Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 21, 1937

              FrinsessiAsi KIrj. H. BmeelUhen laikm
Rikas neivyorkilainen Muriel John­son
y jonka ilmoitetaan menevän nai-misiin
prinssi David Mdivanin kans­sa.
M divanit ovat sitä kuonaa Geor­giasta,
jonka Venäjän vallankumous
pyyhki pois koko Venäjän kamaralta
v, 1917.
Elimistön itsepuolustus
tartunnan tapahtuessa
Meidän elimistömme ei aina sai­rastu,
vaikka siihen joutuukin tauteja
synnyttäviä mikroobeja. ^ Sairaus
voittaa erikoisen helposti vain silloin,
kun elimistö on heikentynyt eli, ku­ten
sanotaan, altis sairaudelle. Tämä
alttius johtuu pääasiassa siitä, ettei
noudateta terveydenhoitosääntöjä, s.
o. epänormaalisista elämäntavoista,
\dlustumisesta, mikä voi erikoisen hel­posti
sattua sellaiselle, joka ei ole
riittävästi karaissut ihoaan, huonosta
ravinnosta ja huonoista asunto-olois­ta
sekä loppujen lopuksi sellaisten
aineitten käyttämisestä, jotka vaikut­tavat
vahingollisesti terveyteen (tu­pakka,
väkijuomat y.m.)
Terveellä ihmisellä, jonka elinta\"at
ovat normaaliset, on ruumiissaan riit­tävän
luetettavat puolustajat hyök­kääviä
bakteereja vastaan, nim. val­keat
verisolut.
Päinvastoin kuin punaiset veriso­lut,
omaavat valkeat verisolut kyvyn
liikkua itsenäisesti. Ja ne kykene\^t
liikkumaan ei vain verisuonten sei­nämiä
pitkin ja veren juoksun vas­taiseen
vsuuntaan, vaan voi\'at aivan
poistuakin verisuonista ja tunkeutua
mihin osaan tahansa ruumiissa. Jos
ruumiin sisälle joutuu bakteereja,
rientävät \^keat verisolut kohta näi­den
luo ja kietoutuen niiden jrmpärille
tappavat ne. Bakterit joihin nämä
verisolut ovat tarttuneet, lakkaavat
liikkumasta ja hajoavat osiin. Suuren
määrän valkoisia verisoluja kokoon­tuessa
yhteen paikkaan yhdessä l i ­sääntyneitten,
bakteerin kanssa syn-
(Jatkoa)
Talvi oli niennyt, oltiin taas ke­väässä.
(Diivat samat kevät- ja kesä-tuohut.
Kesäksi JennyUe laitettiin
riippumatto kahden koivun väliin,
jossa hän nukkui suloisia unia pitkät
ajat äidin hommaillessa askareita.
Pikkulinnut koivujen oksilla viserteli-vät
Jennylle ja omalla tavallaan ko­etti
Jennykin visertää vastaukseksi
pikkulinnuille.
Aina oli Jenny myöskin mukana
kalamatkalla. Heikki kiusasi usein
Aliinaa näillä kalamatkoilla:
"Eikö nyt ole paljon hauskempaa,
kun on kolme kalamatkalla? Ja sit­ten,
kun meillä joskus vanhoilla päi­villämme
on sellaiset pojat, jotka käy­vät
verkot kokemassa, njin ei meidän
tarvitse muuta kuin syödä vaini"
"Älähän nyt taas mene niin pit­källe!
Huviahan tämä kalahomma on
vanhallekin", tuumi Aliina.
Jenny oli piafi kolmen vuoden ikäi­nen
kuin tuli perheenlisää. Aliina sai
pojan ja tytön, mutta poika ei elä­nyt
kuin jonkun viikon vanhaksi.
Bertha annettiin tytölle nimeksi.
Enemmällä ei Puskalan väki lisään­tynytkään,
vaikka Heikki kovasti toi­voi
poikaa.
Ihan pieninä ei sisaruksista tietä­nyt
muuta eroa kuin sen, että Jenny
oli tummatukkainen ja Bertha vaa­leatukkainen.
Ei kuitenkaan kulunut
montaa vuotta kun t3^öillä oli suuri
erp. Bertha oli häijy, hyvin juonikas
lapsi. Koulussa hän ei sopinut ke­nenkään
kanssa, kaikki olivat hänelle
muka pahoja. Kotona ei koskaan ol­lut
niin hyvää kuin hän olisi vaatinut.
