Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 13, 1941

              Sivu 2 LAUANTAINA, JOUT.UKUUN 13 PÄIVÄNÄ 1941
laa
(Canadan suomalaisten viikkolehti)
Reglstered at the Post Office Dept,
Dttau-a. as second class matter.
Tilanshlnnat:
l Vk. $2.00
6 kk. 1.10
8 kk. JBO
Yhdysvaltolhto:
1 vk. . . . . $2.50
I lcic« ••••• •••••• 1*40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 vk. .^r. t3M
6 kk. .. 1365
IrtomuneFot 5 senttiä
Liekki llmescs7 .jokal^ea-^vUkoDvI^^
••I».
Astamlefeöle myönnetään 2a proseu'
ttn palkkio.
Pyytäkää ' astämtesväiiieltä i Jo tft-oäSn.
IIJÄOIT0SKir^I<rAT:^ Klrjeem'äihto-
Umoitukset *<fJOO --*ma. ^Ävunaxoon
menneiHe o^ä}töivotuksetv^40c>f>al^
tuuma. NImtiitfiiHittoUzhöitukset '50Ö
kertf $1.00^ kölme *6rtaa. ' i ^ ^ t y m ä -
Umoit»'kset ^lM*erta^$2a)0^'feölÄe "ker­taa.
If««)16ftiä!nllttJoi«iköet^:^2iÖ0-KöHa,
60c lisäu'«käu KiitosIanäe^ltä^l^Uisto--
värsyltä. «alutaan-tietää- -Ja^t>ä6iteil-moitukset
40e palstatulima; 'lIlBipöis-llmoittajie'^
ön vaadittaessa iäöetet«&vä
Umoitusma cisu etukät^n.
Yleiset ilmoitushinnat'400'palstätäu-ma.
Ilmoitus/Joka^^^^lkalstaan^"-^
kertaa samanlaisena- -SOc^pal^töuöia.
Alin ilmoitushinta ^'40c; • palstatötiina,
kerta ilmoittaessa.
Erikoisista Umoitustvinnolstä -voi ••tie­dustella
tämän lehdeir konttorista. •
KusiantiXja; Vapaus PUbUsliSnt^-Co.
Ltd.
roimUtaja-Ar PäJviö.
Toimltusnetivt^to. • J. Jarvis/Ra-uiia
Mäki, Hilja Aho, ^ E. ^ • Sukdl. J^ESter
Kaustinen/ AUi Ma}m^ Margit l^aäii^
Yrjö Salvo Ja jataiar Saari.
LiejckUn - avjoiui -icirjöltuK^v'^^'ö*?!'
lettava: ~
ro. Box 69 '«äaimiFy; oat
TointtiiRsenKkulmasia
.V//«, rakkaat kansalaiset, nyt
oicnfme siellä;'mfnne Suovien hallitsi-jain
politiikka, toisten mielestä oikea
ja hyvä, on asioita vängällä vienyt,
Sanoisinnne sokeasti vienyt, mutta se
ei sovi, koska nc ovat väittäneet aina
' kirkkaasti HäkeVänsä. Teknillisesti
olemme nyt vihbllistnaalaisia Cana-dassa,
mutta hallitus sanoo ymmär­tävänsä
meidän asemamme; lupaa an­taa
meidän rauhassa elellä, sikäli kun
siivolla ja vielä parempi jos hallituk­selle
avuliaana pysymme. Nyt on ti­laisuus
näyttää, kuten meistä suurin
osa on jo näyttänytkin, mitä me ny­kyisessä
maaihnan tilar.teessa todelli­suudessa
olemme. Hyvä on tässä yh­teydessä
huomata S€, että Canadan
källUuskin OM sodan Julistuksessaan
•näftnyt kaksi asiaa: Suomen hallituk­sen
ja Suomen kansan. Sodanjulistus
koskee ensimmäistä, vaikkapa siitä
sitten ei voi kansaakaan erottaa, kos­ka
tuo hallitus panee kansan sotakal-paa
kantamaan.
