Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 27, 1943

              Sivu 4
LAUANTAINA, MAALISKUUN 27 PÄIVÄNÄ 1941
Kirj. ESTER KAUSTINEN
SYLVIA ÄITINÄ
Sylviaa lapsi oli t)rttÖ, Greta, isän
toivomuksen mukaan nimensä saa­nut.
Tepasteli jo lattialla ensi aske-liaan.
Teki paljon pahaa, mihin pie­ni
käsi ylettyi. Veti pöytäliinat lat­tialle
tavaroineen päivineen. Polt­t
i joskus sormensa kuumassa uunissa,
heitti isän piipun ulos ikkunasta, ka­dulle.
Kuitenkaan eivät vanhemmat
häntä toruneet. Kukapa isä tai äiti
sitä tekisi ainokaiselleen, vaikka se
"kiskoisi silmät päästä".
Lauran poika oli jo kolmannella
ikävuodellaan. Kasvanut
Laura. Se petollinen viettelijä, saat- sapassa, omaansa ei hän uskaltaaat
toi jättää lapsensakin kum koiran- enää talvea vastaan avata. V l ^
pennun, tosin kyllä siskonsa harteil- palkka ei \^stannut oman työn tnt
le — tuon siskon, jota hän olisi hen- ja, mutta hyvä niinkin. Kevään tul.
•nonut pettää. Minkälainen mahtoi Ien hän toivoi saavansa kunnon to-
. . . . olla joidenkin äitien sydän ja ajatus verip omaan sappaansa, ja sitten se
lunnut hänelle jotakm ku-joittaa, yig^nsä kasvatuksesta j a tulevan pol- työ luistaisi ja ansaittaisiin taas rul
mutta kun ei tiennyt osoitetta — ja kehityksestä? Sylvia ei voisi saammin. Kristianilla oli optimia.
sellaista tehdä! . . . tinen luonne.
Kristian oli ollut pois "sapastaan" Jouluun: oli enää muutama päivä,
jo parisen viikkoa, maannut ja heit- Sylvia et ollut vielä suunnitellyt mi,
tänyt hetkeksi työn huolet "syrjäänj tään erikoista perheelleen. Täytyi
silti hyvin tietäen heidän varojensa kai sentään töki vanhan tavan ni»
vähyyden. Miitfca "Sylvia oli hyvä kaan olla. pienet lahjat lapsille. Aa.
vaimo ja äiti, milloinkaan ei hän mulla hän lopulta oli päättänyt met.
näistä huolista puhunut. Kenties nä katsomaan kauppoihin. Lapgej
hän sydämessään kärsii supistkeä tä3rtyi ottoa mukaan: Tyytyväin^
menot niin pieneksi kuin voi, mutta pikku Greta istutettiin vaunuihin ja
milloinkaan ei hän sitä miehelleen
käyttikö Laura vieraalla maalla edes
oikeaa nimeään.
Sylvia oli nimittänyt siskonsa po­jun
Bobiksi, oikean isänsä nimen mu­kaan,
tietämättä pitikö hänen äitin­sä
siitä; sillä sehän toi hänelle vain
paljon surullisia muistoja esiin. Mut­ta
se sai kelvata. Eihän "iiimi mies­tä
pahenna, jos eimies nimeä"; A i ­noa;
jota Sylvia joskus pelkäsi, oli et­tä
jos Laura joskus vaatisi lasta itsel­leen;
johon hänellä tietenkin oli lail-hyvässä
linen oikeus äitinä, ja minkälaisiin
hoidossa kauniiksi ja viisaaksi mie­hen
aluksi. Ei ..nuori pari ollut on-nettoman
sisaren* laista milloinkaan
hylkinyt tai sättinyt, eikä myöskään
milloinkaan katunut ottaessaan or-von
raukan hoiviinsa. Olivathan he
pyhästi luvanneet olla pojalle isä ja
äiti, tapahtuipa sitten mitä tahansa.
Aika ja olosuhteet sitten tietenkin
toisi tulevaisuudessa suuremmat huo­lensa,
jos poika saisi tietää^oikeasta
äidistään^
Sylvia ei ollut tavannut siskoaan.
Oli joiltakin tuttaviltaan kuullut hä­nen
menneen "Valtain puolelle", teh­den
siellä mitä kulloinkin sattui.
