Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 6, 1945

              1943
^ös aivan ikyIIi]-5^e„J
toisin suuresta per!
inälnaii paljon näk
taikana, £nsike^
liisi han itsensä rit
lion'niaiiiitun päal-'
l a t tÄ ja tuon"hui. i
,a-jo%kuunvi:rnei:|
jmbuti.Littleaos^
että- nuo rähiisyät
t häntä K. P:Hä,
eluksella (kitdhej
ai hän syödä niin
lussi ihmeissään tiedosta. Hän ei
f^oinut mi'llääri uskoa että inliaaiii öli-fei
ditinyt tehdä tuota matkaa^^^
)ian. Jokin tuntui vzUi^n kummal-iselta
tuossa jutussa . . .
Kersantti Tulsan joukko-ösasto
roitti. tiiön leikldsodan ja se tiesi et- i
tei Lenny-ainakam
k^t jatkamaajv n^
knneijassa ja Ifni^ suqsips?^^
Irma bli jo viimeisessä. kii^'e^^ >
Irumenrien vihjailut. — se oli iiiin
)aljon että hänenkin, Jussin, olisi oi- "
lut arka jTittaa; kö^^
riyisb^fiip:!!^^^
Bin tuntenut k^^
luultavasti tämä auisaitsi korotuksen
„ ^ " ^
\ , \ V•^ ••v'- ^,1 \
iaremmin
t er yrtiirjrta.
kuriksi.
Jilia: :i^g mouth.
JtJssih 'kahssi ?a-
. tosih ei'ollut oiuu
Manöövereiltä palatessaan tapasi
[iissi taas. intiaanin leveästi
yänä, Ueii:-^^rel^ä, aiy^ olisi
nitään tapahtunutkas^^ ,
^'Mi|un hiiteen sina .
dkoi Jussi sättiä miestä,
"iiiina näki jäi^ . eksy sij^
BrittiMisiä ^hermqn tmhkeja etenemU§sa^^^^
„ jo^m^an ^
rihneöt Kovinkaan
hiiöTiiäsI iri liaanin \
läii'-epäili tämän :
istttniään takais-i
W?katä'sielti faä.!
ulos. ^
' olivat vain aJo-1
- väin kokeeksi,
ön (^tiis oli tei-eniteii'
köeteTIak-iturta'
kadetteja,
Lips^ieri" ollessa'
ijaissa'^', ja tummat silmä^ kiilsivät^
Lumroallisesti.'. ! ^
I Viikkoa niyöhemmin iln^qitettiin in-liaaniiie
tämän erottamisesta" afmei-tl
pieniä jauhopus-ilia
ei heille vie-iriiuks^
t oli iati-killejitiutta
mies
:tomun.
ti' eleisinpäui hi­lein'
kuoppainen,
änen'pitäisi ta-
— niitä sanoM
katoamisesta?
Wnhyt ajatella
austa' esivallan
tyi seiirata kar-jolca
toisin pai-
— vain merkit,
johtivat suun-isi
niitä, ja ne
estä johtavan
nfJyrässä, niin
yt vaikka hän
piaii samasta
enytkin. Big
i vähän virnis- ;
aan merkittyä |
tuo kummalli- '
ten ymmärtä­nyt
viiir.ciiien ;
3ssä, näk- hän
i'vierellä, :o\- •
[ik^eii raatoa,
a odotti että
n tämä vain
isa:
äle juoksutti
Ien rautatien
iki kersantti
sellä puBIen
Tiäan kartal-mänTapaystä
nsa, oli mies
iiäirisä edles-i
Jiissi suu-ja^
itsekseen
afkuasukas-i'jkuin
keit-
>oh.
r neljä kah-än
tonnin
veivät nuo
a istui Big
rotkossa
tletäinättä
i kuTi'myö-
F -S
- X••8-S
•f 1
^ -
-M
luiojnen tuosta uutisesta. Jo paljon
jnnen herätystä öli inie? hereillä, kunr
lostaen tavaroitaan matltaa varten,
ussin tuntoa vaivasi, kun ei ollutil-
•'' ' ' -ifi-; .. •
noittanut kersantti Tulsalle tuosta in-iäanin
vakoilusta manööye^
aties olisi tämä säaniit estet^^ksi mie^
en eroituksen armeijasta, Josta in-iaani
piti niin paljon.. . .
Jussi nosti päätään pielukselta ja
^ysyi mieheltä kuiskaten:
"Kuinka ehdit tehdä tuon. vakoilu-atkan
manööveripäiyänä niin no-easti?"/-
—
''Minä en teke. tuota matka, minä
iuuli'kun, kersantti McGee maistet-uaan
olutta esitti toverilleen että se
pn hyvä paikka ke&ukse'lle . ja
ies nautaa höräytiti pääUe kepposel-een.
