Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 27, 1943

              1945 ^ L A U A X T A I X A , ZVIAALISKUUX 27 P Ä I V A XÄ Sivu S
Jatkoa. ,
Jokela, heinäk. 31 p:nä 1932.
Rakas Eeva!
Motto:
Otan taas kynän kädeeni,
ja inust€;pttlon^cd^^
täliäpiemiläpa^exipaldla,]
kouHroisella. käsialalla'.. 1
anna tietoja sinulle,
kuin olet kalis minulle.
(Vohkittu entisvuos^: ina Miet­tisen
palvelijattaren kirjeestä
sulhaselleen.)
Halloo, sisar americana! Elänhän
irJnä ja hengitän, vaikka olen vai­ennut
luvattoman kauan. Katso, hei­nänteko
on hallinnut elämääni. Olen
koettanut kiivetä tehtävieni tasalle
ja pitää ohjaksista lujin käsin kiinni.
Ellet alussa saa oikeaa otetta, et
saa sitä koskaan", sanoo isä-Mietti­nen
kurinpidosta. Äiti ja Anetti-täti
ovat uskollisesti neuvoneet minulle
"oikeaa otetta". Ja minä en ole hy­lännyt
vanhinten neuvoja, k^ten Re-habeam.
iiksi toivon menestyväni.
Esko-August ei erityisesti nauti
äidin käynneistä. Hän osaa taitavas­ti
järjestää itsensä välttämättömiin
töihin, kun äiti on. Kartanossa. Lat­va
onkin tärkeä yhteiskunnallinen
tekijä Jokelassa, säästöpankin kam­reeri,
valtuuston jäsen, palokunnan
puheenjohtaja, mestariampuja, mies­kuoron
tukibasso y.m., y.m., joten
välttämättömän työn keksiminen ei
ole vaikeaa. Vaikeampaa hänen olisi
keksiä syy. minkä vuoksi täytyisi ko­tona
olla. .\iti on jo puhunut siihen
suuntaan, että minun täytyisi pereh­tyä
maanviljelykseenkin, silla Eskol­la
on liiaksi kiire huolehtiakseen kun­nolleen
siitäkään. Onhan Jokelassa
Tunnettu totuus, että agronomi Lat­van
pellot ovat kylän huonoimmin
hoidetut maat.
Esko-.August ja minä olemme rii­delleet
äideistämme. Esko käyttää
aina anoppi-sanaa puhuessaan minun
äidistäni. Onhan se tietysti paikal­laan
oleva sana suomenkielessä, mut­ia
minua harmittaa kuulla sitä alin­omaa
toistettavan. Pyysin Latvaa,
että hän anopin asemesta sanoisi "si­nun
äitisi", "vaimoni äiti". Hän ko­hautti
vain olkiaan ja virkkoi:
"Anoppi on anoppi, sillä hyvä."
Sama se. Maksetaan kaurat kau­roina.
Eräänä päivänä tulivat rouvat
Miettinen ja Torvela "katsomaan
nuorta rouvaa". Talo nuuskittiin vin­tistä
kellariin ja oudoksuttiin uutta
järjestelyä. Rouva Miettinen, joka
2i auktoriteetin läsnäollessa uskalla
ausua omaa mielipidettään, kyseli
akkaamatta rouva Torvelalta: "oliko
uo esine edullisempi tuolla paikalla",
'eikö sohva ollut kauniimpi nurkit-ain
•olivatko Selman mielestä
loikkirahaiset ikkunaverhot haus­kemmat",
".oliko Selmasta matossa
ointuvat värit", "eikö Kirsti ollutkin
aitava talousihminen" jne. loppu-i>
atiomiin.
^lolemmat rouvat jakoivat auliisti
euvojaan "kokeneempina ja van-empiiu
ystävinäni", Kuuntelm nii-i
<'ppivaisena ja äänetönnä. Sehän
11 nuoren rouvan näyttämään kiltil-
^ ja herttaiselta, ja Sitä juuri halu-
" ''ila maailman silmissä. Ainoas­sa"
-^e^ran koko vierailun aikana us-il-
m vastustaa vanhempaa ja koke­neempaa
ystävääni, roirva Torvelaa,
kun hän ehdotti vanhan t-öuvan huo­neen
kalustamista herrojen tupakka­huoneeksi,
"En tiedä, voinko sitä tehdä", sa­noin.
