1947-11-01-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
j5i|a 60 mailin taipaleella, U s ^ ta-läpikulkeva
tie oli meidän
hittu 97. J<>^^ i** olimme tottuneet seu-
-ulemaan. Siis Kansain^^nen 97:Ue,
kua ensin täytimme kamelimme juomalla
Mekin jo vahingosta viisastuimme
ja itsellemme hankimme juomavettä —
helle oli hirveä näin pohjoismaalaiseUe,
Alkoi taas nousu, mutta miten erilainen
V^enatcheen vuoresta. Nyt nousim-ine
melkein kohtisuoraa tietä kuin ^ y -
din päälle ia siitä lähti tie km*n viivotin
oikean Saharan erämaan halki. Ei
ffihään elollista — ei missään miniie siinä
kantoi. Mutta tie oli ensiluokkainen
ja vetäjämme teki parastaan, oikein
innostai kuten muutkin joita vilisti yhtämittaa
samaan suuntaan ja vastaan.
Ihan pelotti, että jos kehnot kalossit
puhkeaisi siltä — eli sulaisi tuossa mus^
tassa uuninarinassa. Sitten alkoi Hmes-t\
i vähän kerrassaan kasvullisuutta kuiviin
puron partaisiin ja maasta alkoi
muodostua kukkuloita ja niiden rinteille
tammimetsiä, ensin kitukasvuisempaa
ja sitten vihannampaa. kunnes tulimme
tämän vuoriston korkeimpaan kohtaan
Status Passille, 3149 jalkaa korkealle.
Sen etelärinne oli taas paljon vihannampaa,
suuria puitakin ja tie laski
huomattavasti Goldendalia kohti, joka
on enään 1509 jalkaa korkealla. Tiesimme
laskevamme Columbia-joelle,
jonka poikki pääsisimme lautalla Oregonin
puolelle. Alutta ennen kuin pääsimme
sinne, oli meidän nähtävä oikein
insinöörien mestarinäytös, kuinka tietä
voi kippuroittaa ja kappuroittaa kuin
pukinsarvea. Varmaankin siitä tien teosta
oli maksettu mailikaupalla kontrah-toreille.
Tämä ihme oli Maryhillissä.
Kun ylhäältä katsoi näki saman tien
"switchpäkläävän" toistakym m e n t ä
brtaa ja autoja tuli ja mennä vilisteli
joka mutkassa — ylös, alas. Se näytti
kuin suurelta "pirunkelbkamäeltä" Van-coumin
sirkuksessa. "Pirunkelkkaan"
en ollut uskaltanut kallista henkeäni
luottaa, mutta nyt täytyi. Ummistin
silmäni varmuudeksi, mutta kun ei
kummempaa tuntunut tapahtuvan us-blsin
niitä jo vähän raottaa ja ihmeekseni
menimme niinkuin muutkin tukka
suorana. Mutta mikäpä oli ajaessa, kun
tiensivut oli aidattu lujalla aidalla ja
keskellä leveätä tietä oli tuo siunattu
keltainen viiva, ettei mutkaan tarvinnut
pysähtyä kuuntelemaan, jos oli vastaantulijoita.
Vastaantulijat ajoivat
virmasti omaa puoltaan tietä.
Mäen juuressa oli ilmoitus ja kehoi-käydä
katsomassa Maryhill Museoi.
Matkaa oli vain 4 mailia ja päätimme
käväistä katsomassa sitä, vaikka
se tekLq mutkan matkaamme. KaiWci-öaisia
ihmeitä katsomaanhan sitä "oli
lähdetty ja ehkä siellä olisi nuorflle jo-
^ oppi-mista.
Museo oli oikeastaan oikean linnan
«^liin rakennettu nelikerroksinen k i -
^rakennus. jonka oli itselleen rakennutetut
Samuel HUI. Hänen vieraanaan
^ %nyt 1926 Rumanian kuningatar,
^lane lapsineen ja hoveineen ja oli ihas-
'"nut niin, että oli arvellut a a r i n sa
'^l>-van täällä parhaiten. Nyt niitä
^me ihailla lasikaapeissa.
Paljon oli täällä todella, arvokkaita
;^|deteoksia. maalauksia ja pä^aita,
ikävä kyllä emme ehtineet kovin
f^»;-Ha ihailla. Myöskin oli intiaanien
Ji^'^oUa ja työkaluja, hyvinkin alkeel-
^ - ja kokoelma kauhean vanhanaikai- Erä^r^'' - pyssyjä ja miekkoja y.m.
huoneista oli nimeltään •Mayflower
sen ensimmäisen laivan kunniak-
Jol^ oli kuljettanut ensimmäisiä eu-
Kattohaikarafilosofi
Yksi luonteeltaan ihmeellisimpiä lintuja,
mitä maapallolla majailee, on varmaan
kattohaikara eli tuonenkurki. Se
on muuttolintu, joka viettää talvensa
jossakin Niilin laaksossa ja kesäksi saapuu
Keski-Eurooppaan. vieläpä Pohjoismaihinkin,
Etelä-Ruotsissa se kuuluu
pesivän varsin yleisesti mutta Suomeen
on eksynyt vain joitakin yksilöitä ikäänkuin
harharetkille.
tä, että näiden siipisulat tikataan aika
ajoin ja täten estetään lentomahdollisuudet.