Ispäiti Sointulassa kirjoittaa:
- ^ Kaunis kHtoi £Jisälle, että muis-
J tit haasteella Isoäitiä Sointulassa. He­ti
aloin kiifoiftda matkamuisteltnaa,
jonka nyt Liekille lähetän; olisi tain-mit
muuten jäädd kirjoittavtatta.
Teistä, jatka asutte siellä suuressa
iiutäUmassa,ei ehkä ole tällainen mat­ka
niinkään mielenkiintoinen, mutta
minulle pienen matkatoverini kanssa
se oli erikoinen, kun minä olen par-
'' haan ikSni ja' • iottrim koko ikänsä
'aiwnitPmeren<saareUa näkemättä
täärt^ mutita,"
^'Soä^mne ikktä isoäidin nUttkaker-
'tofUHkst^aiMkoin. AP.
Jas haluat lapsesi parasta, varjele
häntä t^£masta itsesi Mtatseksi.
Elämässä ei yleensä tunneta sen
aineen keksijää, mikä on suuresta ja
tärkeästä nxerkifcyksfestä', ihiniselle.
kukaan ei tiedä, kuka bn antäntit
ihmiskuhnalle tulen, rattaat, talon,
kirveen, vaatteet. Kukaan ei riiyö^
kään tiedä, kuka on tehnyt ensim­mäisen
tien, joka on helpottanut
kanssals^ymistä. Tiet ova,t olleet
tunnettuja jo ihmiskunnan lapsuu­desta
lähtien ja voidaan sanoa, että
tiet häviävät kivikauden hämärään.
' yaitetaän kui^^^
' • ^^-^fi^föt^pMutiet o^t-^yuiyn^t.
' 'sinä • aiicäna,'-joHoin'mas^^
n\uut «okupuuttöön" kuoHeet „ mui-naiss^
kojen Halmet ovat ktflkeneet
viidakkojeri läpi kitumilleen ^a juon-tipaiköiileeri,-
tnihin ihminen ei ^ e lä
oUut Jalallaan -astunut, i Ja'näistä
'rfäinten pCrfkÄiöistä p^^
t^n fensiöttbäisiä t^kä, kon'^ihmiset
»alkoivat ja^äa^^Äaa^^^^^ -«Aitta
- tattia kehitys ^n -varmaan olhit- silin
'hidasta; 'että se -öii fcestäjtyt t^^^
-vttöSia.
^Afnkassa • ovat s liorsiit • raivatmeet
ensimmäiset -pto^lVtt ja k^n^nämä-^•f^^^
' 't^läismäiset 'elliiiKet wat^^^^fc tal-
-läÄiteet peniätanyon'seiluja-ja v^rma.
' P<ihjois'-Anter:ikas:sa -ovat'- biisoöharät
¥aivanrtöet tien preerioiden korkeaan
nrötiistöön-^jaitny naiset'-älkimsukas-i
kansat älk«peräi&me aseineen järtyö-
• kuluineen o\^t' rientäneet i^llieläin-
't*ff'jäljissä -metsästäen tai^ niuuitaen
' aöujnpaflvkaa. Sukupolvi toisensa
• jälkeen • on vädtanut^ jälkiä pitltin ja^
' niin-öVat • tiet vähitellen .syntyneet.
'• • ErtsitiiTriäiäet • tietj= j<;Hta. Euroopassa .
maihitaan->o}leen/'Oiivat vanhat-kaup­patiet
Keski-Eiiropassa. Ne kulki­vat
Välimeren maista ja hävisivät
pohjoiseen ja kauas tuntemattomiin
niäihin. Yhä enemmän on levinnyt
•se usko, millä kannalla-suuri osa
tutkijoitakin'on, että ensimmäiset ih-
•miset eivät olekaan olleet verenhi­moisia
ja villejä olentoja, jollaisiksi :
aikaisempi historian tutkimus on hei­dät
kuvannut, vaan sen sijaan rau-hallisiaj
työteliäitä yksilöitä ja vasta
olemassaolon taistelu; kilpailu ja vie­raat
vaikutukset ovat johtaneet tap­peluun
elämässä.
