1945-02-10-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1945 LAlJAyTATXA, HELMIKUUN 10 PÄIVÄXÄ Sivu S
Varokaa! . . .. Kivivyöfymä!
He pysähtyivät. •Kallionkieleke,
joka pisti esiin jäätiköstä^ tarjosi heille
suojaa onnettomtiutta «nnitstavan
iyrinän kajahtaessa 5rbä lähennipää.
Pitkät ajat oli'ölofcuim aurinko jyrsinyt
ja nuoleskellut Ijääfeitttä, joka
liitti yhteen puoleksi irtalKset vuorten
luviröykkiöt.
" virtasi ""vaikeana vetenä laaksoon.
Mutta v^den fliufcafta vieri ja vyöryi
hurjin hyppäyksin irtipäässyt jättiläinen
jyrkkää, Miltävän sileää pintaa
pitkin. Ikäänkuin jf^ukko toimeliaita
haapioita h3^peli kaikenlaisia pikkukiviä
ja soraa, jättiläisen: jäljessä. Ja
viimeisenä syöksyi läähäUä.en ja huohottaen
paksu Hiusta lohkare* jääti-kön
reunan yli suoraan syvyyteen.
SidVi lumi otti kaikki kivet ja soran
helmaansa. Se-kietoutui vierii
vien kiviröykkiöi&n ympä,rille, se
kasaantui suuriksi kinoksiksi niiden
eteen. Sitten koko valkea vaippa alkoi
liikehtiä jä muodostaen paukattte-levista
kivistä ja helisfevistä jSäkäppä-le^
is^tä }a hähtfuavasta lumesta suunnattoman
pilven ^öksyi lavini jy«.
risten ja pauhaten atäs laaksoon. Kaiku
vahtasi kallioseinämistä. Snmuii
sestasyvyydtelä kohosi voihkiva ja
knmiseva ä^ni, niylvinä, joka kaikui
...laaksosta, laaksoon vaimentuen vähitellen
hiljaiseksi 3yrähte}yksi. Vida
kerran kankaisesta rotkosta iiöusi
myllertävä ääni, jostakin sumun keskeltä
vastasi murina. Sitten kalkki
hiljieni. ^Kivettynyt, juhlallinen hiljaisuus
vallitsi jälleen ikuisen lunten
ja pilvien peittämien hnippujeh jhn-saan
häikäisevän lumikentän yiram- ringonlaskua, tottumaton nainen köy-mottavaan
syvyyteen, niissä savi^il- dessa tuhannen metriä tunturimajan
vet kuohuivat «ja kihisivät. Ne nousi- yläpuolella, jonne saattoi päästä vain
vat ilmaan, ne leijailivat hänen kau^ jyrkkää polkua myöten . . . kaikki
Nojaten solakkaa vartaloansa kal-lionkyll^
ä Vasten fja vaistomaisesti
tarraten kiinni kivenkoloihin, loli hän
katsellut
niin päänsä yläpuolella kuin haamu-raaisesti
lepattelevat harsot,ja kietoivat
koko maaflman, maan ja ihmiset
harmaaseen olemattomuuteeni jonka
läpi jäätikkövirran yksitoikkoinen ja
väsymätön kohina tunkeutui. Epäselvinä
törröttivät sumun keskellä
monihaaraiset paljaat kalliot, ja siinä,
"nnssä härmää usvF M
kohisivat taivaan taustaa vasten Bernin
alppien korkeat huiput aavema,i-sine
jäärotkoineehy lumiseihineen ja
mustine pelottavine kuiluineenj joissa
hiaainalaiset virrat kohisivat.
Tuo maailma ei missään suhteessa
muistuttanut sitä maailmaa, missä ihmiset
elivät 'ja kuolivat. Tämä juhlallinen
kallio-, jää- ja lumimuodostu-täniä
sai "Kaspar \Vägin vaikenemaan
ja ajatuksissaan sylkemään eteensä.
Vanhuskin pysähtyi mietteissään
ja maiskutteli huuliaan.
Onneksi nainen oli hyvällä tuulella^
"Eteenpäin!" huusi hän heleällä*
äänellä ja tarttui vanhaa Kristiania
käsivarteen. .
^Vanha opas katsoi irvistellen naiseen
ja viittasi kädellään taaksepäin.
