1944-10-14-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 6 LAUAJNTTALNTA. LÖKAiKUUX 14 PÄIVÄNÄ
1944
Ystävien pakrndä Meri
LUNTA
(Jatkoa 2 .-Itäsivulta)
tää korkealla, tojsen käteni jätin vapaaksi,
semmoiseksi voiman tempo-jaksi,
ja niin varusteittuna sukelsin
läpi lumen rappusia' alas, navetalle
johtavan polun suuntaan. Lunta oli,
Jos meno navetalle oli vaikeaa, niin
painu oli vielä vaikeampaa, sillä mai-toämpärit
olivat raskaita ja edessä oli
vastamaa.
Rähmittyäni moneen kertaan tuon
matkan, ennenkuin tehtävät oli tehty
ja kaikki elukat osansa saaneet, olin
ettei jalkani tahtoneet riittää, ja sa- njjn väsynyt, ettei ollut puhettakaan
toi yhä, ettei eteensä nähnyt. Pit- lumenilapiointiin rupeamisesta. Tukaksi
se matkan teko tuli. Lopuksi
kuitenkin lövsin iiavetan.
menee mitä tuleekin. Silloin hän kuuli,
että farmilla sitä rikastuu. Hän
osti /Vancouver-saarelta parikymmen- ^^^^ ')a voimakas,
lä eekkeriä maata ja meni sinne. Se '^^^^^ ^'^'^^^ on käfkössS pohjallas
maa oli patjasta kannokkoa, tukit '^^^^ ^ny^*^f Palkaten, nauraen '
vedetty pois ja kantoja vieri vieressä.
-Hän katseli: niitä ja ajatteli,
että pitkästi menee aikaa saada nuo
kannot pois ja sitten maanviljelyksellä
rikastua; Mutta hän oKJk^^
lut, että kananhoito on se "alarjolla . ^^^s* kohoo sHs huokaus rinnastas,
nopeasti rikastuu. Niin hän laittoi ke^oHloin jos keinuu laincHhs
kahahnoneet ja ajatteli, että sillä ai-
Otit omakses, mir oli ihmisen.
Suir on päärlyt jä timantit saleissos
af^ut kultaa ja helmet taUessas • '
kivet kalliit ruhtinassukujen
ovat hohteena linnasi seinien.
täällä ovat ihmiset valveilla ja, rientävät
ikkunasta katsomaan oudon näköistä
^kulkijaa, jota ensinäkemältä
saattaisi herraksi päätellä, ellei hän
käyden kulkisi ja matkassaan riiputtaisi
raskasta matkalaukkua'. Arvellaan
yhtä ja toista, mutta kukaan
ei näytä vierasta tuntevan. Mutta
Amerikan vieraaksi häntä arvella taidettiin,
koska oli laukussaan moniaita
leimoja . . -N
Osuuskaupan kohdalle mies pysähtyy.
Nuori puotityttö näyttää jo hää-räilevän
puodin sisäpuolella. Matkamies
pyrkii kauppaan ja tyttö pääs-tiiäkin
hänet sisään. Hän tahtoo ostaa
kahvia ja sokeria ynnä muuta
syötävää viemisiksi. Tyttö toimittelee
asiakkaan pyyntöjä ja tämän tästä
uteliaana tutkii vierasta, eikä malta
olla sanomatta:
'Lyönpä markan veikkaa, että sinä
olet Marttisen ViljoI"
"Kas, tuossa markka. Etpä väärään
osunut. Mutta ota toinen l i sää,
sillä vaikka jokaisen hiuskarvan
päästäni vetäisit, niin en voisi arvata
kuka sinä olet.''
Tyttöä nauratti. Hän punastui ja
somat hymykuopat ilmestyi\'ät poskiinsa.
*^Eipä se ihme ole. Olinhan
vasta koulutyttö lähtiessäsi, kukapa
sellaisia muistaisi", sanoi hän sitten.
"Olen Aholasta, joko nyt arvaat?"
"Katriko?" ' •
*'Kukapa muu," myönteli tyttö.
