Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 19, 1953

              Ja&oa
Xvt be jälleen n^ovat minun tuol-
Kuinka kuolleen, initä herra insi-noöri
tarkoittaa? - ^
_ Muistanethan Tama, kmnka. ker-jan
kuljimme konetefitaanune^ kaikilla
I Tulevdsuuden
osa
mittäjän puvun. Tässä puvussa nousin
3 , ^ , ja p u i i e i i e s s . ^^
wnnyksessä « j i ^ ja fciyn tullen
katolle. Ja
sieltä kuten tiedät, aivan vaivattomasti
k}^}^^ valimosta ja sen
*««na!!ta? Muistat kai tuon s^
tannasiar rauta kei,^te tä.ä..n ^? T« aik^alseai-s k e u d u m naa*p^u rin takm
rautainen ot^y josta voi
nin, jossa
hanassa on tuo
puhua valajain kanssa. Suta ovesta
syöksyin yli kiehuvsm tttilä^^^^^^^
iihiekalle. Onnelsi siälä sisällä ei ol­lut
ketään muita kuin tuo kunnon läm­mittäjä.
Hän ön ent^iä Kartanonpään
miehiä, sellulooiskehtäan entinen l i -
peänkeittäjä. Kärtanönpaän keJioituk-
I » ; ^ v ^ ja nyt
. pien täällä.. -
Mutta jos he kumminkin ovat
himmaÄnee ja: tulevat etsimään tei-
!tä täältä.
— Si|a «n usko, vanhasta lämmittä­jästä
menen takuuseen. Kuten sanoin,
Ota minut kuiski ääni hänen sisimmäs-saan
. . .
XXXXEH
— £iKo meidän lienkinen
sanoi. En \'oinut ennen saapua. Teh­taalla
cvat suuret poliisitutkinnot asian
johdosta. Sinua pidetään kuolleena.
Kaikkialla puhutaan vain sinusta. Ylei­sesti
uskotaan, sinun pudonneen katti­laan
ja palaneen siellä. Ja Raita on
paennut viime yönä. Hänen kodissaan
on toimitettukotitarkastus ja viety pal­jon
ps^pereita. Huoneissa on kaikki
ylösalaisin, siellä on oikein hävityksen
kauhistus. Seinistä tapetit irvityt, soh­va
ja tuolitoppauksetviileskeltyveitsel-temme
ole salaperäirie»^^^^^^ lä tuhansiksi siimoiksi. Kristalli- y.m.
Kun olit pois luotani, kk^ kallisarvoiset maljakot rikottu pieniksi
L a otin hänet kerran (yöhön, ehkä ole on täysin luotettava— luotan hä-tarvinnut
sitä katua. (HäneÄ; luotan.
Kuinka ylevää onkaan ajatella, että ih-minen
elää niin vaatimattomissa olois­sa
ja on niin rehellinen ja luotettava.
Häneltä sain tämän valepuvun— läm- i
nelle pettymyksiäni ammattiyritteliäi-syyteni
suhteen, luvaten toimittaa mi- •
nut pumppulaitokselle remonttimiehek-sl
Suma oli lomalla jä oli viettänyt
vähän tuhlaavaista elänaaä.Häh^p
\'iitosta lainaksi. iMentäisiin sitten seu­raavana
päivänä sinhe^^ työmaalle, jossa
hän esittlUsi nainut fen^
joka punai)pulaitokseile te
täisi saa(|3i; Sanoi vielä f ä i^
ole\^an elusenssiti. - TaytyiHan ininun
toki lainata händle^^itönenV^sk
hyviä uutisia ja lädä, ^kiin olin juuri
saanut viitosen tiliä rakennukselta^
Sumu sai minut vielä kaiken päälle
innostumaan niin, että menin jämöin
mkkarihilsuni yanhojeri^t^
paan, josta olin ne päri päivää aikai­semmin
ostanut akalta saamillani ra­hoilla.
Menimnie Sumun: kanssa ottamaan
pienet äap4it^uudenr työpaikan harja-ikaisiksi.
Tuli viivytyksi tavallista pi­tempään
napsupaikassa, sillä Sumulle
lainaamani viitonen näytti olevan
enemniän venyvää laatua. Kun sitten
tuli maksun aika, ei viitosta löjrtynyt
Sumulta lainkaan. Huomattiin, että
taskunpohja, missä viitosen piti olla,
olikin avonainen ja sieltä se oli mennyt
taivaan tuuliin. Minulle tuli äkkiä kii­reellistä
asiaa jonnekin. Kun tulin ta­kaisin
käytävän päähän, huomasin Su­mun
häipyneen omille teilleen ja laskut­taja
sanoi minun olevan^^^iitösen pant-tina.
Kun olin tästä kaikesta selviytynyt,
astelm hartaalla mielellä kotiin päin.