"Meidän. on palattava tuonne
ylös", lisäsi W ä g i . . . "sinne mistä tu-limmekin
. . . täällä emme pääse
eteenpäin!"
Ja harmissaan hän ajatteli tämän
merkillisen päivän tapahtumia.
Heidän tarkoituksensa pii ollut kii^
yetä Jungfraulle, mutta paban ilman
ma, lainehtivine usvineen 'ja kohise- vuoksi heidän oli ollut pakko kään
vine virtöineen, oli aivan erikoinen
maailma, erämaa, missä kivet ja
Iätä ^näytelmää. Syvänsi- niyrsky puhuivat ihmiseUe voimakas-niset,
kylrtiänkiiltoiset silmät näyttivät
yhä suurenevän hänen tuijottaesr
ta, salaperäistä kieltään. Hän el ymmärtänyt
vielä tätä kieltä. Ensi ker-työ
takaisin. Tyhjin toimin ei nai*
nen kuitenkaan halunnut palata
Grindelwaldiin. Ainakin hän tahtoi
olla yötä jossakin tunturimajassa! He
olivat nyt matkalla syrjäiseen jäätik-^
taa hän oli vasta tunkeutunut alppi- köraaijaan joutuneet keskelle-usva*
"Että ne päästävät sinut vapaaksi.
Jollemme olisi totellut heidän vaati-muksiaafn,
niin kuka tietää miten si*
nulle olisi käjaiyt. Näes, rosvot pi-^
dättelevät ihmisiä rahan takia; jollei
heille suoriteta vaatimaansa summaa,
niin kostoksi voivat he surmata pidät-lämänsä
henkilön."
"Sitä ei teidän olisi pitänyt tehdä",
sanoi \V'awona ja alkoi nyyhkiä peloissaan.
•'Lapsi -hyvä, älä sure rahoista. Pääasia
on että että sinä olet vapyaana."
Äkkiä \Vawona heittäytyi sohvalle
vatsalleen ja peitti tyynyihin,kasvonsa.
Moore kumartui hänen ylitsensä
ja lausui lohdutuksen sanoja. Wawo-nan
kasvot uppoutuivat yhä syvemmälle
tyynyihin, ja kun herrat ky- ^
syivät syytä, niin itku kurkussa hän
soperteli:
"Minä olen paha ihminen . . ."
PAIKKA LÖYDETTY
Moorella oli hyvät puolensa ja heikkoutensa,
kuten \Villiamsillakin. Nämä
kaksi miestä olivat sellainen pari,
että he tarvitsivat toinen toistaan, jos
3ie olisivat olleet eroitettuna toisistaan,
niin kumpainenkaan ei yksin olisi
tullut toimeen tässä maailmassa
niin hj^vrin kuin he yhdessä tulivat.
Vhdessä he muodostivat voimakkaan
kokonaisuuden. • \Villiams täydensi
Mooren heikot puolet, samoin päinvastoin.
Yhdessä he olivat käyneet
5äpi monta kovaa ottelua ja aina suoriutuneet
hyvin. • ^
Williams oli käytännön mies. Hän
tiesi eroittaa ihanteet ja unelmat kuivista
tosiasioista. Pannakseen Moo-
!"en unelmat käytäntöön, hän tiesi mitä
oU tehtävä.
Williams oli etsinyt ja löytänyt sopivan
huvittelupaikan joka sijaitsi
i^aupungin pohjoisrannalla, lähellä
jialamiesten laituria. :Mahtava uudesti
rakennettu rakennus, jonka kyltissä
loisti nimi "Rendezvoiz", upeili
.loistossaan vanhuuttaan ränsistyneen
.kaupungin keskustassa ja tarjosi pa-
.rasta alallaan. Yhtä vain puuttui —
ihmisiä. Laitos oli tyhjä. Vieraita
^1 ollut. Vain joku kadulla kulkija
sattui silloin tällöin pistäytymään tis-
J^in äärellä.
Kun Williams astui sisälle, näki hä-fen
tarkka silmänsä kohta kipeän
kohdan.
Hän kutsui isännän puheilleen.
"Teillä on hyvin järjestetty paikka,
J^^^^.^J^aupungissa, mutta tämä on
>'"iä", sanoi hän kohta ilman kohteliaisuuksia.
