Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 4, 1946

              1946 nnmmnnmtimtmnmuntnimamuiii
utttnn*t) Sivu S
inuuuHiiMiiuinitttm4tnm(t«s3«K»miammtm KSttuutniuuuuii Tyyntä ja myrskyä IRIS
Jatkoa.
Kun nainen sitten avasi silmänsä .
ja Arvi o-i varma, että kaikki vesi oli
luliut poi< hänen sisältään, kantoivat
je nai.-en veneen alle.' Lämmin Jiuo-
•^j^TinerT-gTTmr^TJIffcn ^ NTOpärilieeiT ja:-"
Hnet aseteltiin niin 'hyvään asen-loon
kuin niissä oloissa oli mahdollis­ta.
Arvin ja Lauran vaatteet liimau­tuivat
kiinni ihoon, sillä koko ajan
oli satanut ja satoi yhä, vaikka ei
enää niin rankasti. Pilvet alkoivat
r-akoilla. Tuuli oli hieman tyyntynyt
ja Arvi arveli sen tyyntjrvän kolhta
niin paljon, että voidaan lähteä koti-nialkalle.
Irma. sillä hän se oli, avasi pari
kertaa silmänsä. Niissä oli kauhistu­nut
ilme. Sitten hän taas menetti
tajuntansa. Herätessään, ka.ts9i''hän
jo'selkeämmin pelastajiiftsar ja kuis­kasi:
"Missä minä olen?" . ,
'Olette turvassa, kaikki on hy­vin",
vastasi Arvi.
Irma ummisti silmänsä ja nukah­ti.
Toiset kyyröttivät 'hiljaa märki-ne
vaatteineen. . A r v i lähti katso­maan
rannalle ja palasi sanoen, että
myrsky on tyyntynyt niin paljon, et­tä
he voivat lähteä kaupunkiin. -
. .^rvi ja Laura alkoivat puuhata ko­tiinlähtöä.
Siihen heräsi Irmakin.
Heikko hän oli vielä, eikä päässyt
(miin avuin veneeseen. Hänet asetet­tiin
puolittain makaavaan asentoon
veneen kokkaan. Puhii.ä hän ei jak­sanut,
eikä vielä oikein tajunnut, mi­tä
oli tapahtunut. •
\'ihdoin veneen kokka kolahti
Mustanlahden rantaan. Rantaan o l i'
tullut paljon ihmisiä katsomaan
myrskyn tekemää tuhoa. Heitä ke­räytyi
iso joukko veiieen ympärille,
sillä kaikki käsittivät, että siinä tuli­jat
olivat olleet myrskyn käsissä. Ar­vi
pyysi jonkun soittamaan ajurin,
että Irma saadaan kotiin ensin. Itse
hän meni vielä samana iltana poliisi­asemalle
ja "^kertoi tapahtumasta,
minkä oli nähnyt.
Koko Tampereen kaupunkii oli l i i t ­teellä
silloin kuin seitsemän elämän­sä
kukoistuksessa olleen ihniisen ruu­miit
haudattim. Kaupunki lahjoitti
varat muistokiven pystyttäiniseksi.
Kivi muistuttaa -muodoltaan maijak-kaa.
Se on hiottu seitsenkulmaiseksi
ja jokaisessa kulmassa on vainajan
limi. Siellä se seisoo vielä tänäkin
1'äivänä muistuttamassa tästä ikäväs-lä
tapahtumasta.
Irma ei voinut mennä saattamaan
sulhastaan ja ystäviään viimeiseen
lepoon. Hän oli silloin sairaalassa,
J^ssa hän kamppaili monta viikkoa
flämän ja kuoleman välillä, houraih
•fn sulhasestaan .ja käistään. Mutta
^'äniä lopulta voitti.- "Nukuttakaa
"^inut ikuiseen uneen", pyysi hän
lääkäriä. -Elämä ei ole minkään ar­voisia
nyf, valitti hän. Ja siltä se
^in-uikin pitkän ajan vielä silloin-
•n, kun hän oli jo ruumiillisesti terve
kotona. Valkeaa hääpukuaan hän
^'•^^jteli. suuteli morsiushuntuaan ja
'^^^ pirstoutunutta onneaan.
Han oli toimessa Tampereen Puu-
^vara O.-yhtiön kassassa, jota toin-
' han oli hoitanut jo monta vuotta.
^^^^^i pitivät hänestä hänen, hyvän,
'^^ollisen työnsä ja ystävällisen
*^yt()ksensä takia.
* • •
P}} jo kulunut kolme kuukautta
Irma ollut vieläkään mennyt takaisin
työhönsä. ITitiön johtaja meni häa-tä
tapaamaan. Hän lapasi koko per­heen
hyvin masentuneena. Irma var­sinkin
oli kuin elävä kuollut. Johta­j
a päätU^ravi<ta? tytön h^pveiUe
' • E i tuollainen kelpaa", sanoi hän.
••Ei asia muutu yhtään, vaikka Te
koko nuoren elämänne uhraisitte su-remiseen.
