1937-06-19-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
• — Mikä sinua vaivaa? kysyin häneltä.
^
Olimme BearseUa, Alice selitti. KE L L O oli jo y i i l l^ ennenkuin
tulin sinne, sillä minulla oli
vartiovuoro radioasemalla, Ja ystäväni,
joka oli luvannut vapauttaa. . — Kielsinhän sinua, Jerry, syömästä
minut siitä, tuli vasta neljännestä toista jäätelöannosta.
vailla yksitoista. Tanssi oli.täydessä Alice vaikutti hermostuneelta, kun
käynnissä saavuttuani, mutta Alicea Jerry ei osoittanut minkäänlaisia viriä
Jerryä ei näkynyt missään. Ajat- kistymisen oireita. Alice tarttui käsi-telin,
että he mahdollisesti olivat varteeni ja ehdotti, että menisimme
nauttimassa virvokkeita, ja menin juomaan jotakin, mutta kun lähdim-katsomaan
ravintolaan. . me liikkeelle, hän kääntyi katsomaan
He eivät oUeet sielläkään. Mutdi »'^«'^yll 3a»«tisi jotakin Jerryst
• . . . . . . ..r,../ En ollut vihamen TerrvUe vaikka
Hank Smiley, myoskm eras sahkot- j^^. ^ 'y''^'
täjä/oli siellä.
^Oletko nähnyt Alicea^
kysyin häneltä.
— Olen, hän vastasi painokkaasti,
— sekä Jerryn myöskin. Neuvoisin
sinua pitämään parenipaa huolta tytöstäsi,
hyvä herra! .
— Älä höpise! sahoin Hänelle.
: Missä he ovat?
Hank ei tiennjrt, mutta hänen seuralaisensa
tiesi, ja Mn kertoi mielellään:
Alice meni Jerryn kanssa
ulos noin tunti sitten!
Kiitin häntä. En ollut levoton. Ajattelin,
että viisitoista tai kaksikymmentä
minuuttia olisi lähemi^ä totuutta.
Alice ja Jerry olivat luultavasti
menneet Bearselle syömään jäätelöä
tai voileipiä, tai Joelle syömään
hampurilaisia makkaroita ja voileipiä.
Ei ollut mitään järkeä kulkea ympäri
heitä etsimässä, sentähden menin tu-
, pakkahuoneeseen puoltamaan savukkeen.
Tullessani ulos sieltä näin heidät
tanssisalissa. He. tanssivat niinkuin
minua ei olisi ollut olemassakaan.
Alicella oli uusi iltapuku. Se pii: tiukasti
vartalonmukainen,vmutta laskeutui
pehmeinä laskoksina lattialle.
Pete, Alice, odottakaa hetkinen!
huudahti ja kiiruhti jälkeemme.
Käännyimme odottamaan häntä.
En ole millomkaaii aikaisemmin näh-nyt
Jerryä nim vakavana.
— Tulkaa tuonne käytävään!
Jerry pyysi.
— Ei, Jerry, Alice vastusti. —
Anna minun tanssia hänen kanssaan!
sillä tuulella, että olisin tunnustanut
hänen ritarillisuuttaan.
~ Sinä olet, pyh! En olisi milloinkaan
uskonut, että saattaisit käyttäytyä
noin alhaisesti, sanoin.
— Luulen, Jerry sanoi hetken hiljaisuuden
jälkeen, — että tämä oli
tuleva minun osalleni,
— Varmasti, sanoin pilkallisella
äänellä, — eikä siinä ole vielä kaikki
Ole hyvä ja poistu nyt! Haluac
puhua Alicen kanssa.
Kuului tukahdutettu huudahdus
Alice istui jännittyneenä kuin kysymysmerkki,
nenäliina huulia vasten
painettuna. Hän ei ollut milloinkaan
kuullut minun lausuvan hänen nimeään
sellaisella äänellä. Jerry kumartui
häheri puoleensa jä kietoi käsivartensa
hänen hartioittensa ympärille.
