Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 25, 1948

              BW York on tänä vuonna ehtl^
oden ikään. Niinpä IMafahatl
oklynin, Bronxin, Queensin ja
i« V. 1893 tapahtunutta yh-
L juhlitaankin tänä "kultaise-uotena"
asiaankuuluvin perin-ihlallisuuksin.
Jo tuona mai-lonna
New York oli Yhdysval.
n ja tärkein kaupunki. Xjt
:ia voidaan hyvällä syj^ljä pj.
nan pääkaupunkina, jossa pu.
isinaa eri kieltä ja johon on
Yhdistjnieiden Kansakuntien
joden juhlallisuuksia vietetään
Dden. Tuoreessa muistissa on
[elia Idlewi'ldin lentokentällä
ahava lentonäytös, joka seb'a
iihin. Lukemattomat ovat
liset tilaisuudet — muotinäv-raadit
jne. Huomattavimpien
kuuluu parhaillaan Grand
ilatsissa oleva näyttely, jossa
Iisisti esitetään kaupungin lai-nintaa
Suur-New Yorkin asuk-rväksi.
Näyttelyyn osallistu-
[jaloktmta, poliisilaitos ja mo-
, yhteensä 102 kaupungin \\-^
uä asuntoon.
hän on ollut sairas pitemmän
jimitin hänet tänne asuman
ijan minkä Steve oli toisessa
äitinsä: luona, Eileen levotto-ri
keittiössä. Mieli oli vielä-ttynyt
miehensä kotiintulosta,
että Steve rakasti häntä, oli
it raskaan taakan hänen sy-i.
Nyt odotti hän jännityk­sen
suhtautumista omaan äi-
1 ovi aukesi hiljaa ja Steve
an poikki vetäen Eileenin lä-iSileen
katsoi kysyvästi häntä.
— tämä —", Steve sopersi,
i kuin unta. En jaksa uelä
aikkea."
etkeksi, olet muutenkin väsy-loi
Eileen levollisesti.
:ui ja Eileen istui toiselle tuo-
1 vierelleen.
ninun äitini on vielä elossa ia
minun siskoni!" hoki Steve.
LO toivonut toisin?" Eileen ky
pitkä äänettömyys. Sitten
soi kauan vaimoaan ja sanoi
asti:
ajattelen sitä ^«^133, niin se ei
1 olisi parempi kuin näin. Si*
ä kuulumme yhteen. Mennei
le kysymykseen. Äiti —sa-i
oudosti hänen huulillaan, "on
kaiken, näitten pitkien vuosien
Meidän on/tehtävä hänen elä-a
onnelliseksi ja meidän tule-i
ta5^yy turvata Bobbien sel-
:ohtaloIta mikä orvolla olL^i.
iiti saa asua tässä meidän ltu>-
ämät«lo> olisi kuulunut hänelle
sitten."
et tunne mitään katkeruutta
itaan, kun ei hän aikaisemmin
aan ilmaissut?"
nuuta kuin sen vuoksi, etu
inut aÄittaa häntä, sen sifaaa
täydyin niin tyhmästi. Mutta
n lopuksikin tämän hyvin iär-
Jos en olisi kovan koulun
jlkenut tähän onnen päivään,
en olisi koskaan sicltmrauhaa
f
)li puhunut miettiväsii ia
ly piili suupielessii katsoessaan
naista vierellään. Eileen hy-iis,
ja se pieni ymmärtaväinea
pyyhkäsi pois katkeran men-
I ja samalla osoitti tietä uu-cUisempaan
tulevaisuuteen.
toppu.
4C
<
< ! i
<: i,
<:
.VI. -
Päivä oli yhtä rikas mielenliikutuk-sista
kuin sitä edeltänyt yökin. Kello
puoli seitsemän jätti Rourke haavoittu­neen
varakreivi Des Trebesin kunnian
kentälle; kello seitsemän ja neljäkym-mentäviisi
istui hän rautatievaunussa
rallista elintä. Atomienergiaa käsittä­vä
näyttely antaa erittäin havainnolliset
kuvan, uuden atpnnikaude;i.. mahdolli-suiisista.
