1939-10-28-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Kirj, VIIVI
Viivi istuu mukavassa nojatuolissa
Omahan aseman odotussalissa. Oma-
. ha on suuri kaupunki Nebraskan
kuuluisien lakeuksien keskellä.
Viivi oli luullut, ettei olisi missään
New Yorkia rumempaa kaupunkia.
Suuri erehdys, rakas V'iivi! Siinä suhteessa
voittaa Omaha palkinnon
enemmittä keskusteluitta. Viiville on
muuten jäänyt yhtä suureksi kuin
selittämättömäksi arvoitukseksi se,
kuinka sellaisellakin kaupungilla
yleensä saattaa olla sijansa tämän
maanpäällä;
Viivi lähti Chicagosta eilen iltahämyssä
ja lyhtyjen valossa, asettui
istumaan eräälle hyvin mukavalle
tuolille akkunan viereen, npsti .kqi-pensa
vallan ujostelematta toiselle
samanlaiselle pehmeälle tuolille, ja
niin se matka sitten alkoi. U.S.Arn
rautatiet ovat vallan ihmeellisiä tila.-
vuutensa ja mukavuutensa puolesta,
ne kun ovat korkeita, ilinavia ja ihania.
Ja siinä onnellinen metsälintu
sitten istui katsellen akkunasta loistavaa
iltataivasta ja tumniavarjoisia
jjiaisemia.
Viivi tuntee äkkiä, että joku koskettaa
häntä käsivarteen. Hän kääntyy
ja näkee kumartavan neekerin,
joka kysyy: "Suvaitsetteko tyynyn?"
— -'Kiitos kysymästänne.
Farao kulta, kyllä suvaitsen, jos teillä
vain on sellainen tarjona." Neekeri
katosi, mutta palasi tuota pikaa
mukanaan suuri höyhentyyny. Hän
asetti tuolin taapäin nojalleen, joten
siitä nyt muodostui eräänlainen leposija,
jossa saattoi loikoa miten
vain.
Viivi nautti, ja hänen mielestään
maailma oli kaikin puolin tyydyttävä.
Mutta neekerin mielenkiinto heräsi.
"Mistä olette?" — "Ruotsista."
— Oh, minäkin olen ollut Ruotsissa
— ja Tanskassa ja Norjassa.
Voinpa kertoa, että olen käynyt koulua
Saksassa." — "Dann können wir
ja deutsch sprechen." Aloimmekin
puhua saksaa.
"Bist du verheiratet?" kysyi neekeri.
Viiviä huvitti suuresti, että
vallan vieras neekeri sinutteli häntä,
ja hän \'astasi kiltisti: "E-en." —
"Etkö ole kihloissakaan?" — *'En
sitäkään.'' — ''Sinähän todellakin
olet vielä ^iyan lapsi. Minne sinä
mqktkusii^t?" — ^CoiIpradQon," —
"Usko po|s, ^ttä |Ä|u(i saat itsellesi
mijehieiiJ- ^SMCBtass^ ji«Lyttäy*yi kon-duj^
Vööfji v$i^^ t o i s ^ päässä.
N ^ ^ k^^y^^i Jkktä puhelunsa.
^Jm^ mytm Iaw^w h^o ^-ärit-tön)^
äj Nvijcaillis^a äänen^x^tiä, joka
k^toi var^^aan vlos ^akka, ja
lähM isan^a^a |ieh^
^{utta k«n kORiduktöör? oli Jälleen
mennyt menoiaaDL, palasi neekeri ja
kuiskasi: ^'We shaU ha^-e a nice
taik on'', taputtaa kättäni,
joi>ka olin {ntäD^*t vaipan alle, *'No'',
\^tasi yii\i, sillä hän ei pitänyt
liiallisesta tiingettelevaisuudesta, ja
kä,<|e])taputuksella oli y^aSjm harhaan
osunet vw^J*tus- Silloin mustaihoinen
poJislMjij eikä hälyltä sen perästä
näkynyt enää ollenkaan.
Konduktöörikin tulla köntysti jälleen
vavuiiiun. Hän oli harmaatuk^
kainen, arxtikkaaii näköinen ukko» ja
nyt hän tahtoi leikata matkalipun,
liankin näytti osoitta\'^oini«lenkiin>
toa minua kohtaan, "Mistä saakka
olette?'- — "Ruotsista," — "J8:wn-ka
kauan olette jo oleskellut tääJ^
lä?" "Viisi kuukautta." — "Ja
puhutte jo noin hyvin en^afttia."
