1947-06-21-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1947 „ LAUAXTAIXA, KESÄKUUN 21 PÄIYÄXÄ Sivu S
I
II
h
il
evaaiivaloia
Kirj. Lastu
tulet sinäkin vielä maailmassa koke- hansilla päässä ympäri kaupunkia ia
maan. Mutta nuku nyt — jutellaan, täälläkin kymmenillä, mutta saman
Irma vaipui suloiseen verran näki kirkkaita urheilupäähi-
A l i nyt ainakaan karnevaaliajaksi
miniiHe hammassärkyä toivoi" nau-rahi!
Jpina.
""3JinulIe tulee hammaslääkärissä
aina hirveän tyhjä olo vatsaan", jatkoi
]>^ika. "Sen täyttäisin Kuluttajat
ruokalassa — ja samalla kertaa
ostaisin uusimman koomikkokirjan
^\apa.Klen kirjakaupasta." '
"iiköhän ole jo syönyt_liikaakin,
poik:.5eni! Parasta on, että lopetamme
Iällä kertaa koko retkeilemisen
ja menemme nukkumaan. Irma ainakin
näyttää hirveän Väsyneeltä",
huomasi äiti nyt huolestuneena.
• Ajatus ei ole lainkaan hullumpi",
vasicsi tytär haukotellen, • '*mutta
kyjU pä te löysittekin suomalaisia joka
;;hlta." . .- . ;
"Eivätkä ne siinä ole vie^a läheskään
kaikki — yhdellä kertaa ei
jaksT edes kaikkia muistaa, mutta
kuten sanoin, melkeinpä joka liikealalta
heitä löytää. Jaaha — sinun
on kai päästettävä levolle, istuisin
tässä mielelläni turisemassa koko
yön hymyili isä. '"'Xo, onhan meillä
aikaa "turista."
Irma nousi pöydästä, toivotti hyvää
yritä, ja Helenakin lähti hänen
kanssaan yläkertaan, sillä he nukkuisivat
samassa huoneessa.
Ailitta jos Irma luuli heti pääseviinsä
nukkumaan, niin hän pettyi.
Xuori Helena halusi nähdä kaiken ja
tutki?, joka ainoata tavaraa sisaren
iiialkalankuissa, koetella hänen pukujaan
ja korujaan, nuuskia hajuvesiä
ja ihovoiteita* niin tarkkaan kuyi
vain neljätoistavuotias saattoi.
Tämän tarkastuksen kestäessä Irma
pysähtyi hetkiseksi ikkunan ääreen,
veti verhon ylös ja katsahti
vaistomaisesti siihen suuntaan, missä
tiesi Copper Cliffin olevan. Ja aivan
oikein, etäistä taivasta vasten kuvastuivat
siellä yhäkin Copper Cliffin
majesteettiset savupiiput — yksi,
kaksi, kolme — todisteet siitä, että
tämä oli todellakin Sudbury, maailman
suurin ja vanhin nikkelialue.
Niistä nouseva savu kohosi alituisena,
loputtomana, tasaisena pilvimassana
korkeuteen kuin olisi se ollut
ikiliikkuja — se ainoa, mikä e i.
koskaan pysähtyisi. Sudburylaisen
tarvitsi vain nähdä nämä mahtavat
savupiiput varmistuakseen siitä että
hän oli tullut kotiin, ajatteli Trma
vetäen verhon jälleen alas ja heit-täytyen
mielihyvästä huoahtaen vuoteeseen.
Lopulta Helenakin sai uteliaisuutensa
tyydytetyksi, sammutti
valon ja kiipesi sisarensa viereen. Irma
oli jo puoliunessa, kun Helenan
kuiskaus herätti hänet.
'"Irma, sinä olet kai hirveän rikas!"
"Rikas? Kuinka niin?"
"Sinulla on niin kauniita vaatteita
— ja turkki ja kaikki. Se on varmasti
maksanut paljon, eikö olekin?"
"Hyvin paljon — konttoristin palkasta,
mutta vähittäismaksulla saa
sentään ostetuksi yhtä ja toista. E i ,
en minä ole rikas, lapseni; joka pennin
olen saanut vetää"melkein soikeaksi.
