Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 24, 1954

              ANDERS ANDERSSON:
Kaksi kesää
npYTTÖ katsoi pojan kumartu-
''-nutta voinukkasta selkää tämän
nostaessa vahvoin käsivarsin ras­kasta
kiveä maasta. Ruskeaksi
paahtunut selkä oli täynnä kum­puilevia
lihaspoimuja ja vyötärön
kohdalle oli kohonnut sarja hiki­karpaloita.
Kun poika voimakkain
käsivarsin kohotti kiven maasta ja%
vartaloaan kääntäen heilautti sen
viereiseen kiviryökkiöön, hänen
ruskea tukkansa hulmahti otsalle.
Kumartuessaan, uudelleen poika
näki vieressään tytön varjon, jonka
pääosan muodostivat pitkät sirot
sääret. Hän suoristautui ja kääntyi'
tyttöön päin. Nyökäyttäessään pää­tänsä,
minkä piti käydä tervehdyk­sestä,
hän huomasi kirkkaan sinen
tytön silmissä ja tämän ohuen ke-säpuvun
verhoaman pehmeän var­talon
varjokuvan liian kirkasta au­rinkoa
vasten. Sitten hän kaivoi
housuntaskusta savukepaketin.
— Isä pyysi teitä katsomaan sa­malla
puutarhan rikkoutunutta ai­taa,
sanoi tyttö. (— Tulin tänne kos­ka
rakastan sinua ja haluaisin sinun
tietävän sen, halusi hän sanoa). E i ­len
illalla peräännyttivät sen autol­laan
kumoon, hän jatkoi sitten kuin
anteeksi p3^täen.
— Mikäpä siinä, korjataan, sanoi
poika. (~ Tiedät, että nautin kat­selemisestasi
ja haluat nähdä sen
minim silmistäni, ruokkiaksesi tur-
^ hamaisuuttasi, ajatteli poika).
Tyttö kääntyi ympäri ja astui si­roin
askelin pitkin puutarhakäytä-vää
neidonlanteet viehättävästi
keinuen. Poika katsoi hänen jäl­keensä,
sylkäisi ja ampui sormen-näppäyksellä
tupakan tielle. Sitten
hän tarttui taas kiveen ja vieritti
sen raunioon.
Iltapäivällä olivat kivet raivatut
j a poika tasoitti haravalla puutar-hakäytävää.
Nyt hän oli vetänyt
haalistuneen sinisen paidan ylleen
ja muistutti auringon tunmienta-mine
kasvoineen vanhaa öljyväri­maalausta
kauniista pojasta. Hän
vihelteli hiljaa ja nautti kevyestä
työstä. — Illalla, hän ajatteli, lai­naan
polkupyörän rengiltä ja ajan
kirkonkylään tansseihin. Ja aja­tellessaan
hän potkaisi haravaa,
sillä hän tiesi, että tyttö oli aamulla
käynyt puutarhassa herättämässä
hänen mieleensä levottomuuden.
Tyttö näki pojan kaukaa men­nessään
uimarantaan sisarensa
kanssa. Hänen silmänsä seurasivat
puiden välistä vilkkuvaa sinistä
paitaa kunnes se peittyi pensaiden
varjoon. — Olen hullu, ajatteli tyt­tö,
hän ei välitä minusta vähää­kään.
Sitäpaitsi, hän ajattelee vain
lukujaan toivoen kesän pian päät­tyvän.
Tyttö vilkaisi sisareensa,
joka oli häntä vanhempi ja rouva
ja näki täcmän silmissä huvittime^i
välähdyksen. — Huomasi tietenkin,
mitä jkatsw, ajatteli hän ja <m ute­lias.
— Poika ei ole vielä korjannut
aitaa, vaikka i ^ aamulla pyysi,
hän sanoi sitten sekoittaakseen si­sarensa
ajatukset. — Illalla menen
pojan luo rannalle, päätti hän sitten
ajatuksissaan j a tunsi omituista ke-
Lännellä on ollut tukeista tulvia. Assiniboine-joen vesi kokosi 22 jdkaa
2 tuumaa, mikä on korkeimpia määriä, mitä joen vesi on joka kesänomsut.
Kuvassamme tulva-alueen yksi kodistaan lähtemään jmitumä poikanen
uskollisen koiransa kanssa on päässyt vähän korkeampaan maastoon nia-kuutarvikkeittensa
kanssa.
