1943-07-17-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Kirj. LAILA LARSON
• Silloin
Jatkoa,
ensimmäisinä vuosina
en mitenkään voinut väittää että
Liivi olisi ollut paha Joannalle. Tietysti
tyttöä silloin tällöin jostakin
pikku rikoksesta rangaistiin, vaan ei
liika lujasti. Hän oli täydellisesti
herttainen lapsi, ja kun hänelle S>TI-tyi
kaksi pientä siskoa, Arline ja Be-very,
neljän vuoden sisällä, hän hoiti
vheitä eikä koskaan näyttänyt yhtään
mustasukkaisuutta, vaikkapa Luvi
nyt käänsi näihin ka.uniisiin lapsukaisiin
Jkaiken huomionsa. Koska lapset
olivat pieniä, niin myönnän, että
Joannakin jäi - kolmannelle tilalle
ajatuksissani.
. Joannan oliessa kuudennella luok
k i a oli hän kolmentoistavuoden
vanha, ja koska, h ä a oli maalaiskoululla
jäänyt vähän; jälkeen toisia samanikäisiä
^aupiu^ilaisia, ei hän
edistynyt yhtä nopeasti ikuin jotkut
toiset. Kuitenkin Jhän -olisi pääss3rt
kansakoulusta viidentoista vuotiaana,
siis ei Kikavanhana. Silloin kurkkumätä
i ^ i kotiimme —^ kaikki ^lapset
sairastuivat siihen, pikku tytöt 4ie-venuniny.
joten he eivät \saaneet mitään
"jälkiseurauksia. . Vaan . Joannaan
se iski niin ankarasti, .että hän
sairasti Jälkitauteja kolmisen vuotta.
Myöskin hänen rauhasissaan ta-p
^ t u i jonkun näköinen omituinen
muutos. Hän ohennen ollut kaunis
palleroinen, jonka pehmeitä yiivaja
jokainen ihaili — nyt hän kasvoi
ylöspäin ja laihtui. Kasvonsa olivat
vieläkin yhtä kauniit, vaäika laihtuneet,
ja ruskeat kiharansa olivat-ini-destaan^
lyhkäiset ja hennot.
^Mielentilassaan oli myöskin iuUut
joku muutos. Tämä oli :ehkä.siinä,
että hänen täytyi uudestaan mennä
kuudenndlle luokalle, vaikka hän jo
oli l ^ s kuudentoista vuoden ikäinen.
'Lama-aika oli nyt tpahimmillaan,
ja vaikka; miehelläni olikin vakituinen
työ leipuriliifckeessä, niin kuitenkin
hänen palkkaansa oli alennettu
niin usein, että hän oli muuttunut
koko ärtpsäksi. Hän alkoi katsella
omituisen näköistä Joannaa, joka oli
nyt kasvanut kuuden jalan pituuteen.
Joannan nykyistä ruumiinrakennetta
ei kukaan voinut myöntää kauniiksi,
sillä pituutensa lisäksi oli hän niin
hennon laiha, että se teki sellaisen
vaikutuksen, kuin ensimmäinen kova
tuuli voisi hänet kaataa. Jos hän
olisi ollut kunnollisen näköinen, Luvi
aina väitti, olisi hän nyt saanut
työtä vaikka se vanhemmilta ihmisiltä
kiellettiinkin. Kuka työnantaja
tahansa olisi ottanut nuoi^n hyvännäköisen
tytötn työhön kuudella tai
seitsemällä dollarilla viikossa.
Tähän aikaan aloin saada valituksia
Joannan opettajalta. "Tyttärenne
on uppiniskainen", niissä sanottiin,
"eikä ota osaa yhteispyrintöi-hin."
Yksi näistä sattui mieheni käsiin
j a hän aivan meni jsuunniltaan,
"Hei, hetale!".hän huusi Joannalle,
"mikä sinua oikein vaivaa?"
.Tyttö katsoi häneen ynseänä, eikä
vastannut.
-"Buhu, letukka!" Luvi polki-jalkaansa.
Surullista oli,, vaan ^^inun
täytyi myöntää, .että mieheni oli nyt
alakuloisuudessaan . alkanut juoda
«lenunän olutta- i u i n kaskaan ennen.