Siis; tuo ainoa hyvä tekokin oli
^train kepponen, ja vain vahingossa oli
*.;^^sunut oikeaan . . . Jussin sisu olisi
.j^^ienties silloin jo pettänyt, vaan. sa-
•^^nialla kuului päivystäjän, torven toi­totus
käytävästä. Oli aika herätä!
* * *
Kersantti McGee meni joukko-
I osastonsa mukana yli meren, jota-jvastöm
Jussi .jäi vielä Canadaan. Hä-jnet
muutettiin vain rannikolle^ ran-fnikkovartioonj
'
Irma kirjoitti hänelle usein ja Jus-isi
luuli tytön jo unohtaneen Lenn3ai
|kokonaan. Olihan tämä nyt niin
1'kaukana ettei tytöllä ollut edes toi-
I veitakaan tapaamflsesta vuosiin. Mut­ta
hän ei tiennyt että itseään odotti
sama matka aivan lähitulevaisuudes­sa.
" • " " • "
Kun hän oli viimeisellä lomallaan,
varoitti hänelle äitimuori aivan vaka­vissaan:
"Malistakin, poika, ettet tua vain
sieltä englannitarta minulle miniäk-
"Lupaan sen", sanoi Jussi, ajatellen
vain Irmaa, joka odottaisi hänen pa­luutaan.
Loma kului aivan liian pian ja Jus­si,
huomasi oleyansa matkalla itäran­nikolle
ja meren yli.
Jussi katseli junan ikkunasta-ohi­kiitäviä
maisemia näkemättä niitä.
Hänestä tuntui aivan kuin hän olisi
sanonut viimeiset jäähyväiset koti­seudulleen
täm^n'.yiime:§en.; kun hän heräsi, oli hän aivan-yksih
loman jjäl^een kotimaassa? Kokp tä- pitkässä ruohikossa . . ei, hän ei ollut
män kahden,yiilffDn...joma,tii^,tui,hä-^ aivan"yksin! Hän tunsi kuuÄian heti-
" • •• ' gityksen kasvoillaan jä kuuli heikon
vikinän viereltään. ":
Hän koetti nousta, mutta hänen va­senta
jalkaansa särki niin hirveästi.
Häi nousi kätensä varassa puolittaiii
istiima-asentoon .ja samassa huomasi
suuren mustan koiran istumassa vie­rellään,
nuuskien hänen kättään, ~ai-vankuin
tahtoen todeta o'liko häri vi-hollinjQn
vaiko ystävä. OliJtohan tuo
nestä kuin hä|närä.ltä_ui^^^a-^
likin,,j*olj[e hä|x,o^^^
valan ia jök^ lupjisi pdp^taa Itänen pa­luutaan.
^ Aiiitta/mrksi tunfvu hälistä,
niinkuin tuo kaikld. piisi tapahtunut
jollekin toiselle —-'ja hän olisi' nähnyt
sen vain sivusta.^ •/
^Hän :kqetti pbistaa pois tuon kum­man
tun teen ja syy en t;y a taxkas tele-,
maan ohikiitäviä maisemia, mutta se
näj,^ttt aivan mahdpttpmalta. Aina tu- saksalaisten verikoiria?, aryaili; hän
liyat nuo hämärät umkuyat hänen sil- koettaen tull^; siiville koiran rp,dusta.
' ;^ oli jo|enldm^ tauemm
l Ä i l ^ ^ iäiieii poh­keessaan
oiej^haaya^^
k(nyat:hHaan ;yae^
e^^ä iiäii|iä. Asuinus ei-oUutks^
kana^ y^%^; "äjinyt
äuniulta. • ^ • .
T^^ liänelle'
^ jorilkinlais|a spj>f)aa: ja^ nyt
" va^ta, enliminäise^i 1^
taijia^taa tat^ Hän hiiQm% ettei
tälliä p|ut<. enää iapsij^ n ^ ^
luullut ensinäkemältä, p£^^ vain
- iämän iäpsekkai^ta kasypista. Mutta
tarkemmin nahdessaan^^ t£^i|^aii_ keittp-
- pui&issay.huomasi: hän
kauiiiin, nuoren riai^^^ mikä
häntä . eniten ' kUnifpsti, oli suuret,
tunimaj^ silmät, jotjca tyttö Ipviiän^eft;
lapsellisen ara^tt^!
Jussin täytyi ajatella kauan en­nenkuin
voi lausua minkäänlaista aja­tustaan
ilmi, ja sittenldn se kavi mur­teellisesti
ja katkonaisesti! Viimeir},
sai.hän kysytyksi:
''Mikä on nimenne?"