Eläminen on hvvin kallista, sen
huomenna."
horrokseen, inutta Helenan päässä
pyöri kaikenlaisia ajatuksia.
"Irma, onko sinulla sulhanen?"
**Mikä?" sisar kysyi unissaan.
"Sulhanen — oletko rakastunut?"
aieitä. toinen toistaan heleämmistä
viireistä koottuja ja kudottuja yhdi.s-telmiä,'
tupsullisia ja tupsuttomia,
pieniä' ja pitkiä tonttumjntissyjä —
punaista, valkoista, vihreää, kaikkia
ia mutta kuuluvalla äänellä, " e t t ä pojat
nauttivat tyttöjen kiusaamisesta.
Miksi? Ehkä vain siksi että he
tuntevat ruumiillisen ylivoimansa ja
tietä\ät että jos tappelu tulee niin
heillä ei ole mitään pelkäämistä. —
Xo. olkoon se nyt miten on. Mutta
kun vastedeskin kiusaat tyttöjä, Michael
Dawson. ole varovaisempi mitä
keinoja käytät. Tuollaisesta voi tulla
vakavia seurauksia . . . Vie se
samn^akko ulos, ja-jos niitä on lisää
taskuissasi, vapauta nekin."
I'*:ttyneitä huokauksia kuului ja
'apsct alkoivat jälleen työhönsä. Ja
-^lichael meni ulos ja seisoi nolona
^•^^ise-len. kun kolme pientä, vihreää
sainn.akkoa hyppelelti lehdikon suo-
Mutta sitten hän hymyili kirkkaasti.
Palattuaan takaisin luokkahuonee-
• ^ n hän istuutui paikalleen ja alkoi
'ahkerasti työhön. Oli laskutunti me-nos^
a. Mutta ennenkuin hän jatkoi
-''lä. tahtoi hän piirtää paperille kol-
"^e pakenevaa sammakkoa ja vih-
[f-;^-n. varjoisan 'lehdikon. Ja hän a-tämän
piirustuksensa nimeksi
Pekistus'. ja se tuntui hyvin sopivalta.
^ " n opettaja taas sUmäili luokkaa,
j><-'-.entclivät kaikki toiset, vaan ei
K.irn. Tyttösen kädet lepäsivät hä-
"j^n ylissään, ja hänen katseensa oli
l '^^^^'^'sessä auringqnpaistees-
"Kaikki valmista jo, Karen?" k}'-
syi hän.
Karen vavahti, punastui ja alkoi
työhön. Opettaja viivähti hänen vieressään.
Hänkin katsoi ulos. Näkyi
Edward ja Julia 0\venin pieni, valkoinen
talo mäkirinteellä. Kauniisti
kukkivat sireenit sen pihassa.
Mr. Bromfield huokaisi ja siirtyi
pois. Oli jotain, jota hän olisi tahtonut
tehdä tuolle tytölle. Hän oli
tuntenut sen heti vuoden alusta kun
ensikerran silmäili tätä oppilasjouk-
. koaan. iMutta hän ei vieläkään tiennyt
mitä. Jollakin tavalla hän olisi
tahtonut auttaa Karenia, jollakin erikoisella
tavalla, että hänelle olisi työ
koulussa kä\'nyt helpommaksi ja että
hän olisi käynyt iloisemmaksi. Tytön
työ yleensä oli tuskin keskiarvoista.
Ja kuitenkin, hän yritti niin
ahkerasti.
Hän yritti liikaa, ajatteli opettaja.
Hän väsytti itsensä, ja yksinkertaisemmat
laskutkin näyttivät hänen
silmään mahdottoman vaikeilta. Kas.
siinähän se olikin syy kokonaisuudessaan
I Tyttö oli liian väsynyt . . .
Mutta miksi? Nuo mielikuvat, nuo
haaveilut, jotka saivat hänet unohtamaan
työnsä koulun penkillä ja elämään
toisessa maailmassa? Nekö ehkä
rasittivat hänen mieltään?
Opettaja istui taaskin pöytänsii ääreen.