He paiskasivat kättä. Katri, oli
Viljon parhaan leikklkumpjianih Esiin
jo melkein epätoivon tilaan, kun kaa kun hän kanoja hoitelee, kännot-muistin,
että siinä joulukiireitten ry- kin väihän mätänevät ja ovat sitten
täkässä en ollut nähnyt viikkoon ke- helpommassa kiskoa irti, jolloin voi
tään ihmistä. Ajattelin, että nyt taii alkaa sen maanviljdyksen.
taa ottaa viisi viikkoa ennenkuin olen
tilaisuudessa ihmisiä näkemään. Ne
kinttupoHut-, joita oli kaytetJty matkan
" lyhentämiseksi naapureitten
kesken, olivat nyt niin paksun lirnien
peitossa, että täytyi olla hengen hätä
asiana eniierikuin viitsii lähteä rämpimään.
Vihdoinkin lumentulo lakkasi,
mutta vaikea oli kantaa lämmi-tysaineita
sisälle. ^
Onni kuiterikin suosi, minua. Seuraavana
aamuna tuli yksi naapureistä
katsomaan, "miten selviydyin siinä
tilanteessa. Hän kahlasi yli vainioiden.
Oli hauskaa kuulla ihmisääni
viikon paussin jääkeen. Oikein säp-säihdin
ötmaa ääntänikin, kun aloin
puhua. Minulla näet ei ole taipumuis-ta
yksinpuheluun, eikä laulukaan tur
pannut tällä ikää sikäläisissä oloissa.
Naapuri tafllusteli navettapolkuni
moneen kelataan jalkojaan vedellen,
että se muuttui minulle hyväksi.
Ylhä enempi rupesi onni suosimaan
minua, siliä seuraavana aamuna, joka
olikin jouluaamu, tultiin toisesta naapurista
hevosella, joka veti perässään
lumiauraa. Minulle ajettiin ura nel-jännesmailiai
pitkälle kujalle, joka
johtaa valtatielle, että pääsen heille
joulupäivälliselle. Saanalla nyt pääsin
siitäkin huolesta, imiten saada kermatonkka
valtatien varteen.
Menin siis joulupäivälliselle sinne.
Iltapäivällä lähdin tallustelemaan takaisin
kotiin. Katsellessani ympäri
tienoon huomasin, että kolmannen
koif sisar. Syntyi siinä kÄkeä kes- • naapurini vaaniolla oltiin lumen luon-venho
valkea ihmislapsien,
naurusuisten ja ilakoivien?
Ah, yhden heistä sa kerran riistit
syysmyrskynä syliisi tempasit,
niin kauniin, nuoren, lämpöisen,
veit linnaas, alle aaltojen.
Hänet valtaistuimellesi kannoit,
käikk' rikkautesi källe annoit,
jä päähijnsä kruunun kultaisen
sa painoit, lemmestä kuiskaillen.
—• Mutt','voi, oli huulensa vaienneet,
sanaa ainoatakaan ei vastanneet f
r~ Nyt kasvoin kylmin, valkehtp,
sielV lepää aartees kallehin.
Kun luotaan poistut sa linnastas
kesäilloin, niin huokaus rinnastas
kohoo hyrskyinä kalliorantaan,
kyynelhelmesi vaahtopM kantaa ...
Sa olet niin suuri ja voimakas,
ihmiselle voit näyttää mahtias,
mut f eessä kuoleman vai ti jaan
pään ylpeenkin täytyy kumartaa.
Siks* syksyöinä sa tuskissas
huudat ilmoille, ärjyt r aiv oas,
'mutt' raivos' ei, syvin huokauskaan,
• enää kalleinta aarrettas eloon saa.
LASTU.
kustelu, kun kumpikin tahtoi tietää
asioista.^ Viljo sai kuulla, että "Esko
oli naimisissa, että hänestä'oli t i i l l u t'
puuseppä ja että hänellä oK jo" käiksi
lastakin. -'Sinun täytyy käydä Eskoa
tapaamassa. Tulen kanssasi joskus,
jos tahdot ja näytän missä hän
asuu", lopetteli tyttö selitystään.-
' X i i n , enhän toki vielä huoinenna
lähde. Tapaamme usein, sen takaan:
Mutta nyt aion Tuomolaan. Yllätän
vanhempiani. — Muuten ovatko he
olleet terveinä?"
