Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 28, 1956

              Viljoon kuulumisia
m ästä
Kirj. SUDBURYN FLIKKA
JJsljaisesti vieri täällä
viime viikodjoppii.
Vuos\ uusi kun on alkanut
ti kellään ale hoppu.
yaisilla taas haalillamme
oli bingoilta.
Impi tbimi huutajana,
samoin myöskin Hilda.
Hyviä myös vditot siellä,
moitetta ei siedä, .
monet niitä saivat sitten
mukanansa viedä.
Torstaina taas kuorolaiset
voittojansa jakaa.
Siitä että piisaavat sen
Rauha itse takaa.
Roinilat ne yhtenään nyt
näyttämöttä pauhaa,
tuskin siellä ipuiit nyt saavat
vähäistäkään rauhaa.
Viides päivä helmikuuta
nähdään sitten tulos.
Kukapahan jäiskään silloin
haaliltamme ulos.
Tulkaa silloin farmaritkin,
tulkaa kaikki aivan,
"Roinilatkafi" ihan varmaan
palkitsevat vaivan.
Vaikeaa tehtävää
suorittunmssa
Ei liene vielä myöhäistä toivottaa
Hyvää Uutta VjLiotta Liekin lukijoille,
?illä oniian 11 kuukautta vielä edessä­päin.
Kaiken ,qiuun ohella toivon, että
saisimme elää rauhassa. ^ ; , .
Esterin muistelmat iapinakeväästä
toivat mieleeni imonta surullista kuvaa.
31in silloin 18-vuotias, mutta mitään
nuoruuden iloa en voinut tuntea, kun
«iskoni kuoli ja parhaat ystäväni nään­tyivät
vankiloissa. Itselläni ei kyllä
»llut mitään suurempaa hätää, mutta
kärsin toisten vuoksi ja siksi en toivoisi
=otien enää uusiintuvan.
Xyt kerron ystäville miten vaikea
'ehtävä minulla on menossa. Se johtuu
hintin siivoamisesta. Sain määräyksen,
-tiä kaikki turha pitää sieltä hävittää
a kun olin sinne 'kerännyt mm. monta'
Liekin vuosikertaa . . . Nyt ne pitäisi
lävittää ja ne ovat niin tuttuja, etten
nillään niistä luopuisi. Löysin niistä
Liekin näytenumeronkin, jota en mil-ään
pistäisi palamaan. Siellä ovat
Hiiliristit" ja 'SMuonamiehen tyttä-ym.
jatkokertomukset, joista on
uovuttava. Muistivihkooni olen sak-itellut
niistä pienempiä runoja sekä
^momuksia. Otin myöskin useita ku-ia.
kuten Sirpan ja Vienon, sekä monia
nuita.
Siinä hommassa pahin talvi kuluu
l^uin huomaamatta, on 'kuin olisi ystä­vien
ympäröimänä. On niissä imyöskin
"lonta kertomusta, joiden kirjoittaja on
haudan hiljaisuudessa, mutta heidän
^kirjoituksensa aahduttavat 'lukijoita
vielä kirjoittajien kuoleman jälkeenkin,
^'in he siis elävät vielä edelleen. «
Sain joululahjaksi paljon kirjoitus-
Paperia, joten kelpaa tässä piirustella,
kiitos Hilmalle ja Matille, Koskisen
i^Iimralle ja Setälän MaikiUe paketeis­sa,
joilla taas (muistitte meitä.
Joulun aikana muistelin kaikkia tei-ystävät,
jotka vuosi sitten niin useirt
|"^>tte sairaalaan minua katsomaan,
piisin lähettänyt jökaiaeire edes" joulu­kortin,
mutta en tiedä Ikaifckien toronto-f
5ten osoitteita. Toivotan tässä teille
kaikkea h>-vää a l k a Ä a vuoten 1956!