.Oma osyutepsa on njyös mur
seoilla ja kirjasti»ii^^ jotka. esittelevät
(jroia, vuosikymmenieB aikaiia koottuja
hötoriallisia aarteitaan.
Siirtolaisten'oisuös Suur-New Yorkin
keittämisessä tuod|^kn, myös esim ar-
[. \j9kkaalla tavsdla.. T a ^ ^upung^
:V iiihestyvästä 244 -viera^ielj^ sano-
. malehd^tä on näet 27 lehteä yhteistoi-mianassa
Öminon Council för Ameri­can
Unity'n Jtanssa. pitänyt huolen tä-
: mäi lärkeän tekjj^ vaJottamisesta. II-
^> n}i>käy;;inin; se seikka, että viimeisen
|I-'rpuolen vuosi^^ Ata^erikkaan
siirtolai­sesta
suurin osa on saapunut New Yor­kin
- satamien _kautta., , /
.Myös kti^^taan- vieraskielisten saho-
. mälfihtien toimintaa, Ja eräästäkin jdis-teesta
saadaan selyiile,-*ttö 2
new..yorkiiaiiu h&<^ näitä lehtiä, —
nimikään, että New Y ö r k ^^
lehtiä kokonaisa 29 eri kielellä. Vie-'
raskielisiä päivittäin ilniestyviä sano-malehtä
on 28. Viikottain.— tai kah­desti
tai kblmsbtiviiko^ ilmestyviä
khtia on 57, kun taas äikakaiislehtiä on
159. Nämä lehdet kuuluvat kaikki
amerikkalaiseen elämään, ja niillä on
tärkeä tehtävänsä oHa siltana arnerik-kaläisen
elämänkatsotftuksen ja vasta
öiaahan säapuheeh srirtbTaisien välillä.
Enemmän kuin viisi miljoonaa New
Yorkin asukkaista on syntynyt iilko-niailla
tai äinakiö lilkomäaläistä syn-
• typerää. Yhdessä he tekevät työtä,
ajavat subway-janissa, kulkevat kaduil­la
ja istuvat lähekfkäin elokuvissa ja
teattereissa. Yhdessä vanhojen ame-
" rikkalaisten kanfea he ovat tehneet New
Törkista sen niikä se nyt oh. Yhtä suu­rella
innolla kaikki bVat ottaheet osaa
sivistykselliseen toimintaan, hallitustoi-Ä
ja töolliseeÄ elämSän. ' Mainitta-
. , Voon miiiit6n,^'että NeW Yörkm poi^tti^s-
' taH W ^ ; Ö T ? 5 ^
muuta li€SWypTld^ syntynyt
idkoin^Ia. Samaten entinen .pormes-t
i i Fiorellö iJa .Ci^irdia--4ii^
me miljoonaa tiew "yotkiliaista; — siirtö-laisvanhcmpien
poikia.
Tässä New Yorkin vieraskielisten sa-
_ pomalehtien ja^ Ojmmon Cöuncilin |ar-
, iestämässä julisteessa, jossa yhmpaiiSi
loistavat sanat "Americans w\ll — Im-migrants
Airoon mm. Franklin D. Roo-
. scveltin muistettavat sanat: "Kansam-
, roe on kokoonpantu nronkta kansalli­suuksista,
monista iroduiSta, monista us-
, annoista — se on koottu yhteen yhte­näiseksi
kokonaisuudeksi vapauden ja
tasa-arvoisuuden yhteydeksi." Samaten
muistettavat ovat pres. Wilsönin aikana
sisäasiain sihteerinä olleen Franklin K .
, Lanen sanat: "Amerikan alttarilla olem-
^ v-annoncet vain yhden asian . . .
