiellä. Nyt ne
eivät enää loistaneet eivätkä kutsuneet-^
rakastettua. Ne pysyivät iätisuljettui-
Vielä viimeinen tehtävä. Häh soitti
isälle, puolisolle, viimeiset terveiset .
Sitten oli kaikki ohi. Pienokaisen luo­na
hän kävi vielä viereisessä lasten huo­neessa.
Äsken sj^^^ nukkui siellä
mitään tietämättömänä elämän orpou­desta.
Aika häyttäi^ niitä kohtalo jär­jestäisi
hänen osalleen.
Anna-.Liisa on juuri laittautumassa
nukkumaan, kun ovelle koputetaan.
Hän käskee koputtajan sisälle. Ovelta
joku palvelijoista ojentaa hänelle sähkö­sanoman,
mennen sitten heti takaisin^
Anna-Liisa istahtaa ennen sanoman
avaamista . . . Mitä se sisältääkään?
Viimein hän vapisevin sormin avaa säh­keen
lukien siitä: "Onnittele meitä!,
Vihittiin tunti siten. — Lisa ja Esko
Harjula.'» "
(Jatkuu)
kariiarin. ' Siellähän se talvi sitten ku­luukin
ja siellähän tämä flikka punopk-kin
sellaäsfet juonet, joista lukija tulöo pois hyyssäämhä. Se oli korpirojupo-
Lentolippujen hinnat
nousevat 5 prosenttia
Maaliskuun 31 päivänä ilmoitti Kan­sainvälinen
lentokuljetusjärjestö Parii­sista,
että^sen tarkoituksena on korottsEa
lippujen hintoja ^ prosenfiUa Euroopan
j a Atlantin linjoilla.
huomaamhan, että Kyyhkylän tärin
pääsjoli muutakin kun täitä ja raivaria.
Syksyllä myphän tapethin jouluksi
isoö sika, jonka lihat jätethih uloöskyl-mettjnrihäri.
Minä jäinkiii varovaa-suuren
vuoksi siiloon illalla kotia nuk-kumha,
vaikka olikin hyppyilta. Juoni
oli valamihiksi keksitty.
Mullaf oli tuttuja poikia, velikin nif-ren
joukos, jotka yöllä kantoi kokonaa-sen
sianreiren yhren nuoren Araeriikan
lesken- mökille. 5iälähän minäkin sain
sittfe käyrä lunssillä: Aamulla tuli
emäntä itkien ja voihkien, että sianreisi
on yöllä varastettu ja syytti isäntää^
joka puriiojätkästä oli isännän arvoon
kohonnu ja joka oli antanut housutkin
sille akallen ja söi samaa hiiripuuroa
kum muukin väki. Emännän itkunse-kaasesta
hoilootuksesta sain tietää, että
uurella isännällä oli palio iltajuoksuja
ja aina halus niitä jätkäaikuusia m^-r-siamiansakin
hyysätä. Minä vain nau­reskelin
. olemathpmhan partahani •• ja
ajattelin, että tallella se sian reisi kum­minkin
on.
Sitte tuli kevät ja talavella poikine-het
lehmät oli hyväs mairos. Aina kun
tuli lypsylle menon aikha, koetti emäntä
tehärä jotakin muuta, kun se oli niin
pirun laiska lypsämhän ja luotti piika-takkunsa
työhön. Eikä se arvannu, et-t^
nuon litrakin kerralla mennäiurahti
niiren sianreisipalpjen päällen.
Mutta aina vaan paree onni rupes
inua potkinahan. Mä menin aina yöllä
salaa akan lukithun porstuakamarhi
omalla tekemällähi tirkalla. Sinne oU
mairot -viety kylrioiid vesiastioohin
jäähtymäbän. Siellä ionina sitä varten
varaamallani kipolla latkin maittUat
mairoh päältä mekhoni. Usein vielä
säriri tuorehia. mutiia joukhon. Taas
oli näläkätaloon pitjan kupu täynnä
niini^m ^ - 1 ^ . 1 ^ ^ kanalla. Me^,
tusta nähny senkin, että teirän piika on
käyny mieheläs, eikä oo oikiaa lihoomis-ta
tuollainen. Kyliä se siitä laihtuu,
kun on yhdeksän kuukautta kulunu.
