Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 4, 1944

              1!
mm
im
i
mi
Sivu 2 LAUI^VOTAINA, MARRASKUUN 4 PÄIVÄNÄ 1944
Vxälpurin elämä Syksy ja yksinäinen
ICanadflH suomalaisten imkkolehfiy
Fublished and printed by the Vapaus
Fublishing Company Umited, 100*102
Blm Street West, Sudbury, Ontario.
Reglstered at the Post Office Dept.,
Ottawa, as second class matter:
Tilanshinnat:
1 vk, ... $2.00
6 kk» ••••••'*•••>••••••>••« X*]kO
'3 k • • • • • • • • • • • • • • • • • • • • « «60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. $2.50
Sttomeen ja munalle ulkomaille:
1 vk. $3-00
0 kk,
Liekki ilmestyy jokaisen viifcöhlau» .
Bntaina 12-slvtiisena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaiikilta aloil»
ta. .
Asiamiehllle myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkää asiamiesvälineitä Jo tä­nään.
.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoi-ttishinta
43 senttiä palstatuumalta ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $1.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta $2.00 ynnä
50 seiittiä: jokaiselta muistovärsyltä tai
kiitoslauseelta. Erikoishinnat pysyvistä
ilmoituksista. Tilapäisllii»>ittajien on
lähetettävä maksireti&äteen.
Kaikki LiekJHe tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajan ni­meen:
Vapaus Publishing Company
Limited.
Kustantaja ja painaja: Vapaus Pub­lishing
Company Limited, 100-102 Elm
Street West, Sudbury, Ontario
Toimittaja A. Päiviä
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
Syksyn Mi piiHariuhtoin puhfea
MUISTOJEN PARtSSA ' kansa - hän oli solminut ylös. pään- i^\det maahan varistain,
Veikko oli -hakkaamassa halkoja pääUe ettei kastuisi, j a oli kasvojansa »^^^ ^ejan kauntm vehmauden
keskipäivällä ja kutsui lähteeltä tu- saippuoimassa kun Viljo rantaa lä-^ ^^'^^-^ <^"»otta.
levaa veljeänsä luokseen. Omatunto hestyi. Hän ihaili tyttöä eikä hiis-soimasi
nuorempaa veljeä ja päätti kunut mitään. Valma touhusi omaa
etsiä kuitenkin veljeltänsä totuuden- touhuaan, pesi käsivartensa ja. jalkan-mukaista
siunausta onnensa liitolle, ' " s a tulijaa huomaamatta. Vih<ioin,r 7"t^;^);'*
kun hän kääntyi rantaan päin^ huö- * f "^^'^^'''^
masi hän tulijan ja säikähti niin että
saippua luiskahti veteen rantahiek­kaan.
^'Kylläpä sinä!
hiiviskeiet j a toisen pelotat!" sai
Valma sanotuksi 'ja oli säikälhdyfcses-tä
itkuun pillahtaa. Hän kyyneliään .
peittääkseen ryhtyi saippuaa hapa­roimaan
vlösvedeätä.
"Olit niin soman näköinen. En
malttanut", vastasi Viljo ja riensi
Viljo.*''Parempi että sinä hänet sait,^ ja käänsi
tuleehan kuitenkin sukuun. Ehkä mi- Valman päin.
nuä ei olisi onnistanutkaan." "No mitä nyt? Ethän tuosta vesi-
"Toivonettäet kanna kaunaa. Tie- telle^ että säikäytin. Ailä nyt toki.
dän että sinäkin Valmasta-pidit, mut- .\nnaskyn minä sitä saippuaa... ja ... , . ,
saat lu^^n niemiä mn
a en kuljin,
kun kiipeilin ma onnen kukkuloilla,
kaikkialla onnen siivin kiidin.
"Senkö tähden- sinä Amerikaan,
kun minä Valman kanssa.. v?" sai
hän kysytyksi.
"Mitä minä sinusta ja Valmasta.
Iloitsefn että sait^^hänet^ Menenpä
vain menojani. Seikkailiöiaiuni he­räsi
ja tahdon katsella maailmaa.
