1957-10-19-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
sesta hämälä*syydestä puuttui, sen saattoi
unohduksiin Xiskävuoren vanhan
emännän yleisinhimillinen paino.
eviltä uskottavin suomalainen suuren
talon isäntä, pukeutumisessaan, mielenliikkeissään,
olemuksessaan, juuri nuorempaan
keski-ikään ehtinyt, täysissä'
voimissaan, mutta jo hieman vatsoittu-nut
oli J. I. Averin Aarnena. Merkittävämpää
oli hänen miehinen valonsa ja
avuttomuutensa, kurkottumisensa ensin
juoda retostaen, stten llonaa rakastaen
ulommas "kivistä pesää" ehjään
elämään — mikä teki ymmärrettäväksi
Tlonan voimakkaasti heräävän rakkau-
*den häneen. Hän oli juuri Niskavuoren
miesten omalaatuinen ja hj^vin suomalainen
sekoitus'voimaa ja heikkoutta.
On varmaankin enemmän Hella Wuo-
Jijoen kuin suomalaisten näyttelijättärien
syy, että juuri Ilonan esittäminen
usein rakoilee. Tunnettuahan on, että
kaikesta uuteen tuntemastaan suuresta
rakkaudestaan huolimatta Hella Wuoli-joki
sittenkin paljon kouraantuntuvam-min
kuvasi vanhan kuin uuden edustajia.
Mutta R. D. Nifontova Ilonana
I Wahan mmen rintaneula
Kirj. IRJA K.
(Jatkoa)
{MATKUSTAKAA
Varatkaa NYT laivapaikkanne
ensi TALVEN "säästökauden"
laivavuoroihin, jolloin parhaita
hyttejä on, saatavissa halpaan
hintaan, ja jolloin voitte täysin
nauttia matkastanne.
Säästökauden kulkuvuorot
New Yoi^kista Ööteborgiln:
M.S. Gripsholm
•• MARRASKUUN 11
HALIFAXISTA
MARRASKUUN 12
Jonluksi Suomeen
Kaksi ilontäyteistä
Jouluhuvimatkaa!
M.I. KUNGSHOLM
JOULUKUUN 4
Ml. STOCKHOLM
JOULUKUUN 10
HALIFAXISTA
JOULUKUUN 11
Mukavat säännölliset yhteydet
eri puolille Suomea
Matkatavarat läihetetään New
Yoirkista tai Halilaxista suoraan
Suomeen.
Kääntykää matka-asiamiehenne
puoleen» tai
Sivedish American Line
125S PhiUips Sq.. Montreal 2. P.Q.
470 Main Sti^t, Win2ilpeg, Man.
603 ist Street Calgary. Alta
Ruotsini (Äsneirikan Iiii^aa edtistarat:
Ritari Agencies, Ltd.
aiatkftniitoimlsta
7 CEDA& ST4 SUPBUBT, OMT.
PobCli& OS. S-5685
O. K; Johnsini & €k». Ltd:
€97 BAY STw TORONTO, ONT.
PaheUn EM. 64i«88
B02t€9 SUDIIITBT. ONT.
PI7HEUN OS. i-«S6«
HE M P E Ä X V . A R I S E X ja vaaleanpunaisen
juhlaleninkinsä ylle tyttö
oli heittänyt lämpimän, mutta ikävän-harmaan
villahuivin. Korkeavartisten,
ruskeitten päällyskenkien yläpuolella
vilahtelivat henoihin silkkisukkiin verhotut,
kauniit sääret.
Säpsähtäen tunsi Elmeri, tytön päätään
kääntäessä, hänet omaksi sisarek-seen
Ullaksi. '
Pikkusisko Ulla, jonka Elmeri muisti
oli juuri se, mitä Hella tavoitteli: nuoruus,
elävän elämän oikeus vanhoja kuolevia
muotoja vastaan. Ja tätä kaikkea
täysin naisellisella, välittömällä ja alle-v'ivaamattomalla
tavalla.
