1940-11-23-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
i i i
mm
Sivu 4 LAUANTAINA, MARRASKUUN 23 PÄIVÄNÄ 1940
ff'•'mi
1^1
M5f
1
££££
Jatkoa K n t J . F^A,
Seuraavana aamuna tytöt heräsivät
; myöliään, Aurinko paistoi ikkunasta
sisään jatuli oli.palanut.loppuun,
joten maja tuntui kylmältä.
Marylyn hypähti ulos pussistaan
ja komensi kaikki toiset myös. Saxnal-la
alkaen antaa voimistelukomento-ja,
joita kaikki nöyrästi seurasivat.
Kukaan ei halunnut vastustaa, sillä
he tiesivät, että Jos he eivät olisi noudattaneet
määräyksiä, olisi Marylyn
varmasti keksinyt jonkun kpiranjuo-nen.
Niinpä he voimistelivat ripeästi
veren kankeisiin jäseniinsä ja ruumiiseensa
lämpöä. Sitten kaikki,pesemään
kasvot jääkylmällä vedellä ja
pukemaan. T)rtöt singauttelivat vaa-tefcappaleita
toisilleen, iloisesti ,pyris-tellen
kylmässä huoneessa.
Pian oli t37töt sota-asussa, niinkuin
kaksoset sanoivat vetäen punaa- huuliinsa,
silmäin säihkyessä innostusta.
. Joukolla sitten rynnättiin Matin
•poksiin", jossa Matti paistoi aamiaiseksi
sianlihaa ja jossa pojat jo söivät
puuroa tinalautasilta.
"Miksi ette varttoneet niinkauan
että olisi keritty syödä aamiainen.
Olisimme sitten tulleet herättämään
tytöt lumikyhyllä", naureskeli irlantilainen
Bob 0'Neil.
"Lumittamallapa se Matti herätti
tänä aamuna pojatkin", virnisteli ai-ria
iloinen Mae Derrick, pureskellen
sianlihapalaa, jonka oli siepannut
Matin pannusta.
Sitten pestiin astiat joukolla ja jouduttiin
matkaan Karhukukkulalle.
Seurue oli reippaalla tuulella. Per-rickin
kaksoset alkoivat laulaa "Hi—
ho. Hi—ho——"ja toiset yhtyivät
siihen, niin että metsä vastasi, raikuen
kilpaa ^larylin Derrickin kanssa, joka
oli hyvä kaiun säestäjä. Kun toiset
lauloivat "Hi — ho", vastasi Marylyn
jo ylhäältä "Hei — lai — li—o
—ho", sillä hän oli paras paimenkut-sujen
laulaja. Oli myös ihanaa kuulla
hänen lintujen matkimista, sillä
hän voi visertää melkein kaikkien
tunnettujen lintujen kielellä.
- Matti ohjasi seuruetta noiden nog^
sajalkaisten tyttöjen kanssa. Sitten
seurasi Edith ja Olavi kiiveten reippaasti
kuin vuorikauriit. Toiset kömpivät
perässä, jotkut sadatellen että
olivatkin ryhtyneet tähän hyödyttömään
työhön ja toisten vimistellessä
että: "^Kyllä niäki velkansa maksaa."
r Bertta ja: Bick näyttivät väsyneiltä,
samoin tottumattomat Bob Ja Alice.
Mutta Donald ja Allan OJteen
kiipesivät urhoollisesti. Paksu JSanni
lihavuudessaan puhkui ja ähisi.kuin
höyryveturi tallustaessaan jälkimäisenä.
Nej^jotka pääsivät ylös ensimmäisenä,
odottivat huonompia kiipee-jiä.
Sitten, Olavi edellä, he laskettivat
Matin johdolla alas. Matti lähetti
huonommat laskijat yksittäin turvallinen
A^älimatkan jälkeen toisistaan,
sillä hän pelkäsi, että tottumattomina
laskijoina he loukkaisivat toisen-
. sa.
Olavi saapui ensimmäisenä ja seuraavaksi
pyrähti Edith rantapenger-mälle,
josta he katselivat kun Derrickin
kaksoset laskettix-at hyppyrin.
He liitelivät kuin pääskyset notkeasti
pitäen hy\in tasapainonsa ja heittäen
sakean lumipilven jälkeensä.
Mutta sitten seurasi Bertta ja D«ck.