^lietiskelin mennessäni jonkinlaista
meriselitystä tapahtumien kulkuun ja
huonoon onneeni. Onneksi akka oli
Jiotoa poissa sinne päästyäni. Hän oli
meimyt poliisilaitokselle koiraa pelas­tamaan,
sillä poliisi oli vaiiginnut koi-famme,
kun sillä ei ollut sen vuoden ve-
«)lippua kaularenMtiissään. Minulla oli
öyt liyvä tilaisuus mennä petille kai­ussa
rauhassa.
Kun akka sitten tuli kotiin, valitin,
että ^in liian paljon aurmköa päivällä
.työmaalla ja olen huonovointinen. Hän
taisi ensin vähän uskoa, kun tuli koetta-
'^an kuumetta jä antoi asperiinin,
Olutta pian hän haistoi, että olin ollut
tuionoilla jäljillä ja voi a r m i a s s i i tä
se alkoi. En muista, eikä se ole tarpeel-neen
kuin itseeni; Ja kaikki uskovat,
^ttä olen pudonnut— uuniin. Tarkim-mankin
«täytyy pettyä^ sUlä minä en-
^ hyppä)^än^^^^ kattilaan kim-pal^
n talia, j a tali levittää sellaisen
kär^n, joka varmaan johtaa harhaan.
— Mistä setä sai talia?^
— Talia Ön aina saatavissa, tali puh-di^
aa raudan liuoksen, että näkee onko
keitoksessa paljon roskaa.
-—Oi kun se olisi hauskaa, että ku­kaan
ei tietäisi, että insinööri on täällä.
— - Olisiko se mielestäsi häpeällistä,
että olet suojellut vainottua pakolaista,
maansa puolesta taistelevaa ihmistä?
—i Ei ei, älkää väärin ymmärtäkö
tarkoitustani:: Itsepuol^tani antaisin
henkeni jos sillä voisin teidät pelastaa.
Mutta teidän itsenne tähden.
— - Älä ole levoton minun tähteni, mi­llä
olen tottunut eläniään alinomaisissa
hengenvaaroissa, ainoa mikä minua
huolestuttaa on maineesi.
— Teidän tähtenne herra insinööri,
olen altis kaikkeen, sillä ette tekään it­seänne
säästänyt^un minun elämäni
oli kysymyksessä. Sanom, että antai­sin
täinän arvottoman elämäni tähten-ne.
Ja silloin sillä olisikin arvoa, kun
saisin kuolla sellaisen miehen edestä
kuin te herra insinööri.
' -V- Älä arvostele minua suuremmak­si
kuin olen. 'Me ihmiset olemme kaik­ki
kohdaltamme yhtä välttämättömiä
kuin auringon valo maan kasvullisuu­delle.
Itsenmie tuntemus on tärkein­tä.
Ja koska et enää ole lapsi, niin ke-hoitan
sinua puhuttelemaan itseäni Toi­voksi,
eikä sedäksi ja herra insinöörik­si,
siten tunnemme toisenmie lähemmin
tasa-arvoisiksi.
iPuhutteleehan — setäkin minua,
kuin keskenkasjviiista tyttöä, vaikka
olen täysin kehittynyt nainen koh­ta
"vanhapiika".
— Totisesti sen olen tehnyt, mutta
se johtuu tottumuksesta. Olithan sii­nä,
niin ajattelin että kun sinut kerran
kohtaan, niin kyllä minä sinua puheUla-ni
ahdistelen ja nyt kun olet luöhani en
osaa puhua mitään, ^ n ymmärrä mi­hin
ajatukseni ovat kadonneet.
Niinkö ajattelit? Sunila kys^n.
-—Niin ajattelin, niutta toisina het- Taina pauhasi.
siruiksi. Kaupungin kansa on mitä suu­rimman
kiihtymyksen vallassa. Ihmi­set
parveilevat poliisilaitoksen läheisyy­dessä
ja vaativat Raitaa vapautettavak­si.
Kaikki itsepintaisesti uskovat hä­nen
olevan poliisilaitoksen suojissa,
kinä muistin, että oletkin pakkotyövan-ki,
etkä pääse koskaan vapaaksi. Sil­loin
itkin, itkin katkerasti. Ja jos pää-setkin,
niin tokko muistat enää pikku
ystävääsi ja taas itkin.
—• Älä muuta sano. Vai on kaupun­gissa
sellaista kuohuntaa.
— Sellaista kuohuntaa, niin sellaist
—Se on paha juttu. Se tekee pakc
moninverroin vaikeammaksi. Mutt
Oi ystäväni, älä enää vesittele. Nyt mitä paketti se on kädessäsi?
ei ole aikaa kyyneltitä vupdättaa. Omis­tetaan
nämä muutamat hetket toisillem­me
iloisina ja katselkaanmie elämää toi-vehikkain
mielin. Olenunehan nähneet,
että elämässä voi tapahtua ihmeellisiä
asioita. Mutta nyt onkin parta pois.