"Tehkää se itse"'liikkeen jäsen ^eter WkittaU, valttiistelee-kella­rissa
sijaitsevassa työ/tuoneessaan joulukoristuksia. Hän esittelee
myöskin aikaansaannoksiaan CBC.n televisiossa. '
Kirj. SANTERI ÄÄLIÖ
rt
pojat, tämä on nyt pe-rukan
komein ''kaara",- ei siitä
pääse imthinkään. Katsökaias vain kuin­ka
imusta pinta kiiltää komiasti. Ja
nämä ''rimmingit" sitten, ei ne ole­kaan
mitään joutavaa peltiä, elleivät
olekin ihan hopeaa . . .
— Älä löpise, nikkeliä ne vain ovat,
keskeytti Jaana, .\lvarin canadalainen
emäntä, kiukkuisesti Alvarin mahta­van
ylvästelyn. .
— Ole sinä hiljaa kun minä puhun,
tai saat turpiisi . . . Kyllä nämä trim-mingit
ainakin uutta hopeaa ovat, se on
sitten ihan *'karajitii" pojat.
Xaapuriston ''poikia" oli kokoontu­nut
useampia katsomaan Alvarin vasta
kotiin tuotua autoa ja nousuhumala sai
Alvarin itsetunnon kohoamaan tavallis-ta
korkeammalle. - VäÖän -viisaampana
Alvari; aina itseään piti kuin naapuris­ton
asukkaat hänen mielestään olivat
ja Jaanaa, tämänhetkistä vaimon kor­viketta,
hän kohteli aivan kuin vähä­järkistä,
jota oli joka sanasta ja teosta
oikaistava ankarasti, ajasta ja paikasta
välittämättä. ,
Salaa naureskelivat naapurit Alvarin
mahdottomille kerskumisille aina, mut­ta
nyt koettivat pysyä totisina yhtyen
huvittuneina hänen kehumiseensa.
— Kyllähän nämä "trimmingit" saat­tavat
• olla hyvinkin hopeaa. Ainahan
näissä kalliimmissa "kaaroissa" on jo­tain
uutuuksia millä hintaa saadaan
nostaa, sanoi yksi pojista, johon toi­nen
jatkoi heti:
— Minkä vuoden mallia tämä on?
Ei tämä ainakaan tämän eikä viime
vuodenkaan mallia ole.
— Ensi vuoden mallia se jo on . . . .
a^koi eräs irvistellä, mutta se jo ru­pesi
käymään Alvarin sisulle.
— Älä sinä, Kalle, kenkkuile naapu­rin
miehelle . . . Ja mikä sinä luulet oi­kein
olevasi, kun olet siinä nokalle hyp­pimässä?
. . .
— Joko sinä taas riitaa haastat, rä­hähti
Jaana. — Kun ei sitten ymmärrä
leikkiä jos vähänkin saa kaljaa kitaan­sa.
Yhtä äkäisesti- vastasi Alvari hä­nelle:
— Kun minä jo sinulle sanoin, että
älä sinä aukaise suutasi kun minä itse
puhun. Kyllä tämä niin uutta mallia on
kuin sinunkin -"kaarasi" Kalle, vaikka
en ihan uutena ostanutkaan sitä kuten
sinä. Mutta *'karantii" pojat, yhtä hy­vä
tämä on silti. On täöiä, kuulkaa­pas
kuinka mahUvasti kone käy. Si­nun
"kaarasi" koneesta ei edes tiedä
milloin se t ä y . Tämän toki kuulee, et­tei
tarvitse kuunnella kuin taskukelloa.
Ottakaa nyt ne ^ka^japull^ tyhjäksi,
niin ajetaanpa pieni koereissu.
— Otetaan mukaan, ettei tule jano
ELINA. matkalla, ehdotti Jaana.
— Niin tosiaankin, koko-koppa mu­kaan
vaan. Ja rehvakkaana nosti AI'
vari kopan mukaan ja kaikki-ahtati^uir^
vat autoon. Alvari polkaisi.-koneen:;
•käyntiin 'ja paukkuen ja savuten syök­sähti
auto liikkeelle, keskelle .tien si­vussa
makailevaa vasikkalaufnaai jotka
hätääntyneinä 'kinraiahtivat ylös juos­ten
sinne tänne mylvien.-Kun Alvari
sai auton palautettua tielle, lähtivät yar:
sikat pinkomaan auton edellä, yhtenä
hullaantuneena rykelmänä. .
