Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1943

              LAUANTAINA, KESÄKUUN 26 PÄIVÄNÄ
Ja
m
l4i
ltd
"S
^1
1
Jatkoa
onnesta
^saren kodissa. Kristian oli vähäpu-nes
toisin järjestyy. Tai voit ottaa
hänet luoksesi piankin» Tulen itse
hänet tuomaan. Otan pienen kesälo­man
tulevana kesänä, eikös Kristian?
Kirjoita Laura, heti kun siellä kotiin­kin,
siitä,; joka teillekin näkvit^.
van. Saimme paljon lahjoja'
kotiimme. En osannut sell^^ta
neksiakaan, kun olin vasta paik^,
kunnalle tullut. .alutta se kai oH
Lauraa hymyilytti ja samalla it- heinen, vastaillen vain lyhyesti hä- nut. Se on jylhää kaivosperukkaa, Paulm ansiosta, sillähän onhy\in :
.ketti — onnesta, äidm rakkaudesta, nelle tehtyihin kysymyksiin — kum- tietenkin, vaikka sekin on makuasia; detty täällä. Älä vaan ennusta m 0
Äkkiä hän sulki lapsen rajuun sylei- mmaa,. ettei hän ottanut sanomalehteä ~- » ». t.._ . . e.
Jyynsä, kipeäätekevästi painaen rin- ja alkanut sitä lukea. Sylvia koetti
taansa vasten ja nyyhkyttäen: parhaansa, ollakseen entisensä.
*'Sinä olet minun eikä kukaan saa Ei! Laura oli tehn3rt päätöksen-sinua
minulta enää viedä!" sä. Pois täältä, sinne kauas, missä
"Täti^ älä-niin kovasti'V vaikeroi -joku häntä todella ymmärsi, Paulin
poika. « ja Nellin luo. Täällä hän oli vieras
JL^urahay^tui. Eihän vain<k japelätty.
-säiHäht^nyt ja luulliit häntä, niieli-kaikki
eivät voi samaa sanoa sieltä."
"Kiitos, Sylvia, kaikesta. , Pidä
huoli Bobista edelleenkin, korvaan
kaiken sinulle josktti?;- ÄlTSaat
kuulla minusta kuitenkin, olihan nä­mä
erojaiset vähän fMjrenimat kuin
edelliset. Ja nyt hyvästi!"
Käden heilutusy. ja,entinen-viehr
Tiedätköttiilloin juna lähtee poh- keän vapaa-? hymy v^aisi>idelä:.vii-
.puoleksi> erkä-lähtisikään. ulos.. Jolla­kin
tavalla oli hänen kuitenkin ker­ran
saatava lapsi mukaansa , koko-joiseen?"
i^Siinä puolenyön tienoissa,'
"Ette kai loukkaannu, jos lähden
. meisekst Lauran tummia kasY<>ja^joi­ta
jäävät vielä kauan muistelivat.
•naan, kauas pohjoiseen. Ajan mu- jo tänä iltana. En ole liiaksi väsynyt
kan saisi Bob enenunän järkeä ja ai- ja olen tottunut kulkurielämään en-
LAUJIAN ONNI /
%aisi ymmärtää, asioita, jos hän äiti-inä
osabi ne oikeizt-selittää. Lauralla
loH (^ut jo kauaa harkittuna: iiämä
>«siat^ Itat oikeammin siitä sa^karkun
-Paul vjoli- kicjeessääoL Juvannut une^-
itaa: ja anteeksi antaa kaiken.
- Yarovastii astuivat äiti ..po&a
«pioitaat^.alas;r3obift Uhaya^ käsi Xau-
4^0 k ^ s s ä . ; Ikkonasta^ katseU-Jtei-idän^
k«en3ä? k.a^p(eat,. r tuskaanttuaeet
«saisen, icasvot j a s a ^ ^ onndliset,
.tietäesaään «ttä hänen^^e^sään eteni
.fiiattikäytävälläik^si onnestaan ;t3is-tteleva
» ihmistä,väiti ja poika» Sylvia
;lniokasi. : .H^n parhaiten tiestr
vA^kuvuodet hyvin, hänen synnynnä­isen
oikuttelevan luonteensa. ^ Lapsi
nenkin. Siellä tien päässä on jf&u,
joka odottaa joka mmuuttrminua."
