1941-03-29-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
m
Sivu 4 LAUANTAINA, MAALISKUUN 29 PÄIVÄNÄ 1941
Suom. MARY. ALANKO
(Jatkoa)
Tuijotin häntä koettaen saada kat-sedlani
ilmaistuksi kaiken vilpittij-inyyleni
ja tuskani ja ystävällisyyteni,
jota tunsin.
'Miksi?'V kysyin.
Hänen Jiuulensa vääntyivät vasten-
. mieiisyydestä.
'"jVlies Brian, vihaan pyytää opettajaa
eroamaan, mieluummin näkisin,
että liän itse tarjoutuisi. Ajattelin
teidän, olevan säädyllisen ja tekevän,
seai.näissä-olosuhteissa.'" \,
"Erota?" minä huohotin. Mielessäni
välähti nopeasti kuva ^-^ mennä
kotiin häväistynä, jälkeen 'kaikkien
minun ponnistuksieni — ja Roddyn
koulurahat loppuisivat. "Minä" —
minä e»i ole aikonut erota! Mitä
minä olen tehnyt? Siksikö, että otin
sairaslomaa ja miss Hoskins kuoli
minun poissaollessani, jokainen kohtelee
minua kuin murhaajaa?'' Huuleni
värisivät. "'Sinäkin! — Hyvä,
minä en eroa. Tiedätte minulla olevan
vuoden sitoumuksen, ette pysty
minua erottamaan!*'
"Se ei ole niinkään varmaa", hän
sanoi j>urevasti. "Eikä siitä olekaan
kysymys, oletteko le tarkoituksellinen
murhaaja, vaan siitä, että minä olin
valinnut teidät opettajaksi. Minä rakensin
ihanteen teidän ympärillijnne
^ ja si'Ksi en vi>ji|ut u^koa silmiäj?i ei)-
kä korviani, en voinut uskoa sitä,
mitä tiedän nyt" — hänen silmänsä
loimusivat vihasta — '^Itä teillä ei
yksinkertaisesti ole mitään hyvän
opettajan omaisuuksia. Ei ole käsitystä
palveluksesta, ei myötätunnosta
^ niinv ei mitään muuta fcuin oman
itsenne l^emmotteiu - ja kunnianhimonne!"
. ' "Miksi? . . ."huohotin.
Seisoin siinä, silmät levällään ja sanattomana.
"Voin katsoa taaksepäin nyt", hän
jaikoii, "kaikeii yli, mitä te Qletfepu-hunut
ja tehnyt täune tultuaiu>e, ne
kaikki ovat nyt yhteen asetetut. Sil-nuini
aukenivat vasta viime viikolla.
Olen sen velkaa tälle koululle, että
näen teidän lähtevän."
' - Minun oli vaikea uskoa häntä samaksi
mieheksi, joka ainoastaan
muutama viikko sitten oli puhunut
minulle niin ysläyäUisesti ja leikillisesti'ja
jolla oli vain tarjouksia ja
esityksiä minulle. -
"Minä en tule ieroamaan!" kertasin
tuskin kuuluvasti. "Laki on minun
puolellani ja ininä . . ."
Hänen leukaluunsa, puristuivat yhteen.
"Jos te ajattelette sillä tavalla, niin
—", hän pul)ui sellaisella inholla
kuin niinä olisin ollut jotakin likaa,
jonka hän halusi saada pois näkyvistään,
"— olkaa, olkaa sitten!"
Hän karj\ii nämä sanat. "Olkaa niin
kauan kun keksin toisen tayari,,jolla
voin vapauttaa teidät äänettöniästi.
JVJijtta, katsokaa, ettette asetu meidän
tiellemme. Pitäkää oppilaanne
ja nävttäkää voitteko olla — opetta-ja!"
•
Koko yön pauha&ivat Allanin sanat
päässäni. Hänen armoton katseensa
kummitteli silmissäni. Pamelia
Hoskins, joka oli jokaisen rakastama,
oli kuollut — siksi kun minä en
huolehtinut muista kuin itsestäni. , E i
ollut ihmekään jos he vihasivat minua:
Ja nuo lapset, jotka olivat
niin uppfniskaieia — ei voinut yrittääkään
heitä ymmärtämään. Allan
oli oikeassa. Bill Craig oli kokenut
sen. Bill Craig — jonka minä olin
ajanut kaikkein syvimpään alakuloisuuteen,
jonka minä olin tähän viik-kooi>
asti yrittänyt pakottaa pois koulusta—
oli ollut nälkäinen ja
sään
s-ta
^iäättäen käsittivät he sen itkevän.