Väkinäisesti isäntä myönsi vieraan
olevan oikeassa.
"Jos aötatte minua, niin minä panen
ilon ija elämän kiehumaan näiden
seinien sisällä", jatkoi Williams.
Asioiden huonosti ollen ei William-sin
elähytlävät lupaukset kyenneet
toivonkipinää sytyttämään isännän
aj>easäa mielessä: Haikeasti virnistäen
hän vastaili:
"Öo . . . niin . . ." Pitkään hohaili
hän, nuolasi kielellään kuivia huuliaan
Ja hetken perästä vastasi: "Parhaani
olen jo kerinnyt koettaa . . .
mutta tällä osalla kaupunkia menestyy
väin pieni hortiffta. Olemirtfe jo
kaupoissa vuokrata tans^salio kuto-matehtaaksi,
jossa tullaan tekemään
naisten silkkisukkia. Tämä tarjoiluhuone
jätetään, ennalleen tähän
nurkkaan." Ja isäntä katsoi keskustelun
loppuneeksi, sillä Williamsin
maailman ytimiin. Mutta hänet oli
. vallannut vavistus ja liikutus, joka levitti
kalman kalpeuden hänen kauniilr
le kasvoillensa. Hän hengitti syvään,
avoimin huulin. Pelkoa hän ei tuntenut.
Tunturimaiseman kaameus vä-risvtti
hänen sieluaan.
vähäpätöinen persoona ei herättänyt onneaan, kun vanha Kristian kuljetti
häntä nuorassaan, tämä
merta ja pysähtyneet, kahden vaiheilla
minne kääntyä.
"Palaat takaisinko.^" Nainen istahti
kivelle ja nojasi leukansa käsiinsä.
"Tehkää mitä tahdotte, mut-ta
minä en astu askeltakaan enää ylöspäin.
Jalkani vapisevat kuin haavan-lehdet.
Täällä alhaallahan näyttää
olevan varsin kaunista!"
"Mutta vaarallista!" sanoi Kaspar
Wägi kiihkeästi. "Meidän täytyy
hakata portaat jäähän, ja sillä vaHn
voi kiviä vyöryä päällemme!" ,:
Vaarallista! Nainen katsoi äkisti
oppaaseen ja pudisti vaaleat suortuvat
otsaltaan. Hänen rohkeille, vuo-rilunlen
hiukan punaamille kasvoilleen
levisi epäilevä ilme.
Vaarallista! Hänen oli miltei mahdoton
käsittää, mitenkä hän, hieno
maailmannainen, jota suojeltiin huolellisesti
pienimmältäkin tuulenhen-
Ja sittenkin matkailija sai kiittää käykseltä ja auringonsäteeltä, ja jon-
"Brrrrrrr!" murahteli vanha Kristian
itsekseen. Muuta ääntä kuin la-viiiinkkosen
matkimista ei vanhalla
vuoristo-oppaalla ollut juuri tapana
päästää.
Kiiveteslan kallioita pitkin, tunki-
, essaan pitkän, kuivuneen vartalonsa
ja laihat pitkät raajansa mitä merkil-lisimraällä
tavalla halkeamiin ja koloihin,
ja viekkaasti räpytellessään tuhansien
ryppyjen uurtamia, hampaattomia
nahkakasvojaan, näytti hän pikemmin
omituiselta tunturioliolta
kuin elävältä ihmiseltä.
hänen silmissään luottamusta.
Williams sanaakaan sanomatta otti
pankkikirjan taskustaan ja kirjoitti^
ja kun se oli tehty, antoi hän isännälle
shekin. Pitkään katseli mies käteensä
pistettyä paperia. Kieli jäi
huulien väliin ja käsi alkoi vapista*
"En ymmärrä teitä, herra", soper*
teli hän.
" E i tarvitse 3Tmnärtääkään> tehkää
vaan kuten käsken", sanoi AVilliams
kuivasti.'
"Viisituhatta dollaria!" jahkaili
mies. "Kuka te olette, sir?"
"Nimeni on vekselissä", sanoi Williams.
Isäntä puhkesi riemuun. ,\kkiä
muuttui kieli kellossa. Haikea ilme
katosi turvonneilta kasvoilta, silmät
elostuivat ja mies alkoi liikkua keveä-nä
kuin poikanen.