— Kaikki on h3rvin, pienokainen,
hän sanoi häneUe. Hänen äänensä
jrj,
Minusta tuntui jotenkin, että Alice
tiesi, mitä Jerryllä oli mielessään, enkä
olisi voinut jättää. Jerryn pyyntöä
täjrttämättä juuri sentähden. Me as-
Säcä di"paij^ ^kS^^^ötiöS ^^^^^^
saakki Minun iS^myoi^
Aliceöli loistava. Hän oli iimnit-tänyt
hiuksensa uudella tavalla. Ne
muodostivat ihmeellisen kehän hänen
päänsä ympäri, ja toisen korvan yläpuolella
säteUi kimalteleva solki. JEi
ollut vaikea arvata, että hän oli saanut
aatteen elokuvista. Alice oli vieläkin
lapsi, vaikka hän näytti tässä
uudessa puvussaan hienolta naiselta.
Seisoin paikallani katsellen heitä.
Alicella näytti olevan hauskaa. Jerry
oli yhtä etevä tanssija kuin muuten
ammatissaan. He eivät puhuneet paljoa,
vaikka Jerry Mersey nautti puhumisesta
enemmän kuui syömisestä,
eikä Alice ollut siinä asiassa p^joa
häntä huonompi. Jerry piteli häntä
tiukasti käsivarsissaan. Vaikka Alice
oli tavallisesti kalpea, hänen poskensa
hehkuivat nyt punertavina.
Tunsin lievää mustasukkaisuutta.
En tosin paljoa, sillä Jerry oli paras
ystäväni. Olimme tavanneet toisemme
sähköttäjäkursseilläw Tuleva am-
Gattimme oli kummastakin tuntunut
salaperäiseltä ja kiehtovalta. Yhdessä
olimme suorittaneet ensimäiset
työmme ja olleet kuutisen vuotta op-
Pipoikina. Ja Alice oli kantanut mel-sem
kaksi kuukautta timanttisormustani.
. Kun soitto taukosi, astuin heidän
luokseen. - Missä i h m ^ te kaksi
Olette oUeet? kysyin rypistäen kul-miani.
He eivät kuuUeet askdeitani, ja
^"mpikin melkein hypähti ääneni
^«««essaan. Sitten Alice naurahti ja
sanoi nopeasU: No, initeii niin?
* smä olet oUut? Etsimme sinua
?*t»alta hetki sitten. Hän katsahti
jefryyn. Emmeko etsineetkin,
^^än on selvä, Jerry sanoi.
^aUisesti hän « t j r j r ö ^ ^
lauseisiin, vaan: lisäsi aina
^'^«i letkauksen. .
me ulos puistoon ja istuuduimme
eräälle penkille. Huomasm, että Alice
vapisi kävelles^mme, mutta en voinut
tietää, mihkätähden.
— Olen pahoillani, AI, mutta minun
täytyy kertoa hänelle kaikki,
Jerry sanoi vetäen syvään henkeä. —
Mitä sanoisit, Pete, jos morsiamesi ja
parhain ystäväsi olisivat rakastuneet
toisiinsa?
— Kysytkö minulta vai kerrotko
minulle? kysyin vakavana.
— Kerron sinulle, Pete.
Minusta tuntui kuin olism saanut
iskun vasten kasvoja. En voinut ajatella,
en voinut ymmärtää. Viimein
kuulin Jerryn sanovan: — Huomasimme
sen vähän aikaa sitten täällä
puistossa. Emme olleet BearseUa,
Pete. Alice sanoi niin, koska hän ei
halunnut loukata sinua sanomalla totuuden.
— Niinkö? sanoin. — Mikä on
totuus? Kerrominulle!
— Mitä tarkoitat? Jerry ihmetteli.
Sillom minä kiivastuin. — Tiedät,
mitä tarkoitan! Uskoin voivani luot^
taa teihm. Smä olet hieno ystävä,
smä viekas, kavala tytönryöstäjä!
Jerry yritti rauhoittaa minua. —
Suhtaudu toki asiaan keveämmin,
— Keveämmin! kiljaisin. — Minun
kai pitäisi olla ilomen, kun morsiameni
ja parhain ystäväni istuvat
puistossa j a . ..
— Pete! Jerry huusi. — Lopeta
Minä lopetin. En Jerryn kehoituksesta,
vaan koska ymmärsin, että
sanoism taas jotakm, mitä saism jälkeenpäin
katua.
— Alicea et saa loukata! Jerry
jatkoi nopeasti. — Hän on syytön.