Kauan ei kuulemma Laura samassa
olosuhteisiin pieni raukka sitten jou­tuisi.
Katuvierenkö kasvatiksi, kaik­kien
heiteltäväksi ja pilkan esineeksi.
Nuorukaiseksi vartuttuaan rikosten
teille, josta lopullinen tugmia olisi
vankila; ja murtunut elämä . . .
Uh! "Sylvia puistatti; kun joskus
yksinäisinä hetkinä j uohtui tuollaista
hänen mieleensä, katsellessa illan hä-mäTinä
hetkinä molempia nukkuvia
lapsiaan, viattomia pienokaisia. Kui­tenkin
hän oli päättänyt tehdä kaik­kensa
kasvattaakseen pojan hyvin,
opettaakseen hänelle hyvän ja pahan
eron selvemmäksi kuin hänen oikea
äitinsä sitä tajusi. Kenties siitä jäi­si
joku hyvä siemen itämään, jos oma
näyttänyt. Onneksi lapset olivat
terveitä. _
Tuolla ne nytkin takaverannalla
leikkivät, kuten äiiiakiri veli j a sisko.
Maa oli kostea ja takapiha lehdistä
ja tuulen kuljettamista roskista epä­siisti.
Sylvia ei halunnut pikku Gre­taa
panna sinne konttaamaan, ja kym-vankin
hän oli huolella pukenut vi­lustamisen
varalta. 'Salaa hän seu­rasi
ikkunasta pienten puuhaa. Lap­set
olivat ikäisikseen aika kehittynei­tä.
Pikku miehellä näytti siinä si­vussa
olevan kovin vallanhaluinen
luonne — jokohan tuo oli perintöä
Bob tepasteli sivulla, pitäen lujasti
Sylvian l^bliepeestä kiinni. Äiti
oli luvannut ^dedä hänet katsoroaaB
suurta tavarataloa ja joulupukkia,
joka varmaan antaisi kilteille lapsille
pienen- lahjankin. Siksipä poika ei
kadullakaan paljon sivulleen vilkaigr
sut.
Paljon oli- väkeä tavaratalossa
Muuten tuttu paikka Sylvialle. Oli.-
hän täällä kerran ollut myyjänä, nol^
den pöytien, takana h5miyillen esitd?
lyt tavaroita vaativille asiakkaille.
Jotkin - entiset myymälä toverit vielä,
kin tunsivat hänet, nyökäyttivät pää­tään
ja toivottivat hauskaa joulua
kiireensä -lomassa. Ihmiset tulivat ja
menivät. Töyttivät toisiaan, sylit
täynnä; kääryjä. Sylvia oli jättänyt
paikassa pysynyt. Sylvia tunsi en- äiti ottaisikin hänet pois.
nestään siskonsa heikon luonteen, ei­kä
ihmetellyt kuulemiaan. Ennem­minkin
oli outoa kuulla hänen teke­vän
jotain hyödyllistä työntapaista-kin
heittämättä nuorta elämäänsä ko­konaan
hunningolle. Sylvia olisi ha-
Oli jälleen syksy. Taivas oli tum-
Bentle)^ suvusta. Anasti usein oma­valtaisesti
kaikki mieleisensä leikki­kalut
pieneltä leikki toveriltaan ja pii­lotti
ne, saaden Gretan parkumaan, kärryt ulos ja Greta painoi kovasti.
* * Vt 1 ••• 1 •• 1 _^ ! • •••• ,1
Nautti nauraen toisen itkusta, taput­ti
käsiään, tukisti vielä päälle päät-huolenpitoa
näyttelijöitä kohtaan.
Helen Ketatin esittämät neuvosto­ja
ulkomaalaiset laulusovitukset oli­vat
erittäin suosittuja numeroita, ei- min ja hyvin rakennettu kuin edelli-vätkä
myöskään Katariina Jurovs- nen. Kuitenkin oli nyt tilaa kyllik-kajan
sekä Arkadi Podogin esittämät si ja naisen tottuneen käden somista-kansanlaulutkaan
jääneet myrskyi- mana oli se aina siisti ja kodikas. Ko­sia
suosionosoituksia vaille. Sergei din onni ja rauha, nehän olivatkin
huomiota paaasia.