— "Opin sitä jo kotona. — "Onkos
teillä kulta myöskin?" — "Eeii." —
"Kuinka on mahdollista, että ette ole
naimisissa ettekä edes kihloissa?" —
"Kyllä se kuitenkin on totinen totuus,
hyvä konduktööri." — "No,
sitten saatte itsellenne miehen Denverissä."
— "En halua mennä naimisiin
Amerikassa. Jos jolloinkin
aion naimisiin, niin ainakin tulee
mieheni olla ruotsalanen." — "So, so,
odottakaa vain! Te ette ehkä vielä
pidä Amerikasta, mutta kun olette
palannut kotiin, alatte heti ikävöidä
tänne takaisin. Ja sitten te taas tulettekin
tänne ja menette täällä naimisiin."
-r- "Mahdollista kyllä, mutta
nunä sitä ,a$iaa sentään .epäilen."
Mutta konduktööri ei epäillyt. "Kunhan
rakastutte, niin saatte nähdä!"
Hän hymyili ja poistui. Oviaukossa
nimittäin näkyi ylikonduktööri.
Viiviä alkoi tällainen huvittaa, ettemme
sanoisi huvittaa vallan rajattomasti,
ja hän hyniyili itsekseen.
Katsahtaessaan ylöspäin hän huomasi
ylikonduktöörin seisovan vieressään.
"Minne matka?" — "Denver
riin." — "Se on kaunis seutu. Mistä
muuten olette syntyisin?" — "Ruotsista,
enkä ole naimisissa, eikä edes
kihloissakaan", ehätti Viivi, koettaen
näin jo ennakolta vastata lisätiedus-teluihin.
"Aloinkin juuri sitä kysyä",
virkkoi konduktööri, jota Viivin
käyttäytyminen näytti hyvin huvittavan.
"Tulen Buffalosta, olen oleskellut
Amerikassa viisi kuukautta,
olen oppinut englantia jo kotonani,
joten puhun sitä näinkin auttavasti
kuten kuuluu", laski Viivi tulemaan
yhteen menoon silmää räpäyttämättä.
"Oletteko taikataiteilija, vai miten
ihmeessä voitte lukea minun ajatukseni?"
huudahti hämmästynyt ylikonduktööri.
"Oppia ikä kaikki",
tuumaili \'iivi, "mutta nyt haluan
syödä aamiaista." Hän nousi ja lähti
kävelemään Pullman-vaunujen lävitse
ravintolavaunuun, ylen kohteliaan
ylikonduktöörin kiitäessä kumipallon
tavoin edellä avaamaan hänelle
kaikki ovet.
. Amerikkalainen ravintolaN-aunu on
hyvin upea, vaan ei kuitenkaan ruotsalaisen
ravintolavaunun vertainen,
sillä edellisessä ei käytetä kukkia
pöydillä. Mutta palvelus on samanlainen
kummassakin. Yksi kumar-telee,
toinen osoittaa paikan, kolmas
ottaa vastaan tilauksen, neljäs huutaa
tilauksen keittiöön, viides hymyilee,
kuudes ja seitsemäs tarjoileN-at,
kahdeksas kirjoittaa laskun ja yhdeksäs
tiedustaa, onko vieras t>yty\-äi-nen,
johon k>'syraykseen vieras tietysti
N^astaa kyllä ja amen.
Omahassa käskettiin minun ^klo
v^S5 aanniUa poistua junasta, tiedoit-taen,
että minun tulee odottaa Coloradon
junaa, joka lähtee 4.25. Täytyy
siis viettää kokonainen päivä
tässä luolassa, mutta Viivipä kyllä
osaa keksiä itselleen ajamietettä!
Siksi hän nyt lausuukin siihen saakka
jäähyxiiiset odotussalille, jossa
paitsi h^tä on muuan vanha eukko,
pieni parkuva tena\'a ja kaksi
hienoa laciya. Hyvästi!
