Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 22, 1949

              LIEKIN ^
JATKORÖMAAOT
KIRJOITTANUT
V. VAINIKAINEN
pieni kylä oli laakealla mäkitpyryllä
kapean ruohistoisea lahden j^erukassa.
Kau:mpana maantiestä on puutarhan
'e-kellä harmaahirslnen talo, jonka val-loisei
ikkunalaudat eroittiiivat ympä­ristöstä.
_Pilialla, navetan' ja asuinra-keanuksen
välissä oh kaksi lehtevää
pihlajaa. Kolmas pihlaja, e^^
man pienempi, on riiheti nurkalla^ josta
dljelyksiä kierrellyt tie nousee pihaan.
Perttu pysähtyi riihen luokse. 'Hän
kohotti portin salpaa, mutUdkuminin-kaan
aukaissut i)prttia, vaan jäi nojaa-niaan
siihen ja katseleinaah ^paril­leen.
: V .•
Tuulen henkäys pani viljapellon lair
nehtimaan ja tot hänen sieraimiinsa
pellon tuoksun.
Västäräkki hyppeli fiiheh e3essä. Se
keikutteli pyrstöääh ja pyrähtt miltei
hänen jalkojensa juureen, ikäänkuin
olisi tahtonut tehdä tuttavuutta kotiin^
S3 palaajan kanssa. ,
Sitten hän käänsi hitaasti ja arkail­len
katseensa pihaan. Hän tunsi pel­koa
sydämessään, ettei vain koti olisi
jollakin tavoin vieraantunut ja muuttu-nut
hänen poissaollessaan. ,
Mutta hänen pelkonsa oli turhaa.
Kaikki näytti olevan entisdlään tuos­sa
hänen edessäaSi muutaman kiven­heiton
päässä. Hän hengähti keventy-nein
mielin. -
Äsuinrakenöus, pihla^t, navetta,
omenapuut, kaivo,- aitta, liiteri . . .
Ja siellä on Esteri, h^nen oma Este-rinsä.
. . '
Kyyneleet sumensivat. hänen näkön­sä.
Koti, Tämä on hänen kotinsa jos­ta
raskas onnettomuus oli eroittanut
hänet viideksi lohduttomaksi vuodeksi.
Pihasta ei/näkynyt liikettä. Tieten­kin
väki on töissä, Esteri muiden mu­kana,
sillä eihän emännällä o^Ie helpot
oltavat isännättömässä talossa. Jos
Esteri olisi kotona, niin ehkäpä hän
huomaisi Pertun tässä portilla ja rien­täisi
avosylin häntä vastaan.
Perttu muutti asentoaan. Hän kui­vasi
silmänsä takkinsa hihaan. Kuin­ka
tämä elämä saattaakaan olla ihmieel'
iistä. Se painaa ihmisdn syvimpään
aienniistilaan ja kohottaa sitten sieltä
ihmeelliseenr onneen,.
Vapisevin käisin hän aukaisi portin
ja astui juhlallisesti pihaan.
Mikä jälleennäkemisen riemu tä3rtti
liätien mielensä. Kaikki bn tuttua, ko­toista,
rakasta. Ja tämän kaiken kes­kellä
elää hänen Esterinsä.
Hän koputti tuvan ovelle, mutta vas­tausta
ei kuulunut. Jännityksestä pu-notta\
in kasvoin hän astui sisään.
~ Päivää taloon. Hän silmäsi no­peasti
ympärilleen ja pysähtyi oven
suuhun.
Esteri seisoi peräpenkin luona.
Kukaan ei vastannut Pettmi terveh-
«Jykseen, mutta hän ei näyttänyt huo­maavan
sitä, silmäsi vain nopeasti ym­pärilleen
ja jäi katsomaan Esteriin.
^ Päivää . . . päivää . . . .
Perttu astui vakain askelin, ojenne­tuin
käsin ja palavin silmin Esteriä
t(Ati.
— Minä olen palannut . . . vthdoin-
Tuvassaolijat ervat kyenneet sano-sanaakaan:
- - •
Esteri katsoi maahan ja (djensi Per-ttJlle
kylmästi kätcnÄ.