"Mr. WilHams, olen teidän .käytettävänänne.
Käskeää . . . määrätkää,
niin tahtonne täytetään!" *
"Tämä summa on teille aluksi, tarvittaessa
annan teille lisää. .^Ikää
kitsastelko, paikat tulee olla kunnossa
. . . "
Seurasi neuvottelu käytännöllisistä
toimenpiteistä, ja kun oli päästy, asi:
ensimaisen
luokan jäätikkömies, joka oli toista
sataa kertaa noussut Jungfraun huipulle,
jä seitsemän kertaa seitsemän
kertaa iskenyt jalkansa suuren
Schreckhornin selkään. Hän oli jo
kauan ollut varakas mies. Naimisissa
olevilla tyttörillä oli omat kukoistavat
majatalonsa, pojat olivat taitavia
oppaita "Karhu"-hotelHn palveluksessa,
mutta siitä huolimatta teki vanhuksen
mieli nousta yläilmoihin, tuohon
pilvientakaiseen korkeaan maailmaan,
missä hän kaikesta päättäen
kerran löytäisi hautansa.
Tänään tosin häntä harmitti, että
hän oli lähtenyt liikkeelle. •— Naisen
seurassa, joka kaikesta rohkeudestaan -
.huolimatta ei ymmärtänyt vähääkään
vuorille kiipeämistä) ja kaikeksi lisäksi
vielä näin pahassa ilmassa — se ei
ka töin tuskin. saHitliin vartiatta kä^
veliä hotellin puutarhassa, mitenkä
hän voisi olla hengenvaarassa!
Hänen täytyi miltei nauraa, niin
hullulta se hänestä tuntui.
Mutta hän pysytteli vakavana tuijottaessaan
ympäröivään erämaahan.
Tätähän hän juuri oli halunnut, ja
sopivana hetkenä pannut arkeensa toimeeni
Pois, kerran vain pois kaikesta siitä,
mikä kammitsoi hänen elämäänsä',
pois viileästä salonki-ilmasta, korsetista
ja korkeakantaisista kengistä,
alituisesta kaitsemisesta ja holhouksesta
ja kerrankin toimia itsenäisesti
ja olla vapaa ihminen.
Ja vapauteen kuului myös vaara l
Koska miehet uhmailivat vaaraa, vieläpä
etsivätkin sitä^ niin miksikä ei
hänkin?
Oikeastaan ei häntä pelottanut niinkään.
Hän>nousi pystyyn j a sapoi epävarmalla
äänellä: " E i jokainen kivi osui
Lähdetään vain eteenpäin!".
Oppaat katsoivat toisiinsa. Aivan
ollut hänelle vähääkään mieleen.
Synkältä näytti niinikään toinen
opas, Kaspar Wägi, punaposkinen, roteva
nuorukainen, joka näytti miltei
eläimellisen vahvalta uusissa suklaan-värisissä
vaatteissaan; kukonsulka ha- helppoa ei ollut myöskään väsyneen
tussa. , naisen seurassa lähteä kiertämään
Hän, joka oli katolinen uskonnoi- toista tietä, joskin se oli vähemmän
taan, tunsi omantunnon vaivoja sen vaarallinen, varsinkin .tällaisessa i l oista
selville, ilmaisi isäntä, että tä- johdosta, että hän aivan vaslikään oli massa ja näin myöhään. Ja toiselta
män paikan todellinen rahastaja on antanut jumalattoman yankeen dolla- puolen vaarallinen taival ei ollut pit-
- • - i - - 4 . ^ r i e n vietellä itseään ja sunnuntaiaamuna
lähtenyt Monte Rosalle kapuaa-maan,
sen sijaan että hän. olisi mennyt
messuun.
Keskellä tätä 'salakavalaa sumua,
joka vastoin kaikkia edellytyksiä oli
noussut muutamia tunteja ennen au-eräs
varakas nainen, joka harjoittaa
suutta liikettä kanpungissa.
.\ika määrättiin ja Williams poistui.
