1937-07-31-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
O] TERVETULOA syntymäi^iväl^i
lepil Se on ensi kiuih alussa ja
suuteen ovat tervetullei^^^
ku, IsoäiU, Kaisa Maisa,
yin; Eahän. niitä kail^i^
yhtäkkiä nnuista nimiltäsUi lueteM
Olien jo pari viikkoa «nnen merkki-:.
IMavää heittänyt^^^ k^
ayiKtuskysyniyl^etkin syrjään^ voidakseni
olla kohteUas ja. Vieraitta
läsnäolosta nauttiv^^ pi-d^.
paljon vieraista paitsi silloin, kun
kirjmtan LIEKKIIN. Silloin en suvaitse
ketään, sen rehellisesti tunnustan,
mutta onhan se anteeksiannettava
heikkous,^ eikö totta? — Keitän
sitten kahviakin pikein katt;ijalla ja
kahvipöydän )miparillä iloisesti ru-patePen
unohdamme hetkiseksi kaikki
arkipäiväiset touhut. Varmasti vie^
tämme hauskan päivän, sen takaan
teille päivän sankarina.
Niin, että montakos vuotta minä
sitten täytänkään? Ehei, en minä si^
tä sano koko maailmalle, sillä mitä
sitten itse tietäisin? Varmasti miehet
jo vesi kielellä lukivat tätä, että
jo taas yksi akka päästää valeen ikänsä
sanoessaan, sillä varmasti hän on
paljon vanhenipi, mutta enpä sentään
sanonutkaan! Eiväthän miehet koskaan
usko naisen ikää ja siksi en minäkään
sano ikääni minnekään päin.
Joo, niinhän se on, että miehet
morkkaavat meitä akkoja monella tavalla,
niin syystä kuin syyttäkin. Jos
sattuu, että heidäp oma älynsä työntää
haivenet heidän päistään, niin sekin
on jo akkojen syy, vaikka me emme
nim sormellamme koskettaisikaan
heidän päännahkojaan. Emmehän
me, herra paratkoon, niin kauneuden
tajuttomia ole, että emme älyäisi olevan
fiksumpaa sipsutella sellaisen
ukon rinnalla, jolla on tukka ja nätisti
kammattu jakaus päässään. Ja jos
meille joskus sattuisi tulemaan hellyyden
puuska jä^menisimme sievästi
silittämään ukon tummia tai vaaleita
kiharoita, niin johan me vallan harmista
halkeaisimme, silittäessämme
pai jastä~ päänahkaa.
Niin, että kyllä se sillä tavalla on
miehet, että akat ovataivan syyttö-njiä
miesten tukanlähtöön ja Jos me
joskus satummekin vähän kovakou-raisemmaksi
tulemaan helhyden
puuskassamme, niin sanotaanhan sitä
sanassakin: *'Jota hän rakastaa, sitä
hän myös kurittaa."
Minä melkein arvaan, että saan koko,
naineiden miesten legioonan nisr
kaani kun ryhdyin akkoja puolusta-n^
aan, mutta en pelkää ollenkaan, silr,
Iä..olen hyvä livistämään kaikenlaisista
tilanteista. Juoksussa ette ainakaan
pärjää sakillakaaa minulle, kos-.
ka tässä taannoin ei vasikkakaan "pii^
tannut" minua, vaikka se laukkoi/
neljällä jalalla ja minä vain kahdella.
V'äsyinhäii siihen kyllä minä, jo ;
vuosia elänyt vaimoihminen va-,
sikka ei kylläkään ollut tietääksensä-kään.
Mutta yhtäkkiä välähti pää-,
häni ajatus, että helpompihaa on
juosta kun otan \^ikaa hännästä
kiinni ja niin teinkin. Oh. boy sitä^
merioa, mutta helpompaa, se minidle,;
• olL
Joo,, niin se vain on, että puoleni
minä. pidän,- muUioilkaa-roinua^^^^m
vihaisesti kuin tahdotte ja nimittää
kää minua vaikka akkojen äsi^aja-.
jaksi, en tykkää pahaa ollenkaanif
No, morjesta vaan:
•;;v:,oOo.:•^-;.^V'^•..^;.
