Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 12, 1946

              Tommy jatkoi:
'Olen kahdenkymnienenkahdek-can
ja niin ollen liian vanha lentä-niään
taistelukenttien yllä. Olin
opettajana jonkun aikaa, vaan se ei
miellyttänyt minua. Halusin siirtoa
kuljetuspalveiukseen. Onhan tämä
sentään edes hiukan vaarallista, ^itä
minä halusin'enemmän kuin nntään
muuta. Vaaraa. 1Käy sisulleni kun
en ote tä^stieliissä mu^^^
"Te uhmaatte ihan kylliksi vaaro-ja",
sanoi Gail. "Islannin maika on
kaikkein pahin."
Tommy ei näyttänyt kuulevan mi­tään.
"Tietysti vaimoni ajatteli että
olisin tappamassa japseja tai natseja.
Hän ajatteli että olisin hänestä kau­kana,
niinkuin monet muut miehet
ovat. Hän halusi saada 'kakkunsa'
ja syödä sen myös."
Gail oli vaiti. Hän tunsi sydä­messään,
kuinka perinpohjin loukait-tu
Tommy oli.
Tommy jatkoi: "Vaimoni teki vii­saasti
kun erosi minusta. Me emme
koskaan sopineet hyvin yhteen. Tap­pelimme
koko ajan kuin hullut."
Kaksi pilattua kakaraa, ajatteli
Gail. Mutta huomaan, että kaikesta
huolimatta hän vieläkin pitää vai­mostaan.
Gail oli iloinen ettei Tommy kysy­nyt
häneltä, miksi hän jätti Mark
Ellisonin. Se näyryytys, mikä tuli
muistojen kera, oli liian vaikea il­maista.
Oli mahdoton kertoa hä­nelle
siitä epätoivon hetkestä, kun
hän, heidän kuherrusmatkallaan, tuli
tietämään että Mark oli seurustellut
erään -toisen tytön kanssa aivaiv hei­dän
hääpäivänsä iltaan saakka. Gail
muisti karvaat syytöksensä ja Mar­kin
totuutta uhkuvan vastauksen:
*'Gail, olen rakastanut sinua enem­män
kuin koskaan ketään toista. Tu­len
aina rakastamaan sinua enem­män."
Mutta Mark ei voinut olla uskolli­nen.
Gail sufukseen huomasi, ettei
hän koskaan voisi Markia täydelleen
omistaa, jatsiksi hän kieltäytyi hä­nen
kanssaan asumasta. Koko hä­nen
kahdenkymmenen vuoden ikäi­nen
olemuksensa esti sen.
Ei, hän ei voinut kertoa Tommy
Ferrikselle siitä. Hän muutti pu­heenaihetta
ja illallispöydässä he jut­telivat
lentämisestä.
Kun he ajoivat" takaisin Clarento-niin
ja Tommy pysäytti auton hä­nen
asuntonsa eteen, katsoi hän Gai-liin
lämpimästi.
''Kohtalo varmaan toi meidät yh­teen.
Gail." •
"Kuka tietää, mahdollisesti, Tom-
^y'\ vastasi Gail.
"Meillä oli niin hauskaa, en tah-laistakin
perhettä eri puolilla, mutta
emme ole heidän kanssaan missään
yhteydessä sen enempää kuin että
näemme heistä joitakin silloin l ä l -
J«n haalillamme, työväenyhdistyk­sen
haalilla nimittäin. Meillä näet
^•n sitäkin toimintaa ja vilkasta on-puheli
Sarvela ja jatkoi:
Suom. SEXJA
toisi jättää sinua." Hän näytti pie­neltä
pojalta, joka vihasi määräystä
mennä sänkyynsä.
"Tulkaa ylös hetkiseksi, minä an­nan
teille lasin maitoa." Gail sanoi
sen jostakin vaikutteesta, jota hän
hetkistä myöhemmin katui. Mutta
Tommyin kasvot kirkastuivat nim,
että Gail tunsi aivan liikutusta.
"Wallie sanoo näitä minun ko­peiksi",
sanoi Gail, kun he nousivat
ylös rappuja. "Xe ovat niin pieniä
huoneita, kolme pienintä huonetta
mitä te olette ikinä nähnyt."