Milloin hän juonitteli vaatteista, mil­loin
ruuasta, vaikka äiti koetti kai­kessa
parastaan. \^
Jenny taas oli koulussa kaikkien
suosikki ja kotona hän oli kaikkeen
tyytyväinen. Koskaan hän ei puhu­nut
mitään, vaikka äiti koetti aina
laittaa Berthalle uutta vaatettakin.
Isä ja äiti kärsivät suuresti nuo­rimman
tyttärensä oikullisen luonteen
takia. Usein he keskustelivat, kun
tytöt olivat koulussa, että miten he
saisivat tyttärensä luonteen muuttu­maan.
Kovuutta he eivät tahtoneet
käyttää, siihen päätökseen he lopulta
tulivat. Hyvyys on parempi, ehkä
Bertha on jotenkin sairas, ehkä hän
muuttuu kasvettuaan isommakli.
Näin kuluivat vuodet. Mitä isom­maksi
tyttäret kasvoivat, sitä enem­män
kasvoi Berthan luonne vain häi-jymmäksi.
Ei pienintäkään palve­lusta,
mitä kotona pyydettiin teke­mään,
Bertha tehnyt. "Tehköön
Jenny, hänhän pitää työstä!" oli vain
vastauksena. Puskalassa ei riitaa ra­kastettu
ja siksi ei kukaan viitsinyt
Berthan kanssa ruveta riitelemään,
vaan hänen annettiin kasvaa mielensä
mukaan. Olihan hän jo käynyt rippi­koulunkin,
joten hänen pitäisi ym­märtää
mikä on hyvä ja paha.
Toisilta nuorilta oli Bertha kuul­lut,
kuinka kaupungissa on kaikki
hienoa, ei tarvitse käydä navetassa.
tyy se, mitä olemme tottuneet kut­sumaan
mädäksi. Mutta vaikeitten
verisolujen taistelussa baktereja x^as-taan
esiintyy toisenlainenkin ilmiö,
nim. että itse valkeat verisolut jou­tuvat
häviölle ja bakterit pääsevät
taistelusta vahingoittumattomina.
Nopeasti li^iäntyvinä ne S3mnyttä-
\äi tällöin pienessä ajassa suunnat­toman
määrän jälkeläisiä, erittävät
elimisti» myrkyttäviä aineita ja ai­heuttavat
kuoleman.
ei kynsiä sonniaan rikki kasvimaita
peratessa. Sinne piti päästä tällai­sesta
metsätönöstä, joksi hän kotiaan
nimitti. v ^
Kun äiti ja isä kuulivat JBerthan
aikeet, keskustelivat ja tulivat siihen
tulokseen, että kaupunkiin, meno
mahdollisesti oUsi Berth^Ue hyyä
opetus, sillä vieraan palveluksessa hän
voisi oppia antamaan kodille arVön.
Mutta miten kävisi hänen maailmalla
sitten,^ jos hän ei viitsisi tehkää työtä;
sillä luontonsa puolesta hän ei sovi
, kenenkään kanssa. Mutta eivät kai
vanhukset voi estää lastaan mene­mästä,
jos tämä kerran niin haluaa.
Bertha oli matkavalmiina. Äiti oli
koettanut varustaa parhaansa mu­kaan
vaatteet, että niitä ainakin ensin
voisi käyttää kaupungissakin. Läh­tiessä
äiti vielä sanoi, että jos ei
Bertha saa työtä, niin koti on aina
avoinna ja jos ei ole matkarahoja,
niin kyllä nekin koetetaan kotoa
hankkia.
Kolme henkeä hääri nyt Puskalas­sa.
'Kaikki on sopuisaa. Kaikki olisi
hyvin, mutta tytär, joka toi surua
kotona ollessaan, tuo sitä vielä
enemmän poissa ollessaan.
Aina odotettiin kirjettä Berthalta
mutta turhaan. Kuluivat viikgt,
kuukaudet, jopa vuodetkin. Nyt ei
enää osattu^dottaakaan kirjettä. Äi­ti
suri enimmän, sen näki hänen ole­muksestaan,
vaikka hän ei enää pal­joakaan
siitä puhellut. Jenny, joka
sääli äitiä, koetti lohduttaa häntä:
"Vielä Bertha sieltä palaa ja var­maankin
on Puskalan tönö silloin
rakkaampi kuin lähteissään. Älä äiti
suotta sure, sillä eihän se ole sinun
ja isän syy, jos Bertha on sellainen,
ettei edes kirjoita kotiin. Palvelitte
häntä liikaakin hänen ollessaan ko­tona.