Sinä. oletkin parempi tänne maalle
jäämään kujn minä. Olet sellainen
kunnon maamyyrä, jonkalaista mi-
, nusta ei koskaan olisL tullut. Pidä
hyyänäsi ~f- ja onneksi olkoon!" sanoi
Tie kiemurrellen metsään kiiikec
halki rotkojen ja knkktdain,
kaikkialla sama näky kohtaa,
sama temmellys.
Levotqnnä rinnassani tunteet
syksyn lailla rieMutinmeltäin,
Miten sillälailla ' -metsänM^^^ johtaa,
sieltä iohtiiakOy rauhaa etsien?
Kuljen, kuljen, kunnes väsymystä
htntein
pintn varjoon kivelle käyn istumaan,
ja lumottuna siinä luonnon töitä
katson,
monen syksyn, inuistot seuranaln.
Muistan, vaikka aikaa vierinyt on
kauan, ^
LIEKKI
ta en tiedä miten sam itsestäni nnn
paljon irti, että kosia uskalsin" • tuu*
maili nuorempi.
"Minäkö kaunaa? ; Ole huoletta.
Pahoittelen vain omaa onneani,"
Siihen se juttu sitten jäi. Mtitta
P.O. Box 69 Sodbary, Ont.
Toimituteen itiitniasta
Huomautamme seuraavalla sivulla
olevasta kehoituksesta lasienpäivän
suhteen. Ajatus on hyvä ja se tuntui­si
kujduvan myöskjn lehtemme lukija-piirille,
äideille ja isille, siskoille ja
veljille, .
Taas katsomme sopivaksi käyttää
tätä paikkaa kirjeenvaihtoon. Pari­sen
viikkoa sitten saimme seuraavan,
puolittain yksityisluontoisen kirjec^-
"Minua pyydetään tämän tästä
lausumaan runoja milloin missäkin
meidän pienissä tilaisuuksissamme ja
mielelläni sen teenkin, ja tekisin vielä
sina
xsukeltaä röijyysi, muuten *n tiedä mi­ten
itseni takaan." Noin sanoen hän
siqjpasi Valman syliinsä ja kantoi
rannalle, mutta eipä malttanutkaan
olla suutelematta. Tytön märät pos-vielä
tapahtui muutaliin. Viljon läh- ket tuntuivat niin vilpoisilta ja raik-töaika
lähestyi ja samoin myös Vei- kailta ja kiharansa olivat niin sie-kon
häät- Viljo ei tahtonut jäädä, västi sikkarassa . . . Eikä tyttö liioin
häihin vaikka toiset kuinka olisivat miestä vastustanut, vaan lepäsi hä-houkutelleet,
. nen sylissään rauhallisena. Vihdoin
"Xähden morsiantasi hyvästele- Viljo herasi jä aivan kuin säikähti,
mään", sanoi Viljo veljelleen eräänä
iltana. " E i sinulla liene mitään sitä
vastaan jos omia aikojani menen.
Saatpa hänet kuitenkin 'siipaksesi' lä­hipäivinä."
''r^Iene väin", vastasi Veikko: ^-Pa^
hastuisin ellet sitä tekisi."
Pitkin askelin harppoi Viljo karta­noon,
missä puhutteli ensin muuta vä­keä
ja hyvästeli kutakin. Kartanon
vanhempi isäntäväki pahoitteli ettei
Viljo häihin jäänyt,, koska takasivat
niistä tulevan pitäjän komeimmat.
Valmaa ei" ollut näkösällä. "Olisin
snielemmqUäni jos tietäisin että onnis-. hyvästellyt morsiantakin, jos olisin
tun. Olen oikein innostunut mnoihin. tavannut, mutta ei taida olla koto-
Mutta minä en oikeastaan tiedä yh- salia", tuumi Viljo.
tään mitään miien niitä pitäisi lau­sua,
sillä en ole juuri kenenki'än kuul­lut
runoja lausuvan. Toisinaan mie­lestäni
onnistim ja olen hyvilläni,
matta toisinaan en onnistu ja sitten
ihan hävettää kun niitä arvostellaan.
