1954-09-18-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Heilimöt oH«-at kasvaneet jälleen. Sitä-kÖs
ibmetelt'in. KaUoja kehoitti isännän
tekemään saman, mutta otti kuitenkin
vähän pitempään, ennenkuin hän
sai heilimöt ilmestymään tähkään.
Emäntä arkaili, mutta otti myöskin
tähkän käteensä ja piti sitä kourassaan
viitisentoista minuuttia. Heilimöt eivät
olleet ilmestyneet tähkään. Emäntä ei
kuitenkaan vielä tunnustanut, sanoi
tähkän olleen viallisen ja otti toisen.
.Katsoja otti saman tähkän, joka oli
ollut emännällä ja piti sitä kourassaan
neljä minuuttia ja siihen ilmestyi heili-möitä.
Samaa temppua voivat koetella kaikki,
joilla siihen on kesäaikaan mahdollisuutta.
On paljcin ihmisiä, jotka ovat matkustaneet
ympäri maapallon, mutta ainoa,
mitä heistä uscimmatkaan osaavat
matkastaan kertaa, on se, paljonko fe on
hiillr maksanut.
KYLVÖ
Kului viikko, kului kaksi. Joka aamu
Matias taapersi pellolleen katsomaan,
joko taimet olisivat nousseet. Toisen
viikon lopulla ne todella nousivatkin.
Sitkeitä ja pienilehtisiä ne olivat, mut-
U taimia-kuitenkin. Vieläpä niitä oli
noussut niin tiheään, ettei maata näkynyt
ollenkaan. Matias tunsi kylväjän
ylpeyttä niitä katsellessaan. Nyt hänen
tulbi hoitaa niitä huolella, kastella ja
kitkeä. — Kitkeä — ei, hänen pellossaan
ei ollut rikkaruohoja! Kaikki samaa,
ihanaa taimistoa vain.
Oli jo syyspuoli, perunannostoaika.
.^iti ja isä kaivoivat pienenperunapeltonsa
ja veivät perunan kellarin suojiin.
Isä ei ollut saanut vieläkään työtä
ja puute perheessä kasvoi. Anna-Liisa
oli tosin, jo parantunut ja äiti kävi taas
kylässä pyykillä., mutta tietäähän sen,
pyykkärinpalkan! Se ei riittänyt kuin
leipään ja siihenkin säästäen. Isä ja
äiti olivat kaiken lisäksi alkaneet tulla
ärtyisiksi. Poissa oli entinen hyvämieli-syys.
Monesti sai Matiaskin ihan syyttä
suotta korvatillikan. Korvatillikka teki
tavallisesti kipeää, varsinkin kun sai
sen suotta, tekemättä mitään pahaa.
Matias kesti kaiken urhoollisesti, ajatellen
kylvöään, jonka pian pitäisi tuottaa
satoa.
Satoi jo ensilumen. Yhä oli Matiaksen
pelto ilman tähkäpäitä. Kiiltäviä
kuparimarkkoja ei näkynyt. — Ehkä
sentään jo huomenna näkyy! ajatteli
Matias toivorikkaana. Tuli huominen
päivä. Matias juoksi pellolleen. Jo kaukaa
hän näki jotakin kiiltävää puoleksi
paleltuneella pellollaan. — Vihdoinkin!
hän ajatteli ja ojensi pienen,
laihan kätensä tarttuakseen tuohon kauniisti
kiiltelevään. Jotakin märkää putosi
hänen kädelleen ja kiiltävä katosi
ruohosta. Hän yritti toista, mutta tulos
oli sama.
Syksyn tuuli puhalsi hänen ohuen vaa
. tckertansa läpi. mu^^^
Yhä uudestaan hän UvoittJi
kastepisaraa rikkaruohikosu. i
seli kostuneita käsiään, pienet
set huulet aukenivat öiajeivksi
vatpa ne kummia markkoja. <
heti käteen otettaessa. Matias •
paan. Ehkä äiti osaisi korjau*'
satonsa. '
— Äiti, äiti. hän huusi ^
on parjon rahaa! Tule
Hän veti innoissaan hänHni
äitiään hameen helmoista.
Pellolla poika ojensi käteni
kasteista ruohikkoa. Se kimaltö
sa sateenkaaren väreissä. — Q
sanoi, minä kylvin ne!
Inari, Simp\
Susikin sukunsa tuntee. köL*
väkensä.
Rakkaus on poikkeus mkk
7nässä, mutta njiselle se On ok
OON VIHITTY
Miss Vieno Laura Suutala HE A RS T , ONTARIO
ja
^ Mr. Frank Berger SASKATCHEWAN
Onnea ja menestystä avioliitollenne toivottaval-atlamainituf sukulaiset ja ystävät:
SL,.
