Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 14, 1944

              A 800-luvun taide - Uusromdntiikkd
omituisen vaikutuksen, niinkuin esim.
"Maailman valo", 'jossa vapahtaja
Jatkoa. ^ .
Englannin kaunokitjalUsuttdessa oli
tosin jo lordi Byron ollut aikaisempia, kolkuttaa lyhty kSdessä erään mökin
nerokkaimpia ja selväpiirteisimpiä yöksi lukittua ovea — hyvästä tar-romantiikan
edustajia. Mutta siitä koituksesta Jmolimatta jotenkin ba-huolimatta,
ja vaikka nd^äree^it siellä
niinkuin RanskdssakiH^pävdtsaaneqt
mutitatnia seuraajia, rorhaniiikka tai­devirtauksena
vakiintui saarivalta­kunnassa
vasta myöhään. Sen syn-nvssä
on jotakin nasareeneja muistut-naali
taulu' "Kuoleman varjo'*y
jossa neitsyt Maria huomaa, kuinka
Kristuksen varjo seinällä ennustaa
hänen ristiinnaulitsemistaan, ja "Viat-tomain
riemjtkulku", jossa taiteilija
panee Bethlehemissä murhattujen pie-taim,
esim. siinc^,etta sen tunnus- nokaisten sielut seuraamaan Jeesus­ta
jat, viionna 1848, yhtytv^^^^^ lasta pakorhatkalla Egyptiin,
kunnaksi, , joka sit^te n tuli ma^a ilmanS­itävastoin
Millais (k. 1896) luo-kuuluksi
nimellä "Pre-raphaelite
Brotberhood'* (P. R. B.J. * Myöskin
siveellinen ja uskonnollinen, jopa
mystillinen taidekäsitys, totuuden ja
svvällisyyden vaatimus, kaiken tees- .
kentelyn, turhan loiston ja pintapuo­lisen
taituruuden hylkääminen oli
heillä yhteistä Isidoro-veljesten kans­sa,
samoin fnyös quattKOcenton ihai­leminen
. Ja niinkuin Saksan romant^
pui sangen pian prerafaeliittisesta
vastustuso pistä päästen varsinkin
muotokuvaajana hienostoylcisön suu­reen
suosioon Englannissa.
Aivan eri tavalla rikkoi kolmas lii­don
jäsenistä, Rossetti, (k. 1882J, sen
ankarat opit, joiden askeettistms ja
orjallisen naturalismin vaatimus pa­kostakin
kävivät sietämättömiksi hä- '
nen voimakkaasti aistilliselle, perin
tiset haaveilijat saivat teoreetikkonsa subjektiiviselle ja runolliselle luon-
Schlegel-veljeksistä, tuli Ruskin pre- teeUeen. Broivnin ja Huntin kovan
fafaeliittien kirjaUiseksi aseenkanto- kirjavtmden ja pikkumaisen tarkkuu-jaksi.
Mutta siinä kohden ilmeni jo
alun pitäen ero, että prerafaeliitit ei­vät,
niinkuin nasareenit, luopuneet
maastaan ja uskostaan eivätkä liioin
matkineet vanhojen esikuvien tyyliä,
vaan koettitiat ainoastaan naiivissa
hartaudessa noudattaa riiitä. He ju­listivat
päinvastoin tärkeimpänä opin­kappaleenaan
luonnon uslgpllista ja
täydellistä mukailemista: valikoimat­ta
ja suosimatta mitään osaa toisten
kustannuksella. . Ruohonkorsi ei heis­tä
ollut vähäpätöisempi kuin kunin-kaanviitta.
..Prerajaeliiteille luonnon
jäljentäminen oli pyhä toimitus, niin­hän
raamatun tarkka kopiointi kes­kiajan
luostareissa. ..Luonnon kunni­oittamisessa
heidän vaatimuksensa
meni niin pitkälle, että kuvat oli maa-den
sijaan hän pani, kai lähinnä ve­netsialaisten
mestarien mukaan, yk­sinkertaisia,
läpikuultavaan valohä­myyn
sulautuvia väriakordeja.