Viimeisessä käytöksessä, johtokunnan
kokouksessa, jossa Ilona erotettiin, tämä
tuli voimakkaimmin esille. Siellä
oli vain kaksi voimaa: vanha emäntä
näyttämön toisella etulaidalla. Ilona takana
kohoavan näyttämön keskellä,
kaikki muu oli siltä väliltä. Venäläinen
ohjaus ei langennut kiusaukseen kurtistaa
vanhaa emäntää saituuteen, ahneuteen,
kovuuteen. Siekailemattomas-ti
se hyväksyi hänet menneen ajan ja
menneestä kiinnipitävän jyhkeänä, inhimillisesti
väkevänä edustajana ja yhtä
voimakkaasti ja draamallisesti — ja
vähin elein — se korosti Ilönaa, samaa
juurta olevana naisena, mutta uuden
elämän eteenpäin viejänä. Kaikki muut
olivat siltä väliltä.
S Itä väliltä, mutta eivät suinkaan
mitättömiä näytfelijäsuorituksia. Näytelmän
ohjauksen ainoa täysi virhe oli
Telefooni-iSantra, joka pukeutumistat
myöten oli pikemiminkin parodia suurkaupungin
läättähattunuorisoa näyttelevästä
keski-ikälsestä puolisivistyneestä
daamista kuin hämäläisen kylän Tele-fooni-
Santra. Niskavuoren vanha emäntä
ei olisi kahta minuuttia katsellut sellaista
otusta kamarissaan, saati sitten
ruvennut hänen kanssaan luottamuksellisesti
juttelemaan kylän juoruista.
Saattoi vuorotellen nauraa ja itkeä Se-rafiinan
karjalais-venäläiselle asulle, joka
olisi herättänyt minkä tahansa hä-mäläiskylän
umpiunestakin, mutta pysähtyi
sittenkin noihin ilmeikkäisiin ja
puhuviin ämmän kasvoihin varsinkin
todistajien kuulustelussa tai silloin kun
Jiän E. S. Kusnetsovä' lyhtyä kantaen
tunkeutui Ilonan huoneeseen. 'Saattoi
hymyillä ketunnahkasaappaissa ja lam-masnahkaliivissä
niin venäläisesti ja
niin venäläisen näköisenä paistavalle Si->
molalle — V. I. Hohrjakov, toinen ohjaa
j-sta —, mutta osan inhimillinenr runsaus
ja lämpö tunkeutui hänen joka
huokosestaan. Ja rovastin — L. N . Ti-tov
— voi virkaan asetaa mihin suomalaiseen
seurakuntaan tahansa. Voisi hyväksyen
ja kuvaillen käydä läpi vielä
koko osaluettelon, mutta riittänee tässä
mainita vielä Anna-Liisa — V. V. No-vak
—•, jonka iloon sekottui hienoinen
piirre hysteeristä liioittelua, ja joka
sitten toi hiuksenohuen, mutta varman
lisän "kivisen pesän" koko elämänkuvaan.
Ja Martta — V. D. Arhangels-käja
—, jonka rajoittundsuufeen Ja
pinnallisuuteen mahtui kuitenkin tosi
pieni annos naisen ja vaimon inhimillisiä
tunteita.
Miksei Hella itse ollut kaikkea tätä
näkemässä! Illan teatteriohjelman valinta
oli vaikea. Majakovskin teatterissa
esitettiin "Hamlet", - iSaUirisessa
teatterissa Majakovskin "Lude". Ja sittenkin
ja fetenkin me suomalaiset ha=.
keuduinune. 4xlistamaan tätä suomalaisen
näytelmän uutta suurta voittoa
maailmankaupimgissa.
kotoa lähtönsä ajoilta vain kömpelö vartaloisena
ja rialliseen lihavuuteen taipuvana
hyvin punaposkisena tytöntyllerönä,
oli kasvaessaan muuttunut kovasti
edukseen. Muutamassa vuodessa
hänestä oli venynyt oikein hauskannäköinen
ja soreavartaloinen tytönheilak-ka.
Mutta kauniin, oljenkeltaisen ja
paksun tukkansa Ulla toki sentään oli
säilyttänyt sellaisenaan, sitä leikkaamatta.
Teki oikein hyvää nähdä tuollaista
turmeltumatonta ja muodin oikuista
vähääkään piittaamatonta maalaistyttöä,
joka lisäksi oli oma sisar,
kaikkien noiden monien, lyhyttukkaisten
ja puolipitkien, shinglättujen Ja
permanentattujen kähäräpaiden jäl-f
keen.
