Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 23, 1940

              Siivu 8 LAUANTAINA, MARRASKUUN 23 PÄIVÄNÄ m
Olin viettänyt lyhyen loma-aikani
sukulaisteni ja tuttavieni luona haus­kasti.
Viime päivinä vaan tahtoi vai­vata
ikävä tunne sentakia kun tiesin
taas pian alkavan tuon hermojakysy-vän
rouvien passaamisen, jota el par­haalla
tahdolläankaan aina voi tehdä
miehksi. Mutta niin vain kuluu pal­velijan
elämä vuodesta toiseen — pie­ni
loma ja taas takaisin..Yksi toisen-'
sa perään sentään löytää sen oman
kullan, joka lupaa kultaiset päivät.
Lomani oli lähellä loppuaan ja piin
asemalla matkalaukkuineni. Rauta-hepo
hirnaisi merkiksi,' että täältä
tullaan, olkaa valmiina. Hyvästelin
saattomieheni ja koetin lohduttaa it­seäni
ja heitä lupauksella: "Ensi ke­sänä
taas tavataan!"
Junassa oli väljää, sai^p haltuuni
kaksi istuinta. Olin mielissäni. Oli
niin mukavaa ja rauhallista istua yk­sin
ja muistella loma-ajan tapahtu­mia.
Kauan en saanut rauhassa haaveil­la,
kun eräs herrasmies, nähtävästi
kyllästyneenä yksitoikkoiseen juna-matkustukseen,
tuppautui' seuraani.
Ensin vastailin hyvin lyhyesti hänen
kysymyksiinsä — mihin matkalla,
missä ollut, ja muihin sen tapaisiin,
ajatellen pääseväni eroon, kun olen
hyvin vähäpuheinen. Taisin sentään
häntä jollakin tavalla miellyttää, kos­ka
hän ei niin vain jättänytkään mi-.
nua. Edelleenkin hän kyseli ja ker-^
toili puolestaan matkastaan, ja näke­myksistään.
Sanoi olleensa vain ly-hyellä
reisulla ja määrän päänsä ole­van
siihen mihin minunkin.
Kun näin, ettei hän aiokaan muut­taa
istumaan omalle paikalleen, vaan
korjailee itseään hyvin mukaVaan a-sentoon
minua vastapäätä, niin ajat­telin:
no, antaapa sitten puheen luis­taa,
mitäpä se haittaa näin reisulla.
" Ei tarvinnut istua suu tyhjänä ja
omasta pussistaan pennosia kuluttaa.
Aina kun kaupustelija kulki ohi, oli
hän valmiina tarjoamaan mitä halu­sin,
ja huomasin, kun pyrin estele­mään,
että poika salavihkaa nikkasi
minulle silmää, jonka ymmärsin mer­kitsevän:
Ota vain tyttö, ei se ole pois
köyhän pussista!
Matkamme loppu läheni lähene­mistään.
Näin, että herra miettii jo­takin.
Ja oikein ärvattu; Hetkein
hiljaisuuden jälkeen hän Sysäsi:
"Ettekö vöist huomeniltana tulla
ulos ja lähteä minun kansisaniteä^te*
riin?"
Tuon odottamattoman kysyinjrksen
johdosta taisin hiukan punastua <'^jä-päässäni
lensi ajatus: se; tässa^ yi^ä;
puuttuisi! Pian kuitettkin seMsift
häramennyksistani ja vihi ktiohjUiti'
sisälläni. Vai niin,^ ajaitdiffflh^rtä
taitaa haluta leikitellä niihkuitf'kjs^
hiiren kanssa. Leikataanpa vaiftV V6-^
täisin suuni hymyyn < ja vaslasSttf
'*Sehän sopii mainiostij silla' en ala
vielä työhönkään kolmeen «päiviä»».''
Teimme sopitt«lfcsen; imSsä- ta;-" .
paamme toiäemine seutdävatfi£ atäöav
Hän kirjoitti;lai>ptiu^vkaKh]iin^tiiiA^ v;
ja talon nutnemni v Oltlftöäirättäv^ttd^
hän tule taktbnv vaän^niöltt^' fioViltif-^^
na aikana edQ^tdUäl> K^UpOttkl^bli^^
minulle entUudestaatt ' txrttUV- jot«i^
osasin antaa kohtauspaikan o s o i t t i -
oikein. Ajattelin, että samapa se, jos
joskus tulee narratuksi herra, eikä ai­na
piikat3rttö, -— En tosin tiedä \ne-läkään,
mitä seuTaa\-ana iltana ta­pahtui,
kävikö herra minua odottele­massa,
sillä en* viitsinyt uteliaisuu­den
\aioksikaan lähteä jonnekin si­vuun
luurailemaan.