Laura oli huomaavinaan helpotuk­sen
hudcauksen nousevan K r i s t i ^ in
rinnasta. .Mies parka. Ei k a i h än
enää- cdlut vaamlHnen, «kä^ kenen­kään-
onnen tkiBä. K u l i ^ toiseidai-seksrhän
olisaimnlteUut t^>ajfflsisen
s£^ft|j(Hiissa,ifoiädcstr ylitykseksi.
Tummassa kevätyössä kiitää poh­joisen
pikajuna hurjaa vauhtiaan.
Laura on torkahtanut- penkin nurk­kaan.
Hän oli todella väsynyt nyt,
enemmän henkisesti kuin -ruunuHH-sesti.
Niin, hän bli, föpgltar imhnyt
Bohinj lapsensa, sen> ^ooan^ jotä^hän
viuBCäukoina oli' tod^la >: haaväaaxaaA.
•Pautöli losln -^^ut^häfien' viBHei3t^^
kokemustensa -s^a^ksi, - unitta'1^
le luan aikaista myrskyä, siUä oW
me onnelliset. Niidenkin aika eiij
tulee, mutta työnnän syrjään sellaiset
ajatukset nyt.
Pientä poikaani vain kaipaan taa,
ne kovin; hänen suklaasilmiään
hänen reippaan itsekästä pikkumie,
hen puheluaan. Paul sanoi, että Net
li tule^. syyskesälläsinne ja uio lap.
sen mukanaan. - Hänen aikomuksen­sa
oli heti häittemme jälkeen lähteä
sinne vakituisesti, vaan saatoin sen
estää. Hänestä on tullut minulle
kuin toinen sisko. Kristian ja koti
tietenkm pitää sinua liiaksi kiinni,
joten A^pautan sinut loma-ajatukses- |
ta tänne päin Bobin takia. Olet kyl-
Un. uhrautunut nämä vuodet ja saa­nut
harmia minun tähteni —miten
.vom,. Sylvia kulta, vaivasi joskus pai.
kita? Ja yleensä kaiken, surun, mio.
ka olen sinulle tuottanut? Me yhteis-
.kjannan. köyhät,. pyykki-Miljan kak­soset.
vOletkanailloinkaan palanmit
< nut sanoa,; oUikuin tukitun oven ta­kana,
jota ^ei - hyödyttänyt avata,
-Mtittanäinroli kai paras.
mallisen a ^ meni^moissa mer-kei^
ä. Kristian teki'joitakin yleis-maaHmallisia
huomautuksia >p»vän-
.oli c^ut va&ea.kasvattaa. Kunpa ei tapahtumista. :^Kertot työmaaokästa
musi tulokas toista nuorten yas^alfca-
.vaan elämään suorempia kommelluk­sia
ja väärinkäsityksiä? Ettei vaan
•Faul jonakin heSdsona. hetkenään
'muistuttaisi: vaimoaan mistään lap-vSeik.
suhteen, miehen luonto kiinjo^-
iHus oU niin.paljon. k^simättömäi>if>i
'kuin naisen ja äidin. - RuumiilHnen
•ftipu tuntuirmiehelle tuskaliisemnu^-
iCa kuin; naiselle^ rmitä sitten henk|-
. aen. - Sylvia . tiesi I^uran vielä yl-
«peän luonteen myös ja kokematte-ymuuden
avioliiton. mutkallisella tid-
•Eu
- ^Hiljainen taioU mielessä siirtyi Syl-
^via vihdoin keskenjääneen työnsä
.ääfeen. Laura palaisi ehkä pian ja
siksi piti olla kaikki siistiä.
Oli y h t ^ k i ä niin hiljaista. Näin
siis tulisi olemaan pian edelleen. Pik­ku
O r ^ ei. yksiä melunnut paljon.
Oli jo iltahämärä, kun Laura pa­lasi.
Kristiankin tuli kotiin liielkein
samassa oven avauksessa. .Ensiter-vehdykset
vaihdettua laskeutui jo-t^
taalla ja jdeensä puhur min " v i ­rallisista"
asioista, etteivät n e - ^ ä
•hetkellä kiinnostaneetiitäisiä. Sanal-
-lakaan ei ixvkennut Xauran tule^vaaxi
-.avioliittoon eikä kiiimittänyt mitäam
huomiötan hänen: eläuöänsä. Sylvia
olt ainaTji^enkiia^lia ottanut: .<)^
. mi^iettsä rm£^q»tcisiiämutta jokai­sen/
ajatus aafcarteK Iällä kertaa eri
r^astoissa. Vai ^yyttSEÖ miestä- vidä
.paihaiomatunto, peläten, j ^ m a n kum­otan
sisarista: palaavan, i&eään men-
• n^3^rteen jnuistuttaiijalla Mitä.. . .