Vähitellen tuli myllyssä yhä hämä-rämpää
ja lopulta aivan pilkkopimeää
. . . . . . •;
Valot syttyivät kartanon ikkunoissa,
saaden koko rakennuksen loistamaan
komeana kuin satulinnan.
• Suuri piha oli luminen ja tyhjä. Taivaalla
purjehtiva, keltainen täysikuu
vain valaisi sitä kalpealla ja aavemaisella
valollaan. Ja siellä täällä mustalla
taivaankannella tuikkivat tähdet, nuo
miljoonat,, pienet, lukemattomia, ystävällisesti
iepattavfa kynttilänliekkejä
muistuttavat valot . . .
Kaikki vieraat olivat nähtävästikin
jo tulleet. Viimeisinä oli Elmeri piilopaikastaan
nähnyt pappilan tutun reen
ajavan komeasti pääportaiden eteen.
Sen vanha, reen perässä punaisine,
kauas näkyvine ruusuineen heilahteleva
rekiryijy oli yhtä kaunis ja näytti vielä
aivan yhtä uudeltakin kuin heidän lap«
sina ollessaankin.
Kuinka monet kerrat muisti Elmerikin
p'kkupoikana kirkosta pappilan
reessä kotiin ajaessaan, tai sukulaisten
luota pappilasta vierailulta palatessaan,
nukahtaneensa reen hiljaisen natinan ja
jalasten liukuvan suhinan tuudittamana
sikeään uneen, pyöreä lapsenposki tuon
rekiryijyn pehmeänukkaista ja suloisen-lämmintä
pintaa vasten painettuna . . .
Mutta reestä toinen toisensa jälkeen
meneviin, vanhan pappilan perheenjäseniin,
oli aika sitävastoin jättänyt hyvinkin
selvät merkk*nsä.
Harmaana, arvokkaana ja turkkinsa
sisään lihavuudeltaan tuskin enää haah-tuen,
kiirehti vanha rovasti Randell itse
ensimmäisenä pihalle, auttaen sitten
pienen ja pyylevän rovastinnansa pois
reestä. S'tten seurasivat serkut: Hannu,
'Rolle ja Erkki. Kuinka hekin olivat
kasvaneet joutuisasti. Pappilan
kaikki kolme komeata poikaa olivat jo
jokainen pitkää isäänsä tuntuvasti pitemmät.
Kuist-n oven paukahdettua kiinni
tuon meluavan ja kovaäänisen seurueen
jälkeen, tuli pihamaalle taas aivan hiljaista.
Hevoset purra rouskuttivat
vain kauroja läheisessä tallissa, helisyttäen
siioin tällöin hiljaa liikahdelles-saan
riimu jaan.
Kauemmia ei Elmeri voinut enää vastustaa
kiusausta.
Päättävästi hän astui ulos pihalle piilopaikastaan,
säikähdyttäen juuri sil-loin:
äkllisellä ilmestymisellään vanhan
emännöitsijän, joka kantamus viinipulloja
sylissään kiirehti keUaripolkua pitkin
kartanon kyökinovea kohti. Aivan
salin leveän ikkunan alla kasvavan koivun
alimmaisella ja tukevalla oksalla
istuen näU Elmeri koko vihkimistoimi-tuksen.
Pitkään aikaan hän ei voinut irroit-taa
katsettaan veljensä suloisesta morsiamesta.
Jokin tuon aivan vieraan ja
tuntemattoman nuoren tytön kalpeissa
kasvoissa liikutu Ehneriä niin oudosti.
Tämä ei näyttänyt niin iloiselta ja on
nelliselta kuin* morsiamen olisi pitän-hänen
mielestään näyttää. Jokia
mastikin painoi tuon tytön mieltä.