K u k k a t y i ö t :
Sbeila Mäntylä
Terttu Kallio
Betsy Miller
KakkapojRt:
ODon Malloy
Charles Perras
Anna ja Jack Suutala
Mr. ja mrs. Berger
Viola ja Arvo M&nlylä ja perhe
Ingrid ja Arne Miller ja perhe
Terttu ja Billy Kallio
Kric. Anna ja Heikki Vehkalahti
Mr. ja mrs. J . L, O. Burns
Senni ja EnsU
Aune ja AiAer
Aino ja Toivo Karppi
Eila. Helen ja Eric Kruut
Nestor V i iU
Oscar VUta
T. Joensuu
MF8. eaarikoski
Sekna ja Ernest M&ki
Sivi ja Eero Mftki
Hilja ja Oscar Forsell
Otto Vick
Jenny ja Ja<* Laakso ja perhe
Mr. Ja mrs. B. Vehmas
Helen ja Anton Seabloom
Lempi ja Joe Cote
Haima ja Onni Salo
Toini. HiMa ja M . Jansson
Enne ja Kosti
Senja ja Eeli Mattila
Lyydi Roine
Mimmi ja Leo Lahtinen
Svante Korpi
John Bogelan
Mrs. Kocnpi
Elmi Saarikoski
Sirkka Erola
Impi Pink
Herman Koski ja perhe
Väinö. Esther ja Lauri Lahtinen
Harvey West
K I I T O S
Lausumme sydäinelliset kiitokset teille, sukulaiset ja tuttavat saapuessanne hÄÄtil«i
suuteemme. Monet kauniit kiitokset yksityisistä ja yhteisestä rahaiSj^u
Eritt&in kiitämm e rahalahjan kerääjiä mrs. Vehkalahtea ja m?s sSbkK>mi« Triif«^=
kauniista lauluista mrs. McNee Ue ja M RasinperäUe t>eabioomia. Kutos
HMurst. Onluio
VIENO JA FRANK BERGER
Kesäkuun 24 p. 1954
Anja ja Mauno
D. Olyson
Matti Hautamäki
Mr. ja mrs. F r e d Koistiner.
Mr. ja mrs. J a c k Luoma ja J^c^
Mr. ja mrs. O n n i Niskanen
Olga ja M. J a a k o l a
Mr. ja Ttxrs. H a l m e
Isabel Charles
Margarie R o b i n s on
Pred Turner
Olga ja Niilo J o u t si
Mr. ja mrs. E. Erola
Bertha N i e mi
Aini, « i k l a j a A. Martin
Ralph Bryand
Maria Rislakeus
Multamäen perhe
Lyydi ja K. N e v a la
J . Finsted
Don Malloy
Alma ja S a k a r i Keto
Matti Mädd
Rasinperät
Siru 10 lAUfmUina. syYakaim 18 p&iTiiuL 19S4
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 18, 1954 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1954-09-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki540918 |
Description
| Title | 1954-09-18-10 |
| OCR text | Heilimöt oH«-at kasvaneet jälleen. Sitä-kÖs ibmetelt'in. KaUoja kehoitti isännän tekemään saman, mutta otti kuitenkin vähän pitempään, ennenkuin hän sai heilimöt ilmestymään tähkään. Emäntä arkaili, mutta otti myöskin tähkän käteensä ja piti sitä kourassaan viitisentoista minuuttia. Heilimöt eivät olleet ilmestyneet tähkään. Emäntä ei kuitenkaan vielä tunnustanut, sanoi tähkän olleen viallisen ja otti toisen. .Katsoja otti saman tähkän, joka oli ollut emännällä ja piti sitä kourassaan neljä minuuttia ja siihen ilmestyi heili-möitä. Samaa temppua voivat koetella kaikki, joilla siihen on kesäaikaan mahdollisuutta. On paljcin ihmisiä, jotka ovat matkustaneet ympäri maapallon, mutta ainoa, mitä heistä uscimmatkaan osaavat matkastaan kertaa, on se, paljonko fe on hiillr maksanut. KYLVÖ Kului viikko, kului kaksi. Joka aamu Matias taapersi pellolleen katsomaan, joko taimet olisivat nousseet. Toisen viikon lopulla ne todella nousivatkin. Sitkeitä ja pienilehtisiä ne olivat, mut- U taimia-kuitenkin. Vieläpä niitä oli noussut niin tiheään, ettei maata näkynyt ollenkaan. Matias tunsi kylväjän ylpeyttä niitä katsellessaan. Nyt hänen tulbi hoitaa niitä huolella, kastella ja kitkeä. — Kitkeä — ei, hänen pellossaan ei ollut rikkaruohoja! Kaikki samaa, ihanaa taimistoa vain. Oli jo syyspuoli, perunannostoaika. .