Ihmeellistä .kyllä näyttää koriste-
' • luhalu olleen se^ joka» alkujaan johti
ihmiset pois kotipaikoiltaan. Tina,
Kaukaisen Idän silkki ja ennen muu­ta
merenpihka olivat tavoitetluja.
Viimemainitusta voitiin valmistaa
koruesineitä, kuten oli laita naisten
ensimmäisten koristeiden Välimeren
maissa, joissa — kaikesta päättäen
— kulttuurin kehto on sijainnut.
Rohkeat ^ foinikkialaiset olivat ne,
jotka Välimereltä purjehtivat Itä-,
meren rannoille,-ja ehkä joku heistä
uskaltautui maata myötenkin pohjoi­seen
hakemaan haluttua keltaista ta­varaa.
Lienee ollut ihmeellinen elämys
muinaisille esivanhemmillemme näh­dä
vieraiden-tulevan pitkän matkan
takaa heidän luokseen. Mutta en­simmäisten
ihmisten rauhaa seurasi
pian taistelujen ja päällekatkausten
aika. Jos \iUit heimot-kohtasivat
vieraita kauppamiehiä, joilla usein oli
mukanaan kalleuksia, murhattiin ja
ryöstettim nämä. Senvuoksi laittoi­vat
kauppiaat teiden varsille suoja-asemia,
jonkinlaisia linnoituksia, ja
kuljettivat mukanaan myös aseistet-tm
väkeä.
' Raamatun kertomus Josuasta^jpka
Moos^sen Ivaskystä rakensin kuusi
pakopaikkaa, on tunnettu, ja Herö-dodos
kertoo 'fpyhästä tiestä'^ van­hassa
Hellaassa^ tiestä, jonka var­rella
oli iiseita pakopaiikkoja. Rpoina-lainen
hdstoriaoitsija '|acitus puhuii
eräästä kaukaisen Pohjolan kansas­ta,
jota hän nimittää Estyyreiksi; he
olivat merif)ihkankokoojia ja aimriät-tinsa
merkkinä oli heillä kaulaan si­dottu
villisikaa esittävä merenpihkai-nen
amuletti. Tätä villisikaa pidet-tim
jonkinlaisena jumalankuvana ja
sellainen asetc^ttiin^^su^^^^
ma i$ töieesta ain;^.5ta teht^^^^
varsille" raerfeitsemään rauhaa kulki-
Vanhin tunöettu meripihkatie kul-
- kr Venetsiastapa Veronasta Brenne-riffgainrisbruckin
kautta Elbeä pit-kin^
HaijEipuriin ja^iKampurista suo­raan'
T^iiskaan. > Meripihkaa saapui
^»äiltä iseiiduilta eräisiin Välimeren
".mäihin jo-useita satoja vuosia ennen
• Trt>ijan sotaa; siitä kertoo Homerös-
-kin. • Niin-tnyöhaän kuin Neron ai-
' kanäföhet^ttiiB;legionalaisiaRoomas­ta
«äihin<*fnäihän,vv^^ he
toivat mifkanaan^ 6 ;ÖGO kiloa meri­pihkaa.
ivEnsimmäinen kirjallinen
H kertomus^'Itäjneren^ meripihkasta on
'Veronalaisen Pytheaksen laatima.
'• ^Hän^li meripilikan kokooja ja pur-
1; jiehtija; joka v; 220 e? Kr. tutki Eng­lannin
etelä- ja itärannikkoja. Siel-läi'bän--
sai tietäävettä-aieripihkaa tuli
'Tanskasta. -Kiiri 5läiiti hän purjeliti-maan-
ja säapxif'erääii Elbejoen suulle
-asuvan kansan-iuo, jota hän sanoo'
•Gutooneiksi. Nämä gutoonit toivat
V meripihkaa 'eräästä: v^^^^ päivän pur-jehdusrtiätkan
päässä olevasta saa­resta.
Moni seikka viittaa siihen, et­tä
tämä saari on ollut Fyen tai Själ-land.
