Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 30, 1957

              »f FLIKKA
flmat
mästään
Ujiihtäan
taa.
. .tr » » j , >, I
i. aikaa •
mxin
• \ • - 4
ärpaleita poi-.'
i'• katsomassa'
uttäieivätol-tä
ovat men-V
ikkunasta ja
ikoillaan.'
kuulla kum-llutj
miesyai-.;
i huoäeessa.
taa sanonut'
Lemäntä ot-
^^ ja- juossut:
an;? siskonsa
e sitten -ha^'
t^^muuttivati i
k yksinäinen;;
a^skatooniihi
ajan kulut- -
nsa metsäs- -
asui eräs
ä 4aksi •ke->
ähti;pohjoi-•
mutta pak­isin
ja leik-un
juurella
is mökistä,
lutta ajatti
ilin päästä,
rmot ja nyt
ule kukaan
aa si\^tse
ikaan kuol-lennot
me-
. kun pitää:'
aä 'ainakin
ANNA.
ii—
kanssa sä-
Lpois, suo-nyt
paljon
ja aina ne '
•Missähän
» Luulisin, •
^JOikäsii-aä-
piiiitttr--'
Srälilta!
Heenvuor» •
rtenrihmi^ '
J. s .
HEITTIÖN
B. C:n pojat Russell Combs ja Grant Hujf mäti ovat saapuneet
hevosensa — Barley Qtteen — kanssa Torontoon KuninkaalU-seen
niaatalouden tatt}inäyttelyyn, missä hetUä on aikomus osal-listtm
^erinäisiin hevoskilfailuikin, joiMn saapuu osanqttajioi Bri­tanniasta,
ArgentHhasta, Yhdysvalloista, Meksikosta ym. »mistä
Olin Mmmettaren
keralla kmssa
Juuri ennen illailista torkahdin pikku
uneen ehtimättä riisuuntua yötä varten.
— Hai! huudahti hempeästi h; myile-vä
nainen, samalla sulkien minut sylei­lyynsä
ja hukuttaen huuleni suloiseen
suuteloon. ;Sen jälkeen hän hävisi yhtä
talaperäisiestF^^tiin oli tullutkin.
•Minä imrhailin sitten hienoston kau-punginosässä
l a - y r i t in saada bussia ala-kaupungille.
Kun en sitä löytänyt, niin
nousin jonkinmoiseen sähkövaunuun,
Jonne meni: paljon ihmisiä nauraen ja
ilakoiden.-
^- Hai!' huudahti taas minua suu­dellut
lemnietär ja viittasi viereensä is­tumaan,—
Alastakin puolestani hai, hai,
ja kysyin mihin hän katosi.
:tr- ;\Jinun. oli käytävä työssä, hän
vastasi. - •'
Näin pian . . . J a mihin nyt matka,
jos saan: luvan kysyä?
.^lä nyt viisastele, hän sanoi nau­raen
japainoi jotakin nappulaa. Silloin
paikkamme muuttui automaattisesti yk­sityiseksi
osastoksi. Eteemme ilmestyi
myöskin ruokaa ja juomaa. Niitä mais­teltuani
tunsin itseni niin kj. Iloiseksi
kuin suinkin. •
Vaunumme pysähtyi. Lemmetär pai­noi
Jiappulaa jä verho liukui pois ikku­nasta;
Katsoin ulos ja aloin hokea:
Älit. mitä? -
- - Mikä nyt tuli? kys3o^ lemmetär
ja samalla rutistaa minua taas kaikella
viehkeydellään rintaansa vasten.
— Missä me olemme? Etsin ala-kaupunkia,
'
— Olet- väärässä junassa, mutta läh­tekäämme
vähän ajelulle.
Menimme ulos kummallisen sirosta
kulkuneuvostamme ja samoin kiiruhti­vat
kaikki toisetkin omille teilleen.
iemmettäreni meni^uoraan helikop­teria
muistuttavan koneen luo, nousi
ohjaushyttiin ja käynnisti koneen, viita­ten
minua tulemaan viereensä-
Syöksyimme sitten suoraan ylös ja
sitten aukesi edessämme näköala kirkas
^um lasiaukio.
— Oi, mikä kummallinen näkymä
• - • Tuon vuoren olen nähnyt ennen,
öiutta en muista missä.