Näin on minulla kaksi eri todistusta,
joita molempia vastaan saattaa
tehdä muistutuksia.
Ensimmäisten varaan minä ikiiiten-kin
rakensin enemmän. Heillä ei
ollut asiasta mitään kat>vatukseu aiheuttamaa
ennakkoluulorfL He olivat
luon non ihmisiii ja sellaisten tiedetään
voivan nähdä s>-välle. Kuitenkin
he perustelivat tuon lystikkäi-syysväitteensä
erheelUsesti ja aiheuttivat
siten pettymykseni.
Mitä jälkimmäisiin l\f\ee, nrin ei-vätlxän
he, ti^rka^tmieet, edes aluksi,
iiysyuiyk<5^H\ ko}idetla tarpeeUisella.
liuomaayaisMv^della, yaikk^- «e oli
J u«,Hvloy an^äkö^iQU Houd[on.-:i«il j eii-uös
(Houdou, 'ku,u|uisan YoUaireri
))atsi]i,an lupjaV — mistäpä niinä olijin
sa^uulka^u heille alkuperäisen
hankituksi* Ideillä oU tUrie^esti syötetyt
läk^jynsä- Sitäpaitsi: miksikä
he »inmiistiv^t silmäiiisä? I^ippikou-juajoillani
Si^s^kki^ katselen epäluuloisesti
sellaista nienettelytapaa seurassa.
Pastoori uksemme kun tapasi aina
painaa silmänsä kiinni, alkaessaan
puhelemaan meille joitakin «mämah-dottomia.
Itkeekö se vai nauraa? — Se on
satiirikko, tuo V^oltaire. Onko hän
pohjaltaan vielä jotain muutakin ja
minkälaic^ta — Mikael vaiko IVIefisto-feles
— en ole saanut sitä «elvitetyksi-
Ja kuitenkin: jos joku paljastaisi minulle
tuon kipsiin jähmetytetyn
"ikuiseni anoituksen", niin olisi minulle
yhdentekevää, oliko hän aseistuksensa
puolesta satiirikko vai joku
inuu.
Jälkikirjoitus kahta vuotta myöhemmin.
Olen mietiskellyt yhä k\>>ymvstä ja
keksin kokeellisQu menettelytavan,
Harjoitan, kokeilua n, k. Pikku-Vol-tairella.
Varastossani oii niitä jo
useampaa eri kokoa, aina piejiennys-taidon
huippusaavutuksiin saakka.
Ne ovat jo niin vähäisiä^ että niitä on
yaliyasli suurentavien linssien läpi
tarkasleltaya, jos mieli löytää jälkeäkään
ex>Lkuyastansa.
li.!.t'vätkÖ he vai nauravat? Jos
he perjus-III outonsa pakotuksesta tekevät
jompaa kumpaa, niin siitä joh-tainalla
on kysvniyJssen satiirikko-puoli
ratkaistavissa.
Ainoa mikä tuollaa vaikeuksia, ou
vaamasti pvstjyä inäcirittelejniään, mi:
kä heissä on perusluontoa, njikä io-takin
muutii. Useat heistä ovat *?iihen
"määrin luihuja, että herää väkisinkin
epäilys, onko heillä perusluontoa ollenkaan.
Vai ovatko he vain yleensä
"jotakin muuta". Pelkään varastoni
käsittävän vielä liian alhaisia nume-roitii,
ehkä heihin ei nialidu kokonsa
Ynoksi lujasti rakentuvaa perusluontoa.
Ainakaan ei heillä ole vielä
puhjenneita hampaha, sillä jos an-ta<
i heille suuhun jotakin pureskeltavaa,
niin hankajuat l;e siihen ike-niään
ja kuolaavat sitä, multa pures-
Icelemisen jälkiä simä ei.esiinny.
Väliin he itkevät, mutta sitten he
taas siiattavvit nauraa yhtä vilpittömästi,
— Mene ja tiedä, mutta useimmiten
he näyttävät itkevän kivusta,
kuu ovat koeltaneet lyödä sen suuren
Voltairen liäsiaseella ja ovatkin
satuttaneet omaa itseänsä. Jos he näkevät
jonkun loisen sen tekevän, silloin
Silattavat he nauraa vahingoniloisesi
i.
Olen tullut yhä tuttavallisemmaksi,
tiputtelen heitä ja pistän lopuksi
soriucui imeskehäväksi. Silloin he
rauhoittuvat ja unehdutlaval molein-mal
mielenliikutuksensa. liiton
hyvänsävyi-riä he »taattuvatkaan olla!
