Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 9, 1953

              ta, hän tuijotti samnuRaa,
takassa. Joskus tuntoir
kävva.
stui hajaa pöydän takana
sompana hän jo käsitti mi.
ihu merkitsi. Sj-niyisi'taas
«mi täh^n jo ennestäaiiin
tupaseen. Äiti-parka saia
ja työtä. Pieni kyyndvis
sn alta, jotka hän pakotti
iuljettuina.
ulkoa kopistelemista ja äiti
naan Kaisalle kahvia kup.
n tullessa sisälle hyvää huo.
;n, kuiskasi Kristiina:
:ahyi, minä menen jo sau
lumisade oli alkanut, tuuK
saunassa oli sjmtynj-t pie.
"Kovin on pieni", puheli
Ja heikko, tulleeko eläjää?
Mlapselle vahingoksi olla,
aH^pääsisi pois. Eihänkoy-niinkahdehdittavat
päivät
E)i ^ olisi enkelinä laulella
a tähtien . .
sli hiljaisena Kaisan puhet-inut
sanoa sitä eikä tätä,
isy ttävän. Kunpa kuolisi
hän, kuolisi pienenä —
kin kuolisi. Oi, ei! tuli
kävisi sitten lasten? iii-
Tuomas, yksin . . .?'"0i,
aän ääneen.
nyt?^' kysyi Kaisa, ^'^en-a
tarkoita. iLapselle^olisi
iän raukalle ole kiuaron
ole", kuiskasi Kristiina.
Uut,, mutta sekin hajosi
lisa panee nyt vain sen
tteen lapsep ympärille ja
nään koriin. Kun tässä
sitten laittaa . . ."
ajpsen jä kääri riepuihin,
lalla myöskin Kristiinan
siinä ollut kuin peHavai-m
päällä. Tyytyväisenä
ina: ''Hyvä on näinkia
äyh Päivärinnassa, kyllä
otain antaa."
pa tietysti ja saakin an-
!lä palkalla Tuomas siel-vuoden
perään — ja sit-
, niia käy hänen, nim on
. . . Hyvä niiden talol-l
tavaraa. Toisenlainen
äivuoteensakin. Ei ole
a, kun olin Päivärinnan
amassa tytärtä maail-tosin
teki kaikki, minä
;en. Oli siinä touhua,
se syntyi, eiväthän ne
Kyllä siellä oli Uoa, kun
i syntyi tyttö. Pojat
empiä, emäntä kun sii-nta
vuotta. Aivan W ;
L minullekin antoi. Sa-myt
Kaisallekin tyttä^
Uyyppy"
thtanut penkflle kerto-istiina
kuiskasi hiljaa:
[utta hyvä ihminen on-läntä
niinkuin isäntä-
''hy^
ieUä:bii;iapserivaatet^
antaa sinulle nihä lae-lun
käyt pyytäniässi
^täresikin, kuin pnn-puetaan
pitsimekkoon,
^1-pikku-^Helinä."
a vi^ynyt Hurtissa }3
nis lähtemään kotiin-ut
tyttärensä uuttiut-tupaseen
ja elana al-rataansa.
^^"^"^
tytär nimekseen uo-
M, vaippaansa piä»^
ikkaineen.
» *
ali' saatu kaikki jar-
•va^ta. Pieni tytär
isuttavakseen kaomi^
aurinkoisen-huoneen, johon o!i valittu
kauniit seinapaperit. Kirkkain värein
ne loistivat, niis^ oli k e ^ kukkasia,
pieniä tonttu-ukkoja ja pikku jäniksiä.
Niihin!>saa\^t lapsen silmät kiint^^ä, ne
antavat hiljaista lepoa ja rauhaa. Huo­neessa
eivät saa käydä juuri muut kuin
vanhemmat ja veljet Joskus päivisin
äiti kantaa pienen Helinän pirttiin, jos­sa
hän saa tutustua talon muihin asuk­kaisiin.
Palvelustytöt saavat hetken
pidellä lasta, mutta ensin täytyy pesä
kädet ja sitoa puhdas esfliina eteen.