Meillä ovat siinä niin 'robvia*. Kwi
viimeksi lausuin jiutri teidän kirjoit­tamanne
vanhan runon 'Vapaus', niin
joku kiitti, mutta toiset sanoivat että
minä 'näyttelin', tem Sellaisia ja sel­laisia
liikkeitä ja käytin ääntäni niin­kuin
olisin 'loitsuja lukema'. Ihan pi­ti
ntennä ulos itkemiHän ja koko iltani
oli pilalla. Silloin tuli mieleeni, että
käännyn teidän puoleenne, sillä kuka­pa
sen paremmin voi antaa neuvoja
kuin te, joka niitä kirjoitattekin. Jos
olisitte niin hyvä että tekisitte stn
kirjeellä, itiin olisin oikein kiilollbien
ja olisin valmis korvaamaan vaivan­ne,
kun maiftitsette sen."
V'astauksen antaminen ystävän
kauniiseen pyyntöön on jäänyt siitä
syystä, että ajattelemme tekevämme
dikä jonkin pikkaraisen yleiscmmcn
palveluksen, jos kajoamme siihen a-siaan
julkisesti.
Täysin vastaava lausuntaohje ke­nen
antamana Maltansa kuuluisi tie­tysti
määrätylle runolle, kullekin ru­nolle
erikseen, sUlä onhan niillä kul­lakin
oma sisältönsä ja tekotapansa.
Mutta on-jotakin, pka soveltuu ylei'
seksi ohjeeksi—nyt vain meidän kan-naltatmne
sanottuna lykimmiten.-
"Rannalle päin hän juosta leuhot-
"Mitä minä tfeen? Veljeni morsian-han
hänon! ' Tuo ajatus iski häntä
kuin salama. Hän heitti Valmalle
röijyn j a lähti saippuaa etsimään.
Rannalle tultuaan hän istui Val­man
viereen puunrungolle. Tahtoi
olla varsin tavallinen, mutta mielessä
ailakoi kaikenlaisia ajatuksia . . . lu­vattomia
ja luvallisia.
"Tulin sanomaan hyvästit- Läh­den
huomenna."
"Tiedän sen", vastasi tyttö äänen­sä
värähdellen. "En pyydä sinua
jäämään häihin. Tiedän ettet jäisi.
Mutta tiedän myös että se on mi­nullekin
helpompaa näin."
"Miksi niin sanot?"
En yksin vainen kulkenut WÖ silloin,
oli meitä kaksi onnellista,
sama suuri timne kuohui rinnois­samme,
kaikkialla onnea ja kauneutta
näimme.
Näin aika vieri, vieri vuosi,
onnellamme rajoja ei ollut -
kulkeissamme kesälaitumilla
unelmoiden syksyn saapuvaksi . . .
Tuli syksy — tuli — tiemme
erkanivat,
murtui tmden tuvat onnestamme,
vain syksyn tuulet mulle soittelivat
kidkeissani yksin kesäisillä teillä.
MAIRA.
ti", vastasi vanhaemäntä. "Taisi pe- - minulle molemmat niin rakkaita, että
semään mennä koska pyyhelinaa hei­lu
tteli mennessään."
"Nov hyvästi sitten. Toivottavasti,
velipoikani on teille isäntänä mie­leen",
sanoi Vii jo, 1^^ -
Päästyään raritapolun kohdalle, sai
hän päähänsä tuuman mennä katso­maan
oliko Valma ranna^^^
Ty t to seisoi vedessä hame ylös kää-rittynä.
Röijynsä hän oli riisunut
rannalle ja.yläosaa peitti kaunis kä-sinvirkattu
alushameenkoketti. Tuk-
Sellaistakin saattaa
tapahtua
Kun kaksoissisaret Loi ja L^jise
Coats ilmestyivät ylituomari Frank
"Voi, Viljo! Sinä ja Veikko olette Swainin eteen Los Angelesissa, salvat
he tuomarin hämmennyksiin. He
ero teistä kummasta, tahansa tuntuu pyysivät näet häntä julistamaan hei-kum
kuoleman - käynti talossa. * Us- dän . aivioliittDnsa kaksoisveljesten
kön, että jos olisit hetkistä ennemimin Hubert-ja Herbert Sharpin kanssa mi- •
ehtinyt Veikkoa; edelle, niin meidän tättömäksi sillä perusteella, etteivät-
•häitämme nyt vietetläisiinkin . . .".^ he mennessään naimisiin tämän kak-
"En aijo kuitenkaan tulla väliin, soisparin kanssa olleet saaneet vielä
Olen aina pitänyt sinusta. Ja nyt laillista eroa edellisistä kaksoisavio-kun
lähden, niin ei kai sef liene synti , miehistään^ Roy ja Ray Sebringtstä.'