— Ja jo nyt, heti ensinäkemältä, tun
si Elmeri pitävänsä ihmeellisesti Jorii
vaimosta, tuntenjatta tätä vielä lain
kaan. • ,;•
Ja kävi^ niinkuin väitetään joskuj
käyvän, että "tuijottava yhtämittainen
katse vaikuttaa Ipptilta tuijotettavaani
Täydestä sydämestään yhtyi Elmeri
sisimmässään niihin eläköönhuutoihin
jotka lasin läpi vaimeina^ kantautuivaj
hänen korviinsa morsiusparin onneksi
viinimaljaa juotaessa.
Juuri silloin hän kohtani Jaanan säK
kähtyneen katseen.
Vaistomaisesti syrjään vetäytj^ssään
Elmeri liikahti rajusti, ehkä liiankin t^,
justi. Äkkiä hän tunsi vain oksaii ta;
sahtavan ilkeästi allaan, hän putosi ja
sen jälkeen hän ei tiennytkään pitkään
aikaan tästä maailmasta yhtään mitään.
. . . miehinen m:es. Elikä tämä äkilli-liän
oli kai pyörtynyt pudotessaan
nen heikkous oli johtunut osaksi näläs-täkin
ja monien päivien yhtämittaisesta
kävelemisestä ja samoamisesta aiheutuneesta
suuresta väsymyksestä.
Elmerin näitä inuistellessa kolahti ovi
ja hän näki isänsä, joka hetki sitten oli
poistunut huoneesta, palaavan, riiputtaen
mustaa ja kiiltävää lakeerikenkä-paria
kädessään.
«;p^Ehkäpä nämä nyt sopivat sinulle,
Elmeri, hän sanoi. — Muistatko, että
ostin ne sinulle kerran yläluokilla olleä-sasi,
kaupungissa käydessäni ja sattui-vatkin
pahukset tulevaan liian suuret.
Ne ovat aivan uudet siitä ajasta, kun
• • • '
Hän keskeytti äkkiä, kykenemättä
suurelta liikutukiseltaän jatkamaan lausettaan
loppuun.
Elmerikin tunsi silmiensä äkkiä kostuvan.
—- Kuinka hj'vä te olettekaan minua
kohtaan —kaikki — hän sanoi sumeaS-ti,
itsepäisesti samaa kuviota lattiamä»
tossä tuijottaen. — Luulin, ettette enää
koskaan vo'si unohtaen anteeksiantaä
kaikkea sitä pahaa, jota olen rikkomuk-sfllani
teille tuo»ttanut. Sellaista suu^
ta onnea en ole uskaltanut enää toivoakaan
. . . Ja n y t . . .
Hänen äänensä katkesi särähtäen.
Elmeri ei itsekään voinut sille mitään.
Samassa hän huomasi nyyhkyttävänsä
avuttomasti äitinsä rintaa vasten, kädet
tämän kaulan ympäri tiukasti kiedottuina,
niinkuin hänen oli ollut tapana joskus
pikkupoikana, monia vuosia sitten,
kun oli tehnyt jotakin pahaa, rukoilla
anteeksiantoa . . .
— Luulen, hän sanoi sitten, lapsellista
heikkoudenpuuskaansa häveten,
että minun täytynee ehkä sittenkin vi^
lä hetkisen aikaa levähtää. Kestää aikaa
tottua siihen ajatukseen, että nyt
todellakin olen täällä, kotona, luonanne
. . . Joka hetki pelkään vieläkin, että
kaikki onkin vain ihanaa ja epätodel-1
lista nnta, että äkkiä heraankin . . . J
jossakin, Icaukana koko Suomesta^ ^ ,
tuntuu minusta aivan liian ihmeelliseltä, |
ollakseen totta. '^^--'i
Tuskinpa Jaanakaan heti tunsi
hienoa, mustatukkaista ja juhbpukuis-1
ta nuorta miestä; joka hieman u^öjjeö-1
min hänen appivanhempiensa seurassa |
näyttäytyi Jsalin ovella; . i
EhnerioU ajaniit partansa, pesej^l
nyt ja pukeutunut suurella huoleHa^ j
kammannut kiiltäväksi ja suoraksi so^J
keutuneeri, pörröisen kiharatukkansa.^
Kuinka Jaanan mieleen lieneek^|
nyt muistunut äkkiäk tuo paksun perM-j
albumin välissä oleva valokuva, jos» j
olivat valokuvattuina yhdessä, istu»