Viivi on nyt kunnioittanut kaupunkia
käynnillään, jolloin hän on
todennut seuraavaa:
Ei pidä koskaan liian pikaisesti
päätellä, että joku kaupunki kokonaisuudessaan
on ruma, vaikka sen
keskusta sattuu olemaan ruma. Oma-hankin
ympäristöt ovat kerrassaan
idylliset.
Siellä ihmiset rakastavat luonnon
kasvullisuutta siinä määrässä, että
antavat villiviinin kiemurrella raitio-tielankojenkin
yli. Se on kyllä hyvin
kaunista, mutta kuinka raitiovaunut
voivat saada käyttövirtaa, se jäi
Viiville selittämättömäksi seikaksi.
Näillä kaupungin ihanilla ympäristöillä
piestään mattoja makaavassa
asennossa. Viivi ei ollut koskaan
ennen nähnyt sellaista, mutta mik-sipäs
mattoja käy pieksäminen yhtä
hyvin maaten kuin seisäaltakin. Siinä
ovat Omahan asukkaat ehdottomasti
oikeassa.
Mainituilla sivukulmilla on myöskin
vuohia ja kanatarhoja, likaisia
ihmisvesojä sekä kaltevakattoisia pieniä
mukavuuslaitoksia (aivan kuin
siellä kotona. Viivin valtaa-kaipaus).
Katujen numerot eivät muutu
kaksittain kuten tavallisesti^ vaan ne
vaihtelevat kuudesta viiteenkymmeneen
kerrallaan. Niinmuodoin näkee
katujen varsilla kunnioitusta herättäviä
ovinumeroja.
Katukilpiä ei ole laisinkaan, mutta
yleiseen sivistykseen kuuluu kuitenkin
tuntea kaikki kadut. Niinpä
tiedusteli Viivi tietä asemalle. "Kä-velkää
seitsemättä katua alaspäin,
sitten kymmenettä ylöspäin ja vihdoin
seitsemättätoista vasempaan
suuntaan." Viivi huomautti, ettei ollut
katukilpiä. "Täytyy siitä huolimatta
tuntea kadut," kuului vastaus.
En ollut milloinkaan ennen huomannut
itseäni niin sivistymättömäksi
kuin tällöin, sillä todellakin tunsin,
etten ollut vaivaista sokeata kanaa
parempi.
Omahan kirjeenkantajilla on kaikilla
samanlainen virkapuku, johon
kuuluu sininen paita hihanauhoineen,
mustat housunfcannattimet sekä harmaat
paikatut housut, jotka tekevät
varsin voimakkaasti sen vaikutuksen,
että ne tahtovat seurata vetovoimaa
maan keskipistettä kohti. Väkevä
riuhtaisu taapäin ratkaisevalla
hetkellä oli kuitenkin vaikuttanut
päinvastaiseen suuntaan kaikissa
niissä tapauksissa, mitkä Viivi sattui
näkemään.
Sikaaria polttaessaan eivät oma-halaiset
ota pois paperivyötä. He
tahtovat näyttää, miten hienoja Sikaareja
he tupruttavat. Se siirretään
suuhun päin sitä mukaa kuin
sikaari kuluu. Kun sitten sikaari
loppuu, niin korea paperirengas niel-laän
\'atsaan. Rauha sen muistolle!
Omahan asukkaat valmistautuvat
vaaleihin hyvin tarmokkain järjestelmin.
Mitä esimerkiksi sanotte
siellä kotipuolessa siitä, että kuljetetaan
pitkin katuja pähkinäpuista
huonekalustoa, johon on kiinnitetty
seuraavasanainen julistus: "Ken
äänestää Gulli Petriniä, voi saada
omakseen tämän upean huonekalus-ton."
Mutta Amerikassahan ei mikään
ole mahdotonta, ei ainakaan
Omahassa!
Raitiovaunut kääntelevät Omahassa
vähän mille suunnalle niitä kulloinkin
hu\ittaa. Siksipä ei pidäkään
hämmästyä, jos raitiotievaunu
onkin käänt.vnyt kulkemaan vallan
päinvastaiseen suuntaan kuin oli luullut
siinä ajav^sa, eikä sitäkään, jos
konduktöörit o\-at sillä x-älin vaihtaneet
askartelua, niin että nyt kul-jettaja
kerää maksuja, toisen seisoessa
takimmaisella sUlalla, joka on
muuttunut etummaiseksi, ohjaamassa
vaunua iloisesti ja ystä%'ällisesti
kohti korkeata korpea.