Olemme luvanneet "antaa tnaaHmklle t i ­laisuuden
havaita, kuinka paljon hy-
^ voidaan koota >ri txmhtA ja kuinka
J^tcnäiscksi ön saatit seh voima, —
«^inka vakaa Ja va»kktifwitön'bn fiett Ijif^ elämä,^ j e k i ö» 3 ^ ^calisa** —
Tällainen on vk*Ökfii*«li4ciiabtä»
. '"f^t^- SekeitMifidä^gampSiaäit^
gista, jossa eri MMtn icloh^t ^.y^itlessS
- kunnioittavat-jumakansa }a paJ-,
. * *^«ftita«n - Se tddbta«, ett* V h - '
. • f toteutettavissa. — Coinmon Counv
ma_tkaUa Marseilleen — onnellisena
miehenä, sUlä hän^ei ohit yksin . . .
Neljännestä vailla yksi samana päi­vänä
astui hän pieneen Tabarka-nimi-seen
höyrylaivaan, joka kulki Välimerel­lä,
ja puolta tuntia myöhemmin seisoi
hän peräkannella reelingin ääressä ja
katseli kuinka hän vähitellen loittoni
yhä kauemmaksi rakkaimmastaan.
Marseillen satama pieneni pienene­mistään
,viivat sumenivat ja sulivat toi­siinsa.
Koko Ranskan rannikko vetäy­tyi
taaksepäin, kunnes se näytti vain
matalalta pilvipeitteeltä Vesinaköpiirin
yllä. Nyt oli jäljellä vain sininen-me­renpinta
sinisen taivaan alla, vaahtoava,
valkoinen vanavesi, kirkuvat lokit, Ta-bärka
suunnaten kiilkuaan eteF^n, ja
hänen vaimonsa muisto, sellaisena kuin
hän viimeksi oli nähnyt tämän vain joi­takin
minuutteja ennen läftÖa —- lois­tavin,
kostein silmin ja vavahtelevin, pu­naisin
huulin. ,
surmaisi, jättäen kentän-V9paäksi kiah-teen.
suqnta^n. .
Rotnke nauroi tälTeajati^selle, hiin
uskottavalta kuin se hänestä iÄ3fttikin.
"Antaa heidän yrittää'*, sanoi hän
ääneensä. Ja äkkiä luopuen odotta­masta
unta meni hän ylös kannelle.
Hänen toinen julkinen esiintymisensä
Tabarkan kannella tapahtui auringon­laskun
'.aikaan, ja kun hän sinne men­nessään
sivuutti erään kulmauksen,
syöksyi hän melkein eräänä nuorenpuo-leisen
mieshenkilön syliin — lihavah­kon
englantilaisen, jolla oli punakka hi­piä
ja lyhyt! piippu suussa. Miehen tyl­sä
katse ilmaisi säälimättumästi hänen
maaran»
' YorVäXJoJden AhniVcrsary.
"Yhdeksänkymmenen päivän päästä^
rakas poikani . . Voi Terence, jos smii
petät minut . . . "
" Rakkahin, yhdeksänkymmenen, päi­vän
päästä olen minä Rangoonissa . . . "
.Aivan kuin tyydyttääkseen sydämen­sä
nälkää ponnisteli hän nähdäkseen
mahdollisimman kauan, ' maan, missä
häneft vaimonsa oli. Vihdoin hävisi se
näkyvistä, ja hän teki ensinrtmaiseh tie­toisen
liikkeensä — sipaisi kädellään
siMiään, hiiökäsi ja kääntyi pois.