Huomenaamulla työhön,
Irma. Työ on paras lääke ensi
avuksi ja aika pitää lopusta huo­len."
N i i n kauan johtaja taivutteli tyt­töä,
että sai ainakin hänet lupaa­maan
alkaa aamulla työnsä. Naimi­siin
ei Irma koskaan aikonut mennä,
vaikka hänellä oli monta edullista
tarjousta myöhemmin. Hääpukunsa
ja;>|iiSjfltunsa . hän .. lahjoitti " eräälle
konttontytölle häälahjaksi.
Siirrymme taas kertomuksen alku­vaiheisiin.
Enni oli ollut Tampereen
Puutavara Osakeyhtiön 'juoksutyttö-nä
ja myöhemmin 'konttorityttönä,
josta toimesta hän erosi naimisiin
menonsa vuoksi. Hänkin piti '•kas­sasta",
joksi Irmaa nimitettiin hen­kilökunnan
kesken. Irma oli häntä
kymmenen vuotta vanhempi ja hän
oli ollut silloin koulutyttö, kun edel-läkerrottu
ikävä onnettomuus tapah­tui
j a hän tiesi Irman suriilliseii tä­rinän.
Eräänä lauantai-iltapäivänä tapa­sivat
Irma ja Enni toisensa ostoksil­la
ollessaan. Tapaaminen oli iloi­nen,
sillä he eivät olleet tavanneet
toisiaan vuosiin. Irma kehoitti van­haa
työtoveriaan pistäytymään het­keksi
hänen vanhanpiian kotiinga,
joksi hän kotiaan nimitti.' Irman van­hemmat
olivat kuolleet ja jät<täneet
ainoalle lapselleen talon perinnöksi.
Kaunis oli Irman koti, jossa hän eleli
mukavaa vanhanpijan elämää.
Kahvia juotaessa ja tarinoitaessa
kääntyi puhe Ennin veljeen Hugoon.
Enni kertoi veljensä koko tarinan,
josta Irma ei olliit aikaisemmin lien­nyt
mitään. Koko kertomuksen ajan
tuijotti Irma ulos ikkunasta. Ulko­na
puhkesi, syreenipensas juuri kuk­kaan
ja ihana tuoksu kantautui si­sään
avoimesta ikkunasta. Jotain
pistävää tuntui Irman rinnassa, ai­van
kuin jotain jo arpeutunutta haa­vaa
revittäisiin auki. Ennin kerto­musko
sen teki? Se oli jokseenkin
.samanlainen kuin hänen oma tari­nansa.
Enni oli jo aikoja sitten lo­pettanut,
kun Irma vielä tuijotti
••Hk)s.- -•Si!loin-4iKnt-"hwmrt?
oli tahtomattaan vienyt Irman van-lioihin
surullisiin muistoihin kertovas­saan
Hugon tarinan.
'"Irma, anna anteeksi, minä ym­märrän"',
sanoi Enni, kietoen käsi­vartensa
Irman kaulaan. -
" E i se mitään", sanoi Irma havah­tuen.
"Saanko tulla koliisi vierai­lulle
jonain iltana?"
"Olet tuhannesti tervetullut!- Ai­komukseni
olikin kutsua sinut meil­le.
Tule ensi viikolla, sanokaamme
tiistaina."
'•Kiitos, tulen silloin." -
' * * *
Irma oli ostanut pienen kesämökin
noin tunnin kestävän laivamatkan
päästä kaupungista. Siellä hän viet^
ti aina viikonloput ja pistäytyi siellä
toisinaan keskellä viikkoakin. Tänä
kesänä se oli maalattava, laitettava
puuvaja ja tehtävä kaikenlaisia mui­ta
korjauksia. Silloin kuin Enni kä­vi
hänen luonaan ja kertoi veljensä
synkkämielisyydestä ja elämänhalut-tomuudesta,
heräsi hänessä ajatus ra­vistaa
tuo nuori mies hereille niin­kuin
johtaja oli kerran tehnyt hänelle
itselleen.'Hän päätti taivutella Hu­gon
ottamaan kaiken tuota kesämök­kiä
koskevan lyön tehdäkseen. Myö-
~ hemmin hän toimittaisi hänet Puuta­vara
Osakeyhtiön palvelukseen.
Kun Irma sitten vieraili Ennin ko­dissa,
oli hän olevinaan kokonaan
tietämätön Hugon tarinasta, puheli
vain hänen kanssaan kaiken aikaa ja
kaikenlaisista asioista. Hugo ei pal­jon
puhellut, näytti Vain paremmin­kin
vaivautuneelta. Irma huomasi
sen, mutta hän vain puheli lakkaa­matta
ja käänsi vihdoin puheen ke-^
sämökkiinsä ja esitti kohteliaasti ke­sämökin
korjaukset Hugon tehtäväk­si.