molemmat pikkupojat, Elmeri ja »
rinnakkain salm plyyshisohvalla ja ] ^ ^
sa he vielä niin erehdyttävästi -oU^a
muistuttaneet toisiaan. .. .•
Mutta vuosien kuluessa ja po*
Sivu 4 i;.aua]ilai]ia.*lokakttim 19 päivänä, 1S57
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 19, 1957 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1957-10-19 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki571019 |
Description
| Title | 1957-10-19-04 |
| OCR text | sesta hämälä*syydestä puuttui, sen saattoi unohduksiin Xiskävuoren vanhan emännän yleisinhimillinen paino. eviltä uskottavin suomalainen suuren talon isäntä, pukeutumisessaan, mielenliikkeissään, olemuksessaan, juuri nuorempaan keski-ikään ehtinyt, täysissä' voimissaan, mutta jo hieman vatsoittu-nut oli J. I. Averin Aarnena. Merkittävämpää oli hänen miehinen valonsa ja avuttomuutensa, kurkottumisensa ensin juoda retostaen, stten llonaa rakastaen ulommas "kivistä pesää" ehjään elämään — mikä teki ymmärrettäväksi Tlonan voimakkaasti heräävän rakkau- *den häneen. Hän oli juuri Niskavuoren miesten omalaatuinen ja hj^vin suomalainen sekoitus'voimaa ja heikkoutta. On varmaankin enemmän Hella Wuo- Jijoen kuin suomalaisten näyttelijättärien syy, että juuri Ilonan esittäminen usein rakoilee. Tunnettuahan on, että kaikesta uuteen tuntemastaan suuresta rakkaudestaan huolimatta Hella Wuoli-joki sittenkin paljon kouraantuntuvam-min kuvasi vanhan kuin uuden edustajia. Mutta R. D. Nifontova Ilonana I Wahan mmen rintaneula Kirj. IRJA K. (Jatkoa) {MATKUSTAKAA Varatkaa NYT laivapaikkanne ensi TALVEN "säästökauden" laivavuoroihin, jolloin parhaita hyttejä on, saatavissa halpaan hintaan, ja jolloin voitte täysin nauttia matkastanne. Säästökauden kulkuvuorot New Yoi^kista Ööteborgiln: M.S. Gripsholm •• MARRASKUUN 11 HALIFAXISTA MARRASKUUN 12 Jonluksi Suomeen Kaksi ilontäyteistä Jouluhuvimatkaa! M.I. KUNGSHOLM JOULUKUUN 4 Ml. STOCKHOLM JOULUKUUN 10 HALIFAXISTA JOULUKUUN 11 Mukavat säännölliset yhteydet eri puolille Suomea Matkatavarat läihetetään New Yoirkista tai Halilaxista suoraan Suomeen. Kääntykää matka-asiamiehenne puoleen» tai Sivedish American Line 125S PhiUips Sq.. Montreal 2. P.Q. 470 Main Sti^t, Win2ilpeg, Man. 603 ist Street Calgary. Alta Ruotsini (Äsneirikan Iiii^aa edtistarat: Ritari Agencies, Ltd. aiatkftniitoimlsta 7 CEDA& ST4 SUPBUBT, OMT. PobCli& OS. S-5685 O. K; Johnsini & €k». Ltd: €97 BAY STw TORONTO, ONT. PaheUn EM. 64i«88 B02t€9 SUDIIITBT. ONT. PI7HEUN OS. i-«S6« HE M P E Ä X V . A R I S E X ja vaaleanpunaisen juhlaleninkinsä ylle tyttö oli heittänyt lämpimän, mutta ikävän-harmaan villahuivin. Korkeavartisten, ruskeitten päällyskenkien yläpuolella vilahtelivat henoihin silkkisukkiin verhotut, kauniit sääret. Säpsähtäen tunsi Elmeri, tytön päätään kääntäessä, hänet omaksi sisarek-seen Ullaksi. ' Pikkusisko Ulla, jonka Elmeri muisti oli juuri se, mitä Hella tavoitteli: nuoruus, elävän elämän oikeus vanhoja kuolevia muotoja vastaan. Ja tätä kaikkea täysin naisellisella, välittömällä ja alle-v'ivaamattomalla tavalla. Viimeisessä käytöksessä, johtokunnan