ERÄS viisas mies on las^
enin osamaapallon asukkaista on sellaisia,
jotka eivät tied^ kuinka monen
vuoden ikäisiä he ovat.
Kirj, C; Ronald
UISTATKO sinä Joe Klys-nerin?
—: Nifii>v hänhän seolij joka tuli
fcuuluisafca muutamia iiärvoja tunteja
.enneni.. mutta: silloin se oli jo
liiani mjröhäistäi^
Olin iiänen luonaan silloin, kun se
tapahtui;: Joe ;oli:valniistellut kirjaansa
kuin ; kimninaulittu päivästä
toiseen^ viikko, viikon peräin. Hän
ei ollut valmistanut. mitään teostaaa
sillä; perusteellisuudella kuin tätä.
Häheivänsainnut tällä aikaa penniä-kääuj
vaan vähin välierin myi.huonekalujaan.
Lopuksi hänellä ei ollut
jälellä; muuta kuin .tuoli, pieni pöytä,
missä hänen kirjoituskoneensa oli, ja
radiökone. Sitä hän ei tahtonut myydä.
Häh. näki nälkää tätä kirjaa kirjoittaessaan
ja päivä päivältä tulivat
hänen kasvonsa yhä kalpealSimiksi ja
kalpeammiksi. Hän oli jo käynyt
tarjoamassa kirjaansa kahdelle kustantajalle,
mutta nämä eivät olleet
huolineet sitä. Sitten hän oli mennyt
kolmannen luo ja se oli juuri hän,
jota Joe odotti, kun olin hänen luo-naan..
Seisoin akkunan vieressä ja katselin
sateen kastelemaa katua. V^alot
oli sytytetty ja asfaltil^^ kajasti heikko
kimmelys minua kohti. Kadulla
kulkijat piiloutuivat porttikä5?täViin,
kun rajuilma puhkesi. Sade pieksi
akkunoita ja joka hetki minusta tuntui,
että lasit menevät rikki.
Joe Kylsner istui kirjoituskoneensa
ääressä, mutta hän ei kirjoittanut.
Hän vain tuijotti eteensä. Radio oli
auki. Hän oli löytänyt hyvän aseman
Ja mitä. kauneimmat säveleet
täyttivät huoneen>. Joe katsahti minuun,
osoitti radiota ja sanoi:
— Ihanaa musiikkia! Kuuletko
sinä tuon viulun äänen, joka voittaa
kaikki?
Kuuntelin, mutten voinut eroittaa
viulun ääntä, vaan kokonaisen orkesterin
suloisen harmonian...
— Kuuntele, nyt se kuuluu taas,
jatkoi hän. — Kmmtele, kuinka ihanaa!
Etkö sinä voi sitä eroittaa?
Kyllä musiikki on ihmeellistä! Miksikä
ihmiset eivät voi olla parempia?
Meillä on niin paljon kaunista ja ihanaa
maailmassa, taide, kirjat, m ur
siikki! Me voisimme elää suloisessa
juopumuksessa, jollei pahuus ja kade
asuisi jokaisen ihmisen sielussa.
Katsoin häneen ja minusta- näytti,
että hänen kasvoissaan oUjptainvylirf
inhimillistä;:
— Siiriä kicjassa^jpnka^nytvk^
tin, jatkoi hän i k ä ^ u i n minä
olisi ollut saapuvillakaan-rr- siinäkiEi;
jassa minä. teiii tiliä ihmisten; kanssaii
Minä kerrom hdUe; kuinka i e i < Ä i
tulisi elääj jotta onnelliset ihniisefc?
tulisivat-asuttamaan maaUmatti-minä i
uhrasin siidenrsydähvertanii;Kaikkii
minun ajatukseni ovat viime vuosien-)
ajan lakkaamatta työskennelleetv;tä'-/.
män probleemin ympärillä* Tunnen;.
itseni lähetyssaarnaajaksi ja miriä^
olen varma^ että kirjani tiilee: luö-^/
maan onnellisemman sukupolveni i
Kun minä kirjoitin, minä uneksinr
Tuntui, kiiin joku olisi kuljettanut,
sormiani... kuuletko kuljettanut...
Kirjani ei ole minun kirjoittamani.