Oinahassa on ruoka hyvin runsas^
ta. Lukuunottamatta varsinaisia ravintoloita
näet kyUtejä, joissa on
esim. seuraa\'anlaisia lauseita:
New Yorkin maailmannäyttelyn kar-nevaaliviikko
on menossa. Maanantaina
oli Kansainvälirien päivä, joi.
loin eri kansallisuudet ottivat osaa
kulkueeseen ja sitten iltasella esittivät
kansantansseja "Rauhankentäi-lä".
Koko viikon kestää erilaista humua.
Suomen paviljonki suljetaan tämän
kuun lopussa jä on epävarmaa avataanko
iitä ensi vuonna.
* * *
Miller Tene, 15-vuotias poikanen,
oli t.k. 13 päivänä lähtenyt Chicagosta
taskussaan 50 senttiä, jolla olisi
pitänyt nähdä N . Y:n maailmannäyttely,
ja niin hän saapuikin kuuden
päivän päästä nähtä^^ksien lähettyville,
eräälle N . Y:n poUisiase-malle,
perin väs3aieenä ja nälkäisenä.
Hän oli ottanut kyytiä, miUoin
oli saanut, ja välillä kävellyt.
"Täällä saatte kymmenellä sentillä
niin paljon kahvia kuin jaksatte juoda."
"Täällä saatte viidellätoista
sentillä syödä itsenne kuoliaiksi
spaghettista." — "Tulkaa tämie,
täällä saatte kahdellakymmenellä
sentillä lihakeittoa koko lopun elämänne
ajaksi." Oi, Omahan asuja-met
ovat onnellista sukukuntaa!
Tällä kertaa minä nyt kuitenkin
jätän onnellisen Qmahan kohtalonsa
haltuun. Parhaillaan istun keinur
tuolissa odotushuoneessa koettaen
näyttää mahdollisimman tottuneelta,
ylimieliseltä ja huolettomalta matkailijalta.
Tietysti epäonistun, kuten
tavallista. Mutta vimmatun
hauska on matkustaa, sen voin vakuuttaa!
Tämä mmravoiptngfalo on Japa«ff
kemrin poika, prinssi Tsugu-Nomi-ya,
josta tavallisen järjestyksen
kaan tulisi Japamn seuraava kaJBstr
LOHEN liha oh punaista rasvassa
olevan väriaineen johdosta.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 28, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-10-28 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki391028 |
Description
| Title | 1939-10-28-08 |
| OCR text | Kirj, VIIVI Viivi istuu mukavassa nojatuolissa Omahan aseman odotussalissa. Oma- . ha on suuri kaupunki Nebraskan kuuluisien lakeuksien keskellä. Viivi oli luullut, ettei olisi missään New Yorkia rumempaa kaupunkia. Suuri erehdys, rakas V'iivi! Siinä suhteessa voittaa Omaha palkinnon enemmittä keskusteluitta. Viiville on muuten jäänyt yhtä suureksi kuin selittämättömäksi arvoitukseksi se, kuinka sellaisellakin kaupungilla yleensä saattaa olla sijansa tämän maanpäällä; Viivi lähti Chicagosta eilen iltahämyssä ja lyhtyjen valossa, asettui istumaan eräälle hyvin mukavalle tuolille akkunan viereen, npsti .kqi-pensa vallan ujostelematta toiselle samanlaiselle pehmeälle tuolille, ja niin se matka sitten alkoi. U.S.Arn rautatiet ovat vallan ihmeellisiä tila.- vuutensa ja mukavuutensa puolesta, ne kun ovat korkeita, ilinavia ja ihania. Ja siinä onnellinen metsälintu sitten istui katsellen akkunasta loistavaa iltataivasta ja tumniavarjoisia jjiaisemia. Viivi tuntee äkkiä, että joku koskettaa häntä käsivarteen. Hän kääntyy ja näkee kumartavan neekerin, joka kysyy: "Suvaitsetteko tyynyn?" — -'Kiitos kysymästänne. Farao kulta, kyllä suvaitsen, jos teillä vain on sellainen tarjona." Neekeri katosi, mutta palasi tuota pikaa mukanaan suuri