Kerran kesässä kas\'avat kuitenkin
uudet sulat, ja kun kasvunopeus
on eri yksilöillä erilainen, panee sen seuraaminen
hoitajan valppauden kovalle
koetukselle. Väkisin tahtoo aina jokin
yksilö päästä kasvattamaan sulkansa
siksi salassa, ettei hoitaja huomaa sitä.
v a a n s a a todeta linnun olevan
Edellä esitetty ei vielä ole ihmeellis- lentokykyisen y r i t t ä e s ^ n vangita sen.
ä. mutta Desänaiknn v^ilint^
PPala:.i, tänne Amerikkaan. Siellä
nen7^''''*^'^ siitä laivasta, sen aikui-
M- '•'^"takirstu. ja mitä kaikkea
^»Hui amerikkaisille kallista.
U'cn'T' amerikkalaisten esi-jne
l " " '''"^'"^"'"^ Washingtonin
kirjeit, "'"''•''''^'^^^"j''»- «-»i^nkellastamui
tl nJ: -^"^ ^'•^nhoja suuria kirjoja, joi-
-^'^ "ii« voI,i liikutella. 'Eihän
tä, mutta pesäpaikan valinta sitä enemmän.
Kerrotaan haikaran valitsevan pe-säpaikakseen
rakennuksen katon, ja tätä
kunniaa ei lintu suo yksin saloseudun
mökin äijälle, vaan yhtä h ^ i n väestö-keskuksen
asukkaat pääsevät siitä osallisiksi.
Saksalaiset pitävät tuonenkur-kea
pyhänä lintuna ja ovat onnellisia
saadessaan parin pesimään katolleen.
.\uttaakseen haikaroita pesän rakentamisessa
tekevät he itse alustan. Käytetty
kärrinpyörä kuuluu olevan tähän tarkoitukseen
erikoisen sopiva ja paljon
käytejtty. Tähän haikarat sitten viimeistelevät
pesänsä, naaras munii ja
hautoo poikaset.
Tietoa siitä, rakentaako vans:ittuna
oleva kattohaikara koskaan pesää mu-niakseen
ja hautoakseen poikaset, ei minulla
ole. Ei ainakaan Korkeasaaressa
sellaista ihmettä ole tapahtunut. Niin
toivottavaa kuin" sellainen olisikin. .
Korkeasaaren eläintarhassa lienee ollut
kattohaikaroita lähes yhtäjaksoisesti
koko eläintarhan olemassaolon ajan.
Uusia yksilöitä on ollut verraten helppo
hankkia Euroopan eläintarhoista, jos
entiset häviävät. Eikä sama eläinyksilö
monia vuosia tarhakasvattina menesty,'
Kuolema sattuu tavalla tai toisella. Milloin
useampia yksilöitä viettää talvea
samassa häkissä, saattaa tulla perheriita
ja tappelun nujakassa voi joku haavoittaa
vaikeasti tai suorastaan tappaa
toverinsa. Kesäiseen aikaan ulkoapäin
tulevat vaarat ovat myös moninaisia.
Jalan katkaisu puiston vaanivissa rautalanka-
aidoissa, jonnekin eläinaitauk-seen
lentäminen ja siellä ruhjotuksi tulo
ovat varsin yleisiä, mutta varsinaiset
sairaudetkaan eivät ole vältettävissä.
Mm. tuberkuloosi on vaatinut uhrinsa.
Useimmat kuolemantapaukset ovat kuitenkin
sattuneet täilVikuukausina edellämainituista
syistä. ITidessä asues-saankin
linnut saattavat pysyä pitkiä
aikoja sopuisina, vieläpä toisiaan kohtaan
rakastettavina, kunnes päivänä
muutamana sattuu erimielisyys, joka voi
jcAtaa katastrofiin.
Tämän jälkeen on linnun kiinnisaanti
sattuman viirassa.
Nykyinen ainoa kattohaikaramme eli
valkea tuonenkurki; sai kesällä v. 194S
puijatuksi hoitajaa. Se oleili muina
miehinä tavallisilla oleskelualueillaan ja
piti siipensä visusti supussa. Näin kului
aika päix-ästä toiseen. Elokuun loppupäivinä
hoitajat tahtoivat ottaa haikaran
kiinni tutkiakseen sen siipisulat.