kokouksessa, jossa Ilona erotettiin, tämä tuli voimakkaimmin esille. Siellä oli vain kaksi voimaa: vanha emäntä näyttämön toisella etulaidalla. Ilona takana kohoavan näyttämön keskellä, kaikki muu oli siltä väliltä. Venäläinen ohjaus ei langennut kiusaukseen kurtistaa vanhaa emäntää saituuteen, ahneuteen, kovuuteen. Siekailemattomas-ti se hyväksyi hänet menneen ajan ja menneestä kiinnipitävän jyhkeänä, inhimillisesti väkevänä edustajana ja yhtä voimakkaasti ja draamallisesti — ja vähin elein — se korosti Ilönaa, samaa juurta olevana naisena, mutta uuden elämän eteenpäin viejänä. Kaikki muut olivat siltä väliltä. S Itä väliltä, mutta eivät suinkaan mitättömiä näytfelijäsuorituksia. Näytelmän ohjauksen ainoa täysi virhe oli Telefooni-iSantra, joka pukeutumistat myöten oli pikemiminkin parodia suurkaupungin läättähattunuorisoa näyttelevästä keski-ikälsestä puolisivistyneestä daamista kuin hämäläisen kylän Tele-fooni- Santra. Niskavuoren vanha emäntä ei olisi kahta minuuttia katsellut sellaista otusta kamarissaan, saati sitten ruvennut hänen kanssaan luottamuksellisesti juttelemaan kylän juoruista. Saattoi vuorotellen nauraa ja itkeä Se-rafiinan karjalais-venäläiselle asulle, joka olisi herättänyt minkä tahansa hä-mäläiskylän umpiunestakin, mutta pysähtyi sittenkin noihin ilmeikkäisiin ja puhuviin ämmän kasvoihin varsinkin todistajien kuulustelussa tai silloin kun Jiän E. S. Kusnetsovä' lyhtyä kantaen tunkeutui Ilonan huoneeseen. 'Saattoi hymyillä ketunnahkasaappaissa ja lam-masnahkaliivissä niin venäläisesti ja niin venäläisen näköisenä paistavalle Si-> molalle — V. I. Hohrjakov, toinen ohjaa j-sta —, mutta osan inhimillinenr runsaus ja lämpö tunkeutui hänen joka huokosestaan. Ja rovastin — L. N . Ti-tov — voi virkaan asetaa mihin suomalaiseen seurakuntaan tahansa. Voisi hyväksyen ja kuvaillen käydä läpi vielä koko osaluettelon, mutta riittänee tässä mainita vielä Anna-Liisa — V. V. No-vak —•, jonka iloon sekottui hienoinen piirre hysteeristä liioittelua, ja joka sitten toi hiuksenohuen, mutta varman lisän "kivisen pesän" koko elämänkuvaan. Ja Martta — V. D. Arhangels-käja —, jonka rajoittundsuufeen Ja pinnallisuuteen mahtui kuitenkin tosi pieni annos naisen ja vaimon inhimillisiä tunteita. Miksei Hella itse ollut kaikkea tätä näkemässä! Illan teatteriohjelman valinta oli vaikea. Majakovskin teatterissa esitettiin "Hamlet", - iSaUirisessa teatterissa Majakovskin "Lude". Ja sittenkin ja fetenkin me suomalaiset ha=. keuduinune. 4xlistamaan tätä suomalaisen näytelmän uutta suurta voittoa maailmankaupimgissa. kotoa lähtönsä ajoilta vain kömpelö vartaloisena ja rialliseen lihavuuteen taipuvana hyvin punaposkisena tytöntyllerönä, oli kasvaessaan muuttunut kovasti edukseen. Muutamassa vuodessa hänestä oli venynyt oikein hauskannäköinen ja soreavartaloinen tytönheilak-ka. Mutta kauniin, oljenkeltaisen ja paksun tukkansa Ulla toki sentään oli säilyttänyt sellaisenaan, sitä leikkaamatta. Teki oikein hyvää nähdä tuollaista turmeltumatonta ja muodin oikuista vähääkään piittaamatonta maalaistyttöä, joka lisäksi oli oma