Kyllä t\io veitsi oli tylsä. Tuommoisel­la
veitsdläkö isäsikin partansa ajaa?
— Niin, miitta kyllä hän liippaa—-
ja liippaa —
— Hah, hah, haa! Sunila naurahti.
— Olenhan kuin sekaisin. Siinä on
niitä kaipaamiasi maskeeraustarpeita.
— Muistiko silmälaseja, kalleimpani?
— Muistin hyvinkin. Ja puku on
eteisen naulassa. Sanoessaan hän kat­soi
Sunilaan, kauneimman^ omahyväi­sesti.
— Sinä -vastk kultainen ystävä olet.
K3rllä sinä olet oikea satujen ja keiju­jen
valtijatar ja minun sydämeni ikui­nen
hallitsijatar — oi riemujen ja toi-
Hän oli iloinen kun tiesi'olevansa ystä- vojen taiga. Et liene saanut vain nuuh-vänsä
rinnalla. —- Miltä muuten silmis- kijoita kantapäillesi?
listakaan, mitä tapahtui, mutta aamulla
petiltä noustessani toinen sUmäni oli
^messa. Toisella näin sen verran, et-
^ osasin puurolusikan suuhuni pistää.
j^Iu^nlaisen ruoan syönnistä ei olisi tul-loin
vielä nuori kun jätin tämän maan,
mutta en ole tehnyt sitä siksi, että si­nusta
vähemmin pitäisin. Ei ystävä­ni,
pidän sinusta paljon ja olen pitänyt
lapsesta asti. Ensin pidin kuin isä lap­sestaan
ja vähitellen se muuttui, kuin
sisaren ja veljen rakkaudeksi. Mutta
eräänä päivänä tunsin lempiväni si­nua
ja aioin pyytää kättäsi, sillä olihan
entinen morsiameni ollut vuosia kateis­sa^
mutta sitten, hän^ ilmestyi enkä tah­tonut
sanaani peruuttaa r— ja yhdistin
elämäni häneen, kun luulin vaikka vää­rin
hänen itseäni rakastavan. Jälleen
maahan saavuttuani sain kuulla, että
hän on kuollut — ja niin ollen olen va­paa.-
Vaikeat ovat olleet minulle nämä
vuodet, elää erossa sinusta — mutta
nyt sanon sen mikä kerran jäi sanomat­ta.
Minä rakastan sinua Taina, minä
säsi näytän ilman partaa?
— Sinä olet kaunis kuin Josef, nei-ton
«i sanoi ja kietoi pehmeät käsivar­tensa
kysyjän kaulaan.
— Mutta entä sinä pikku enkelini?
Ei ei, ystäväni, aion sanoa. Sinä se
vasta sieya olet. Minä en löydä sel­laista
iiinieäkään joka olisi kauneutesi
veroinen. Sinä olet kuin sorvattu kulta­jyvä.
• 'V'^'"':'v'^'
— Kyllä osaat imarrella. En olisi
uskonut sinussakin olevan sitä samaa,
kuin noissa toisissakin. Mutta nyt on
riennettävä konttoriin. Kun nyt vain
uskaltaisin — pellcään ettei kukaan
keksisi olinpaikkaasi.
— Kun esiinnyt vain levollisesti, niin
sinulle ei satu pennin pahaa. Koeta
puhua jotain Raidan kanssa, mutta älä
hiisku minusta sanaakaan. On paras
olla varovainen — usein on paras varoa
ystäviään eniten. Paljon on ystävissä .
petollisia. On hyvin vähän ihmisiä ke­neen
täydellisesti voi luottaa.
— Kyllä sinä usein olet opettanut
minulle kaikkea hyvää. Muistan kun
kerran sanoit: Älä luottavästi hyppää
jokaiseen syliin joka avautuu, vaan
ajattele ensin jos syli on' ystävän vaiko
salavihaisen. Se on pysynyt mielessäni
ja pysyy.
— Kilttiseni, koeta nyt rientää.
— Se tapahtuu kyin ajatus.'
— Älä unhoita silmälaseja. '
— En unhoita muutakaan. - - Nake-miin.
— Näkemiin.
Sunilan aika alkoi
odotellessaan Tainaa.
käydä pitl^ksi,
Se niatka ja toi-
— Mitä' tarkoitat, poliisejako?
— Niin, sivilipoliiseja tai heidän apu-laisiaan
— he usein tietämättä varjos­tavat—
naiset tuskin heitä huomaavat
vaikka onkin huoniiokyky kymmenen.