Hän huokaisi syvään. Oli vain
Hän oli ajatuksiinsa vaipunut ^ kaksi oppilasta huoneessa jotka saivat
hänet huokailemaan juuri noin
syvästi, ja ne olivat Karen ja Michael.
Toiset lapset olivat kaikki e-nemmän
tai vähemmän vain tavallisia,
ymmärrettäviä, ei erikoisen lahjakkaita
lapsia.
"En, rakkaani. Ja ellet nyt ole sateenkaarenvärejä ylt'ympäriinsä ja
ennen kaikkea iloisia . ihmiskasvoja.
Huikkailuja, naurua, vitsejä ja sutkauksia
sateli joka puolelta — kaik--
ki tunsivat toisensa tänään, kaikki
olivat ystäviä keskenään. Ja olut
vaahtosi valkoisena kuin merenhyi*s-kyt,
kansa kulki maininkeina, matalina
ja korkeina, alituisesi edestakaisin.
Karnevaalit oli aloitettu täälUi,
joskin Ontarion pääministeri Dre;v
oli vielä yläkerrassa, Ontario Out-fitters
Yhdistyksen juhlapöydän ääressä.
Vasta, kun hän puheensa jälkeen
painaisi nappia, joUoiA sireenit
alkaisivat ulvoa merkiksi soihtukulkueen
lähdöstä, olisivat juhlat laillisesti
alkaneet.
Sitä ei ,vielä ollut tapahtunut, ja
kylmissään odottava kansa tunkeutui
Nickel Rangeen niin lukuisena,
ettei seisomatilaakaan koht:l löytyisi.
Siellä myytiin myös pilettejä jääku-ningatarehdokkaiden
hyväksi. Kauniissa,
omatekoisissa hiihlolakeissaan
ja kasvot hymystä loistaen kiersivät
.•\lertsin tytötkin ympäri oman ehdokkaansa,
Sylvia Brownin, puolesta.
Hän olik+n ainoa suomalaisten ehdokas,
ja Irmakin osti heiltä pari pilettiä,
.'vidillä ja isällä oli niitä jo ennestään.
Ilo hotellissa yltyi yltymistään.
Pääministeri oli jo hiukan myöhästynyt
napinpainamisen suhteen, ja
kansa tuli levottomaksi, alkoi juoda
olutta seisoaltäänkin ja pitää sellaista
meteliä, että kaikilta kiellettiin
olut. Taisipa muutamia pullojakin jo
lennellä ilma.ssa.
"Istukaa te tässä ja pitäkää tuolistani
kiinni, niin minä käyn vilkaise- ,,
massa mitä tuolla ulkopuolella tapah-""
tuu", sanoi isä nyt ja lähti pujottelemaan
väkijoukon keskitse ovea kohden.
Suotta ei hän ollut tehnyt varoitusta
tuolinsa suhteen, sillä kymmenen
ihmistä oli heti kysymässä oliko
se vapaa. Irma sai todella tarttua
siihen kiinni pitääkseen puolensa.
Hetkisen kuluttua isä palasi takaisin.
• H y i . suutari, minkälainen ilma!
Tungos ulkona on hirveä —r- ei juuri
tl niin menen alakerran solujalle nukkumaan.''
• ^
" E i , ei! Olen hiljaa kuin hiiri. Hyvää
yötä, sisko -r- minusta on niin
hauskaa, että tulit kotiin.''
" N i i n minustakin." Irma puristi
Helenan pienen käden omaansa ja
pian molemmat nukahtivat.
2.
Seuraavat päivät kuluivat entisten
ystävien tapaamisessa, yieraskäyn-neissä,
ostoksien tekemisessä ja alituisessa
kiireessä. Vieraita tuli ja meni
niin tiheästi, että äiti sanoi hänen
olevankin parasta ruveta hotellinpitäjäksi.:
Hänen alati hymyilevistä
kasvoistaan saattoi kuitenkin päätellä
kuinka äärettömän mieluista
tällainen touhuaminen ja kestitseminen
hänestä oli.