• "Tämä on anoppivainajani
huone, ja mieheni haluaa sen säilyt­tää
entisellään. v
''Anoppivainajani" oli kilahtanut
riitasointuna Latvan korviin. Vie-raitteri
mentyä hän^uli luokseni, ja
mustat ukonkoirat sieraimissa heilui­vat
uhkaavina.
"Kirsti, kuinka kehtaat käyttää
äidistäni sanaa anoppi vainaja !'i
"Hyvä mies, itse opetit minulle, et­tä
anoppi on anoppi."
"En siedä, että äitiäni sanotaan
anopiksi. Kun en tehnyt häntä elä­essään
anopiksi, en tahdo häntä kuol-tuaankaan
siksi nimitettävän,"
"Oletko lukenut raamattua?"
"Mitä se tähän kuuluu?"
"Kuuluu se. Siellä sanotaan: mitä
tahdotte, että ihmiset tekisivät teille,
tehkää tekin se heille. Kun sinä sa­not
minun äitiäni anopiksi, sanon mi­nä
samoin sinun äitiäsi,"
"Mutta sinun äitisi on selvä anop­pi-
tyyppi. Hänhän pistää meillä ne­nänsä
joka asiaan. Hyvä, ettei jo
määrää, mitä saan tehdä, mitä en.
Minun äitini ei ikinä tehnyt niin."
"Elä ole siitä niin varma. Hänhän
pisti nokkansa sellaiseenkm paik­kaan,
johon ei olisi tarvinnut. Ikäni
muistan, miten hän itse haudanpar-taalla
hoippuvana kepillään karkotti
vierestään kirkonpenkistä risaisen
kerjuumummon, ikäänkuin he eivät
olisi molemmat olleet samanlaisia
haudankaivajan silmissä. Silloin a-jattelin
että teit aivan oikein, kun äi­tisi
tähden et ottanut vaimoa, sillä
hänkin olisi voinut saada maistaa sa­masta
kepistä,"
Tämä oli hyvä alku, ja sitä oli so-piva
jatkaa. Latva kehui äitiään ja
moitti minun äitiäni. Minä samoin.
Sinä iltana meillä molemmilla oli
maailman parhaat äidit. Emme an­taneet
kumpikaan myöten toisellem­me.
Lopulta kyllästyin ja menin pia­non
luo soittamaan.
kun kaksi ihailevaa silmäparia seura-r
si jokaista liikettä ja sanaa. Siksi
hän lämpeni puhumaan tavallista
Ailkkaanimin ja kaunopuheisemmin
tehdastyön yksitoikkoisuudesta, joka
tappaa Jhmisestä. työnilon ja tekee,s
hänestä tylsän koneen.
"Kun sinulla on vaillinainen ja
melkein alkeellinen käsitys nykyises­tä
yhteiskuntaelämästä, niin koeta
olla puhumatta siitä, tyttöseni", sa­noi
Esko.
"Minkälaista luulisit elämän ole-paikan
tullen olisi minulla tur\\ipaik-ka
lukkarin virkatalossa.
Olisinpa saanut katua monesti-ja­lomielisyyttäni,
jos Eskon kirje olisi
joutunut perille. Onneksi sitä ei eh­ditty
yielä postiin viedä, kun Signe
saa:,:ui Kalle-poikineen. Hän taluoi
yllättää meidät, ettemme ryhtyisi
suuriin valmisteluihin hänen tähten­sä.
(Enkeli kirjoitti Signen syntire-kisteriin:
"2. VIII. 1932. Valehdel­lut,")
Signe yllätti minut nähdäk­seen,
millaisessa kunnossa, talo oli ar- .
van nw§R^l(ai^, Jos jne vain kiöloi^a^" , r
ya^^joi^ra tiedpt^ov^ ^stqd^^ ;.**"Kas».^mi.pjtt/sittenkin' muutta^
jiaa ttäävydd*e»lllli!s«e.tt?> Monestako asiasta
sinä puhuisit?" •
"Siitä me voimme keskustella jos­kus
toiste, nyt meillä on tärkeämpiä
asioita pohdittavana."