höyhentyyny. Hän asetti tuolin taapäin nojalleen, joten siitä nyt muodostui eräänlainen leposija, jossa saattoi loikoa miten vain. Viivi nautti, ja hänen mielestään maailma oli kaikin puolin tyydyttävä. Mutta neekerin mielenkiinto heräsi. "Mistä olette?" — "Ruotsista." — Oh, minäkin olen ollut Ruotsissa — ja Tanskassa ja Norjassa. Voinpa kertoa, että olen käynyt koulua Saksassa." — "Dann können wir ja deutsch sprechen." Aloimmekin puhua saksaa. "Bist du verheiratet?" kysyi neekeri. Viiviä huvitti suuresti, että vallan vieras neekeri sinutteli häntä, ja hän \'astasi kiltisti: "E-en." — "Etkö ole kihloissakaan?" — *'En sitäkään.'' — ''Sinähän todellakin olet vielä ^iyan lapsi. Minne sinä mqktkusii^t?" — ^CoiIpradQon," — "Usko po|s, ^ttä |Ä|u(i saat itsellesi mijehieiiJ- ^SMCBtass^ ji«Lyttäy*yi kon-duj^ Vööfji v$i^^ t o i s ^ päässä. N ^ ^ k^^y^^i Jkktä puhelunsa. ^Jm^ mytm Iaw^w h^o ^-ärit-tön)^ äj Nvijcaillis^a äänen^x^tiä, joka k^toi var^^aan vlos ^akka, ja lähM isan^a^a |ieh^ ^{utta k«n kORiduktöör? oli Jälleen mennyt menoiaaDL, palasi neekeri ja kuiskasi: ^'We shaU ha^-e a nice taik on'', taputtaa kättäni, joi>ka olin {ntäD^*t vaipan alle, *'No'', \^tasi yii\i, sillä hän ei pitänyt liiallisesta tiingettelevaisuudesta, ja kä,<|e])taputuksella oli y^aSjm harhaan osunet vw^J*tus- Silloin mustaihoinen poJislMjij eikä hälyltä sen perästä näkynyt enää ollenkaan. Konduktöörikin tulla köntysti jälleen vavuiiiun. Hän oli harmaatuk^ kainen, arxtikkaaii näköinen ukko» ja nyt hän tahtoi leikata matkalipun, liankin näytti osoitta\'^oini«lenkiin> toa minua kohtaan, "Mistä saakka olette?'- — "Ruotsista," — "J8:wn-ka kauan olette jo oleskellut tääJ^ lä?" "Viisi kuukautta." — "Ja puhutte jo noin hyvin en^afttia." — "Opin sitä jo kotona. — "Onkos teillä kulta myöskin?" — "Eeii." — "Kuinka on mahdollista, että ette ole naimisissa ettekä edes kihloissa?" — "Kyllä se kuitenkin on totinen totuus, hyvä konduktööri." — "No, sitten saatte itsellenne miehen Denverissä." — "En halua mennä naimisiin Amerikassa. Jos jolloinkin aion naimisiin, niin ainakin tulee mieheni olla ruotsalanen." — "So, so, odottakaa vain! Te ette ehkä vielä pidä Amerikasta, mutta kun olette palannut kotiin, alatte heti ikävöidä tänne takaisin. Ja sitten te taas tulettekin tänne ja menette täällä naimisiin." -r- "Mahdollista kyllä, mutta nunä sitä ,a$iaa sentään .epäilen." Mutta konduktööri ei epäillyt. "Kunhan rakastutte, niin saatte nähdä!" Hän hymyili ja poistui. Oviaukossa nimittäin näkyi ylikonduktööri. Viiviä alkoi tällainen huvittaa, ettemme sanoisi huvittaa vallan rajattomasti, ja hän hyniyili itsekseen. Katsahtaessaan ylöspäin hän huomasi ylikonduktöörin seisovan vieressään. "Minne matka?" — "Denver riin." — "Se on kaunis seutu. Mistä muuten olette syntyisin?" — "Ruotsista, enkä ole naimisissa, eikä edes kihloissakaan", ehätti Viivi, koettaen näin jo ennakolta vastata lisätiedus-teluihin. "Aloinkin juuri sitä kysyä", virkkoi konduktööri, jota Viivin käyttäytyminen näytti hyvin huvittavan. "Tulen Buffalosta, olen oleskellut Amerikassa viisi kuukautta, olen oppinut englantia jo kotonani, joten puhun sitä näinkin auttavasti