Irmasta tuntui, ettei äiti ollenkaan
nukkunut. Hän oli jo lähettänyt
isän työhön, kaksoset kouluun
ja käynyt ostoksilla Irman vasta
tullessa aamukahville. Eikä äiti antanut
hänen tehdä mitään muuta
kuin levätä ja huvitella. Aamuisin
liikuttiin talossa niin hiljaa, ettei Irma
edes herännyt kaksosten ja isän
lähtiessä. Vasta puolelta päivin, kaksosten
palattua päivälliselle, alkoi
ovissa vilkas edestakainen liike, ja
si^ä jatkui iltamyöhälle. Perheen ystävät
kävivät kyläilemässä, ja kaksoset
tulivat ja menivät omiensa
kanssa alituisesti.
Nyt oltiin lopulta tiistaissa, helmikuun
neljännessä päivässä, jolloin
talvikarnevaalien suuren soihtukulkueen
muodossa piti alkaa kello
9.30 illalla. .
Kaksoset kuuluivat myöskin kulkueeseen
jt hävisivät kotoa jo tuntikausia
aikaisemmin. Isä päätteli, ettei
autolla ihmispaljoudessa mihin--
kään pääsisi, ja niinpä äiti. Irma ja
hän kävelivät alas Elm-kadulle noin
kahdeksan maissa. Ihmisiä oli liikkeessä
suunnattomat joukot, vaikka
ilma oli hyvin kylmä, ja viima tunkeutui
aivan luihin ja ytimiin-.
" E i helkkarissa, täällä ei viitsi olla
koirakaan!" sanoi isä hytistyään
jonkin aikaa Star Buildingin kulmauksessa,
mistä kulkueen piti lähteä.
"Tulkaa, niin menemme hotelliin
lämmittelemään!** Kikä äidilläkään
tällä kertaa ollut mitään sitä vastaan.
Nickel Range oli melkein tupaten
tiiynnä iloitsevaa kansaa, mutta he
onnistuivat kuitenkin vielä löytä-paikkaa
mihin jalallaan astuisi. Ja
aivan sääliksi käy nuo lapset, jotka
siellä värjöttelevät soihti^ineen. Peijakas,
että tällaisissa tapauksissa ollaan
aina myöhässä! Kello on melkein
kymmenen."
Näitkö kaksosia?" kysyi äiti. "Onneksi
ottivat paljon vaatetta ylleen,
niään tyhjän pöydän ja kolme istuin- • kun pakotin."
-^^ "•^} tti unohtaneen kokonaan mis-
' ' Liian kaihoisa ja suninvoit-y"
n^n oli tuo katse kymraep^^uotiaal-
Ic.
^r^ttaja nousi ja lähti kulkemaan
P"lr'-itirivien välejä. Hän pysähtyi
*^-»reain viereen, kosketti häntä ol-
'^''Piähän. Jatkuu.
takin, kun isä kävi kyselemässä ympäriinsä.-
Tarjoilun nopeudesta ei tänä
iltana ollut mitään vaaraa, sillä
kolmen suuren huoneen alalle oli
tarjoilijoiksi varattu vain kaksi-vanhaa
ukkoa, toinen hidas kuin etana.
Multa ihmiset viisi veisasivat, olihan
täällä ainakin lämmintä.
' K y l l ä on kansaa"', sanoi äiti.
Kyllä sitä olikin, mutta pöytiä ja
tuoleja ei enää löytynyt, sillä yhtämittainen
ihmisvirta kulki ovesta sisään
ja suoneesta toiseen. Ja sitä rie-munkirjavuutta!
Outo olisi luullut
Sudburyä mustalaisleirksi — niin v;l-ririkkaasti
oli kansa pukeutunut.
Skottilaisia tupsulakkeja — se oli
"laillinen" kamevaalilakki — oli tu-
"Eihän sieltä löytäisi edes itseään,
jos etsimään lähtisi. Mutta menkää
te nyt vuorostanne katsomaan, minä
pidän tuolejanne."
Äiti j a Irma noudattivat kehoitus^
ta. Heidän päästyään ulos oli na-pinpainaminen
kansajoukkojen liikehtimisestä
päättäen lopultakin ta-palitunut.
Irma tarttui äitinsä käsivarteen
ja yritti tunkeutua kadun viereen,
etualalle, mutta se oli sula mahdottomuus.