Kum minä sen sain kuulla, niin voi
piru kuni mun mahaani kutkutti. Nau­reskelin
partaani, mutta pirin omista
salaasuuksistani visusti turpanikiinnii
Syksyllä, kun tuli se tilinteon päivä
ja emäntä rupes lopputiliä maksamha ja
viekastellen onnea toivottemha, kehu­mahan
kuinka ihminen tiios tilas tulee
komiaksi. Sanoo vielä, että kun kuor­ma
putuaa, niin ei enää nuan pullista.
Samalla se kysääsi koska mun aikani
tuloo, ei suinkaan kovin kaukana ook-kaan?
Iletyksissään pani kätesä vielä
mun mahani päälle ja sanoi: — Tun-lookhan
nyt eres tuon meirän Juuskan
riäköönen . . . Vishin tarkooti isäntää.
Kum mma olin saanu rahat kätheni
niin mä sanoon, että se onkin arvotus
mitä sieltä rupiaa ensiksi tulemha, por-sahia,
vasikoota vaiko kananpoikia. Sa­noon,
että muistaahan arvoosa nälkäla-
K€$m tässä odoteltiitt] "
saatiin Ismi maahan,' ',
ehkä sentään kesäkuussa
kylvöt tehdä saadaan.
Vaikka raivoo pohjatuuli
mkyy kesän merkit,
veneitänsä tervajlevat
_ toivot sekä Erkit.
- Pääsiäinen kevään juhla -
se on ensimmäinen,
. muodikkaissa, hepeneissä
nähdään mies ja nainen.
Kauppain ikkunat ne kirMn:^,
, kesävärein loistaa,^ \
tearvat sentään nuttuun uut^,
vanhansa voi vaihtaa:
Kuiski tuos^^e.kuorolaiset;
iso jyrä hyörii, . :
vaununlasti Arthurista-• i^-
juhUin suuriin vyöryy. ,
• Ah
Muistakaa; on huhtikuussa J
inonenlaiset riettnot,. l.].
kolmastoista kurssilaisten-
.esitykset hienot.
Kahdeskymmenes. näytelmq^i;.
^i unhoittaa saa sitä, .
viha vaiko rakkaus
se voiton siinä pitää,:
i
Oikein kauniit
kiitokset
- Oikein kauniit ja suuret kiitpkt
kaikille teille, jotka muistitte miaia
korteilla ja mäksuosoituksillä hii^ti^
: kuun ensimmäisenä päivänä^ jc^
• täytin 80 vuotta. Eritjonen^
mr. ja mrs. Konttilalle kortista ja w
hasta ja siitä kauniista 'laulusta^ |i
"lauloitte niinulle puMimen käutä
Sitä kuunnellessa melkein itkutfili
Tuntuu niin hyvälle, kun on
ystävällisiä ihmisiä vielä näin vanhai
kohtaan. ' Konttilat lähtivät Sabi
meen vielä samana päivänä; joten (oi
votan heille oikein hyvää' matkai
* EMMA AHOLA:-
— Englantilainen Daily Mirror öu
maailman eniten levinnyt päivälehti.
sareetin haltija, kun ne kanat teki fflfr
nimaläkon tudlla kanakopis? Netdr^
loon pesäsä tänne, sanoön ja läimäyi
mahaani, että se mölähti. Sainqöfrlä^
mät l3^si rikkamhan osan mairosta %
mahan pesähän. OQ vaan akka fauhal-
Knen siihen asti, kun rupiat kuHenita
vasikkaan inumista, kananpoikaan pn*^
Ditj^stä ja possujen römnää, niin tuust.
loon pirthi. Siiloon säätkin tuon luulo
an äijäs knas olla. mien kustannuk-a.
heiluvan äijäs kans olla omien kustan-,
nuksiesi pitokummi,
. Hyvästi ja hei hulinaa vaan!^
KYYHKIXÄX TÄTI.
UEKIN KIRJOITUSKILPAILUN
ÄÄNESTYSLIPPU
L i e k i n kirjoituskilpailuun kuuluvista kertomuksista äänestän:
EnsSmmäiselle sijalle keriomuksen No.:.---
Tc^Ue dljalle kMomukseii ^ No.--- —
Kolmannelle sUalle kertömuldi^ Ko. -
_ . . . . . . . . . ^-^"-t—
(Ään.cstajän Tjimi)
SilTttfi