Se on viesti ihmisille . . . ja minä, minä
olen vain välikappale tämän viestin
ilmaisemisessa. Minä olen niin onnellinen.
Kuuletko, nyt kuuluu taas
tuon viulun ääni...
Kuuntelin, mutten voinut eroittaa
sitä. Sensijaan minä kuulin koputusta
ovelle. Aukaisin oven.'
— Asuuko tässä Joe Klysner? ky-'
syi tulija ja ennenkuin olin ehtinjrt;
vastata, näki hän Joen ja ryntäsi
, hänen luokseen.
Joe katsahti ylös.
— Kustantajani! lausui hän.
Tulija löi häntä olkapäälle ja asetti i
muutamia sanomalehtiä pöydälle. .
— Joe Klysner^ te olette^njrt kuu-;
luisa mies, sanoi hän. Katsokaas,
iltalehdet omistavat teille suurta huo-;
miota. Muutamassa tunnissa olen i
minä tehnyt teistä kuuluisan mieheuv
Se oli loistava kirja . . . meistä tulee;
miiljonäärejä muutamissa päivissä.}
Minä starttasin fantastisella reklaamilla,
mutta kirja kyllä kannattaa
sen. Se on paras lukemani elämän
parodia, korkeimman; potenssin ilveily.
Kansa nauraa itsensä> kuoliaaksi
sankarillanne, joka tahtoo parantaa;;
maailman! - _
Jee Kylsner huokasi hiljaa, niin
sydäntä vihlovasti, että myöskin kustantaja
huomasi sen.
— Parodia . . .
Kaikki murtui hänessä ja lyyhistyi
kokoon kuin rääsy. Lääkärit sanoivat^
että nälkä teki lopun hänestä,
mutta minä tiedän paremmin...
Käihe KoUiviiz
hädän ja puutteen '
piirtäjä
KÄXHE KOLLWITZ, maailmankuulu
saksalainen taiteilijatar, jonka
km^alikset nälkää näkevien ja kovaosaisten
ihmisten elämästä Berlinin
köyhälistökortteleissa ovat varmasti
vaikuttavimpia, mitä taide voi mil-
^pinkaan antaa, täytti t.k. 8 p:nä 70
vuotta. Hän voi katsella taakseen
pitkäaikaiseen, taistelutäyteisee^^f.elämäntyöhön
ja hän voi paremmin kuin
joku muu panna meVkille, että kolmannen
A^altakunnan fasistiset vallanpitäjät
ovat kääntäneet ajan kelloa
taaksepäin. Aivan samoin kuin monilta
:inuilta saksalaisen sivistyksen
yleviltä henkilöitä, o\'at natsivallan-pitäjät,
jotka nykyään määräävät,
mitä Saksassa on lupa taiteena pitää,
riistäneet Käthe Kollwit2ilta kaikki
oikeudet. Jo v. 1933 antoivat Hitler
ja Göbbels ajaa tämän arvossapidetyn
taiteilijattaren taideakatemiasta
ja riistää häneltä professorin arvon.
Natseilla oli hänestä sama käsitys
kuin aikoinaan keisari Wilhelmillä,
joka nimitti häntä "punaiseksi sosia-listinaiseksi"
ja piti hänen taidettaan
vaarana vallitsevalle järjestelmälle.
Käthe Koll\vitz asuu nyt samassa
paikassa, Berlinin köyhäinkorttelis-sa,
josta hän aikanaan otti aiheen
vaikuttavimmille taideteoksilleea ja
jossa hänen miehensä ^harjoitti lääkärinammattia
vuodesta 1891. Häiien
koko taiteensa on leimuavaa syytös-tulvaa
vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän
epäkohdista; Sen vuoksi häntä
on pidetty aina sorrettujen puolustajana.
Huolimatta siitä, vaikka natsit
ovat pakoittaneetkin hänet toimettomuuteen
ja hiljaisuuteen, elää hänen
taiteensa ja kuolematon sivistystyönsä.
Käthe Kollwitzin ajatukset ovat
aina olleet kärsivän, ja taistelev^m
köyhälistön puolella ja h^en 70-vuo-tispäivän
johdosta joukkojen ajatukset
kohdistuvat hänen kotiinsa Berlinin
köyhälistökorttelissa.