kuten kuuluu", laski Viivi tulemaan yhteen menoon silmää räpäyttämättä. "Oletteko taikataiteilija, vai miten ihmeessä voitte lukea minun ajatukseni?" huudahti hämmästynyt ylikonduktööri. "Oppia ikä kaikki", tuumaili \'iivi, "mutta nyt haluan syödä aamiaista." Hän nousi ja lähti kävelemään Pullman-vaunujen lävitse ravintolavaunuun, ylen kohteliaan ylikonduktöörin kiitäessä kumipallon tavoin edellä avaamaan hänelle kaikki ovet. . Amerikkalainen ravintolaN-aunu on hyvin upea, vaan ei kuitenkaan ruotsalaisen ravintolavaunun vertainen, sillä edellisessä ei käytetä kukkia pöydillä. Mutta palvelus on samanlainen kummassakin. Yksi kumar-telee, toinen osoittaa paikan, kolmas ottaa vastaan tilauksen, neljäs huutaa tilauksen keittiöön, viides hymyilee, kuudes ja seitsemäs tarjoileN-at, kahdeksas kirjoittaa laskun ja yhdeksäs tiedustaa, onko vieras t>yty\-äi-nen, johon k>'syraykseen vieras tietysti N^astaa kyllä ja amen. Omahassa käskettiin minun ^klo v^S5 aanniUa poistua junasta, tiedoit-taen, että minun tulee odottaa Coloradon junaa, joka lähtee 4.25. Täytyy siis viettää kokonainen päivä tässä luolassa, mutta Viivipä kyllä osaa keksiä itselleen ajamietettä! Siksi hän nyt lausuukin siihen saakka jäähyxiiiset odotussalille, jossa paitsi h^tä on muuan vanha eukko, pieni parkuva tena\'a ja kaksi hienoa laciya. Hyvästi! Viivi on nyt kunnioittanut kaupunkia käynnillään, jolloin hän on todennut seuraavaa: Ei pidä koskaan liian pikaisesti päätellä, että joku kaupunki kokonaisuudessaan on ruma, vaikka sen keskusta sattuu olemaan ruma. Oma-hankin ympäristöt ovat kerrassaan idylliset. Siellä ihmiset rakastavat luonnon kasvullisuutta siinä määrässä, että antavat villiviinin kiemurrella raitio-tielankojenkin yli. Se on kyllä hyvin kaunista, mutta kuinka raitiovaunut voivat saada käyttövirtaa, se jäi Viiville selittämättömäksi seikaksi. Näillä kaupungin ihanilla ympäristöillä piestään mattoja makaavassa asennossa. Viivi ei ollut koskaan ennen nähnyt sellaista, mutta mik-sipäs mattoja käy pieksäminen yhtä hyvin maaten kuin seisäaltakin. Siinä ovat Omahan asukkaat ehdottomasti oikeassa. Mainituilla sivukulmilla on myöskin vuohia ja kanatarhoja, likaisia ihmisvesojä sekä kaltevakattoisia pieniä mukavuuslaitoksia (aivan kuin siellä kotona. Viivin valtaa-kaipaus). Katujen numerot eivät muutu kaksittain kuten tavallisesti^ vaan ne vaihtelevat kuudesta viiteenkymmeneen kerrallaan. Niinmuodoin näkee katujen varsilla kunnioitusta herättäviä ovinumeroja. Katukilpiä ei ole laisinkaan, mutta yleiseen sivistykseen kuuluu kuitenkin tuntea kaikki kadut. Niinpä tiedusteli Viivi tietä asemalle. "Kä-velkää seitsemättä katua alaspäin, sitten kymmenettä ylöspäin ja vihdoin seitsemättätoista vasempaan suuntaan." Viivi huomautti, ettei ollut katukilpiä. "Täytyy siitä huolimatta tuntea kadut," kuului vastaus. En ollut milloinkaan ennen huomannut itseäni niin sivistymättömäksi kuin tällöin, sillä todellakin tunsin, etten ollut vaivaista sokeata kanaa parempi. Omahan kirjeenkantajilla on kaikilla samanlainen virkapuku, johon kuuluu sininen paita hihanauhoineen, mustat housunfcannattimet sekä harmaat paikatut housut, jotka