1938-04-23-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
enry C. Row Seikkäirukertonius
jeronie tunsi enemmän myötätun-
Aatamia kohtaan kuin hän olisi
oskaan eiinen uskonut mahdolli-iisi.
Mutta hän sanoi lyhyesti:
"Se oli osa juonestamme. Mutta
put juonestamme meni penkin alle.
)1 näen miten se tapahtuu."
"Aatami varmaankin luotti JEevaan
emmän kuin sinä minuun, Jerry."
"Se tohlo raukka ei tiennyt mitä
•neliä oli vastassaan. Jos hän olisi
ymmärtänyt, ja jos hän olisi raatanut
Eevaansa kuin minä sinua,
'inhan olisi kantanut mitaleja eikä
'kunan lehtiä."
Linda, nauroi.
"Niinkuin Konfutse sanoi: 'Hyve
vankka pato, joka estää nuoren
"sin sortuinasta mielettömyyden tul-n,'
tai jotain sen tapaista. Hän
• oikeassa, Jerry. Mutta vain sil-in
kuin hy\'e on miehessä."
"Kvllä sinullekin on sitä annettu
• ¥
j määrä. Otetaanpa huomioon
ikki ne merimiehet, jotka ovat jnrit-eet
vakuuttaa sinulle, että neitseel-on
vain taru maailmansotaa
eltäneiltä ajoilta. Yes, aion suu-sinua
nyt."
Hän hypähti ylös ja kompuroi
'iahuonetta kohti. Häh iski jsJ-sa
Lindan vuoteen reunaan, kovaa
kipeästi mutta samassa kuului
tallin kilahdus vuoteen päästä.
"Mitä se oli? kysyi Jerome.
"En t i e d ä , . .odotahan hetkinen
."Linda kurkotti vuoteen alle.
hdus kuului taas. "Jerry... se
avainkimppu."
Hurraa . . . kirstujen avaimet!
t ä p ä . . . " Hän ojentautui Lin-kohden
pimeässä. Heidän kassa
lähestyivät toisiaan. , He sylei-t
hetkisen ja sitten Jerome irtaan- -
jajstui taaksepäin. "No, nukutko
E n . . . mutta on ainakin parempi
Eikä meidän tarvitse murtaa
kirstuja." .•
EI ... eikä mitään muutakaan..."
lähti ulos huoneesta, käveli suo-veneeseen
ja sitten kulki sitä
en sanajalkavuoteelleen, jonka
oli itselleen laittanut toiseen
neeseen. Hyvää yötä, rakkaa-
• • ia se tarkoittaa . . . hyvää yö-yv'ää
yötä, rakas Jerry". Linda
teli avaimia. "Viikunanlehdet
jäädä toisille. Huomenna matomme
täydellisesti puettuina ja
ustamme paikkoihin . . . jossa
-^t vihitään."
es, ihmiset, jotka voittivat Eede-
Hn-ää yötä."
y\'ääyötä."
romea oli jatkuvasti vaivannut
etoisuus. että nämä vanhat kallis-
^5et kirstut oli murrettava. Hän
•J^ yerran asiantuntija, että h^n
arsi niiden kauneuden ja arvon
aisesineinä. Mutta hän oh myös
Njon merimies, että. hän tunsi
taikauskoista kammoa sen johdosta,
että avaimet olivat löytyneet, juuri
kun jotain vanhaa ja arvokasta oli
uhattu. Avaimien kilahdus oli rauhoittanut
hänet. Avaimet lupasivat
vaatteita ja vaatteet palauttivat mieliin
sivistyiieen ihmisen velvollisuudet.
Siellä kotona, jos mies menetti
tulolähteensä, hän ei voinut mennä
naimisiin, niin miksi sitten missään
muuallakaan.
Lindaa myöskin oli* kammottanut
kirstujen avaaminen, mutta vallan
toisen syyn tähden. Hän oli oppinut
ajattelemaan poissa olevaa omistajaa
tämän saafiparätiisin Luojana, mutta
ei minkäänlaisena rakastavana eikä
hyväntahtoisena. Hän ajatteli tätä
isäntää ryppykulmaisena t3Tannina,
jolla oli raippa yhdessä kädessä ja teräksinen
koukku siinä, missä toinen
käsi olisi pitänyt olla. Hän tuumi,
että ainoastaan jokin epäpyhä kauhu
puuskan ja toisellakin kertaa vielä
aiheuttaa naurua, jos se ei tullut heti
ensimmäisen perään.