Haikara oli varuillaan, nousi siivilleen
ja lensi minne tahtoi. Olimme ymmällä.
Mitä nyt tehdä, .\nnoin eläintenhoitajille
kehoituksen yrittää parhaansa
linnun kiinnisaamiseksi. Kului
viikkoja. Lähes pari kuukautta, haikaran
ollessa edelleen vapaana, Tiukeii-sin
vaatimusta. Hoitajat yrittivät monin
tavoin lintua kiinni ja muuanna pi-myohemmin.
Silloin, haikara kehoi^uk*
sestani astui lähemmäksi, ja kun lähdin
poispäin niin asteli lintu.jäljessäni. Kun
se oli noin 10 metri päässä, Jaskin turs^
kan palan käytävälle siten, että haikara
näki sen ja jatkoin matkaani. Lintu tuli
ja sieppasi lihapalan suuhunsa. Jonkin
matkan päähän panin toisen ja lähdin
hiljalleen poispäin. Välimatka lyheni^
Lopulta linnun luottamus kasvoi
niin suureksi, että välimatka supistui
vain vähän yli metriksi.
Seuraavana päivänä näin ystäviini jälleen
liitelevän korkealla ilmassa. Se
kierteli ensin oman saaren kolidalla ja
lähti sitten kaupunkialueelle kadoten
sen vastakkaiselle puolelle näköpiiristä.
"Jokohan lähti!*' ajattelin. Parin tun-n
«n kuluttua se palasi. Minulla oli sinä
päivänä hj^xnn kiire, enkä ennättänyt
kuii) lyhyen tuokion käydä haikaraa puhuttelemassa.
Näin kuitenkin, että sen
luottamus oli edelleenkin kasvanut. Kutsustani
lintu seurasi minua. Taas ?cu-lui
pari päivää. Oli tuulinen kolea
sää ja satoi luntakin vihurina kiitävHI Jtä
pilvistä. Nyt omistin kokonaisen iltapäivän
eläimen vangitsemiseen. Turskan
palat olivat houkuttelevina kainalossani.
Viritin pitkän siiman päähän
silmukan ja sen eteen panin syötiksi
turskaa. Haikara tuli silmukan viereen,
katseli pää kallellaan maukkaita lihapa-meänä
iltana eräs näistä vritti pettää ^^J^' " ' " " ^ astumasta jalkaansa
sen pimeän turvin lähestymällä, Ennenkuin
mies pääsi edes 10 metrin päähän,
nousi lintu siivilleen, teki kierroksen
oman saaren yläpuolella ja painui
sitten suoraa päätä muutaman kilometrin
päässä olevaan Kivinpkan kansanpuistoon.
Aamulla puiston kaitsija tiedusteli
puhelimitse minulta, että onko
Korkeasaaresta karannut suurta lintua.
Heti välähti mieleeni, että onkohan haikara
, . . Kuvailin hänelle haikaran
muodon, värin ja koon, ja näin selvisi,
että lintu oli lähtöisin meiltä.
Usein tällaisissa tapauksissa on ensi
ajatus lähteä miehissä karkuria tavoittamaan.
Tässä tapauksessa se kuitenkin
tuntui mahdottomalta. Kehoitin
Kivinokan kaitsijaa lähestymään karkulaista
takaapäin, siis siten, että lintu i l maan
noustuaan lähtisi lentämään kotisaarta
kohti. Hän tekikin niin. Tulos
epäonnistui. Haikara tosin nousi i l maan
ja lensi pienen matkan kotisaarta
kohti, mutta kaarsi sitten ympäri ja painui
metsikköön jonkin verran kauemmaksi
äskeistä paikkaansa. Heikolta
näytti kiinnisaaminen.
Samana päivänä tuli Korkeasaareen
\1eisradion väkeä reportaashia teke-silmukan
sisään, jolloin olisin nykäissyt
narusta ja lintu olisi jäänyt jalastaan
liekaan. Kuljin moneen .kertaan lähiteitä
linnun seuratessa minua ja viritte-lin
ansojani. Kaikki turhaa. Haikara
oli niin viisas, että jos se oli astumassa
silmukkaan, niin veti se jalkan.sa taaksepäin
siksi paljon, että varpaat jäivät
silmukan ulkopuolelle. Myöskin
viritin valeansoja oikean ansan ympärille.
Valeansoihin kurki astui, mutta
ei oikeaan. Ylistin haikaran suurta viisautta
ja valppautta, Samalla kuvailin,
miten hyvä sillä on olla lämpimä.s.sä huoneessa
ja kuinka muutaman talvikuukauden
jälkeen seuraa jälleen ihana kesä.