- ^ i h e a i ä ole aikaa kiinnittää huo­miotaan
minunlaisiini pikkup^^
Taina itseään väheksyen sanoi.
— Kyllä ovat typeriä jos niin ovat
asiat, mutta sanoithan äsken, etta tar­koin
kuulusteltiin?
— Se on kyllä totta, mutta se johtui
sinun osakkeistasi. Papereita ei ollut
nähnyt kukaan toinen henkilö, kuin
asiatyttö "Nätti" ja kun piirustushuone
on konttorin vieressä ja me kun tun­nemme
toisemme jo kouluajalta. Ja si­nun
pöytääsi kuin aikaisemmin oli ko­ristettu
kukkasilla, niin siitäkin oli ky-symy^
s, kumpiko sen oli tehnyt — vaiko
molemmat yhdessä. Se teki asian vä­hän
monimutkaisemmaksi. Mutta nyt
on kaikki asiat selvitetty. Enkä usko
heidän enää naisiin kiinnittävän huo­miotaan.
Raidan on nähty yöjunalla
matkustavan etelään päin.
- — Oikeassa olet ^stäväni, suurempaa -
syytä ei liene pelkoon. He ajavat nyt
vain'Raitaa takaa kuin otusta—r ja mi­nua
ei ole. Minä olen kuolluL^—jälleen
kuollut. Mutta pian olen minäkin mat­kakunnossa.
— En tiedä, Taiiia puhkesi hiljaisiin
sanoihin, kuinka taas vöin tämän eron
kestää. Sain sinut vain kerran nähdäk­seni,
taas menettääkseni —— ehka aini­aaksi.
- —Niin sellainen on elämän kohtalo.
Kohtalo tempasi minut irti elävästä elä-mitus
olivat niin vähäiset, että puoli mästä ja heitti kuin paperipalan tuulen
ra-
^Kaan mitään, sillä hammaslääkärin jumaloin sinua! Tahdotko, ei kuolla,
j^^^"^t hampaani olivat joutuneet
^ T ^ - Löysin ne siUen myöhem-
^41,^"" sota oli loppunut^ vesilasista.
Akka lunasti nikkarin tulsut pois
anham tavarain kaupasta ja ostilisäk-
: ^^^aisen valkoisen pääUäpidettävän,
on paljon taskuja. Hän nimittäin
r*. ;• minusta tulisi kontrin nik-toivottavasti
se niin onkin.
tuntia olisi tullut riittää, kaiken toimi­tukseen,
' Mutta hän oli ollut matkalla
likimain kolme tuntia — kolme pitkää
tuntia. Hän käveli levottomana pit­kin
huoneen'lattiaa. Jota pitenunälle
aika kului sitä levottamanunaksi kävi
hänen mielensä. Viimein se alkoi näyt­täytyä
kiihtymisen muodossa. Mutta
kun portaissa kuului kevyitä naisen
heiteltäväksi. Minne sen tuuli kulloin­kin
kiidättää — eilen itään, tänään ete­lään,
huomenna kenties länteen. Mutta
tulevaisuus tulee näyttämään kestääkö
se tuulen valtavaa voimaa.
— Kohtaloiden laki, Taina sanoi ja
jatkoi: Ihmiselämän vaihtelevat oloti­lat
ovat kohtaloiden lain alaiset ja
vaan elää minun tähteni? Sano tuo­mioni.
Vai ovatko silmäni pettäneet, juoksuaskeleita, pääsi häneltä helpotufc
kun olen luullut sinunkin itseäni
kastavan?
Taina ei voinut lausua sanaakaan
vastaukseksi, hänen sydämensä oli täy­si,
silmissä kiilsi kyyneleitä, mutta nyt
niitä ei voi toiseksi tehdä. Yhden ainoan
päivän kohtalot merkitsevät suuria elä-sen
huokaus ja painostus hävisi kuin män arvojen syntyjä tai häviöitä. Sinä
tuhka tuuleen. Mutta Taina oli sensi- tulit, minä olin, sinua odotin, sinut sain.
jaan kiiht3meempi. (Hän syöksyi si- Sydämemme yht3rrvät, löysivät toisensa;
sään kuin tuulispää, mutta nähtyään tunsivat uutta jälleennäkemisen iloa—
Sunilan rauhoittui hänkin ja huokasi
ne olivat onnen kyyneleitä. Pää kallis- helpotuksesta.
tui luottavästi Sunilan olkaa vasten. — Älä pidä viipymistäni pahana,.hän
iloa sellaista, jonka tuntee vain se joka
elämää janoaa. , Ja kaikki ollut vain
tiedossa omissa ajatuksissa — ja sydä-
Lanantaina, syyskuun 19 päiyäiuu 1953 S l T U 9
ii'f
te
f f i . l 1
\