Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 29, 1949

              II.. ...
'il
•••IM:.':
M. 'iKi^ A - ' •••
"'"•'•;;lyi?
r"5 •
•"•'.'••.,
' • - • • '
I"'-i •
,•';.••(•
•U
"li:.,
..villi •
l-'' '••
I: .Si;-ii®.•,.
• i- «^.••^;'tv^^j • • .
in :• ,
•'T. '-Vii'' ?; ,- »
:f lii:-: ••
• v t i l p r .•
-^f?^ytM:.•.• •*•^•y#M• •
JUrj. DEIXA
Myöhemmin sanoi Da\vson raskaasti:
'Ei mitään toivoa ole Melvan onnel­le,
ei mitään: - Jos eivät he joutuisi
(iariiekdin läheisvyteen aluksikaaij.niin
sitten. Muita heidän täyt>y nähdä
hänet. Ehkä paljonkin. Ja Garfield
tekee jotain — hän tekee jotain joka
rikkoo Melvan onnen. En tiedä mitä/
mutta varma olen. että jotain hän te­kee."
Hän katsoi tuskallisesti Nickiin.
• Yhä kysyn itseltäni teinkö väärin kun
annoin lupani tälle avioliitolle. En olisi
voinut kieltää sen jälkeen kun — kun
. . Ei. kyllä se oikein oli. Melva olisi
sortunut muuten. Onhan hänellä edes
lyhyt onnen aika näin."'
"Mikä on tehty, on tehty. Da\vson.
Koetetaan ajatella valoisaa tulevaisuut­ta.
Ja kuulehan' minulla on esitys pyö­rinyt
mielessäni koko talven. Nyt en
enempää viivyttele sen kanssa. Lähde
kansaani kaupunkia kohden. Dawson.
Voit viettää vaikka pitemmänkin ajan
kotonani. Siellä on tilaa, ja vanhempani
pitäi-sivät seurastasi- Laitetaan aluk­sesi
kuiville ja lähdetään matkaan niin
l)ian kun ehditään.''
•Mitä sinä puhelet, poikani?''
•Ei se mitään mahdotonta ole. Ja
luulenpa että siellä näet ^Melv-mkin piak­koin.
Leslin on vietävä häntä äitinsä
luo. etkr> luule? Ajan siniia kaupunkiin
hänen luo niin usein kuin tahdot. Mi-nulki
on auto. näet. vaikka ei aivan uu­denaikainen."
'Mitii varten sinii tätä?". l)a\v.Non kat­soi
häneen hN-niyillen. "Lääkäriinkö
nii;uia?"
•Sitäkin."
"Minä t>len niihnyt tämän ynipäristiin
liiäkäreitä ja luulen että he lie.siväi niilä
r sanoivat minulle, Xiok. Ei sen vuoksi
- tar\'itse - . . Mutta, muuten — niin, ei
se olisi haitaksi. Ei se olisi Haitaksi, to­dellakaan."
''Hyöd>-ksi se olisi meille raolenimille,
Dawson", sanoi Z^ickTämpimästi. '-Olet­han
jo ehtinyt huomata miten "blenkiin-tjfioyt
sinuun. En mielelläni jättäisi si­nua
yksin tänne . . . Ja sinä, sinä naut­tisit
vaihdpksesta. Kevään jos viet­täisit
kodissani, niin kalastuskauden saa­vuttua
olisit taas vahvassa voinnissa
ja valmis;lohia haamimaan."
"Xiin, miksi ei? Minulla on joku
satanen säästössä tuolla, tuolla pankis­sa.
Ja tuskinpa Melva niitä nyt tarvit­see.
Voin niistä jasan kä^-ttää huolet­ta",
sanoi Da\vson ikuin itsekseen. Sit­ten
hän katsoi Nickiin ja hänen sil­mänsä
olivat täynnä lämpöä kun häiT
lisäsi: "Olisihan se ollut liian hyvää jos
olisin sinusta saanut perheeseeni jäse­nen
Xick, poikani."