Sunnuntaina pyhuin nirs. Tullelle
suunnitelmistani auttaa Billiä. Ensimmäisen
kerran miss Hoskinsin
kuoleman jälkeen hän oli vähän y&-
tävällisempi minulle.
"Minulla on vanha vesipumppu
kellarissa, Bill voi ottaa sen", sanoi
hän. "Meillä oli semmoinen silloin
kun ei vielä tullut kaupungin vettä.
Se on vanhanmallinen, mutta ehkä
hän voi sen korjata. Hän voi sitten
sen myydä, jos haluaa. Ulkopuolella
kaupungin rajan ihmiset vielä käyttävät
niitä. Se ei ole ollut hyvä
enää pitkiin aikpihip. Kuri ei ole ollut
miestä ynjhpärillä, joka olisi mitään,
korjannut, on täytynyt antaa tavarain
killua piloille. Minä tiedän
myöslcin että hirs,..Sta.irin silitysrauta
on rikki ja Hän on lainaijiiut minulta.
Jos Bill pyetyy senkin korjaamaan,
hän voi saada yhä. lisää
tyota.
Niin paljon kuin pelkäsinkin koululle,
menoa seuraayalla ylijkplla, oli
mielessäni kaksi"valoisaa asiaa. Vartoin
tilaisuutta saada kertoa Billille
meijdän uusista suuimitelmistainme ja
myöskin halusin tulla lähemmin tuntemaan
toisia oppilaitani.
Maanantaiaamuna, Icatselleesani
oppilaitteni kasvoja, koetin arvailla
kuinka niojii heistä oli nälkäinen
niiflkuLn BiUlcin oli ollut, ja kuinka
moni • piilotti onnettomuutensa niinkuin
hän. Tulen ottamaan sen selville,
päättelin. Käsitin, että paljon?
hyvästä ajastani ja mahdollisuuksistani
ol\a tuhlannut ennemmin nuhte-lemaUa'heitä.
Täuä aamuna, niin huonoa kuin
h^dän lausumisensa olikin, koetin
lö>tää jotakin, josta kiittäisin heitä.
Laiha, pieni Barhara Berry ei ollut
koskaan antanut paljon harmia. Hän
oli ujo, hiljainen lapsi. Tänä aamuna
hän työskenteli ahkerasti koulu-telitävissään.
Mmä kiittelin häntäTsii-tä
koko luokan kuullen.
"fiaxbara on tehnyt niin hyvin",
sanoin hyjiiyilleu. 'tTiedän että sinä
osaat sen myös hyvi^. Sinä olet aina
ollut oikein kiltti, tiedätkö mitä
m i n ä haluaisin;tehdä? Jos sinä olet
yhtä ahkera koko viikon, niin pidetään
pienet julilatperjantaina. Miiiä
tuon kuumaa soppaa jokaiselle. Mrs.
Tulle keittää senrimoista hyvää soppaa.
Meillä on siihen tiikaa ennen
kuin päiväliiökello tioi, te v-^^^
syödä eyäämie sitten jälkeenpäin. Mi-'
täs te sanotte siitä?" Olin niui lialu-kas
saamaan läpi tämän suunnitelman,
että aiyan värisin kuii lopetin.
Se tapa, millä he syövät sen sopan,
tulw näyttämään minulle kuinka moni
lodelliseseti tur\itsee sitä.
Päivällisaikana, niin pian kuin toiset
olivat lähteneet, otin eeille Billin
ja omat evääni, « i | |ä aikaa kun Bill
järjesteli huoneen. Sitten innokkaasti
kerroin hänelle gasoliinipum-pu<
ta. jonka mrs. Tulle voi antaa hänelle,
ja niistä korjaustöistä.
Häii nieli luokaiisa ajatellen, edelleenkin
vilkuillen njinuä.
Kun vi\meinen voileipä Oli mennyt
;ja iiiinä;olin kaatanut hänellejkolme
kupillista suklaajuomaa, hän kysyi:.
"Milipin ininä voin nähdä sen
pumpun?"
'K^öuiun jälkeen, JOS sinä vain haluat^"
'
"kyllä", hän sanoi silmät kirkastuen.
Bill ahkeroitsi sinä iltapäiviinä.
Olin niin kiitollinen hänelle, että olisin
voinut syleillä häntä.
Perjantai tuli. Billillä oli pnmj)-
pu käyttökunloisena ja hän suunnitteli
maalata sen lauantaina. Ihnapii-ri
huoneessa oli erilainen kuin ennen.
Se oi ollut aivan parhain vielä. Mutta
jokaisen kasvoilla oli odottava ilme,
kun lähetin Billin ja Yogi Osakin
hakemaan soppaa mrs. Tulleita.