*'Minä en aio-tanssia mitään italialaista
tarantellaa",: mutisi Joanna.
"Miltä minä näytää lyhkäisten kaka-rain
seassa hyppimässä? Kaikki mi-luille
nauravat."
^'Sinä/hypit, taikka ! . . ." Luvi
näytti tytölle nyrkkiään uhkaavasti.
Joanna katsoi häneen murjottaen.
Hän ei vastannut. Nähtävästi ei
hän myöskään ottanut osaa tansseihin.
'Opettajan valitukset jatkuivat.
Peläten että Luvi saisi asiasta enemmän
k:uulla, menin kiireesti opettajan
puheille. Täällä kuulin vieläkin
pahempaa.
^*Joanna"v sanoi Miss Schreiber arvokkaasti,
"lArjustekC' jossakin tuon
tuosta eikä käy koulussa ollenkaan
säännöllisesti. Ymmärrän, että hän
on niin omituisen näköinen, että hän
on luokalleen pilkan «sine, vaan siltikin
hänessä pitäisi olla jonkunhä-köistä
velvollisuuden tunnetta."
"Otan tästä varmasti selvän", lupasin
opettajalle. Kotiin saavuttuani
odotin Joannan koulusta tuloa.
Kutsuin hänet keittiön puolelle, suljin
oven ja aloin puhella hellästi.
"En h ^ a mitään riitoja isäsi kanssa",
selitin. "Siis toivon että puhut
minulle totuuden ja sanot missä olet
aikaasi viettänyt viime päivinä."
Joanna murjotti jonkun aikaa.
Viimein hän myönsi: "Olen koetta-rasanaisia
ja on aina hyvällä tuulella.
Muuan kardinaali, jolla on avoin ja
ennakkoluuloton silmä, kääntää häneen
huomionsa hänen siron latinan^
kielensä johdosta ja sen antiikkia
fmiistuttavan kädenliikkeen vuoksi,
jolla hän ruusuilla seppelöitsee Sie-tuin
kevytmielisiä tyttöjä, ja ottaa hänet
mukaansa Baselin kirkolliskokoukseen.
Siellä hän menestyy hyvin
kuvarikkaalla kielellään, runoillaan
ja kertomuksillaan, tulee sihteeriksi,
kohoaa arvoasteissa ja lähetetään a-siamiehcnä
eri maihin. Hän matkustaa
kaikkialla Euroopassa, saa kokea
mitä kirjavimpia seikkailuja, kulkee
milloin avojalkaiscna pyhiinvaeltajana,
milloin kauppiaaksi puettuna, saa
lapsen erään englantilaisen vallasnai-sen
kanssa Strassburgissa — minkä
johdosta hän kirjoittaa isälleen yhtä
hauskan kuin nenäkkään kirjeen —
on milloin Böömissä ja milloin Skotlannissa,
ottaa osaa kaikkiin kirkolliskokouksiin
ja kongresseihin, tulee
kaikkien maallisten ja hengellisten
valtiasten läheisyyteen, saa palkkapi-täjän
Savoijin herttualta siitä hyvästä,
että on sepittänyt latinankielisen
lemmenkirjeen tämän rakastajattarelle,
on mukana kaikissa diplomaattisissa
vehkeilyissä ja tuntee kaikki ihmiset.
Hän on innokkaasti pitänyt
Baselin kirkolliskokouksen puolta,
mutta kun sen vaikittusvalta on lopussa
ja Eugenius IV saa valtan^t takaisin,
niin hän muuttaa kantaa, otetaan
kirkon armoihin ja saa kuurias-sa
arvon toisensa perästä. Ja kun vanha,
tylsämielinen Calixtus III on kuollut,
niin kardinaalit eräässä konklaavissa,
jonka vaivalloiset vaiheet osak-si
tapahtuvat huoneissa, mitkä muuten
ovat määrätyt perin yksityisluontoisiin
tarkoituksiin — eonvenere a-pud
latrinas plerique cardinales, kertoo
paavi sitten itse muistelmissaan,
valitsevat tämän älykkään, tarmokkaan,
kaikessa kokeneen, ovelan ja
mieskohtaisesti viehättävän miehen
hänen seuraajakseen.