Seuraavana iltana juuri ennen pimeän
tuloa ilmestyi valkoinen alus niemen
takaa. Da\vson ja Xick katsoivat sen
lähestymistä hyttinsä ovelta mutta
kumpikaan ei aikonut lähteä liikkeelle.
Annetaan Garfieldin tehdä ensi esiinty­misensä
yksinänsä, he ajattelivat.
Puolisen tuntia kului ennenkuin alus
ehti satamaan. Leslie ja Melva valit­sivat
sille saman laiturin minkä laitaan
heidänkin pursi oli köytett\^nä, vidn vä­hän
ulomma ja toiselle puolen.
Garfield kiirehti alas hotellista. Hän
astin heidän ohitse näkemättä heitä.
"Xäyttää kuin. hän aivan iloisena me­nisi!"
mutisi Da\vson, katsoen huoles­tuneena
hänen jälkeensä.
X i i n hän teki. 'yihingoniloisena. hän
meni. slilä hän oli kyenn\'t kokoamaan
niin varmaa tulevaisiuiden suimnitel-moittaa
asiasta kotia. Olisi järjestetty
kunnolliset häät. Tämä tällainen on
kuin salaamista . . .'' - -
Melva ja Leslie katsahtivat.toisiinsa.
Olivatko he varovaisuudessaan tehneet
vääryttä omaisia kohtaan?
"Mutta kyllä se voidaan korjata.
-Lähdetään kolmisin kotia. Sinne kun
pääsemme, niin ilo nousee
tevät aamulla varhain, ei hanfil^l
tilaisuutta selittää Antonille, J
taa häntä tyi^iön.
.-uulio valitsi hänet esittämään eräässä
kajipaleessa luolanaista. Ja niin tuli­in
a r.)le Landisista vähitellen elokuva- .man että ^leivän ja Da\vsonin kärsi-i;
ih:i. vaikka hänelHi ei tödellisuud<^ssa mykset ja katumukset olivat kuin alulla
IA
ollu: miiäiin taiteellisia lahjoja. Mutta
jenkeille hän kelpasi ja kävi täydestä.
Siksi hiin .sai mainetta, sai rahaa ja
hienouksia. Ja myöskin ihailijoita.
Kun .Vmertkka liittyi sotaan jji jenk­kisotilaat
joutuivat maansa rajojen
ulkopuolelle, Carole I..andis liikkui A'iih-
(lytysmtitkoilla, lauloi ja tanssi jenkki­sotilaiden
ajankuluksi. Lisäksi hän ra-kastui
ja kyhiiepi, rakastui taas ja
kylmeni kuin pahainen koulutyttö. V.
1940 hän oli naimisissa Willis Huntin
kan.ssa ja erosi hänestä kahden kuu­kauden
perästä. Kaksi vuotta myöhem­min
hän oli hullusti rakastunut Lon­toossa
amerikkalaiseen lentäjään Tho­mas
\\'allacejen ja vihkiminen tapahtui
tiikein kirkossa. Carole Landis meni
sitten .Afrikkaan * viihdyt yskiertueel
leen". Kun hän seuraavana kesänä ta-
]>asi niiehensa Xe\v Yorkissa h?in tuskin
lunsi tätä. Seuraus oli avioero Las
\"egasis.<a. \uonna 1Q45 hän,oli jälleen
naimisissa, tällä kertaa puolikaljun teat-lerimiehen
Schmidlappiu kanssa, ja
osilutyi yhä. mutta vain toisen luokan
elokuvissa. Onnenkaari oli näet; kään­tynyt
laskusuuntaan. Carolen aikai­sempi
vetovoima oli,, loppunut. Ja ra­ijaa
hänellä ei ollut..,
Multa siitä huolimalta hän oli jälleen
builusti rakastunut. Tällä kertaa brit-iiläisyyntyiseen
naimisissa olevaan näyt­telijään
Rex Harri.sonijn. Kuu hän
tl.män kanssa äskettäin illatsi Holly-
\v»)odissa. ^Carole Landis iikkiä tajiLsL_
läydellisesti. miilä tavalla elämä oli lo-leuitanur
hänen ruusunpunaiset unel-iiv.
ans;! ja mitä hänellä oli enää elämältä
.fxlotettavis-sa. Silloin hän otti nopeasti
n\uutamia lumikoita ry\ppyjä, sitten
kourallisen unipulvereita. Xiiden vai-
'kutiiksesta hän iikkiä vaipui uneen eikä
r^oskaa« enää herännyt.
jo. Avioliitto, joka vasta oli alkanut,
oli hänen mielessään jo kulkenut onnel-tomaan.
pikaiseen loppuun.sa. Ja Les­lie
oli taas vapaana.