Kaikki sentään olisi mennyt mie­lestäni
hy^in, jos emme enää tavan­neet
toisiamme, mutta sekin vielä ta­pahtui,
Enhfen lomani loppua päatiii vielä
tavata erästä henkilöä, jötä "en ölllit
moncien vuoteen nähnyt,^ inuttä olin
kuullut^ että häii on työssä eräällä
suurfarmärilla, ja saattut hänen osoit­teensa;
Otin siis ajurin ja näytin hä­nelle
osoitteen^ missä haluaisin käydä.
"Se ön kyllä laaja färmiseutu", sa­noi
ajuri, "iriutta kyllä kai se löytyy,
kuh on sdvä osoite edessä.
Muutaman tunnin hyryyttd3hl' pe­rästä
aukeni eteemme suuri farmiseu-tu.
Tiet olivat ensiluokkaiset ja mai­semat
kauniita. En puhellut mitään
ajurin kanssa, olin niin lumoissa. Haa­veilin,
kuinka hauskaa olisi matkus­tella
kuin herrat, missä mieli tekisi,
syödä, mikä maistaisi -— ja niin edes­päin.
Olimme sivuuttaneet jo joitakin
farmeja kun ajuri pysähdytti auton
erään talon kohdalla ja sanoi käväse-vänsä
kysäsemässä hakemaamme
paikkaa, ettei vaan ajettaisi ohi. Tul­tuaan
hän istui paikalleen ja alkoi
ajaa eteenpäin, tuumien:
"Ei ole vielä ajettu ohi, mutta pian
se olisi tehty, sillä se suurfarmi, jota
te etsitte, on aivan lähellä — jaa, se
on tuo mahtava valkoinen talo tuolla
mutkan takana."
Autö pysähtyi juuri mainitun talon
portille. Ajuri jäi paikoilleen, lupa­sin
tulla heti hänelle ilmoittamaan,
jos tulen viipymään vähän aikaa ta­lossa.
Iloinen ilme kasvoilla astelin
upeain porrasten eteen ajatellen, että
kuka tietää vaikka juuri etsimäni Ma­tias
sattuisi tulemaan ovelle vastaan.
Koputin ja joku tuli, mutta auta ar­mias!
Hämmästjdn niin, että olin
lentää seljalleni, sillä edessäni seisoi
paitahihasillaan jimamatka toverini,
teatterisopimustöverini — niin, mel­keinpä
"heilani". Huomasin, että
herrankin muoto muuttui ja hän sei­soi
edessäni pyöreiii silthin sanatto­mana
sUolapätsaana. Pelkäsin jo, että
hän saia sydänhal^^uksenminun täh'-
tenU Oli öiinijetter tätä ollut kolmas
näkemässä. Huomasin, että hänen
"^äkkauten5ä'^ miniiä kohtaan oli
muuttlintft kauhuksi. Kerkesimme jo
saada vähän tasapainoa takaisin' kim
siäalta tuli seuraksemme hänen tou-vansä
ja-ikaksi lasta, t3^tö ja poika.
N^yt ssöini suu^täiifi kysymyksen, onko
talosi ^lätti<Kyrölämmiätä työnues^'
tä;v ^
"KyUä??v. kiitehti Vastaamaan rou=^
vä, ijokä-Ääytti ö l e x ^ l i > ^ kohtelias
ja pubieliäS:^ "Ifcava^vain että hän:
juu^i'^Itiju olemaan jollakin asialla,'
mutt^ kyUa?i*2ui- pian tulee. Olkäa -
hyvä ja' astukaa ^i^lle odottattjaatt:"
Nytherraäcm jo kykeni puhumäan?-
"MVllta jos neidiM on • kÖre; ettei-joödä^^
i^le^*^niitt'hälöetf ^voi *ta^
tielläy^fciOlä^ faätt ^itehk&r^ori^jo ttf^^
lossä;^'
KöflMMäföteliA^^itSekse^
juft^s*ä-"-höx>mamiut;iher«iw • änkfeaa»-^
vätt,rfcuteh liäö rnyt^ teki> Rou^^kftr ^
näytti häneen vilkaisevan omituisesti,
mutta ei puhunut mitään. Ja sitten
herra alkoi jyskiä ja kakoa, änkkäil-len:
Kotikylän tytöt Chicagosta kirjoit­tivat^
että tulla heitä tervehtimään.