Pian he tottuvatkin siihen. :Onhan lap­sen
elämä heille kaikille kallis.
Joulun aikana sai Helinä ensimmäisen
hampaansa ja sitä täytyi kaikkien kat­soa
ja ihmetellä. Kevätpuolella Helma
tunsi erikseen kaikki ja pyöreät käsivar­ret
kiertyivät niin äidin kuin palyeli-jainkin
kaulaan. Ei hän vieroksunut
ketään. Helmenvalkein hampain nau­roi
kaikille. Xyt hampaita olikin jo
pian pikku suu täynnä. Syntyinätukka
oli lähtenyt ja kaunis vaalea^kihara tuk­ka
oli kuin sädekehä pienokaisen kasvo­jen
ympärillä.
"Miten kaunis lapsi", kuiskasivat vie­raat
nähdessään tytön. Äiti katseli las­taan
ihaillen. Kaunis on, ajattelee hän,
kunpa olisi elämänsä tasaista. Illoin isä
polvellaan kiikutti ja veljet kanssaan
kujeilivat.
Jo alle vuoden vanhana Helinä otti
ensimmäiset askeleensa.
Puutarhassa oli jo kaikki kukassa, oli
aikainen kevät. Linnut lauloivat ja
maailma oli kesän tuoksua tulvillaan.
Nuori tyttö oli otettu hoitamaan Heli­nää,
sillä äiti ei aina voisi olla ulkona
lapsen kanssa ja .pojat ovat koulussa
päivisin. Kukaan ei joutaisi seuraa­maan
pienen ensiaskeleita.
Vuodet rientävät ja pikkuMHelinä oli
pian viiden vuoden vanha, kaunis kuin
enkeli. Joskus hän oli räiskjrvän iloi­nen,
joskus hiljamen ja arka. Ihmeel­linen,
sanoivat jotkut. Vanhemmat'
käyttivät häntä tohtorissa. Tarvitsee
ikäistensä seuraa, ei ole lapsia koko tan-huvilla.
Päätettiin ottaa pieni kasvin-sisko
Helinälle . . .
Hurtin mökissä on ollut vaikeuksia
näinä vuosina. On ollut sairautta ja on­pa
käynyt kuolemakin. Pieni Anri, Ilo-nasta
vanhempi, oli IaibUut.0^ kylmä­nä
talvena saanut. yskän, joka ensin
näytti vain tavalliselta yskältä. Viimein
isä kävi tohtorilla. Keuhkoissa on vi­kaa,
selitti tohtori asian kuultuaan. Ei­vät
auttaneet lääkkeet feikä hoito, eivät
äidin kyyneleet. Pieni Anri, kaiken
keskipiste, kaikkien ilontuoja, nukkni
pois. Hiljaisina itkivät vanhemmat lap­set,
kumaraan painui äiäih pää. Surua
huokaili isän rinta käydessään kotona.
Arnoa, joka ei itkenyt, joka ei käsittä­nyt,
oli Ilona. Veikeästt hymyilleh tuo
^ivuotias silitti siskon sUKinhienoja
yharoita, taputti kylmennyttä poskea
äidin katkerasti itkiessä.
Se oli ikimuistoinen päivä, jolloin pie­ni
Anri saatettiin kirkkomaahan. Ei
jaksanut äiti seurata mukana, ' i s ä toi
hevosen Päivärinnasta, iRekeen nostet­tiin
pieni, yksinkertainen ^kkii kataja-
COCKIE:
AURA KERTOO
OLIKO se tuuli, x^ai kuulinko todella­kin
jonlun kutsu\?an äänen oikaistessa-ni
syksyn ruskettamaa peltoa pitkin.
Pysähdyin ja katselin vmipärilleni tar­kemmin.
Katseeni osui vanhaan au­raan,
jonka aisa pisti esiin aidan vie­restä.
