1939-09-23-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 8 LAUANTAINA, SYYSKUUN 23 PÄIVÄNÄ 1939
Kuuluisa €tUhien raskaansarjan 7iyr^^ Jack Dempsey, palattuaan sairaalasta umpisuolileikkaukselta,
saa fyttä^
Kirj.. Dagmar Parmas
(Jatkoa)
Sen päivän pefäsfä tuli työtovereista
ja entisistä ystävyksistä, Kirstistä
ja Kaarinasta toistensa vihollisia.
Ulkonaisesti oli kylläkin kaikki
ennallaan, mutta salassa epäili kumpikin
toistaan, kadehti, jopa hienokseltaan
vihasikin. Sillä Kaarina ei
saanut silmistään näkyä, joka häntä
varastosta tuHesstian kohtasi: Kirstiä
Kaukon sylissii, ja Kirstin korvissa
soivat yhä kaupanhoitajan sanat
Kaarinan ''sinisilmistä ja kauniista
vaaleasta tukasta". Hän siis ihaili
vaaleita, tietenkin, kuinkas muuten,
sitähän tekivät useimmat miehet, ja
Kirsti oli tumrt^ja.. Jospa Kaarina ei
olisi ollut tiellä vaaleine "pörröpäi-neen",
olisi hän voittanut Kaukon itselleen,
sillä hän tunsi, että Kauko oli
häneen kiinnostunut. Mutta Kaarina
pysyisi paikassaan, sen hän tiesi, täytyi
siis yrittää muita keinoja miehen
^•alloittamiseksi.
Sattui sitten kaksi perättäistä pyhää
ja molemmat tytöt päättivät matkustaa.
Matkastaan eivät he toisilleen
mitään maininneet, ennenkuin
matkapäivän Jltana» kun kumpikin
alkoi täyttää matkalaukkuaan.
''Matkustatko sinäkin» Kiisti?"
Kaarina katseli ihmeinään toveriaan,
joka kovalla touhulla aukeili lipas- huokasi Kaarina,
tonsa laatikoita ja viskeli >^tekap- ::'Katumus on inyöhäi^ ! Täytvy
paleita matkalaukkuunsa. vain odottaa, kunnes tukka hiukan
"Kuten näet",v:kivahti: Kirsti ty- kasvaa, niin leikkautan, pois tämän
lysti. >*'Mutta näytpä,sinäJvin ?aaneeii ^pellt^x^akuontalon^ joka s ei; sovi
niatkakuumeen, kun I9)in varuste- ihoni väriin, sen^nyt huomaan." Kirs-let.-'
: Kirsti heitti syrjäsilmj^yksen ti seisoi rayrtyiieen näköisenä peilin
Kaarinaan^ joka tyynesti järjesteli edessä ja veti • ylleen vaaleata työ-pientä
matlvalaukkuaan kuptpon. : takkia. *\\läkä sinäkään Ä ä iili-jiltä,
pukeutui rauhallisesti peilin
edessä ja katseli hyvin tarkkaavaisesti
kasvojaan. Hän huokasi hiukan
järjestellessään vaaleita kiharoitaan,
mutta pisti sitten päättäväisen näköisenä
pienen sinisen baskerin päähänsä,
veti käsineet käteensä, sulki
oven ja asteli asemalle.
Kun tytöt pyhien jälkeen tapasivat
toisensa-yhteisessä huoneessaan,
jäivät he sanattomina tuijottamaan
toisiaan. Mitenkä tämä oli mahdollista?
Vaalean Kaarinan kiharat olivat
mustat kuin korpin sulka, ja tumman
Kirstin kutrit nohtivat kullankeltaisina.
''Sinä olet siis . , . ? " Kirsti huohotti,
"Niin, minä olen . . \ * a s t a s i Kaarina
itkusilmissä.
*'Hänen \nokseen, tietenkin?" ky-säsi
Kirsti,
''Niin, kun luulin, että Kauko pitäisi
enemmän tummista kuin vaaleista.
, Mutta ,nyt niinua niin hirveästi
kaduttaa I'' Kaarina vaipui
nyyhkien nojatuoliin.