*'Ovat, tietääkseni. Vanhentuneet ,
he ovat sentään, kovin vanhentuneet.
Uskon että se on ikäväitä . . ."sanoi
tyttö äänessään outo värä;hdys.
"Lähdenpä siis, no 'goob-bue' sitten!
Tulen pian pakisemaan kanssasi."
.
Tuomolan torpan väki nautti aamukahviansa
kun Amerikan vieras
astui porstuaan ja koputti ovelle.
•'Sisään!" kuului kdiohus. Hän astui
sisään ja jäi ovelle. Kohvinjuo- mmua
Hän osti lauman kanoja ja yhden
haudotuskoneen, ja toisen vielä lainasi,
että saa alkaa pikeiii suuresti,
kun kerran alkaa. Mutta hänen mie-le^
tään ne kanat §öivät niin paljon
et tä siihen alkoi huveta tukkikämpältä
tienättu--pääoma. Hän mietti
J a mietti, millä voi kustannuksia
vähentää, ja hän keksi keinon.
Hän tilasi pari lastia sahajauhoja ja
sekoitti niitä kanojen mossiin. Kanat
eivät olleet tuosta nullänsäkäänj mu-
. nivat yain kuin pokerit. Vihdoin
häh sai hautomaköneet täyteen ja
alkoi varttoa poikasia. Kun aika tuli,
että ne munasta kuoa^iutuivat, näyttivät
ne alkavan kanafarmarin silmään
vähän kummallisilta." Mutta
hän hoiteli ja syötteli niitä sekoittaen
edelleen mossiin runsaasti sahajauhoja,
ja poikaset näyttivätkin oikein
, nauttivan siitä mossista. Mutta niiden
kasvattua "hän ihmetteli, kun ne
eivät ollenkaan näyttäneet kanoilta.
Aikansa aprikoituaan*ihän huomasi
arvafikaapa mitä? Ne todellakaan
eivät olleet kanoja, väaii tiidkojav Se
sahajauhomossi pii saanut sen aikaan.
No^ asiaa ei voinut auttaa. Hän
kasvatti ne täyteen mittaansa ja siinä
kasvatellessa hänelle selveni mihin
hän niitä käyttää. Heti kun ne tulivat
lentokykyisiksi, päästi hän ne
kannokkoon ja kohta sieltä alkoi kuulua
hitonmoihen hakkaaminen. Sitä
jatkui pari vuotta^ ja silloin olivat
fcannöt pari jalkaa paksuna möyhynä
maan pinnalla.
Nyt hän iloitsi, että rikastuu tässä
sittenkin, vaikka \ ^ ä n myöhemmin.
Hän pani tulen siihen möythyyn ja se
paloi tietysti maata ' myöten. Nyt
olivat kannot pois ja maa valmis
muokattavalksi. * Mutta siinä hän
muisti,"että. vanhassa maassa tavattiin
kaskeen kylvää naurista. Hän
päätti tilata siemeniä Suomesta, sillä
hän ei uskonut Canadassa olevan niin
hj^viä nauriita eikä siis siemeniäkään.
Niitä vihdoin tuli ja hän kylvi
nauriille koko kasken. Ja odotti tulosta.
Mutta hän nähtävästi oli syntynyt
fcovanonnen tähden alia, että
aina piti käydä toisin (kuin hän suun- seen vaarmin vesileipä varsinkin vas-uitteli.
Niin nytkin. Hän kylvi nau- talla viuhtomisen vallitessa.) Vähi-rista,
mutta arvatkaapa mitä hän sai? telien viricistytään, verrytellään, voi-
Kessuja, kessuja niistä kasvoi, eikä mistellaan. .Vanhatkin vaivat \'etta
hän saanut niitä kaupaksi kellekään, vieroksuvat,^.velkaisina \'ainienevat.
Nyt alkoi olla tukkikämpältä tie- Vihdoin viimem valelemme virkisty-natut
rahat lopussa, hän lähti takaisin neen vartalomme vilpoisalla virrafl
tukkikämpälle ja on nyt tässä meidän vedellä.