Lapset olin vannottanut pitämään
asian salaisuutena. Kauhistuin ajatusta,
jos toiset opettajaL, jotka vihasivat
niinua niin, keskustelisivat
meidän soppakekkeveistäninic. Pelkäsin
myös, kuinka Allan voisi tulki-
Jta sen.
• En ole koskaan nähnyt sopan katoavan
niin nopeasti kuin se teki. Ei
ollut ihmettelemistä, jos he olivat
haluttomia opiskelemaan!
Minä lupasin heille, että voimine
tehdä saman ensi perjantainakin, sillä
ehdolla jos he eivät puhu siitä kenellekään.
He lupasivat innokkaasti.
Ulos mennessään LillianCiraia,
laiha tummatukkainen pieni tyttö,
pysähtyi minun pöytäni eteen.
"Opettaja", hän sanoi, "voisiko
minujn.pieni veljeni tulla meidän sop-pajuhliimjne?
Minä antaisin iiänel-le
jauolet oniastani."
Katsoin hänen surullisia nuislia
silmiään ajatellen.. "Emme voi tehdä
sitä, Liilian. Hänen täytyisi lähteä
kouluhuoneestaan aikaisenimin.
Hänen ppettajansa ei pitäisi siitä.
Mutta — nie voimme säästää hänelle
jotakin."
^eirtomukseni voisi tulla liian.pitkäksi
jos kertoisin kaikki pienet riemut
ja vastojinkäyiniset, jotka «at-tuiy^
t'seuraavina päivinä.
Mutta seuraavana perjantaina olin
puhunut mrs. Tullen kanssa siitä,
eitä o l i n / | i ä ä t t ä n y t ä n heille sop-
]>aa joka päivä. Toin jokaiselle lapselle
kupin kotoa, ja otin ne kotia
pestäväiksi, niin ei tullut mitään epäjärjestystä,
.asitiain pesua eikä varastoa.
(QUn edelleenkin pelon alla, jos Allan
huomaisi, touhninme. Missä lajiansa
hänet kohtasin - hän kääiA)T
kylniästi poispäin, ja samoin lekivät
toiset opettajat. He olivat yhteisesti
keiiläntieet rahastoa miss Hoskinsjn
-sidcolle. Kim sain tietää siitä, oun
pyysin myöskin «aada öUa siinä osallisena,
mutta kerrottiin ylimielisestJ,
että häu;oU «rikoisesti maininnut, että
jo^ siinä on minun rahaani, nii"
' h ä n v l o t a vastaan sitä.
Olin ""vlÄ^rettä-oa^in. nxutivntA
sen vihamielisen puristuksen alla,
jola opettajat ja kaupunkilaiset avo-iiaisesti.
o&pittivat, jollei minulla oli^»
ollul tätä uutta iriislenkiintoa oppilaissani.
Olin ikävissäni, ja he olivat
kaikki niitä minulla oli.
Hekään eivät voineet «äästää W
nua s}xlänkivulla, mitä tunsm
näin Allanin ja miss Garrigin ylidc*-
Ȋ ajelulla. Kaipasin Allania hirmuisesti
ja taistelin vapauluaksöU
> il ; * TI *-
IW1
Jätin hä
liin, katse J
ripsien peit
tikkamainei
Tammen v
kauniin tau;
don jyrkäni
meren. Loi
t y ö n t y v ä l le
«i erinomai;
^ Jalkojeni ju
himmeästi k
Vaikka E
minulle ko\"
aivan odott;
peys oli oilui
kupolven ali
pelännyt, ett
ha nousisi 1
slistiivaisuuti
[ net johonkin
mutta luulin-hänet
käsitt
; jonka h ä n c
^ minua koht as
: vittää omalla
Hänen mie
'kokonaan hä
puolen häncr
[ toiselta puolei
timaksehsa.
sanonut: . ' - M i
I i^iinä-elikäi o li
^ ni kouristivat
niuisfosTa, jok
nen kbiilforisc.
^Irs; Tullei:
: vällisia j ä l l e ei
"Siä'ä et kyi
lifa tätä sopp,
i päivänä.
'"Mutta s i n ä]
^uin aineista'",
"Tästä lähti
112 näistä aiiiei:
Nä paljon, nmt
W» kykenen",
raudan iiarniai
f vakavana.
"En kerro n
K^inä teet. tai i
3i!l C r a i - i l l e,
Piuksen, ^ hm
tietää, n i i iä
I custa! '
Olin tuonut
j-^-i. ja ora< tuii
Ha sopan aamui
'^"i" kalkki kys
Oppivai^uq< (
r-i fiuoMiattavart,
h'' ^m^<u i-.ka
r'' mini
^'^'iiintciiiävä
. •^>. Anna
'^":'^i"vrit\ksiini,
f '^^^iUänuitön,
, läf^^yjään.