Haikara kuunteli esitystäni. Me
olimme mitä parhaimmat ystävät. Kului
tunti toisensa jälkeen ja hämärä alkoi
hiipiä,
Vesilintutalon lähettyvillä oli muuan
tyhjä häkki. Katseltuani sitä ja huomattuani
ettei haikara sitä karta, välähti
mieleeni vnekotella lintu sinne. Ensi
kokeessa se pisti päänsä häkin sisäpuolelle,
toisessa astui jalkansakin kynnyksen
yli, mutta vasta kolmannessa uskalsi
astua noin metrin verran sisäpuolelle.
Odotin sitä hetkeä väijymispai-kassani
ja samalla hetkellä, jolloin lintu
mään. Olin heitä rannassa vastassa ja oli m^ä ärätyllä etäisyydellä, suljin silt^ä
Kattohaikara on kaunis näky kesäi- ensi tervehdykseen he sanoivat: "Katse- p^^uutien"^ vL^T^m^in^^^
sessä maastossa. Sen valkea höyhen- Hmme juuri teidän haikaraanne, kun se Seuraavana aamuna kävin sitä vesi-paita,
jota somistavat mustat snpisulat. kierteli ilmassa yläpuolellamme ja lensi Hntutalossa tervehtimässä. Haikara
punakdtainen suuri nokka, ja saman sitten tuonne Hylkysaareen päin." katsoi minua veitikkamaisesti. Hy-vän
väriset pitkät sääi^et, muodostavat vihHuokasin
helpotuksesta. "Osasipas mielen väre karahti silmissä ja molem-reässä
maastossa silmää hivelevän nä\Ti. sittenkin kotiin!" ajattelin.
Räikeän ja voimakkaan värinsä ansiosta
eläin erottuukin ihmeen hv'\'in \nhre-ästä
ruohomatosta ja loistaa kauaksi
kuin lumpeenkukka vehreyden keskellä.
Korkeasaaressa on joitakin vesilintuja
puolivapaina. Eräät niistä käyskentelevät
saarella, toiset aitauksissa,
loista lentäen poistuminen on mahdollista.
Sanani ''puolivapaina" johtuu siimat
olimme tyytyväisiä. .Ajattelin sil-
Vähän myöhemmin lintu nähtiin rau- loin: "Luottamus on-suurinta, mitä ih-hallisena
tepastelevan tavallisella oleskelualueellaan
vesilintutarhan lähistöllä.
Haikara kuuluu, kuten olen maininnut,
muuttolintuihin ja koska vuoden
minen ihmiselle ja eläin ihmiselle voi
antaa."
Sil
Kattohaikara — kuten haikarat yleen-
— on todellinen filosofi. Se saattaa
aika oli melko myöhäinen, saattoi aja- seistä syviin mietteisiin vaipuneena tun-tella,
että sen aivoihin voi pälkähtää
lähteä talveksi etelän maille. Kun .samalla
näin. että hoitajan yritykset vanniitä
kaikkia muista luetella, kun ei gita lintu eivät johtaneet tulokseen, niin
tullut kirjoitetuksi muistiin, mutta ih- päätin omakohtaisesti yrittää.
timäärin samassa paikassa, ajautus jauhaa
olemassaolon probleemoita. Haikara
on myöskin harras paikkalintu, Esim.
Korkeasaaren haikarat, jotka ovat aikoinaan
valinneet itselleen mieluisensa
Käväisimme sentään talon katolla te- pitkän aikaa, näyttelin lihapaloja, maa-rassilla
ihailemassa laajaa näköalaa yli
Museon 7,000 eekkerin farmin, jonka
kaiken edesmennyt S. Hill oli kuollessaan
1931 testamentannut kansan -museoksi.
Toiselta puolen näkyi-Colum-bia-
joen mahtava uoma vicres^^ä alla
syvällä ja taustalla Mt- Koodin valkea
lumenpcittämä huippu.
(Jatkuu).
nittelin ja mairittelin. Haikara kuunteli
esitystäni pää hieman k.allellaan. Sitä.
ymmärsikö se sanojeni sisällystä, on minun
vaikea tietää, multa miettiväisenä
?c kuitenkin kuunteli. En mennyt sillä
kertaa lähemmäksi, vaa poistuin muutaman
hetken kuluttua. Näin kuitenkin
jo tästä ensi yrityksestä, että eläin mietti
asiaa. Uudistin kokeen noin tuntia
karoilla on omalaatuinen lauluääni. Tuntuu
kuin lintu kalistelisi kahta kovaa
puunkappaletta vastakkain. .Se on ääni,
joka ehdottomasti eroaa kaikista muista
Korkeasaaren eläinten iiänistä. niin satalukuisena
kuin he esiintyvätkin.