"Madeleine*', vastasi tyttö lyhyeen,
kohottaen katseensa ylös työstään
hetkeksi. Tytössä oli jotain niin vie­hättävää,
katsekin noista suurista,
tummista;silmistä sai hänensydämen-sä
syliki^än kiivaanimin." , -
•Kun hän oli syönyt, selitti tyttö
hänelle nopeasti, että hänen täytyi
mennä, jos saksalaiset tapaisivat hä-net
täältä . . . "
- M
•111
-
mäihsä eteeiir—etenkin ed^^ iltaj
kun hän .pii syleillyt Irmaa jonkinlai­sella
hädän tunteella. Oliko se ollut
todellakin viimeinen päivä jäle^ä ko-titanhuvillaan?
riänestä tuntui kuin
hän ^0|lisi ajeiehtinyt jossain maan ja
taivaan välillä, ilman minkäänlaista
peräsintä ja hän oli kaivannut jotain,
joka anJkkuroisi hänen tulevaisuuten­sa,.
Noiden sekavien tunteiden val­lassa
oli hän pyytänyt Irmaa vaimok­seen,
että tämä odottaisi, kun hän pa­laisi
takaisin. INIutta piiko hän teh­nyt
siinä oikein? Hän'kpetti riippua
kiinni tuossa sarriassa tunteessa, jonka
Irnian lupaus oK hänelle tuottanut
Toisesta huoneesta ilmestyi nuori
Ei, se ei millään voinut olla niitä, joi- ^.^^^ hän arveli olevan tytön
ta s^s^laiset, käyttivät j^ jotka ui- ^^y-^^ Näiden kahd^ auttamana
voiyat kuin sudet.. Tämä. koira, oli pääsi hän rantaan, missä oli vene pii-pltkäka^^-
ainen collie-rptua .muistut­tava
lehmäkoira. Miatta missä koi­ran
isäntä oli.— hän ei voinut nähdä,
sillä mereltä nouseva sumu peitti
kaikki ympäristön sa.keaan vaippaan­sa.
He kahden, koira; ja hän, olivat
kuin sen sisälle kiedotut eivätkä voi­neet
nähdä sen''ulkopuolelie. Aino­astaan
koiran heikko vikinä ja linnun
laulua muistuttavat vihellykset rik­koivat
hiljaisuuden. Oliko tuo ääni
lähtöisin ihmisen suusta, vaiko lin­nun,
hän ei voinut arvata, mutta jo-hänellä
olisi morsian jonka puoles- ka kerran kuultuaan sen ^heristi koi­ta
taistella, jonka luo palata voitta­jana,
kun sota olisi päättynyt!
Jussi saapui Englantiin, missä har­joitus
vain jatkui. Hän joutui com-mandojoukkueeseen
ja heitä harjoitet­tiin
hyökkäystä varten.
Mutta kaiken keskellä kirjeet kul­kivat
edestakaisin. Irma.n kirjeet ai-ra
korviaan ja heilutti häntäänsä. Sit­ten
katsoi se suurilla ruskeilla silmil­lään
häneen ja vikisi hänelle kuin
yrittäen selittää hänelle jotain.
lotettuna. Pierre työnsi sen veteen
auttaen hänet siihen, sitten tyttö toi
vielä kannellisen vesiastian ja asetti
sen hänen vierelleen veneen pohjalle.
Kun veli oli kadonnut taas sumun se­kaan,
sanoi tyttö:
"Onnea matikalle . . ." ja painoi
suudelman hänen poskelleen. Tuota
jälkimäistä Jussi ei ollut voinut odot­taakaan
ja se- sai hänet hämilleen.
Hän koetti saada tytön ymmärtä­mään,
että hän palaisi takaisin ja sil­loin
he tulisivat niin suurella voi­malla,
että voisivat varmasti ajaa nuo
roistot Ranskan maalta . . .
Hän ei tiennyt jos tyttö ymmärsi
kaikkea, mutta tämä taas lasketteli
si seisomaan vikisten hiljaa ja nuollen
Jussin kättä, sitten se haukahti pari
, . , - . . > kertaa, vaan ei lähtenyt pois niinkuin
van hehkuen innostusta, piristäen, .',.1 " n * : i ^ •• t r ' - usei.n Jussin väsyn•y^'tVt;ä.. mie1lt.ä^. ' • ' Jus"si oli luullut sen tekevän. Vam
alutta jotain puuttui. Vai oliko se
hänessä itsessään vilca •— tuo alaku-loinen
tunnelma^ vai oliko se ikävää,
joka masensi kaikki 'kiihkeyden hä­nen
omista kirjeistääi^ tytölle. Mah-toikp.
tyttö liiiomata sitä? ajatteli Jus­si
usein sulkiessaan kuoreen tälle kir­joittamansa
kirjeen. /
sellaisen ryöpyn ranskanlkieltä, ettei
Taas uudistui vihellys.. Koira.npu- hän kerinnyt siitä ynimartää kuin jon­kun
sanan. Hän pääsi kuitenkin sii­hen
käsitykseen, että tyttö odottaisi
tuota hetkeä — ja Koko Ranskan
kansa . . .