sisar, kaikkien noiden monien, lyhyttukkaisten ja puolipitkien, shinglättujen Ja permanentattujen kähäräpaiden jäl-f keen. Vähitellen tuli myllyssä yhä hämä-rämpää ja lopulta aivan pilkkopimeää . . . . . . •; Valot syttyivät kartanon ikkunoissa, saaden koko rakennuksen loistamaan komeana kuin satulinnan. • Suuri piha oli luminen ja tyhjä. Taivaalla purjehtiva, keltainen täysikuu vain valaisi sitä kalpealla ja aavemaisella valollaan. Ja siellä täällä mustalla taivaankannella tuikkivat tähdet, nuo miljoonat,, pienet, lukemattomia, ystävällisesti iepattavfa kynttilänliekkejä muistuttavat valot . . . Kaikki vieraat olivat nähtävästikin jo tulleet. Viimeisinä oli Elmeri piilopaikastaan nähnyt pappilan tutun reen ajavan komeasti pääportaiden eteen. Sen vanha, reen perässä punaisine, kauas näkyvine ruusuineen heilahteleva rekiryijy oli yhtä kaunis ja näytti vielä aivan yhtä uudeltakin kuin heidän lap« sina ollessaankin. Kuinka monet kerrat muisti Elmerikin p'kkupoikana kirkosta pappilan reessä kotiin ajaessaan, tai sukulaisten luota pappilasta vierailulta palatessaan, nukahtaneensa reen hiljaisen natinan ja jalasten liukuvan suhinan tuudittamana sikeään uneen, pyöreä lapsenposki tuon rekiryijyn pehmeänukkaista ja suloisen-lämmintä pintaa vasten painettuna . . . Mutta reestä toinen toisensa jälkeen meneviin, vanhan pappilan perheenjäseniin, oli aika sitävastoin jättänyt hyvinkin selvät merkk*nsä. Harmaana, arvokkaana ja turkkinsa sisään lihavuudeltaan tuskin enää haah-tuen, kiirehti vanha rovasti Randell itse ensimmäisenä pihalle, auttaen sitten pienen ja pyylevän rovastinnansa pois reestä. S'tten seurasivat serkut: Hannu, 'Rolle ja Erkki. Kuinka hekin olivat kasvaneet joutuisasti. Pappilan kaikki kolme komeata poikaa olivat jo jokainen pitkää isäänsä tuntuvasti pitemmät. Kuist-n oven paukahdettua kiinni tuon meluavan ja kovaäänisen seurueen jälkeen, tuli pihamaalle taas aivan hiljaista. Hevoset purra rouskuttivat vain kauroja läheisessä tallissa, helisyttäen siioin tällöin hiljaa liikahdelles-saan riimu jaan. Kauemmia ei Elmeri voinut enää vastustaa kiusausta. Päättävästi hän astui ulos pihalle piilopaikastaan, säikähdyttäen juuri sil-loin: äkllisellä ilmestymisellään vanhan emännöitsijän, joka kantamus viinipulloja sylissään kiirehti keUaripolkua pitkin kartanon kyökinovea kohti. Aivan salin leveän ikkunan alla kasvavan koivun alimmaisella ja tukevalla oksalla istuen näU Elmeri koko vihkimistoimi-tuksen. Pitkään aikaan hän ei voinut irroit-taa katsettaan veljensä suloisesta morsiamesta. Jokin tuon aivan vieraan ja tuntemattoman nuoren tytön kalpeissa kasvoissa liikutu Ehneriä niin oudosti. Tämä ei näyttänyt niin iloiselta ja on nelliselta kuin* morsiamen olisi pitän-hänen mielestään näyttää. Jokia mastikin painoi tuon tytön mieltä. — Ja jo nyt, heti ensinäkemältä, tun si Elmeri pitävänsä ihmeellisesti Jorii vaimosta, tuntenjatta tätä vielä lain kaan. • ,;• Ja kävi^ niinkuin väitetään joskuj käyvän, että "tuijottava yhtämittainen katse vaikuttaa Ipptilta tuijotettavaani Täydestä sydämestään yhtyi Elmeri sisimmässään