Tämä tapahtui Mooren tietämättä
päivää aikaisemmin kuin keskustelu
hotellissa. Jatkuu.
kä. Vanha Kristian vilkas» syrjästä
kauniiseen suojattiinsa ja päätti vihdoin
lausua jonkun sanan: "Rohkeutta
häneltä ei puutu!" murahteli hän,
ja Wägi sanoi painokkaasti nyökäten
päätään: "Naisessa ei ole vikaa!"
Hetken aikaa he seisoivat vielä epä-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 10, 1945 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1945-02-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki450210 |
Description
| Title | 1945-02-10-05 |
| OCR text | 1945 LAlJAyTATXA, HELMIKUUN 10 PÄIVÄXÄ Sivu S Varokaa! . . .. Kivivyöfymä! He pysähtyivät. •Kallionkieleke, joka pisti esiin jäätiköstä^ tarjosi heille suojaa onnettomtiutta «nnitstavan iyrinän kajahtaessa 5rbä lähennipää. Pitkät ajat oli'ölofcuim aurinko jyrsinyt ja nuoleskellut Ijääfeitttä, joka liitti yhteen puoleksi irtalKset vuorten luviröykkiöt. " virtasi ""vaikeana vetenä laaksoon. Mutta v^den fliufcafta vieri ja vyöryi hurjin hyppäyksin irtipäässyt jättiläinen jyrkkää, Miltävän sileää pintaa pitkin. Ikäänkuin jf^ukko toimeliaita haapioita h3^peli kaikenlaisia pikkukiviä ja soraa, jättiläisen: jäljessä. Ja viimeisenä syöksyi läähäUä.en ja huohottaen paksu Hiusta lohkare* jääti-kön reunan yli suoraan syvyyteen. SidVi lumi otti kaikki kivet ja soran helmaansa. Se-kietoutui vierii vien kiviröykkiöi&n ympä,rille, se kasaantui suuriksi kinoksiksi niiden eteen. Sitten koko valkea vaippa alkoi liikehtiä jä muodostaen paukattte-levista kivistä ja helisfevistä jSäkäppä-le^ is^tä }a hähtfuavasta lumesta suunnattoman pilven ^öksyi lavini jy«. risten ja pauhaten atäs laaksoon. Kaiku vahtasi kallioseinämistä. Snmuii sestasyvyydtelä kohosi voihkiva ja knmiseva ä^ni, niylvinä, joka kaikui ...laaksosta, laaksoon vaimentuen vähitellen hiljaiseksi 3yrähte}yksi. Vida kerran kankaisesta rotkosta iiöusi myllertävä ääni, jostakin sumun keskeltä vastasi murina. Sitten kalkki hiljieni. ^Kivettynyt, juhlallinen hiljaisuus vallitsi jälleen ikuisen lunten ja pilvien peittämien hnippujeh jhn-saan häikäisevän lumikentän yiram- ringonlaskua, tottumaton nainen köy-mottavaan syvyyteen, niissä savi^il- dessa tuhannen metriä tunturimajan vet kuohuivat «ja kihisivät. Ne nousi- yläpuolella, jonne saattoi päästä vain vat ilmaan, ne leijailivat hänen kau^ jyrkkää polkua myöten . . . kaikki Nojaten solakkaa vartaloansa kal-lionkyll^ ä Vasten fja vaistomaisesti tarraten kiinni kivenkoloihin, loli hän katsellut niin päänsä yläpuolella kuin haamu-raaisesti lepattelevat harsot,ja kietoivat koko maaflman, maan ja ihmiset harmaaseen olemattomuuteeni jonka läpi jäätikkövirran yksitoikkoinen ja väsymätön kohina tunkeutui. Epäselvinä törröttivät sumun keskellä monihaaraiset paljaat kalliot, ja siinä, "nnssä härmää usvF M kohisivat taivaan taustaa vasten Bernin alppien korkeat huiput aavema,i-sine jäärotkoineehy lumiseihineen ja mustine pelottavine kuiluineenj joissa hiaainalaiset virrat kohisivat. Tuo maailma ei missään suhteessa muistuttanut sitä maailmaa, missä ihmiset elivät 'ja kuolivat. Tämä juhlallinen kallio-, jää- ja lumimuodostu-täniä sai "Kaspar \Vägin vaikenemaan ja