Kyynäspäillään raivasi hän itselleen
tien kansainvälisen matkustajatungok-sen
läpi.ja meni alas hyttiinsä saadak-
• seen hetkisen nukkua, sillä hän tunsj
olevansa todellakin unen tarpeessa, mut­ta
unen asemesta makasi hän avoimin
silmin ja ajatteli kaikkea, mitä hänen
täytyi tehdä, ja kaikkea, mitä hänen
täytyi varoa. Des Trebes muodosti
tumman ja uhkaavan taustan kaikille
muille vaaroille, jotka väijyivät häntä,
sillä hän ei suinkaan imarrellut itseään
sillä, että olisi vetänyt viivan vara­kreivin
laskelmien yli. Hän oli päinvas­toin
melkein tuskallisesti tietoinen siitä,
että ranskalainen oli valinnut nuo nau­rettavat
leikkiaseet, ei senvuoksi, että
hän,tahtoi säästää vastustajaansa, vaan
senvuoksi, että hän itse pelkäsi." Irlan­tilainen
oli tunnettu melkoisen taitavak­si
aseen käyttelijäksi, oli se sitten mitä.
laatua tahansa, kun ranskalainen sitä­vastoin
oli sangöi huono ampuja. Suu-rinönan
osan voitoistaan oli hän saanut
miekalla, ja joskin önnellraen sattuma
elÄä olisi voinut saada aikaan, että
hänen olisi onnistunut ampua Rourke
kuoliaaksi jollakin voimakkaammalla
aseella, olisi hänellä itsellään ollut suu-
.rempi vaara tulla tapetuksi tai ainakin
niin vaikeasti haavoitetuksi, että hänen
täytyi jättää mielestään kaikki ajatuk­set
Tulenliekistä. Jos Rourke ei olisi
ollut kylliksi kaukonäköinen suostuak­seen
kaksintaisteluun pistoleilla, olisi
juttu luultavasti saanut toisen lopun.
Irlantilainen aavisti muuten, että rau­nioituneella
varakreivi Des Trebesillä
oli vielä nuoli jousessaan. Jos onneton
kohtalo teki tyhjäksi hänen suunnitel­mansa
Tulenliekin suhteen, saattoi hän
sangen hyvin yrittää lohduttautua ma-damttie
Rourkcn, prinsessa de Grand-licun
rikkauksilla. Mutta hänen kosin­tansa
t»He asettuisi vakava este, jos
kosittava sattui oleJnaan sen miehen
fcski, /onka hän oli tappatiut kaksin-lakÄlttSÄ.
' iToiscita pooJen ci mikään
msi hetponpam \mn ahtaa Rourkcn
illoJscna jatkaa' matkaansa 'kohti mää­rättyä
päänrääräänsä, kunnes hän jossa­kin
tuntemattomassa Afrikan tai Aa­sian
osassa'saisi niskaaasa palkatun sa- *
lamurhaajan, joka hänet yllättäisi ja
Viha kiehui Rourken ^uoi^issa, ja hän
pysähtyi sulkien tien nuorelta miehd-tä.
Tämä se siis oli, jonka tehtävänä
oli vakoilla häntä!
'^Hyvää Utaa", sanoi hän kylmästi,
silmäillen arvon herra Glynniä kysyvin
katsein, joka oli omiaan lisäämään tä­män
hämmennystä ja hermostuneisuut­ta.
"En toivottavasti satuttanut teitä,
mr. Glynn?"
"Ette — /ette ollenkaan^ änkytti
englantilainen, "ette vähääkään". Ifön
. v0kuili'Rourkeri oikealle ja va^mmsdle
puolelle, mutta kun häh" huolmasi, ettei
ollut muuta mahdolibuutta päästä pal­kalta
kuin perääntyminen, tuli hän ai­van
pyörälle päästään. "Te — ei kai
teillä sattumalta olisi tulitikkya?" ky-
^ häh epätoivoissaan.
"Mahdollista kylläkm", vastasi Roiir-ke,
"mutta vielä en^ ole sitä tavannut.
Ja jos olisinkin, voitte olla huoleti siitä,
että se ette ole te eikä liioin Des Trebes.
Suoriutukaa nyt matkoihinne ja mietti­k
ä ä— mitä tarkoitan. Hyvää yötä."