Virkistävä varmuus veden voimal-ittamaan
Liekkuu hänen Xäin setä kertoi, uskokaa jos tah- lisistä vaikutuksista valtaa vaateli-nissa
ja 3idtä kuulin huudettavan minulle:
.:''Teerame täällä uraa, että pääsemme
jouluiltaa viettämään luoksesi."
Huusin heidät tervetutemaan. '
Niin juhlapäivät menivät ja astui
eteen arkiset toiAut. Tuli päivä, jolloin
kermoja haettiin meijeriin. Sidoin
tonkan lujasti kdfckaan ja,rupesin
tekemään matkaa maantielle.
Monet kerrat kelkka kaatui tonkki-neen
päivineen hankeen, mutta pääsin
lopultakin määrän päähän.
Nuorille yoimille tuo lumen kanssa
kisaaminen olisi vain uiSieilua, mutta
ei enää minulle. Paljon vähempi lumi
minulle ensi jouluksi riittäisi.
ER.\KKO.
teista. "V'ielä vain" -vakaasti vertailee
viimeisiä vihjauksia vanhojen
viisasten voittamattomaan voima-voiteeseen:
"Vesi vanhin voitehista",
valtias varma vammojen.
^Vanhojen vatsavikojen varmana
vaimentäjana vedettäköön virvoittavaa
vilpoista vettäViisi vadillista vatsaan
viikon varrella, vähintäänkin
\'iisikynHnentäviisi vadillista vuodessa.
Vuosien vieriessä varmaankin
vanhaakin vaivat vaikenevat.
\'atsataudtn voide verraton, vesi,
vihdoinkin vapailtaa vaikeasta vaarasta,
varhaisen varthettumisen vaarasta.
Vilu tautiin: välillinen varivettä
voimistu'tetaan vilpoisella \irran vedellä.
Varsin vetreällä vastalla viuhdotaan
verratonta vesivalmistetta
(vartavasten valmistetussa vajassa)
varpaista vatsanpohjaan viidesti viikossa;
välillä varmuudeksi voimistutetaan
vatsaa vahvalla voileivällä,
vadillinen vettä vierelle varatttma
viimeiseksi voiteluksi. (Vankkavat-saisten
virkamiesten vatsanvahvistuk-.
Ailaantiensedän (ar^
maidcsesta >
Nyt minä olen toisen asialla. Tuo
maantiensetä on pari kertaa pyytänyt kvlän lähellä
iat kääntvk-at t. » f c ^ « . a o « T„ r . ..T. . i>eia xerioi, usKouaa jos tan- lisistä vaifcutuScsista valtaa v^a ':^^Z:^:^^^:r\^:. vassa vallitsi hetken hiljaisuus, kun<
io«. JOS Jo^u ny. ha.uaa Uu. jaimmankih vaivojensa va.majan
nes vaari kysyvä Ilme kas\'oiHaan
siirtyi tulijaa vastaan, mitaten häntä
kiireestä kantapäahiin.
''Eihän se vain ole Viljo?" kysyy
hän sitten arasti kuin peläten saavansa
kysvTiu^kseensä kielteisen vastauksen.
**01isiko se mahdollista", sanoo
muori ja nousee myös. ''Herrajmna-
MALVIINA,
si farmausta yrittäville. Onhan tässä
LicSussä kyllä kerrottu kaikenlaisia
farmauskokeita, vaan en ole nähnyt
niin ihmeellistä kuin tämän sedän kokemukset.
Hän sanoi lähteneensä SOomesta
tänne oikein rikastumaan, "puuveit-sellä
kultaa \'uolemaan" niinkuin
muutkin siirtolaiset. Tuli tänne lännelle
ja työs&enteli tukkikämpillä,
mutta tuntui että se rikastuminen
siirtyy yhäkauemmaksi, kaikki
tikka'konstia maanraivauksessa, niin
katsokoon sitten että siemenet ovat
oikeita.
ISOÄITI.
Vanhojen viisasten
voitehista
V[iime viikkojen, vieriessä viikko-viestissämme
\'ihjailtiin verrattain
varmoista ja väkevistä vilutaudin voi-
Ve5len voimalla voidaan vallan vanhat
verenkin vihat vaihtaa viisaudeksi:
vihataan vain verensä vihojen
villitsemä youhko vilppaasti virt^'
vaan virran veteen, vaikkapa riikon
vaihteeksi, varmasti veren vinenn)^-
Ityä voidaan varnioa veren vimman
vaimenneen, vaihtuneen vankaksi ^-a-kaumukseksi
vesi-voiteen valtaisasta
voimasta.