Melva oli kannella, kiinnittämässä
köysiä, kun Garfield lähestyi. Säikäh­täen
tulijaa hän-katsoi hätäisesti hyttiin.
Mutta Leslie oli jo niihnyt isänsä ja hän
nousi hitain liikkein myös kannelle. Hän
.seisoi hyvin läh*fefllä ]MelvaiL kun Gar­field
pudottautui laiturilta alukseen.
''Xo — vihdoinkin saan teidät kiin­ni",
sanoi Garfield ja astui heidän luo
ojennetuin käsin. "En yritä sanoa että
mieleeni oli tällainen salainen toiminta,
mutta — koska sen niin halusitte, niin
mitäpä minä . . . Onneksi olkoon teil­le!
Onneksi!" ja hän suuteli Melvaa
poskelle.
Xuoret olivat hämmästyksellä lyöd\'t.
He eivät kumpikaan kyenneet sanomaan
mitiiijn. Pitivät vain isän kädestä, yksi
yhdestä, toinen toisesta, ja heidän sil­mänsä
kirkastuivat yhä enemmän ja
enemmän. Ja Garfield katsoi heihin, hy-.
myillen lämmintä, isällistä hymyä.
"Minä en vmmärrä —'.'. sanoi Leslie
vihdoin, ja puristi vielä kernin isänsä
kättä kiitollisena, "Olin valmis vaikka
nyrkkeilemään sinun kanssasi, isä. mut­ta
tähän tällaiseen tapaamiseen en osan­nut
valmistautua. En tiedä mitä sanoa
muuta kuin :—kiitos, isä."
•Olin pakoitettu-tulemaan tänne asi-
• öiden vuoksi", naurahti Garfield, antaen
katseensa kulkea hyväksyrasti Melvan
kauniin muodon 5ii.. "arvatkaa häm-miistystäni
kun ensimmäiseksi minulle
ilmoitetaan että myöhästyin vihkimi­sestä,
että nuori pari jo ehti lälitemään
päivän kestävälle kuherrusmatkalle! Ar­vatkaa
mille minusta tuntui kysyä ketä
tarkoitettiin? V^feältä oli että en suut­tunut,
Leslie, piisi tosiaan sopinut il-dille
tiedon avioliitostanne eilen, heti
kun sain seri itse tietää. Kyllä hän siel^
lä taitaa pudotella toisenkin kyyneleen."
"Tahdoimme solmun solmia ennen­kuin
ilmoittaa aioimme", sanoi Xeslie,
laskien kätensii Melvan vyötäiselle- "Eh-
^kä se ei ollut tarpeellista niin. , Ehkä
olisi ollut parempi toisin . . ."
'•X'o, »mitäpä tuosta", sanoi isä rohkai­sevasti.
"Kyllä kaikki hyvin menee kun
ensi yllätyksen ol^itse päiistään. Men­nään
hotelliin istumaan ja puhuniaan.
Huoneessani on mukavampaa kuin tääl-
• lä."
\7eläkin ihmetellen Garfieldin lem­peyttä
nuoret katsoivat onnellisina toi­siinsa
ja kiipesivät hänen perässään lai­turille.
Kolmisin he lähtivät reippaasti
astelemaan maallepäin. Eikä edes Melva
huomannut kahta tuttua alusta, kun
niiden kohdalle pääsi. Hän ei tiennyt
että isä katsoi kaihoten hänen jälkeen­sä,
ikävöiden omaa pientä Melvaansa,
toivoen hartaasti tälle isolle Melvalle
.onnea .— onnea . . . •
Hotellihuoneessa he keskustelivat ja
suunnittelivat vilkkaasti ja innostunees­ti.