Hän pakkautui miehen ohitse, joka
kalveten tuijotti itseeni puutuvan itse-hillintänsä
takia. Mutta osoittautui
kuitenkin, ettei hänellä oikeastaan ollut
itsensä suhteen mitään moitittavaa, sil­lä
hänen sanansa saivat nuoren G\yn-nih
. pysyttelemään koko loppumatkan
kunnioittavan välimatkan päässä hä­nestä.
He tapasivat toisensa'enää vain
kerran, joiloin englantilainen käyttäy­tyi
ihailtavasti rotunsa käsityskannan
mukaan — kohtasi Rourkeh tutkivan
katseen osoittamatta pienintäkään tun­temisen
merkkfä, mittasi häntä kiireestä
kantapäähän sillä kuolettavan ikävys-t^
rneellä ja välinpitämättömaOä ilmeellä,
joka pn tunnusmerjkillinen hyvältä per­heestä
ja yhteiskunnallisesta asemasta
lähtöisin olevalle liuönoii kasvatuksen
saaneelle brittiläiselle nuorisolle, ja as­tui
tyynesti eteenpäin.
Rourke katsoi hänen jälkeensä hy­väksyvästi
hymyillen, mikä lievensi hä­nen
silmiensä vaarallista hehkua.
"Pojassa on joka tapauksessa ruutia",
ajatteli hän ilman vastenmielisyyttä.
"En lainkaan epäile, että hänestä voisi
tirila jotakin^laatuunkäypää, ellei hän
olisi se, mik^i hän itse itsensä oh tehnyt
— whiskyn orja."
Huolimatta tästä h3r\'-JVsymisestä vä­syi
hän kuitenkin pian ...r. Glynniin.
En.sinmiäisinä maissaolonsa päivinä hu­vitti
häntä hienokseltaan se, että hänen
kintereillään aina keikarimainen nuori
crjglantilainen, joka peittelemättä osoit­ti
mielenkiintoa hänen henkilöään koh­taan,
mutta ennenpitkää kävi tällainen
•'varjo" melkoisen rasittavaksi miehelle,
jolla oli tärkeitä asioita ajateltavana,
ja toisen päivän loppupuolella menetti
Rourke kärsivällisyytensä.
Hän oli koko pitkän, kuuman päivän
harhaillut ylt'ympäri etsien tietoja
Chambretista, ja vasta illansuussa on­nistui
hänen saada iialuamansa tiedot.-
Hän kiiruhti takaisin^ hotelliin^, .piti huo-kn
siitä, että,hänen tavaransa tulivat
varmaan säilöön hänen epämääräisen
potssaokmsa-ajaksi^ pakkasi mitä hän
viUttämättömästi mukaansa tarvitsi ja
meni sitten alas ravintolaan syödäkaoen -
aikaisen aterian.
Syödessään lieiitäiuS näki hän jalo-
. isukuiseS mr. Bertien stiiiokingiin piiet>
tiuiä -ja ilmeisen hernujstuneena seiso­van
ovella ja sihnäUevän uhriaan. Se
seikka, että Rourke söi päivälista mat-kapukuisena
ja katsoi usein kelloaan,
oli kylliksi vakavasti häiriinnyttämään
englantilaisen tyyneyden. Rourke nä­ki
edelleen hänen antavan^eraälle vahti­mestarille
joitakin määräyksiä, joflca
saivat tähän eloa, minkä jälkeen Hän
istuutui pöydän ääreen lähelle Ulko-ovea,
tilasi lasin abstinttia ja maisteli
nauttien juomaansa, keskittäen ta!k-kaiavaisuuterisa
Röufkeen ja oveen. ^
kourken kärsimättömyys kiihtyi, j*a
lopetettuaan ateriansa ja maksettuahan
vahtimestarille astui hän päättäväisesti
jalosukuisen mr. Glynnin pöydän luo,
pysähtyen siihen. /
tlän tuijotti vaitioUen nuoreen mie­heen
samalla sormillaan marmoripöytää
rummuttaen. Glynn katsahti ylös ky­syvin
ja melkoisen peljästynein katsein,
jonka hän turhaan koetti tehdä rauhal-liseksij
kohtasi toisen vakavan silmäyk­sen
ja pani meirkille hänen tiukasti sul-
. keuti^neet huulenpa.,^
•r ''Äimä — minä —", änkytti hän,
N "niikä teitä vaivaa? Miksi en saa cila
rauhassa?" f
"Olen ajatellut", sanoi Rourke reip­paasti
välittämättä toisen sanoistn, "että
herättäisi mielenkiintoanne ja ^ eäbi
teiltä paljon vaivaa, jos saisitte tietää,
ettämatkustan Biskraan iltajunalla. 'Se
lähtee kymmenen minuutin kuluttua,
minkä vuoksi minä, ikävä kyllä, en saa
nauttia seurastanne tällä matkalla." .