Jos joku on syyllinen, niin se olen
minä.
Tuo oU hyvin ritariUista hänen
puoleltaan,, mutta minä en oUut nyt
heli3^ oli kuin kylmää vettä niskaani.
Tuijotan pimeyden lävitse Jerry
koetti nähdä kasvojani. — Pete, anna
minun viedä hänet kotiin, voithan
puhua hänen kanssaan huoinennakin!
— Minä saatan hänet kotiin, sanoin.
Jerry tiesi minun olevan vakavissani.
— Hyvä on, hän sanoi katsellen
Alicea. — Odottakaa täällä! Minä
haen hänen takkinsa.
Istuin masentuneena Alicen vieressä,
mutt^ en puhunut hänelle sanaakaan.
Jerry auttoi takin Alicen ylle,
ja nie kävelimme minun autoni luo.
Jerry jäi hajasäärm katselemaan
kadun reunalle, kun me ajoinmie pois.
— AI, katkaisin viimein äänettömyyden,
— oletko varma asiastasi?
Rakastatko häntä?
Kesti tuokion, ennenkuin hän vastasi,
mutta hän ei tuntunut olevan
lainkaan häpeissään tai pahoillaan.
— En osaa sanoa, Pete, hän mutisi.
— Kaikki on tällä hetkellä liian
sekaisin mielessäni.
— Mutta täytyyhän sinun tietää,
mitä ajattelet hänestä ja mitä minusta.
Meillähän on ollut niin hauskaa
yhdessä, AI.
Puhuin melkein nöyrästi, mutta
se ei vaikuttanut häneen. — Niin on.
Olet ollut hyvin herttamen minulle,
Pete, hän vain s^oi,
Hän ei aikonut paljastaa itseään.
Hänhän oli jo valehdellut mmulle,
koska ei halunnut loukata minua.
Alom järjestellä mielessäni johtopäätöksiä
ja väitteitä ja latelin ne kaikki
hänelle. Kaunis ilta, musiikki ja
Jerryn tanssitaito olivat saaneet Alicen
järjiltään. Tunne, jota hän tuna
Jerryä kohtaan, ei ollut rakkautta.
Ja miten häri saattoi tietää Jerryn
tunteista häntä kohtaan? Jerry oli
liian herkkä ihastumaan, hän oli aina
"rakastunut". Halusiko Alice vaihtaa
sellaisen miehen, joka todella ra- _
kasti häntä, mieheen, jonka rakkaus
kestäisi ehkä vain kuiikauclen' tai
pari? •
Nämä väitteethän dvät merkinneet
juuri mitään, mutta mina halusin
olla vilpitön. Huomasm olevani
melkein kaunopuheinen nyt, kun olin
menettämäisilläni hänet, -i^apues-sämme
hänen ovelleen hän kohotti
kasvonsa nunua kohden,, ja minusta
tuntui hetken kuin olisin voittanut
hänet takaisin. Mutta hänen
suudelmansa oli tunteeton. Hän ei
olhit suudellut sillä lailla Jerryä puistossa,
tiesin sen.
auraavana päivänä Alice antoi
sormukseni takaisin. Tai oikeammin
hänen äitinsä teki sen. Alice seisoi
vieressä, mutta hänen äitini puhui.
Hän tekikin sen oikein herttaisesti.
: Nimitti minua Peteksi Ja koetti puhua
hyvin varovaisesti, ettei loukkaisi minua.
Tämän kohtauksen jälkeä
ajoin meren rannalle.
Horispn^^
oli yhtä ihasentuii^ . ja yksinäisen
näköinen kumn^^ moittinut
Alicea, muttaij^^ Morseylle en
vomut antaa anteeksi. Hän olisi voi>
nut saada kenet tahansa muista tytöistä,
mutta hän oli ottanut minun
..tyttöni.- ^ „,,;.-,;:•.;:• .
Olin oliut rannalla noin puoli tuuttia,
kun joku aivan'vierelläni sanoi:
— kas, Hamlethan siinä, kuten
arvasinkini ^
Vieressäni seisoi Francess King,
esimieheni tytär. En ollut suinkaan
kuullut hänen askeltensa ääniä.
Hei, Fran, sanoin kääntyessäni
häneen päm.