_^e ikäänkuin kutsui: '*Tule, ys­täväni,
kuulen^an sanojani!'' ^
Istahdin kivelle auran lähelle. Xyt
kuuinr sen^äänetf ^ a selvästi:
oir pitkä äikä, että kukaari
og minua huomannut, saati, että olisi
pysähtynyt; kiuileniäan tarinaani, Se al­koi.
Auran olennossa oU jotain niin
yksinäistä ja surullista, että en raskinut
liikahtaakaan, vaan kuuntelin tarkkaa­vaisena
edelleen:
— Oli aika, jolloin minä olin tarpeel­linen.
Muistan päivän kuin eilisen, jol­loin
kymmenien kaltaisteni joukosta
muuan nuori mies valitsi minut kau­pasta,
jossa olin myytävänä. Iloisena
ja ylpeänä hän minut kotiinsa vei,
näytti vaimolleen kirkasta kylkeäni ja
siveli terävää terääni, sanoen: 'Nyt
äiti, meillä on aura, jolla kjmnamme!"
— "Aula", säesti pieni miehenalku,
joka oli tuskin hevosenpään kokoinen.
Jo seuraavana päivänä sain kunnian
kulkea nuoren ja virkeän hevosen jäl­jessä.
Maa, jota aukaistiin, oli kivik­koista
ja kantoista, mutta hyvin leikka-loaan.
Hiljaisina liikkuivat Hurtin 1^-
set ennen aikojaan vanhenneina. Äiti
oli sairas. Urmas koetti tehdä kotona
kaikki raskaimmat työt. Väsyneenä
kävi isä kotona. Päivärinnan* isäntä oli
aina antanut jotain lapsille vietäväksi.
Eteenpäin täytyi yrittää. Pahin suru
oli ohi. Mutta äiti ei vain parantunut en­tiselleen.
Paljon hän ei valittanut. Vä­syneenä
kävi illalla levolle ja yhtä väsy­neenä
nousi aamulla.
Vierähti vuosi, pari. Äiti kääntyi ko­konaan
vuoteen omaksi. Raskasta oli
aika Hurtissa. Oli jo totuttu siihen, et­tei
äiti nouse. Pieni Ilona oli yksinäi­senä
omissaoloissaan. "Vanhemmat lap­set
koettivat hoitaa äitiä. Urmas oli
JO iso mies, neljäätoista kävi. Hyvin
- häh osasi kodin hoitaa, ei enää ollut sii­nä
vaikentta ja häntä nuorempi Heljä
auttoi äitiä, kohensi vuodetta, kantoi
äidille ruoan ja auttoi nuore;mpia. Anna,
hänestä nuorempi, oli heikkorakentei­nen,
sairaalloinen lapsi, ei paljon Simo-veljeä
isompi.
Vähän vajaan vuoden joutui Kristiina
olemaan vuoteen omana, kunnes viimein
tuH kuolemarvapahtaijäksi. Ei ollut isä
kotona silloin. Lapset olivat heränneet
äidin yskiessä ja -nousseet katsomaan.
Äiti oli* tukehtua. Urmas duttöi liänfet
istiimaah, tuki hartioista Jä viimiein äi­ti
selvisikin siitä. Urmas aikoi jo men­nä
takaisin vuoteelleen, kun äiti kutsui
hätitä. Äiti kyyhötti siinä hämärässä
niin yKluohhönisen pienenä ja ryppyi­senä,
ktiin kokoon ktitistuneena. Lap­silleen
hän puheli hiljaa:
''Minä lahden nyt, lähden pitkänie
matkalle. Älkää itkekö, Anna tyttö,
älä^ltke. H ä j a , ^ ^ iso tyttö, äil-
Kauncu^kumngattarm^^^ ttykyhin vidkcin kaikissa iilaisuuk-sissa.
Toronton TaTdckallegion tansseja varten on tässä neljä "tahs-sikuningaftaren"
ehdokasta ja valinnassa on kansainvälistä tuntua-kin.