•nytikerta kaikkiaaiMdö»^
? ?:^settainen^ että luen ja «tuiee«
raan'' mitä ikinä käsiini saan, (jok^.
em^ S£uw<^ onko ,tuo.
is^i^arydte ;sQpw^ niin l ö y^
niistä aiBia;.yhtä:J^^ ajattelun ai-,
hettat^;;;:
lAiin karankin eräästä porvarildk,
j$tä kii^ituk^n "Vajavais"^^
siunau^^ Siinä todisteltiin, että ruu-^
niulliBe^ti^ija^rvhenkisesti vajavaissta;
ihmisistä^kebittyy usein kuuluisuuksia^
^mikä mill^^^lalle. Terveet ihmisetv
eivät vaivaudu yrittämään tehdäimk;
tään> siiurtä;^ Suuren runoilijan By^,
ronin sanotaan olleen jalkaviallisfen--
ja se teki hänestä runoilijan ja nais.15
ten hurmaajan. Kirjoituksessa sanotri
tiin myöskin^ että lyhytnäköiset mie..
het ovat naisten suosikkeja, koska he
'näkövirheensä takia tuijottaen näyt-^i
t^vät hjrvin;i kuuntelevilta. Parhaat
aivot ovat hiukan hermostuneilla, ja •
vähän höpsähtätieillä, jne.
Tämän johdosta kaivautui minua
muistikomeroistani esiin vaan kaunaj»
jota olen kantanut entistä naapurin
emäntää kohtaan toista vuosikym-.,
mehtä. Hän oli nimittäin lausunut
minusta-seuraavan arvostelun: "Kyl-.i
la tuo naapurin emäntä huhkii noissa,
haälihommissa niinj että se näyttää
ihan; hupsiulta.'- Tietysti joku hyvä;
ystävä Juoksutti tämän minulle m-.,
vankuin lämpöisen pullan. Se jätdj
jälkeensä-hienoisen piikin rintaanii
moniksiv vuoksi, mutta en siitä hä»;
nellei kylläkään mitään maininnut*;
Nyt, Jos hän sattuu tämän lukemaan
niin näkee, että tiedän sen. Mutta kun\
luin yllämainitun kirjoituksen, niitti
heti helpotti ja; oikein röyhistin rintaani,
kun luin, LIEKIN eräästä nur;
merosta ajatelman: "Ihmisen onhyväi
olla hullunakin, kun on vain järki^i
muttaiseonionneton, joka joutuu järs?^
jen i-puutteessa. huiluna olemaan."
Vai mitäs, ajattelet, Sirpa-serkku?
Kun. n5rt^asiaa-ajatellen tyynesti, niin,
• •••• .
huomaan, että kun se hupsuus ei enaa
ihnene; näytelmäharjoituksissa juok-i-semisessa>
nim nyt se puskee, esiin ky-*
nän kautta;
Muttar kai-täytyy lopettaa. Pian-tulee
sisään perheen "viisaampi" puo-.
H ja sanoo: "No, etkö sinä vanha ih-:.
rainenl&kkaa koskaan hulluttelemasta?
faäs^istut tuo ainainen kynä kou--
rassasi!"
Ja kun on lauantaiaamu, niin
paljon viisaammat työt odottavat te-kitaansa^
ISOÄITI.
KIRJ. P. A. M.
Ö^KOTl; muistan miten somn,..
^ jonka hyvoM työtä tehdä sain.
MimmJioH^olet ikioma, \
näin tap^etmielin ajattelin ain\ .
Kqjtir rakkaampaa kuin olit,
liekö kedflän toista maailmasi.
SieWisänyätdmnm-iiot tarkkaan.opm
lapsilleen, he koetti parastaan.
Kofhmii^-oienot tuomen tuoksui,,
simtk^simm peitti toisinaan.