— Arvattarasti filmissä, sillä se on
W t u :jo paljon aikaisemmin kuin
sosialistimaan tiedemiehet järjestivät
^ l i i k e n t e e n kauk<M>hjauksillaan.
. '^Vt alan ymmärtää . , .sinä puhut
^°»kuin.>Hsimme kuussa . . . Huo-
^ että siellähän me olemmekin. Sa-
^ kuussa, josta on niin paljon ker-ja
satuja kuinka r a k ^ u - '
ta ja
vahim mmstakin
Luin äskettäin Liekistä, miten eräs
Suomesta tullut on joutunut täällä an­karan
arvostelun kohteeksi. Se ei ole
ensimmäinen kerta kun niin on tapah­tunut.
Muistan niinkuin eilisen päivän
sen, kun tulin tänne missä olen asu­nut
jo y l i 30 vuotta. Silloin ennemmin
tulleet tekivät kaikenlaisia huomioita
vastatulleesta.
Eräs naapurin emäntä kutsui minut
kotiinsa päivälliselle. Se ei tapahtunut
missään tuttavuuteen p</rlUmismielessä,
yäan, hän halusi^nähdä osaako vanhas­ta
maasta, tuUut käyttää veistä ja haa­rukkaa
syödessään. .
Kun minä olin sellaiset pöytätavat
osannut siitä saakka^ kun olin itse syö­mään
pyst>iiyt, ei emäntä, tullut toi­vomaansa
tulQkseen. Ei tullut aihetta
juttuun, jota olisi saanut talosta toi­seen
kuljettaa-. .
Jokin päivä tulopi jälkeen kokoon­tui
sitten naapureita liutta tulokasta
katsomaan. Näytin silloin heille valo­kuvia
joita olin: tuonut Suomesta. Jou­kossa
oli kuva emäntäkoulun oppilais­ta,
jossa he olivat valkoiset esiliinat
vyöllä ja päähineet päässä katetun ruo­kapöydän
ympärillä.
Silloin pääsi monelta, että enpä ole
ennen tällaista nähnyt. Joku viisas sa­noa
tirvautti, «ttä eipä taidakaan uusi
tulokas olla puulusikka-ajan ihminen . . .
'Kyllä sitä on täälläoloaikana nähty
ja kuultu yhtä ja toista. Jokainen kui­tenkin
voi näyttää teoillaan ja käytök­sellään
mikä hän on, minkälaisen sivis­tyksen
omaa ja mitkä ovat ihanteet.
Kouluopetus on hyvä, mutta elämän­koulu
antaa kaikkein varmimmat oh­jeet,
^ MILDA.
neet lopuksi sulivat yhdeksi katselles­saan
kauniita kuuta.
— Niin rakkaani, sanoi sitten lemme­tär,
^ nyt on tullut ääretön muutos
kaikessa. Nyt tulevat rakastuneet tän­ne
ihailemaan maapalloamme . . . Kat­sos
tuolla! Hän otti känsäisen. kourani
pehmeään käteensä, kallistaen päätään
minua kohti.
Silloin minä unohdin sekä maan että
kuun ja katsoin vain hänen rakkautta
säteileviin silmimsä ja täyteläisiin huu­liinsa,
sekä otin niistä niin pitkän sie-mäufcscfn
kuin tunsih tarvitsem*.
KUU.
^ Päästään pyörälle joutui se sääski,
joka puraisi miehen puujalkaa.
Paljon oli yleisöä seuraaniassa tätä
unkarilaista kansannäytelmää ja *olin-han
siellä minäkin". Haluan kirjoittaa
vähän näytelmän sisällöstä, ennenkuin
unhoittuu. Ei ole kyllä siihen py:vdetty,
mutta ei ole kiellettykään.
Mielestäni näytelmä oli sopiva näyt-tiiqjökauden
aväjaisnaytelinä. Se an­toi
kuin näytteen, että voimia riittää
seuraaviinkin näytelmiin, joista monet­kaan
ei vaadi niin tulista tempperament-tia
kuin unkarilaiset, joissa Pustan poi­kien
ja t3'ttöjen veri kiehuu milloin mis­täkin
syystä. Vaatetuskin täytyy olla
erikoislaatuinen. Nähtiin §itä tässä­k
i n nauhaa ja pitsiä, roimahousuja ja
- värien riemukasta kirjavuutta. Kaikki
yhdessä se oli kaunista katseltavaa jär­v
i - ja metsäkuliiseja vastaan.