^ Sinä ; hiinxni oma vaimoni,
kerttu kaipasi hänen liatsettaan ja
^tui toisella käddTäan bdlästi hänen
ivoihinsa.- - - . ^ v - • ^ - . >
' - Esteri :
:Mutta Esteri tempasi itsensä irti ja
perääntyi. ,
— Ei, älä koske minuun. En tahdo-
_ Perttui jähmettyi paikoilleen.
— Sinä . .Esteri. . -
Jaakko koetti pelastaa Esterin kiu­sallisesta
tilanteesta huomauttamalla,
että kovinpa yllättäen Perttu tulikin,
mutta kukaan ei huomannut hänen sa­nojaan.
Maria ei vöinu pidättää kyy­neleitään.
Mieheniija vaimonj näiden
papin Jumalan kasvojen edessä uskolli­suuteen
varinottamien aviopuolisoiden
kohtaus oli hänestä hirveä. Heidän
kumpaisenkin raskaat rikokset, toisen
murha ja toisen lankeemus, näyttäytyi­vät
nyt oikeassa^ valossaan. Vanhus
olisi tahtonut sanoa jotakin noille syn­tisille
ihmisräukoille, mutta hän ei saa­nut
sanaakaan vapisevilta huuliltaan.
Perttu ei voinut kääntää katsettaan
Esteristä. Molemmat olivat mielenlM*-
kutuksesta aivan kalpeita. •
— Sinä et tahdo. Mitä et tahdo?
Esteri, miniln vaimoni, puhu jotakin
' * . ' • • - *
Mutta hän ei saanut vastausta. Es­teri
painoi kätensä,kasvoille©n. Hän oli
pakahtumaisillaan.
— Esteri, miksi et puhu? Pertun
ääni. oli hellä. Hän yritti tarttua Es­terin
kät^n, mutta Esteri purskahti
parahtaen itkuun ja juoksi nopein as­kelin
ulos^
Hätääntyneenä Perttu aikoi lähteä
hänen peräänsä, mutta hillitsi sitten it­sensä.
Hitain liikkein hän asetti laii-kinsa
naulaan ja vaipui synkkänä pen­kille
istumaan.
— Olet siis palannut, huomautti M-i-ria.
Hän näki Pertun tuskan ja olisi
tahtonut olla hänelle hyvä ja ystävälli­nen.
;
Kesti kauan ennenkuin Perttu vasta­si.,
— Niin olen. Lyhensivät tuomiota.
Minulla olisi sinulle jotakin ker- puhuttiin pahaa.
kaan tiennyt, mitä hänen olisi 5anotta>
va.' • . '••'
— Puhu.
— Olet ollut täältä poissa viisi vuot­ta.
Älä unohda sitä, aloitti Jaakko
taas. . • —: ^
— Siitä ei ole pelkoa.
— Vaimosi ei voi unohtaa, että olet
murhannut, olet ollut murhan takia
vankilassa.;,
— Mistä sinä sen tiedät?
-— Kukaan tässä .kylässä ei unohda
sitä, oikaisi Maria. Hän olisi tahtonut
lähteä, mutta ei uskaltanut jättää mie­hiä
kahden.
— Vai niin . . . vai ei muka unohde­ta.
Perttu meni raskain askelin ikku­nan
ääreen, Josta pieni kylä näkyi ome­napuiden
oksien lomitse.
— Vai tällä tavalla asiat ovatkin tääl-
. l ä . ; •
— Sinä jätit tänne nuoren vaimon
. . . ja talon . . .itseäsi .paljon nuorem­man
vaimon . . .
Maria keskeytti, kun miehet eivät
näkyneet kuuntelevan häntä. Perttu
seisoi ikkunan ääressä umpimielisenä
. ja pahanteisenä, nyrkkiin puristetut kä-,
det kupeellaan. Jaakko istui sivupen­killä
ja naputteli hermostuneesti saap­paansa
korolla lattiaan.- Hänen kas­voillaan
oli uhmaava ilme.
Perttu ajatteli Marian sanoja: jä­tit
itseäsi nuoremman vaimon. Mitä­hän
se merkitsi? Ja nyt häh muisti
nähneensä ulkona aidalla lapsen riepu­ja
kuivumassa. , , ,
— Puhukaa suunne puhtaaksi! Ja
voi teitä, jos sanankaan valehtelette.