Bertta lensi hyppyrissä pää «dellä
pehmeään lumeen ja Dick jarruttaen
sauvallaan pysähtyi auttamaan häntä
ylÖs. Bectta ei näyttänyt'surevan
vaikka ei ollutkaan päässyt onnellisesti
hyppyristä, vaan nauraen
pyristeli lunta niskastaan sillä ,^ikaa
kun toiset sivuuttivat hänet toista latua,
jossa ei ollut hyppyriä.
Edith ei voinut irroittaa katsettaan
Dickistä, joka puhdisti lunta Bertan
vaatteista ja josta JJertta kiitollisena
hymyili. He-dvät olleet kiireissään
jatkamaan matkaa, vaikka näkivät,
*että .kaikki toiset olivat jo alhaalla
järven jäällä, rientäen majalle päin.
Olavi seurasi .Edithin; katsetta ja näki
kuinka Dick kietoi kätensä Bertan
vyötärölle, suujdellen hänen huuliaan
kiihkeästi useita kertoja. Enempi ei
Edith voinut katsella — hän kääntyi
nopeasti suksilleen ja lähti toisten
jälessä majalle. Olavi seurasi häntä.
Kun Dick ja Bertta viimein saapuivat
majalle, näytti Dick vähän nololla,
mutta Berttan silmät säkenöivät
ilosta. Edithin päivä oli pilalla.
Hän olisimieleUään ollut nyt kotona,
huoneensa seinien turvissa, jossa hän
olisi voinut sulattaa itkemällä tuon
katkeran palan kurkustaan. Hänen
silmiään kirveli vuodattamattomat
kyyneleet, jotka pysyivät vain tahdon
lujuuden pidättäminä. Ja hän jiieli
?>las karvaan palan, joka uhkasi tukehduttaa
hänet.
Matti näki tytön kärsimykset, sillä
hänkin oli nähnyt tuon pienen väli-näytöksen
mäen rinteellä. Mutta
hän koetti olla huomaamatta sitä,
sillä ^iäli Oi^.i lisännyt vain tytön
surua. Hän tiesi, että Edith rakasti
tuota tummaa nuorukaista, joka ei
välittänyt paljon vaikka ticilkin loukkaavansa
tytön tunteita.
-Edith oli niin onneton, mutta hän
nieli kyyneleensä ja nauroi välkkyvin
hampain. Ja toisten mielestä hän oli
iloisin joukosta. Mutta kuinka paljon
tuo puristettu nauru maksoi hänen
Tild:.Tevitylle sydämelleen, sitä ei
tiennyt kui.r.an muii kuin tuo vaalea
Olavi ja vanha Matti. He tiesivät,
että Edithin sydii-i väiinteli tuskasta,
vaikka hänen hur.lensa hymyilivät.
Olavi näki; Edithin hermostuneisuuden
ja tarjosi savukkeen. Edith
otti. sen vapisevin sormin ja veti pitkään
tuoksuvia savuja.. Se rauhoitti
hänen hermojaan tuoden väsymyksen
tunnun. -Kaikki innostus oli tuuleen
puhallettu ja ^än oli kuin sammunut
kynttilä, iiän ei uskaltanut katsoa
Olaviin,. sillä hän :pe)käsi näkevänsä
siellä sääliä. Hän ei halunnut kenenkään
sääliä. Kaikkein vähimmän sitä!
Hänpakoitti itsensä koneellisesti
askartelemaan Matin apuna ruuan-laittohommissa
ja nauroi toisten mukana.
Mutta jos joku olisi kerinnyt
kuuntelemaan sitä, olisi huomannut
siinä onton sävyn.. Muut ei sitä huomanneet
kuin Olavi, joka kärsi nähdessään
Edithin kärsivän. Tuon tuostakin
hän loi hermostuneen katseen
Edithiin ja arvaili, kuinka kauan tyttö
voisi näytellä murtumatta kyyneliin.
Hän olisi halunnut lohduttaa, mutta
hän tiesi, ettei se auttaisi— se vain
avaisi kyynelten padon, jota Edith ei
olisi sallinut tapahtuvan millään hinnalla.^
Niinpä hän antiikin Edithin
jatkaa nävttelyään, jonka hän tekikin
loistavasti. Bertta, suureksi mieli-pahaksecn,
ei ollut varma mistä Edithin
ylimääräinen iloisuus johtui. Hän
luuli, että oli tapahtunut jotakin, josta
hänet oli jätetty ulos. Bertta luu-li
tehneensä huomattavan valloituksen
— eikä hän olisi mistään niin paljon
nauttinut kuin saada nähdä Edithin
kärsivän. Jospa hän olisikin saanut
raottaa tuota iloisuuden verhoa
ja katsoa Edithin sydämeen. Mutta
sitä hän ei saanut nähdä eikä tuntea
.vanhingoniloa.