Hän kuvaili mökkinsä ympärillä
olevaa luontoa ja sanoi, että Hugo
saisi tehdä kaiken työn aivan oman
mielensä mukaan, vieläpä valita mie­lensä
mukaisen maalinkin mökin,
maalaamiseksi. ''Minä uskon, että
se olisi suureksi virkistykseksi ja hu­viksi
Teille", lopetti hän.
Pktiokahct joutuvat
kärsimään myöskin so­ndista
raskaasti. Teke­mällä
kaiken voita­vamme
käynnissä ole­van
Suomiavun kerä­yksen
hyväksi, voim­me
auttaa Suomen
lapsia saamaan takai­sin
terveytensä, mikä
monissakin tapauksis­sa
on suuresti kärsinyt
kuluneiden vuosien ai­kana.
Hugo lupasi ajatella asiaa ja jo
seuraavatia päivänä Enni kävi ilmoit­tamassa
Irmalle, e t t ä Hugo olisi val­mis
menemään mökille milloin vain
Irmalle sopisi.
• "---f rmir'iiieTri"1tiTs3!on-*'fcmi5»2t ii'fSrifro-"
kille katsomaan, mitä siellä olisi teh­tävä.
Yhdessä arvioitiin tarpeet ja
kaikki mökkiä koskevat asiat. Hugo
jäi mökille. Suuren luonnon keskel­lä
puuhatessaan eliimanhalu palasi
ja aina hän punnitsi mielessään, että
jos tämä tai tuo miellyttäisi Trm.ia.
Joka kerta kun Irma viikolla ja vii­konlopulla
saapui mökille, oli siellä
maukas kahvi häntii odottamassa.
Irma toi tullessaan kaikenlaista hy­vää
kaupungista.
Mökki maalattUn valkpis^i^si^nur-
- katv seXa^" ikkunälaudat^^'aa!eknpunai-
- siksi. |"ene,4joka. kelliii mökin vene­valkamassa
lahden poukamassa, oli
myöskin valkoinen vaaleanpunaisine
reunalautoineen. Veneen kokkaan oli
Hugo maalannut nimenkin, ".\hti'\
Kun Irma taas tuli mökiWeen..oli hän
niin iloinen, että nimitti mökkinsä
''Onnelaksi".
Hugo oli tehnyt sievän penkin lah­den
Tantaan ja siellä he olivat istu­neet
monina iltoina ja ihailleet au­ringon
laskua. Nytkin kahvin jäl­keen
he menivät rantaan. Ilta oli
kaunis ja tyyni. Aava Xäsiselkäkin
oli tuolla kauempana aivan kuin pöy-
.tä. Ihana tuoksu leijaili ilmassa ja
linnut ilverlelivät rannan koivikos­sa.
Luonto oli kukkeimmillaan ja le-
'ki kaikkensa ilahduttaakseen rhnvs-tä.
Mutta he kaksi, Irma ja Hugo Is­tuivat
tänä iltana äänettöminä miel­teisiinsä
vaipuneina. Olisiko tämä
heidän viimeinen iltansa yhdessä, .•il­ta
he molemmin ajattelivat ja pelkä­sivät
tuoda ajatuksiaan julki. Nyt oli
kaikki valmista '-Onnelassa". Irma
katkaisi viimein äänettömyyden.
-Nyt, kun kaikki on ensiluokkai-sess.
i kunnossa, pyytäisin SinuiTa las­kua
työstäsi, sillä palkka täytyy
myöskin maksaa." _
Hugo käänsi katseensa Irmaan .sil­missään
loukkaantunut ilme. Hän
ei vastannut Irman esittämään a-siaan
vaan kysyi:
"Saanko vielä joskus tulla tänne
Onnelaan vieUämään viikonloppua
kanssasi?"
" N i i n usein kuin vain haluat, Hu­go,
olen hyvin iloinen, jos tulet. Ja
mehän voimme sopia siitä työmaalla,
sinähän ryhdyt myöskin työhön Puu­tavara
Osakeyhtiössä, eikö niin?"
'"Luultavasti", vastasi Hugo, Taas
oli pitkä äänettömyys. Viimein Hu­go
ikäänkuin ravisti itsestään irti jo-tan.
Hän tarttui Irman käteen ja kat­soi
häneen niin vetoava,sfi.
. "Irma, miksi siirtää sitä tuonnem­maksi,
minkä, voi nytkin tehdä? M i ­nä
rakastan Sinua, Irma, ja pyydän
sinua vaimokseni."
Irma kalpeni. Nytkö tuli rakkaus
hänenkin elämäänsä niin monien ja
pitkien vuosien jälkeen? Hän oli tien­nyt
rakastavansa Hugoa jo kauan,
mutta oli taistellut tunnettaan va.s-taan
kaikella tahdonvoimallaan. Oli
olemassa syitä, joita ei voinut ilman
muuta sivuuttaa. Heidän ikäeronsa
oli verraten suuri. Hän oli Hugoa 12
vuotta vanhempi ja se ero ön suuri,
varsinkin kun kysymyksessä on nai­nen.
Mutta Hugo sanoi rakastavan-erotusta
tapauksesta, eikä