K?-" l'^'lui
1'''"^" isän.ä
^ i n ä k a
'?-^'"tolla kau
Jpiorvoi..ani
t^:r i'vuä..„
jos o,
Ilo l '
i!:!"^ Ja tai„,„
Hän oli
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 29, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-03-29 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410329 |
Description
| Title | 1941-03-29-04 |
| OCR text | m Sivu 4 LAUANTAINA, MAALISKUUN 29 PÄIVÄNÄ 1941 Suom. MARY. ALANKO (Jatkoa) Tuijotin häntä koettaen saada kat-sedlani ilmaistuksi kaiken vilpittij-inyyleni ja tuskani ja ystävällisyyteni, jota tunsin. 'Miksi?'V kysyin. Hänen Jiuulensa vääntyivät vasten- . mieiisyydestä. '"jVlies Brian, vihaan pyytää opettajaa eroamaan, mieluummin näkisin, että liän itse tarjoutuisi. Ajattelin teidän, olevan säädyllisen ja tekevän, seai.näissä-olosuhteissa.'" \, "Erota?" minä huohotin. Mielessäni välähti nopeasti kuva ^-^ mennä kotiin häväistynä, jälkeen 'kaikkien minun ponnistuksieni — ja Roddyn koulurahat loppuisivat. "Minä" — minä e»i ole aikonut erota! Mitä minä olen tehnyt? Siksikö, että otin sairaslomaa ja miss Hoskins kuoli minun poissaollessani, jokainen kohtelee minua kuin murhaajaa?'' Huuleni värisivät. "'Sinäkin! — Hyvä, minä en eroa. Tiedätte minulla olevan vuoden sitoumuksen, ette pysty minua erottamaan!*' "Se ei ole niinkään varmaa", hän sanoi j>urevasti. "Eikä siitä olekaan kysymys, oletteko le tarkoituksellinen murhaaja, vaan siitä, että minä olin valinnut teidät opettajaksi. Minä rakensin ihanteen teidän ympärillijnne ^ ja si'Ksi en vi>ji|ut u^koa silmiäj?i ei)- kä korviani, en voinut uskoa sitä, mitä tiedän nyt" — hänen silmänsä loimusivat vihasta — '^Itä teillä ei yksinkertaisesti ole mitään hyvän opettajan omaisuuksia. Ei ole käsitystä palveluksesta, ei myötätunnosta ^ niinv ei mitään muuta fcuin oman itsenne l^emmotteiu - ja kunnianhimonne!" . ' "Miksi? . . ."huohotin. Seisoin siinä, silmät levällään ja sanattomana. "Voin katsoa taaksepäin nyt", hän jaikoii, "kaikeii yli, mitä te Qletfepu-hunut ja tehnyt täune tultuaiu>e, ne kaikki ovat nyt yhteen asetetut. Sil-nuini aukenivat vasta viime viikolla. Olen sen velkaa tälle koululle, että näen teidän lähtevän." ' - Minun oli vaikea uskoa häntä samaksi mieheksi, joka ainoastaan muutama viikko sitten oli puhunut minulle niin ysläyäUisesti ja leikillisesti'ja jolla oli vain tarjouksia ja esityksiä minulle. - "Minä en tule ieroamaan!" kertasin tuskin kuuluvasti. "Laki on minun puolellani ja ininä . . ." Hänen leukaluunsa, puristuivat yhteen. "Jos te ajattelette sillä tavalla, niin —", hän pul)ui sellaisella inholla kuin niinä olisin ollut jotakin likaa, jonka hän halusi saada pois näkyvistään, "— olkaa, olkaa sitten!" Hän karj\ii nämä sanat. "Olkaa niin kauan kun keksin toisen tayari,,jolla voin vapauttaa teidät äänettöniästi. JVJijtta, katsokaa, ettette asetu meidän tiellemme. Pitäkää oppilaanne ja nävttäkää voitteko olla — opetta-ja!" • Koko yön pauha&ivat Allanin sanat päässäni. Hänen armoton katseensa kummitteli silmissäni. Pamelia Hoskins, joka oli jokaisen rakastama, oli kuollut — siksi kun minä en huolehtinut muista kuin itsestäni. , E i ollut ihmekään jos he vihasivat minua: Ja nuo lapset, jotka olivat niin uppfniskaieia — ei voinut yrittääkään heitä ymmärtämään. Allan oli oikeassa. Bill Craig oli kokenut sen. Bill Craig — jonka minä olin