•Matti antoi huomautuksen, että
huonommat kiipeejät saisivat lähteä
matkaan heti päivällisen jälkeen sillä
aikaa kun he saisivat astiat paikoilleen.
Noihin kuului myös Bertta ja
Dick. Ainoastaan Derrickin kaksoset,
Olavi ja Edith saisivat jäädä hänen
kanssaan.
He vielä ottivat viimeiset kupit teetä,
ja huuhtoivat kuppinsa Olavin
asetellessa ne hyllylle kuivumaan.
Kaikki antoivat kuppinsa hänelle ja
kuh Edith tarjosi kuppinsa, niin heidän
sormensa koskettivat yhteen. Se
oli kylliksi ja heidän katseensa yhtyivät
hetkeksi. Mutta Edith loi katseensa
alas purren punaista huultaan
pidättääkseen sisäisen myrskyn näkymästä,
sillä hän tiesi, että hänen katseensa
oli kuin peili tuon läpitunkevan
katseen edessä ja että se oli jo
antanut.liian paljon ilmi. Hän halusi
päästä yksin tekemään tiliä itsensä
kanssa.
Viimein kaikki astuivat suksilleen
ja Derrickin kaksoset edellä heittivät
aika lumisuihkun heidä.n perässään
tulevien kasvoille. Edith jäi aivan
viimeiseksi, mutta Olavi hidastutti
kulkuaan ja jäi hänen peräänsä.
Edithin sydän oli haljeta vuodatta-mattomista
kyynelistä hänen kiivetes-
. sään jyrkkää rinnettä ylös jyskyttävin
sydämin ja raskain askelin. Ei
koskaan ollut tuntunut niin raskaalta
kiivetä Karhukukkulalle kuin nyt.
Hän oli juuri pääsemässä puoliväliin
ylös, kun-hänen suksensa mäystin
katkesi ja suksi alkoi liukua alas
mäkeä, mutta ei pitkin latua, josta
Olavi olisi sen voinut pysäyttää, vaan
pitkin kovettunutta hangen pintaa
köykäisesti kuin höyhen. Olavi huomasi,
että olisi turhaa yrittää saavuttaa
sitä ennenkuin mäen alla, siksipä
hän vain huusi Mataie, joka oli
lähempänä:
"Menkää vain majalle. Me tulemme
heti .kun saamme Edithin suksen
korjatuksi."
"Ota sinä Edith minun sukseni.
Mmä lasken alas yhdellä. Pikku poikana
osasin laskettaa yhdelläkin —
jiyt saan jiähdä, josko osaan,welä",
Edith ei uskaltanut puhua mitään,
hän vain nyökkäsi myöntymyksensä.
Hänen kurkkuaan salpasi ja hän nieli
kyyneliään kun hän yritti hymyillä
kiitokseksi Olaville.
Hän sysäsi suksensa alas mäkeä
kuin takaa ajettuna, koettaen saada
Olavista etumatkan, koska Olavin
kulku tulisi olemaan' hidasta yhden
suksen varassa paksussa hangessa.
Ja niin hän saisi purkaa suurimman
tuskansa kyyneliin ennenkuin Olavi
tulisi majalle. Edith kiirehti majaan,
joka ei koskaan ollut lukossa.
— Se on erämaan laki, ettei ovia lukita,
pidetään vain salvassa villieläimiä
varten. Eksyneet eränkävijät
ovat tervetulleet lepäämään niiden
suojissa, oli ne sitten valkoisia tai
intiaaneja.
Häri unohti koko suksiprobleemin-sa
ja istahti raskaasti punkan laidal-
NeTtvostalnton pääministeri
•V. M.Molotov.
le. Tuska purkautui hänen rinnastaan
katkerina kyynelinä ja hän heitti
itsensä punkkaan kasvot tyynnyn
painettuna. Hän oli varttonut jo
kauan aikaa saada edes pienen hetken
olla yksin, jonka hän voisi omistaa
surulleen, ettei tarvltseisi näytellä.