Tieet, ja montn tunnetun anunattirikol-lisen
tuntomerkit kadotineet kortistojen
dir^ukana. Viimein, monen vaivan ja et­sinnän
jälkeen löytyi erään linnamur-tolhin
erikoistuneen Falk-nimisen am­mattirikollisen
valokuva, ja siitä tunsi­vat
frankfurtilainen autokorjaamon
omistaja ja hänen poikansa miehen sa­maksi,
joka osti heiltä voimapihdit. Tä­mä
mies oli Jo «kus käyttänyt nimeä Falk
—Delmbnte.
Nyt alkoi ennenkuulumaton ajojahti
koko Länsi-Saksassa. Rajoilla toimitet­tiin
hälytys Falk-Delmonte ei voinut
päästä ulkomaille, sikäli kuin hän yleen­sä
enää Länr.*-Saksasn alueella oli. Ko­ko
rikospolii>ikunta oli hälytetty etsi­mään
Falk-Delmontea, jonka valokuva
oli jokaisen etsivän taskussa. •
Eräänä päivänä saivat etsivät vihiä,
että Falk Delmonte oleskeli edelleen
Frankfurtissa. Oluttuvasta toiseen ja ra­vintolasta
ravintolaan kulkivat etsivät.
He panivat koko taitonsa ja kaikki tut­tavuutensa
koetukselle. Lopulta erään
ravintolan tarjoilija sanoi tu.ntevansa
valokuvasta, miehen, ja tämä vieraili
usein hänen ravintolassaan. Missä mies
asui, sitä hän ei tiennyt. Sen sijaan hän
tunsi erään naisen, jonka kanssa Del­monte
cAi jcskus käynyt ravintolassa.
Etsivät menivät naisen luo. \Hän tunnus­ti
tuntevansa miehen, mutta ei tiennyt
tämän asuntoa. Falk-Delmonte oli vain
joskus soittanut puhelimella hänelle ja
P3rytäigrt ulos. Etsivät antoivat naiselle
ohjeet ja jäi\ät odottanuian. Parin päi­vän
kukfltua nainen soittikin rikospolii­siin
ja ä»o«tti, että hänellä on samana
atana koitUus Falk-Ddmonten kanssa
Frankltetin pöiipostitaloo luona.
•Nyt olivat etsivät päässeet lähelle
maaliaan; He miduttivät kohtauspaikan
lähiynipiristöDx ja kun Fa]kJ)elmonte
tuli ta|j>#mam naisU, pidätettin hänet
huomiota h^«ättimittil. ^lan kielUytyi
pokiuaasU, ja etsreat sahrat lähteä et-sifliin,
h(ktktP asuotoaaik löytyi «i;-
karan fisinUsen jäy;ieeft.^Fl#t^|^|ehQo^
8Htt 10
oli kihk)issa erään sievän kälbertäjänei-tosen
kanssa ja» hän oli asunut tytön luo­na.
Asunnossa suoritetussa kotitarkas-tuksessa
ei löydetty mitään todisteita
miestä vastaan, ja neitonen voitti, ettei
hän tiennyt sulhasensa puuhista.
Aluksi Falk-Delmonte kielsi syylli-
- syytensä muitoon. Päivän toisensa jäl­keen
poliisi kuulusteli häntä ja suoritti
samalla tutkimuksia. Viimein pidätetty
alkoi puhua Samalla hän kuitenkin itse­pintaisesti
väitti, että hän oli tehnyt
kaappauksen yksin.'Poliisi ei oikein us­konut
häntr.. mutta Falk4Delmonte
suostui näyttämään, kuinka murto ta-pahtoi
ja miten hän pystyi yksin suo­rittamaan
kajken.
Jutun lopullinen ratkaisu tapahtui
maaliskuussa 1954. Silloin Falk-Dti-monte
johdatti myös poliisimiehet pai­kalle,
johon häh oH kätkenyt kaikki ko­ruista
irroittamansa jalokivet peltisessä
rasiassa. Lähellä Hechingenin linnaa
löytyi myös maahan kaivettu preussilai­sen
sotamarsalkan sauva, mutta kaiken
irroitettavan kullan oli varas sulattanut
ja myynyt. Tutkimusten viimeisessä vai­heessa
oli F3?k-Delmonte muuttunut pu­heliaaksi
ja auliisti hän osoitti poliisille
kätköpaikko.«aan. ftän kertoi, että hän
suoritii moTixmHla^jrttäen linnan palve­luksessa
oIe\an puutarhurin kenkiä, jot­ka
hän salaa cli vaihtanut omiensa kans­sa,
etteivät poliisikoirat pääsisi hänen
jäljilleen. Heti murron jälkeen hän kät­ki
saaliinsa maahan linnan lähettyville
ja nouti sen sieltä vasta pari viikkoa ta­pahtuman
jclkeen. Sitten häui sulatti
kulUuB, myi sen ja kitki jak>kivet maa­han
toiseen paikkaan, koska niitä ei voi­nut
ilmitulon pelosta myydä.