ajanut kaikkein syvimpään alakuloisuuteen, jonka minä olin tähän viik-kooi> asti yrittänyt pakottaa pois koulusta— oli ollut nälkäinen ja sään s-ta ^iäättäen käsittivät he sen itkevän. Näin on minulla kaksi eri todistusta, joita molempia vastaan saattaa tehdä muistutuksia. Ensimmäisten varaan minä ikiiiten-kin rakensin enemmän. Heillä ei ollut asiasta mitään kat>vatukseu aiheuttamaa ennakkoluulorfL He olivat luon non ihmisiii ja sellaisten tiedetään voivan nähdä s>-välle. Kuitenkin he perustelivat tuon lystikkäi-syysväitteensä erheelUsesti ja aiheuttivat siten pettymykseni. Mitä jälkimmäisiin l\f\ee, nrin ei-vätlxän he, ti^rka^tmieet, edes aluksi, iiysyuiyk<5^H\ ko}idetla tarpeeUisella. liuomaayaisMv^della, yaikk^- «e oli J u«,Hvloy an^äkö^iQU Houd[on.-:i«il j eii-uös (Houdou, 'ku,u|uisan YoUaireri ))atsi]i,an lupjaV — mistäpä niinä olijin sa^uulka^u heille alkuperäisen hankituksi* Ideillä oU tUrie^esti syötetyt läk^jynsä- Sitäpaitsi: miksikä he »inmiistiv^t silmäiiisä? I^ippikou-juajoillani Si^s^kki^ katselen epäluuloisesti sellaista nienettelytapaa seurassa. Pastoori uksemme kun tapasi aina painaa silmänsä kiinni, alkaessaan puhelemaan meille joitakin «mämah-dottomia. Itkeekö se vai nauraa? — Se on satiirikko, tuo V^oltaire. Onko hän pohjaltaan vielä jotain muutakin ja minkälaic^ta — Mikael vaiko IVIefisto-feles — en ole saanut sitä «elvitetyksi- Ja kuitenkin: jos joku paljastaisi minulle tuon kipsiin jähmetytetyn "ikuiseni anoituksen", niin olisi minulle yhdentekevää, oliko hän aseistuksensa puolesta satiirikko vai joku inuu. Jälkikirjoitus kahta vuotta myöhemmin. Olen mietiskellyt yhä k\>>ymvstä ja keksin kokeellisQu menettelytavan, Harjoitan, kokeilua n, k. Pikku-Vol-tairella. Varastossani oii niitä jo useampaa eri kokoa, aina piejiennys-taidon huippusaavutuksiin saakka. Ne ovat jo niin vähäisiä^ että niitä on yaliyasli suurentavien linssien läpi tarkasleltaya, jos mieli löytää jälkeäkään ex>Lkuyastansa. li.!.t'vätkÖ he vai nauravat? Jos he perjus-III outonsa pakotuksesta tekevät jompaa kumpaa, niin siitä joh-tainalla on kysvniyJssen satiirikko-puoli ratkaistavissa. Ainoa mikä tuollaa vaikeuksia, ou vaamasti pvstjyä inäcirittelejniään, mi: kä heissä on perusluontoa, njikä io-takin muutii. Useat heistä ovat *?iihen "määrin luihuja, että herää väkisinkin epäilys, onko heillä perusluontoa ollenkaan. Vai ovatko he vain yleensä "jotakin muuta". Pelkään varastoni käsittävän vielä liian alhaisia nume-roitii, ehkä heihin ei nialidu kokonsa Ynoksi lujasti rakentuvaa perusluontoa. Ainakaan ei heillä ole vielä puhjenneita hampaha, sillä jos an-ta< i heille suuhun jotakin pureskeltavaa, niin hankajuat l;e siihen ike-niään ja kuolaavat sitä, multa pures- Icelemisen jälkiä simä ei.esiinny. Väliin he itkevät, mutta sitten he taas siiattavvit nauraa yhtä vilpittömästi, — Mene ja tiedä, mutta useimmiten he näyttävät itkevän kivusta, kuu ovat koeltaneet lyödä sen suuren Voltairen liäsiaseella ja ovatkin satuttaneet omaa itseänsä. Jos he näkevät jonkun loisen sen tekevän, silloin Silattavat he nauraa vahingoniloisesi i. Olen tullut yhä tuttavallisemmaksi, tiputtelen heitä ja pistän lopuksi soriucui imeskehäväksi. Silloin he rauhoittuvat ja unehdutlaval molein-mal mielenliikutuksensa. liiton hyvänsävyi-riä he »taattuvatkaan olla! Sunnuntaina pyhuin