Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 8, 1956

              JOSE on juuri astunut nuotion valo-piiriin.
'Reipas tervehdys jäykistyy
hänen huulilleen, hänen nähdessään ys­täviensä
vakavat kasvot. Jose ei ole
koskaan nähnyt heitä sellaisina, aina he
tähän aikaan työn päätyttyä ovat hy-myilleet,
soittaneet kitaraa, laskeneet
ifikkiä ja juoneet mateeta bonibillan lä­pi
sievin kurahtelevin imaisuin^Nyt
he istuvat surullisina sombrerot alaku­loisesti
painuneina.
— Buenas noches, hän, kuitenkin sa­noo
pehmeästi katsoen tarkkaavasti to-
^reitaaa.
Kukaan ei vastaa mitään. Lehrtiän-lanta
palaa kuumana hiilloksena nuoti­ossa
ja valon kajastuksen ulkopuolella
ei ole mitään, vain synkkä yö. Jose is­tuutuu
piiriin virkkamatta sanaakaan.
Hän on hivenen pitempi tovereitaan ja
ratsastaessaan hänen jalkansa ulottu­vat
aina huvittavan pitkälle hevosen
kylkiä pitkin. Nyt ei kuitenkaan ku­kaan
katso häntä ja hänen pitkiä jalko­jaan,
kukaan ei tee pilaa hänen harras­tuksestaan,
nyrkkeilystä jota hän iltai­sin
harjoittelee yksin heinillä täytetyn
lehmänvuodan karissa. Ei kukaan sano
ystävällisen ivailevasti: "Jose, etkö me­ne
hieman pehmittämään vuotaa!" To­vereita
painaa raskas murhe, mutta Jo­se
ei icysy sitä, sillä hän tietää, että sel­vitys
tulee aikanaan. Nuotio humisee
lievässä vedossa, sombrerot peittävät
piirissä istuvien miesten kasvot.
Sitten vihdoin nousee Iberton pää.
Hän katsoo pistävän kiiluvin silmin Jo-seta,
sivelee otsaansa ja huokaa.
— He ottivat hänet, hän sanoo. He
veivät hänet pois laumasta ja. sanoivat,
että hänet viedään näyttelyyn gringojen
maahan. Sitä matkaa hän ei kestä,
vaan kuolee. Usko mua, hän kuolee sil­lä
matkalla.
Iberton puhuu hevosesta, Veranbsta,
joka vasta vuosi sitten kesytettiin ja ni­mitettiin
Veranoksi, kesäksi, kauniin
kullanruskean karvansa vuoksi. Vera-
V Ä I N Ö PASASEN
M U I S T O L L E
Kuoli syyskuun 10 päivänä 1954.
Syksyn tuuli haudallasi hiljaa
huminoi, >
paikka (hautakummun alla Sinulle
levon rauhan suo.
Vaimosi Lyydia.
Surulla ja kaipauksella Ilmoitamme,
ettäi rakas äitimme
Mrs. Älbertiina M i
(O.S. KATAJA)
pitkällisen sairauden jälkeen nukkui
ikiuneen Bentlesm sairaalassa, kesäk.
19 pnä 1956. Hän oU syntynyt Kar­vialla,
Turun ja Porin läänissä, eldk^
24 pnä 1885, tullut Canadaan'57 vuotta
sitten, asuen läbtis koko ajan Sylvan
Laken alueella. Miehensä John K o ^
kuoli marrasbnussa v. 1945.
TmpäristSUä oU vainaja kaikkien
suosittu ja-. p(d)etty. Bän otti innok.
kaasti osaa paikallisiin harrastuksUn,
seura> ja näyttämötoimintaan, siihen
asti kun voimia rilttL
Kaivaten äitiä muistelemaan ^1-
vät 4 lasta, yksi poika, Amie K o ^ ,
Bentley, Alta ja kolme tytärtä, Marie
Kirk ja Effie Wilson, Calgary, Alta se­kä
Eileen Porttiin, Sylvan Lake, Alta;
4 lastenlasta sekä l a a ^ tuttavapiiri.
Äitimme saatettiin ikilepoon suku­hautaan
Kuusamon hautausmaalle,
omaisten ja ystäväpiirin saattamana.
