Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 1, 1940

              .4- .7 J Jm
Näköala Konniveddtä, Kymen yläjuoksun varrelta.
Kirj. EGON ERWIN KISCH -.v
ROUVA Bergmann tavattiin asun- • Polanskin tavarat ja aikoneet pidät-nostaan
murhattuna ja ryöstet- tää hänen äitinsäkin: Mutta rouva
tynä kello viisi iltapäivällä, ja epä- Polanski oli pyörtynyt kuullessaan
luulot kohdistufvat heti palvelusty- kauhean uutisenja kun ensinnäkin
Con sulhaseen. (Talonmiehen vaimo oli selvää, ettei murhaaja ehtinyt
oli nähnyt hänen lähtevän talosta käydä kotonaan lyhyenä aikana mur-kello
kolmen ajoissa.) Kello kuusi / han ja pidättäm.isen välillä, ja kun
oli sekä palvelustyttö että Franz Po- toisekseen kaikki t^on asukkaat va-lanski
pidätetty ja tuotu rikospolii­siin.
Reportteri ei jäänyt odotta­maan
alustavien kuulustelujen päät­tymistä,
kun ryöstömurha on kysees-j
a . . . toistelee hän M j a a m i d f eä
R^östö^mlittlja^
' Ehtaahan:vastaisi,- jos suoraan ky-sjdsi.
.- ' ' •
— Kuinka^k^^ teidän poikanne
on pitänyt seuraa rouva Bergman nin '
palyelustytoh kanssa? Kuinka kauan,
hän jo ehti olla työttömänä? °
. . . Ryöstömurhaaja! Ryöstömur-haaja!
Franz Polanski, röuya Anna
Polanskin... " • • .
Ei mahda mitään! Reportteri sa­unoo
hyvästi, muovaa tylsän laliseen,
että ei hän tahtonut vaivata, matta
hän vain ajatteli, että ehka rouva "
Polanski olisi.voinut kertoa jotakin,
joka olisi auttanut hänen poikaan-^
• sa. •.: \ •
Silloin äiti taas havahtuu."
•-— Auttanut? . ^. Ja minä en tahdo
häntä auttaa! Hän ön ryö^tömurlvia-ja,
on murhannut rouva Bergmannin
ja ryöstänyt koristeiet. Tietääkö nuo­ri
herra, miksi sellaista sanotaan?
Ryöstömurha se oh, ja se pannaan sa­nomalehteen,
hyvä herra .'.. Kuinka
minäsitten voisin häntä auttaa? \'oi,
voi^ kun niinä voisinkin auttaa häntä,
• imm . p i i i i i m y m . ,n • häu On minuu poikani, minun a)noa
. poikani mutta kuinka mina voin
sin kanssa — minä köyhä pesumui- auttaa, köyhä pesumuija? Voi. voi,
j a . . . voi. herra Jumala taivaassa! minä menen asianajajan, luo, koetan
Kaksikymmentäviisi vuotta minä olen maksaa — kuinka minä voisin auttaa
pessyt herrasväelle, vielä en ole yh- pranz raukkaa, lapsiparkaa, sano­taan
lapsen riepua varastanut, en kaa se minulle, rakas nuori herra, sa-yhtääh
sukkaparia ole vaihtanut huo- nokaa!
nompiin, aina- olen katsonut, ettei Sanomalehtimies selittää, että voi
paidoissa hiansuut hankaannu rikki olla olemassa paljon lieventäviä asian-
— voitte mennä kysymään mistä haaroja, ankara puute esimerkiksi r..
paikasta tahansa. Ja nyt mmut lai- tai ehkä Franz ei ollut oikein . . . oi-tetaan^
sanomalehteen, kaikki ihmi- ^^in täysissä hengenvoimissa. Jos
set saavat hikea siitä . . . älkää panko hänellä esimerkiksi joskus oli sai-
Kustannuiliikkeemme kuvajaljenncs.
Kuva on otettu juhannuksen aikaan kello 2 yöllä.
sä, ne voivat kestää monta, tuntia.
Reportteri riensi sulhasen asuntoon.
Etsivät olivat juuri lähteneet sieltä.
He olivat tarkastaneet kaikki Fraiiz
niin paljon saaria, ja ne oliya^t niin
likellä toisiansa, että hänestä oli pe­rin
kummallista, kun hän ei jo aikoja
sitten ollut nähnyt niitä useita satoja.