nirs. Tullelle suunnitelmistani auttaa Billiä. Ensimmäisen kerran miss Hoskinsin kuoleman jälkeen hän oli vähän y&- tävällisempi minulle. "Minulla on vanha vesipumppu kellarissa, Bill voi ottaa sen", sanoi hän. "Meillä oli semmoinen silloin kun ei vielä tullut kaupungin vettä. Se on vanhanmallinen, mutta ehkä hän voi sen korjata. Hän voi sitten sen myydä, jos haluaa. Ulkopuolella kaupungin rajan ihmiset vielä käyttävät niitä. Se ei ole ollut hyvä enää pitkiin aikpihip. Kuri ei ole ollut miestä ynjhpärillä, joka olisi mitään, korjannut, on täytynyt antaa tavarain killua piloille. Minä tiedän myöslcin että hirs,..Sta.irin silitysrauta on rikki ja Hän on lainaijiiut minulta. Jos Bill pyetyy senkin korjaamaan, hän voi saada yhä. lisää tyota. Niin paljon kuin pelkäsinkin koululle, menoa seuraayalla ylijkplla, oli mielessäni kaksi"valoisaa asiaa. Vartoin tilaisuutta saada kertoa Billille meijdän uusista suuimitelmistainme ja myöskin halusin tulla lähemmin tuntemaan toisia oppilaitani. Maanantaiaamuna, Icatselleesani oppilaitteni kasvoja, koetin arvailla kuinka niojii heistä oli nälkäinen niiflkuLn BiUlcin oli ollut, ja kuinka moni • piilotti onnettomuutensa niinkuin hän. Tulen ottamaan sen selville, päättelin. Käsitin, että paljon? hyvästä ajastani ja mahdollisuuksistani ol\a tuhlannut ennemmin nuhte-lemaUa'heitä. Täuä aamuna, niin huonoa kuin h^dän lausumisensa olikin, koetin lö>tää jotakin, josta kiittäisin heitä. Laiha, pieni Barhara Berry ei ollut koskaan antanut paljon harmia. Hän oli ujo, hiljainen lapsi. Tänä aamuna hän työskenteli ahkerasti koulu-telitävissään. Mmä kiittelin häntäTsii-tä koko luokan kuullen. "fiaxbara on tehnyt niin hyvin", sanoin hyjiiyilleu. 'tTiedän että sinä osaat sen myös hyvi^. Sinä olet aina ollut oikein kiltti, tiedätkö mitä m i n ä haluaisin;tehdä? Jos sinä olet yhtä ahkera koko viikon, niin pidetään pienet julilatperjantaina. Miiiä tuon kuumaa soppaa jokaiselle. Mrs. Tulle keittää senrimoista hyvää soppaa. Meillä on siihen tiikaa ennen kuin päiväliiökello tioi, te v-^^^ syödä eyäämie sitten jälkeenpäin. Mi-' täs te sanotte siitä?" Olin niui lialu-kas saamaan läpi tämän suunnitelman, että aiyan värisin kuii lopetin. Se tapa, millä he syövät sen sopan, tulw näyttämään minulle kuinka moni lodelliseseti tur\itsee sitä. Päivällisaikana, niin pian kuin toiset olivat lähteneet, otin eeille Billin ja omat evääni, « i | |ä aikaa kun Bill järjesteli huoneen. Sitten innokkaasti kerroin hänelle gasoliinipum-pu< ta. jonka mrs. Tulle voi antaa hänelle, ja niistä korjaustöistä. Häii nieli luokaiisa ajatellen, edelleenkin vilkuillen njinuä. Kun vi\meinen voileipä Oli mennyt ;ja iiiinä;olin kaatanut hänellejkolme kupillista suklaajuomaa, hän kysyi:. "Milipin ininä voin nähdä sen pumpun?" 'K^öuiun jälkeen, JOS sinä vain haluat^" ' "kyllä", hän sanoi silmät kirkastuen. Bill ahkeroitsi sinä iltapäiviinä. Olin niin kiitollinen hänelle, että olisin voinut syleillä häntä. Perjantai tuli. Billillä oli pnmj)- pu käyttökunloisena ja hän suunnitteli maalata sen lauantaina. Ihnapii-ri huoneessa oli erilainen kuin ennen. Se oi ollut aivan parhain vielä. Mutta jokaisen kasvoilla oli odottava ilme, kun lähetin Billin ja Yogi Osakin hakemaan soppaa mrs. Tulleita. Lapset olin vannottanut pitämään asian salaisuutena. Kauhistuin ajatusta, jos