Kirjoitin heillej että jos maksavat
edestakaiseri kyydin, niin voin vaikka
tulla. He vastasivat heti, että paluu-piletin
he kyllä takaavat, mutta ovat
he siksi komeita, että karinattaa hei­dän
vuoksensa tulokyyti itse uhrata.
Bostonista Chicagoon maksoi siihen
aikaan $30, joten tuokin ehdotus bli
hyvä, ja niiri prniri pyhävaatteet ylle­ni
ja lähdin matkalle;
Albätiyssa piti muuttaa junaa. Voi
sitä ihhlismerta, minkä siellä näki, ja
sitä kiirettä. Vaikka kiirehän se on
aina Amerikassa.
Oltuani pari tuntia junassa alkoi
tulla päivä. Oltiin Albänynt jä Biif-falön
välillä. Varjelkoon niitä mai­semia,
mitkä silmäin eteen avautui­vat!
Ei näkynyt muuta kuin hedel­mäpuita
kahtapuolta rautatien. Kyllä
oli kaunista. Jä jUna mennä vihelsi
kuuttakymmentä mailia tunnissa eikä
pysähtynyt kuin' suuremmilla ase­milla.
Tuli väkisin mieleen, että nyt
ollaan Amerikassa. Samanlainen ih-mistulva
oli kaikilla asemilla.
Chicagoon päästyä otin auton ja a-jöin
osoitettuun paikkaan: 112 Barry
ave. Siinä asui ijakäs suomalainen
pariskunta. Kysyin heti sen ja sen
nimellisiä tyttöjä.
"Emme me monenkaan tytön ni­meä
tiedä, vaikka heitä käy tässä
kymmeniä aina torstaisin kirjeitään
perimässä", sanoi misis, ja siihen mies
lisäsi: "Ja tuoVät aina syömiset ja
juomiset tullessaan."
Nyt oli sunnuntai. Piti siis vart-toä
neljä päivää ennenkum tytöt ta­paisin.
Se tuntui yhtä pitkältä ajal­ta
kuin tavallinen kuukausi. Kysyin,
"Mikähän tuonne kurkkuun nyt
meni. Taisin matkoillani vähän vi­lustua,
kun oli jo kylmiä öitä."
Minua alkoi huvittaa, sainpa aivan
pidätellä nauruani, kun mieleeni tuli
ajatus kysästä: "Eihän herra vain
vilustunut ja saanut yskää toissailta­na
minua odotellessaan?" Mutta sit­ten
ajattelin: yski, yski vain ja valeh­tele
rouvallesi, kun et tohdi suoraan
sanoa, miksi olit puhekykysi menet­tää.
Sanoin rouvalle että läliden, ehkäpä
tapaan etsimäni tiellä. "Et minulla
hänelle tnUtita erityistä asiaa ole kuin
sanoa suulliset terveiset hänen äidil^
tään.^'
Istuin autoon ja lähdimme hftja^'
leen- ajelemaan takaisin päinv ^ Pätt
näkyikin vastaan • tuleVaii tuttavatti; >
Auton pysähdyttyä hänetfkbhdaHäan
hyppäsin käsi Ojossa Mirta teilfehei^
määh. Hätr oli tavattömaiif iloinpa
tavatessaan yaöhäff ystävän ja* saa-^ -
dessaan äitinsä ^ terveiset. K&eim-miten
^^aihdoimme joitakin lauseita^. >
Kysäsin-muuii muässa-jotäkih hänetfi •
työpaikastaart.: Sänof isäntähsä juiiri' *
olleen matkoilla', enlfien; hedeltiiifen;
korjtiuta^v niiU^5< tilauksia ottätÄäSsäV
ja Hultuaaii' oUeki: äreällä^ tuulelfeii<;
3ftiuieh-pomo mies, motiissalubttä^
must^tävissai i Rouva hertläiftbtt-ja^i
yStäv^Ulmcn^^-
PalotttieMl-oli^ mihuHd^>hiiatäit' a - -
jatteiehii8tav'eiSentäätfk<Witf rasita*
tayvköskä^ ahiiörtiashi^^oiskäah-sato
hymyileväni.
Lomani loppui ja taas on pitkä aika
toiseen.