ajatuksissaan sylkemään eteensä. Vanhuskin pysähtyi mietteissään ja maiskutteli huuliaan. Onneksi nainen oli hyvällä tuulella^ "Eteenpäin!" huusi hän heleällä* äänellä ja tarttui vanhaa Kristiania käsivarteen. . ^Vanha opas katsoi irvistellen naiseen ja viittasi kädellään taaksepäin. "Meidän. on palattava tuonne ylös", lisäsi W ä g i . . . "sinne mistä tu-limmekin . . . täällä emme pääse eteenpäin!" Ja harmissaan hän ajatteli tämän merkillisen päivän tapahtumia. Heidän tarkoituksensa pii ollut kii^ yetä Jungfraulle, mutta paban ilman ma, lainehtivine usvineen 'ja kohise- vuoksi heidän oli ollut pakko kään vine virtöineen, oli aivan erikoinen maailma, erämaa, missä kivet ja Iätä ^näytelmää. Syvänsi- niyrsky puhuivat ihmiseUe voimakas-niset, kylrtiänkiiltoiset silmät näyttivät yhä suurenevän hänen tuijottaesr ta, salaperäistä kieltään. Hän el ymmärtänyt vielä tätä kieltä. Ensi ker-työ takaisin. Tyhjin toimin ei nai* nen kuitenkaan halunnut palata Grindelwaldiin. Ainakin hän tahtoi olla yötä jossakin tunturimajassa! He olivat nyt matkalla syrjäiseen jäätik-^ taa hän oli vasta tunkeutunut alppi- köraaijaan joutuneet keskelle-usva* "Että ne päästävät sinut vapaaksi. Jollemme olisi totellut heidän vaati-muksiaafn, niin kuka tietää miten si* nulle olisi käjaiyt. Näes, rosvot pi-^ dättelevät ihmisiä rahan takia; jollei heille suoriteta vaatimaansa summaa, niin kostoksi voivat he surmata pidät-lämänsä henkilön." "Sitä ei teidän olisi pitänyt tehdä", sanoi \V'awona ja alkoi nyyhkiä peloissaan. •'Lapsi -hyvä, älä sure rahoista. Pääasia on että että sinä olet vapyaana." Äkkiä \Vawona heittäytyi sohvalle vatsalleen ja peitti tyynyihin,kasvonsa. Moore kumartui hänen ylitsensä ja lausui lohdutuksen sanoja. Wawo-nan kasvot uppoutuivat yhä syvemmälle tyynyihin, ja kun herrat ky- ^ syivät syytä, niin itku kurkussa hän soperteli: "Minä olen paha ihminen . . ." PAIKKA LÖYDETTY Moorella oli hyvät puolensa ja heikkoutensa, kuten \Villiamsillakin. Nämä kaksi miestä olivat sellainen pari, että he tarvitsivat toinen toistaan, jos 3ie olisivat olleet eroitettuna toisistaan, niin kumpainenkaan ei yksin olisi tullut toimeen tässä maailmassa niin hj^vrin kuin he yhdessä tulivat. Vhdessä he muodostivat voimakkaan kokonaisuuden. • \Villiams täydensi Mooren heikot puolet, samoin päinvastoin. Yhdessä he olivat käyneet 5äpi monta kovaa ottelua ja aina suoriutuneet hyvin. • ^ Williams oli käytännön mies. Hän tiesi eroittaa ihanteet ja unelmat kuivista tosiasioista. Pannakseen Moo- !"en unelmat käytäntöön, hän tiesi mitä oU tehtävä. Williams oli etsinyt ja löytänyt sopivan huvittelupaikan joka sijaitsi i^aupungin pohjoisrannalla, lähellä jialamiesten laituria. :Mahtava uudesti rakennettu rakennus, jonka kyltissä loisti nimi "Rendezvoiz", upeili .loistossaan vanhuuttaan ränsistyneen .kaupungin keskustassa ja tarjosi pa- .rasta alallaan. Yhtä vain puuttui — ihmisiä. Laitos oli tyhjä. Vieraita ^1 ollut. Vain joku kadulla kulkija sattui silloin tällöin pistäytymään tis- J^in äärellä. Kun Williams astui sisälle, näki hä-fen tarkka silmänsä kohta kipeän kohdan. Hän kutsui isännän puheilleen. "Teillä on hyvin järjestetty paikka, J^^^^.