Leslie kertoi miten he tahtoivat kp-tinsa
rakentaa näille seuduin.
''Samaan ^kylään jossa Melva kasvoi
ja koulua kävi, isä, X^oin viisi mailia
pohjoiseen tästä. Kävimme siellä tä­nään,
vanhaa Mrs. Wätkinsia katso­massa.
Sievä,: rauhallinen kylä. Asuk­kaat
kaikki valkoisia;, ei ainoatakaan
iluiaaiiia", puheli Leslie.
••Kuulostaa h3^vältä", mj-önsi Gar­field,
Jiyökäytellen päätään. "Intiaa­neista
sinä et pidä enempää kuin minä­kään.
Leslie. Entä sinä, Melva?"
'"^Minulla on joitakin erikoisen hyviä
ystäviä heidän joukossa", .sanoi Melva,
kääntyen ikkunaan päin. Kerta toisen­sa
jälkeen oli hän havainnut miten Les­lie
halveksi heitii'. Hän\oli suorastaan
pyytänyt häntä olemaan yähemmän
ystävällineiv ja tuttavallinen heille. Ja
hän tunsi mielensä käja^ivn apeaksi sen
tähden.
'' Pidätkö heistä?'' ihmetteli Garfield.
'•'Eikö sinua inholta heidän likaisuus,
heidän varasteleminen .^'a kaikenlaiset
luikin teot? Vai etkö tiedä että he ovat
sellaisia?"
"Kj^lä., En pidä likaisista ihmisistä,
en varkaista enkä luikeista", vastasi
Melva kääntyen jälleen heihin päin.
"Mutta pidän jehel|isistä, hyvistä Uimi­sista
olivatpa he mitä rotua tahansa.
Sellaisia ihmisiä on intiaaneissakin, ai­van
kuten valkoisissa on noita toisia."
'•^linä en ole vielä tavannut -kunnial­lista
intiaania!" naurahti Garfield.
Muuttaen äänensävyään vakavammaksi
hän sanoi:
'•Kyllähän se sopii. Voitte ainakin
kesät asua täällä, vaikka talven olisit-tekin
kanssamme kaupungissa. Ei se
kauan ota lyödä talo Icokoon. Mutta
nyt ensimmäiseksi, tulette tietysti kotia
joksikin aikaa?' Xiinhän? Pitäisi käy­dä
kämpällä huomenna. \'oitaisiin läh- -
teä aamulla aikuisin, poiketa siellä ja
jatkaa iltapäivällä matkaa etelään päin.
Mitä sanotte?"_
' Leslie_katsoi ^lelyaaiT: "Emmehän
voi muuta kuin suostua?" sanoi hänen
katseensa. Ja Melvastakin tuntui sillä.
'^leikellä, että muuta-eivät he voineet,
muuta el,heidän sopinut. Isä Garfield
oli herttainen. He olivat tehneet hänel­le
vääryyttä.
"Sehiin sopii mainiosti, eikö niin, Les­lie?"
hän huudahti iloisesti. Mutta sa- ,
massa hän muisti kirjakaupan ja Anto­nin.
'Hän kävi hiljaiseksi. Jos he läh
Hän 'kääntyi taas ikkunaan psl
katseli kadulle. Siltoin tuli Helen i
näkyviin toiselta kadulta, ja
nähtyään Melva huudahti ilo^estfl
"Kuka^iellä?"kj^yi Leslie hyi
Lähetin äi-^-,^a tuK katsorhaan.
"Pistäydyn ulos. Tahdon piihyjj
lenrlle hetken. En vim- kauan".
tien hän jo-riensiHiIos. Helen
Antonille. Helen voisi ottaa hänej
kan kirjakaupassa; Sitten ei Ant
nettäisi hiitään hänen poistuessa.
Ien oli hyvä tyttö. Hän luki paljoitj
ton pitäisi häneltä.
Garfieldkin nousi ja astui
lup. Kadulla seisoi Melva kiii
tön luona. He pitjeliyät toisiaan 1
ja puhelivat sydämellisesti.
>:Erkö MdvaMa ole yalkoverkia
täyiä lainkaan?" mutisi Garfield ja|
soi huolestuneena poikaansa.