He löysivät meripihkaa niin
suuressa • määrässä, että sitä käytet­tiin
polttoaineena, miitta he - myivät
•sitä myös etelään ja ihmettelivät sitä
korkeaa hintaa, minkä -he siitä saivat.
Jälkiä keskiaikaisesta meripihkasta
on löydetty kaikkialta Saksasta ja
etelä-Euroopasta. Eräs hautakumpu
Caruiolissa'sisälsi 10,000 meripihka-helmeä.
Suuri joukko TOeripihkako-fuja
on löydetty aikaisemman rauta­kauden
haydoista AVaatschista, joka
önlähelläMainzia Reinin varrella.
Vanhan ajan pisin:tie lon varmaan
'^llut se^poka kulki. Aasian läpi, Smyr-nasta
Turkissa Kiinaan. Myös Per­siasta,
Mesopotamiasta ja Kaledasta
oli kauppateitä' Välimerelle; Aasiassa
tunnetaan myös pitkiä karavaaniteitä
roöinaiselta ajalta. Siellä oli silkki
kaupallisena houkutusta varana, mut­ta
silkkitiet" Kiinaan ovat- eräitä sa­loja
vuosia vanhemmat kuin meri-pihkatiet
pohjoiseen. Englantilaiset
taas saavat kiittää teistään tinaa,
jonka kauppa alkoi niin varhain kuin
1,500 vtta ennen Kristusta.
Kunnia ensimmäisten varsinaisten
maanteiden aikaansaamisesta on ta­vallisesti
annettu roomalaisille. Mut­ta
itse asiassa siellä on ollut hyvin
tehtyjä teitä jo kauan ennen heidän
aikaansa. - Egyptiläiset rakensivat
sellaisia noin 2,000 vuotta e. Kr. ja
kreikkalaisilla oH temM>eliteitä 800
vuotta er Kr. Herodotoksen mukaan
teetättivät persialaisktminkaat . noin
300 vuotta myöhemmin kokonaisen
tieverkoston postinkuljetusta varten
Persian valtakunnassa. Sama histo-riioitsija
kertoö myös, että ensimmäi­set
kivillä "päällystetyt tiet irafeennutU _:
egyptiläinen laatap "K«op5, joka tar-
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Vanhuusko jo tullenee, kun ei sy
Idan enää sykähtele kauniimmalle
sukupuolelle. Lieneekö jo niin ko-
> vetttinul ja rajettunut, tuo sydäii,vai
^eikö se oikea ole vielä eteen osunut.
Monta olen matkallani nähnyt ja mo-neeö
olen salaisesti kompastunut, niia
fetten ole tahtonut siitä ylös päästä
ennen-vanhaan, jolloin olin tyhmem-pij
mutta ei nyt enää, sillä minä olea
vanha ja viisas.
Tässä kämpälläni ohimennessään
pistäytyvät fcaksui ja kolmin, joskus
-yksiiafcin/ ja rupattelevat ja li\wte-
^^leVät^kM^ö^^
> kauniista-kupeista tarjoan h}%i?.a ker-
-•flftankatissa. Mutta sydämeni ei vain
i sykäht-ele, ^Tee^entelcitte vain, minä
• ajattelen'limitä-katsell^^ kuun-
Ma^llesra^ ^Kylläiainä sen sitten heti
•'IiUOBiaan,-'kun> se oikea tulee, minä
^edelleen- auttelen tukevasti, sillä mi-
-ftäölenvaiiha; ja viisas.
Ottakaa huomioon, että minulla on
sellainen-kämppä^ joka on punaiseksi
maalattu ja valkeat akkunalaudat.
Siinä ori kitsi, petiruuma ja istuma-ruuma.
. Ja karjtiinit akkunoista. Ja
minulla on vanha fortti, joka tosin
hiukan kitisee ja kolisee jä jossa ei ole
oikein sateensuojaa, mutta jolla \ielli
pääsee paljori kiireenimiri kuin käve­lemällä.