Brown, Hunt ja myöskin Millais tai-teilijauransa
alussa pyrkivät sielun-ilmeen
tarkkaan erittelyyn. Rossetti
sitävastoin tavoittelee vain oman pas­siivisen
ttmnelmansa ilmausta. Hän
oli Englannin etevimpiä lyyrillisiä ru-tioilijoita
ja vaati taiteeltakin etupääs­sä
runoutta. M^ttta päinvastoin kuin
Delacroix hän ci siveltimellään se­pittänyt
sankarirunoclmia. ..Häntä
voisi sanoa maalari-trubaduuriksr:
niin täydellisesti hän vihki taiteensa
lemmen palvontaan, mutta hänen
eroottinen hurmionsa on kaukana
myöhäiskcskia jan taideromantiikan
httava esitettävieni kohtausten tapah- lapsellisesta viattomuudesta ja keväi-tiimapaikalla,
siis tarpeen mukaan
ulkonakin, tietysti aina samassa, va­laistuksessa,
mikä vaatimus oli sitä
vaikeampi täyttää, kun he maalasivat •
yhtä seikkaperäisesti kuin vanhat
alankomaalaiset 1400-hvuUa. Hei­dän
teoriansa oli siis eräässä olennai­sessa
kohdassa sama kuiii ranskalais­ten
ulköilmamaalarien pari vuosikym­mentä
myöhetnmin, vaikka käytäntö
Pikemminkin oli päinvastainen': Hei­dän
tauluissaan onnäet jokainen koh-
*<tbiedermeieriiaiseen, tapaan tehty
yhtä kovalla täsmällis^ydäilä; Hei-paikaUisvärimäioistaTiqt^
tuhtai'.
häiriten kokonaan vaikutuita.Hei-.
^ tarkkanäkÖh0ddtään : jäivät
huomaamatta uudenajan maalauksen
^mssanssinaikuiset;ja-jälkeiset saa-viitukset:
valon ja valohämyn peh­mentävä
ja välittävä ijaikutus värei-h%
tai oikeammin salvoen heidän ar-kaisoiva
pyrkimykserisdihylkätsi ne.
Semmoinen oli koulun lähtökohta.
sestä rauhasta. Hänen taiteensa on
kuin eksoottinen orkidea kuumaksi
lämmitetyssä, kukkastuoksun täyttä­mässä
kasvihuoneessa. Danten "Vita
nuova", jonka hän oli kääntänyt eng­lanninkielelle,
on siihen voimakkaasti
vaikuttanut, ja Giorgionen hehku
näyttää siinä yhtyneen Botticellin
mystiikkaan. Rossettin lemmentun-ne
ei ole Rubensin riemuitsevaa on­nea,
vaan pikemmin traagillinen koh­talo,
jonka perustus piilee syvällä ih­misen
olemuksessa. Hän oli hartaim-pia
naisen ylistäjiä taiteilijain jou­kossa.
Mutta-ihan päin-Oastoin kuin
_ antiikki, renessanssin italialaiset, Ru­bens
ja modernit ranskalaiset hän
karttoi huolellisesti alastomuutta,'jo­ka
loukkasi englantilaista^ havcliäi-syyttä
ja jonka vaikeuksia hän ah­taissa
rajoissaan kenties ei myöskään
tuntenut täysin hallitsevansa. Hänen
lukuisat yksinäiset naisensa — useim­miten
puolivartalokuvina ja yksitoik-joissa
on kaksi tai useampia henki­löitä,
kaikki samanluonteisia kuin ko­ko
hänen tuotantonsa; näistä mainit-'
lakoon "Marian ilmestys*', "Danten
uni", "Beatrice tervehtii Dantea pa­ratiisissa^'
S€kä"THsiah ja Jsoldc juo­vat
lemmenjuoman". Hänen italia­lainen
sukuperänsä selittänee jossakin
määrin hänen aiheenvalintaansa, jos­sa
Dante on etualalla, samoinkuin
myös hänen luonteenlaatuaan, joka
niin arvoituksellisesti kultaa cnglanti-lais-
siveän verhonsa lävitse.
Burne-Jones (k. 1898), Rossettin
harras kannattaja, eräissä suhteissa
hänen hengen heimolaisen säkin, oli
vain viisi vuotia nuorempi. Vaikka
hän myöhemmin on saanut monia
helposti tunnettavia herätteitä quat-trocenton;
etenkin Botticellin ja Peru-ginon
taiteesta, ei hän alun pitäen
välittänyt ^ prerafaeliittisesta ohjel­masta
eikä varsirikaan sen ahdasöp-pisesta
naturalismista. Ihanteellisena
romantikkona hän on paljon puhtoi-sempi
kuin Rossetti, t.s. kokonaan
vapaa tämän lämminverisestä aistilli­suudesta,
mutta yhtä passiivisen lyy­rillinen.
Tunne-elämään katsoen hän
suhtautuu edeltäjäänsä suunnilleen
niin kuin Englannin ilmasto Italian
ilmanalaan. Burne-Jonesinkin henki­löt
ovat itsetiedottomia, kohtaloonsa
nöyrästi alistuvia olentoja. On kuin
he eksyneinä iäti kaipaisivat isän­maahansa,
jonne eivät löydä tietä, ja
kuin he mietiskclisivät olemasiaolon
ratkaisematonta arvoitusta tai ihmet­telyyn
vaipuneina odottaisivat jotakin
tapahtuvan tässä alakuloisessa hiljai­suudessa.