^J^aupungissa, mutta tämä on >'"iä", sanoi hän kohta ilman kohteliaisuuksia. Väkinäisesti isäntä myönsi vieraan olevan oikeassa. "Jos aötatte minua, niin minä panen ilon ija elämän kiehumaan näiden seinien sisällä", jatkoi Williams. Asioiden huonosti ollen ei William-sin elähytlävät lupaukset kyenneet toivonkipinää sytyttämään isännän aj>easäa mielessä: Haikeasti virnistäen hän vastaili: "Öo . . . niin . . ." Pitkään hohaili hän, nuolasi kielellään kuivia huuliaan Ja hetken perästä vastasi: "Parhaani olen jo kerinnyt koettaa . . . mutta tällä osalla kaupunkia menestyy väin pieni hortiffta. Olemirtfe jo kaupoissa vuokrata tans^salio kuto-matehtaaksi, jossa tullaan tekemään naisten silkkisukkia. Tämä tarjoiluhuone jätetään, ennalleen tähän nurkkaan." Ja isäntä katsoi keskustelun loppuneeksi, sillä Williamsin maailman ytimiin. Mutta hänet oli . vallannut vavistus ja liikutus, joka levitti kalman kalpeuden hänen kauniilr le kasvoillensa. Hän hengitti syvään, avoimin huulin. Pelkoa hän ei tuntenut. Tunturimaiseman kaameus vä-risvtti hänen sieluaan. vähäpätöinen persoona ei herättänyt onneaan, kun vanha Kristian kuljetti häntä nuorassaan, tämä merta ja pysähtyneet, kahden vaiheilla minne kääntyä. "Palaat takaisinko.^" Nainen istahti kivelle ja nojasi leukansa käsiinsä. "Tehkää mitä tahdotte, mut-ta minä en astu askeltakaan enää ylöspäin. Jalkani vapisevat kuin haavan-lehdet. Täällä alhaallahan näyttää olevan varsin kaunista!" "Mutta vaarallista!" sanoi Kaspar Wägi kiihkeästi. "Meidän täytyy hakata portaat jäähän, ja sillä vaHn voi kiviä vyöryä päällemme!" ,: Vaarallista! Nainen katsoi äkisti oppaaseen ja pudisti vaaleat suortuvat otsaltaan. Hänen rohkeille, vuo-rilunlen hiukan punaamille kasvoilleen levisi epäilevä ilme. Vaarallista! Hänen oli miltei mahdoton käsittää, mitenkä hän, hieno maailmannainen, jota suojeltiin huolellisesti pienimmältäkin tuulenhen- Ja sittenkin matkailija sai kiittää käykseltä ja auringonsäteeltä, ja jon- "Brrrrrrr!" murahteli vanha Kristian itsekseen. Muuta ääntä kuin la-viiiinkkosen matkimista ei vanhalla vuoristo-oppaalla ollut juuri tapana päästää. Kiiveteslan kallioita pitkin, tunki- , essaan pitkän, kuivuneen vartalonsa ja laihat pitkät raajansa mitä merkil-lisimraällä tavalla halkeamiin ja koloihin, ja viekkaasti räpytellessään tuhansien ryppyjen uurtamia, hampaattomia nahkakasvojaan, näytti hän pikemmin omituiselta tunturioliolta kuin elävältä ihmiseltä. hänen silmissään luottamusta. Williams sanaakaan sanomatta otti pankkikirjan taskustaan ja kirjoitti^ ja kun se oli tehty, antoi hän isännälle shekin. Pitkään katseli mies käteensä pistettyä paperia. Kieli jäi huulien väliin ja käsi alkoi vapista* "En ymmärrä teitä, herra", soper* teli hän. " E i tarvitse 3Tmnärtääkään> tehkää vaan kuten käsken", sanoi AVilliams kuivasti.' "Viisituhatta dollaria!" jahkaili mies. "Kuka te olette, sir?" "Nimeni on vekselissä", sanoi Williams. Isäntä puhkesi riemuun. ,\kkiä muuttui kieli kellossa. Haikea ilme katosi turvonneilta kasvoilta, silmät elostuivat ja mies alkoi liikkua keveä-nä kuin poikanen. "Mr. WilHams, olen teidän .käytettävänänne. Käskeää . . . määrätkää, niin tahtonne täytetään!" * "Tämä summa on teille aluksi, tarvittaessa annan teille lisää. .