Jatkuu.
nut saada työtä — ajattelin että olen
niin pitkä, että saan sellaista ilman
työpapereita."
Katsoin pitkään herttaisia, kärsineitä
lapsen kasvoja ja viimein sanoin:
"Kasvosi ovat yhtä nuoret
kuin kolme vuotta sitten. Vaarf jos
todella haluat jättää koulun ja mennä
työhön, niia toimitan että saat
työpaperit."
Puhuin tästä miehelleni ja hän
suostui. Mitä Joannaan tuli, niin
nähtävästi oli hän hypännyt paistinpannusta
tuleen. Ajattelin että hän
varmasti ainakin pääsisi taloustyöhön,
sillä ainahan sellaisia, ainakin
knrjimpia paikkoja pii tarjolla, vaan
ei. Rouvat olivat kauhistuneet hänet
nähdessään. "Lapseni aivan peljästyisivät
sinun kaltaista oliota", oli
hänelle sanottu, taikka: "Mistäpä
tuon näköiselle voisin ostaa univormuja?
Sellaisia ei edes ole olemassakaan."
Joanannan huulet kääntyivät alaspäin.
Koko ulkomuotonsa muuttui
katkeraksi. Kenkänsä pohjat kuluivat
puhki, vaan hän laittoi niihin
pahvia ja yieläkin,etsi työtä. Viimein
hän. sai paikan —vaan sillä välin oli
minun täjrtynyt mennä päivätöihin ja
Joanna hoiti taloutta. Riidat ja. torat
hänen ja isänsä välillä olivat jokapäiväisiä
asioita. Luvi usein löi
tyttöä, joka vastasi heittämällä astioita
hänen päällensä. Itsekin tulin
vanhaksi ja katkeraksi. \ Ainoastaan
nuoremmat sisarukset olivat kauniita
ja herttaisia ja heistä sain haavoihini
^ lohdutusta.
Joanna oli rtyt somistumit, sillä
hän oli jo kahdeksantoistavuotias. Ja
hän pääsi työhön — vaan sellaiseen
työhön: hän kaupusteli joitakin esineitä
ovelt^ ovelle. Monasti ihmiset
vieläkin hänelle nauroivat. Jotkut
silloin tällöin ostivat jotakin,, ja niin
Joanna ansaitsi niin paijon> että piti
itsensä kengissä.
Ajat muuten olivat .parantuneet.
Luvi oli saanut paremman työpaikan
ja oli siis paremmalla tuulella, ja
koska aniharvoin näki omituista ty-tärpuoltansakaan.
Talomme ei tällä
heticellä ollut niin täynnä vihaa
kuin aikaisemmin. Minäkin vähitellen
jätin työpaikkojani, koska jalkani
olivat alkaneet minua vaivata.
Eräänä iltana seisoin etuhuoneen
ikkunan vieressä, katsellen vilkasta
katua, joka edessäni oli. Olimme onnistuneet
ostamaan pienen hökkelin,
joka oli melkein vastapäätä bussipysäkkiä.
Siis, kun minulla oli aikaa,
niin aina katselin utos. Tunsin
jotkut ihmiset, jotka astuivat ulos
vaunusta tässä kulmassa, ja jos joku
tuntematon tuli, niin usein tuumin
itsekseni: "Mihinkä tuokin mahtaa
mennä vieraisille."
. Kadun toisella puolen oli loista- .
vasti valaistu kapakka. Alaspäin tuleva
bussi pysähtyi sen edessä ja ih-mistulva
virtasi ulos. Bussin ovi
suljettiin ja se meni matkoihinsa.
Nähtävästi viimeinen, joka vaunusta
astui, oli tyttäreni Joanna. Hän
sieppasi sanomalehtipojalta, joka kapakan
vieressä seisoi, lehden ja vetäen
halpaa karvakaulustaan poskiansa
vastaan peittääkseen niitä
kylmältä järvituulelta, hän kiiruhti
kadun yli kotiinsa ennenkuin auto-tulva
alkoi. Samassa kapakan ovesta
tuli ulos nuori, laiha mies, melkein
yhtä pitkä ja laiha kuin Joannakin".
Hän oli ainakin puolihumalassa ja jotenkin
hän horjahti Joannaa vastaan.