Tiedämmekin Suclburyn näyttämön
naistyöskentelijoissa olevan ompelijoita
ja vaatetusalan tuntijoita^ joten osaa­vat
he laittaa, .ajasta yaiii on fcVsymys,
.mistä he saavat sitä kaikkeen riittä­mään.
Varsinkin tällaiset patalaiskat
se panee ihmettelemään.
Kylän heittiöitä tasisä näytelnaässä oli
kolmekin huomatta^mpaä" ja pienem­piä
vaikka minkä v-erran. Nmiiosan
esittäjä Göndör Sandor ~ Kurt Oster-iönd
—- ei oikeastaan ollutkaan heiltiöi,
vaan kylän komein poika, kaikkien tyt­töjen
tavoittelemat Tyhjätasku tosin,
joka rakastui renkinä ollessaan rikkaan
talon kasvattityttöön, jota esitti Anita
Horrik. Tyttö oli kylmä kuin jaäpuik- !
ko, joka tykkäsi vain tanssia ja kujeil­la
kauniin renkipojan kanssa.
Armoton ja kunniastaan arka talon
leski-isäntä — Eino. Lehtola — oli aja­nut
rengin pois talostaan asian .kuul­tuaan,
tietämättä oman tyttärensä Bö-riskan
— Iris Hakala olevan pahasti
pihkassa renkiin, siitäpä muutakaan
renkipoika osasi kuin. ryhtyi. juomaan
ja roikastelemaan kylän kujilla.. /
Pahemmin jo kylän kiroihin joutunut
oli nuori ja komeanpuoleinen naisihmi­nen
Finum Rossi —-Rauha M^ki. Sa-.
notaan ettei maailma anna koskaan nai­selle
anteeksi erehdystä ja niinpä täs­säkin
kylän tekopyhä naisväki edellä ja
miehet perässä solvasivat-^fiantä. Lau­laen
toi Rozsi ilmi katkeruutensa ja uh­mansa
ja siinä Rauha onnistuikin tunne­tun
taitonsa mukaisesti.
Tuskin kukaan haluaisia k; läänsä
sellaista yövartijaa kuin oli Pistä —
Kalle Salo. Mustalaisetkin kelpaisivat
hänelle oppipojiksi. Missä ikinä hän
liikkui ja hän olikin melkein jokapai­kassa,
niin aina hänen viittansa liepee­seen
tai paitansa poveen hävisi jotakin
— heittiö kaikin puolin. Jos jokin asia
meni hyvin, niin aina hän ohhittelemas-sa
itseään, kuinka suuri osuus hänellä
oli siihen. Jos jotain onnisti huonosti,
oli hän lyömässä kuin yleinen syyttäjä.
Isäntä on antanut Finum Rozsille lu­van
tulla illalla kihlajaispitöihin, mutta
kylän naiset nousevat pihamaalla vasta­rintaan,
että jos tuo tulee sisälle, hiin he
lähtevät pois. Eräs kylän miehistä sit­ten
ratkaiseekin riidan niin, että kylän
'kunniallinen väki" menee sisälle ja
Rozsille sanotaan, että suori matkoihisi.
Saapuu piiialle myöskin . Sandor ja
haluaa' tavata morsianta. Tyttö ke-hoittaa
häntä katselemaan itselleen toi­sen
tytön ja niin käy lopuksi, että San­dor
ampuu morsiamen. Ase nousee
oraankin tukan rajaan, mutta talon ren­ki
saa estetyksi ampumisen.
kuinka näytehnä nyt, jatkuti, kurt
morsian kuoli ja "Kylän heittiö" joutuu
kenties minne? Mielestämttne-nämä
päähenkilöt joutuivat liian pian poi5 pe­listä.
Mutta seuraavan näytöksen alus^ '
sa ovat kaikki taas elävinä — panokses­sa
ei ollut luotia. Morsiamen ja hänen
tulevanmiehfipsä Läjosin Viljo Oika-
~~" ^^''^ näyttävät muodostuneen
vähän resuisiksi. Sandor juopottelee
kylän kapakassa. Hän on ollut pidätet­tynä,
koskapa naiset päivittelevät, ettei
hän olisi pitänyt päästää vapaaksi.