Laura-kysyi itseltään yhä. utsiel-leen:
oliko: hän todelta j o i n s voinut
-Kristianiin kiintyä^ vai m&ä punBi-
-nen kinna saattoi ihmisen ^skus: hou­kutella
teille, joita tuskin enää tunsi
omikseen. Eihän hänellä koskaan
Suomessakaan ollut mitään Sylviaa,
si^oaan vastaan,miksi juuri hänel­le
piti tehdä kiusaa ja vietellä mies
kodistaan kerran . . .
Tunnelma pöydässä oli kiusallinen
ja k i ^ n oli kuin kiven alta päässyt
takin painostavaa koko perheen ylle. kun Sylvia kokoili lautasia pois.
Lauraar se painosti erikoisesti ja hil- MyöhaUä lähUvät he sitten kaikin
jaisesti hän siitä ^kärsi. Kolmisen asemalle Lauraa saattamaan. Asema-vuotta
;sitten oli hänet tästä kodista , huoneessa oli tungosta. Paljon nä-karkoitettu
kuin rikollmen, ja olihan kyi olevan muitakin menijöitä sa­han
toki sen ansainnutkin. Vieiaco malle junalle. Tällä samalla asemal-samat
v haavat alkoivat aueta siitä,
muistuttamaan vai mikä teki mielet
noin alakuloiseksi...
Bobin väliintulo katkaisi kankeu­den.
Iloisesti hän nä3rtteli *Xaura-lädin"
ostamaa "kaipenterisettiä",
joka sisälsi niin kovin mieluisia työ­kaluja.
"Sinusta taitaakin tulla puusep­pä",
sanoi Kristian väliin ^iippuaan
sytytellcn.
"Joo, tulee . . . Täti oli mukava,
osti "jäähyjrtelöäkin — ja niin paljon
näitä. Nyt minä teen uuden talon
ja autotallin ja . . ."
"Taitaa uusi täti pilata Bobin
liialHsilIa leluilla. Nyt on sota-aika
ja meidän pitää pienet myös opettaa
se ymmärtämään."
"Mutta Kristian. Laurahan on
juuri tullut.ja hänhän on Bobin . .
Loppu jäi Sylvialta sanomatta.
Lauraa tuntui jokin ahdistavan si-
-hauskaksi^ kdnttäväksi rupattduhet- « ^ ,. . • ..... ——- -—^
keksi. ^vKaatkise,;mitäfeäir oli aiko- lapsiiusmuist^imme? Kuinka har-taasti:
toivoism tietoja onnettomasta
kiatimaastamme äiti-vanhalta. Jfiin,
meiiläktmunallakin on joku,joka
.jmeitä muistaa. Elämäntarkoitus
Jatkuu. Rapsissamme. Tiedän, etten
saa toista pienokaista koskaan ja
Paul tietää sen myös, mutta hän snb-tautuu.
kalkkeen miehen tavalla, ym­märtäväisesti.
Onhan elämäntarkoi-
, tus jo.minup puoleltani täytetty. Oa-ni
varjelkoon lastani siinä kovassa
taistelussa, mikä hänenkin nuoniut-taan.
odottaa. Hänellä ori nyt isa,
laillinen isä, joka antaa nimensä ja
kodin sellaiselle, jota vanha tyly yb-
.teiskunta hylkii ja haukkuu "äpäräi-si".
Kaikkien miesten luonteilla ei
t ^ ä sitä, mii&ä Paul teki ja tekee.
Rakkaus oa voimakas ja pyhä.
Täällä on. jo kesä, ihana pohjolan
kesä, joka kestää vain niin lyhyen
Jkjan; Paul kulkee työssä kuuden mai­lin
päässä kaivannossa. Heitä ki^
kee viisi miestä samassa autossa.