.\stuttuaan sisään pieneen istuma-huoneeseen
Tommy katsoi ympäril­leen
ja virkkoi:
"Koppi on oikea vertaus. Hyvä
asia että olet virtaviivainen." Hän
heitti lakkinsa pikkupöydälle ja istui
ainoaan nojatuoliin.
Gail toi maidon laatikon kokoi­sesta
keittiöstään ja istui sohvalle.
"Ei, tarkoitan totta. Haluan että
"tulette takaisin:" Ja hän todella ha-lusi,
niin kauheasti, vaikka hän va­roitti
itseään: "Siriä hullu, älä lisää
itsellesi sydänsurua!"^
"Sitten suutele minua, Gail. Läh­den
Islantiin -ylihuomenna enkä voi
nähdä sinua ennenkuin tulen takai­sin."
Varoitus voitti tunteet. Gail ve-täytyi
nopeasti syrjään, vaan Tommy
seurasi häntä.
"Gail, kaunis Gail, sinä pelkäät
^ minua", hän sanoi hellästi. "Älä
pelkää, olen vaaraton, totisesti. Sinä
.olet mainio vastaus yksinäisiin ru­kouksiini.
Etkö näe. Takkaani?
Olemme kumpikin käyneet ^äpi pie­nen
yksityisen helvettimme,*'
Hän veti tytön takaisin luokseen
ja käänsi hänen kasvonsa omiaan
kohden. "Muistatko Laurence Ho-pen
runon: /Tämä viisautta on, kun
suaan Gailin pieniin huoneisiin. Aa-niulla
hänen herättyään ne olivat sii­nä
tervehtimässä häntä niinkuin ys­tävät,
ja heti hänen ajatuksensa oli­vat
Tommyssä, joka lähtisi tänään
lentämään Islantiin. Kolitalo suo­jelkoon
häntä, Gail rukoili.
Kevät oli todella tullut. Omena-
' puitten kukkien tuoksu leyhyl il-
, massa, kun hän ajoi konttoriin. En-
"slnimäinen autollinen kadetteja tuli
poikain koulusta, jossa he olivat
kortteeria. He syöksyivät ulos au­tosta
kuin iloiset koiranpenikat. Toi­silla
heillä oli ollut viikon loppu va­paata.
He olivat käyneet New Yor­kissa
ja halusivat kertoa Gailille ret-kestään.
"Minä tapasin ihanan punatu­kan",
kertoi georgialainen poika in­nostuneena.
"Oi kuinka hän oli kau­nis!
Mutta hänen nimensä oli Ahi-gail.
En Itoskaan eläessäni ole ollut
niin pahoillani, .ajatella! Seurus­tella
sellaisen tytön kanssa, jonka ni­mi
on .\bigail!" Hän katsoi hyvin
surullisena Gailiin. "Hän oli melkein
ottavi vastaan, mitä jumalat ja koh- yhtä kaunis kuin sinä, sokeri."
talo antava on. Ällös mitään sa
He joivat juhlallisesti. Tommy sil- kysy ja rukoile.' Niin, ajattelen että
se on oikein, Gail rakas."
"Ja sitten on toinen", hän jatkoi,
^Rubayatin kirjoittama värssy:
'Tarkkaan käytä aikas kaikk'» kun
elontietä matkataan, ennenkuin me
kutsun saamme jälleen tuhkaks'
muuttumaan'."
"Kumpikaan ei niistä ole mielestä
maili huonetta.
''Teillä ei ole täällä mitään hie­nouksia",
hän sanoi. "V^aan tämä
on kuitenkin niin kodikas. Minä
ajattelen näitä lentomatkoillani — ja
sinua näissä huoneissa."