Vaivat voitettuna, viat, vammat
vaikeimmatlin vaimennettuna vanho-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 14, 1944 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1944-10-14 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki441014 |
Description
| Title | 1944-10-14-06 |
| OCR text | Sivu 6 LAUAJNTTALNTA. LÖKAiKUUX 14 PÄIVÄNÄ 1944 Ystävien pakrndä Meri LUNTA (Jatkoa 2 .-Itäsivulta) tää korkealla, tojsen käteni jätin vapaaksi, semmoiseksi voiman tempo-jaksi, ja niin varusteittuna sukelsin läpi lumen rappusia' alas, navetalle johtavan polun suuntaan. Lunta oli, Jos meno navetalle oli vaikeaa, niin painu oli vielä vaikeampaa, sillä mai-toämpärit olivat raskaita ja edessä oli vastamaa. Rähmittyäni moneen kertaan tuon matkan, ennenkuin tehtävät oli tehty ja kaikki elukat osansa saaneet, olin ettei jalkani tahtoneet riittää, ja sa- njjn väsynyt, ettei ollut puhettakaan toi yhä, ettei eteensä nähnyt. Pit- lumenilapiointiin rupeamisesta. Tukaksi se matkan teko tuli. Lopuksi kuitenkin lövsin iiavetan. menee mitä tuleekin. Silloin hän kuuli, että farmilla sitä rikastuu. Hän osti /Vancouver-saarelta parikymmen- ^^^^ ')a voimakas, lä eekkeriä maata ja meni sinne. Se '^^^^^ ^'^'^^^ on käfkössS pohjallas maa oli patjasta kannokkoa, tukit '^^^^ ^ny^*^f Palkaten, nauraen ' vedetty pois ja kantoja vieri vieressä. -Hän katseli: niitä ja ajatteli, että pitkästi menee aikaa saada nuo kannot pois ja sitten maanviljelyksellä rikastua; Mutta hän oKJk^^ lut, että kananhoito on se "alarjolla . ^^^s* kohoo sHs huokaus rinnastas, nopeasti rikastuu. Niin hän laittoi ke^oHloin jos keinuu laincHhs kahahnoneet ja ajatteli, että sillä ai- Otit omakses, mir oli ihmisen. Suir on päärlyt jä timantit saleissos af^ut kultaa ja helmet taUessas • ' kivet kalliit ruhtinassukujen ovat hohteena linnasi seinien. täällä ovat ihmiset valveilla ja, rientävät ikkunasta katsomaan oudon näköistä ^kulkijaa, jota ensinäkemältä saattaisi herraksi päätellä, ellei hän käyden kulkisi ja matkassaan riiputtaisi raskasta matkalaukkua'. Arvellaan yhtä ja toista, mutta kukaan ei näytä vierasta tuntevan. Mutta Amerikan vieraaksi häntä arvella taidettiin, koska oli laukussaan moniaita leimoja . . -N Osuuskaupan kohdalle mies pysähtyy. Nuori puotityttö näyttää jo hää-räilevän puodin sisäpuolella. Matkamies pyrkii kauppaan ja tyttö pääs-tiiäkin hänet sisään. Hän tahtoo ostaa kahvia ja sokeria ynnä muuta syötävää viemisiksi. Tyttö toimittelee asiakkaan pyyntöjä ja tämän tästä uteliaana tutkii vierasta, eikä malta olla sanomatta: 'Lyönpä markan veikkaa, että sinä olet Marttisen ViljoI" "Kas, tuossa markka. Etpä väärään osunut. Mutta ota toinen l i sää, sillä vaikka jokaisen hiuskarvan päästäni vetäisit, niin en voisi arvata kuka sinä olet.'' Tyttöä nauratti. Hän punastui ja somat hymykuopat ilmestyi\'ät poskiinsa. *^Eipä se ihme ole. Olinhan vasta koulutyttö lähtiessäsi, kukapa sellaisia muistaisi", sanoi hän sitten. "Olen Aholasta, joko nyt arvaat?" "Katriko?" ' • *'Kukapa muu," myönteli tyttö. He paiskasivat kättä. Katri, oli Viljon parhaan