tekevät varsin voimakkaasti sen vaikutuksen, että ne tahtovat seurata vetovoimaa maan keskipistettä kohti. Väkevä riuhtaisu taapäin ratkaisevalla hetkellä oli kuitenkin vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan kaikissa niissä tapauksissa, mitkä Viivi sattui näkemään. Sikaaria polttaessaan eivät oma-halaiset ota pois paperivyötä. He tahtovat näyttää, miten hienoja Sikaareja he tupruttavat. Se siirretään suuhun päin sitä mukaa kuin sikaari kuluu. Kun sitten sikaari loppuu, niin korea paperirengas niel-laän \'atsaan. Rauha sen muistolle! Omahan asukkaat valmistautuvat vaaleihin hyvin tarmokkain järjestelmin. Mitä esimerkiksi sanotte siellä kotipuolessa siitä, että kuljetetaan pitkin katuja pähkinäpuista huonekalustoa, johon on kiinnitetty seuraavasanainen julistus: "Ken äänestää Gulli Petriniä, voi saada omakseen tämän upean huonekalus-ton." Mutta Amerikassahan ei mikään ole mahdotonta, ei ainakaan Omahassa! Raitiovaunut kääntelevät Omahassa vähän mille suunnalle niitä kulloinkin hu\ittaa. Siksipä ei pidäkään hämmästyä, jos raitiotievaunu onkin käänt.vnyt kulkemaan vallan päinvastaiseen suuntaan kuin oli luullut siinä ajav^sa, eikä sitäkään, jos konduktöörit o\-at sillä x-älin vaihtaneet askartelua, niin että nyt kul-jettaja kerää maksuja, toisen seisoessa takimmaisella sUlalla, joka on muuttunut etummaiseksi, ohjaamassa vaunua iloisesti ja ystä%'ällisesti kohti korkeata korpea. Oinahassa on ruoka hyvin runsas^ ta. Lukuunottamatta varsinaisia ravintoloita näet kyUtejä, joissa on esim. seuraa\'anlaisia lauseita: New Yorkin maailmannäyttelyn kar-nevaaliviikko on menossa. Maanantaina oli Kansainvälirien päivä, joi. loin eri kansallisuudet ottivat osaa kulkueeseen ja sitten iltasella esittivät kansantansseja "Rauhankentäi-lä". Koko viikon kestää erilaista humua. Suomen paviljonki suljetaan tämän kuun lopussa jä on epävarmaa avataanko iitä ensi vuonna. * * * Miller Tene, 15-vuotias poikanen, oli t.k. 13 päivänä lähtenyt Chicagosta taskussaan 50 senttiä, jolla olisi pitänyt nähdä N . Y:n maailmannäyttely, ja niin hän saapuikin kuuden päivän päästä nähtä^^ksien lähettyville, eräälle N . Y:n poUisiase-malle, perin väs3aieenä ja nälkäisenä. Hän oli ottanut kyytiä, miUoin oli saanut, ja välillä kävellyt. "Täällä saatte kymmenellä sentillä niin paljon kahvia kuin jaksatte juoda." "Täällä saatte viidellätoista sentillä syödä itsenne kuoliaiksi spaghettista." — "Tulkaa tämie, täällä saatte kahdellakymmenellä sentillä lihakeittoa koko lopun elämänne ajaksi." Oi, Omahan asuja-met ovat onnellista sukukuntaa! Tällä kertaa minä nyt kuitenkin jätän onnellisen Qmahan kohtalonsa haltuun. Parhaillaan istun keinur tuolissa odotushuoneessa koettaen näyttää mahdollisimman tottuneelta, ylimieliseltä ja huolettomalta matkailijalta. Tietysti epäonistun, kuten tavallista. Mutta vimmatun hauska on matkustaa, sen voin vakuuttaa! Tämä mmravoiptngfalo on Japa«ff kemrin poika, prinssi Tsugu-Nomi-ya, josta tavallisen järjestyksen kaan tulisi Japamn seuraava kaJBstr LOHEN liha oh punaista rasvassa olevan väriaineen johdosta. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-10-28-08