• Faft-Delmonten morsiaa, sievä käher-täjäneitonen
on nyt menettänyt Sulka­sensa,
joka tuomittan pitkäaikaiseen ku-ritushuooerangaistukseen.
linnamnrtoi-hii|
«nkoistuoeen mielien viriie tässä
murrossa tapehtoi siinä, kun hän kjitki
voimapihdit liian aikaisin paikkaan, mis-
1« piMaS. ItM
veyttä.
I l l a l l a oli aita korjattu ja poika
pesi itseään rannassa. Hän pukeu­tui
puhtaisiin housuihin ja paitaan
timtien selässään sen miellyttävän
Viileän kosketuksen. Ajaessaan
polkupyörällä rusl»ata huvilatietä,
hän näki sinimustan urheiluauton
kääht3rvän maantieltä ja ajavan
pääportaMeh eteen.—* Ahaa, kosi­jat
tulevat taas, hän ajatteli miel­lyttävää
katkeruutta ttmtien ja
ponnisteli pyörän lujempaan vauh­tiin.
Tyttö näki pojan lähtevän pyö­rällä
ja hänen iloinen mielensä
himmeni. — Juuri tänään olisin
mennyt hänen luokseen, ajatte
hän, tietäen kimiminkin, eltase<fi
vain aie. Samassa hän huomasi».
ton ja njn^isti suutaan. — Taas t»
sama hölmö keikari harmaassa {Ki­vussaan,
valkoisessa paidassaan ji
sinisessä solmiossaan, ajatteli hii
— Te olette vanhanaikaisia, sand
t y t tö kaataessaan kahvia sisän}*
leen j a keikarille. Nykyaikana lidy
Chatterlyn tarina ei ole niinkiin
hänmiästyttävä. Kim rakastutaaa,
ajatellaan vain rakkautta eikä siti
onko rakastaja metsänvartija ji
rakastajatar lady. Ja hän ajatteB
todella niin, sillä hän rakasti poi­kaa,
joka työskenteli hänen isänsä
r
Kesäk. 26 pnä 1954, keUo 4 ip. Ccxsbum United kirkossa
MARY APRIL KARPIAK
JA
LEO LAURI WILLBERG
Parhaimmat onnittelut Teille, toivottavat allaanainitut |
sukulaiset ja häävieraat.
Mr. ja mrs. David Karpiak
Mr. ja mrs. Lauri Willberg
Aili ja John Mielonen
Siiri ja Martti Numminen
Helmi ja N. Boström
Anna Helmi
Mari ja E. Pirttinen
Mary-Anne, Lydia ja Lauri Mäkelä
Eterlene, George. Rauha ja E. Niemi
Elsa Romanoff
Ratano Vepsä
Theresa ja Henry
Irma. Irja ja MaUi Heisfca
Kaiu ja PekiEä Laine
David. Alma ja Onni Saine
Vieno ja Reino Kannatko
Auoie ja Felix Hodestrom
Sally ja Wm. Heikkilä
Linda ja W. Jdkeia
A. Klnminen ja perhe
TBttsäH Ltioto
Hilda ja ¥»Uiiö
Elit Ja -^**!ftr TVtitt
Toija Ja Ake Hunnakko
Bster Ja Voitto
Jen Ja Len HJorth
KUna Ja Yrjö Saarela
VUho Lampila
BelBki Ja. jDlm Latm
Allan, Lempi ja Otto Tyyakä
Ttottv. Toisi Ja A. «aimlkkf»
Am. Violet Ja A. lAtvala
Lyyli ja Jalmar Homisic
Sylvi ja Juldka Niemelä
Esöher ja K a r l Hermanscn
Anni ja Evert Vainio
Anni ja Antti Hovi
Könöset
Helen ja George Hopcr.ft
Ida ja K a l l ^ Rytkönen
Mr. ja mrs- J . Kowalysh: n
T. TVeratdii*
Mr. j a mrs. Klimushkc
Taimi Ja A. Nummi
Terttu, Edith ja Wm. Jckela
Martha Ja Yrjö Taauniren
G. K . R. Brell
M. W. Jackson
Mr. ja m » . Dawydiuk
Aino KoÄinen
Katrt Ja PAka Mcrtaren
Mary Mlki
ZOok
Yaxmaur
AimOcki Ja. Olavi
N
Raulia ja Ylrjö Lemberg
Anna Jcrvis
Jolm. J« UMXT Dodd
John .
Mr. Ja ans. W. Sadyk
W. KUm Ja Pat PeUiEg
HALL TCMSONTO, ONTARIO