Gail naurahti pehmoisesti. Tommy
oli niin eriskummallinen. Täysin
kehittynyt ja kuitenkin niin poika- käytännöllinen opas elämälle vuonna
mainen. Gailin teki mieli sanoa,
että hän ajattelisi Tommyä istumas­sa
hänen ainoassa nojatuolissaan pit­kät
sääret ulottuen melkein toiseen
seinään asti, leveät hartiat peittäen
kokonaan tuolin selustan. Niin, ja
hän muistaisi hänen siniset silmänsä,
hänen suoran nenänsä, aaltoilevan
punaisenruskean tukkansa ja brons-sin
väriset kasvonsa, jotka olivat
nuoret ja kuitenkin vanhat. Hänen
hymynsä oli niin pikaista, Gail huo­masi.
Vain joskus silloin tällöin hän
nauroi kuin pieni poika. Hän oli
myöskin hermostunut. Se johtui
jännityksestä, ja hän oli myöskin si­säisesti
sangen väsynyt.
"Olen ibinen että löysin sinut,
Gail. Minä tulen takaisin. Saanko?"
Hän asetti lasin pöydälle ja nousi
ylös. Ojentaen käsivartensa hän veti
Gailin vierelleen.
"Tässä nyt suuri susi suutelee ar­kaa
pientä tyttöstä!" Hänen hy­mynsä
tuli äkkiä, sitten katosi.
"Minä en yhtään pelkää teitä",
lausui Gail. Mutta hänen valtimon­sa
tykytti, Tommyn voimakkaitten
sormien kosketus lämpöisenä hänen
ranteillaan lähetti suloisia väreitä
ylös hänen käsivarsiaan.
Tommy irroitti kätensä. "Niin,
• 1944", Gail vastasi keveästi. "Mutta
kun mies menee niin pitkälle että
rupeaa minulle runoja' lausumaan,
niin . . ." Hän nosti ylös päänsä ja
huulensa odottivat Tommyn suute­loa.
Kehoituksen seuraus oli kuitenkin
suurempi kuin Gail oli odottanut.
Tommy kietoi kätensä hänen ympä­rilleen
ja suuteli häntä huulille, pos­kille,
hiuksille ja taas huulille. Ja
sitten hän sanoi mitä oudoimmalla
äänellä: ''En koskaan unhoita tätä..
En koskaan!"
Seuraavassa hetkessä hän oli men­nyt.
Minuutin ajan hän oli suudel­lut
tyttöä henkeään vetämättä ja sit­ten
hän oli mennyt. Gail kuuli hä­nen
juoksevan alas rappuja.
Gail seisoi siinä muistellen, kuinka
hän piteli Tommystä. Hän tunsi,
että Tommyn syleilyssä hän ei kos­kaan
enää olisi surullinen, epävarma
ja yksinäinen.
Valmistautuessaan levolle hän ker­taili
Tommyn lainafilosofiaa: "Tark­kaan
käytä aikas kaikk\ kun elon-tietä
matkataan." Tuo ei vastannut
hänen kaipaustaan. Hänen oma us­kontunnustuksensa
olisi se sanonta
jota käytettiin vihkimisessä: "Lu­paatko
olla ainoastaan hänen niin­et
pelkääkään. Ja et ole ujo liioin.- kauan kuin elät, niinkauan kuin te
kin"
"Voimme tässä pian lähteä katsele
f^aan tätä taloa vähän, alhaalla ka­dolle
asti. Vai haluaisitko ensin käy-saunassa
kylpemässä pois matka-tomut?"
'Jos kävisimme ensin katselemas­sa
taloa ja sitten menen saunaan, kun
sillä reisulla näenkin- Kylpymies-hän
"^mä muuten olen, kuten me
suomalaiset yleensä", tuumi Simo.
Jatkuu.
Minä pidän sellaisesta.. Vihaan ujo­ja
naisia." Hänen kätensä kosketti
tytön tukkaa. "Se on kaunis, pi­dän
sen väristä. Muistan, miltä sinä
näytit näyttämöllä." Hänen sil­mänsä
tuntuivat aivan lävistävän ty­tön,
".ajatella, että sinä olet täällä!
^linä en saa sitä pois mielestäni."
"Minä olen täällä vain sodan ajan.
Emona merikadetti-poikkueelle."
"Hoh! Sinä olet aivan liian hyvä
niille." Tommystä tuntui ettei hän
voisi hellittää otettaan tytöstä. "Sa­noin,
että tulen takaisin ja kysyin
'saanko'?"