Hän tarkasteli minua vakavana.^ —
Poika parka, tarvitsisit lääkäriä.
— Kiitoksia neuvosta, sanom.
— Olen tosissani. Sinä olet kamalan
näköinen, Fran sanoi vaka-
..vana. ' . •
— Olen aina kamalan näkömm
keskiviikkoisin, vastäsihi
Fr^illa pii; tummat, herkänniskeat
silmät ja jotakm erikoista silmieni
takana.
— Olen lähdössä moottoriveneelläni
nierelle. Tule mukaan, niin saat
väriä poskillesi!
Puistin ensin päätäni, mutta sitten
tietämättä miksi ojensin hänelle sormuksen/
joka poltti taskussani, ja
jolla ei ollut enää mitään merkitystä.
— Kun menet merelle, ota tämä niu-kaasi
ja heitä se niin. syvälle kuin
voit!
Fran otti sormuksen. Muutamia
vuosia aikaisemmin, ennenkuin hän
oli menn3rt korkeakouluun, hän. oli
usein pelannut golfia katissani. Hän
olikin melko etevä pelaaja. Hän katsoi
sormusta ja kohotti sitten silmänsä
minuun. — Olen pahoillani, Pete,
kun asiat ovat menneet näm pitkällel
hän sanoi hiljaa.
— Ne ovat, minä mutisin.
— Eikö mitään voida tehdä niiden
korjaamiseksi? hän kys}^.
Ei;\"
— Hm, Frai^^stasi. — Tiedän,
mitä tunnet, mutta jonakin päivänä
kerron smuUe jotakm.
Mutta mmua ei sillä hetkellä liikuttanut
mikään, mitä hän mahdollisesti
kertoisi minulle jonakin päivänä.
Mutta kuitenkin, koska hän ei tehnyt
mitään kysymyksiä ja koska hän ym-niärsi
minua, lähdin hänen muka-
•naän. .
Meri kimalteli auringossa, ja lokit
kirkiiivat ympärillämme. Ja yhtäkkiä
huomasin kertovani Franille kaiken.
Kun olin lopettanut, hän pam
»jrmuksen takaisin taskuuni ja läimäytti
sitä ystäväUisesti.
r - r En syyttäisi Jerryä liikaa, jos
olisin asemassasi, hän saiioi.
— Ketä siltä syyttäisit? kysyin,
Et kai yritä saada minu^ uskomaan»
että AUce olisi syyllinen?"
— En, en ollenkaan.
(Jaticuu)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 19, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-06-19 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370619 |
Description
| Title | 1937-06-19-07 |
| OCR text | • — Mikä sinua vaivaa? kysyin häneltä. ^ Olimme BearseUa, Alice selitti. KE L L O oli jo y i i l l^ ennenkuin tulin sinne, sillä minulla oli vartiovuoro radioasemalla, Ja ystäväni, joka oli luvannut vapauttaa. . — Kielsinhän sinua, Jerry, syömästä minut siitä, tuli vasta neljännestä toista jäätelöannosta. vailla yksitoista. Tanssi oli.täydessä Alice vaikutti hermostuneelta, kun käynnissä saavuttuani, mutta Alicea Jerry ei osoittanut minkäänlaisia viriä Jerryä ei näkynyt missään. Ajat- kistymisen oireita. Alice tarttui käsi-telin, että he mahdollisesti olivat varteeni ja ehdotti, että menisimme nauttimassa virvokkeita, ja menin juomaan jotakin, mutta kun lähdim-katsomaan ravintolaan. . me liikkeelle, hän kääntyi katsomaan He eivät oUeet sielläkään. Mutdi »'^«'^yll 3a»«tisi jotakin Jerryst • . . . . . . ..r,../ En ollut vihamen TerrvUe vaikka Hank Smiley, myoskm eras sahkot- j^^. ^ 'y''^' täjä/oli siellä. ^Oletko nähnyt Alicea^ kysyin häneltä. — Olen, hän vastasi painokkaasti, — sekä Jerryn myöskin. Neuvoisin sinua pitämään parenipaa huolta tytöstäsi, hyvä herra! . — Älä höpise! sahoin Hänelle. : Missä he ovat? Hank ei tiennjrt, mutta hänen seuralaisensa tiesi, ja Mn kertoi mielellään: Alice meni Jerryn kanssa ulos noin tunti sitten! Kiitin häntä. En ollut levoton. Ajattelin, että viisitoista tai kaksikymmentä minuuttia olisi lähemi^ä totuutta. Alice ja Jerry olivat luultavasti menneet Bearselle syömään jäätelöä tai voileipiä, tai Joelle syömään hampurilaisia makkaroita ja voileipiä. Ei ollut mitään järkeä kulkea ympäri heitä etsimässä, sentähden menin tu- , pakkahuoneeseen puoltamaan savukkeen. Tullessani ulos sieltä näin heidät tanssisalissa. He. tanssivat niinkuin minua ei olisi ollut olemassakaan. Alicella oli uusi iltapuku. Se pii: tiukasti vartalonmukainen,vmutta laskeutui pehmeinä laskoksina lattialle. Pete, Alice, odottakaa hetkinen! huudahti ja kiiruhti jälkeemme. Käännyimme odottamaan häntä. En ole millomkaaii aikaisemmin näh-nyt Jerryä nim vakavana. — Tulkaa tuonne käytävään! Jerry pyysi. — Ei, Jerry, Alice vastusti. — Anna minun tanssia hänen kanssaan! sillä tuulella, että olisin tunnustanut hänen ritarillisuuttaan. ~ Sinä olet, pyh! En olisi milloinkaan uskonut, että saattaisit käyttäytyä noin alhaisesti, sanoin. — Luulen, Jerry sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, — että tämä oli tuleva minun osalleni, — Varmasti, sanoin pilkallisella äänellä, — eikä siinä ole vielä kaikki Ole hyvä ja poistu nyt! Haluac puhua Alicen kanssa. Kuului tukahdutettu huudahdus Alice istui jännittyneenä kuin kysymysmerkki, nenäliina huulia vasten painettuna. Hän ei ollut milloinkaan kuullut minun lausuvan hänen nimeään sellaisella äänellä. Jerry kumartui häheri puoleensa jä kietoi käsivartensa hänen hartioittensa ympärille. — Kaikki on h3rvin, pienokainen, hän sanoi häneUe. Hänen äänensä jrj, Minusta tuntui jotenkin, että Alice tiesi, mitä Jerryllä oli mielessään, enkä olisi voinut jättää. Jerryn pyyntöä täjrttämättä juuri sentähden. Me as- Säcä di"paij^ ^kS^^^ötiöS ^^^^^^ saakki Minun iS^myoi^ Aliceöli loistava. Hän oli iimnit-tänyt hiuksensa uudella tavalla. Ne muodostivat ihmeellisen kehän hänen päänsä ympäri, ja toisen korvan yläpuolella säteUi kimalteleva solki. JEi ollut vaikea arvata, että hän oli saanut aatteen elokuvista. Alice oli vieläkin lapsi, vaikka hän näytti tässä uudessa puvussaan hienolta naiselta. Seisoin paikallani katsellen heitä. Alicella näytti olevan hauskaa. Jerry oli yhtä etevä tanssija kuin muuten ammatissaan. He eivät puhuneet paljoa, vaikka Jerry Mersey nautti puhumisesta enemmän kuui syömisestä, eikä Alice ollut siinä asiassa p^joa häntä huonompi. Jerry piteli häntä tiukasti käsivarsissaan. Vaikka Alice oli tavallisesti kalpea, hänen poskensa hehkuivat nyt punertavina. Tunsin lievää mustasukkaisuutta. En tosin paljoa, sillä Jerry oli paras ystäväni. Olimme tavanneet toisemme sähköttäjäkursseilläw Tuleva am- Gattimme oli kummastakin tuntunut salaperäiseltä ja kiehtovalta. Yhdessä olimme suorittaneet ensimäiset työmme ja olleet kuutisen vuotta op- Pipoikina. Ja Alice oli kantanut mel-sem kaksi kuukautta timanttisormustani. . Kun soitto taukosi, astuin heidän luokseen. - Missä i h m ^ te kaksi Olette oUeet? kysyin rypistäen kul-miani. He eivät kuuUeet askdeitani, ja ^"mpikin melkein hypähti ääneni ^«««essaan. Sitten Alice naurahti ja sanoi nopeasU: No, initeii niin? * smä olet oUut? Etsimme sinua ?