Kristian oli viime aikoina laihtu­nut,
silloin tällöin sairastellutkin, kui­tenkaan
siitä erityisemmin vaimol­leen
valittamatta. Hänellä oli edel­leen
autö-*'sappansa". Jo vuoden
päivät oli hän koettanut työskennellä
Balaskov saavutti suurta
osakseen "Pieni viiri" nimisen runon
lausunnalla, missä loistavasti kerrot­tiin
Venäjän laivaston traditioista:
miten merimiehet upottivat oman ha-vittäjälaivansa
mieluummin kuin an­tautuvat
viholliselle.
Enemmän kuin yksi lentokone lei- yksin. Tämän ajan kilvoittelu oli
jaili ilmassa konsertin ollessa par- vienyt apulaisen muille aloille ja töis-haa^
sa vireessä. Lentäjät poistuivat ta; ammattitaitoista oli vaikea saada,
taist^ikoneidensa luo ja palasivat joten hän joutui työskentelemään
myöhemmin takaisin seuraamaan esi- joskus ylivoimaisesti. Paljon pois-tyksen
loppua, Jcun olivat tarkanneet tui hyviä:^ialdcaitakin, kun ei Kris»
vihollisen aikeita j a torjuneet hyök*. tlan ehtinyt heitä ^palvella. Usem
käyk§eti. kotiin tuUua oUmks niin väsynyt,
'•Sellaisten vanhojen miesten ja että nukkui heti; koskematta edes
neuvostosankarien ;.kuten vUlinin, F i - ruokaansa ja vaatteita muuttamatta,
sanovitchin^ Starikövih ja monien- Sylvia ei uskaltanut hermostuttaa
mui<teh urh6jen sekä merimiesten ja miestään turhilla valituksilla. Kai­ma
ja sataa tihuutti melkein joka päi- teeksi, ja luullen kaiken tapahtuvan
salaa, Sylvian tullessa väliin oli hy­vin
viattoman näköinen. Käänsi a-sian
aina omaksi edukseen, osasi ma­keilla,
pudistaen vastustamattoman
leikillisesti tummakiharaista pää­tään,
vilkuttaen ruskeita suklaasilmi-ään
ja paljasten rivin valkeita hiiren-hampaitaan.
"Aivan kuten Laura
pienenä", tuumi Sylvia joskus. Muis­to
oli kuin välähdys menneestä lap­suudesta,
omasta elämästään.
"Kylläpä olet tekijä noin pienek­si",
sanoi 'Sylvia antaen pojalle "luu-napin",
mutta samalla -
Huokaus syvä nousi
rinnasta. Toisiko pienen Bobin kas­va.
Muutenkin ilmat olivat koleat
ja vaihtelevat sinä vuonna. Tuuli
lauloi öisin nurkissa synkkää tuttua
säveltään,
Kristianin tahdosta olivat he
muuttaneet kuukausi sitten tilavam­paan
asuntoonkin, lasten tähden..
Uusi asunto ei ollut tosin niin läm-
"anteeksi!"
usein salaa
vatus vastaisuudessa hänelle suurem­pia
huolia ja jaksaisiko hän ja Kris­tian
taistella, sen edesvastuullisen
tehtävän puolesta, jonka olivat otta­neet.
Joulukuu oli jo hyvällä alulla ja
Kristian melkein entisellään. Oli
jo pakosta oltavakin. Heidän pienet
säästönsä oli jo kulutettu. Velkaa ei
onneksi tarvinnut tehdä. Sylvia oli­si
ollut halukas menemään jonnekin ^^^^[fj^^'^^''".
ansiotyöhön miehensä sairauden ai-kana,
olihan hän ennenkin ollut, sil­loin
kun Laura oli heillä, mutt^ sitä
ei Kristian sallinut nyt. Kenties
Äkkiä hän kuuli äänen takanaan,
miehen äänen. Se kuulosti tutulta­kin.
"Saanko auttaa teitä mrs. Johns­son?
Hyvänen aika, kuinka teilE
on kaksi kaunista lasta ja toinen vidä
noin avuton, että täytyy kantaa. On
varmaan vaikea tehdä ostoksia lasten
kanssa."
iMaa olisi saanut aueta Sylvian al­ta,
niin hämmästynyt hän oli puhut­teli
jasta, joka ei ollut kukaan muu
kuin nuori herra Bob Bentley, Lau­ran
viettelijä, pikku Bobin isä.