"Ettekö luule, että tunnen teidät?"
vastasi Glynn niin välinpitämättömästi
kuin suinkin mahdollista.
"Sitä en luule teidän tekevän, poika-m
seni.
"En tahdo väittää, että tunnen mi­tään
haluakaan siihen."
" E i , sen uskon kyllä", sanoi Rourke
lyhyesti.
Äänensävy oli niin tarkoittava, että
nuori mies punastui suuttumuksesta. .
"Minä en pelkää teitä, ymmärrätte­kö",
sanoi hän, rohkaisten itsensä, "^e
ette tietenkään matkusta Biskraan,
muuten ette olisi sitä sanonut. Mutta
jos teette sen, laitan kyllä niin, eitä
matkustan perässä seuraavalla juna'lla
— minä ja Des Trebes."
"Todellakin? Hän on siis myöslcin
Algierissa?"
"Odotan hänen laivaansa minä het­kenä
tahansa, jos tahdotte tietää." Rolir- .
ken hymyilevä halveksinta ärsytti öuOr-ta
miestä ja teki hänet varomattomak­si.
"Teitä jon kyllä huvittava kuu(la,
että olette kirottu aasi — jos todella­kin
aiotte 'JBiskraan. Joslcin minä än- .
nan teile kahdentoista tunnin etumat­kan,
niin ette- voita sillä mitään, sillä
minä tiedän minine menette ja että etsi-männe
ei ole siellä. Jos tahdotte nou­dattaa
yksinkertaista neuvoa, niin kään­nytte
heti paikalla takaisin, sillä tulet­te
joka tapauksessa palaamaan tyhjin
käsin. Minulla ei ole mifaän vastaan
kertoa teille, että Des Trebes ja mini
aiomme siepata tuon rubiinin ja että
me tiedämme missä se on. Te vain
suotta vaivaudutte sekaantumalla g;si-aan."
^
Totuus puhui absinttilasin pohjailta.
Rourke kohotti kulmakarvojaan ja
päästi raatalaäänisen vihelyksen, sillä
hän näki, että Glynn ainakin itse uskoi
mitä oli sanonut.
"Vai niin, vai niin on asian laita?
Ihailen avosydämisyyttänne, poikaseni,
mutl^ olkaa varovainen älkääkä^ptduiko
t^hi-^mmoe. . Pelkään, että myöhemmtn
-katuisitte 'suulauttanne. Mutta, sana
sanasta; käsityksenne mukaan ollette ,
'te dllut-jak»niellnen antaetsannc mimil- .
-le kuten.aiv^.oikdn sanoit€«yksinker-'
täisen neuvon,,ja' vastapalvelukseksi /ya- '
roitan minä .teitä antamasta Des iTns-:
besin tietää,-että olette otlut niin vilpv> f
•4
•i
i
r 3
•«»•VJ
L.\0ANTAiNAV S Y Y S K U U N 25 PXIVANX, 1948 SIVU 5