Eikö hän ole eri idiootti! Häväis­tä
minut tuolla tavalla vieraiden her­rojen
läsnäollessa! Teki mieleni hi-vauttaa
voilautanen päin hänen naa­maansa.
Ainoaksi lohdutuksekseni
jäi Latvan vierellä istuvan insinöörin
silmäys, joka sanoi: "Tyttö-parka,
kylläpä olet joutunut vanhan haukan
kynsiin!"
Eläköön kosto! INIinä opetan Es­ko-
Augustin nielemään kamalampia­kin
tyhmyyksiä kuin tämä. Hän saa
nähdä, että hänen vaimonsa on Egyp­tin
pimeyttä täynnä, Hävetköön
tarpeekseen ya^liaan! "On siinä
miehessäkin tönttöyttä, joka höntön
naisen naipi", sanoo isä-Miettinen,
Ja Kivi sanoo, "ettei rakkaudeton
avioliitto tahdo käydä päinsä, vaan
se mutkistelee ja tekee ikuisia kiusan
töitä". Minun täytyy ruveta kiusan
töihin, muuten en pääse ikinä Latvas­ta
eroon.
Ulos, Kirsti Arvida, ulos avioliiton
babyloonialaisesta vankeudesta naut­timaan
elämästä ja rakkaudesta, jos­ta
^Miettisen piika niin kauniisti sul­haselleen
kirjoittaa:
Lempiä ja rakastaa,
on kyllä mukavaa,
mut syleillä ja suudella
on vielä somempaa.
toivoo kunnioituksella
Kirsti.
* * *
On ihanaa, kun aurinkoinen
paistaa
ja jälkeen myrskysään taas
hymyileepi.
Kuten muinoin Davidin soitto
tyynnytti Saulin, tuli Esko-Augusti-kin
heti sovinnollisemmalle tuulelle.
"Sinä olet eri elävä!" sanoi hän.
"Taivutko koskaan toisen tahtoon?"
"Kyllä, jos toinen taipuu minun
tahtooni."
Nyt me puhumme "sinun äidistä­si",
"mieheni äidistä" ja "vaimoni äi­distä."
Hurraa! Olen taas voittanut!
:Mutta olen minä hävinnytkin. Se
sattui viime viikolla. Esko-Aiigust
järjesti meille esipuheitta kaksi her­raa
päivälliselle. Hän tekee usein
sellaista. Luojan kiitos, että ulossa
on kanala munineen, meijeri kermoi-neen
ja sikala kinkkuineen, niin ei
emäntä-paran tarvitse häpeään jou­tua,
vaan voi käskeä vieraat ^öy.^ji^
suuremmitta sydämen käristyksittä.
Tällä kerralla vieraat olivat nuoria
insinöörejä, eikä nuoren rouvan mieli
ollut paha, vaikka hän saikin heidän
tähtensä ylimääräistä hommaa.
Ruokapöydässä nuori rouva sai e-pämääräisen
puuskauksen näyttää
henkevältä. Olihan se luonnollista.
Jokela, elokuun 15 p:nä 1932,
Rakas Eeva!
Kuule, Eeva! Varoitan vaka­vasti
Sinua. Jos vielä höynäydyt
menemään naimisiin, niin ota ensin
miehestäsi sukuselvitys. Se on tar­peellinen
toimenpide. Miehellä voi
olla sisaria. Ja he vasta saattavat
olla kamalia. Minulla on sisarista
kamalat kokerriukset, etenkin van­hemmista
sisarista. Jos minulla on
joskus lapsia, niin sisaria en niille
hanki.
Asia on niin, että Signe on vierail­lut
meillä.
On jo lähtenyt poiskin, mikä on
sangen kiitettävä asia.
Tämän kuun alkujjäivänä Esko-
August sai sisareltaan kirjeen, jossa
hän ilmoitti saapuvansa synnyinsi-joilleen.
"Tulee kai tuomaan rotanorinke-
Uä", huomautin.