niihin eläköönhuutoihin jotka lasin läpi vaimeina^ kantautuivaj hänen korviinsa morsiusparin onneksi viinimaljaa juotaessa. Juuri silloin hän kohtani Jaanan säK kähtyneen katseen. Vaistomaisesti syrjään vetäytj^ssään Elmeri liikahti rajusti, ehkä liiankin t^, justi. Äkkiä hän tunsi vain oksaii ta; sahtavan ilkeästi allaan, hän putosi ja sen jälkeen hän ei tiennytkään pitkään aikaan tästä maailmasta yhtään mitään. . . . miehinen m:es. Elikä tämä äkilli-liän oli kai pyörtynyt pudotessaan nen heikkous oli johtunut osaksi näläs-täkin ja monien päivien yhtämittaisesta kävelemisestä ja samoamisesta aiheutuneesta suuresta väsymyksestä. Elmerin näitä inuistellessa kolahti ovi ja hän näki isänsä, joka hetki sitten oli poistunut huoneesta, palaavan, riiputtaen mustaa ja kiiltävää lakeerikenkä-paria kädessään. «;p^Ehkäpä nämä nyt sopivat sinulle, Elmeri, hän sanoi. — Muistatko, että ostin ne sinulle kerran yläluokilla olleä-sasi, kaupungissa käydessäni ja sattui-vatkin pahukset tulevaan liian suuret. Ne ovat aivan uudet siitä ajasta, kun • • • ' Hän keskeytti äkkiä, kykenemättä suurelta liikutukiseltaän jatkamaan lausettaan loppuun. Elmerikin tunsi silmiensä äkkiä kostuvan. —- Kuinka hj'vä te olettekaan minua kohtaan —kaikki — hän sanoi sumeaS-ti, itsepäisesti samaa kuviota lattiamä» tossä tuijottaen. — Luulin, ettette enää koskaan vo'si unohtaen anteeksiantaä kaikkea sitä pahaa, jota olen rikkomuk-sfllani teille tuo»ttanut. Sellaista suu^ ta onnea en ole uskaltanut enää toivoakaan . . . Ja n y t . . . Hänen äänensä katkesi särähtäen. Elmeri ei itsekään voinut sille mitään. Samassa hän huomasi nyyhkyttävänsä avuttomasti äitinsä rintaa vasten, kädet tämän kaulan ympäri tiukasti kiedottuina, niinkuin hänen oli ollut tapana joskus pikkupoikana, monia vuosia sitten, kun oli tehnyt jotakin pahaa, rukoilla anteeksiantoa . . . — Luulen, hän sanoi sitten, lapsellista heikkoudenpuuskaansa häveten, että minun täytynee ehkä sittenkin vi^ lä hetkisen aikaa levähtää. Kestää aikaa tottua siihen ajatukseen, että nyt todellakin olen täällä, kotona, luonanne . . . Joka hetki pelkään vieläkin, että kaikki onkin vain ihanaa ja epätodel-1 lista nnta, että äkkiä heraankin . . . J jossakin, Icaukana koko Suomesta^ ^ , tuntuu minusta aivan liian ihmeelliseltä, | ollakseen totta. '^^--'i Tuskinpa Jaanakaan heti tunsi hienoa, mustatukkaista ja juhbpukuis-1 ta nuorta miestä; joka hieman u^öjjeö-1 min hänen appivanhempiensa seurassa | näyttäytyi Jsalin ovella; . i EhnerioU ajaniit partansa, pesej^l nyt ja pukeutunut suurella huoleHa^ j kammannut kiiltäväksi ja suoraksi so^J keutuneeri, pörröisen kiharatukkansa.^ Kuinka Jaanan mieleen lieneek^| nyt muistunut äkkiäk tuo paksun perM-j albumin välissä oleva valokuva, jos» j olivat valokuvattuina yhdessä, istu» molemmat pikkupojat, Elmeri ja » rinnakkain salm plyyshisohvalla ja ] ^ ^ sa he vielä niin erehdyttävästi -oU^a muistuttaneet toisiaan. .. .• Mutta vuosien kuluessa ja po* Sivu 4 i;.aua]ilai]ia.*lokakttim 19 päivänä, 1S57 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1957-10-19-04