V.ÄINÖ LEHTONEN.
Xuoruus, nttoruus, pidä lujasti ajasta
kiinni, sc on niin nopea!
U^UANTAINA, MARRASKUUN 1 PÄIVÄNÄ. 1947 SIVU 7
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 1, 1947 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1947-11-01 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki471101 |
Description
| Title | 1947-11-01-07 |
| OCR text | j5i|a 60 mailin taipaleella, U s ^ ta-läpikulkeva tie oli meidän hittu 97. J<>^^ i** olimme tottuneet seu- -ulemaan. Siis Kansain^^nen 97:Ue, kua ensin täytimme kamelimme juomalla Mekin jo vahingosta viisastuimme ja itsellemme hankimme juomavettä — helle oli hirveä näin pohjoismaalaiseUe, Alkoi taas nousu, mutta miten erilainen V^enatcheen vuoresta. Nyt nousim-ine melkein kohtisuoraa tietä kuin ^ y - din päälle ia siitä lähti tie km*n viivotin oikean Saharan erämaan halki. Ei ffihään elollista — ei missään miniie siinä kantoi. Mutta tie oli ensiluokkainen ja vetäjämme teki parastaan, oikein innostai kuten muutkin joita vilisti yhtämittaa samaan suuntaan ja vastaan. Ihan pelotti, että jos kehnot kalossit puhkeaisi siltä — eli sulaisi tuossa mus^ tassa uuninarinassa. Sitten alkoi Hmes-t\ i vähän kerrassaan kasvullisuutta kuiviin puron partaisiin ja maasta alkoi muodostua kukkuloita ja niiden rinteille tammimetsiä, ensin kitukasvuisempaa ja sitten vihannampaa. kunnes tulimme tämän vuoriston korkeimpaan kohtaan Status Passille, 3149 jalkaa korkealle. Sen etelärinne oli taas paljon vihannampaa, suuria puitakin ja tie laski huomattavasti Goldendalia kohti, joka on enään 1509 jalkaa korkealla. Tiesimme laskevamme Columbia-joelle, jonka poikki pääsisimme lautalla Oregonin puolelle. Alutta ennen kuin pääsimme sinne, oli meidän nähtävä oikein insinöörien mestarinäytös, kuinka tietä voi kippuroittaa ja kappuroittaa kuin pukinsarvea. Varmaankin siitä tien teosta oli maksettu mailikaupalla kontrah-toreille. Tämä ihme oli Maryhillissä. Kun ylhäältä katsoi näki saman tien "switchpäkläävän" toistakym m e n t ä brtaa ja autoja tuli ja mennä vilisteli joka mutkassa — ylös, alas. Se näytti kuin suurelta "pirunkelbkamäeltä" Van-coumin sirkuksessa. "Pirunkelkkaan" en ollut uskaltanut kallista henkeäni luottaa, mutta nyt täytyi. Ummistin silmäni varmuudeksi, mutta kun ei kummempaa tuntunut tapahtuvan us-blsin niitä jo vähän raottaa ja ihmeekseni menimme niinkuin muutkin tukka suorana. Mutta mikäpä oli ajaessa, kun tiensivut oli aidattu lujalla aidalla ja keskellä leveätä tietä oli tuo siunattu keltainen viiva, ettei mutkaan tarvinnut pysähtyä kuuntelemaan, jos oli vastaantulijoita. Vastaantulijat ajoivat virmasti omaa puoltaan tietä. Mäen juuressa oli ilmoitus ja kehoi-käydä katsomassa Maryhill Museoi. Matkaa oli vain 4 mailia ja päätimme käväistä katsomassa sitä, vaikka se tekLq mutkan matkaamme. KaiWci-öaisia ihmeitä katsomaanhan sitä "oli lähdetty ja ehkä siellä olisi nuorflle jo- ^ oppi-mista. Museo oli oikeastaan oikean linnan «^liin rakennettu nelikerroksinen k i - ^rakennus. jonka oli itselleen rakennutetut Samuel HUI. Hänen vieraanaan ^ %nyt 1926 Rumanian kuningatar, ^lane lapsineen ja hoveineen ja oli ihas- '"nut niin, että oli arvellut a a r i n sa '^l>-van täällä parhaiten. Nyt niitä ^me ihailla lasikaapeissa. Paljon oli täällä todella, arvokkaita ;^|deteoksia. maalauksia ja pä^aita, ikävä kyllä emme ehtineet kovin f^»;-Ha ihailla. Myöskin oli intiaanien Ji^'^oUa ja työkaluja, hyvinkin alkeel- ^ - ja kokoelma kauhean vanhanaikai- Erä^r^'' - pyssyjä ja miekkoja y.m. huoneista oli nimeltään •Mayflower sen ensimmäisen laivan kunniak- Jol^ oli kuljettanut ensimmäisiä eu- Kattohaikarafilosofi Yksi luonteeltaan ihmeellisimpiä lintuja, mitä maapallolla majailee, on varmaan kattohaikara eli tuonenkurki. Se on muuttolintu, joka viettää talvensa jossakin Niilin laaksossa ja kesäksi saapuu Keski-Eurooppaan. vieläpä Pohjoismaihinkin, Etelä-Ruotsissa se kuuluu pesivän varsin yleisesti mutta Suomeen on eksynyt vain joitakin yksilöitä ikäänkuin harharetkille. tä, että näiden siipisulat tikataan aika ajoin ja täten estetään lentomahdollisuudet. Kerran kesässä kas\'avat kuitenkin uudet sulat, ja kun kasvunopeus on eri yksilöillä erilainen, panee sen seuraaminen hoitajan valppauden kovalle koetukselle. Väkisin tahtoo aina jokin yksilö päästä kasvattamaan sulkansa siksi salassa, ettei hoitaja huomaa sitä. v a a n s a a todeta linnun olevan Edellä esitetty ei vielä ole ihmeellis- lentokykyisen y r i t t ä e s ^ n vangita sen. ä. mutta Desänaiknn v^ilint^ PPala:.i, tänne Amerikkaan. Siellä nen7^''''*^'^ siitä laivasta, sen aikui- M- '•'^"takirstu. ja mitä kaikkea ^»Hui amerikkaisille kallista. U'cn'T' amerikkalaisten esi-jne l " " '''"^'"^"'"^ Washingtonin kirjeit, "'"''•''''^'^^^"j''»- «-»i^nkellastamui tl nJ: -^"^ ^'•^nhoja suuria kirjoja, joi- -^'^ "ii« voI,i liikutella. 'Eihän tä, mutta pesäpaikan valinta sitä enemmän. Kerrotaan haikaran valitsevan pe-säpaikakseen rakennuksen katon, ja tätä kunniaa ei lintu suo yksin saloseudun mökin äijälle, vaan yhtä h ^ i n väestö-keskuksen asukkaat pääsevät siitä osallisiksi. Saksalaiset pitävät tuonenkur-kea pyhänä lintuna ja ovat onnellisia saadessaan parin pesimään katolleen. .\uttaakseen haikaroita pesän rakentamisessa tekevät he itse alustan. Käytetty kärrinpyörä kuuluu olevan tähän tarkoitukseen erikoisen sopiva ja paljon käytejtty. Tähän haikarat sitten viimeistelevät pesänsä, naaras munii ja hautoo poikaset. Tietoa siitä, rakentaako vans:ittuna oleva kattohaikara koskaan pesää mu-niakseen ja hautoakseen poikaset, ei minulla ole. Ei ainakaan Korkeasaaressa sellaista ihmettä ole tapahtunut. Niin toivottavaa kuin" sellainen olisikin. . Korkeasaaren eläintarhassa lienee ollut kattohaikaroita lähes yhtäjaksoisesti koko eläintarhan olemassaolon ajan. Uusia yksilöitä on ollut verraten helppo hankkia Euroopan eläintarhoista, jos entiset häviävät. Eikä sama eläinyksilö monia vuosia tarhakasvattina menesty,' Kuolema sattuu tavalla tai toisella. Milloin useampia yksilöitä viettää talvea samassa häkissä, saattaa tulla perheriita ja tappelun nujakassa voi joku haavoittaa vaikeasti tai suorastaan tappaa toverinsa. Kesäiseen aikaan ulkoapäin tulevat vaarat ovat myös moninaisia. Jalan katkaisu puiston vaanivissa rautalanka- aidoissa, jonnekin eläinaitauk-seen lentäminen ja siellä ruhjotuksi tulo ovat varsin yleisiä, mutta varsinaiset sairaudetkaan eivät ole vältettävissä. Mm. tuberkuloosi on vaatinut uhrinsa. Useimmat kuolemantapaukset ovat kuitenkin sattuneet täilVikuukausina edellämainituista syistä. ITidessä asues-saankin linnut saattavat pysyä pitkiä aikoja sopuisina, vieläpä toisiaan kohtaan rakastettavina, kunnes päivänä muutamana sattuu erimielisyys, joka voi jcAtaa katastrofiin. Tämän jälkeen on linnun kiinnisaanti sattuman viirassa. Nykyinen ainoa kattohaikaramme eli valkea tuonenkurki; sai kesällä v. 194S puijatuksi hoitajaa. Se oleili muina miehinä tavallisilla oleskelualueillaan ja piti siipensä visusti supussa. Näin kului aika päix-ästä toiseen. Elokuun loppupäivinä hoitajat tahtoivat ottaa haikaran kiinni tutkiakseen sen siipisulat. Haikara oli varuillaan, nousi siivilleen ja lensi minne tahtoi. Olimme ymmällä. Mitä nyt tehdä, .