Heidän täytyi tyytyä
vain kurkottelemaan kaulojaan parhaansa
mukaan.
Koskaan ei Elm-kadulla oltu niin
paljon kansaa nähty. Tämä oH suorastaan
massatuotantoa. Lähiympäristön
katot olivat pakaten täynnä,
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 21, 1947 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1947-06-21 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki470621 |
Description
| Title | 1947-06-21-05 |
| OCR text | 1947 „ LAUAXTAIXA, KESÄKUUN 21 PÄIYÄXÄ Sivu S I II h il evaaiivaloia Kirj. Lastu tulet sinäkin vielä maailmassa koke- hansilla päässä ympäri kaupunkia ia maan. Mutta nuku nyt — jutellaan, täälläkin kymmenillä, mutta saman Irma vaipui suloiseen verran näki kirkkaita urheilupäähi- A l i nyt ainakaan karnevaaliajaksi miniiHe hammassärkyä toivoi" nau-rahi! Jpina. ""3JinulIe tulee hammaslääkärissä aina hirveän tyhjä olo vatsaan", jatkoi ]>^ika. "Sen täyttäisin Kuluttajat ruokalassa — ja samalla kertaa ostaisin uusimman koomikkokirjan ^\apa.Klen kirjakaupasta." ' "iiköhän ole jo syönyt_liikaakin, poik:.5eni! Parasta on, että lopetamme Iällä kertaa koko retkeilemisen ja menemme nukkumaan. Irma ainakin näyttää hirveän Väsyneeltä", huomasi äiti nyt huolestuneena. • Ajatus ei ole lainkaan hullumpi", vasicsi tytär haukotellen, • '*mutta kyjU pä te löysittekin suomalaisia joka ;;hlta." . .- . ; "Eivätkä ne siinä ole vie^a läheskään kaikki — yhdellä kertaa ei jaksT edes kaikkia muistaa, mutta kuten sanoin, melkeinpä joka liikealalta heitä löytää. Jaaha — sinun on kai päästettävä levolle, istuisin tässä mielelläni turisemassa koko yön hymyili isä. '"'Xo, onhan meillä aikaa "turista." Irma nousi pöydästä, toivotti hyvää yritä, ja Helenakin lähti hänen kanssaan yläkertaan, sillä he nukkuisivat samassa huoneessa. Ailitta jos Irma luuli heti pääseviinsä nukkumaan, niin hän pettyi. Xuori Helena halusi nähdä kaiken ja tutki?, joka ainoata tavaraa sisaren iiialkalankuissa, koetella hänen pukujaan ja korujaan, nuuskia hajuvesiä ja ihovoiteita* niin tarkkaan kuyi vain neljätoistavuotias saattoi. Tämän tarkastuksen kestäessä Irma pysähtyi hetkiseksi ikkunan ääreen, veti verhon ylös ja katsahti vaistomaisesti siihen suuntaan, missä tiesi Copper Cliffin olevan. Ja aivan oikein, etäistä taivasta vasten kuvastuivat siellä yhäkin Copper Cliffin majesteettiset savupiiput — yksi, kaksi, kolme — todisteet siitä, että tämä oli todellakin Sudbury, maailman suurin ja vanhin nikkelialue. Niistä nouseva savu kohosi alituisena, loputtomana, tasaisena pilvimassana korkeuteen kuin olisi se ollut ikiliikkuja — se ainoa, mikä e i. koskaan pysähtyisi. Sudburylaisen tarvitsi vain nähdä nämä mahtavat savupiiput varmistuakseen siitä että hän oli tullut kotiin, ajatteli Trma vetäen verhon jälleen alas ja heit-täytyen mielihyvästä huoahtaen vuoteeseen. Lopulta Helenakin sai uteliaisuutensa tyydytetyksi, sammutti valon ja kiipesi sisarensa viereen. Irma oli jo puoliunessa, kun Helenan kuiskaus herätti hänet. '"Irma, sinä olet kai hirveän rikas!" "Rikas? Kuinka niin?" "Sinulla on niin