. — No kyllä nyt pitää olla vastusta
kaikista. On se . . . kele, kun nuo ovat
tor\^eloita, nuo mullikat, ei ne osaa.
mennä pois * tieltä, ei sitten millään,
manasi Alvari.
-— Eihän meidän vasikat ihan noia
kahelia ole, yhtyi Jaanakin manaile­maan
jo.
— Pysäytä autoV niin ajan he pois
tieltä, sanoi joku pojista takaistuimelta.
' — En minä nyt noideti takia "kaa­raa"
pysäytä. Kyllä se on pirua, kun
elukat pidetään tiellä, ihmisten kiusana.
Eikä kunnon hoidon saaneet vasrkät
olekaan noin hulluja. Olihan' siinä <i^ei-dänkin
vasikat, mutta eivätpä lähteneet
laukkamaan '"kaaran" edellä. On ne
sen verran viisaampia, meidän vasikat^
pauhasi .Alvari, unohtaen, että' heidän-vasikat
olivatkin aidan takana met­sässä.
•• -^^ • i.-i
— Pysäytä nyt, niin ajetaan n* fjois,-
nehän läkähtyvät ihan laukkaansa näin
kuumalla, ja tulevat vaikka kuinka
kauas, pyysi jo Jaanakin arasti. ' '
— Kuinka monta kertaa sinulle pitää
sanoa, että pidä kitasi kiinni kun minä
puhun. Minähän tässä ajan ja tiedän
kyllä miten ajan, muista se. Kyllä mi­nä
niin hyvä ajuri olen ettei minua
akka saa komentaa, . . . kele, kun pai­nan
lusikan pohjaan ja lasken tuohon
kilikkaan niin sylttyä tulee- ja pitä-köönkin
sitten naapuri suunsa kiinni ja
kärsiköön nahoissaan, kun kerran pitää
elukkansa tiellä, raivosi Alvari lisäten
todella vauhtia.
Mutta samassa tieri' •kapeimmalla
kohdalla tuä mutkan takaa- esille kah­den
hevosen vetämä heinäkuorma. V^a-srk^
t po/.kasivat tien sivuun jääden
läähättäen katsnmaan.
Alvari hätääntyi, poikasi jarruja
ja tärskähtäen, jarrut kirskuen, pysäh­tyi
auto ihan levottomien hevosten
eteen. Raivoissaan hyppäsi' AK'ari
ulos autosta kiljuen.
— Okt sinä aika saatanan torvelo,
kun ajat vaikka näet "kaaran" tulevan..
Käännä sivuun ne kaakkisi, että .pääsen
menemään. Mutta nyt olikin Alvari
kohdannut vertaisensa ja nuorukainen
huusi vastaan kuorman päältä hänelle:
— Sinä se vasta tonappeli olet, kun
et osaa topata vaik?ka on edelläsi lauma
vasikoita ja heinäkuorma. Enkä minä""
mihinkään tästä väistä näin kaltevalla
ja kapealla paikalla. "Pääkkää" tuonne
leveämpään kohtaan niin vointpie ohit-
• • .taa.
— Kyllä s:nä nyt vain ajat sen son-ta^
uoniiasi sivuun. Kun otan i>hjak^^
käsistäsi, niin nuokin kom^nurat kyllä
lentävät, kyllä minä sellainen nnies olem
—»Ole mikä oletkin, mutta nyt et ota
näitä ohjaksia, j a jos tulet vielä lähem­mäksi
niin tästä saat. ^ Poika tempasi
vierestään kuorman päältä heinähaaigoti
katsoen silmät salamoiden lähestynifääiijvv
Alvaria.