\nnoin eläintenhoitajille kehoituksen yrittää parhaansa linnun kiinnisaamiseksi. Kului viikkoja. Lähes pari kuukautta, haikaran ollessa edelleen vapaana, Tiukeii-sin vaatimusta. Hoitajat yrittivät monin tavoin lintua kiinni ja muuanna pi-myohemmin. Silloin, haikara kehoi^uk* sestani astui lähemmäksi, ja kun lähdin poispäin niin asteli lintu.jäljessäni. Kun se oli noin 10 metri päässä, Jaskin turs^ kan palan käytävälle siten, että haikara näki sen ja jatkoin matkaani. Lintu tuli ja sieppasi lihapalan suuhunsa. Jonkin matkan päähän panin toisen ja lähdin hiljalleen poispäin. Välimatka lyheni^ Lopulta linnun luottamus kasvoi niin suureksi, että välimatka supistui vain vähän yli metriksi. Seuraavana päivänä näin ystäviini jälleen liitelevän korkealla ilmassa. Se kierteli ensin oman saaren kolidalla ja lähti sitten kaupunkialueelle kadoten sen vastakkaiselle puolelle näköpiiristä. "Jokohan lähti!*' ajattelin. Parin tun-n «n kuluttua se palasi. Minulla oli sinä päivänä hj^xnn kiire, enkä ennättänyt kuii) lyhyen tuokion käydä haikaraa puhuttelemassa. Näin kuitenkin, että sen luottamus oli edelleenkin kasvanut. Kutsustani lintu seurasi minua. Taas ?cu-lui pari päivää. Oli tuulinen kolea sää ja satoi luntakin vihurina kiitävHI Jtä pilvistä. Nyt omistin kokonaisen iltapäivän eläimen vangitsemiseen. Turskan palat olivat houkuttelevina kainalossani. Viritin pitkän siiman päähän silmukan ja sen eteen panin syötiksi turskaa. Haikara tuli silmukan viereen, katseli pää kallellaan maukkaita lihapa-meänä iltana eräs näistä vritti pettää ^^J^' " ' " " ^ astumasta jalkaansa sen pimeän turvin lähestymällä, Ennenkuin mies pääsi edes 10 metrin päähän, nousi lintu siivilleen, teki kierroksen oman saaren yläpuolella ja painui sitten suoraa päätä muutaman kilometrin päässä olevaan Kivinpkan kansanpuistoon. Aamulla puiston kaitsija tiedusteli puhelimitse minulta, että onko Korkeasaaresta karannut suurta lintua. Heti välähti mieleeni, että onkohan haikara , . . Kuvailin hänelle haikaran muodon, värin ja koon, ja näin selvisi, että lintu oli lähtöisin meiltä. Usein tällaisissa tapauksissa on ensi ajatus lähteä miehissä karkuria tavoittamaan. Tässä tapauksessa se kuitenkin tuntui mahdottomalta. Kehoitin Kivinokan kaitsijaa lähestymään karkulaista takaapäin, siis siten, että lintu i l maan noustuaan lähtisi lentämään kotisaarta kohti. Hän tekikin niin. Tulos epäonnistui. Haikara tosin nousi i l maan ja lensi pienen matkan kotisaarta kohti, mutta kaarsi sitten ympäri ja painui metsikköön jonkin verran kauemmaksi äskeistä paikkaansa. Heikolta näytti kiinnisaaminen. Samana päivänä tuli Korkeasaareen \1eisradion väkeä reportaashia teke-silmukan sisään, jolloin olisin nykäissyt narusta ja lintu olisi jäänyt jalastaan liekaan. Kuljin moneen .kertaan lähiteitä linnun seuratessa minua ja viritte-lin ansojani. Kaikki turhaa. Haikara oli niin viisas, että jos se oli astumassa silmukkaan, niin veti se jalkan.sa taaksepäin siksi paljon, että varpaat jäivät silmukan ulkopuolelle. Myöskin viritin valeansoja oikean ansan ympärille. Valeansoihin kurki astui, mutta ei oikeaan. Ylistin haikaran suurta viisautta ja valppautta, Samalla kuvailin, miten hyvä sillä on olla lämpimä.s.sä huoneessa ja kuinka muutaman talvikuukauden jälkeen seuraa jälleen ihana kesä. Haikara kuunteli esitystäni. Me olimme mitä parhaimmat ystävät. Kului tunti toisensa jälkeen ja hämärä alkoi