toiset opettajaL, jotka vihasivat niinua niin, keskustelisivat meidän soppakekkeveistäninic. Pelkäsin myös, kuinka Allan voisi tulki- Jta sen. • En ole koskaan nähnyt sopan katoavan niin nopeasti kuin se teki. Ei ollut ihmettelemistä, jos he olivat haluttomia opiskelemaan! Minä lupasin heille, että voimine tehdä saman ensi perjantainakin, sillä ehdolla jos he eivät puhu siitä kenellekään. He lupasivat innokkaasti. Ulos mennessään LillianCiraia, laiha tummatukkainen pieni tyttö, pysähtyi minun pöytäni eteen. "Opettaja", hän sanoi, "voisiko minujn.pieni veljeni tulla meidän sop-pajuhliimjne? Minä antaisin iiänel-le jauolet oniastani." Katsoin hänen surullisia nuislia silmiään ajatellen.. "Emme voi tehdä sitä, Liilian. Hänen täytyisi lähteä kouluhuoneestaan aikaisenimin. Hänen ppettajansa ei pitäisi siitä. Mutta — nie voimme säästää hänelle jotakin." ^eirtomukseni voisi tulla liian.pitkäksi jos kertoisin kaikki pienet riemut ja vastojinkäyiniset, jotka «at-tuiy^ t'seuraavina päivinä. Mutta seuraavana perjantaina olin puhunut mrs. Tullen kanssa siitä, eitä o l i n / | i ä ä t t ä n y t ä n heille sop- ]>aa joka päivä. Toin jokaiselle lapselle kupin kotoa, ja otin ne kotia pestäväiksi, niin ei tullut mitään epäjärjestystä, .asitiain pesua eikä varastoa. (QUn edelleenkin pelon alla, jos Allan huomaisi, touhninme. Missä lajiansa hänet kohtasin - hän kääiA)T kylniästi poispäin, ja samoin lekivät toiset opettajat. He olivat yhteisesti keiiläntieet rahastoa miss Hoskinsjn -sidcolle. Kim sain tietää siitä, oun pyysin myöskin «aada öUa siinä osallisena, mutta kerrottiin ylimielisestJ, että häu;oU «rikoisesti maininnut, että jo^ siinä on minun rahaani, nii" ' h ä n v l o t a vastaan sitä. Olin ""vlÄ^rettä-oa^in. nxutivntA sen vihamielisen puristuksen alla, jola opettajat ja kaupunkilaiset avo-iiaisesti. o&pittivat, jollei minulla oli^» ollul tätä uutta iriislenkiintoa oppilaissani. Olin ikävissäni, ja he olivat kaikki niitä minulla oli. Hekään eivät voineet «äästää W nua s}xlänkivulla, mitä tunsm näin Allanin ja miss Garrigin ylidc*- »ä ajelulla. Kaipasin Allania hirmuisesti ja taistelin vapauluaksöU > il ; * TI *- IW1 Jätin hä liin, katse J ripsien peit tikkamainei Tammen v kauniin tau; don jyrkäni meren. Loi t y ö n t y v ä l le «i erinomai; ^ Jalkojeni ju himmeästi k Vaikka E minulle ko\" aivan odott; peys oli oilui kupolven ali pelännyt, ett ha nousisi 1 slistiivaisuuti [ net johonkin mutta luulin-hänet käsitt ; jonka h ä n c ^ minua koht as : vittää omalla Hänen mie 'kokonaan hä puolen häncr [ toiselta puolei timaksehsa. sanonut: . ' - M i I i^iinä-elikäi o li ^ ni kouristivat niuisfosTa, jok nen kbiilforisc. ^Irs; Tullei: : vällisia j ä l l e ei "Siä'ä et kyi lifa tätä sopp, i päivänä. '"Mutta s i n ä] ^uin aineista'", "Tästä lähti 112 näistä aiiiei: Nä paljon, nmt W» kykenen", raudan iiarniai f vakavana. "En kerro n K^inä teet. tai i 3i!l C r a i - i l l e, Piuksen, ^ hm tietää, n i i iä I custa! ' Olin tuonut j-^-i. ja ora< tuii Ha sopan aamui '^"i" kalkki kys Oppivai^uq< ( r-i fiuoMiattavart, h'' ^m^. Anna '^":'^i"vrit\ksiini, f '^^^iUänuitön, , läf^^yjään. K?-" l'^'lui 1'''"^" isän.ä ^ i n ä k a '?-^'"tolla kau Jpiorvoi..ani t^:r i'vuä..„ jos o, Ilo l ' i!:!"^ Ja tai„,„ Hän oli |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-03-29-04