Entä laivat sitten! Tuntui usko­mattomalta,
ettei hän ollut nähnyt
yhtä ainoata; purjetta. Hän.>muisti
selvästi merikartan,- jota hän oli tar­kastanut
ennenkuin lähti teryeysris-teilylleen.
Olihan Tj'yneenmereen
vedetty kaikkiin suuntiin käyviä; ai­koja
sitten vakiintuneita hÖ3nrylaiva-linjoja,
ja niiden välillä, niin AValdoS-ta
tuntui, täytyi vilistä lukemattomia
rahtialuksia, jotka välittävät suuren
valtameren rannoilla sijaitsevien lu­kemattomien
satamain x^älista liil^en-nettä.
Mutta sittenkään ei kolmeen päi­vään
ollut mikään keskejttänyt sen
äärettömän ympyrän painostavaa yk­sitoikkoisuutta,
jonka kfgkuksena ja
ainoana asukkaana hän aina oli. Kol­messa
päi\'ässä, arveii Waldo, hänen
oli täytynyt edetä rnitlaamaton tai­val.;
./ —\
Ja vielä kului kolme x^asyttävän
pitkää päiv^dä. Tuuli^oli t>'>Titynyt
hyvin heikoksi xirinäksi. Vene par­haiksi
liikkui, siinä kaikki. Juomavesi
oli iopu^. Muonavarat loppumai-sillaan^
AValdoa vaivasi edellisen
puute. • Hellittämättä paahtavaa au­rinko
lisäsi hänen tuskiaan. Hän le­vitti
pantterintaljansa perän ylitse ja
vetäytyi sen alle polttavia sateita
piilooQ, vinioa siellä, kumies pimeä
toi hu«ijennusta. ^
kuuttivät, että vanha pyykkäri aina
oli ollut mallikelpoisen ja rehellisen
muorin perikuva, etsivät jättivät hä­net
rauhaan määrättyään, että hänen
oli seuraavana päivänä ilmoittaudut­tava
laitoksella. "
Rouva Polanski oli n3rt tomtunut'
sanomalehteen, nuori herra, minä ru-
Jioilen Jumalan armon nimessä...
Repl^rtteri kir.oo päähänpistoaan
'käydä' katsomassa murhaajan äitiä.
Tässä nyt qp vanha vaimo, joka ei
tiedä mitäänmaailman menosta,
ijäyttää vielä menneen ihan sekaisin
ja rukoilee:
Älkäar' panko sanomalehteen,
pyörtymiskohtauksesta^ ja istui yk- : «^^ri^^ra, minä pyydän Kristilk:
sinään huoneessaan. Hänen suman­sa'olivat
kosteat, mutta hän ei kui-.
tenkaan itkenyt. Hän ei voinut it­keä
. . . miksi hänen olisi pitänyt it­keä?
Hän ei vielä ollenkaan voi kä­sittää
. . . kauhea onnettomuus on la-tunut
hänen ainoa lapsensa . . .
ei ihminen voi heti paikalla sellaista
käsittää, sitä täytyy saada ajatfeUa.
sen 'armon t ä h d e n . . . • älkää tehkö
sdlalstä häpe^ää minulle, ja ukko vai­najalle
. . ; Älkää pankö sanomaleh­teen,
voi, voi,"älkää laittako...
- Re^rtteri koettaa rauhoittaa hän­tä,
koettaa selittää, että se ei ole
oll«ikaan hänen* vallassaan, ei hän
voi sille mitään, jos laitetaan sario-malehteeh,
tällamen harvinainen" ta-
Mutta ei hän edes ajatelliSt sitä,/ paus. monenpalstan uutiiien,.. ryös-tuijotti
vain silmät kostema huoneen tömurha omassa kaupungissa , . .
nurkkaan. Hän ei kuullut kuinka
sanomalehtimies koputti ovelle, hän
ei huomannut, ktiinka sanomalehti­mies
astui huoneeseen. Tuijotti vain
kostein silmin nurkkaansa. Vierjis
kj-syi häneltä jotakin, muttei hän
osannut vastata. Ei hän ollut osan­nut
vastata mitään etsivillekään,
— Suokaa anteeksi, rouva Polansr
ki, mutta minä . . . minä, oleiti nimit­täin
sanomaleljdestä...