'Kyllä, saatte tulla. Olen iloinen
nähdessäni teidät jälleen."
'Kuulostat niin viralliselta, Miss
Parker: Olet vain kohtelias vieraal­lesi,
siinä kaikki." Tommy hymyili.
kumpainenkin elätte." Se oli se, mi­tä
hän oli toivonut Mark Ellisonista,
mutta Mark petti hänet. Hän ei tu­lisi
enää koskaan kokemaan samaa
. . . Mutta, taas hän muisti, että
hän näkisi Tommyn jälleen. Ja hän
tunsi, että hän tarvitsi ystävän. Hän
oli ikävystynyt jo "väljillä vesillä".
Seuraavana päivänä, kun hän tuli
kotiin ilmailusatamasta, oli laatikoK
linen kukkia,' liljoja ja orvokkeja,
hänen ovensa ulkopuolella ja Tom­myn
sujuva kirjoitus:
"Tässä on lisää New HampAiren
kevättä. Ja kiitollisuutta tuttaval­tasi
ilma-ajurilta. Olen ympärillä
yhden kuukauden kuluttua t^tä päi­västä
lukien."
Kukat -levittivät vienoa touk-
"Ja minun nimeni on myöskin .\bi-gail",
sanoi Gail hymähtäen. "Mutta
älä koskaan anna minua i^ois, Geor­gia."
"Ei mitään narraamistal" Hoikka,
luiseva nuorukainen katsoi Gailia
pitkään. "Minä olisin voinut kut­sua
häntä Gailiksi, niinkuin sinuakin
kutsutaan. Voi, voi, miksi ei ku­kaan
sano minulle näitä asioita en­nenkuin
se on myöhäistä!" Sitten
hän kääntyi poismennäkseen.
Gail huusi hänen jälkeensiit
"Älä vain hiisku siitä kenelle­kään!
Se on meidän salaisuus."
Poika kääntyi oviaukossa: "Hau­taan
asti salaisuus, sokeri."
Gail hyräili itsekseen alkaessaan
päivän työnsä. Hän tunsi itsensä
onnelliseksi, kummallista kyllä. Si­tä
hän oli tuntenut perjantai-illasta
asti, siitä lähtien kun Tommy suuteli
häntä. Turhaa väittää, etteikö se
ollut Tommy, joka toi väriä hiinen
elämäänsä.
Kaikki muistutti hänelle Tommys­tä.
Kevät ulkopuolella hänen ikku­nansa.
Havupuut ja pensaikot. \'an-hat
kiviseinät. Ilmailukenttä ja il­maan
nousevat lentokoneet.
Missä Tommy nyt oli? Jossakin
meren päälläkö? Jossakin stratos­fäärin
yläpuolella. Hän ja hänen
toverinsa. Muistiko Tommy hiintä
huoneistossaan? "Ajattelen sinusta
lentomatkoillani."
Gail inuisteli kaikkea mitä Tommy
oli sanonut. "Olen iloinen että löy­sin
sinut, Gail. Minä tulen lakaisin,
saanko?"
Gail katsoi ikkunasta jylhälle Es-cutney-
vuoristolle, joka iankaikki­sesti
oli samanlainen. Nauttien hän
katseli sinne.
Puhelinsoitto keskeytti hänen aja­tuksensa.
Puhelu oli toisesta kontto­rista
ja joku vartijoista oli puheli­messa.
"Täällä on nainen, Miss Parker.
Hän sanoo olevansa Mrs. Thomas
Ferris, sataman omistajan vaimo..
Hän haluaa puhutella Mr, ja Mrs.
Wameria."
"He eivät ole täällä", Gail vastasi.
"Minä tulen hänen puheilleen."
Gail puristi lujasti puhelimesta
ennenkuin laittoi sen paikoilleen.
Sataman omistajan vaimo — enti­nen,
ei nykyinen. Mitä varten Diana
Lambert Ferris on tänne tullut? Mi­tä
hän halusi? . . .
Jatkuu.
TILATKAA Liekki
ystävillenne Suomeen.
varattomille