Papukaija olikin tähän asti pitänyt
kiinni rajasta, joka eroittaa pellen
väsyttävästä henkilöstä. Tämän se
oli saavuttanut sillä, että se pii kuljeksinut
omia teitään siksi kunnes
talolla tapahtui jotain. Jerome miel-ti
kuinka sattuvasti papukaija voikaan
esittää sen ainoan yhden ohjelmanumeron
sen ohjelmistossa, juuri
silloin kun se voi tarkoittaa paljonkin.
Juuri sillä ominaisuudellaan,
hän päätti, papukaijat olivatkin tulleet
tunnetuksL Samoin huuhkaja
oli saavuttanut jo muinaisaikoina
kuuluisuutta viisaudestaan vain
"päinvastaisen englanninkielen" s.t.s.
hiljaisuutensa tähden.
Tuon papukaijan tapaisia ihmisiä
oli enemmän kuin sen tapaisia papukaijoja,
hän vakuutti itselleen. Heillä
Hän naputti uudelleen ja sitten katsoi sisään. Linda ei ollut siellä.
)^ a^^niattiosastoihin. Dervishit,
^ .vha enemmän oraan onnensa
^^2isen hiljaisuuden maa on he-elämään.
Vanha Aasia on hä-
^^-^a. Myöskin usbekit, tuo har-en
kansa, ovat mukana uudessa,
>'^^e5sä, jota eivät pidätä kau-muvzn
kuumat erämaat tai
'^eudet. Aika kutsuu myös.
voisi lähteä ja jättää nämä arvosesi-neet
ilman vartioita. Oli olemassa
mahdollisuus, että hänen nimensä oli
tunnettu kautta näiden rantojen.
Kielletyssä puussa oleva varoitus antoi
aihetta tällaiseen käsitykseen. Se
uhkasi pikaista rangaistusta mainitsematta
lainkaan nimeä tai osoitetta tai
uhatun syyllisyyttä.
Täten rauhoitettuina niin henkisesti
kuin ruumiillisestikin he vaipuivat
syvään uneen, kuten lapset jouliiaat-tona,
jolloin tilaisuudeiT jännitystä
vaimentaa tietoisuus pian tulevasta
hyvästä. Jokainen ajatteleva ihminen'
mielessään nauttii hyvästä jo ennenkuin
se tuleekaan, eikä uni tätä
lainkaan ehkäise. Nukkuessamme-kin
olemme tietoiset tulevasta ilosta
ja unemme on sitä miellyttävämpää
ja rauhallisempaa.
Jerome heräsi papukaijan huutoon:'
"Mitä hittoa sinä tahdot?" joitä seurasi
yksi toistaan. Tämä epäkohtelias
kysymys näytti sisältävän linnun
koko englanninkielen tuntemuksen.
Se oli sellainen lause, joka kerran
lausuttuna voisi yllättää naurun-oli
vain yksi ohjelmanumero, mutta
jos he olivat tarpeeksi älykkäitä pi-dättääkseen
sen aina oikeaan hetkeen
asti, niin he tulivat kuuluisiksi.
Samalla hänelle pälkähti, että tuo
papukaija ei koskaan puhunut kuin
silloui kun oli yleisöä saapuvilla.
Jerome nousi ylös ja meni katsomaan
kuka.nyt oli yleisöksi joutunut. Hän
ei nähnyt ketään. Mutta siltikin
korkealla oksalla istuva papukaija
jatkoi kyselyään pienin väliajoin:
"Mitä hittoa sinä tahdot?" Näiden
kyselyjensä lomassa se silitteli itseään.
, '
Oli mahdollista, Jerome aLjatteli,
että ihmisiä oli saapuvilla, mutta sellaisessa
paikassa, että hän ei voinut
sitä nähdä. Se ei voinut olla kapteeni
Moriarty, sillä hänen suorin toivomuksensa
oli hiljattain ollut päästä
viipymättä pois saarelta ilmoittamaan
löytönsä. Ilman raporttiaankin hän
kai olisi mielellään lähtenyt saarelta.