leikklkumpjianih Esiin jo melkein epätoivon tilaan, kun kaa kun hän kanoja hoitelee, kännot-muistin, että siinä joulukiireitten ry- kin väihän mätänevät ja ovat sitten täkässä en ollut nähnyt viikkoon ke- helpommassa kiskoa irti, jolloin voi tään ihmistä. Ajattelin, että nyt taii alkaa sen maanviljdyksen. taa ottaa viisi viikkoa ennenkuin olen tilaisuudessa ihmisiä näkemään. Ne kinttupoHut-, joita oli kaytetJty matkan " lyhentämiseksi naapureitten kesken, olivat nyt niin paksun lirnien peitossa, että täytyi olla hengen hätä asiana eniierikuin viitsii lähteä rämpimään. Vihdoinkin lumentulo lakkasi, mutta vaikea oli kantaa lämmi-tysaineita sisälle. ^ Onni kuiterikin suosi, minua. Seuraavana aamuna tuli yksi naapureistä katsomaan, "miten selviydyin siinä tilanteessa. Hän kahlasi yli vainioiden. Oli hauskaa kuulla ihmisääni viikon paussin jääkeen. Oikein säp-säihdin ötmaa ääntänikin, kun aloin puhua. Minulla näet ei ole taipumuis-ta yksinpuheluun, eikä laulukaan tur pannut tällä ikää sikäläisissä oloissa. Naapuri tafllusteli navettapolkuni moneen kelataan jalkojaan vedellen, että se muuttui minulle hyväksi. Ylhä enempi rupesi onni suosimaan minua, siliä seuraavana aamuna, joka olikin jouluaamu, tultiin toisesta naapurista hevosella, joka veti perässään lumiauraa. Minulle ajettiin ura nel-jännesmailiai pitkälle kujalle, joka johtaa valtatielle, että pääsen heille joulupäivälliselle. Saanalla nyt pääsin siitäkin huolesta, imiten saada kermatonkka valtatien varteen. Menin siis joulupäivälliselle sinne. Iltapäivällä lähdin tallustelemaan takaisin kotiin. Katsellessani ympäri tienoon huomasin, että kolmannen koif sisar. Syntyi siinä kÄkeä kes- • naapurini vaaniolla oltiin lumen luon-venho valkea ihmislapsien, naurusuisten ja ilakoivien? Ah, yhden heistä sa kerran riistit syysmyrskynä syliisi tempasit, niin kauniin, nuoren, lämpöisen, veit linnaas, alle aaltojen. Hänet valtaistuimellesi kannoit, käikk' rikkautesi källe annoit, jä päähijnsä kruunun kultaisen sa painoit, lemmestä kuiskaillen. —• Mutt','voi, oli huulensa vaienneet, sanaa ainoatakaan ei vastanneet f r~ Nyt kasvoin kylmin, valkehtp, sielV lepää aartees kallehin. Kun luotaan poistut sa linnastas kesäilloin, niin huokaus rinnastas kohoo hyrskyinä kalliorantaan, kyynelhelmesi vaahtopM kantaa ... Sa olet niin suuri ja voimakas, ihmiselle voit näyttää mahtias, mut f eessä kuoleman vai ti jaan pään ylpeenkin täytyy kumartaa. Siks* syksyöinä sa tuskissas huudat ilmoille, ärjyt r aiv oas, 'mutt' raivos' ei, syvin huokauskaan, • enää kalleinta aarrettas eloon saa. LASTU. kustelu, kun kumpikin tahtoi tietää asioista.^ Viljo sai kuulla, että "Esko oli naimisissa, että hänestä'oli t i i l l u t' puuseppä ja että hänellä oK jo" käiksi lastakin. -'Sinun täytyy käydä Eskoa tapaamassa. Tulen kanssasi joskus, jos tahdot ja näytän missä hän asuu", lopetteli tyttö selitystään.