Tyttö ei huomannut häntä ja
sysäsi hänet jaloiltaan jäätikölle.
Joanna kääntyi nyt häneen kauhistuneena
ja hellästi teki anteeksi-
P30mtöjä. Suuttumus täytti minut.
Että oma tyttäreni puhui niin kohte-liaasti
huamalaiselle, oli enemmän
kum voin ymmärtää.
"Kotini on toisella puolen katua"
Joanna nähtävästi selvitteli polvö!
laan, sUlä hetken perästä hän onnistui
nostamaan nuoren miehen jaloil.
leen ja varovaisesti johti häntä tälle
puolelle katua autojen ja kuormien
valissa.
Heidän lähestyessään nyt näin
nuoren miehen paremmin. Hänellä
ei ollut hattua ja hiuksensa olivat yhtä
pitkät, suorat ja keltaiset. Kasvonsa
olivat laihat ja terävät ja nenänsä
liikaakin suuri. Tunsin hänet
liikakin hyvin, ei nimeltään, vaan
alituisena kapakassa kävijänä kadun
tisella puolen. "Tyttö on mennyt
päästään pyörälle", mutisin itsekseni,
kiirehtiessäni kyökkiä kohden.
"Mitä jos Luvi näkee tuollaisen juop-porentun
täällä — sitten tyttö vasta
saa kuulla kunniansa."
"Äiti, äiti",, huusi Joanna iloisesti
eteisessä. "Minulla oli tässä pieni
yhteentörmäys ja pelkään että Mr.
—r Mr. —r mikä oUkaan nimenne —
sai siitä kärsiä enemmän kuin minä.
Siis haluaisin että antaisimme 5iänel-fe
vähän Scuumaa kahvia tai teetä
ennenkuin. lähetämme hänet kotiui'
sa. 11
•'.fNimeni on Palo — Ralph Palo",
tuli miehen,suusta sameasti.
-'Käänn3dn tyttäreeni ja nuoreen
mieheen tylysti^ kun he tulivat keittiön
puolelle. Vihani ei kuitenkaan
kestän3rt- kauan, sillä huomasin että
nuoressa miehessä oli jotakin viehät'
tävää — juopumuksestaan huolimatta.
Joanna", huomautin vähän terävästi,
"vie JMr. Palo etuhuoneen puolelle.
-Isäsi, j a siskot tulevat kohta
syömään, enkä halua heille selitellä.
Tuon Jcahvit sinne."
Mennessäni etuhuoneeni puoldle
kahvikuppien .kanssa huomasin, että
nuori mies oli niin paljon toipunut humalastaan
että keskusteli koko vilkkaasti
tyttäreni kanssa. Taikka hän
mahdollisesti oli yksi sellaisista, jotka
tarvitsivat alkoholia vilkastuaksensa.
Joanna oli hymyilevämpi ja iloisempi
kuin koskaan ennen ja kiitti minua
erinomaisella herttaisuudella siitä että
olm tuonut kahvin. Huokasin ja
menin keittiön puolelle, mihin Luvi
oli juuri saapunut yläkerrasta, sillä
hän työskenteli yövuorolla, ja pikku
tytöt ulkoa,-, missä he olivat lumessa
leilckmeet. He olivat verrattain lapsellisia
ikäisekseen ja minun täytyi
myöntää, että Joanna oli myöskin.
Aloin hermostua, koska Joanna
vieläkin oli etuhuoneessa tuon "rentun"
kanssa suljetun oven takana.
Koetin pitää Luvin huomiota toisaalla.
"Missäs se pitkä lurjuksemme
on?" kysyi mieheni. En vastannut
ja katsoin merkitsevästi kelloon.
Luvi kiroili. "Kylläpäs aika menee
— parasta on että heitän takin päälleni
ja kiirehdin työhön. Ei sitä auton
pahustakaan voi tällaisena iltana
ottaa, on niin jäistä etten uskalla
ajaa ilman ketjuja. Otan bussin ja
jos kohta menen, niin en myöhästy.
Tunsin helpotusta kohta kun mieheni
oli astunut ulos katukä>'tävälle.