Se ei voinut myöskään olla kukaan
gorilla-perheestä, sillä papukaija oli
liian tuttu tuon perheen kanssa, eikä
se olisi sen jäsenten tähden viitsin3rt
esiintyä.
Papukaija, päätti Jerome, oli joskus
ollut jossain keski-Amerikan satamassa
t ö i m i n e e n englantilaisen
kauppiaan omaisuutta ja päälle päätteeksi
sellaisen miehen, joka ei ollut
pitänyt unensa häiritsemisestä. Hä-n^
n ärt3rinen kyselynsä oli piirtynyt
papukaijan päähän sillä vaistomaisella
älykkyydellä, jonka nämä linnut
omaavat. Se oli oppinut käyttämään
lausetta joko vaikuttavasti tai ärsyttävästi.
Papukaija ei ollut koskaan osoittanut
mitään ystävällisyyttä heitä kohtaan.
Sen suhtautuminen heihin oli
ollut paremminl^in kuui sellaisen naa^
purin, joka tulee katsomaan kun jotain
epämiellyttävää tapahtuu, ei auttamaan,
mutta katsomaan ja sitten
kielimään. Se ei koskaan ollut lähes^
tynyt tuota oksaa lähemmäksi mutta
katseli sieltä pilkkaavasti ja sitten
nauraen lensi tiehensä.
Jerome muisti, että papukaija ei
koskaan puhunut ennenkuin jotain
tavatonta tapahtui, jotain kiellettyä.
Mutta ketään ei näkyn3rt. .
Aurinko oli tähän mennessä noussut
korkealle ja &mä tarkoitti aamun
vaihtoa päiväksi. Jerome oli itselleen
suutuksissa, että hän oli-nukkunut
nim myöhään päivänä, jolloin oli niin
paljon tehtävää. Heidän piti vetää
vene ulos talosta ja kuljettaa se
rantaan. Tämä ei aiheuttaisi mitään
suurempia vaikeuksia, sillä he voivat
käyttää puroa apunaan.
Hän meni sisälle herättämään Lindaa
ja naputti terävästi hänen oveensa,
joka oli raollaan. Ei kuulunut
vastausta. Hän naputti uudelleen ja
sitten katsoi sisään. Linda ei ollut
siellä. Ikkunan puiset luukut olivat
auki ja myöskin verhot. Vieläkin
omituisempaa oli se seikka, että yksi
ikkunaa vasten seissyt kirstu oli auki,
ja sen kansi oli käännettynä ylös
ikkunaa vasten.
Jerome ensin tunsi suuttumusta,
että Lindan oli pitänjrt tyydyttää
uteliaisuuttaan heti aamun koittaessa
avaamalla tämä kaunein kirstu. Olisihan
Linda voinut herättää hänet kun
huomasi, että ei voinut kestää jännitystä.
Sitten hän ihmetteli miksi Lindan
oli pitänjrtikkurksta lähteä ulos.
Hän tiesi, että heidän olisi pitänyt
päästä matkalle varhain aamulla.
Miksi sitten antaa hänen nukkua?
"Häiraikoi ryhtyä tutkimaan kirstun
sisältöä kun hän huuli Lindan
laulavan pienen matkan päässä. iSe
oli sellainen kurkkuääni, mutta iloinen.
Jerry tunsi sen Lehengrinin
vihkiäismarssiksi.
Tämä tuntui omituisen aamun omituisimmalta
seikalta. Kun heillä oli
niin paljon tehtävää, niin miksi nousta
varhain aamulja, aukaista yksi kirstuista,
lähteä ulos ikkunasta, että
hän ei heräisi ja sitten aloittaa päivä
laulamalla vihkiäismarssia? Tämä ei
ollut aika eikä paikka, sellaiselle. Heidän
olisi pitänyt nyt jo olla työssä
vetämässä venettä puroa alas meren-rarmalle.