IX •. .
^ iGarfieldin tato oli kahdeksahj
;nen, ^kaksikerroksinen rakennusl
pungin varakkaimpien asukkaideil
teellä. Samankokoisia olivat tali
vierellä, sambin vastakkaisella
katua. Rakennusten malli
muotoaan jonkun verran. Xe olivat!
niitä taloja, kitluyine stuccc
ja yärik/käine kattoineen.
Pihamaat olivat tilavia. 'SM
vella oli koristeina vain vihreitäi
tepuita ja pensaita. • Mutta kev
Ien olisi kukkien loisto silmiäh
vän kaunis.
Leveän kadun molemmin pu
hyvin hoitettuja varjopuita, jo
vään tullen vihreinä siinä rehoitti
ja suojaa auringon helteeltä an!?
Näköala oli laaja jja kaunis,
ki levisi alapuolella ja painui
taan asti. Kaukana oli keskikai'
liikenne ja savu. Vuonon vesil
suuret valtamerilaivat ja loppu
masti pienempää • alusta, kaika
Täältä 3dhäältä katsottuna olii
kuin toiseen imaailmaan kiiuliin
•'Miten pidät kaikesta tästä,
kysyi Leslie, heidän katselM
toisen kerroksen leveästä ikk
Heillä oli siellä kaksi huonetta,]
vasti ja kaunijsti kalustettu m;
oleskeluhuone. He istuivat piena
valla, joka oli vedetty ikkunani
katselivat laajaa näköalaa.
''Tämä on kaikki kuin sati
Leslie", vastasi Melva vakayaDa.|
Leslie naurahti. "Se tarkoitt
pidät kaidesta, niinkö?" hän kj"^
soen ihailulla vainioaan. ilel)
uusi, niuptikas pujku yllä ja hän
3ensa oli Icammattuna taiteelliji
teen, korkeaan laitteeseen,
vanhemman näköinen näin, niis
komattoman kaunis, ajatteli
painoi lämpimän suudelman
lalleen.
''Leslie!'' Melva käänsi huol|
katseen häneen", minulla ei
tustakaan että kotisi olisi näinj
En tiedä mitä_kuyitteiin. Tn
telin. Tuskin ajattelinkaan 5 |
lesta T^iitään -
«
irken
bnainii:
[nä nä'
ta vati
viiipu^
Mänas
9ks!. e
ielliset
[en epii
ransk
nen j a '
isvons;
ivuoks
bten il
suu ,
ja su
ei voi
insä lä
[enkin j
eloon
|o lenn;
karkoi
|.ja te'
. H
ian.
[n kiin!
katsi
i kohtäi
bumiha
kä
tiniä k;
Ihin ok
[eneiläk
Iin lois
li kai 115
naun
kuin
Kaik
[idän. ;
Imniän
"Entä sitten? Eihän sen pit>
huolestuttaa."
Melva vaikeni ja katsoi «J
Xiin, ehkä^i. Ehkä hän kuvj
tain olevan väärin. Mutta joj
päivänä — ja l^e olivat vasta <
lii alun toista A'iikkoa jo kah^
yänä oli Marion viitannut po
siihen suuntaan että iahattp!|
täilaiiien elämän ;mah(lor.is.uu->|
ihmeellinen onni. Ehk;i U^m
tään tarkoittanut. Hänellä j
omituisiä tapojaan. Kuten
etunimen^ käj^jttökin. Hän
lapsiltaankin. Ja iMelvalta.
päivästä alkaen. ^
"Mikä sinua vaivaa. Melva.^
'^Oh — ei mikään, tode
S I V U 4 LAU. \ X T A r N " \ , T A : M M I K U I T N 29 P Ä I V Ä X Ä . 1049
h"eii heii
(arionia «
jjeei u\ö<
FQivat
hän mi
"Tulen
^Si^i -Me!
?kin. K
|>ahaa jo;
fuinkaan.
(lähteä -
äjoii^a
ias."-
Jäi istut
fri häne
^ihoisasti
nä\nti
'Olivat ne
J i
.•-^••.i.i.i-'