—Kunhan otan tuolta kunnon rai-.,,. A
pan, niin sehän nähdään kuka ajaa si-v^i,,
vuun , . . Alvarilta «jäi suu auki. —
Kuka perr . . .? Ällistyneenä hän kat-''
soi kuinka auto tasaisesti kulki takape­rin
tien leveämpään kohtaan pysähtyen. ' -
Samassai eräs pojista tuli ulos autosta
huutaen: — Tästä pääset kunnolla ohi!
Samassa heinäkuormaa ajava nuor»- ^
kainen hihkaisi hevosilleen, mutta se '•
kävi Alvarin kunnialle. Raippaansa
'heiluttaen juoksi hän heinäkuorman
perässä yrittäen päästä hyvää vauhtia
menevän kuorman ohi lyödäkseen he­vosia,
mutta pysähtyi hengästyneenä
autonsa kohdalle, nähtyään ettei mah- •
tanut unitään.v
— Tiedä se, eltet toista kertaa selviä
minusta näin vähällä. Et sinä koko
''kontria'komenna! huusi nuorukainen
vielä mennessään kuorman päältä.
— Kuka se ajurin istuimelle meni?
^ tiukkasi .\lvari pojilta autossa.'
— Minä sen tein näithän itsekin et­tei
siinä muuten o l i i sivu päästy ja ti-e
kuuluu kaikille, vastasi eräs ja lähti
kävelemään takaisin päin.
— No tule sentään imukaan..
— Enkä tule tämä,n pidemmälle.
— No mene sitten kun olet niin mah­tava,
ja muista se, ettet enenipää minun
"kaarani" istuinta hierrä. Kyllä minä
luulin, että olet kunnon kaveri ja —
sakin hivutus sille jolpille olisi pitänyt
antaa eikä tietä.
Ja taas lähdettiin ajelemaan pienen
lohdutusryypyn jälkeen.
— Hih nyt mennään eikä meneskellä-i
riemuitsi Alvari, kun huimaa kyytiä
mennä pyyhkäisivät ja ihme kyllä sel­visivät
ojia koluamatta aina likelle vai- '
tatietä jonka rinnalla kulki rata, mutta
tien laidasta toiseen auto meni kuin
hoiperrellen. Lähellä valtatietä vas­taan
tuli auto ja väistyi tien sivuun
odottamaan.
—• Katsos pakanaa, taisi olla tottu-
; maton ajaja tuossa, kun noin pelkää,
sanoi Alvari ja pysäytti autonsa toisen " .
kohdalla.
' •. Olisit tullut vaan k y l l ä tästä olisi
ohi päässyt sanoi Alvari, tuntiessaan
hänet erääksi lähiseudun asukkaaksi.
— En arvannut tulla, kun en pääs­syt
selville kumpaa puolta tietä sinä
ajat. N ä y t t ä ä siltä, että hyvin tarvit­set
molemmat puolet, natiroi mies, vas­taukseksi.
Ja kaljamiehiä kun oli hän-'
kin, niin taas mieltä virkistettiin, : ~ K i /
Junan kohu alkoi kuulua kaukaa ja
Alvarin äly tavallaan, leikata.
— No nytpä minä näy tankin teille
minkälainen mies iminä oikein olen ja.;~-
minkä!ainen on minun."kärtyni". Saat- '> >c
tepa nähdä, että kun lähden tästä yhtä- /
aikaa junan kanssa, ehdin ylikäytävältä >
mennä yli ennen junan tuloa, vaikka
minulla onkin pitempi tie. ... - -
Nyt alkoi mieletön ajo. Alvari turisi
itsensä kuin uudesti syntyneeksi ja ko­konaan
uuteen parempaan rotuun kuu­lujaksi,
ettei löydy yhtään hänen ve»
roistaan miestä.
— Otampa tuon "kaaran" kiinni ja
sitten ajetaan kilpaa, sanoi Alvari, tun­tiessaan
erään edellä menijän "hurjaksi
pojaksi". Hän kiristi yhä vauhtia ja
hänen riemukseen syntyikin villi kilpa- -
ajo. Mutta Alvarin ajokki oli niin
paljon huonompi, että toinen voitti
: t i ; 1 i-- > Timnt*#?*"*» piivana. 1956 Sivu 7