hiipiä, Vesilintutalon lähettyvillä oli muuan tyhjä häkki. Katseltuani sitä ja huomattuani ettei haikara sitä karta, välähti mieleeni vnekotella lintu sinne. Ensi kokeessa se pisti päänsä häkin sisäpuolelle, toisessa astui jalkansakin kynnyksen yli, mutta vasta kolmannessa uskalsi astua noin metrin verran sisäpuolelle. Odotin sitä hetkeä väijymispai-kassani ja samalla hetkellä, jolloin lintu mään. Olin heitä rannassa vastassa ja oli m^ä ärätyllä etäisyydellä, suljin silt^ä Kattohaikara on kaunis näky kesäi- ensi tervehdykseen he sanoivat: "Katse- p^^uutien"^ vL^T^m^in^^^ sessä maastossa. Sen valkea höyhen- Hmme juuri teidän haikaraanne, kun se Seuraavana aamuna kävin sitä vesi-paita, jota somistavat mustat snpisulat. kierteli ilmassa yläpuolellamme ja lensi Hntutalossa tervehtimässä. Haikara punakdtainen suuri nokka, ja saman sitten tuonne Hylkysaareen päin." katsoi minua veitikkamaisesti. Hy-vän väriset pitkät sääi^et, muodostavat vihHuokasin helpotuksesta. "Osasipas mielen väre karahti silmissä ja molem-reässä maastossa silmää hivelevän nä\Ti. sittenkin kotiin!" ajattelin. Räikeän ja voimakkaan värinsä ansiosta eläin erottuukin ihmeen hv'\'in \nhre-ästä ruohomatosta ja loistaa kauaksi kuin lumpeenkukka vehreyden keskellä. Korkeasaaressa on joitakin vesilintuja puolivapaina. Eräät niistä käyskentelevät saarella, toiset aitauksissa, loista lentäen poistuminen on mahdollista. Sanani ''puolivapaina" johtuu siimat olimme tyytyväisiä. .Ajattelin sil- Vähän myöhemmin lintu nähtiin rau- loin: "Luottamus on-suurinta, mitä ih-hallisena tepastelevan tavallisella oleskelualueellaan vesilintutarhan lähistöllä. Haikara kuuluu, kuten olen maininnut, muuttolintuihin ja koska vuoden minen ihmiselle ja eläin ihmiselle voi antaa." Sil Kattohaikara — kuten haikarat yleen- — on todellinen filosofi. Se saattaa aika oli melko myöhäinen, saattoi aja- seistä syviin mietteisiin vaipuneena tun-tella, että sen aivoihin voi pälkähtää lähteä talveksi etelän maille. Kun .samalla näin. että hoitajan yritykset vanniitä kaikkia muista luetella, kun ei gita lintu eivät johtaneet tulokseen, niin tullut kirjoitetuksi muistiin, mutta ih- päätin omakohtaisesti yrittää. timäärin samassa paikassa, ajautus jauhaa olemassaolon probleemoita. Haikara on myöskin harras paikkalintu, Esim. Korkeasaaren haikarat, jotka ovat aikoinaan valinneet itselleen mieluisensa Käväisimme sentään talon katolla te- pitkän aikaa, näyttelin lihapaloja, maa-rassilla ihailemassa laajaa näköalaa yli Museon 7,000 eekkerin farmin, jonka kaiken edesmennyt S. Hill oli kuollessaan 1931 testamentannut kansan -museoksi. Toiselta puolen näkyi-Colum-bia- joen mahtava uoma vicres^^ä alla syvällä ja taustalla Mt- Koodin valkea lumenpcittämä huippu. (Jatkuu). nittelin ja mairittelin. Haikara kuunteli esitystäni pää hieman k.allellaan. Sitä. ymmärsikö se sanojeni sisällystä, on minun vaikea tietää, multa miettiväisenä ?c kuitenkin kuunteli. En mennyt sillä kertaa lähemmäksi, vaa poistuin muutaman hetken kuluttua. Näin kuitenkin jo tästä ensi yrityksestä, että eläin mietti asiaa. Uudistin kokeen noin tuntia karoilla on omalaatuinen lauluääni. Tuntuu kuin lintu kalistelisi kahta kovaa puunkappaletta vastakkain. .Se on ääni, joka ehdottomasti eroaa kaikista muista Korkeasaaren eläinten iiänistä. niin satalukuisena kuin he esiintyvätkin. V.ÄINÖ LEHTONEN. Xuoruus, nttoruus, pidä lujasti ajasta kiinni, sc on niin nopea! U^UANTAINA, MARRASKUUN 1 PÄIVÄNÄ. 1947 SIVU 7 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1947-11-01-07