"Ahaa! "hoksiEsko-August, "Sii­täkö
paikasta kenkä puristikin? Oli­sit
kertonut minulle, niin olisin tukki­nut
Signen suun."
"Tuki ennemmin Imatra!"
Latva oli jalomielisyyspuuskan
vallassa ja lupasi lähettää epuun.
Tunsi pappenheimiläisensä. ^Mutta
jalomielisyys täytti minunkin rintani.
Tottahan toki Signe saisi kotiansa
tulla! Minun tähteni ei kenenkään
pidä sukuansa hylkäämän. Tiukan
nut järjestystä, vaikka himenomaäri
pjysin olemaan hyvin varovainen sii­nä,
suhteessa ".sanoi Signe.
"Kirstistä ja minusta tuntui tämä
järjestys mukavalta"^ ryhtyi Esko-
August auttamaan minua vapaaehtoi­sesti.
Kohotin häneen kiitollisuuden
kirkastamat silmäni. Esko hjTiiyili
rauhoittavasti ja laski kätensä suoje-levasti
Olalleni, Kun susi on pihassa,
täytyy kissan ja koiran paeta samaan
loukkoon,
"Tämä ei tunuu kodilta. En ym­märrä,
miten olet sallinut riepotella
huoiiekalut sinne tänne. Ei yksikään
esine ole entisellä paikallaan! (Haa!
Totta!) On kuin mamman muisto
olisi kokonaan poispyyhitty. Ja tä­män
olet sinä sallinut tapahtua, sinä,
joka olit mammalle erityisen rakas!"
"Katso, mamman huone on entisel­lään.
Hänen kutimensakin on pai­koillaan,
^Minusta on paras, että yk­si
huone puhuu hänestä voimakkaas­ti.
Jos kaikki olisivat ennallaan, voi­sin
hänet pikemminkin unohtaa,"
Signe ei voinut kumota veljensä
väitettä, mutta ei silti jättänyt vii­meistä
sanaa sanomatta,
"Hyvähän tämä tietysti näinkin
on, mutta voisitte sentään vähän pa­remmin
vaalia suvun perinnäistapo-ja!"
Olen ruvennut pelkäämään, että
luonteessani on jotain vikaa, kun en
muutamissa ihmisissä kykene par­haalla
tahdollanikaan näkemään hy­viä
puolia, Natoni on sellainen ih­minen.
Sanoipa hän mitä tahansa,
tunnen sen aina loukkaavan itseäni.
Etenkin harmittaa ja suututtaa mi­nua,
kun hän lakkaamatta höpöttää
asioista, joista hänen olisi viisainta
pitää suunsa kiinni tai esitelmöidä
entisille emännille.
Ruokapöydässä esimerkiksi Signe
voi kysellä ammoin särkyneistä pos­liineista,
joista en tiedä hölynpölyä.
Hän voi nostaa lautasen ja ihmetellä,
että onpas tuohonkin tullut särö. Pi­täisi
astioita käsitellä varovasti pes­tessä.
Ne ovat rahanarvoista tava­raa.
Ja .mihin on kadonnut hopeinen
soppakauha, se vanha, jossa oli käär­meen
kuva varressa?
Soppakauhasta nousi kova etsimi­nen.
Koetin kyllä.vakuuttaa, etten
ollut talossa kapinetta nähnyt, mutt^
se ei auttanut. Lopulta rupesi mi­nusta
tuntumaan^ e^tä Signe käytti
soppakauhaa lupalappuna; jonka var­jolla
voi penkoa kaikki kaapit ja Jbyl-lyt.
. Niinkuin asia olikin. Kun Kal-le-
poika näki talon kaappeja kaivet­tavan,
tahtoi hän olla niin hauskassa
hommasa mukana.
"Mitä pitää hakea?" kysyi hän.
-Selitin pojalle äitinsä antamat kau­han
tuntomerkit.
"Ai, onko sillä käärmeellä kaksi­haarainen
kieli?" tiedusteli lapsi.
"On", vahvisti äiti.
"Mutta sehän on meillä kotona.
Etkö muista, äiti, kun itse toit sen
tullessasi kotiin mummin hautajaisis-
U?"
Senjälkeen ci Signe puhunut Kai-