He ovat pitkiä ja salakoi­ta
kuin pajuvitsat, herkkiä kuin mi­moosat,
vaaleita kuin liljat, nuoria ja
kauniita, mutta verettömän kalvetus­ta
utisia, voimattoman raukeita, tyy­ten
vailla nuoruuden kukoistavaa ter­veyttä
ja elämäniloa ja kaikki samaa
Burnc-Jonesillc tunnusomaista tyyp­piä.
He näyttävät lakastuneen jo
umpussaan. Uc ovat käyneet läpi kii"
rastulen, joka on muuttanut /teidät
henkiolennoiksi, niin että he eivät
enää kuulu tähän ntaailtnaan. He
ovat pelkkää hellyyttä, mutta vapaita
kaikesta maallisesta intohimosta. Hei"
dän rakkautensa on Caritas, ei Eros,
Kenties Burne-Jones juuri siksi, päin'
vastoin kitin Rossetti, ci pelkää alaS'
tomuutta. Vaikka hänen iauluma
ovat usein paljon henkilörikkaampia
kuin Rossettin, ovat ne kuitenkin viC'
la yksitoikkoiscmpia. Mitä ikinä hän
maalanncekin: Graal-sadun mystilU"
siä rilareita, kriitillisiä aatteita, antii­kin
jumalaistamja, englantilaisia JOI-tuaihcita,
ällcgorioja tai vapaita hu'
vitelmia,'kaikki ne kuitenkin ovat saa­man
cnnaltamäärätysti muuttumaitO'
man käsityksen tuotteita. ..Hänen
taiteensa tehoaa omituisen suggestii'
visesti juuri yksisävyisyydellään, vas­takohtien
puutteella, sillä, että hän
tahallaan käyttää sordiinia tunteen­ilmaisuissaan.
Mutta samalla hän li­sää
romanttista tunnelmaa sicvisfele-västi
arkaisoivalla, ornamentaalisen
sirolla ja niinikään suggestiivisesti
vaikuttavalla tyytitt el yllä, johon hän
näyttää saaneen herätteitä paitsi
1400-luvun renessanssista myös kes"
kiajaniaiteesta. Sekä henkisillä että
muodollisilla omituisuuksillaan hän
raivasi tietä sille "symbolistiselle'* ja
koristeelliselle'* taidesuunnalle, jo»
ka 1800-luvun lopussa nousi vastus­tamaan
vuosisadan jälkipuoliskolla
vallinnutta naturalismia.
Englannin prerafaelismia vastaavaa
romanttista taidevirtausta el Euroo­pan
manterella ole tähän aikaan ha­vaittavissa.
Mutta niinkuin Saksan
klassillinen maalaus vasta myöhään
syntyneestä Feucrbachista sai taiteel­lisesti
täysimittaisimman edustajansa,
niin saksalainen romantiikkakin sa­maan
aikaan leimahtaa, jälleen kor­keaan
liekkiin erään yksityisen tai­teilijan,
sveitsiläisen Böcklinin (k,"*
1901) tuotannossa. Saksalaisiin edel­täjiinsä
verrattuna tämä osoittautuu
kuitenkin aivan toisen ajan lapseksi.
^^tt//fl vain kaksi se/l kannattajista koisesti toistaen samaa mallia: "Beata
pysyi näille Periaatteille uskollisina, Beatrix*', ''Regina cordium", "Lady
»'mittain Ford Madox Brown (k. Lilitk*', "Venus verticordia", "Pan-joka
ei varsinaisesti kuiten- dora" ja miten hän heitä nimittänee-
^«'^n kuulunut veljeskuntaan, ja
^^^^lan Hunt (k. 1910). Nämä
^yos vakavimmin käsittivät taiteen
"teellisen ja kasvattavan merkityk-
Zl'''^'''"^'"' ottivat aiheensa
'^^dnatkuisesta elämästä, niinkuin
Sro-u'n tauluissaan "Lähtö Englän-
""'ifja-Työ". Ukinäköisessä seik-y^
raisyydessään Holman Huntin
^'"^^ol^s-uskonnolliset kuvat tekevät
kin '— ovat sulkeutuneita, itseensä
vaipuneita, heikkohermoisia vaisto-olentoja,
joiden hämärään sielunelä­mään
tuntuu sisältyvän sekä lämmin­veristä
aistillisuutta ja kaihertavaa
syyllisyydentuntoa että myös py­häistä
siveyttä tai paremminkin vain
muistoa siitä . Heistä ei näet puutu
langenneen, enkelin näiköä. Mutta
Rossetti maalasi kertoviakin kuvia.
Taidetanssijatar Irina Bar anova, niine pukuineen ja kalleuk si­neen,
jotka olivat hänen yllään eräässä uudessa tanssiesityksessä
Ncio Yorkissa äskettäin.