•\Ta minua sapettaa!'' kivahti Kirsti.
^'Houkkaraaisia olemme olleet
kumpikin!*'
"Nim — ihan minua iävettää. - M i tähän
ihmiset sanQ\'at, ja^—Kauko!
**>Iinne sinä aiot?!' kysäsi hän sitten
uteliaasti.
'•Menenpä tästä hiukan sukuloimaan,
kun on kaksi pyhääkiri.En^
sinä?-'
''Täytyyhän sitä minunkin Mukian
tuuletilaa itseäni, tässä kyläsen
se, vaan tee saöioin, kun peruukkisi
on kasx^anut ellet sitä ennen tule
kirjavaksi/"
"Mitä sinä sanoit?" Kaarina hypähti
kaubuisaan pystyyn.
f'Sanoin,vain: ellei tule kujavaksi.
Sitäkin^ onj näes, sattunut värjätyille
vallan happanee. Hei vaan sitten, hiuksSUej «ttä. ovat pesussa muutta-autobussilähtee
juuri. Hauskaa »eetväriään ja tuUeet kirja^^
kaa! 'V försti matkalaukun :^Seto olisi Muheate
käteensä ja lyntäsi ulos, jättäen jäi- Kaarina Mäissään huoneessa
keensa aikamoisen sekasotkun. etsien tj^otakkiaan/joka riippui nau-
Kaarina järjesti tyynesti matka- lassa ovenpielessä mahdollisimman
tavaiansa, siivosi huoneen Kirstin jäi- uäkyväUä piaikaUa.
"Älähän turhia hätäile, odotahan
ensin kuinka käy, kun saunaan menet.
Mutta on jo kiire, oletko kohta
valmis, niin mennään yht'aikaa. On
hauska nähdä Kaukon naamaa, kun
hän meidät näkee. Osanneeko eroit-taa,
kuka meistä on mikin." Kirsti
heläytti pitkän naurun.
"Odotahan, olen heti valmis! Voi
herranen aika sentään, mitä olenkaan
tehnyt!"
"Älä haikaile, vaan kiiruhda, minä
menen jo edeltäpäin."
"Kirsti, älä jätä . . K a a r i n a juoksi
Kirstin jälessä ja kiiruhti maantien
v^li osuuskaupan puolelle, jonka
ox-i oli jo auki. Kaupanhoitaja oli
siis jo saapunut.
Kun tytöt astuivat kauppaan, istui
siellä sievä, matkapukuinen nuori
nainen, jonka kanssa kaupanhoitaja
hj^x-in tuttavallisesti seurusteli. Tytöt
aikoivat livahtaa mvymäläpöydän
taakse, tervehdittyään nopeasti esimiestään.
"Saanko esittää, morsiameni, Irja
Antero, apulaiseni neidit K i r s t i . . ."
Tässä jäi kaupanhoitajan lause kesken
ja hän jäi mykkänä tuijottamaan
Kaarinaa, jota oli luullut Kirstiksi.
"Mutta — kuinka — minä en ymmärrä?"
sai hän sitten soperretuksi.
"Eivät miehet sellaisia asioita ymmärräkään'v
iski oikea Kirsti reippaasti
väliin. "Ne ovat naisten salaisuuksia,
muotioikkuja. Vaihtelu,
nähkääs, virkistää!" Kirsti nauroi—
\'älkk)™ hampain ja esitteli sitten
reippaasti itsensä \neraalle. Samoin
teki Kaarina.
Kaupanhoitaja puisti ihmeissään
päätään, mutta neiti Autero hymyili
ystä^^llise5ti, sillä hänhän- ei tietänyt
mitään, tyttöjen N^ärix^aihdoksista.
"Menen asemalle saattamaan mor-siantani,
jos Joku k^^syy, vastatkaa,
että olen puolen tunnin kuluttua jälleen
täällä." Kaupanhoitaja poistui
morsiamensa kanssa, joka oli herttaisesti
hy\iistellyt molempia myy-fättäriä.