kauniita vaatteita — ja turkki ja kaikki. Se on varmasti maksanut paljon, eikö olekin?" "Hyvin paljon — konttoristin palkasta, mutta vähittäismaksulla saa sentään ostetuksi yhtä ja toista. E i , en minä ole rikas, lapseni; joka pennin olen saanut vetää"melkein soikeaksi. Eläminen on hvvin kallista, sen huomenna." horrokseen, inutta Helenan päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia. "Irma, onko sinulla sulhanen?" **Mikä?" sisar kysyi unissaan. "Sulhanen — oletko rakastunut?" aieitä. toinen toistaan heleämmistä viireistä koottuja ja kudottuja yhdi.s-telmiä,' tupsullisia ja tupsuttomia, pieniä' ja pitkiä tonttumjntissyjä — punaista, valkoista, vihreää, kaikkia ia mutta kuuluvalla äänellä, " e t t ä pojat nauttivat tyttöjen kiusaamisesta. Miksi? Ehkä vain siksi että he tuntevat ruumiillisen ylivoimansa ja tietä\ät että jos tappelu tulee niin heillä ei ole mitään pelkäämistä. — Xo. olkoon se nyt miten on. Mutta kun vastedeskin kiusaat tyttöjä, Michael Dawson. ole varovaisempi mitä keinoja käytät. Tuollaisesta voi tulla vakavia seurauksia . . . Vie se samn^akko ulos, ja-jos niitä on lisää taskuissasi, vapauta nekin." I'*:ttyneitä huokauksia kuului ja 'apsct alkoivat jälleen työhönsä. Ja -^lichael meni ulos ja seisoi nolona ^•^^ise-len. kun kolme pientä, vihreää sainn.akkoa hyppelelti lehdikon suo- Mutta sitten hän hymyili kirkkaasti. Palattuaan takaisin luokkahuonee- • ^ n hän istuutui paikalleen ja alkoi 'ahkerasti työhön. Oli laskutunti me-nos^ a. Mutta ennenkuin hän jatkoi -''lä. tahtoi hän piirtää paperille kol- "^e pakenevaa sammakkoa ja vih- [f-;^-n. varjoisan 'lehdikon. Ja hän a-tämän piirustuksensa nimeksi Pekistus'. ja se tuntui hyvin sopivalta. ^ " n opettaja taas sUmäili luokkaa, j><-'-.entclivät kaikki toiset, vaan ei K.irn. Tyttösen kädet lepäsivät hä- "j^n ylissään, ja hänen katseensa oli l '^^^^'^'sessä auringqnpaistees- "Kaikki valmista jo, Karen?" k}'- syi hän. Karen vavahti, punastui ja alkoi työhön. Opettaja viivähti hänen vieressään. Hänkin katsoi ulos. Näkyi Edward ja Julia 0\venin pieni, valkoinen talo mäkirinteellä. Kauniisti kukkivat sireenit sen pihassa. Mr. Bromfield huokaisi ja siirtyi pois. Oli jotain, jota hän olisi tahtonut tehdä tuolle tytölle. Hän oli tuntenut sen heti vuoden alusta kun ensikerran silmäili tätä oppilasjouk- . koaan. iMutta hän ei vieläkään tiennyt mitä. Jollakin tavalla hän olisi tahtonut auttaa Karenia, jollakin erikoisella tavalla, että hänelle olisi työ koulussa kä\'nyt helpommaksi ja että hän olisi käynyt iloisemmaksi. Tytön työ yleensä oli tuskin keskiarvoista. Ja kuitenkin, hän yritti niin ahkerasti. Hän yritti liikaa, ajatteli opettaja. Hän väsytti itsensä, ja yksinkertaisemmat laskutkin näyttivät hänen silmään mahdottoman vaikeilta. Kas. siinähän se olikin syy kokonaisuudessaan I Tyttö oli liian väsynyt . . . Mutta miksi? Nuo mielikuvat, nuo haaveilut, jotka saivat hänet unohtamaan työnsä koulun penkillä ja elämään toisessa maailmassa? Nekö ehkä rasittivat hänen mieltään? Opettaja istui taaskin pöytänsii