Silloin hänen tuijotuksensa katke­si,
katkesi äänekkääseeri itkuun. Hän
"Ryöstömurha" lannistaa vanhan'
vaimon ihan kokonaati. Hän käsit-tp,
kuinka mielettömiä hän pyj^ä,
ja jää taas tuijottamaan huoneen
nurkkaa kostein silmin. Hän puhe- Minuun Franz on sitten siinä tullut-lee
itselleen niidettä huiiletkaan eivät kin, lapsi raukka, minkä hän sille
liiku: * * mahtaa, hän on perinyt minulta.
niin, sitä se.on: ryöstö- Tämä on ilkeää. Nyt koettaa ot-raaloisia
kohtauksia tai muuta sel­laista.
PerinnöUisjrys myöskin voi...
jos hän esimerkiksi on perinyt isäl­tään
tai äidiltään . . . niin, yleensä
vanhemmiltaan jonkinlaisia luonteen-vikoja,
k u t e n . '
— Sanotaanko sitä perinnöllisyy­deksi?
Jos hän ön tullut jossakin'
kohdassa äitiinsä? Perinyt äidil­tään
luonteenvikojä...
' • Reportteri kauhistuu. Nyt hän on
taas puhunut pehmeitä; Tehnyt \ne-lä
sen ukko vainajankin kunnian ky­seenalaiseksi.
'
— Kuulkaa nyt, rOuva Polanski,
älkää nyt käsittäkö minua väärin.
Minä tiedän ihan hyvin, että te olette
oikein rehellinen kunnon .
— Niin perinnöllisyydeksikö sitä?
Että jos ön saanut äidistään luonteen­laatua
. . .
Vieras el herran nimessä ole tahto­nut
loukata rouva Polanskia, hän ok
vain tarkoittanut, että jos . . . /
Jaa,'^aa, vai perinnöllisyydeksi.
murha. Minä kun ei) vielä. gllenka^n taa kaiken syyn päälleen. Muori par-ajatellut,
että ryöstöimirha., FranzV ka, josta jokamen näkee, miten hyvä
on ryöstömurhaaja. Franz Polanski, ahminen hän on, yrittää tehdä uuden
rou^ Anna Polanskin poika, l*esua Borgian^ itsestään auttaakseen poi-ja
Silitystä, Bruckengasse'N:o 4. kaansa, murhaajaa,
tajusi, että tämä oli julkinen häpeä. , Ryöstömurhaaja. Minä olen ryöstö- — Nim, niin, minä tahdon auitaa
— Sanom^^^^ murhaajan äiti. Koko elämäni ajan häntä, te ymmärrätte asian ihan "oi- •
^, , . . . , . . . . minä olen ollut ahkera ja kiinnialli- kein/ Ette vain usko, että minulta
nen ihminen, kuka on päässyt sano- hän on perin5rt. Se on-totta, niinä
maan, että tuon vertaa... en valehtele, koko ikäni minä olen
Sanomalehtimies tahtoisi jotenkin kantanut murh^ tunnollani --^ ">'^
lohduttaa onnetonta äitiä, hän'(untee,. puhun teille, tunnustan kuinka s^ oli.
että hän äsken puhui tyImiyyksiä.KeneUekään.ihmiseUe niinä en ole äii-
Koettaa nyt parantaa asiaa/
^ — E i kukaan ihminen maai&nassa
syytä teitä, rouva Polanski, kaikki­han
tietävät, että te olette oikein
nyyhk\'tti- katkonaisia lauseita, itki
korkealla äänellä, viimein pyj^si, ru­koili.
— Se pannaan siis sanomalehteen-kin:
Jumalan nimessä Jumalan
nimessä! Minim kunniallinen nimeni
sanomalehteehkinl Voi ukko parka,
ukko Vainaja —- kaksikymmentä'
vuotta hän on jo maannut haudassa,
ukko;vainaja -—koko
kana ei telin3rt mitään, ei ikinä jou­tunut
tekemisiin poliisin kanssa . , .
Byt Ä t e
- vaassä . ; ^ nyt mina tekemisiin poIii«
tä puhunut... ripputuolissakaan en
ole tunnustanut, vaikka minä käjTi
usein ripiUä. Mutta nyt tunnustan
teille, nuoli herra, että saatte laittaa
kunnon ihmine^ RebeHinen työih- - s Ä sanomalehteen^ -Minä viis veisaan^
minen ja.v, ^-ihnrisistäj saavat tulla .te
^ Mutta rouva Polanski ei kuule, tokseIle>ja panna rautoihin. l. ^
•mita^vieias^saik» - V V RySsfön^
•f