Onneksi hän meni takaovesta ja toivoin
ettei hän huomaisi valoja etuhuoneen
puolella. Beverley ja Arlme
nyf alkoivat kirhata minulta rahoja,
että he pääsisivät elokuviin. Sus
annoin ne heille, että voisin vanhemman
tyttäreni kanssa rauhallisesti
keskustella.
Tytöt olivat tuskin päässeet ulos
takaovesta kun kuulin Joannan hyvästelevän
nuorta miest:
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 17, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-07-17 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki430717 |
Description
| Title | 1943-07-17-04 |
| OCR text | Kirj. LAILA LARSON • Silloin Jatkoa, ensimmäisinä vuosina en mitenkään voinut väittää että Liivi olisi ollut paha Joannalle. Tietysti tyttöä silloin tällöin jostakin pikku rikoksesta rangaistiin, vaan ei liika lujasti. Hän oli täydellisesti herttainen lapsi, ja kun hänelle S>TI-tyi kaksi pientä siskoa, Arline ja Be-very, neljän vuoden sisällä, hän hoiti vheitä eikä koskaan näyttänyt yhtään mustasukkaisuutta, vaikkapa Luvi nyt käänsi näihin ka.uniisiin lapsukaisiin Jkaiken huomionsa. Koska lapset olivat pieniä, niin myönnän, että Joannakin jäi - kolmannelle tilalle ajatuksissani. . Joannan oliessa kuudennella luok k i a oli hän kolmentoistavuoden vanha, ja koska, h ä a oli maalaiskoululla jäänyt vähän; jälkeen toisia samanikäisiä ^aupiu^ilaisia, ei hän edistynyt yhtä nopeasti ikuin jotkut toiset. Kuitenkin Jhän -olisi pääss3rt kansakoulusta viidentoista vuotiaana, siis ei Kikavanhana. Silloin kurkkumätä i ^ i kotiimme —^ kaikki ^lapset sairastuivat siihen, pikku tytöt 4ie-venuniny. joten he eivät \saaneet mitään "jälkiseurauksia. . Vaan . Joannaan se iski niin ankarasti, .että hän sairasti Jälkitauteja kolmisen vuotta. Myöskin hänen rauhasissaan ta-p ^ t u i jonkun näköinen omituinen muutos. Hän ohennen ollut kaunis palleroinen, jonka pehmeitä yiivaja jokainen ihaili — nyt hän kasvoi ylöspäin ja laihtui. Kasvonsa olivat vieläkin yhtä kauniit, vaäika laihtuneet, ja ruskeat kiharansa olivat-ini-destaan^ lyhkäiset ja hennot. ^Mielentilassaan oli myöskin iuUut joku muutos. Tämä oli :ehkä.siinä, että hänen täytyi uudestaan mennä kuudenndlle luokalle, vaikka hän jo oli l ^ s kuudentoista vuoden ikäinen. 'Lama-aika oli nyt tpahimmillaan, ja vaikka; miehelläni olikin vakituinen työ leipuriliifckeessä, niin kuitenkin hänen palkkaansa oli alennettu niin usein, että hän oli muuttunut koko ärtpsäksi. Hän alkoi katsella omituisen näköistä Joannaa, joka oli nyt kasvanut kuuden jalan pituuteen. Joannan nykyistä ruumiinrakennetta ei kukaan voinut myöntää kauniiksi, sillä pituutensa lisäksi oli hän niin hennon laiha, että se teki sellaisen vaikutuksen, kuin ensimmäinen kova tuuli voisi hänet kaataa. Jos hän olisi ollut kunnollisen näköinen, Luvi aina väitti, olisi hän nyt saanut työtä vaikka se vanhemmilta ihmisiltä kiellettiinkin. Kuka työnantaja tahansa olisi ottanut nuoi^n hyvännäköisen tytötn työhön kuudella tai seitsemällä dollarilla viikossa. Tähän aikaan aloin saada valituksia Joannan opettajalta. "Tyttärenne on uppiniskainen", niissä sanottiin, "eikä ota osaa yhteispyrintöi-hin." Yksi näistä sattui mieheni käsiin j a hän aivan meni jsuunniltaan, "Hei, hetale!".hän huusi