Jerome antoi kirstun odottaa ja
lähti ulos tutkimaan mitä tämä kaikki
tarkoitti. Oven kynnyksellä hän
pysähtyi hämmästyneenä. Hänen
suunsa aukeni mutta ääntä ei tullut.
Tavallisesti hänen suunsa puristui
lujemmin kiinni mielenliikutuksen
vaikuttamana.
(Jatkuu)
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 23, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-04-23 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki380423 |
Description
| Title | 1938-04-23-03 |
| OCR text | enry C. Row Seikkäirukertonius jeronie tunsi enemmän myötätun- Aatamia kohtaan kuin hän olisi oskaan eiinen uskonut mahdolli-iisi. Mutta hän sanoi lyhyesti: "Se oli osa juonestamme. Mutta put juonestamme meni penkin alle. )1 näen miten se tapahtuu." "Aatami varmaankin luotti JEevaan emmän kuin sinä minuun, Jerry." "Se tohlo raukka ei tiennyt mitä •neliä oli vastassaan. Jos hän olisi ymmärtänyt, ja jos hän olisi raatanut Eevaansa kuin minä sinua, 'inhan olisi kantanut mitaleja eikä 'kunan lehtiä." Linda, nauroi. "Niinkuin Konfutse sanoi: 'Hyve vankka pato, joka estää nuoren "sin sortuinasta mielettömyyden tul-n,' tai jotain sen tapaista. Hän • oikeassa, Jerry. Mutta vain sil-in kuin hy\'e on miehessä." "Kvllä sinullekin on sitä annettu • ¥ j määrä. Otetaanpa huomioon ikki ne merimiehet, jotka ovat jnrit-eet vakuuttaa sinulle, että neitseel-on vain taru maailmansotaa eltäneiltä ajoilta. Yes, aion suu-sinua nyt." Hän hypähti ylös ja kompuroi 'iahuonetta kohti. Häh iski jsJ-sa Lindan vuoteen reunaan, kovaa kipeästi mutta samassa kuului tallin kilahdus vuoteen päästä. "Mitä se oli? kysyi Jerome. "En t i e d ä , . .odotahan hetkinen ."Linda kurkotti vuoteen alle. hdus kuului taas. "Jerry... se avainkimppu." Hurraa . . . kirstujen avaimet! t ä p ä . . . " Hän ojentautui Lin-kohden pimeässä. Heidän kassa lähestyivät toisiaan. , He sylei-t hetkisen ja sitten Jerome irtaan- - jajstui taaksepäin. "No, nukutko E n . . . mutta on ainakin parempi Eikä meidän tarvitse murtaa kirstuja." .• EI ... eikä mitään muutakaan..." lähti ulos huoneesta, käveli suo-veneeseen ja sitten kulki sitä en sanajalkavuoteelleen, jonka oli itselleen laittanut toiseen neeseen. Hyvää yötä, rakkaa- • • ia se tarkoittaa . . . hyvää yö-yv'ää yötä, rakas Jerry". Linda teli avaimia. "Viikunanlehdet jäädä toisille. Huomenna matomme täydellisesti puettuina ja ustamme paikkoihin . . . jossa -^t vihitään." es, ihmiset, jotka voittivat Eede- Hn-ää yötä." y\'ääyötä." romea oli jatkuvasti vaivannut etoisuus. että nämä vanhat kallis- ^5et kirstut oli murrettava. Hän •J^ yerran asiantuntija, että h^n arsi niiden kauneuden ja arvon aisesineinä. Mutta hän oh myös Njon merimies, että. hän tunsi taikauskoista kammoa sen johdosta, että avaimet olivat löytyneet, juuri kun jotain vanhaa ja arvokasta oli uhattu. Avaimien kilahdus oli rauhoittanut hänet. Avaimet lupasivat vaatteita ja vaatteet palauttivat mieliin sivistyiieen ihmisen velvollisuudet. Siellä kotona, jos mies menetti tulolähteensä, hän ei voinut mennä naimisiin, niin miksi sitten missään muuallakaan. Lindaa myöskin oli* kammottanut kirstujen avaaminen, mutta vallan toisen syyn tähden. Hän oli oppinut ajattelemaan poissa