Kantajina toimirat G. Mäki, M. Port­tiin,
O. Solberir, E. Peltonen, S. Abram-son
ja A^ Nimelä.
Duffield flautaustoimlsto ja pastori
J. Yoos järjestivät viimeisen palveluk­sen
vainajalle.
•i
Kaunis on seurata kutsua kuolon,
siirt3^ ipois kun uupunut on.
S i i r ^ sinne missä aina <HI rauha,
missä on tus^kin tuntematon.
'Kaipai^ksin muistellen.
Lapset
no oli Josen ystävä, se hirnui kaukaa
timtiessaan Josen hajun ja se nuoli hä­nen
poskeaan lauman tullessa aitaukr
seen. Ainoastaan Jose osasi ratsastaa
siliä. Isännänkin se oli kerran heittä­nyt
selästään kovalle campallfe.
Josen silmät tummenevat. Hän ko­hottaa
kätensä kuin rukoukseen, istuu
sitten pää painuneena nuotion ääressä.
— Missä se nyt on? hän kysyy. .
— Asemalla, mutta sinä et ehdi sinne
enää. Juna on jo lähtenyt tai lähtee
heti. '
Jose nousee kiireisin liikkein, astuu
nuotion valopiiristä hevosten aitauk­seen
ja lennähtää voimakkaan raudikon
selkään ensin sen häthätää suitsittuaan.
Hevonen lentää, pehmeä tuuli suhisee
korvissa ja tatatata-ta-tatata-ta kopise­vat
hevosen kaviot auringon kuivaa­maan
campaan. Pimeässä näkyy ensin
kuin aavisteleva valonvälähdys, sitten
tulee näkyviin pieni asemarakennus,
jonka vieressä palaa nuotio. Junavetu-rin
puuskutus kantautuu campalle ja
vaunujen kolahtelu osuu hänen korviin­sa.
Jose hoputtaa hevostaan, hän pu­ristaa
polvillaan lujasti hevosen kupeita
ja oikea käsi läiskii ohjasperillä oikealle
ja vasemmalle, oikealle ja vasemmalle.
Asema lähestyy. Junavaunujen jono on
, nuotion näköpiirissä, sitten se alkaa hil­jaa
liikkua. Josen hevonen puhaltaa
kärsivästi sieraimiinsa, mutta Jose vain
hoputtaa sitä ja yht'äkkiä hän on ase­marakennuksen
äärellä. Guarda on lä­hettänyt
junan menoon ja siitä näkyy
vain pun£U^ takalyhty, joka jymisten
bn sekin häviämässä campan yöhön.
Asemalla tuoksuu pistävänä kivihiilen
tuoksu. Jose heittäytyy ratsailta ja
muutamien hänimästyneiden kai^iden
seuräainalna .pinkaisee radalle jaf|%lkaa
juosta. Hän juoksee pää takak^nossa
musta tukka hulmuten silmillä ja läm­pimän
hien peittäessä hänen selkänsä ja
kaulansa. Montarez, montarez! huude­taan
hänen jälkeensä, mutta hän ei
kuule, vaan juoksee pitkin keinuvin as­kelin
junan savim tunkeutuessa pistä­vänä
keuhkoihini
Floreriasta lähtiessä juna nousee hi­taasti
campalta ylängölle ja hyvällä he­vosella
gauchöt ratsastavat sen vieressä
kauniina päivinä näyttääkseen matkus­tajille
uutta komeata sombreiroaan tai
. vasta saatuja hppeakannuksiaan,^ m
kukaan ei Isoskaah ollut juossut junan
kanssa kilpaa. — Jose on tullut hulluk­si,
sanovat asemalla hevosten lastaamis­ta
katselleet gauchot, jotka näkivät Jo­sen
jättävän loppuun ajetun ratsunsa ja
pinkaisevan paljain jaloin ratapenke­reelle
ja lähtevän juoksemaan junan
jäljessä. He tuijottavat häntä nim
kauan kuin Josen pää näkyy nuotion
loisteessa, sitten he kohottavat olkapäi­tään
ja ottavat kimni hikisen raudikon,
joka levottomana tömistelee aseman
vieressä.