Joannalle, "mikä sinua oikein vaivaa?" .Tyttö katsoi häneen ynseänä, eikä vastannut. -"Buhu, letukka!" Luvi polki-jalkaansa. Surullista oli,, vaan ^^inun täytyi myöntää, .että mieheni oli nyt alakuloisuudessaan . alkanut juoda «lenunän olutta- i u i n kaskaan ennen. *'Minä en aio-tanssia mitään italialaista tarantellaa",: mutisi Joanna. "Miltä minä näytää lyhkäisten kaka-rain seassa hyppimässä? Kaikki mi-luille nauravat." ^'Sinä/hypit, taikka ! . . ." Luvi näytti tytölle nyrkkiään uhkaavasti. Joanna katsoi häneen murjottaen. Hän ei vastannut. Nähtävästi ei hän myöskään ottanut osaa tansseihin. 'Opettajan valitukset jatkuivat. Peläten että Luvi saisi asiasta enemmän k:uulla, menin kiireesti opettajan puheille. Täällä kuulin vieläkin pahempaa. ^*Joanna"v sanoi Miss Schreiber arvokkaasti, "lArjustekC' jossakin tuon tuosta eikä käy koulussa ollenkaan säännöllisesti. Ymmärrän, että hän on niin omituisen näköinen, että hän on luokalleen pilkan «sine, vaan siltikin hänessä pitäisi olla jonkunhä-köistä velvollisuuden tunnetta." "Otan tästä varmasti selvän", lupasin opettajalle. Kotiin saavuttuani odotin Joannan koulusta tuloa. Kutsuin hänet keittiön puolelle, suljin oven ja aloin puhella hellästi. "En h ^ a mitään riitoja isäsi kanssa", selitin. "Siis toivon että puhut minulle totuuden ja sanot missä olet aikaasi viettänyt viime päivinä." Joanna murjotti jonkun aikaa. Viimein hän myönsi: "Olen koetta-rasanaisia ja on aina hyvällä tuulella. Muuan kardinaali, jolla on avoin ja ennakkoluuloton silmä, kääntää häneen huomionsa hänen siron latinan^ kielensä johdosta ja sen antiikkia fmiistuttavan kädenliikkeen vuoksi, jolla hän ruusuilla seppelöitsee Sie-tuin kevytmielisiä tyttöjä, ja ottaa hänet mukaansa Baselin kirkolliskokoukseen. Siellä hän menestyy hyvin kuvarikkaalla kielellään, runoillaan ja kertomuksillaan, tulee sihteeriksi, kohoaa arvoasteissa ja lähetetään a-siamiehcnä eri maihin. Hän matkustaa kaikkialla Euroopassa, saa kokea mitä kirjavimpia seikkailuja, kulkee milloin avojalkaiscna pyhiinvaeltajana, milloin kauppiaaksi puettuna, saa lapsen erään englantilaisen vallasnai-sen kanssa Strassburgissa — minkä johdosta hän kirjoittaa isälleen yhtä hauskan kuin nenäkkään kirjeen — on milloin Böömissä ja milloin Skotlannissa, ottaa osaa kaikkiin kirkolliskokouksiin ja kongresseihin, tulee kaikkien maallisten ja hengellisten valtiasten läheisyyteen, saa palkkapi-täjän Savoijin herttualta siitä hyvästä, että on sepittänyt latinankielisen lemmenkirjeen tämän rakastajattarelle, on mukana kaikissa diplomaattisissa vehkeilyissä ja tuntee kaikki ihmiset. Hän on innokkaasti pitänyt Baselin kirkolliskokouksen puolta, mutta kun sen vaikittusvalta on lopussa ja Eugenius IV saa valtan^t takaisin, niin hän muuttaa kantaa, otetaan kirkon armoihin ja saa kuurias-sa arvon toisensa perästä. Ja kun vanha, tylsämielinen Calixtus III on kuollut, niin kardinaalit eräässä konklaavissa, jonka vaivalloiset vaiheet osak-si tapahtuvat huoneissa, mitkä muuten ovat määrätyt perin yksityisluontoisiin tarkoituksiin — eonvenere a-pud latrinas plerique cardinales, kertoo paavi sitten itse muistelmissaan, valitsevat tämän älykkään, tarmokkaan, kaikessa kokeneen, ovelan ja