Jos Bertha ei huomaa tehneensä
väärin teitä kohtaan ja pyydä an­teeksi
kirjeellä tai suullisesti, niinihän
on häijy, itsekäs olio, jota ei kannata
murehtia."
Jennyn lohdutukset olivatkin hyviä
äidille ja se, kun Jenny aina vakuutti,
että hän ei jätä äitiä eikä kotia yksin.
"Koti on minulle kaikki kaikessa,
samoinkuin nuo rakkaat koivutkin,
joiden välissä lavertelin pienenä pik­kulintujen
kanssa kilpaa."
Jennyllä oli mielitiettykin, Eero.
Usein he olivat käyneet yhdessä ver­kot
kokemassa. Heikki puhelikin
usein Aliinalle:
''Taitaapa niitä kalamiehiä sen­tään
ilmaantua vanhoilla päivilläj
vaikka emme niitä itse saaneetkaan."
Mary Boccawsiiii.
Eräässä FHadelfian sairaalassa teh-tiin
tavallisuudesta poikkeava leik­kaus.
Ylläkuvattu Mrs. Boccawm
oli ollut hetken aikaa kuolleena^ kun
lääkärit tekivät keisamleikkauhm
ja pelastivat hänen syhtymaffoiiiän
lapsensa^. Lapsi eli kuitenkin vain
kaksi päivää. Mr. Boccaivsini {alein'
pana) kielsi ensin leikkauksen suo­rittamisen,
mutta antoi sittemmin
suostumuksensa.
"Pian on kuusi vuotta kulunut
B^erthan lähdöstä", puheli äiti kun he
istuivat koivujan alla sunnuntain le­poa
nauttimassa. "Onhan se aika
sentään mennyt, vaikka se alussa tun­tui
mahdottomalta,' kun ei saanut
lapsestaan mitään tietoa."
Jenny huomasi tietä myöten astele­van
miehen ja naisen. Mutta sehän
oli Bertha: Miten kauniilta hän näyt­tääkin!
Hiuksensa ovat vielä mel­kein
yhtä vaaleat. Äiti ei voi hiUitä
kyyneleitä, rientäessään tytärtään
vastaan. Bertha syleilee äitiään.
"Äiti rakas, isä hyvä, sisko kiltti;
saanko teiltä kaikilta vielä-anteeksi
tyhmän käytökseni, saanko astua vie­lä
tämän rakkaan kynnyksen yli?"-
"Saat, saat,' lapsoii, saat!» sp äiti
vihdoin sanotuksi itkultaan.
puhelinkin tuossa koivtijdi alla, että
kohta on kuusi vuotta>. kun kotoa
lähdit." "
näköisenä. "Aikaa on ollut sekin. En
viettänyt maailmalla niinkään on-
.neUisia päiviä kuin kotona. Mutta
tunsittehan luontoni, en halunnut pa­lata
kotiin takaisin, kun kerran olin
lähtenyt. Siksi en voinut myöskään
kirjoittaa. Tiesin hytin, että jos kir-joitati
hyvää, tiedätte te, että minä
valehtelen — olettehan itsekin vie-,
rasta vuosikausia palvellut. Sellainen,
joka on vieraan käskettävänä, tietää,
mitä se on. En tosin olisi vieläkään
tässä, mutta tämä mies, Armas, on
pelastajani. Rakastuin erääseen
herran, retaleeseen. Hän jätti minut
ollessani^ äitiyden tilassa. Paatin
tehdä lopun elämästäni. Kirje oh jo
valmiiksi kirjoitettu, ja aioin jattaa
. sen rannalle. Kun olin aikeissa hypä­tä,
olin Armaan voimakkaissa käsb-sä
joista-en ole vieläkään vapautunut
ja-siksi olen tässä. Armas vaati,
minun on kirjoitettava kotim, mut»
ajattelin, 6ttä kirjeellä en voi «)Vit^
mitään, :vaan halusin päästä naKe-määri
Vteidät- ja suullisesti saam^
anteeksi. Luulen, äiti, että luonto^
> vielä: minutkin kaunistaa. Mm^
äidin lausumat sanat usein maailma
la: Xubnto ihmisen kaunistaa. _
' • " A h tätä ilon hetkeä, kun_ yi ^
kutettuna.
LOPPU.
on", vastasi
^vkone, joka eroitta
.vedestä.