Jose juoksee katse tähdättynä koko
ajan viimeisen junavaunun punaiseen
lamppuun. Ajoin se häipyy hänen nä­kyvistään,
mutta pian hän saa sen uu-delleen
sihniinsä ja hän tietää, että jos
hän jaksaa ensinmiäiset kolme kilomet­riä^
hän saavuttaa junan sen noustessa
jyrkästi campan päättyessä ylängölle.
Verano, Veranö, Verano, hokee hän yh­tä
mittaa juostessaan ja hän ajattelee
kuinka helppoa olisi saavuttaa juna sen
selässä. Tuuleni, kesäni, hän ajattelee
ja heikko ilmavirta kuivaa hänen kyy­neleensä,
jotka kumpuavat väkisinkin
esiin silmäluomien alta.
Koko ajan punainen valo näkyy Jo­sen
sihniin, mutta hän ei saavuta met­rilläkään
kolisevaa junaa. Kahden ki-loinetrin
Jälkeen hänen jalkansa ovat
verissä ja nousun alkaessa hänen keuh­koihinsa
pistää ja pohkeet tuntuvat ku­routuvan
kivikoviksi lihaskimpuiksi.
'Mutta hän juoksee. Hän juoksee ylä­mäkeä.
Hänen jalkansa polkevat ko­vaa
pengertä, ratapölkkyjä, jotlbi vielä
ovat lämpimät päivän aurmgosta ja no­kisia
kiviä, jotka pieksävät hänen jal­kojaan.
Hän juoksee.
V^iha veturi puuskuttaa ankarasti y-lämäessä,
sen vauhti hiljenee toisesta
jyskytyksestä vaivaloiseksi huohötuk-seksi.
Josen sihnissä punainen takava­lo
suurenee suurenemistaaiLja hänen
kiusatut jalkansa toimivat koneellisesti.
Puoliavointen huulien : välistä etenee
hengitys raskaina puhalluksina, miitta
hän juoksee. . Kireän rautayanteen
tavoin puriistaa ahdistus rintakehää,
mutta hän lähenee junaa. Juuri ratkai­sevalla
hetkellä, kun juna saavuttaa y-lämäen
rajan ja sen vauhti jälleen voi­mistuu,
pääsee Jose sen taaks^. Häh
ojentaa yäsjrneen kätensä, te^^ vii^
hieisen junavaunun astinlautaan, pari
haparoivaa väsyiiyttä askelta ja sitten
hän kierähtää istumaan junan portaille.
Jose nousee seisomaan portailla. Hän
haparoi käsillään vaunun purjekangas-suojusta
ja livahtaa sen alle. Pehnaeä
meä hevosenhaju tulvahtaa vastaan jä
Veranon pehmeä tiirpa koskettaa hä­nen
olkapäätään tyyt3rväisesti nuuh­kaisten.
• Sitten Josen päässä tuntuu
kuin kirkas salaman, leimahdus ja hän
vajoaa pimeyteen.- Ori nuuhkaisee hel-lävaroen
Josen verisiä jalkoja.
Vuonna 1926 — Cärcasin urheilu­kenttä.
Argentiinalainen Jose Amulha
•dos Zapatos juoksee 5,000. m kilpai­lun
viimeistä kierrosta. Meksikon Lan-gos
on hänen edellään viiden metrin
päässä. ^Josen jalat eivät enää jaksa.
Hän näkee väsymyksen hyppelehtivät
varjot silmissään ja hänen musta tuk­kansa
On liimautunut hien kanssa ot­saan.
Vain vaimeasti hän kuulee ylei­sön
bravo-huudot, kunnes viimeisessä
kaarteessa joku huutaa pehmeällä
gauchojen murteella yli meluavan ään­ten
sorinan:
— Jose, muchas a Verano, ^uchas
cosas a Verano!
Ja Jose tuntee jälleen sieraimissaan
cainpao tuoksun ja Verano^
meän tcuvan jposkelj^nr '
päänsä taakse ja pomiistautuu
suoran alkaessa vimmattuun
Meksikkolainen lähenee, vilalujai
Jose on ohi. Kuin siivitettynä hji
tää maaUviivan yli ja kaatuu uW
na maahan; -
— . . V carrera de . .
. . kuiUuttajai^
' huutomyrsky3rn!