mieskohtaisesti viehättävän miehen hänen seuraajakseen. Jatkuu. nut saada työtä — ajattelin että olen niin pitkä, että saan sellaista ilman työpapereita." Katsoin pitkään herttaisia, kärsineitä lapsen kasvoja ja viimein sanoin: "Kasvosi ovat yhtä nuoret kuin kolme vuotta sitten. Vaarf jos todella haluat jättää koulun ja mennä työhön, niia toimitan että saat työpaperit." Puhuin tästä miehelleni ja hän suostui. Mitä Joannaan tuli, niin nähtävästi oli hän hypännyt paistinpannusta tuleen. Ajattelin että hän varmasti ainakin pääsisi taloustyöhön, sillä ainahan sellaisia, ainakin knrjimpia paikkoja pii tarjolla, vaan ei. Rouvat olivat kauhistuneet hänet nähdessään. "Lapseni aivan peljästyisivät sinun kaltaista oliota", oli hänelle sanottu, taikka: "Mistäpä tuon näköiselle voisin ostaa univormuja? Sellaisia ei edes ole olemassakaan." Joanannan huulet kääntyivät alaspäin. Koko ulkomuotonsa muuttui katkeraksi. Kenkänsä pohjat kuluivat puhki, vaan hän laittoi niihin pahvia ja yieläkin,etsi työtä. Viimein hän. sai paikan —vaan sillä välin oli minun täjrtynyt mennä päivätöihin ja Joanna hoiti taloutta. Riidat ja. torat hänen ja isänsä välillä olivat jokapäiväisiä asioita. Luvi usein löi tyttöä, joka vastasi heittämällä astioita hänen päällensä. Itsekin tulin vanhaksi ja katkeraksi. \ Ainoastaan nuoremmat sisarukset olivat kauniita ja herttaisia ja heistä sain haavoihini ^ lohdutusta. Joanna oli rtyt somistumit, sillä hän oli jo kahdeksantoistavuotias. Ja hän pääsi työhön — vaan sellaiseen työhön: hän kaupusteli joitakin esineitä ovelt^ ovelle. Monasti ihmiset vieläkin hänelle nauroivat. Jotkut silloin tällöin ostivat jotakin,, ja niin Joanna ansaitsi niin paijon> että piti itsensä kengissä. Ajat muuten olivat .parantuneet. Luvi oli saanut paremman työpaikan ja oli siis paremmalla tuulella, ja koska aniharvoin näki omituista ty-tärpuoltansakaan. Talomme ei tällä heticellä ollut niin täynnä vihaa kuin aikaisemmin. Minäkin vähitellen jätin työpaikkojani, koska jalkani olivat alkaneet minua vaivata. Eräänä iltana seisoin etuhuoneen ikkunan vieressä, katsellen vilkasta katua, joka edessäni oli. Olimme onnistuneet ostamaan pienen hökkelin, joka oli melkein vastapäätä bussipysäkkiä. Siis, kun minulla oli aikaa, niin aina katselin utos. Tunsin jotkut ihmiset, jotka astuivat ulos vaunusta tässä kulmassa, ja jos joku tuntematon tuli, niin usein tuumin itsekseni: "Mihinkä tuokin mahtaa mennä vieraisille." . Kadun toisella puolen oli loista- . vasti valaistu kapakka. Alaspäin tuleva bussi pysähtyi sen edessä ja ih-mistulva virtasi ulos. Bussin ovi suljettiin ja se meni matkoihinsa. Nähtävästi viimeinen, joka vaunusta astui, oli tyttäreni Joanna. Hän sieppasi sanomalehtipojalta, joka kapakan vieressä seisoi, lehden ja vetäen halpaa karvakaulustaan poskiansa vastaan peittääkseen niitä kylmältä järvituulelta, hän kiiruhti kadun yli kotiinsa ennenkuin auto-tulva alkoi. Samassa kapakan ovesta tuli ulos nuori, laiha mies, melkein yhtä pitkä ja laiha kuin Joannakin". Hän oli ainakin puolihumalassa ja jotenkin hän horjahti Joannaa vastaan. Tyttö ei huomannut häntä ja sysäsi hänet jaloiltaan jäätikölle. Joanna kääntyi nyt häneen kauhistuneena ja hellästi teki