Näin hän itki, kasvot tyynyyn painettuna,
eikä kuullut kun Olavi astui
sisälle, seisahtuen ovelle; hän katseli
surullisena itkevää tyttöä, jonka
hartiat nytkähtelivät suonenvedon ta-paisesti.
Hän ei voinut häiritä tyi-töä,
sillä hän tiesi, ettei mikään lohdutus,
olisi, sen arvoinen kuin itku.
• Viimein tytön olkapäät vajo5ivat
väsyneesti tyynylle ja hän lepiisi kuia
nukkuva lapsi. Mysky häuf^n sydämessään
oli, tauonnut, jätiäen sen
tyhjäksi ja autioksi kuin erämaan.
Silloin Olavi astui askeleen lähemmäksi,
koskettaen; häntä olkapäähän.
Edith hypähti istumaan kui.u salar.ian
iskusta ja . nostaen itkettyncct kaivonsa
Olaviin sanoi kiihtyne:.H:! äänellä:
/
"En millään hinnalla olisi anlaiiut
sinun nähdä tatäl JMiksi et ilmoittanut,
että — katseht? En edes kuullut
oven avautuvani"
"Ymmärrän, rakas Edith. Siksi
annoinkin sinun taistella yksin. Tiesin,
ettet halunnut, että olisin häirinnyt
sinua. Tiedät, että rakastan vain
sinua ja voisin antaa Dickille aimo
löylyytyksen, jos se parantaisi asiat.
Hän on sydämetön antaessaan sinun
kärsiä hänen tekojensa tähden — se
on hänen tapansa. Se on hänen tapaistaan
rakkautta"— hän ei ota mitään
vakavalta kannalta. Miksi et
jätä häntä Bertalle? Bertta on samanlainen
kuin.Dick — he varmaan
tulisivat onnellisiksi!"
'.'En tiedä itsekään, miksi häntä
rakastan, mutta sille en voi mitään.
Monta-kertaa olen päättänyt, että se
on. lopussa, mutta aina annan anteeksi
hänen heikkoutensa ja alamme uudelleen."
Jatkuu
Rakkaus kestää scHscmän sekuntia,
fantasia (marokkolainen ratsas-tusnäytös)
seitsemän minuuttia, onnettomuus
kestää koko elämän. —
Marokkolainen viisaus.
* * .*
Rakkaus on kuin keitto, jonka makua
yhtämittaa koetellaan eikä se
koskaan maistu • samanlaiselta, niuita^
parhaalta se kuitenkin maistuu er.si
kerralla. — Englantilainen viisaus.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 23, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-11-23 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki401123 |
Description
| Title | 1940-11-23-04 |
| OCR text | i i i mm Sivu 4 LAUANTAINA, MARRASKUUN 23 PÄIVÄNÄ 1940 ff'•'mi 1^1 M5f 1 ££££ Jatkoa K n t J . F^A, Seuraavana aamuna tytöt heräsivät ; myöliään, Aurinko paistoi ikkunasta sisään jatuli oli.palanut.loppuun, joten maja tuntui kylmältä. Marylyn hypähti ulos pussistaan ja komensi kaikki toiset myös. Saxnal-la alkaen antaa voimistelukomento-ja, joita kaikki nöyrästi seurasivat. Kukaan ei halunnut vastustaa, sillä he tiesivät, että Jos he eivät olisi noudattaneet määräyksiä, olisi Marylyn varmasti keksinyt jonkun kpiranjuo-nen. Niinpä he voimistelivat ripeästi veren kankeisiin jäseniinsä ja ruumiiseensa lämpöä. Sitten kaikki,pesemään kasvot jääkylmällä vedellä ja pukemaan. T)rtöt singauttelivat vaa-tefcappaleita toisilleen, iloisesti ,pyris-tellen kylmässä huoneessa. Pian oli t37töt sota-asussa, niinkuin kaksoset sanoivat vetäen punaa- huuliinsa, silmäin säihkyessä innostusta. . Joukolla sitten rynnättiin Matin •poksiin", jossa Matti paistoi aamiaiseksi sianlihaa ja jossa pojat jo söivät puuroa tinalautasilta. "Miksi ette varttoneet niinkauan että olisi keritty syödä aamiainen. Olisimme sitten tulleet herättämään tytöt lumikyhyllä", naureskeli irlantilainen Bob 0'Neil. "Lumittamallapa se Matti herätti tänä aamuna pojatkin", virnisteli