"Anteeksi, mutta luulen, että sel­viydyn
kaikesta ilman apua, nir.
Bentley. En ole ensikertaa lasten
kanssa ostoksilla." Sylvia korosti
erityisesti sanaa "lasten". Miehen
katse oli kohdistettuna erityisesti
poikaan, joka levottomana nyki äitiä
pian lähtemään "joulupukille"'.
Tiesikö mies, vai sanoiko vaist(>
hänelle, että poika oli hänen. Jotain
sanoakseen ja johtaakseen miehen
ajatukset muualle sai SyMa sano­tuksi:
"Oletteko ollut kauankin Canadas-sa,
kuulin että olitte kotiutunut Yh-
Olen vain joulua viettämässä van­hempieni
luona. Vaimoni ei halun­nut
seurata mukanani."
jo aikakin, eihän lumeton joulukaan
upseerien hymyilevät kasvot esityk. kesta tästä oli: seurauksena miehen o p e ^ n v ^ ^ ^ s S a ' ' ' ^ '"
siamme seuratessa^ olivat meille vai. yleinen heikkous,-ja sairaus on siUoin Tuprutteli io hilialleenluntfl nu
vojemme" suurimpana palkkiona,'* aina uhkana, olipa ihmmen alkujaan J J luma. wji
sanoi^älasköv palattuaan pohjoisen kuinka vahvaa tekoa tahansa, Täy-matkahaan..
tyi lopulta turvautua lääkäriin, joka
Näyttelijöiden vierailut laivastot- määräsi lepoa ja paljon ravitsevaa
hin on aivan yleistä. Yksikin Juro- ruokaa. iMiten se oli mahdollista?
vetskyn johtama prikaadi vieraili Vuokra ja kolme suuta, hän itse nel-pohjoisen
Itämeren ja Mustanmeren jäs — ja kuitenkin, terveys oli tär-laivastoissa
sekä esiintyi Sevastopo- kein perheen huoltajalle. •
lissa juuri sen \-aikeimpien ja urhok- Kristian rakasti pientä Gretaa sa-kaiden
puolustustaistelujen päivinä, nomattoniasti. Olihan lapsi niin mo-
Vaimoni! Kuinka Sylvia vihas:
sillä .^hetkellä tuota konnamaista e-lostelijaa,
jolla oli vaimo siellä toi­sella
puolella ,rajaa ja poika, piem
raukka tässä löyhänä, todellisten
Sylvia epäili tä- vanhempainsa hylkäämänä — siinä
Tällainen ystävyys näyttelijöiden
ja rintamilla taistelevien välillä lu­jittuu
päivä päivältä.
menet­täessään
ensimmäisen lapsensa, i -
käänkuin se olisi ollut Sylvian syy.
miltään tuntuisi.
män vuoden jouluantimia perheel- hymyili'nyt mies, rikas, niaitonaa-leen,
vaikka ei vielä pilkistänytkään ma, hienoine hansikkaineen, pehmei-
P""}^- ne käsineen, jotka eivät olleet kos-
Kauppojen ikkunat olivat kuten kaan tehneet kunnon työpäivää, os-ama
joulun aikaan toinen toistaan telemassa ehkä lahjoja uusille rakas-varikkaammin
varustettu houkutuk- tajattarilleen — hänen sisarensa pet-sillaan
ja repäisevillä reklaameillaan, täjä, pikku Bobin ja kuinka monen
Ohi täyty, rientää, ettei vaan- ereh- muun samanlaisen viattoman elämän
jolla olisi varoja antoa noille
todellista jouluilqa. sitä. nut»
Mutfä-SyK'lan ei saanut
, , ' - oc...v^ a.»neen, ei ilmoittaa sslii'
kerran vuodessa saivat herkutella suuttaan. . Lapsi oli hänen nyt, h.^
kunnon aterian ääressä. ^n^j gjile äitinä nämä ^-uodet P
i;ari Joskus kolkutti miehen muistia myös ehtVöl lVa"ii^kk^o-"a ^e"n"n»en" 'j'o"u"l"u'a^ K"^ri"s't"i^an^ tulisi ^o^l^e^m^^a^a^n^ niin kauan kuin solUt
enti Olla tyossa jälleen toisen auto- täisiin. Jatku"