- ' X i i n , enhän toki vielä huoinenna lähde. Tapaamme usein, sen takaan: Mutta nyt aion Tuomolaan. Yllätän vanhempiani. — Muuten ovatko he olleet terveinä?" *'Ovat, tietääkseni. Vanhentuneet , he ovat sentään, kovin vanhentuneet. Uskon että se on ikäväitä . . ."sanoi tyttö äänessään outo värä;hdys. "Lähdenpä siis, no 'goob-bue' sitten! Tulen pian pakisemaan kanssasi." . Tuomolan torpan väki nautti aamukahviansa kun Amerikan vieras astui porstuaan ja koputti ovelle. •'Sisään!" kuului kdiohus. Hän astui sisään ja jäi ovelle. Kohvinjuo- mmua Hän osti lauman kanoja ja yhden haudotuskoneen, ja toisen vielä lainasi, että saa alkaa pikeiii suuresti, kun kerran alkaa. Mutta hänen mie-le^ tään ne kanat §öivät niin paljon et tä siihen alkoi huveta tukkikämpältä tienättu--pääoma. Hän mietti J a mietti, millä voi kustannuksia vähentää, ja hän keksi keinon. Hän tilasi pari lastia sahajauhoja ja sekoitti niitä kanojen mossiin. Kanat eivät olleet tuosta nullänsäkäänj mu- . nivat yain kuin pokerit. Vihdoin häh sai hautomaköneet täyteen ja alkoi varttoa poikasia. Kun aika tuli, että ne munasta kuoa^iutuivat, näyttivät ne alkavan kanafarmarin silmään vähän kummallisilta." Mutta hän hoiteli ja syötteli niitä sekoittaen edelleen mossiin runsaasti sahajauhoja, ja poikaset näyttivätkin oikein , nauttivan siitä mossista. Mutta niiden kasvattua "hän ihmetteli, kun ne eivät ollenkaan näyttäneet kanoilta. Aikansa aprikoituaan*ihän huomasi arvafikaapa mitä? Ne todellakaan eivät olleet kanoja, väaii tiidkojav Se sahajauhomossi pii saanut sen aikaan. No^ asiaa ei voinut auttaa. Hän kasvatti ne täyteen mittaansa ja siinä kasvatellessa hänelle selveni mihin hän niitä käyttää. Heti kun ne tulivat lentokykyisiksi, päästi hän ne kannokkoon ja kohta sieltä alkoi kuulua hitonmoihen hakkaaminen. Sitä jatkui pari vuotta^ ja silloin olivat fcannöt pari jalkaa paksuna möyhynä maan pinnalla. Nyt hän iloitsi, että rikastuu tässä sittenkin, vaikka \ ^ ä n myöhemmin. Hän pani tulen siihen möythyyn ja se paloi tietysti maata ' myöten. Nyt olivat kannot pois ja maa valmis muokattavalksi. * Mutta siinä hän muisti,"että. vanhassa maassa tavattiin kaskeen kylvää naurista. Hän päätti tilata siemeniä Suomesta, sillä hän ei uskonut Canadassa olevan niin hj^viä nauriita eikä siis siemeniäkään. Niitä vihdoin tuli ja hän kylvi nauriille koko kasken. Ja odotti tulosta. Mutta hän nähtävästi oli syntynyt fcovanonnen tähden alia, että aina piti käydä toisin (kuin hän suun- seen vaarmin vesileipä varsinkin vas-uitteli. Niin nytkin. Hän kylvi nau- talla viuhtomisen vallitessa.) Vähi-rista, mutta arvatkaapa mitä hän sai? telien viricistytään, verrytellään, voi- Kessuja, kessuja niistä kasvoi, eikä mistellaan. .Vanhatkin vaivat \'etta hän saanut niitä kaupaksi kellekään, vieroksuvat,^.velkaisina \'ainienevat. Nyt alkoi olla tukkikämpältä tie- Vihdoin viimem valelemme virkisty-natut rahat lopussa, hän lähti takaisin neen vartalomme vilpoisalla virrafl tukkikämpälle ja on nyt tässä meidän vedellä. Virkistävä varmuus veden voimal-ittamaan Liekkuu hänen Xäin setä kertoi, uskokaa jos tah- lisistä vaikutuksista valtaa vaateli-nissa ja 3idtä kuulin huudettavan minulle: .:''Teerame täällä uraa, että pääsemme jouluiltaa viettämään luoksesi." Huusin heidät tervetutemaan. ' Niin juhlapäivät menivät ja astui eteen arkiset toiAut. Tuli päivä, jolloin kermoja haettiin meijeriin. Sidoin tonkan lujasti kdfckaan ja,rupesin tekemään matkaa maantielle. Monet kerrat kelkka kaatui tonkki-neen päivineen hankeen, mutta pääsin lopultakin määrän päähän. Nuorille yoimille tuo lumen kanssa kisaaminen olisi vain uiSieilua, mutta ei enää minulle. Paljon vähempi lumi minulle ensi jouluksi riittäisi. ER.