' Ja minulla on vielä punai­seksi
maalattu talli, johon sen aina
kauniisti pistän kun matkalta tulen.
Niin että tulen toimeen omillani
eikä minun sen vuoksi tarvitse varak­kaisiin
vanhoihin piikoihin eikä les­kiin
rakastua. Minä olen vanha ia.
'Visas.
Miitta annas olla, tässä päivänä
muutamana pistäytyi muuan komea
riaisolento kattoni alle sateen suojaan,
niinkuin hän sanoi. Sitä onkin tänä
syksynä satanut yhtenään. Oi kuin­ka
hän ihasteli minun olosijojani,
kaikkea, ykssinpä petinpeitet täkin,
kuinka '^e ole aistikas. Liveneli, hy­myili
ja katsdi viattomilla karitsan-silriiillään,
kunnes huomasin, että sy­dämeni
alkoi kiivaammin sykkiä ja
lämpirhat laineet kuhahteli olemukse­ni
yli. Selvästi tunsin, että nyt oli
tullut se, jota olin niin kauan odotel­lut,
jä minä mutituin'tykkänään van­hasta
olemuksestani. Minusta tuli
ihan poikamainen. Näin hänestä un­ta
valveillani ja nukkuessani. Ei ol­lut
enää maailmassa "mmita kuin hän
ja minä. ' Ja voi Sitä kiivautta, millä
minä koetin asiaa kehittää. Minulla
"oli yhtenään asiaa hänen luoksensa
ja samalla kaikenlaisia pieniä lahjoja.
Ja liänen suunsa oli aina hymyssä ja
äänessä Sellainen viettelevä livern^s.
Kyllä minä sen huomasin missä men­nään,
sillä mi.näölen vanha ja viisas.
Kun viinieimiäin, etten enää voi
olla kotonani ratikassa, vaan niinkuin
taikavoima kiskoi minua hänen puo­leensa,
päätin tehdä tästä lopun. Niin
pä menin eräänä aamuna pitkän val­votun
yön'jälkeen hänen luokseen kä­sissäni
kokkanrtikku, josta heloitti
kaksi punaista ruusua. Ojensin
ruukun hänelle ja sanoin:
'*Rakas* Amanda; nämä kaksi ruu-sunktxkkälstä
hehkuvat niinkuin mei-däri
• tulinen r^kautemme . . Hän
ei kiirehtinyt ottamaan kukkaa, mut­ta
«rinä ^hä ojensin ja jatkoin:
"Rakas Amanda, sinunkin ihanin u-nelmasi
on nyt täyttymässä: milloin­ka
saan tiiliä siniut noutamaan kotini
V^äattareksi,|öka*flfflanSitäon kyl-ä
i ä j a k?»j*ä — joko tulen liuömen-
»tl
Sitä
ja versi
sa, Ala
sen Fi
• tmiitcti
taiteeki
r Holk
ra myö
palUui i
• ruvettu,
• semtttik
kevmäi
.maalarit
lauksiin
• M pyhi
vät kate
larit, jOi
kojen si^
/&iIlä-koi
,mt -hai
aiheensa
luissaan
sia tiilin
toja ja i
maalauk
tuuHmyl
•Maala
. lännissä
. si etevei
Ei koska
• alella oli
laria, kui
la. MaaU
lännissä
. ta vuotta
monet II
. mririkka.
kansanelc
lyt. Mo
niitten ti
hintaa, k
• kokoelnm
• hapösöjen
Näistä
ehdottom(
Hermanes
minkin tu
. Idän. Rem
taan Holli
ovatpa ta
net samall
tavin, Raj
ta korkem
vaikea, - pi
jan sanoa
ta, kumpi
kaavimc i
kiiulemihc
tin soittavi
niin kiimp
Hän ei
siani, vaan
rimtäpaiset
lä, niinkuin
"Ihanko
alesta! \ . .
Minulta
päleiksi jä
vanhaan -
niin että tui
van piinais
kotimatkan
kun siinä k
lehmän .pä
%äin itsen
•päällä. •.
' Si, ei nä>
kaanr-/-^^ >