^iti ja isä kaivoivat pienenperunapeltonsa ja veivät perunan kellarin suojiin. Isä ei ollut saanut vieläkään työtä ja puute perheessä kasvoi. Anna-Liisa oli tosin, jo parantunut ja äiti kävi taas kylässä pyykillä., mutta tietäähän sen, pyykkärinpalkan! Se ei riittänyt kuin leipään ja siihenkin säästäen. Isä ja äiti olivat kaiken lisäksi alkaneet tulla ärtyisiksi. Poissa oli entinen hyvämieli-syys. Monesti sai Matiaskin ihan syyttä suotta korvatillikan. Korvatillikka teki tavallisesti kipeää, varsinkin kun sai sen suotta, tekemättä mitään pahaa. Matias kesti kaiken urhoollisesti, ajatellen kylvöään, jonka pian pitäisi tuottaa satoa. Satoi jo ensilumen. Yhä oli Matiaksen pelto ilman tähkäpäitä. Kiiltäviä kuparimarkkoja ei näkynyt. — Ehkä sentään jo huomenna näkyy! ajatteli Matias toivorikkaana. Tuli huominen päivä. Matias juoksi pellolleen. Jo kaukaa hän näki jotakin kiiltävää puoleksi paleltuneella pellollaan. — Vihdoinkin! hän ajatteli ja ojensi pienen, laihan kätensä tarttuakseen tuohon kauniisti kiiltelevään. Jotakin märkää putosi hänen kädelleen ja kiiltävä katosi ruohosta. Hän yritti toista, mutta tulos oli sama. Syksyn tuuli puhalsi hänen ohuen vaa . tckertansa läpi. mu^^^ Yhä uudestaan hän UvoittJi kastepisaraa rikkaruohikosu. i seli kostuneita käsiään, pienet set huulet aukenivat öiajeivksi vatpa ne kummia markkoja. < heti käteen otettaessa. Matias • paan. Ehkä äiti osaisi korjau*' satonsa. ' — Äiti, äiti. hän huusi ^ on parjon rahaa! Tule Hän veti innoissaan hänHni äitiään hameen helmoista. Pellolla poika ojensi käteni kasteista ruohikkoa. Se kimaltö sa sateenkaaren väreissä. — Q sanoi, minä kylvin ne! Inari, Simp\ Susikin sukunsa tuntee. köL* väkensä. Rakkaus on poikkeus mkk 7nässä, mutta njiselle se On ok OON VIHITTY Miss Vieno Laura Suutala HE A RS T , ONTARIO ja ^ Mr. Frank Berger SASKATCHEWAN Onnea ja menestystä avioliitollenne toivottaval-atlamainituf sukulaiset ja ystävät: SL,. K u k k a t y i ö t : Sbeila Mäntylä Terttu Kallio Betsy Miller KakkapojRt: ODon Malloy Charles Perras Anna ja Jack Suutala Mr. ja mrs. Berger Viola ja Arvo M&nlylä ja perhe Ingrid ja Arne Miller ja perhe Terttu ja Billy Kallio Kric. Anna ja Heikki Vehkalahti Mr. ja mrs. J . L, O. Burns Senni ja EnsU Aune ja AiAer Aino ja Toivo Karppi Eila. Helen ja Eric Kruut Nestor V i iU Oscar VUta T. Joensuu MF8. eaarikoski Sekna ja Ernest M&ki Sivi ja Eero Mftki Hilja ja Oscar Forsell Otto Vick Jenny ja Ja<* Laakso ja perhe Mr. Ja mrs. B. Vehmas Helen ja Anton Seabloom Lempi ja Joe Cote Haima ja Onni Salo Toini. HiMa ja M . Jansson Enne ja Kosti Senja ja Eeli Mattila Lyydi Roine Mimmi ja Leo Lahtinen Svante Korpi John Bogelan Mrs. Kocnpi Elmi Saarikoski Sirkka Erola Impi Pink Herman Koski ja perhe Väinö. Esther ja Lauri Lahtinen Harvey West K I I T O S Lausumme sydäinelliset kiitokset teille, sukulaiset ja tuttavat saapuessanne hÄÄtil«i suuteemme. Monet kauniit kiitokset yksityisistä ja yhteisestä rahaiSj^u Eritt&in kiitämm e rahalahjan kerääjiä mrs. Vehkalahtea ja m?s sSbkK>mi« Triif«^= kauniista lauluista mrs. McNee Ue ja M RasinperäUe t>eabioomia. Kutos HMurst. Onluio VIENO JA FRANK BERGER Kesäkuun 24 p. 1954 Anja ja Mauno D. Olyson Matti Hautamäki Mr. ja mrs. F r e d Koistiner. Mr. ja mrs. J a c k Luoma ja J^c^ Mr. ja mrs. O n n i Niskanen Olga ja M. J a a k o l a Mr. ja Ttxrs. H a l m e Isabel Charles Margarie R o b i n s on Pred Turner Olga ja Niilo J o u t si Mr. ja mrs. E. Erola Bertha N i e mi Aini, « i k l a j a A. Martin Ralph Bryand Maria Rislakeus Multamäen perhe Lyydi ja K. N e v a la J . Finsted Don Malloy Alma ja S a k a r i Keto Matti Mädd Rasinperät Siru 10 lAUfmUina. syYakaim 18 p&iTiiuL 19S4 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1954-09-18-10