ääreen. Hän huokaisi syvään. Oli vain Hän oli ajatuksiinsa vaipunut ^ kaksi oppilasta huoneessa jotka saivat hänet huokailemaan juuri noin syvästi, ja ne olivat Karen ja Michael. Toiset lapset olivat kaikki e-nemmän tai vähemmän vain tavallisia, ymmärrettäviä, ei erikoisen lahjakkaita lapsia. "En, rakkaani. Ja ellet nyt ole sateenkaarenvärejä ylt'ympäriinsä ja ennen kaikkea iloisia . ihmiskasvoja. Huikkailuja, naurua, vitsejä ja sutkauksia sateli joka puolelta — kaik-- ki tunsivat toisensa tänään, kaikki olivat ystäviä keskenään. Ja olut vaahtosi valkoisena kuin merenhyi*s-kyt, kansa kulki maininkeina, matalina ja korkeina, alituisesi edestakaisin. Karnevaalit oli aloitettu täälUi, joskin Ontarion pääministeri Dre;v oli vielä yläkerrassa, Ontario Out-fitters Yhdistyksen juhlapöydän ääressä. Vasta, kun hän puheensa jälkeen painaisi nappia, joUoiA sireenit alkaisivat ulvoa merkiksi soihtukulkueen lähdöstä, olisivat juhlat laillisesti alkaneet. Sitä ei ,vielä ollut tapahtunut, ja kylmissään odottava kansa tunkeutui Nickel Rangeen niin lukuisena, ettei seisomatilaakaan koht:l löytyisi. Siellä myytiin myös pilettejä jääku-ningatarehdokkaiden hyväksi. Kauniissa, omatekoisissa hiihlolakeissaan ja kasvot hymystä loistaen kiersivät .•\lertsin tytötkin ympäri oman ehdokkaansa, Sylvia Brownin, puolesta. Hän olik+n ainoa suomalaisten ehdokas, ja Irmakin osti heiltä pari pilettiä, .'vidillä ja isällä oli niitä jo ennestään. Ilo hotellissa yltyi yltymistään. Pääministeri oli jo hiukan myöhästynyt napinpainamisen suhteen, ja kansa tuli levottomaksi, alkoi juoda olutta seisoaltäänkin ja pitää sellaista meteliä, että kaikilta kiellettiin olut. Taisipa muutamia pullojakin jo lennellä ilma.ssa. "Istukaa te tässä ja pitäkää tuolistani kiinni, niin minä käyn vilkaise- ,, massa mitä tuolla ulkopuolella tapah-"" tuu", sanoi isä nyt ja lähti pujottelemaan väkijoukon keskitse ovea kohden. Suotta ei hän ollut tehnyt varoitusta tuolinsa suhteen, sillä kymmenen ihmistä oli heti kysymässä oliko se vapaa. Irma sai todella tarttua siihen kiinni pitääkseen puolensa. Hetkisen kuluttua isä palasi takaisin. • H y i . suutari, minkälainen ilma! Tungos ulkona on hirveä —r- ei juuri tl niin menen alakerran solujalle nukkumaan.'' • ^ " E i , ei! Olen hiljaa kuin hiiri. Hyvää yötä, sisko -r- minusta on niin hauskaa, että tulit kotiin.'' " N i i n minustakin." Irma puristi Helenan pienen käden omaansa ja pian molemmat nukahtivat. 2. Seuraavat päivät kuluivat entisten ystävien tapaamisessa, yieraskäyn-neissä, ostoksien tekemisessä ja alituisessa kiireessä. Vieraita tuli ja meni niin tiheästi, että äiti sanoi hänen olevankin parasta ruveta hotellinpitäjäksi.: Hänen alati hymyilevistä kasvoistaan saattoi kuitenkin päätellä kuinka äärettömän mieluista tällainen touhuaminen ja kestitseminen hänestä oli. Irmasta tuntui, ettei äiti ollenkaan nukkunut. Hän oli jo lähettänyt isän työhön, kaksoset kouluun ja käynyt ostoksilla Irman vasta tullessa aamukahville. Eikä äiti antanut hänen tehdä mitään muuta kuin levätä ja