Pertu kjläntjd nopeasti tupain päin
ja iski palavan katseensa ensin Ma­riaan
ja sitten Jaakkoon.
Maria vastasi. Hänen äänensä ei
ollut enää niin varma kuin äsken. Van­kilasta
palannutta ^miestä ei ollut hyvä
ärsyttää.
—- Asia on sillä lailla . . . sinun ri­koksesi
takia kaikki halveksivat Este­riäkin.
Häntä kartettiia>>, iaUiies^
rottavaa. Jaakko aikoi njrt kertaa
kaikki, sillä hän tunsi itsensä voimak­kaaksi
Pertun rinnalla, olihan Esterin
käytös ollut raskas isku Pertulle, mutta
Jaakko vaikeni kohdatessaan Pertun
synkän katseen. Puhuminen tuolle mie­helle
ei ole sittenkään helppoa. -
Maria huokasi raskaasti ja nousi is •
tuuneltaan. Tässä on nyt synnm pa.k-ka.
Ellei Jaakko olisi hänen poikansa,
niin jopa nuo kolme saisivat kuulla hä­nen
suustaan kunniansa. Mutta nyt on
pakko vaieta. Esteristä hän ei välitä.
Olisi oikem, jos Perttu antaisi tuolle
lutkamaiselle naiselle oikein miehen kä­destä.
Koskaan Maria ei ollut voinut
sietää Esteriä ja monasti hän varoitte­li
poikaansakin tuosta naisesta, mutta
turhaan.
— Mikä teitä oikein vaivaa, ihmi­set?
Pertun ääni oli sellainen, että ky­symykseen
oli vastattava
— Sinä olet ollut viisi vuotta vanki­lassa,
aloitti Jaakko ikäänkuin koetel­lakseen,
voisiko hän dikä sittenkin sa­noa
totuuden, mutta Perttu keskeytti
hänet.
— Nim olen. Viisi vuotta. Ja sillä
olen sovittanut rikokseni. Kenellä­kään
ei ole enää o&eutta osoittaa mi­nua
sormeUaan. Käsitättekö? Olen
yhtä kunniaUinen ihminen kum tekin.
— En tarkoittanut sitä.
Kysyn uudelleen, mikä teitä vai­vaa.
Miksi kukaan ei vastannut tcr-vdidykseeni?
Miksi ^teri juoksi
ulos? Miksi? Miksi?
Perttu di noussut^scfeomaan ja kat­soi
tiukasti Jaakkoon, joka «todella-
Esteri on viaton.
Sanottiin, että hän ori vaina-jan
rahat. , :
—• Vai niin.
— Tämä talo on kuin klrpiiksen-alainen.
Kamalat kärsimylcset' alkoi­vat
nuorelle vaimollesi. Velkojat pii­rittivät
taloa kuin susilauma. Vaina­jan
omaiset himoitsivat tätä tilaa-
Perttu tunsi taas syyllisyjrtensä. Hän
ei ollut voinut kuvitellakaan, että hän
on tuottanut Esterillekin kärsimy^iä.
—^ Jaakko tiesi, missä on rahaa.
— Tukin niillä velkojien suut, vaikka
rahat olivatkin . . .
— Sano vain, mitä rahoja ne olivat.
— Murhatun miehen rahoja.
Mutta siitä huolimatta kelpasivat
ihmisille.
, — Kelpasivat.
— Rahoissa ei siis ollut mitään vi­kaa.
Jatka. ^'
Jaakko vaikeni itsepintaisesti. Maria
katsoi asiakseen jatkaa.
— Afnoa, johon vaimosi voi luottaa,
oli minun poikani, Jaakko.
—- Vai nihi.
— Jaakko pyyi täällä ja hoiti asi­oitasi,
vaikka sai osaks^n^ kyläläisten
vihat. Vainajahan oli ri&~;ja kun­nioitettu,
ihmiheil.
^ Mistä sinä hänen kunniansa. tie-dätF
'-.y
Rikas hän aäna^^ .