Kirsti ja Kaarina näkix-ät puodin
akkunasta, kuinka heidän yhteinen
ihanteensa käwli käsikoukkua mor-siamensa
kanssa innokkaasti keskiis-tellen
ja nauraen.
"Voisin lyödä vaikka \-etoa, että
nyt he nauroix-at meille'\ sanoi Kirsti
harmistuneen näköisenä. "Ja joutavat
nauraakin, sillä aika höynämäisiä
PiSddlankaa
Vihaan piikkilankaa.
En vanna, sitä ostaa.
^Perheenpää tulee kiukkuisena huo-neeseen
ja karjaisee:
— Nyt; minä ostan piikkilankaa!
En kärsi enää tuollaista! ;
—.Millaista tuollaista?
— Että kulkevat niit>Ti poikki ja
tallaavat heinäni! , Särkevät, imlle
päätteeksi aidan ;yiikiipeillessään;
— Ei. meille osteta,
- r - Ös-t^-taan!!
— E i osteta.
— Oste-taaa-aan!
.Nä3dtää kauhtuvan mies. Sanon
yhä rauhallisemmin:
— E i.
— Mitä pir-ua sinä sitä ;rastaan
olet?
— Kun olen ihminen.
— Entäpä. Siltikö ihmiset: saa
tallata kedon?
— Silti. Joka piikkilankaan^ m-pee,
se piikkilankaan hukkuu. Ihmistä
varten ei meidän maille saa
piöikejä asetella. Ellei puuaita ja
kielto auta, niin ann' kulkea.
— E i se auta -kurittomien kanssa.
— Ja sitä paitsi, minulla on aate.
— Sepä ihmeellistä. JoS: «ais
kuulla.
— Pitää laittaa^^porras aidan "yli,
niin eivät särje.
— Olipa kerrakseen kiva aate!
Laittamaan porras kiusantekijöille,
niityn polkijoille!
— Ei, mutta laitapa varsin.
— Miksi, jumalan tähden?!
— Että tulisi maailma hivenen
paremmaksi siltä kohtaa.
— "Meitä on monenlaisia", sanoi
entinen mies, ei tule kysymyksien-
Asia jäi sillensä. Eenokki puliisi
ja pärryytti aikansa. Ja n>'t minä
naureskelen salaa. •
Siellä on lautaporras. Seutukunta
kulkee aidan yli, eikä kiroile. Eikä
aita säry. Ja ruoho kasvaa enempi
kuin mitä ehtii korjata.
Kerroin tämän, että lukija huomaisi
olevansa tekemisissä maailmanparantajan
kanssa. Sillä, eikiis
vain piikkilanka kuulukin suurtiloille,
joiden on varaa. pitää yllä vihollisuuksia.'
Täällä metsän kätkössä,
kämmenen kokoisella "maatilalla",
missä ilmankin on eristettynä
kaikesta mieltä valaise^^asta, lisäisivät
piikit sodan ja helvetin tuntua.
Pysy loitolla meistä 1
PAULIINA MÄKHÄ
IHMISIKÄ ON PEDENTYNYT
Kuotsissa on tutkittu Ihmisen eliniän
pituutta ja saatu:miehenikfi^
iäksi 6.0.97 vuotta (joka on i2lAT
enotta pitempi kuin sata .vuotta-sit-
-ten)_ja-naisen-43.16 (19.60 piten?i
kuin sata vuotta sitten). Jos vstai-lussa
mennään takaisin päin vv^ 1
—-1775, onihmisiän piteneminen vielä
suurempi. Silloin miehen |
määräinen ikä oli 33.9 ja naiseiK^
vtjotta.
olemme olleet!''
^'Huomasitko, että neiti Auteroa
tukka oli punainen?" kysasi Kaarina.
"Kuinka en olisi sitä buonam^ii
sehän loisti kuin kahvipannun tyfc-
"Kauko siis, rakastaa punatnkiai*
sia.. ."huokasi Kaarina haikea^-
"Rakastakoon vaikka redliiiop» ^
niies ei enää minua vähääkään varaf
tä!" lausui Kirsti topakasti.
eu muuta elämältä vaadi, kuin'«^^^
tukkani pian kasvaisi", Jiäsihän^t-ten
humoristisesti.