huvitella. Aamuisin liikuttiin talossa niin hiljaa, ettei Irma edes herännyt kaksosten ja isän lähtiessä. Vasta puolelta päivin, kaksosten palattua päivälliselle, alkoi ovissa vilkas edestakainen liike, ja si^ä jatkui iltamyöhälle. Perheen ystävät kävivät kyläilemässä, ja kaksoset tulivat ja menivät omiensa kanssa alituisesti. Nyt oltiin lopulta tiistaissa, helmikuun neljännessä päivässä, jolloin talvikarnevaalien suuren soihtukulkueen muodossa piti alkaa kello 9.30 illalla. . Kaksoset kuuluivat myöskin kulkueeseen jt hävisivät kotoa jo tuntikausia aikaisemmin. Isä päätteli, ettei autolla ihmispaljoudessa mihin-- kään pääsisi, ja niinpä äiti. Irma ja hän kävelivät alas Elm-kadulle noin kahdeksan maissa. Ihmisiä oli liikkeessä suunnattomat joukot, vaikka ilma oli hyvin kylmä, ja viima tunkeutui aivan luihin ja ytimiin-. " E i helkkarissa, täällä ei viitsi olla koirakaan!" sanoi isä hytistyään jonkin aikaa Star Buildingin kulmauksessa, mistä kulkueen piti lähteä. "Tulkaa, niin menemme hotelliin lämmittelemään!** Kikä äidilläkään tällä kertaa ollut mitään sitä vastaan. Nickel Range oli melkein tupaten tiiynnä iloitsevaa kansaa, mutta he onnistuivat kuitenkin vielä löytä-paikkaa mihin jalallaan astuisi. Ja aivan sääliksi käy nuo lapset, jotka siellä värjöttelevät soihti^ineen. Peijakas, että tällaisissa tapauksissa ollaan aina myöhässä! Kello on melkein kymmenen." Näitkö kaksosia?" kysyi äiti. "Onneksi ottivat paljon vaatetta ylleen, niään tyhjän pöydän ja kolme istuin- • kun pakotin." -^^ "•^} tti unohtaneen kokonaan mis- ' ' Liian kaihoisa ja suninvoit-y" n^n oli tuo katse kymraep^^uotiaal- Ic. ^r^ttaja nousi ja lähti kulkemaan P"lr'-itirivien välejä. Hän pysähtyi *^-»reain viereen, kosketti häntä ol- '^''Piähän. Jatkuu. takin, kun isä kävi kyselemässä ympäriinsä.- Tarjoilun nopeudesta ei tänä iltana ollut mitään vaaraa, sillä kolmen suuren huoneen alalle oli tarjoilijoiksi varattu vain kaksi-vanhaa ukkoa, toinen hidas kuin etana. Multa ihmiset viisi veisasivat, olihan täällä ainakin lämmintä. ' K y l l ä on kansaa"', sanoi äiti. Kyllä sitä olikin, mutta pöytiä ja tuoleja ei enää löytynyt, sillä yhtämittainen ihmisvirta kulki ovesta sisään ja suoneesta toiseen. Ja sitä rie-munkirjavuutta! Outo olisi luullut Sudburyä mustalaisleirksi — niin v;l-ririkkaasti oli kansa pukeutunut. Skottilaisia tupsulakkeja — se oli "laillinen" kamevaalilakki — oli tu- "Eihän sieltä löytäisi edes itseään, jos etsimään lähtisi. Mutta menkää te nyt vuorostanne katsomaan, minä pidän tuolejanne." Äiti j a Irma noudattivat kehoitus^ ta. Heidän päästyään ulos oli na-pinpainaminen kansajoukkojen liikehtimisestä päättäen lopultakin ta-palitunut. Irma tarttui äitinsä käsivarteen ja yritti tunkeutua kadun viereen, etualalle, mutta se oli sula mahdottomuus. Heidän täytyi tyytyä vain kurkottelemaan kaulojaan parhaansa mukaan. Koskaan ei Elm-kadulla oltu niin paljon kansaa nähty. Tämä oH suorastaan massatuotantoa. Lähiympäristön katot olivat pakaten täynnä, |
Tags
Comments
Post a Comment for 1947-06-21-05