: — En& Esteri... . . v
Jaakko liin^ Jidpoti^^
tiiuden tonmistaniinend
LAUANTAINA; UHCAKUUN 22 PÄIVÄNÄ,- 1949
kaan ole mahdollista. - Hän - puuttui
puheeseen, ettei Maria pääsisi sekoit­tamaan
asioita. ,
—-Me olimme täällä kahden. Esteri
ja minä,, ja kaikkialla meitä viilattiin.
Saat kiiltää meitä, etteivät naapurit
ryöstänieet sinua putipuhtaaksi. Sinä
itse olit poissa, olit ikäänkuin kuollut
meille kaikille.
— Kuollut. Vai kuollut?
Perttu hymähti pilkallisesti. Hän
ei ole ollut lähelläkään kuolemaa. Veri
on l^ko ajan kigrtänyt kuumana hä­nen
suonissaan eikä mikään kyennyt
lannistamaan hänen elämänhaliiaan.
Elleivät vankilan ristikot olisi olleet
niin vahvat, eivät ne olisi kyenneet
pidättämään häntä,
— .arveltiin, että saisit elinkautisen-tuomion.
— Puhu valimostani.
—- Mitä minun on puhuttava hänes-t
ä ? ; , ;
Jaakko ja Maria vaihtoivat salaa
silmäyksen. Tietääköhän Perttu jota-
•kin.,..-.'.- .. ,
— Miksi Esteri meni" ulos?
— En tiedä, Jaakko vastasi nopeasti
ja ^ Maria vahvisti hänen^ sanansa huo-mattamälla,
että kukapa toisen ihmi­sen
asioita niin varmaan tietää.
Perttu kääntyi hitaasti Jaakon puo­leen.
Hänestä noissa ihmisissä on Jo­takin
valheellista. ^
— Sinä tiedät sen. Perttu kohotti
voimakkaan nyrkkinsä. Puhukaa. Ja
varokaa valheen sanaa.
Maria pudisti salaa Jaakolle päätään,
mutta tämä ei huomannut sitä. To­tuutta
el voida ainakaan nyt kertoa
Pertulle, sillä siitä saattaisi olla seui
rauksena uusi verityö. Pertun täytyy
ensin kotiutua ja tasoittua.
—-Perttu, sinä et ymmärrä naisia.
Olit kauan poissa ja nyt ilmestyit yh­täkkiä
tänne. Esteri tarvitsee aikaa
tottuakseen sinuun. Ethän ole viiteen
vuoteen koslkenut häneen. Kaikki päät­tyy
hyvin. Jumala kyllä pitää siitä
huolen. Luota- siihen. •
Vastaus teki Pertun mietteliääksi.
Maria aikoi laittaa huivin päähänsäi
mutta huomasi kipidyksiss^än rutis­taneensa
sen. Hän laskosti sen ja
kiersi rullalle. Se on totta, .että jos
Jumala sallii, ? niin kaikki päättyy hy­vin.
Vanhus oli saavuttanut levolli­suutensa.
Hän nousi ja rupesi teke­mään
lähtöä.
— Niin Perttu. KLaikki .päättyy
hyvin . . .voit olla siitä varma, ^
— Eikö mitään muuta? Eikö seo
enempää?
— Mitä muuta sinulle vielä pitäisi
olla?
Pertusta tuntui yhä edelleen, että
nuo kaksi, äiti ja poika, salaavat hä­neltä
jotakin. Hän siirtyi toisen ikku­nan
ääreen ia näki lapsenrievut kuivu­massa
aidalla. '
— Tuolla ulkona on lapsenriepuja
kuivumassa . . . .
Marialla oli heti vastaus valmiina.
Lapsi on palvelustytön, Leenan.
— Menkää..
Jaakko otti lakkinsa ja meni taak­seen
katsomatta.
— Maria.
Perttu kääntyi äkkiä ikkunan ää­restä
ja tuli vanhuksen luo.
— -Kenen sanoit lapsen olevan?
— Poikani Jaakon. Häpeä tun­nustaa.
• • . ,.
-^PiAu totta.
- r - -Vaikka vannoisin.
— Entaäiti? fr^-" -
— Johan sen kuulit. Palvelustyttö
SIVU 7