Kaarina ei vastannutmitäai^*^
vain järjestdlafeuntobn
sillä ^tajia^näkj^ jo :sa^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 23, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-09-23 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki390923 |
Description
| Title | 1939-09-23-08 |
| OCR text | Sivu 8 LAUANTAINA, SYYSKUUN 23 PÄIVÄNÄ 1939 Kuuluisa €tUhien raskaansarjan 7iyr^^ Jack Dempsey, palattuaan sairaalasta umpisuolileikkaukselta, saa fyttä^ Kirj.. Dagmar Parmas (Jatkoa) Sen päivän pefäsfä tuli työtovereista ja entisistä ystävyksistä, Kirstistä ja Kaarinasta toistensa vihollisia. Ulkonaisesti oli kylläkin kaikki ennallaan, mutta salassa epäili kumpikin toistaan, kadehti, jopa hienokseltaan vihasikin. Sillä Kaarina ei saanut silmistään näkyä, joka häntä varastosta tuHesstian kohtasi: Kirstiä Kaukon sylissii, ja Kirstin korvissa soivat yhä kaupanhoitajan sanat Kaarinan ''sinisilmistä ja kauniista vaaleasta tukasta". Hän siis ihaili vaaleita, tietenkin, kuinkas muuten, sitähän tekivät useimmat miehet, ja Kirsti oli tumrt^ja.. Jospa Kaarina ei olisi ollut tiellä vaaleine "pörröpäi-neen", olisi hän voittanut Kaukon itselleen, sillä hän tunsi, että Kauko oli häneen kiinnostunut. Mutta Kaarina pysyisi paikassaan, sen hän tiesi, täytyi siis yrittää muita keinoja miehen ^•alloittamiseksi. Sattui sitten kaksi perättäistä pyhää ja molemmat tytöt päättivät matkustaa. Matkastaan eivät he toisilleen mitään maininneet, ennenkuin matkapäivän Jltana» kun kumpikin alkoi täyttää matkalaukkuaan. ''Matkustatko sinäkin» Kiisti?" Kaarina katseli ihmeinään toveriaan, joka kovalla touhulla aukeili lipas- huokasi Kaarina, tonsa laatikoita ja viskeli >^tekap- ::'Katumus on inyöhäi^ ! Täytvy paleita matkalaukkuunsa. vain odottaa, kunnes tukka hiukan "Kuten näet",v:kivahti: Kirsti ty- kasvaa, niin leikkautan, pois tämän lysti. >*'Mutta näytpä,sinäJvin ?aaneeii ^pellt^x^akuontalon^ joka s ei; sovi niatkakuumeen, kun I9)in varuste- ihoni väriin, sen^nyt huomaan." Kirs-let.-' : Kirsti heitti syrjäsilmj^yksen ti seisoi rayrtyiieen näköisenä peilin Kaarinaan^ joka tyynesti järjesteli edessä ja veti • ylleen vaaleata työ-pientä matlvalaukkuaan kuptpon. : takkia. *\\läkä sinäkään Ä ä iili-jiltä, pukeutui rauhallisesti peilin edessä ja katseli hyvin tarkkaavaisesti kasvojaan. Hän huokasi hiukan järjestellessään vaaleita kiharoitaan, mutta pisti sitten päättäväisen näköisenä pienen sinisen baskerin päähänsä, veti käsineet käteensä, sulki oven ja asteli asemalle. Kun tytöt pyhien jälkeen tapasivat toisensa-yhteisessä huoneessaan, jäivät he sanattomina tuijottamaan toisiaan. Mitenkä tämä oli mahdollista? Vaalean Kaarinan kiharat olivat mustat kuin korpin sulka, ja tumman Kirstin kutrit nohtivat kullankeltaisina. ''Sinä olet siis . , . ? " Kirsti huohotti, "Niin, minä olen . . \ * a s t a s i Kaarina itkusilmissä. *'Hänen \nokseen, tietenkin?" ky-säsi Kirsti, ''Niin, kun luulin, että Kauko pitäisi enemmän tummista kuin vaaleista. , Mutta ,nyt niinua niin hirveästi kaduttaa I'' Kaarina vaipui nyyhkien nojatuoliin. •\Ta minua sapettaa!'' kivahti Kirsti. ^'Houkkaraaisia olemme olleet kumpikin!