; Jose astelet palkihtotuomariif
Hän ei kuule niitä^^ puj^
• saan hänen kaulaaiisä voittajah'
sen uaiUian, eikä hä^^ ylei^jj'
tbakäan, äihöastaam
käan kutsuii; Häii näkee nuotion
pimän loisteen ja ruskean oriin f
kiihaltelevat sihnät sen valossa.
Etelä-Amerikan kisojen 5,000 ~
kilpailun voittaja astelee pois ken
Yleisö huutaa hänen_ nimeään.
— Pisin kapakan tarjoilupöytä
dysvalloissa rakejnnettiin Eriksonin
pakkaan, IPortlandissa, Ore.',;:l890
vulla. Tarjoilupöytä. pii. 684 j
pitkä. Suomalainen Erikson-oli 15
nyt kultaa Alaskasta ja osti sen f
Portlandista koko katuneliön ja r-huttu
suuren kapakan, johon oli
säänkäytävä neljältä taholta. Viinan"
ta oli 10 senttiä kahden unssin ry)
16 unssin olutlasi .maksoi 5 senttiä
voileipiä sai vapaasti. Siankiniliuja
ripustettu kiikkumaan kattoon ja j
kinkkuun oli isketty veitsi.
ONl^TTELUMME
osKARimm
hänen TO^otissyntymä-päivänsä,
johdosta.
Hilja jä J o s ^ Mäki
Ehri ja Väinö Mkki ja lapset
Maila ja Ray Anderson ja tytär
' 1 KIITOS
Sydämelliset ja lämpimät kiitokset ihauskasta yllätyspaarteista. Kiitos
rahalahjasta ja emännyydestä.
liäniipimin kiitoksin aina muistaen.
SIOAMOUS
MR. JA MRS. HUUMONEN
BRmSH COLUMBIA
niiitiiiiiiitiiiiiiiiiiiiiiiiniiitiiitiiiiiiiiiiiiiiiimiuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii utniiiiiiiiiiiiiiitiiuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitiiiiiiimiiiiuiiiiiituuiuiiiiiuiiiiiiiKiii
KIITOS :
Sydiäniellinen kiitos sukulaisille ja ystäville yllätyiksellisestä illasta, jonka jär­jestitte
päästessäni miehen ikään eli keinutuolisäätyyn, joka olikin sopiva labja.
Kiitos herkutisesta kahvitarjoilusta.
Kiitos tilafeuuden alkuunpanijoille sekä niille jotka ottivat osaa lahjaan, vaan
eivät olleet saapuvilla. '
Tulen aina muistamaan tämän illan.
D. BOX 41, R. R. 1 ARVO SKYTTE
•VraONNOCK, B.C
mmiunimniiniirajroimiiimmiimMHimuumiijnimmmnMmniiiunuitumiiHuura
K I I TO S
Täten lausumme sydäanelliset kiitoksemme -teille kaikille siitä tosiyllätyfe-sestä
jonka järjestitte meille täyttäessämme 70 vuotta.
Kiitos lahjasta selkä kauniista kahvipöycföstä. Erikoisemmat kiitoksemine
mille emännille jotka tämän kaiken hommasivat.
Vielä kerran kiitos teille kaikille, nini^yin. jotka ottivat osaa, vaan eivät
vomeet saapua.
Teitä kaikkia tulemnie- aina hyvällä muistamaan.
LINDA JA BRUNO AHO
R. RN2, TARENTORUS SAULT STE. MARIE. ONTARIO
ruiin«umnijmmHraimmmmmmwnHiii,mnmiiiiHiimiiujii.iimimiiiiinnniHiimiJuiiiimiiiiiiiiitiu
KIITOS
in^^^^lS^Jf^^^^f* omaisillemme, naapireiUe ja ystäville tosiyllätyksestä
jonka järjestitte meiUe 44-vuotiahääpäivämme johdosta.
Kiitos kauniista ruokapöydästä jonka laitoitte meidäii pihamaallemme.
Kiitos lahjoista jotka jätitte muistoksemme.
Kaikki tämä hyvyys säilyy muistossamme. —
Kiitollisuudella,
BOX 2li ELSA JA EVERT SAARELA
y.Ta=ar,TiCTrm;E. AI/TA.
Sivu 10 a paikani. 1956