Ylhäällä vasemmalla on Pcggy Patterson Mexico Citysla, Ma­rina
de Ribbin^ Buenos Airesista,' sekä alhaalla vasemmalla Helen
Geatros Saskatoonista ja Claire Wheeler Torontosta,
si karaistu teräni sitä. Toisinaan tun­sin
täräyksen, kun iskin kiveen. * Nuori
hevonen pyrki olemaan liian raisu va­kavaan
tehtäväämme. Ohjaksissa oli
väliin nuori emäntä, mutta kun tupa-työt
vaativat hänen huomionsa, pisti
isäntä ohjat niskaansa ja kynti yksin.
Pojannykerö käveli tekemääni jälkeä
^pitkin, ihaillen uutta tuoksuavaa .mul­taa
ja jalkansa jälkiä siinä. Mutta en­nenkuin
montakaan vuotta oli kulunut,
hän otti äitinsä paikan ohjaksissa ja
voimiensa kasvaessa jo aisoissakin.
— Olin ylpeä tehtävästäni, joka mi­nulle
oli suotu. Onko maailmassa mi­tään
sen kunniallisempaa kuin ruoan
kasvattaminen? Onhan leipä ihmisen
ensimmäinen elinehto, koko sivistyksen
petusta. Sen jälkeen vasta tulee poli­tiikka,
taiteet y.m.
—^ Olen kuullut, että on tiedemiehiksi
itseään kutsuvia, jotka yrittävät todis­taa,
että maailmassa On liian paljon ih­misiä
ja että siitä johtuvat köyhyys,
nälkä ja sodat. He ehdottavat, että pi­täisi
rajoittaa syntyväisyyttä ja vä­hentää
ihmisiä kaikin keinoin. Mitä,
jos alkaisimme heistä ja heidän jälkeläi­sistään?
Mutta söhän olisi yhtä^är-keää
kun pistää oma hei'onen feteen.
Tiedätkö, että jyasta kymmenes osa
maapallomme viljelyskelpoisesta hiaas-ta
on viljeltynä ja senkin tuottoisuus
voitaisiin kafkshikertaistuttaa nykyair
NE TIEDEMIEHET
Suuri matemaatikko .\mpere ratkaisi
eräänä aamuna kirjastossaan vaikeaa
probleemaa. Hän ei tahtonut keskeyt­tää
työtään aamiaisen vuoksi, Vaan käs-
, ki tuoda ateriaikseen munan, jonka han
itse keittäisi. Palvelustyttö toikin mu­nan
ja huomautti, ettii sitä keitetään'
kolme minuuttia. Kirjastossa oli ka­miina
ja sen päällä kiehui vesikattila,
kun palvelustyttö hetken päästa^^k
kisti kirjastoon, Ampere oli polvillaan
kaminan ääressä. Hän katsoi tarkkaa­vaisena
kädessään olevaa munaa, ja kat­tilassa
kiehui kello!
Ampere piti kihhoista, ja hänellä oli
niitä kaksi: suuri angorakissa ja toise-natavallinen
kissanpoikanen. Kyllästy-neenä^
siihen että hänen lemmikkinsä ali­tuiseen
raapivat hänen työhuoneensa
oven takana, hän kutsui luokseen puu­sepän.
— Tehkää tähän <iyeen kaksi kissan-koloa,
hän sanoi puusepälle, -—mutta
muistakaa, että toisen on oltava suuri,
toisen pieni, lemmikkieni mittojen mu­kaan.
Mutta, hyvä herra, sanoi puuseppä
kaisin tieteellisin. keinoin. Suuressa ja j,ämmästyneenä,— onko välttämätöntä
tehdä kaksi reikää? Eikö yksi iso riit-seppelemeeh.
Jossa 1^ ta Ä e i r i p i ä ^i^öfa ja
roarjatertut loistivat M ja yanHem-lapset
menivät saattamaan Anria.
Aiti kahden nuoremman kanssa seisoi
rapulla katsellen niin kauaff kum i»ieni
surusaatto käänty* metsän.pimentoon.