Muuten tässä näytelmässä tapahtu\'a.
juopotteluhomma on siitä siistiä, että
yleisp näkee vain kapakan pihamaan
metsäkuliisineen. Ei ole näkyvissä p u l -
loia, jotka aina ovatA^astenmielista kat­seltavaa,
olipa kysymyksessä leikki tai
tosi. Mutta kapakan pihamaalla on
paljon liikettä. Pimeän turvin hiipii
siellä ylpeän (^sparin^^ Bo-riska,
nähdäksSri Sandorin; Miestään
etsii siellä Terzsi ja yövartija Pistakin
hiipailee yöllisillä varasretkillään. Hän
näkee Boriskan, mutta lupaa olla siitä
ilmoittamatta.
Aamulla tulee sitten yövartijan euk­k
o k i n — M a r t t a Mäki — etsimään
miestään j a käy selville, että hänen ko­tonaan
on kaikki asiat huonolla tolalla,
pakkohuutokauppakin odottaa. Kapa­kasta
tulevat ulos Sandor juovuksissa
ja pari mustalaista. Yövartija yrittää
viedä sisälle varastamansa viinirypäleet,
mutta ei saa tilaisuutta. Viimein hän r i ­pustaa
ne puun oksaan. Silloin Sandor
pakoittaakin hänet heti nelinryömin
maahan, pitämään mustalaisen simpalia
selässään. Hauskoja tyyppejä olivat
mustalaiset — \Vili Mäki ja Eino Sep-
Kun mustalaiset huomasivat sitten
nröhemmin rypälekorin, aikoivat* he
sen varastaa, mutta silloin kuului isäntä
tulevan ja mustalaiset nukkumaan.
Isäntä ajaa mustalaiset pystyyn Ja käs­kee
yövahd in viedä kyläntupaan. Mut­ta
tulee siihen yövahdin eukko, tuntee
korin omakseen ja niin alkaa epäilykset
noysta yövahtia vastaan. Yövahti va­kuuttaa
olleensa koko yön kylässä ja
käskee kysyä talon tyttäreltä Boriskal-
Isäntä julmistuu, että mitä hänen tyt­tärellään
on ollut tekemistä tällaisessa
paikassa ja vielä yöllä. Sandor ja isän­tä
Gaspar joutuvat yhteenottoon ja
niin lähdetään asioita selvittämään ky­läntupaan.
Boriska on jo paennut isän­sä
raivoa.
Ankaran isän karkoittama Gasparin
tytär tapaa metsässä harhaillessaan
Sandorin. Tämä kertoo hänelle aiko-.
muksensa paeta koko seudulta ja silloin
Boriskakaan ei voi enää pitää omana
tietonaan rakkauttaan Sandoriin. Pyy­tää
päästä mukaan ja pyörtyä pötkäh-tää
lopuksi. ;Sandor tuntee pitävänsä ty­töstä,
mutta torjuu kuitenkin hänet, sil­lä
onhan hän luvannut olla palaamatta
kylään. Hän sanookin Boriskalle ettei
rakasta tätä. Boriska ei sano kuiten­kaan
voivansa elä^ ilman Sandoria ja ;
hyppää sillalta jokeen.
Seuraa kuitenkin se, että poika menee
perässä, pelastaa tytön ja tuo kotiin.
Syntyy sovinto, isäntä antaa tyttärensä
Sandorille ja yövartija paljastetaan var­kaaksi
ja eroitetaan virastaan, jonka
johdost tämä voivottelee surkeasti kuin­ka
häntä isätöntä ja äiditöntä raukkaa
kohdellaan niin pahoin. ^
Isäntäkin alkaa nähdä Sandorissa
hyviä piirteitä ja käy kuten tavallisesti,
että toinen nainen lääkitsee toisen a i ­heuttamat
sydänhaavat. Sandor jää
taloon ja toiselle nuorelle parille hanki­taan
uusi asunto. .
Kaunis mustalaistanssi päätti näytel­män^
jonka oli ohjannut Rauha Mäki
Liekin toimittajan K. Salon avusta­mana.
N3rt jäämme odottamaan, koska
Juurakon Hulda saapuu juurikoreineen.
Tervetuloa vain!
H. A.
— Mitä pitemmät kädet kalastajalla
on, sitä suurempia ovat hänen valeensa.
14
1 f
^1
i • e.
- <l
• / ' ,