0ki^5i5HpmrSd^ P^ok^^^^'^
aikas0>inqHt^^
Koti: sinut vieras otti,
etkö inemt koti, oma ollutka<in.
suä koti, enää ollenkaanr
KoH: miksi hylkäsit sä meid^r
raka^immhan kaihi» sna m-
Mikit kodin vieraat mtiUä vetvah
tuomea tuoksuu nyt heille vatn.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 31, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-07-31 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370731 |
Description
| Title | 1937-07-31-08 |
| OCR text |
O] TERVETULOA syntymäi^iväl^i
lepil Se on ensi kiuih alussa ja
suuteen ovat tervetullei^^^
ku, IsoäiU, Kaisa Maisa,
yin; Eahän. niitä kail^i^
yhtäkkiä nnuista nimiltäsUi lueteM
Olien jo pari viikkoa «nnen merkki-:.
IMavää heittänyt^^^ k^
ayiKtuskysyniyl^etkin syrjään^ voidakseni
olla kohteUas ja. Vieraitta
läsnäolosta nauttiv^^ pi-d^.
paljon vieraista paitsi silloin, kun
kirjmtan LIEKKIIN. Silloin en suvaitse
ketään, sen rehellisesti tunnustan,
mutta onhan se anteeksiannettava
heikkous,^ eikö totta? — Keitän
sitten kahviakin pikein katt;ijalla ja
kahvipöydän )miparillä iloisesti ru-patePen
unohdamme hetkiseksi kaikki
arkipäiväiset touhut. Varmasti vie^
tämme hauskan päivän, sen takaan
teille päivän sankarina.
Niin, että montakos vuotta minä
sitten täytänkään? Ehei, en minä si^
tä sano koko maailmalle, sillä mitä
sitten itse tietäisin? Varmasti miehet
jo vesi kielellä lukivat tätä, että
jo taas yksi akka päästää valeen ikänsä
sanoessaan, sillä varmasti hän on
paljon vanhenipi, mutta enpä sentään
sanonutkaan! Eiväthän miehet koskaan
usko naisen ikää ja siksi en minäkään
sano ikääni minnekään päin.
Joo, niinhän se on, että miehet
morkkaavat meitä akkoja monella tavalla,
niin syystä kuin syyttäkin. Jos
sattuu, että heidäp oma älynsä työntää
haivenet heidän päistään, niin sekin
on jo akkojen syy, vaikka me emme
nim sormellamme koskettaisikaan
heidän päännahkojaan. Emmehän
me, herra paratkoon, niin kauneuden
tajuttomia ole, että emme älyäisi olevan
fiksumpaa sipsutella sellaisen
ukon rinnalla, jolla on tukka ja nätisti
kammattu jakaus päässään. Ja jos
meille joskus sattuisi tulemaan hellyyden
puuska jä^menisimme sievästi
silittämään ukon tummia tai vaaleita
kiharoita, niin johan me vallan harmista
halkeaisimme, silittäessämme
pai jastä~ päänahkaa.
Niin, että kyllä se sillä tavalla on
miehet, että akat ovataivan syyttö-njiä
miesten tukanlähtöön ja Jos me
joskus satummekin vähän kovakou-raisemmaksi
tulemaan helhyden
puuskassamme, niin sanotaanhan sitä
sanassakin: *'Jota hän rakastaa, sitä
hän myös kurittaa."
Minä melkein arvaan, että saan koko,
naineiden miesten legioonan nisr
kaani kun ryhdyin akkoja puolusta-n^
aan, mutta en pelkää ollenkaan, silr,
Iä..olen hyvä livistämään kaikenlaisista
tilanteista. Juoksussa ette ainakaan
pärjää sakillakaaa minulle, kos-.
ka tässä taannoin ei vasikkakaan "pii^
tannut" minua, vaikka se laukkoi/
neljällä jalalla ja minä vain kahdella.
V'äsyinhäii siihen kyllä minä, jo ;
vuosia elänyt vaimoihminen va-,
sikka ei kylläkään ollut tietääksensä-kään.
Mutta yhtäkkiä välähti pää-,
häni ajatus, että helpompihaa on
juosta kun otan \^ikaa hännästä
kiinni ja niin teinkin. Oh. boy sitä^
merioa, mutta helpompaa, se minidle,;
• olL
Joo,, niin se vain on, että puoleni
minä. pidän,- muUioilkaa-roinua^^^^m
vihaisesti kuin tahdotte ja nimittää
kää minua vaikka akkojen äsi^aja-.
jaksi, en tykkää pahaa ollenkaanif
No, morjesta vaan:
•;;v:,oOo.:•^-;.^V'^•..^;.