Kahden.vuoden aikana, oli keritty
muuttaa Jussin, joukko-osastoa mo­neen
eri. kertaan. Nyt taas bli tullut
rhääräys muuttaa — mihin, sitä ei
koiran läsnäolokin tuntui niin Viiniein katsahti tyttö yiös vaalene-turyalliselta
tässä "yksinäisyydessä . . . valle .taivaalle, pistäen pienen, kätensä
Hetkistä myÖhemni(in alköi^ ruohik- miehen käteen, jota tä,mä yielä puiisti
,'ko iäheisyydessä kahista ja siiniun lämpiimästi. Sitten sysäsi tyttö,ye-keskeltä
erosi tumma varjo. Oliko neen ulos kaislikosta kuisikaten:
hän jo,utumai§iUaan yanglkaoli, en- "A^ reypirj!' joka soi vielä kauan
simmäinen, ajatus', häiien miele3,spn.. Jussin' kpryissa kuin ihana, mus^kkii
Miitta kun varjo lähestyi^ huomasi Kaukaa mereltä kuului tykin jyli-hän
.et^tä tulija; pll nainen — nuori tyt- nää ja hän alkoi soutaa siflien suun-to-
taan mistä se. kuulm. Hän ei tiennyt
huiskuttamaan nenäliinallaan asemal­le.
Menneisyys tuntui yhtäkkiä hy­vin
rakkaalta — tulevaisuus niin tun­temattomalta.
Mitä tulisikaan se tär-
- Tyttö puhui nopeaa ranskankieltä, kuinka kauan hän..oli aljelehtm^ me-jo
§ta hän ymniärsi vain^^^^^ rellä, piiko kulunut tui;i.^eja tai, päi-
H^nen. n\ieleensa tuli. ran$kauily[^U- viä, hän ei tiennyt sitäkään. Vaan'
tunnit, jotka oUy^t pllegth^n^Uej^^^^ tusk^ hänen turpoavassa sääressään
heistä kukaan tiennyt.. Vasta kun he kaimmat, tehtävät kpkq.koul^. aika- aina paheni jä hän epäili fiiinä olevan
olivat mereliäy^sanottiin heille että he na. Jospa, hän pli^i oUttt.^flloim^^ shräpnellin siipaleen hantautuneena
olivat matkalla Ranskaan. Siis vii- kerampi!. Hän koetU parhaaijysa,;saa- luujun." Ainoa mikä häntä kaimusti
meinkin oli tuo hetki koittanut — ja dakseen tytön ymmärtämään,itseään, soutamaan eteenpäip, puoliksi pyör-odotuksen
tuottama jännitys lauen- ja saikin kpptuksi sanoi^jö^tajn^ ryksissä Kivusta, oli se, ettei hän saisi
nut. He olivat valmiit iskemään vi- ^ r , t c . c . . t r , ^ „ ; r . * : r . t r , ^ i i ^ ^\:i.U::.t\-i^^:
hollista parhaansa mukaan.
Jussi muisti sekavasti maihinnou-kaisesta
muistista niin pajjöi^että^sai
tytön ymmärtämään, etta han ,oli ca-na4alainen
ja haavoittiyijlti'
sun ja vihollisen tykkitulen Dieppen Taas seurasi . sanatulva^, josta", ei
rannikolla. He olivat taistelleet,.mut- Jussi kerinnyt ynrimärtää kuiri jonkun
ta jossain oli jokin mennyt vinoon jä sanan, mutta tytön liikkeistä hän yfn-ja
Irmalle, joka, jäi heidän, oli täytynyt, peräytyä. Hän märsi, että tänaä halusi, auttaa häntä
ei tiennyt kuinka monta toveria oli tulemaan mukanaan.^ Jqssi ponnisti
kaatunut ja kuinka monta oli joutu-- kaikki vo.imansa, kphpttaujuen^^^^
nut vangiksi — ja miten hän oli joutu- leen ja osoittaen tytölle pientä lauk-nut
erilleen joukko-osastostaan^ vaan kua, jossa oli ensjapuyälin^et ja joka
myöhästyä merellä odptta.vjsta lai­voista
— hänen pitäisi saavuttaa joku
niistä, ennenkuin se olisi myöhäistä
« « •
Hän oli soutanut mielestääii iäisy>'-
den, kun viimeinkin sumu kohpsi ja
hän huomasi ajelehtivansa kaukana
merellä. jNIissä hän oli, hän ei tien­nyt
sitä itsekään. Tuntui aivan tur­halta
yrittääkään soutaa tuossa aal­lokossa.
Oliko tämä sittenkin viimei-