sanoa, että rakastan sinua. Olin.tu- Kun tuomari oli vakuuttunut, ettei
Allekirjoittaneen mielestä on aina
ollut T^aikuttavin se lausumatapa, jota
nykyqän ykisemmin "tmmn kielisct-kin"
arvokkaammat; IQI^SUjat noudat­tavat
ja jonka ohjeena on ^ luonnoin
lisuus. Lausutaan jonkun verran hil­litysti,
ilman "näyttelemistä", ilman
erikoisen vahvaa ilmehtimistä ja ko­rostusta.
Lausutaan niinkuin puhut­taisiin
mahdollisimman luonnollisella,
lossa kosimaan sinua, kun löysinkin
sinut veljeni sylistä... Xo, mitä
tuosta. Elämäähän tämä vaan on.
Kun olen poissa, niin ei sinun tar­vitse
koskaan epäillä itseksesi, että
hän nähnyt kaksinkertaisesti; hän
täytti kaksoissisarten pyynnön, näi­den
selitettyä tehneensä sovinnon e-dellisten
aviömiest^nsä^ kaksois-3eb-ringien
kanssa, Kaksoisvaimot ta-kien
yhteisessä synnyinkaupungissa-
Oneidassa Kansasissa ja viettivät
siellä kirherruskuukautensa toistimi-seen.
'
joskin vakuuttavalla ja vaikuttavalla
tavalla hyvästä asiasta lähimmL^selle. päästä katsomaan teitä, niin toivon,
Tämä kun aina ajatellaan pohjaksi, että esikoisenne, Viljo-poika on mi-kumpaako
sinä meistä todella rakas- pasivat kaksoismiehensä heidän kaik-tit..
-Uskon että veljeni on rakkau­tesi
^voinen,ja sen kuitenkin tiedän,
että sinä olet hänelle kaikki kaikessa.
Olkaa onnelliset!"
"Kiitos. Huomaan että ymmärrät
minua puhumatta."
. "Parasta lähteä", tuumi Viljo nous­tessaan
ja yritti vielä leikkisästi l i ­sätä,
"kun tulen kymmenen vuoden
niin siihen sitten voi hiukan lisätä
kunkin runon vaatimusten mukaan,
mutta väritys seuraa itsestään.
Tietysti on joskus runo ja, joihin so­veltuu
erikoisemmin kiihkeys ja voi­ma,
mutta edellä sanotulta pohjalta
on niidenkin läummiseen lähdettä­vä.
AP. • • •-:
nulle, Viljo-sedälle, porttia avaamas­sa,
kun foordillani portille porhallan."
Viljo oli mennyt jo muutaman as­keleen,
kun Valma huudahti: ''Viljo,
tule takaisin!"
Hän kääntyi ja palasi. Silloin Val­ma
heittäyt>-i Viljon kaulaan, suuteli
häntä tulisesti ja sanoi itkien: '^Jgs
taivaassa on. Jumala, joka askeleitam­me
vartioi, niin olkoon hän varnjasi
matkalla, missä lienetkin."'
Tuon sanottuaan hän irroitiaraii
ja lähti juoksemaan kartanoon pim.
Viljo saattoi yhäti muistaa hänen ir­ronneen
tukkansa liehuvan tiiuieisa
ja hameensa huiskuvan juostessa,
pyyheliinan heiluessa ensilempensa
kädessä, jossa kiilteli hänen veljensä
kihlasormus. Niin, häitä piti vietet-tämään.
Mutta silloin hän oli^i jo
matkojen päässä;
: MALVIINA.