Koko illan itki äitu Pikkurllona
isän tukena. Isä on hyvä. Hänen kan­nettavanaan
on liian raskas taakka, an­t
i häntä, Ja-kiinisisfcot kasvavat, sit-rikkaassa
Amerikassa esimerkiksi ai­noastaan
noin kolmas osa viljelyskelfMii-sesta
maasta ><in kylvössä, lukuunotta­matta
alueita, jotka voitaisiin tehdä
viljelyskelpoisiksi kastehilartteiden,
metsänistutuksen j^m. kdno>jen a\mlla.
. Sensijaan siellä i joka vuosi >antaa 'halli­tus
niääräyksiä vähentäävvefanän,jn^
sin, pumpulin ja viel^ui .peiiihankin
kylvöalaa, tai hävitetään valmista sa-toa
sensijaan, että ruokittaisiin sillä Jiäl>
käisiä. En ymmärrä tätä epälpogilli-suutta,
kai-sillä on jotain tekemistä py*
ten voit astua elämään kodin Ulkopuo- hän yksityisomistuksen ja -«apaan kil-lella.
Pikku Ilona nukkuu, antakaa hä- pailun kanssa.
^oetti parhaansa lohduttaessaan äitiä. Hyvästi, rakkaat, ärti menee Anrin, pik-
«onaa vanhempi, kuusivuotias Simo, ku siskon luo
«tui hiljaisena, välimäidffle jotam sa­noen.
Vasta seuraavana päivänä palasivat
^set isän kanssa fltapimrässä. Raskas
^ jokaisen mieli, laskas askel isällä*
Vaikka heitä oli vieläkin paljon, tuntui
Pi«»tupa autiolta yhden poistuttua
loukosta.
Hflj aa xieri aika. Kevät teki tu-täisi?
— Entä pikku kissa ~—kuinka se sil­loin
pääsisi sisään? ^hmettcfli Ampere
puolestaan.
Kun kuuluisa ranskalainen näyttelijä-tärl^
ächefnuoi^a: tyttönä p^^ t
teriköulun oppilaaksi, hän halusi har-taasti
.erlkoisopetusta eräältä Comedie-
Francäisen parhaista näyttelijöistä.
Nähdessään laihan työttö raukan näyt­telijä
kysyi:
—- Kuinka olette .ansaitv)Ut leipänne .
tähän saakka?
—^Myymällä kukkia kadulla, .vastasi
tyttö.
—-Tyttö parha, sitä te varmaan
osaatte paremmin. Parasta että palaat­te
kuldua myymään!
]k^uodet vierfvät, ja maineensa kuMcu-loille
kohonnut kuuluisa liragedleime.
Aura vaikeni. Kuvittelin .näkeväni niid^ti eräänä ikana, luiin^
kyynel^ sen mostetsella posMla, • si toolkhuomdle profeetallaS ,
maan -tietoa äidm kuolemasta isälle vaan ehkä aeirfi vain auringjons^^ka'taas oH^^
Päivärintaan) Jatkuu sulatteli yöllistä kuuraa vesihelmiksi... kuivat pauhaavina Rochdille, joka oli
nen nukkua. Liian nuorena jää orvoksi.
tn'H yvästi, äiti", kuiskaavat lapset.
Äidinrinta kohoaa pari kertaa ja hiin
elämä ajatti hänet. Vaalea kajo alkoi
kangastaa idästä, -erinustaiäi päii^nnou -
sua. Vuoteella ntikkui ennen aikojaan
vanhentunut äiti, lasten itkiessä toisi­aan
ttäden.
Aamun Traljetessa- lähti Urmas vie-
— Na niin, taisin vähän pdiketa asi­asta.
IPellot laajenivat vuosi 'vuodelta
ja poika-f^tti, että rautahevonen au-roineen
on nopeampi Ja niin eräänä
päivähä Iiuomasui jääneeni syrjään
unohdettuna ja hyödyttömänä. Vauha
isäntäkin ön jo maan povessa. Olisinpa
päässyt edes hänen viereensä» etten ^»lisi
tässä kaikkien flmojfin.piettävällä . . .
m.
'm
ia
4 fl!
mm
'm
H'
4- ,y