Kaikki perhedlisiä. Olen tutustunut
heidän virnoihinsa ja käynyt heidän
kodeissaan, fnenissä- viihtyisissä on­nen
pesissä, missä kukkivat rehevät
huonekasvit ja monitöiset käsityöt
todistavat naisen taitavan käden huo­lenpitoa
ja kodm viihtyisyyttä. Mat­ta
onpa niitä toisenlaisiakin asuntoja
täällä, surkeita mainikoteja, mistä
mies menee työhönsä kohmeloisena,
surkeana, ennenaikaansa vanhentu­neena
ja palaa raskain askelin tyh­jään,
kylmään kotiin, mistä varnioj»
poissa uskottomuuden teillä. Väki­juomat
tekevät surkeaa jälkeä monis­sa
perheissä. Toivoisin, että meidän
vasta-alkanut yhteiselämä pysyin
siitä pahasta erillään — ja se pysyy,
niin kauan kuin on tahtoa ja tietoa
sitä vastaan taistella ja rakkaus nit-tää.
-
ti kaiken. Tosiaan, kuinka paljon P^^t^^^aa, siis kahdenlaista- kultaa, «^^^^ «^^^ »i^^^^f o i l l n fS
voi ihminen muuttua muutamien keltaista ja vihreää, joiden eteen tais- ^3"?! ^^^I^^^^Tnk:^^^^^^
televa ihmissuku ponnisteli kustelleet snta Paulm kan^^a poiJ
* « « Eikö hekin kerran ole alkanee fcau-
, niisti kuten mekin. Olleet nuora
Kesäkuun lopulla sai Sylvia vih- kauniita, kenties jonkunverran var
doin kauan odotetun kirjeen tutuUa rakkaitakin, "paremmalla puolella",
käsialalla.. j^^^j, sanotaan. Heillä on ollut ter-
•'Rakas sisko ja pikku Bob! veyttä, moitteeton menneisvys. pa»-
, . ^ . . Vihdoin otin tilaisuudesta kiinni jon hyviä päätc^iä lulevaisuudsile
ras on kai sitten sanoa h>-vastit vam. lähestyä sinua. Olen nyt sitten vi- '-^ tnf.illeen. 1 »
Mulstahan^ siellä meitä sentään ja hitty vaimo, siis lain ja ihmisyyden
pistä kynää pyörimään." Krbtian se kirjoissa minäkin. Häämme oUvat
nun puheli, mutta ääni oli kylmän suurenmoiset ja ne vietettiin suoma-pakoittautuva.
bisdla kaalilla kohta tänne tultua-
'Ja me sus pidämme pojan, kurv-. ni. Olet kai nähnyt kaiken lehdestä-la
olivat he, Sylvia ja Kristian, ensi­kerran
Lauraa vastaanottaneet, van­hasta
maasta tulijaa. Ja kuinka jän­nittyneen
iloisina he olivat odotta­neet.
Mahtaneeko mies enää muis­taa,.
minkälaisen ensisilmäyksen hän
vaimonsa siskoon loi ja mitä hän en-sisanoikseen
sanoi. Laura kyllä muis-vuosien
vieriessä ja kuinka paljon
tarvittiin siihen käänteentekeviä, sy­viä
kokemuksia, huomioimaan suuren
onnen ja todellisen taistelun sen puo­lesta.
Jonkun elämässä se uusiintui
joka {>äi\^.
"Sinun junasi taisi juuri tulla. Pa­nen^
yd^essäan. ^ ^T5ti" oU ptoika
-vaan xsaaxiut sanoa .äitiään. ' MStä
kohtalon ivaa», Äitr pysyi vain
tätinä toistaisdcsi,' i^al^^äestar pie­neen
er hän hennonut totoutta sanoa
vidä. %lvaa oli feertonut lyhyesti
kaikesta kahdenkes^n, Robertista­kin,
Jaijsenisästäi kuinka'lön tarjo­si-
varttiaan joXduostok^illst öfieass^
ja kuinka piinantunut^ Sylvia öli ollut,
kun-ei voinut f^n s&iiiä ilmoittaa
n^eheUe, . kenen kanssa hän ^ ^ t t u i
ol^aaan t^emlsissä. • Ka&esta oli
^Fhaa ixSsxp. selvz^,' keklusta'
tten, joka oli pttanyt Bd^itta keskeyt-tää
^ceiden toverien^'takia. Paljon
oli kasvatusäiti saanut- leestäär. sjryt-tömästi
hyli^tsm^pienokaisett: vuoksi
. . . Puolinuk^lksissa memrmuisliku-vat
ohi kuin kirjava liHminaulia.