*t»alta hetki sitten. Hän katsahti jefryyn. Emmeko etsineetkin, ^^än on selvä, Jerry sanoi. ^aUisesti hän « t j r j r ö ^ ^ lauseisiin, vaan: lisäsi aina ^'^«i letkauksen. . me ulos puistoon ja istuuduimme eräälle penkille. Huomasm, että Alice vapisi kävelles^mme, mutta en voinut tietää, mihkätähden. — Olen pahoillani, AI, mutta minun täytyy kertoa hänelle kaikki, Jerry sanoi vetäen syvään henkeä. — Mitä sanoisit, Pete, jos morsiamesi ja parhain ystäväsi olisivat rakastuneet toisiinsa? — Kysytkö minulta vai kerrotko minulle? kysyin vakavana. — Kerron sinulle, Pete. Minusta tuntui kuin olism saanut iskun vasten kasvoja. En voinut ajatella, en voinut ymmärtää. Viimein kuulin Jerryn sanovan: — Huomasimme sen vähän aikaa sitten täällä puistossa. Emme olleet BearseUa, Pete. Alice sanoi niin, koska hän ei halunnut loukata sinua sanomalla totuuden. — Niinkö? sanoin. — Mikä on totuus? Kerrominulle! — Mitä tarkoitat? Jerry ihmetteli. Sillom minä kiivastuin. — Tiedät, mitä tarkoitan! Uskoin voivani luot^ taa teihm. Smä olet hieno ystävä, smä viekas, kavala tytönryöstäjä! Jerry yritti rauhoittaa minua. — Suhtaudu toki asiaan keveämmin, — Keveämmin! kiljaisin. — Minun kai pitäisi olla ilomen, kun morsiameni ja parhain ystäväni istuvat puistossa j a . .. — Pete! Jerry huusi. — Lopeta Minä lopetin. En Jerryn kehoituksesta, vaan koska ymmärsin, että sanoism taas jotakm, mitä saism jälkeenpäin katua. — Alicea et saa loukata! Jerry jatkoi nopeasti. — Hän on syytön. Jos joku on syyllinen, niin se olen minä. Tuo oU hyvin ritariUista hänen puoleltaan,, mutta minä en oUut nyt heli3^ oli kuin kylmää vettä niskaani. Tuijotan pimeyden lävitse Jerry koetti nähdä kasvojani. — Pete, anna minun viedä hänet kotiin, voithan puhua hänen kanssaan huoinennakin! — Minä saatan hänet kotiin, sanoin. Jerry tiesi minun olevan vakavissani. — Hyvä on, hän sanoi katsellen Alicea. — Odottakaa täällä! Minä haen hänen takkinsa. Istuin masentuneena Alicen vieressä, mutt^ en puhunut hänelle sanaakaan. Jerry auttoi takin Alicen ylle, ja nie kävelimme minun autoni luo. Jerry jäi hajasäärm katselemaan kadun reunalle, kun me ajoinmie pois. — AI, katkaisin viimein äänettömyyden, — oletko varma asiastasi? Rakastatko häntä? Kesti tuokion, ennenkuin hän vastasi, mutta hän ei tuntunut olevan lainkaan häpeissään tai pahoillaan. — En osaa sanoa, Pete, hän mutisi. — Kaikki on tällä hetkellä liian sekaisin mielessäni. — Mutta täytyyhän sinun tietää, mitä ajattelet hänestä ja mitä minusta. Meillähän on ollut niin hauskaa yhdessä, AI. Puhuin melkein nöyrästi, mutta se ei vaikuttanut häneen. — Niin on. Olet ollut hyvin herttamen minulle, Pete, hän vain s^oi, Hän ei aikonut paljastaa itseään. Hänhän oli jo valehdellut mmulle, koska ei halunnut loukata minua. Alom järjestellä mielessäni johtopäätöksiä ja väitteitä ja latelin ne kaikki hänelle. Kaunis ilta, musiikki ja Jerryn tanssitaito olivat saaneet Alicen järjiltään. Tunne, jota hän tuna Jerryä kohtaan, ei ollut rakkautta. Ja miten häri saattoi tietää Jerryn tunteista häntä kohtaan? Jerry oli liian herkkä ihastumaan, hän