\KKO. teista. "V'ielä vain" -vakaasti vertailee viimeisiä vihjauksia vanhojen viisasten voittamattomaan voima-voiteeseen: "Vesi vanhin voitehista", valtias varma vammojen. ^Vanhojen vatsavikojen varmana vaimentäjana vedettäköön virvoittavaa vilpoista vettäViisi vadillista vatsaan viikon varrella, vähintäänkin \'iisikynHnentäviisi vadillista vuodessa. Vuosien vieriessä varmaankin vanhaakin vaivat vaikenevat. \'atsataudtn voide verraton, vesi, vihdoinkin vapailtaa vaikeasta vaarasta, varhaisen varthettumisen vaarasta. Vilu tautiin: välillinen varivettä voimistu'tetaan vilpoisella \irran vedellä. Varsin vetreällä vastalla viuhdotaan verratonta vesivalmistetta (vartavasten valmistetussa vajassa) varpaista vatsanpohjaan viidesti viikossa; välillä varmuudeksi voimistutetaan vatsaa vahvalla voileivällä, vadillinen vettä vierelle varatttma viimeiseksi voiteluksi. (Vankkavat-saisten virkamiesten vatsanvahvistuk-. Ailaantiensedän (ar^ maidcsesta > Nyt minä olen toisen asialla. Tuo maantiensetä on pari kertaa pyytänyt kvlän lähellä iat kääntvk-at t. » f c ^ « . a o « T„ r . ..T. . i>eia xerioi, usKouaa jos tan- lisistä vaifcutuScsista valtaa v^a ':^^Z:^:^^^:r\^:. vassa vallitsi hetken hiljaisuus, kun< io«. JOS Jo^u ny. ha.uaa Uu. jaimmankih vaivojensa va.majan nes vaari kysyvä Ilme kas\'oiHaan siirtyi tulijaa vastaan, mitaten häntä kiireestä kantapäahiin. ''Eihän se vain ole Viljo?" kysyy hän sitten arasti kuin peläten saavansa kysvTiu^kseensä kielteisen vastauksen. **01isiko se mahdollista", sanoo muori ja nousee myös. ''Herrajmna- MALVIINA, si farmausta yrittäville. Onhan tässä LicSussä kyllä kerrottu kaikenlaisia farmauskokeita, vaan en ole nähnyt niin ihmeellistä kuin tämän sedän kokemukset. Hän sanoi lähteneensä SOomesta tänne oikein rikastumaan, "puuveit-sellä kultaa \'uolemaan" niinkuin muutkin siirtolaiset. Tuli tänne lännelle ja työs&enteli tukkikämpillä, mutta tuntui että se rikastuminen siirtyy yhäkauemmaksi, kaikki tikka'konstia maanraivauksessa, niin katsokoon sitten että siemenet ovat oikeita. ISOÄITI. Vanhojen viisasten voitehista V[iime viikkojen, vieriessä viikko-viestissämme \'ihjailtiin verrattain varmoista ja väkevistä vilutaudin voi- Ve5len voimalla voidaan vallan vanhat verenkin vihat vaihtaa viisaudeksi: vihataan vain verensä vihojen villitsemä youhko vilppaasti virt^' vaan virran veteen, vaikkapa riikon vaihteeksi, varmasti veren vinenn)^- Ityä voidaan varnioa veren vimman vaimenneen, vaihtuneen vankaksi ^-a-kaumukseksi vesi-voiteen valtaisasta voimasta. Vaivat voitettuna, viat, vammat vaikeimmatlin vaimennettuna vanho- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1944-10-14-06