anteeksi- P30mtöjä. Suuttumus täytti minut. Että oma tyttäreni puhui niin kohte-liaasti huamalaiselle, oli enemmän kum voin ymmärtää. "Kotini on toisella puolen katua" Joanna nähtävästi selvitteli polvö! laan, sUlä hetken perästä hän onnistui nostamaan nuoren miehen jaloil. leen ja varovaisesti johti häntä tälle puolelle katua autojen ja kuormien valissa. Heidän lähestyessään nyt näin nuoren miehen paremmin. Hänellä ei ollut hattua ja hiuksensa olivat yhtä pitkät, suorat ja keltaiset. Kasvonsa olivat laihat ja terävät ja nenänsä liikaakin suuri. Tunsin hänet liikakin hyvin, ei nimeltään, vaan alituisena kapakassa kävijänä kadun tisella puolen. "Tyttö on mennyt päästään pyörälle", mutisin itsekseni, kiirehtiessäni kyökkiä kohden. "Mitä jos Luvi näkee tuollaisen juop-porentun täällä — sitten tyttö vasta saa kuulla kunniansa." "Äiti, äiti",, huusi Joanna iloisesti eteisessä. "Minulla oli tässä pieni yhteentörmäys ja pelkään että Mr. —r Mr. —r mikä oUkaan nimenne — sai siitä kärsiä enemmän kuin minä. Siis haluaisin että antaisimme 5iänel-fe vähän Scuumaa kahvia tai teetä ennenkuin. lähetämme hänet kotiui' sa. 11 •'.fNimeni on Palo — Ralph Palo", tuli miehen,suusta sameasti. -'Käänn3dn tyttäreeni ja nuoreen mieheen tylysti^ kun he tulivat keittiön puolelle. Vihani ei kuitenkaan kestän3rt- kauan, sillä huomasin että nuoressa miehessä oli jotakin viehät' tävää — juopumuksestaan huolimatta. Joanna", huomautin vähän terävästi, "vie JMr. Palo etuhuoneen puolelle. -Isäsi, j a siskot tulevat kohta syömään, enkä halua heille selitellä. Tuon Jcahvit sinne." Mennessäni etuhuoneeni puoldle kahvikuppien .kanssa huomasin, että nuori mies oli niin paljon toipunut humalastaan että keskusteli koko vilkkaasti tyttäreni kanssa. Taikka hän mahdollisesti oli yksi sellaisista, jotka tarvitsivat alkoholia vilkastuaksensa. Joanna oli hymyilevämpi ja iloisempi kuin koskaan ennen ja kiitti minua erinomaisella herttaisuudella siitä että olm tuonut kahvin. Huokasin ja menin keittiön puolelle, mihin Luvi oli juuri saapunut yläkerrasta, sillä hän työskenteli yövuorolla, ja pikku tytöt ulkoa,-, missä he olivat lumessa leilckmeet. He olivat verrattain lapsellisia ikäisekseen ja minun täytyi myöntää, että Joanna oli myöskin. Aloin hermostua, koska Joanna vieläkin oli etuhuoneessa tuon "rentun" kanssa suljetun oven takana. Koetin pitää Luvin huomiota toisaalla. "Missäs se pitkä lurjuksemme on?" kysyi mieheni. En vastannut ja katsoin merkitsevästi kelloon. Luvi kiroili. "Kylläpäs aika menee — parasta on että heitän takin päälleni ja kiirehdin työhön. Ei sitä auton pahustakaan voi tällaisena iltana ottaa, on niin jäistä etten uskalla ajaa ilman ketjuja. Otan bussin ja jos kohta menen, niin en myöhästy. Tunsin helpotusta kohta kun mieheni oli astunut ulos katukä>'tävälle. Onneksi hän meni takaovesta ja toivoin ettei hän huomaisi valoja etuhuoneen puolella. Beverley ja Arlme nyf alkoivat kirhata minulta rahoja, että he pääsisivät elokuviin. Sus annoin ne heille, että voisin vanhemman tyttäreni kanssa rauhallisesti keskustella. Tytöt olivat tuskin päässeet ulos takaovesta kun kuulin Joannan hyvästelevän nuorta miest: |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-07-17-04