oli aina "rakastunut". Halusiko Alice vaihtaa sellaisen miehen, joka todella ra- _ kasti häntä, mieheen, jonka rakkaus kestäisi ehkä vain kuiikauclen' tai pari? • Nämä väitteethän dvät merkinneet juuri mitään, mutta mina halusin olla vilpitön. Huomasm olevani melkein kaunopuheinen nyt, kun olin menettämäisilläni hänet, -i^apues-sämme hänen ovelleen hän kohotti kasvonsa nunua kohden,, ja minusta tuntui hetken kuin olisin voittanut hänet takaisin. Mutta hänen suudelmansa oli tunteeton. Hän ei olhit suudellut sillä lailla Jerryä puistossa, tiesin sen. auraavana päivänä Alice antoi sormukseni takaisin. Tai oikeammin hänen äitinsä teki sen. Alice seisoi vieressä, mutta hänen äitini puhui. Hän tekikin sen oikein herttaisesti. : Nimitti minua Peteksi Ja koetti puhua hyvin varovaisesti, ettei loukkaisi minua. Tämän kohtauksen jälkeä ajoin meren rannalle. Horispn^^ oli yhtä ihasentuii^ . ja yksinäisen näköinen kumn^^ moittinut Alicea, muttaij^^ Morseylle en vomut antaa anteeksi. Hän olisi voi> nut saada kenet tahansa muista tytöistä, mutta hän oli ottanut minun ..tyttöni.- ^ „,,;.-,;:•.;:• . Olin oliut rannalla noin puoli tuuttia, kun joku aivan'vierelläni sanoi: — kas, Hamlethan siinä, kuten arvasinkini ^ Vieressäni seisoi Francess King, esimieheni tytär. En ollut suinkaan kuullut hänen askeltensa ääniä. Hei, Fran, sanoin kääntyessäni häneen päm. Hän tarkasteli minua vakavana.^ — Poika parka, tarvitsisit lääkäriä. — Kiitoksia neuvosta, sanom. — Olen tosissani. Sinä olet kamalan näköinen, Fran sanoi vaka- ..vana. ' . • — Olen aina kamalan näkömm keskiviikkoisin, vastäsihi Fr^illa pii; tummat, herkänniskeat silmät ja jotakm erikoista silmieni takana. — Olen lähdössä moottoriveneelläni nierelle. Tule mukaan, niin saat väriä poskillesi! Puistin ensin päätäni, mutta sitten tietämättä miksi ojensin hänelle sormuksen/ joka poltti taskussani, ja jolla ei ollut enää mitään merkitystä. — Kun menet merelle, ota tämä niu-kaasi ja heitä se niin. syvälle kuin voit! Fran otti sormuksen. Muutamia vuosia aikaisemmin, ennenkuin hän oli menn3rt korkeakouluun, hän. oli usein pelannut golfia katissani. Hän olikin melko etevä pelaaja. Hän katsoi sormusta ja kohotti sitten silmänsä minuun. — Olen pahoillani, Pete, kun asiat ovat menneet näm pitkällel hän sanoi hiljaa. — Ne ovat, minä mutisin. — Eikö mitään voida tehdä niiden korjaamiseksi? hän kys}^. Ei;\" — Hm, Frai^^stasi. — Tiedän, mitä tunnet, mutta jonakin päivänä kerron smuUe jotakm. Mutta mmua ei sillä hetkellä liikuttanut mikään, mitä hän mahdollisesti kertoisi minulle jonakin päivänä. Mutta kuitenkin, koska hän ei tehnyt mitään kysymyksiä ja koska hän ym-niärsi minua, lähdin hänen muka- •naän. . Meri kimalteli auringossa, ja lokit kirkiiivat ympärillämme. Ja yhtäkkiä huomasin kertovani Franille kaiken. Kun olin lopettanut, hän pam »jrmuksen takaisin taskuuni ja läimäytti sitä ystäväUisesti. r - r En syyttäisi Jerryä liikaa, jos olisin asemassasi, hän saiioi. — Ketä siltä syyttäisit? kysyin, Et kai yritä saada minu^ uskomaan» että AUce olisi syyllinen?" — En, en ollenkaan. (Jaticuu) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-06-19-07