ai-ria iloinen Mae Derrick, pureskellen sianlihapalaa, jonka oli siepannut Matin pannusta. Sitten pestiin astiat joukolla ja jouduttiin matkaan Karhukukkulalle. Seurue oli reippaalla tuulella. Per-rickin kaksoset alkoivat laulaa "Hi— ho. Hi—ho——"ja toiset yhtyivät siihen, niin että metsä vastasi, raikuen kilpaa ^larylin Derrickin kanssa, joka oli hyvä kaiun säestäjä. Kun toiset lauloivat "Hi — ho", vastasi Marylyn jo ylhäältä "Hei — lai — li—o —ho", sillä hän oli paras paimenkut-sujen laulaja. Oli myös ihanaa kuulla hänen lintujen matkimista, sillä hän voi visertää melkein kaikkien tunnettujen lintujen kielellä. - Matti ohjasi seuruetta noiden nog^ sajalkaisten tyttöjen kanssa. Sitten seurasi Edith ja Olavi kiiveten reippaasti kuin vuorikauriit. Toiset kömpivät perässä, jotkut sadatellen että olivatkin ryhtyneet tähän hyödyttömään työhön ja toisten vimistellessä että: "^Kyllä niäki velkansa maksaa." r Bertta ja: Bick näyttivät väsyneiltä, samoin tottumattomat Bob Ja Alice. Mutta Donald ja Allan OJteen kiipesivät urhoollisesti. Paksu JSanni lihavuudessaan puhkui ja ähisi.kuin höyryveturi tallustaessaan jälkimäisenä. Nej^jotka pääsivät ylös ensimmäisenä, odottivat huonompia kiipee-jiä. Sitten, Olavi edellä, he laskettivat Matin johdolla alas. Matti lähetti huonommat laskijat yksittäin turvallinen A^älimatkan jälkeen toisistaan, sillä hän pelkäsi, että tottumattomina laskijoina he loukkaisivat toisen- . sa. Olavi saapui ensimmäisenä ja seuraavaksi pyrähti Edith rantapenger-mälle, josta he katselivat kun Derrickin kaksoset laskettix-at hyppyrin. He liitelivät kuin pääskyset notkeasti pitäen hy\in tasapainonsa ja heittäen sakean lumipilven jälkeensä. Mutta sitten seurasi Bertta ja D«ck. Bertta lensi hyppyrissä pää «dellä pehmeään lumeen ja Dick jarruttaen sauvallaan pysähtyi auttamaan häntä ylÖs. Bectta ei näyttänyt'surevan vaikka ei ollutkaan päässyt onnellisesti hyppyristä, vaan nauraen pyristeli lunta niskastaan sillä ,^ikaa kun toiset sivuuttivat hänet toista latua, jossa ei ollut hyppyriä. Edith ei voinut irroittaa katsettaan Dickistä, joka puhdisti lunta Bertan vaatteista ja josta JJertta kiitollisena hymyili. He-dvät olleet kiireissään jatkamaan matkaa, vaikka näkivät, *että .kaikki toiset olivat jo alhaalla järven jäällä, rientäen majalle päin. Olavi seurasi .Edithin; katsetta ja näki kuinka Dick kietoi kätensä Bertan vyötärölle, suujdellen hänen huuliaan kiihkeästi useita kertoja. Enempi ei Edith voinut katsella — hän kääntyi nopeasti suksilleen ja lähti toisten jälessä majalle. Olavi seurasi häntä. Kun Dick ja Bertta viimein saapuivat majalle, näytti Dick vähän nololla, mutta Berttan silmät säkenöivät ilosta. Edithin päivä oli pilalla. Hän olisimieleUään ollut nyt kotona, huoneensa seinien turvissa, jossa hän olisi voinut sulattaa itkemällä tuon katkeran palan kurkustaan. Hänen silmiään kirveli vuodattamattomat kyyneleet, jotka pysyivät vain tahdon lujuuden pidättäminä. Ja hän jiieli ?