ERÄS viisas mies on las^
enin osamaapallon asukkaista on sellaisia,
jotka eivät tied^ kuinka monen
vuoden ikäisiä he ovat.
Kirj, C; Ronald
UISTATKO sinä Joe Klys-nerin?
—: Nifii>v hänhän seolij joka tuli
fcuuluisafca muutamia iiärvoja tunteja
.enneni.. mutta: silloin se oli jo
liiani mjröhäistäi^
Olin iiänen luonaan silloin, kun se
tapahtui;: Joe ;oli:valniistellut kirjaansa
kuin ; kimninaulittu päivästä
toiseen^ viikko, viikon peräin. Hän
ei ollut valmistanut. mitään teostaaa
sillä; perusteellisuudella kuin tätä.
Häheivänsainnut tällä aikaa penniä-kääuj
vaan vähin välierin myi.huonekalujaan.
Lopuksi hänellä ei ollut
jälellä; muuta kuin .tuoli, pieni pöytä,
missä hänen kirjoituskoneensa oli, ja
radiökone. Sitä hän ei tahtonut myydä.
Häh. näki nälkää tätä kirjaa kirjoittaessaan
ja päivä päivältä tulivat
hänen kasvonsa yhä kalpealSimiksi ja
kalpeammiksi. Hän oli jo käynyt
tarjoamassa kirjaansa kahdelle kustantajalle,
mutta nämä eivät olleet
huolineet sitä. Sitten hän oli mennyt
kolmannen luo ja se oli juuri hän,
jota Joe odotti, kun olin hänen luo-naan..
Seisoin akkunan vieressä ja katselin
sateen kastelemaa katua. V^alot
oli sytytetty ja asfaltil^^ kajasti heikko
kimmelys minua kohti. Kadulla
kulkijat piiloutuivat porttikä5?täViin,
kun rajuilma puhkesi. Sade pieksi
akkunoita ja joka hetki minusta tuntui,
että lasit menevät rikki.
Joe Kylsner istui kirjoituskoneensa
ääressä, mutta hän ei kirjoittanut.
Hän vain tuijotti eteensä. Radio oli
auki. Hän oli löytänyt hyvän aseman
Ja mitä. kauneimmat säveleet
täyttivät huoneen>. Joe katsahti minuun,
osoitti radiota ja sanoi:
— Ihanaa musiikkia! Kuuletko
sinä tuon viulun äänen, joka voittaa
kaikki?
Kuuntelin, mutten voinut eroittaa
viulun ääntä, vaan kokonaisen orkesterin
suloisen harmonian...
— Kuuntele, nyt se kuuluu taas,
jatkoi hän. — Kmmtele, kuinka ihanaa!
Etkö sinä voi sitä eroittaa?
Kyllä musiikki on ihmeellistä! Miksikä
ihmiset eivät voi olla parempia?
Meillä on niin paljon kaunista ja ihanaa
maailmassa, taide, kirjat, m ur
siikki! Me voisimme elää suloisessa
juopumuksessa, jollei pahuus ja kade
asuisi jokaisen ihmisen sielussa.
Katsoin häneen ja minusta- näytti,
että hänen kasvoissaan oUjptainvylirf
inhimillistä;:
— Siiriä kicjassa^jpnka^nytvk^
tin, jatkoi hän i k ä ^ u i n minä
olisi ollut saapuvillakaan-rr- siinäkiEi;
jassa minä. teiii tiliä ihmisten; kanssaii
Minä kerrom hdUe; kuinka i e i < Ä i
tulisi elääj jotta onnelliset ihniisefc?
tulisivat-asuttamaan maaUmatti-minä i
uhrasin siidenrsydähvertanii;Kaikkii
minun ajatukseni ovat viime vuosien-)
ajan lakkaamatta työskennelleetv;tä'-/.
män probleemin ympärillä* Tunnen;.
itseni lähetyssaarnaajaksi ja miriä^
olen varma^ että kirjani tiilee: luö-^/
maan onnellisemman sukupolveni i
Kun minä kirjoitin, minä uneksinr
Tuntui, kiiin joku olisi kuljettanut,
sormiani... kuuletko kuljettanut...