*' "Nim — ihan minua iävettää. - M i tähän ihmiset sanQ\'at, ja^—Kauko! **>Iinne sinä aiot?!' kysäsi hän sitten uteliaasti. '•Menenpä tästä hiukan sukuloimaan, kun on kaksi pyhääkiri.En^ sinä?-' ''Täytyyhän sitä minunkin Mukian tuuletilaa itseäni, tässä kyläsen se, vaan tee saöioin, kun peruukkisi on kasx^anut ellet sitä ennen tule kirjavaksi/" "Mitä sinä sanoit?" Kaarina hypähti kaubuisaan pystyyn. f'Sanoin,vain: ellei tule kujavaksi. Sitäkin^ onj näes, sattunut värjätyille vallan happanee. Hei vaan sitten, hiuksSUej «ttä. ovat pesussa muutta-autobussilähtee juuri. Hauskaa »eetväriään ja tuUeet kirja^^ kaa! 'V försti matkalaukun :^Seto olisi Muheate käteensä ja lyntäsi ulos, jättäen jäi- Kaarina Mäissään huoneessa keensa aikamoisen sekasotkun. etsien tj^otakkiaan/joka riippui nau- Kaarina järjesti tyynesti matka- lassa ovenpielessä mahdollisimman tavaiansa, siivosi huoneen Kirstin jäi- uäkyväUä piaikaUa. "Älähän turhia hätäile, odotahan ensin kuinka käy, kun saunaan menet. Mutta on jo kiire, oletko kohta valmis, niin mennään yht'aikaa. On hauska nähdä Kaukon naamaa, kun hän meidät näkee. Osanneeko eroit-taa, kuka meistä on mikin." Kirsti heläytti pitkän naurun. "Odotahan, olen heti valmis! Voi herranen aika sentään, mitä olenkaan tehnyt!" "Älä haikaile, vaan kiiruhda, minä menen jo edeltäpäin." "Kirsti, älä jätä . . K a a r i n a juoksi Kirstin jälessä ja kiiruhti maantien v^li osuuskaupan puolelle, jonka ox-i oli jo auki. Kaupanhoitaja oli siis jo saapunut. Kun tytöt astuivat kauppaan, istui siellä sievä, matkapukuinen nuori nainen, jonka kanssa kaupanhoitaja hj^x-in tuttavallisesti seurusteli. Tytöt aikoivat livahtaa mvymäläpöydän taakse, tervehdittyään nopeasti esimiestään. "Saanko esittää, morsiameni, Irja Antero, apulaiseni neidit K i r s t i . . ." Tässä jäi kaupanhoitajan lause kesken ja hän jäi mykkänä tuijottamaan Kaarinaa, jota oli luullut Kirstiksi. "Mutta — kuinka — minä en ymmärrä?" sai hän sitten soperretuksi. "Eivät miehet sellaisia asioita ymmärräkään'v iski oikea Kirsti reippaasti väliin. "Ne ovat naisten salaisuuksia, muotioikkuja. Vaihtelu, nähkääs, virkistää!" Kirsti nauroi— \'älkk)™ hampain ja esitteli sitten reippaasti itsensä \neraalle. Samoin teki Kaarina. Kaupanhoitaja puisti ihmeissään päätään, mutta neiti Autero hymyili ystä^^llise5ti, sillä hänhän- ei tietänyt mitään, tyttöjen N^ärix^aihdoksista. "Menen asemalle saattamaan mor-siantani, jos Joku k^^syy, vastatkaa, että olen puolen tunnin kuluttua jälleen täällä." Kaupanhoitaja poistui morsiamensa kanssa, joka oli herttaisesti hy\iistellyt molempia myy-fättäriä. Kirsti ja Kaarina näkix-ät puodin akkunasta, kuinka heidän yhteinen