>las karvaan palan, joka uhkasi tukehduttaa hänet. Matti näki tytön kärsimykset, sillä hänkin oli nähnyt tuon pienen väli-näytöksen mäen rinteellä. Mutta hän koetti olla huomaamatta sitä, sillä ^iäli Oi^.i lisännyt vain tytön surua. Hän tiesi, että Edith rakasti tuota tummaa nuorukaista, joka ei välittänyt paljon vaikka ticilkin loukkaavansa tytön tunteita. -Edith oli niin onneton, mutta hän nieli kyyneleensä ja nauroi välkkyvin hampain. Ja toisten mielestä hän oli iloisin joukosta. Mutta kuinka paljon tuo puristettu nauru maksoi hänen Tild:.Tevitylle sydämelleen, sitä ei tiennyt kui.r.an muii kuin tuo vaalea Olavi ja vanha Matti. He tiesivät, että Edithin sydii-i väiinteli tuskasta, vaikka hänen hur.lensa hymyilivät. Olavi näki; Edithin hermostuneisuuden ja tarjosi savukkeen. Edith otti. sen vapisevin sormin ja veti pitkään tuoksuvia savuja.. Se rauhoitti hänen hermojaan tuoden väsymyksen tunnun. -Kaikki innostus oli tuuleen puhallettu ja ^än oli kuin sammunut kynttilä, iiän ei uskaltanut katsoa Olaviin,. sillä hän :pe)käsi näkevänsä siellä sääliä. Hän ei halunnut kenenkään sääliä. Kaikkein vähimmän sitä! Hänpakoitti itsensä koneellisesti askartelemaan Matin apuna ruuan-laittohommissa ja nauroi toisten mukana. Mutta jos joku olisi kerinnyt kuuntelemaan sitä, olisi huomannut siinä onton sävyn.. Muut ei sitä huomanneet kuin Olavi, joka kärsi nähdessään Edithin kärsivän. Tuon tuostakin hän loi hermostuneen katseen Edithiin ja arvaili, kuinka kauan tyttö voisi näytellä murtumatta kyyneliin. Hän olisi halunnut lohduttaa, mutta hän tiesi, ettei se auttaisi— se vain avaisi kyynelten padon, jota Edith ei olisi sallinut tapahtuvan millään hinnalla.^ Niinpä hän antiikin Edithin jatkaa nävttelyään, jonka hän tekikin loistavasti. Bertta, suureksi mieli-pahaksecn, ei ollut varma mistä Edithin ylimääräinen iloisuus johtui. Hän luuli, että oli tapahtunut jotakin, josta hänet oli jätetty ulos. Bertta luu-li tehneensä huomattavan valloituksen — eikä hän olisi mistään niin paljon nauttinut kuin saada nähdä Edithin kärsivän. Jospa hän olisikin saanut raottaa tuota iloisuuden verhoa ja katsoa Edithin sydämeen. Mutta sitä hän ei saanut nähdä eikä tuntea .vanhingoniloa. •Matti antoi huomautuksen, että huonommat kiipeejät saisivat lähteä matkaan heti päivällisen jälkeen sillä aikaa kun he saisivat astiat paikoilleen. Noihin kuului myös Bertta ja Dick. Ainoastaan Derrickin kaksoset, Olavi ja Edith saisivat jäädä hänen kanssaan. He vielä ottivat viimeiset kupit teetä, ja huuhtoivat kuppinsa Olavin asetellessa ne hyllylle kuivumaan. Kaikki antoivat kuppinsa hänelle ja kuh Edith tarjosi kuppinsa, niin heidän sormensa koskettivat yhteen. Se oli kylliksi ja heidän katseensa yhtyivät hetkeksi. Mutta Edith loi katseensa alas purren punaista huultaan pidättääkseen sisäisen myrskyn näkymästä, sillä hän tiesi, että hänen katseensa oli kuin peili tuon läpitunkevan katseen edessä ja että se oli jo antanut.liian paljon ilmi. Hän halusi päästä yksin tekemään tiliä itsensä kanssa. Viimein kaikki astuivat suksilleen ja Derrickin kaksoset edellä heittivät aika lumisuihkun heidä.n perässään tulevien kasvoille. Edith jäi aivan viimeiseksi, mutta Olavi hidastutti kulkuaan ja jäi hänen peräänsä. Edithin sydän oli haljeta vuodatta-mattomista kyynelistä hänen kiivetes- . sään jyrkkää rinnettä ylös jyskyttävin sydämin ja raskain askelin. Ei koskaan ollut tuntunut niin raskaalta kiivetä Karhukukkulalle kuin nyt. Hän oli juuri pääsemässä puoliväliin ylös, kun-hänen suksensa mäystin katkesi ja suksi alkoi liukua alas mäkeä, mutta ei pitkin latua, josta Olavi olisi sen voinut pysäyttää, vaan pitkin