Kirjani ei ole minun kirjoittamani.
Se on viesti ihmisille . . . ja minä, minä
olen vain välikappale tämän viestin
ilmaisemisessa. Minä olen niin onnellinen.
Kuuletko, nyt kuuluu taas
tuon viulun ääni...
Kuuntelin, mutten voinut eroittaa
sitä. Sensijaan minä kuulin koputusta
ovelle. Aukaisin oven.'
— Asuuko tässä Joe Klysner? ky-'
syi tulija ja ennenkuin olin ehtinjrt;
vastata, näki hän Joen ja ryntäsi
, hänen luokseen.
Joe katsahti ylös.
— Kustantajani! lausui hän.
Tulija löi häntä olkapäälle ja asetti i
muutamia sanomalehtiä pöydälle. .
— Joe Klysner^ te olette^njrt kuu-;
luisa mies, sanoi hän. Katsokaas,
iltalehdet omistavat teille suurta huo-;
miota. Muutamassa tunnissa olen i
minä tehnyt teistä kuuluisan mieheuv
Se oli loistava kirja . . . meistä tulee;
miiljonäärejä muutamissa päivissä.}
Minä starttasin fantastisella reklaamilla,
mutta kirja kyllä kannattaa
sen. Se on paras lukemani elämän
parodia, korkeimman; potenssin ilveily.
Kansa nauraa itsensä> kuoliaaksi
sankarillanne, joka tahtoo parantaa;;
maailman! - _
Jee Kylsner huokasi hiljaa, niin
sydäntä vihlovasti, että myöskin kustantaja
huomasi sen.
— Parodia . . .
Kaikki murtui hänessä ja lyyhistyi
kokoon kuin rääsy. Lääkärit sanoivat^
että nälkä teki lopun hänestä,
mutta minä tiedän paremmin...
Käihe KoUiviiz
hädän ja puutteen '
piirtäjä
KÄXHE KOLLWITZ, maailmankuulu
saksalainen taiteilijatar, jonka
km^alikset nälkää näkevien ja kovaosaisten
ihmisten elämästä Berlinin
köyhälistökortteleissa ovat varmasti
vaikuttavimpia, mitä taide voi mil-
^pinkaan antaa, täytti t.k. 8 p:nä 70
vuotta. Hän voi katsella taakseen
pitkäaikaiseen, taistelutäyteisee^^f.elämäntyöhön
ja hän voi paremmin kuin
joku muu panna meVkille, että kolmannen
A^altakunnan fasistiset vallanpitäjät
ovat kääntäneet ajan kelloa
taaksepäin. Aivan samoin kuin monilta
:inuilta saksalaisen sivistyksen
yleviltä henkilöitä, o\'at natsivallan-pitäjät,
jotka nykyään määräävät,
mitä Saksassa on lupa taiteena pitää,
riistäneet Käthe Kollwit2ilta kaikki
oikeudet. Jo v. 1933 antoivat Hitler
ja Göbbels ajaa tämän arvossapidetyn
taiteilijattaren taideakatemiasta
ja riistää häneltä professorin arvon.
Natseilla oli hänestä sama käsitys
kuin aikoinaan keisari Wilhelmillä,
joka nimitti häntä "punaiseksi sosia-listinaiseksi"
ja piti hänen taidettaan
vaarana vallitsevalle järjestelmälle.
Käthe Koll\vitz asuu nyt samassa
paikassa, Berlinin köyhäinkorttelis-sa,
josta hän aikanaan otti aiheen
vaikuttavimmille taideteoksilleea ja
jossa hänen miehensä ^harjoitti lääkärinammattia
vuodesta 1891. Häiien
koko taiteensa on leimuavaa syytös-tulvaa
vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän
epäkohdista; Sen vuoksi häntä
on pidetty aina sorrettujen puolustajana.
Huolimatta siitä, vaikka natsit
ovat pakoittaneetkin hänet toimettomuuteen
ja hiljaisuuteen, elää hänen
taiteensa ja kuolematon sivistystyönsä.