^Ikää kitsastelko, paikat tulee olla kunnossa . . . " Seurasi neuvottelu käytännöllisistä toimenpiteistä, ja kun oli päästy, asi: ensimaisen luokan jäätikkömies, joka oli toista sataa kertaa noussut Jungfraun huipulle, jä seitsemän kertaa seitsemän kertaa iskenyt jalkansa suuren Schreckhornin selkään. Hän oli jo kauan ollut varakas mies. Naimisissa olevilla tyttörillä oli omat kukoistavat majatalonsa, pojat olivat taitavia oppaita "Karhu"-hotelHn palveluksessa, mutta siitä huolimatta teki vanhuksen mieli nousta yläilmoihin, tuohon pilvientakaiseen korkeaan maailmaan, missä hän kaikesta päättäen kerran löytäisi hautansa. Tänään tosin häntä harmitti, että hän oli lähtenyt liikkeelle. •— Naisen seurassa, joka kaikesta rohkeudestaan - .huolimatta ei ymmärtänyt vähääkään vuorille kiipeämistä) ja kaikeksi lisäksi vielä näin pahassa ilmassa — se ei ka töin tuskin. saHitliin vartiatta kä^ veliä hotellin puutarhassa, mitenkä hän voisi olla hengenvaarassa! Hänen täytyi miltei nauraa, niin hullulta se hänestä tuntui. Mutta hän pysytteli vakavana tuijottaessaan ympäröivään erämaahan. Tätähän hän juuri oli halunnut, ja sopivana hetkenä pannut arkeensa toimeeni Pois, kerran vain pois kaikesta siitä, mikä kammitsoi hänen elämäänsä', pois viileästä salonki-ilmasta, korsetista ja korkeakantaisista kengistä, alituisesta kaitsemisesta ja holhouksesta ja kerrankin toimia itsenäisesti ja olla vapaa ihminen. Ja vapauteen kuului myös vaara l Koska miehet uhmailivat vaaraa, vieläpä etsivätkin sitä^ niin miksikä ei hänkin? Oikeastaan ei häntä pelottanut niinkään. Hän>nousi pystyyn j a sapoi epävarmalla äänellä: " E i jokainen kivi osui Lähdetään vain eteenpäin!". Oppaat katsoivat toisiinsa. Aivan ollut hänelle vähääkään mieleen. Synkältä näytti niinikään toinen opas, Kaspar Wägi, punaposkinen, roteva nuorukainen, joka näytti miltei eläimellisen vahvalta uusissa suklaan-värisissä vaatteissaan; kukonsulka ha- helppoa ei ollut myöskään väsyneen tussa. , naisen seurassa lähteä kiertämään Hän, joka oli katolinen uskonnoi- toista tietä, joskin se oli vähemmän taan, tunsi omantunnon vaivoja sen vaarallinen, varsinkin .tällaisessa i l oista selville, ilmaisi isäntä, että tä- johdosta, että hän aivan vaslikään oli massa ja näin myöhään. Ja toiselta män paikan todellinen rahastaja on antanut jumalattoman yankeen dolla- puolen vaarallinen taival ei ollut pit- - • - i - - 4 . ^ r i e n vietellä itseään ja sunnuntaiaamuna lähtenyt Monte Rosalle kapuaa-maan, sen sijaan että hän. olisi mennyt messuun. Keskellä tätä 'salakavalaa sumua, joka vastoin kaikkia edellytyksiä oli noussut muutamia tunteja ennen au-eräs varakas nainen, joka harjoittaa suutta liikettä kanpungissa. .\ika määrättiin ja Williams poistui. Tämä tapahtui Mooren tietämättä päivää aikaisemmin kuin keskustelu hotellissa. Jatkuu. kä. Vanha Kristian vilkas» syrjästä kauniiseen suojattiinsa ja päätti vihdoin lausua jonkun sanan: "Rohkeutta häneltä ei puutu!" murahteli hän, ja Wägi sanoi painokkaasti nyökäten päätään: "Naisessa ei ole vikaa!" Hetken aikaa he seisoivat vielä epä- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1945-02-10-05