olevaa omistajaa tämän saafiparätiisin Luojana, mutta ei minkäänlaisena rakastavana eikä hyväntahtoisena. Hän ajatteli tätä isäntää ryppykulmaisena t3Tannina, jolla oli raippa yhdessä kädessä ja teräksinen koukku siinä, missä toinen käsi olisi pitänyt olla. Hän tuumi, että ainoastaan jokin epäpyhä kauhu puuskan ja toisellakin kertaa vielä aiheuttaa naurua, jos se ei tullut heti ensimmäisen perään. Papukaija olikin tähän asti pitänyt kiinni rajasta, joka eroittaa pellen väsyttävästä henkilöstä. Tämän se oli saavuttanut sillä, että se pii kuljeksinut omia teitään siksi kunnes talolla tapahtui jotain. Jerome miel-ti kuinka sattuvasti papukaija voikaan esittää sen ainoan yhden ohjelmanumeron sen ohjelmistossa, juuri silloin kun se voi tarkoittaa paljonkin. Juuri sillä ominaisuudellaan, hän päätti, papukaijat olivatkin tulleet tunnetuksL Samoin huuhkaja oli saavuttanut jo muinaisaikoina kuuluisuutta viisaudestaan vain "päinvastaisen englanninkielen" s.t.s. hiljaisuutensa tähden. Tuon papukaijan tapaisia ihmisiä oli enemmän kuin sen tapaisia papukaijoja, hän vakuutti itselleen. Heillä Hän naputti uudelleen ja sitten katsoi sisään. Linda ei ollut siellä. )^ a^^niattiosastoihin. Dervishit, ^ .vha enemmän oraan onnensa ^^2isen hiljaisuuden maa on he-elämään. Vanha Aasia on hä- ^^-^a. Myöskin usbekit, tuo har-en kansa, ovat mukana uudessa, >'^^e5sä, jota eivät pidätä kau-muvzn kuumat erämaat tai '^eudet. Aika kutsuu myös. voisi lähteä ja jättää nämä arvosesi-neet ilman vartioita. Oli olemassa mahdollisuus, että hänen nimensä oli tunnettu kautta näiden rantojen. Kielletyssä puussa oleva varoitus antoi aihetta tällaiseen käsitykseen. Se uhkasi pikaista rangaistusta mainitsematta lainkaan nimeä tai osoitetta tai uhatun syyllisyyttä. Täten rauhoitettuina niin henkisesti kuin ruumiillisestikin he vaipuivat syvään uneen, kuten lapset jouliiaat-tona, jolloin tilaisuudeiT jännitystä vaimentaa tietoisuus pian tulevasta hyvästä. Jokainen ajatteleva ihminen' mielessään nauttii hyvästä jo ennenkuin se tuleekaan, eikä uni tätä lainkaan ehkäise. Nukkuessamme-kin olemme tietoiset tulevasta ilosta ja unemme on sitä miellyttävämpää ja rauhallisempaa. Jerome heräsi papukaijan huutoon:' "Mitä hittoa sinä tahdot?" joitä seurasi yksi toistaan. Tämä epäkohtelias kysymys näytti sisältävän linnun koko englanninkielen tuntemuksen. Se oli sellainen lause, joka kerran lausuttuna voisi yllättää naurun-oli vain yksi ohjelmanumero, mutta jos he olivat tarpeeksi älykkäitä pi-dättääkseen sen aina oikeaan hetkeen asti, niin he tulivat kuuluisiksi. Samalla hänelle pälkähti, että tuo papukaija ei koskaan puhunut kuin silloui kun oli yleisöä saapuvilla. Jerome nousi ylös ja meni katsomaan kuka.nyt oli yleisöksi joutunut. Hän ei nähnyt ketään. Mutta siltikin korkealla oksalla istuva papukaija jatkoi kyselyään pienin väliajoin: "Mitä hittoa sinä tahdot?" Näiden kyselyjensä lomassa se silitteli itseään. , ' Oli mahdollista, Jerome aLjatteli, että ihmisiä oli saapuvilla, mutta sellaisessa paikassa, että hän ei voinut sitä nähdä. Se ei voinut olla kapteeni Moriarty, sillä hänen suorin toivomuksensa oli hiljattain ollut päästä viipymättä pois saarelta ilmoittamaan