kovettunutta hangen pintaa köykäisesti kuin höyhen. Olavi huomasi, että olisi turhaa yrittää saavuttaa sitä ennenkuin mäen alla, siksipä hän vain huusi Mataie, joka oli lähempänä: "Menkää vain majalle. Me tulemme heti .kun saamme Edithin suksen korjatuksi." "Ota sinä Edith minun sukseni. Mmä lasken alas yhdellä. Pikku poikana osasin laskettaa yhdelläkin — jiyt saan jiähdä, josko osaan,welä", Edith ei uskaltanut puhua mitään, hän vain nyökkäsi myöntymyksensä. Hänen kurkkuaan salpasi ja hän nieli kyyneliään kun hän yritti hymyillä kiitokseksi Olaville. Hän sysäsi suksensa alas mäkeä kuin takaa ajettuna, koettaen saada Olavista etumatkan, koska Olavin kulku tulisi olemaan' hidasta yhden suksen varassa paksussa hangessa. Ja niin hän saisi purkaa suurimman tuskansa kyyneliin ennenkuin Olavi tulisi majalle. Edith kiirehti majaan, joka ei koskaan ollut lukossa. — Se on erämaan laki, ettei ovia lukita, pidetään vain salvassa villieläimiä varten. Eksyneet eränkävijät ovat tervetulleet lepäämään niiden suojissa, oli ne sitten valkoisia tai intiaaneja. Häri unohti koko suksiprobleemin-sa ja istahti raskaasti punkan laidal- NeTtvostalnton pääministeri •V. M.Molotov. le. Tuska purkautui hänen rinnastaan katkerina kyynelinä ja hän heitti itsensä punkkaan kasvot tyynnyn painettuna. Hän oli varttonut jo kauan aikaa saada edes pienen hetken olla yksin, jonka hän voisi omistaa surulleen, ettei tarvltseisi näytellä. Näin hän itki, kasvot tyynyyn painettuna, eikä kuullut kun Olavi astui sisälle, seisahtuen ovelle; hän katseli surullisena itkevää tyttöä, jonka hartiat nytkähtelivät suonenvedon ta-paisesti. Hän ei voinut häiritä tyi-töä, sillä hän tiesi, ettei mikään lohdutus, olisi, sen arvoinen kuin itku. • Viimein tytön olkapäät vajo5ivat väsyneesti tyynylle ja hän lepiisi kuia nukkuva lapsi. Mysky häuf^n sydämessään oli, tauonnut, jätiäen sen tyhjäksi ja autioksi kuin erämaan. Silloin Olavi astui askeleen lähemmäksi, koskettaen; häntä olkapäähän. Edith hypähti istumaan kui.u salar.ian iskusta ja . nostaen itkettyncct kaivonsa Olaviin sanoi kiihtyne:.H:! äänellä: / "En millään hinnalla olisi anlaiiut sinun nähdä tatäl JMiksi et ilmoittanut, että — katseht? En edes kuullut oven avautuvani" "Ymmärrän, rakas Edith. Siksi annoinkin sinun taistella yksin. Tiesin, ettet halunnut, että olisin häirinnyt sinua. Tiedät, että rakastan vain sinua ja voisin antaa Dickille aimo löylyytyksen, jos se parantaisi asiat. Hän on sydämetön antaessaan sinun kärsiä hänen tekojensa tähden — se on hänen tapansa. Se on hänen tapaistaan rakkautta"— hän ei ota mitään vakavalta kannalta. Miksi et jätä häntä Bertalle? Bertta on samanlainen kuin.Dick — he varmaan tulisivat onnellisiksi!" '.'En tiedä itsekään, miksi häntä rakastan, mutta sille en voi mitään. Monta-kertaa olen päättänyt, että se on. lopussa, mutta aina annan anteeksi hänen heikkoutensa ja alamme uudelleen." Jatkuu Rakkaus kestää scHscmän sekuntia, fantasia (marokkolainen ratsas-tusnäytös) seitsemän minuuttia, onnettomuus kestää koko elämän. — Marokkolainen viisaus. * * .* Rakkaus on kuin keitto, jonka makua yhtämittaa koetellaan eikä se koskaan maistu • samanlaiselta, niuita^ parhaalta se kuitenkin maistuu er.si kerralla. — Englantilainen viisaus. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-11-23-04