Kirkas kevätaurmko, joka paistoi
vasten sihmä, herätti hänet. Nukku­misesta
«i tullut enää mitään, oli vain
niin mukava ajatella sen yksitoikkoi­sessa
jyskytyksessä." Maisemat vaih­tuivat
ikkunasta katsellessa. Karua
luontoa, vastaheräävää kevään vih­reyttä,
raivaamatt(Mnia korpia^ synk­kiä
kuusimetsiä, silmänkantamatto­miin
villiä erämaata. Sieltä täältä
puiden lonoasta {»Ikisti joku uutisasu-mus.
Asemapaikoilla oli liike vil­kasta
ja seutu asuttua. Kumka toi­senlaiseen
maailmaan hän oli tulossa
kuin oli se, missä hän viimeiset vuo­det
vietti. Ja kuitenkin hän nautti
kaikesta näkemästään.täysin rinnoin.
Siinä kaikessa oli jotakin alkupö-äis-tä,
rauhoittavaa, jotakin, joka kes­täisi
ikuisesti — koskematon Jylhä
luonto, irti ihmisen teeskentelevästä
kaavamaisuudesta ja vääristelystä.
Ja kuitenkin se kätki sisimpäänä
sen, nustä Paul oli kirjoittanut, mis­tä
muu maailma sai aarteita, maan
uun»enista mineraaleja ja metsistä
ja paljon rakkautta toisilleer
neuvoo pojalleen ammattinsa v-aka-vuuden,
sen vaarat ja mahdollisuii-det
toimeentulosta. Tytölleen aia o-pettaa
kotitehtävät, neuvoo naisen
vaaUvau aseman yhteiskunnassa.
Jatkoa.
PCirrru\'.^T MAT
Pährä, jolloin ''Yc
^ " o l i määrä lähtes
^ o i n e n . Jo p«ol
aftoivat matkustajat J
B oHut bavaittavis
lälinästä, joka aina
h ö y r y n lähtiessä
Se johtui siitä, että <
Janottaneet mitääi
sdöi ettei myöskään
lostajista ollut mufc
päämäärää pakaasia,
ri matkalaukkua riii
kunäen viikon matki
kaikilla matkustajniä
^ ainoastaan sellaisiz
Bskaampaa matkatav
Enune kerinneet lähte
la ennen kello kolmea.
t£jinna er minun tarvin
taan vieraitamme. Sii
Zavertal pitää huolen,
hän olikin kuin luotu,
tani ölm erittäin tyy
Iäiseen järjestelyyn,
matkustajaluettelosta e
Ciawshay ollut ostanut
!f€n, vaan oli Alinella
na joku rouva Brink"w
Miksi ätten monet sei
kuitenkin ajautuvat ka
le» väkijuomiin ja poik
min puolin epärehellisill
bille? Ei ollutkaan ko
nei sopukka, minne mi
on -kepä työstä tuHessa
Hoisföti hyräilee keitto]
äläj t^ paikkailee poöi
pdvia ,tai neuvoo t3rtc
käyttöä. E i ottanut :eftä£
vailörä vaimo miestään,
lal likainen; piikittetevä
Koti oli vain muisto, e
kuinen pysähdyspaikka,
kdi joukko humalaisia'
tia lyöden ja rivouksia k
Päul kutsuu sitä ja ni
tomyyden hedelmiksi,
että niillä ihmisillä on au
Iäisessä henkisessä sivisl
ta työläinen voi kehittä
on mahdollisuus "antaa
kusormi-', mutta velvolli
ettei se vie koko kättä. '
^ asiat syvemmin, yh
SKsa valossa, ja juurrun
reen polveen. Sellaisen <
Instajat eivät ajattele va
seaän,omaa suutaan ja o
tjstään, kysymyksessä oi
laisjoukon onni ja tulevj
selittää Paul
Niin, Sylvia rakas, kun,
tl Suomesta tultuani tava
lal^ensa toverin, kuinka
ö>1 kaikki. Mutta kaikt
pirahai' maksettava. 'Et^
^•äa mieli, kuollut- taaki
^^n-' Se lause kai sopii
Koko tulevaisuushan km
Olemme molemmat äitejä
^ maailmassa. Meill
'^'^«u lapsistamme, ope
niistä me olemme jääi
f^^, jotta heillä olisi vaj
hengittää ia kehittää
"^sian \tteiskunnan ihr
^Petan tällä kertaa. ^
je kaikille vaan parhair
^«^'Vothan sinäkin.sitä-aii
^ ^^n \-iimeinkin pääsin
binni.