ihanteensa käwli käsikoukkua mor-siamensa kanssa innokkaasti keskiis-tellen ja nauraen. "Voisin lyödä vaikka \-etoa, että nyt he nauroix-at meille'\ sanoi Kirsti harmistuneen näköisenä. "Ja joutavat nauraakin, sillä aika höynämäisiä PiSddlankaa Vihaan piikkilankaa. En vanna, sitä ostaa. ^Perheenpää tulee kiukkuisena huo-neeseen ja karjaisee: — Nyt; minä ostan piikkilankaa! En kärsi enää tuollaista! ; —.Millaista tuollaista? — Että kulkevat niit>Ti poikki ja tallaavat heinäni! , Särkevät, imlle päätteeksi aidan ;yiikiipeillessään; — Ei. meille osteta, - r - Ös-t^-taan!! — E i osteta. — Oste-taaa-aan! .Nä3dtää kauhtuvan mies. Sanon yhä rauhallisemmin: — E i. — Mitä pir-ua sinä sitä ;rastaan olet? — Kun olen ihminen. — Entäpä. Siltikö ihmiset: saa tallata kedon? — Silti. Joka piikkilankaan^ m-pee, se piikkilankaan hukkuu. Ihmistä varten ei meidän maille saa piöikejä asetella. Ellei puuaita ja kielto auta, niin ann' kulkea. — E i se auta -kurittomien kanssa. — Ja sitä paitsi, minulla on aate. — Sepä ihmeellistä. JoS: «ais kuulla. — Pitää laittaa^^porras aidan "yli, niin eivät särje. — Olipa kerrakseen kiva aate! Laittamaan porras kiusantekijöille, niityn polkijoille! — Ei, mutta laitapa varsin. — Miksi, jumalan tähden?! — Että tulisi maailma hivenen paremmaksi siltä kohtaa. — "Meitä on monenlaisia", sanoi entinen mies, ei tule kysymyksien- Asia jäi sillensä. Eenokki puliisi ja pärryytti aikansa. Ja n>'t minä naureskelen salaa. • Siellä on lautaporras. Seutukunta kulkee aidan yli, eikä kiroile. Eikä aita säry. Ja ruoho kasvaa enempi kuin mitä ehtii korjata. Kerroin tämän, että lukija huomaisi olevansa tekemisissä maailmanparantajan kanssa. Sillä, eikiis vain piikkilanka kuulukin suurtiloille, joiden on varaa. pitää yllä vihollisuuksia.' Täällä metsän kätkössä, kämmenen kokoisella "maatilalla", missä ilmankin on eristettynä kaikesta mieltä valaise^^asta, lisäisivät piikit sodan ja helvetin tuntua. Pysy loitolla meistä 1 PAULIINA MÄKHÄ IHMISIKÄ ON PEDENTYNYT Kuotsissa on tutkittu Ihmisen eliniän pituutta ja saatu:miehenikfi^ iäksi 6.0.97 vuotta (joka on i2lAT enotta pitempi kuin sata .vuotta-sit- -ten)_ja-naisen-43.16 (19.60 piten?i kuin sata vuotta sitten). Jos vstai-lussa mennään takaisin päin vv^ 1 —-1775, onihmisiän piteneminen vielä suurempi. Silloin miehen | määräinen ikä oli 33.9 ja naiseiK^ vtjotta. olemme olleet!'' ^'Huomasitko, että neiti Auteroa tukka oli punainen?" kysasi Kaarina. "Kuinka en olisi sitä buonam^ii sehän loisti kuin kahvipannun tyfc- "Kauko siis, rakastaa punatnkiai* sia.. ."huokasi Kaarina haikea^- "Rakastakoon vaikka redliiiop» ^ niies ei enää minua vähääkään varaf tä!" lausui Kirsti topakasti. eu muuta elämältä vaadi, kuin'«^^^ tukkani pian kasvaisi", Jiäsihän^t-ten humoristisesti. Kaarina ei vastannutmitäai^*^ vain järjestdlafeuntobn sillä ^tajia^näkj^ jo :sa^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-09-23-08