Käthe Kollwitzin ajatukset ovat
aina olleet kärsivän, ja taistelev^m
köyhälistön puolella ja h^en 70-vuo-tispäivän
johdosta joukkojen ajatukset
kohdistuvat hänen kotiinsa Berlinin
köyhälistökorttelissa.
•nytikerta kaikkiaaiMdö»^
? ?:^settainen^ että luen ja «tuiee«
raan'' mitä ikinä käsiini saan, (jok^.
em^ S£uw<^ onko ,tuo.
is^i^arydte ;sQpw^ niin l ö y^
niistä aiBia;.yhtä:J^^ ajattelun ai-,
hettat^;;;:
lAiin karankin eräästä porvarildk,
j$tä kii^ituk^n "Vajavais"^^
siunau^^ Siinä todisteltiin, että ruu-^
niulliBe^ti^ija^rvhenkisesti vajavaissta;
ihmisistä^kebittyy usein kuuluisuuksia^
^mikä mill^^^lalle. Terveet ihmisetv
eivät vaivaudu yrittämään tehdäimk;
tään> siiurtä;^ Suuren runoilijan By^,
ronin sanotaan olleen jalkaviallisfen--
ja se teki hänestä runoilijan ja nais.15
ten hurmaajan. Kirjoituksessa sanotri
tiin myöskin^ että lyhytnäköiset mie..
het ovat naisten suosikkeja, koska he
'näkövirheensä takia tuijottaen näyt-^i
t^vät hjrvin;i kuuntelevilta. Parhaat
aivot ovat hiukan hermostuneilla, ja •
vähän höpsähtätieillä, jne.
Tämän johdosta kaivautui minua
muistikomeroistani esiin vaan kaunaj»
jota olen kantanut entistä naapurin
emäntää kohtaan toista vuosikym-.,
mehtä. Hän oli nimittäin lausunut
minusta-seuraavan arvostelun: "Kyl-.i
la tuo naapurin emäntä huhkii noissa,
haälihommissa niinj että se näyttää
ihan; hupsiulta.'- Tietysti joku hyvä;
ystävä Juoksutti tämän minulle m-.,
vankuin lämpöisen pullan. Se jätdj
jälkeensä-hienoisen piikin rintaanii
moniksiv vuoksi, mutta en siitä hä»;
nellei kylläkään mitään maininnut*;
Nyt, Jos hän sattuu tämän lukemaan
niin näkee, että tiedän sen. Mutta kun\
luin yllämainitun kirjoituksen, niitti
heti helpotti ja; oikein röyhistin rintaani,
kun luin, LIEKIN eräästä nur;
merosta ajatelman: "Ihmisen onhyväi
olla hullunakin, kun on vain järki^i
muttaiseonionneton, joka joutuu järs?^
jen i-puutteessa. huiluna olemaan."
Vai mitäs, ajattelet, Sirpa-serkku?
Kun. n5rt^asiaa-ajatellen tyynesti, niin,
• •••• .
huomaan, että kun se hupsuus ei enaa
ihnene; näytelmäharjoituksissa juok-i-semisessa>
nim nyt se puskee, esiin ky-*
nän kautta;
Muttar kai-täytyy lopettaa. Pian-tulee
sisään perheen "viisaampi" puo-.
H ja sanoo: "No, etkö sinä vanha ih-:.
rainenl&kkaa koskaan hulluttelemasta?
faäs^istut tuo ainainen kynä kou--
rassasi!"
Ja kun on lauantaiaamu, niin
paljon viisaammat työt odottavat te-kitaansa^
ISOÄITI.
KIRJ. P. A. M.
Ö^KOTl; muistan miten somn,..
^ jonka hyvoM työtä tehdä sain.
MimmJioH^olet ikioma, \
näin tap^etmielin ajattelin ain\ .
Kqjtir rakkaampaa kuin olit,
liekö kedflän toista maailmasi.
SieWisänyätdmnm-iiot tarkkaan.opm
lapsilleen, he koetti parastaan.
Kofhmii^-oienot tuomen tuoksui,,
simtk^simm peitti toisinaan.
0ki^5i5HpmrSd^ P^ok^^^^'^
aikas0>inqHt^^
Koti: sinut vieras otti,
etkö inemt koti, oma ollutka |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-07-31-08