löytönsä. Ilman raporttiaankin hän kai olisi mielellään lähtenyt saarelta. Se ei voinut myöskään olla kukaan gorilla-perheestä, sillä papukaija oli liian tuttu tuon perheen kanssa, eikä se olisi sen jäsenten tähden viitsin3rt esiintyä. Papukaija, päätti Jerome, oli joskus ollut jossain keski-Amerikan satamassa t ö i m i n e e n englantilaisen kauppiaan omaisuutta ja päälle päätteeksi sellaisen miehen, joka ei ollut pitänyt unensa häiritsemisestä. Hä-n^ n ärt3rinen kyselynsä oli piirtynyt papukaijan päähän sillä vaistomaisella älykkyydellä, jonka nämä linnut omaavat. Se oli oppinut käyttämään lausetta joko vaikuttavasti tai ärsyttävästi. Papukaija ei ollut koskaan osoittanut mitään ystävällisyyttä heitä kohtaan. Sen suhtautuminen heihin oli ollut paremminl^in kuui sellaisen naa^ purin, joka tulee katsomaan kun jotain epämiellyttävää tapahtuu, ei auttamaan, mutta katsomaan ja sitten kielimään. Se ei koskaan ollut lähes^ tynyt tuota oksaa lähemmäksi mutta katseli sieltä pilkkaavasti ja sitten nauraen lensi tiehensä. Jerome muisti, että papukaija ei koskaan puhunut ennenkuin jotain tavatonta tapahtui, jotain kiellettyä. Mutta ketään ei näkyn3rt. . Aurinko oli tähän mennessä noussut korkealle ja &mä tarkoitti aamun vaihtoa päiväksi. Jerome oli itselleen suutuksissa, että hän oli-nukkunut nim myöhään päivänä, jolloin oli niin paljon tehtävää. Heidän piti vetää vene ulos talosta ja kuljettaa se rantaan. Tämä ei aiheuttaisi mitään suurempia vaikeuksia, sillä he voivat käyttää puroa apunaan. Hän meni sisälle herättämään Lindaa ja naputti terävästi hänen oveensa, joka oli raollaan. Ei kuulunut vastausta. Hän naputti uudelleen ja sitten katsoi sisään. Linda ei ollut siellä. Ikkunan puiset luukut olivat auki ja myöskin verhot. Vieläkin omituisempaa oli se seikka, että yksi ikkunaa vasten seissyt kirstu oli auki, ja sen kansi oli käännettynä ylös ikkunaa vasten. Jerome ensin tunsi suuttumusta, että Lindan oli pitänjrt tyydyttää uteliaisuuttaan heti aamun koittaessa avaamalla tämä kaunein kirstu. Olisihan Linda voinut herättää hänet kun huomasi, että ei voinut kestää jännitystä. Sitten hän ihmetteli miksi Lindan oli pitänjrtikkurksta lähteä ulos. Hän tiesi, että heidän olisi pitänyt päästä matkalle varhain aamulla. Miksi sitten antaa hänen nukkua? "Häiraikoi ryhtyä tutkimaan kirstun sisältöä kun hän huuli Lindan laulavan pienen matkan päässä. iSe oli sellainen kurkkuääni, mutta iloinen. Jerry tunsi sen Lehengrinin vihkiäismarssiksi. Tämä tuntui omituisen aamun omituisimmalta seikalta. Kun heillä oli niin paljon tehtävää, niin miksi nousta varhain aamulja, aukaista yksi kirstuista, lähteä ulos ikkunasta, että hän ei heräisi ja sitten aloittaa päivä laulamalla vihkiäismarssia? Tämä ei ollut aika eikä paikka, sellaiselle. Heidän olisi pitänyt nyt jo olla työssä vetämässä venettä puroa alas meren-rarmalle. Jerome antoi kirstun odottaa ja lähti ulos tutkimaan mitä tämä kaikki tarkoitti. Oven kynnyksellä hän pysähtyi hämmästyneenä. Hänen suunsa aukeni mutta ääntä ei tullut. Tavallisesti hänen suunsa puristui lujemmin kiinni mielenliikutuksen vaikuttamana. (Jatkuu) |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-04-23-03