PALVELUSTYTTÖ.
enkö- saisi olla heillä sisällä, köska
näyttää olevan tilaa. Kohteliaasti
luvattiin.
Rupesin nyt kuluttamaan aikaii
kaupungilla. Enimmäkseen ajeliivii.
maradalla Rosendahl-parkista Eväs-toniin,
mikä väli on toisesta laidasta
Chicagoa toiseen, noin 35 mailia ja
sen sai ajaa nikkelillä.
Kyselin talonväeltä yhtä ja toista
tästä suuresta kylästä. Tuntuivat jo-takin
tietävän ja jotakin eivät,tien­neet,
jnutta suomalaisten tyttöjen be
sanoivat olevan parhaissa nimissä,
enin osa emäntäpiikoina rikkahilla ja
saavat hyvää palkkaa.
•Torstai läheni ja jännitys kasvoi
korkealle. Pelkäsin esiintymiskuu-mettä,
että jös höpisen liikaa tai liian
vähän: Koetin harjoitella puhetta ka­dulla
kulkiessani. Ihmiset mon^ti
ohlmentyään vilkaisivat taakseen, et­tä
mikähän tuokin on. Täytyi lopet­taa
ja vairi ajatuksissaan askarrella.
Vihdoin valkeni torstaiaamu. Piiin
itseni' mitä • suurimmalla huolella. Pu­ristelin
kaikki finnit kasvoistani. Voi­telin
tukkani hyvänhajuisella öljyllä
ja ajelin partani, vaikkei sitä vielä
sanottavasti ollutkaan. Kävelin edes­takaisin
ja välillä vilkaisin peiliin.
Tunsin selvästi) että minussa oli lie­vä
kuume.
Puolisen-jälkeen alkoi tulla lähim­mät
tytöt yksitellen ja parittain; Olin
niin jännittynyt, että karahdin punai­seksi
aina kuh ovi avattiin. Emäntä
esitteli tulevat tytöt — tai käski mei­dän
itsemme esitellä, jos hän ei ni­miä
muistanut. Ei vain näkynyt o-dottamiani
enkeleitä. Menin viimein
jo edustalle toilailemaan ja kas — jo
näkyi tulla heiskuttelevan kaksi tut­tua,
tunsin heidät jo kaukaa. Olivat
aivan raiinin tyttöjä vanhasta maas­ta.
Jo kauk^ hekin huusivat:
"Eetul Eetu!"
Ja sensijaan, että olisivat tyytyneet
puristamaan minun ojennettua kät­täni,
tarttuivat he minuun syliksi ja
tuhrasivat poskeaan minun poskeani
vasten. Se tuntui niin liikuttavan hy­vältä
että vesikarpalot pyrki silmiini
enkä tahtonut heitä oikein nähdä.
"Voi kun sinä olet kasvanut — jä
niin icaunispoikaj voi, voi!' he ho-kivat
ja se palautti mitiun itseluotta­mukseni
ennallden.
Sisään mentyä sanoin emännälle, et­tä
nyt ei tarvitste-esitellä. Jouduin
nytnäideh tyttöjen tutkittavaksi, ja
sitteH tuKvielä^käksi kotikylän tyttöä
jotka Ihastelivat ja ihmettelivät, että
kiiinki Olen kasvanut^ ja kaunistunut
— niiii-iny^ttäkUrfOn tullut ''tuollai­nen
miös!^' Nämä neljä nyt veivät
minut eri huoneeseen Ja alkoivat pe-rinpohjiaisetir
tutkimisen, joka päättyi
kysymykseeör
"EtJbätt' vain ole siellä idässä hai-rahttiäut-
tj^töjeh pauloihin ja . . ?
"Ei-€n;'nösserir Kyllä minä olen
vielä''se'sama- -Eet\f;^ joka Suomesta
läirti määihtoÄtf meriUe^', vakuutin rm-nä^
yiläsii^jk-he-^nöivat koettavan-s^
söi-^i^öia;^
TuttftVäpäriÄi^käsvöi päivä päiväl­tä.^
mt^yiätalii-hUOK^atta tytöt vei­vät^
hilftttf ii seittaaVähä sunnuntaina
ImpöHöivhäämte^^Uöttialaisten huvef-hiftivi.
r^älMrolii^*ulfi-todellinen van­ki.
Minulla ei ollut liikkumavaraa
eikä paljon puheenvuoroakaan. ]^
yritin jotakm toimittaa, niin kuulm:
"Voi, voi Eetu. et sinä tunne tämän