Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 31, 1957

              HYVIX kauan useita \-uosik>Tiimeniä
sitten, asui Stambulin syrjäisen
laitakaupungin liepeillä köyhä maton-kutoja
vanhus, eivätkä häneu vanhat
silmänsä tahtoneet enää tarkoin nähdä
työhön tarvittavien villalankojen kirja­via
värejäkään, eikä erottaa niitä hel­polla
toisistaan.
Mutta olihan hänellä apunaan toki
tyttärensä Suleika, jonka kauniit ja
mustanruskeat silmät olivat vielä nuoret
ja kirkkaat, ja muutenkin toi tämä iloi- le päm. Ehkäpä siksi, että sitä kautta
sella vilkkaudellaan ja lempeällä hy- oli suorintie matkan päätepaikkaan, oli
Kirj. I R J A K .
suurvisiiri Ibrahim hienoissa vaunuis­saan,
joita neljä jalorotuista ja lumival­koista
arabialaista juoksijaa veti, aja­maan
kaupungista hiljalleen maaseudul-tumman
hunnun kapeasta raosta, tuo­den
väkisinkin hänen mieleensä kaksi
^mittaamattoman syvää, kuunvalon kal­peassa
loisteessa salaperäisesti kimalte­levaa,
keskiöistä lammehpintaa.
Niiden veikoittelevaän"^ katseeseen
tunsi Suleika entistääi?kin sel^jjaä
että hän kaiken, itseään nyt
vän loiston ja !/lellisyyden keskelK ,2
sittenkin vain avuton vanki. XudJ
kaipasi hän takaisin suhen inaaiW
jonka oli pakosta jättänyt,
tummaihoista ja kaunista Aliaanajat^
lessaan riipaisi tuska Suleikan
kipeämmin kuuj koskaan ennen, j ,
aavistus sanoi hänelle, että A ^ j |
pasi samalla tavalla, yhtä lohduttouaS
ja kaihoten häntä, sillä olivathan he mj;
lenimat niin suuresti rakastarieet t l
fvyydellään suurta lohtua ja viihtyisyyt­tä
vanhan isänsä yksinäiseen ja yksi­toikkoiseen
elämään.
Sulejka oli tummaihoinen Ja musta­sukkainen,
niinkuin hänen eteiamaalai-sen
rotunsa naiset nykyisinkin tavalli­sesti
ovat. Ja kauniskin hän oli, niin
aina};in Ali Hassan, kadun toisella puo­lella
asuvan, naapuritalon omistajan
poika väitti.
Pian muuttaisi Suleikakin isänsä
kanssa kadun ylitse, aivan tuohon vas­tapäätä
olevaan, valkeaksi rapattuun
pikkutaloon, sitten, kunhan hänestä en­sin
tulisi Alin vaimo. Niin olijat mo­lemmat'
isät jo kaikessa ystäv>^'dessä
rakkaitten lastensa tulevaisuuden val­miiksi
sopineet.
Ja Suleika tiesi sen varsin hyvin, et­tei
.Mi tulisi toista vaimoa itselleen otta­maan
koskaan, sillä niin suuresti ja ää­rettömästi
rakasti tämä vain häntä. -Ja
Suleikakin tunsi sydämensä kaipaavan
niin rajattomasti vain Alia.
. Ali Hassan oli varsin omalaatuinen
kauppamies. Pienen pienistä, eriväri­sistä
ja lukemattomista pikkiikivistä
«valmisti hän suurta taitoa kysjrvällä
kärsivällisyydellä mitä kauneimpia ja
ajomies poikennut päätieltä sille kape- tunsi suurvisiirilbrahini äkkiä:iniflettö-alle
syrjäkadulle, jonka varrella Sulei- mänhahm vaikka hukkua. - : _ ^
kakin isänsä kanssa asui. Ja vieraan lopultakin lähtiessä, sai
Ja sitten satttii niin, että juiiri Mu- vanha Murad satumaisen koi^^uksen
räd-vanhuksen 'matalan talopahäisen n'kkoutuneesta ja aivan arv^tt^
kohdalla nuo jalot rötuhevoset jostakin, piha-aidastäan. . , .
käsittämättömästä syystä säikähtivät Mutta kun Suleika hetkistä.myöhem-ja
ravasivat pillastuneina päin taloa min kertoi myöskin Alille, kadun, toisel-siaan.
Mutta vanha Murad, Suleikani^^,
enää kutonut kauniita ja ^uptoi^,
mattojaan. . ... ,
Tyhjältä; ja asumattomalta nä'-"^"'^
kiertävää matalaa puuaitaa, joka sortui.
Vaivoin sai pelöii jäykistämä ajomies
vapisevat ja hiestä likomärät .eläimet
rauhoitetuiksi; kääntyen sitten kumar­ruksissa
ollen melkein kaksinkerroin
herransa puoleen^ odottaen vapisten ja
kalpeana tämän oikeutettua vihaa.
Mutta mitään potkujen ja lyöntien
säestämää vihaista sanar^öppyä ei
tällä kertaa tullutkaan.
Sanattomana ja silmät ihastukses­ta
kahtena, jk-apeanä; ja mustana viiru­na
kiiluen, tapasi ajomies suurvisiirin
tuijottamassa tuonne, heidän edessään
olevan kurjan ja ränsistyneen savinia-jan
iainoata ja nyt tyhjänä ammottavaa
ikkuna-aukkoa, josta Suleikan pelästy­neet
ja hunnuttomat kasvot olivat juuri
kadonneet.
Ja siitä johtui, että sinä päivänä koh­tasi
suuri ja odottamaton kunnia köy-hienoimpia
mosaiikkitöitä, rintaneuloja, hän Muradin matalaa majaa, sillä, itse
rannerenkaita ja solkia, kaupitellen nii- suurvisiiri, hänen kaikkein korkeimpan-tä
sitten Stämbuiin kaduilla, suurten sa sulttaanin jälkeen suurin, kunm^^^
hotellien edustoilla, satamarännassa ja sitä amdilisena kayi^^
yleensäkin niillä paikoin, joissa näki ul­komaalaisia
enimmän liikuskelevan. Nä­mä
ostivat hyvinkin mielellään noita
sieviä ja taiteellisia pikktikoriija muis­toksi
itselleen Ja vieraan maan tuliaisia­si
kotona odottaville omaisilleen. Mel­kein
joka ilta kaupunsilta palattuaan
©li Alin pikkuinen tuokovasu typötyh-ja.
Mutta sitten tapahtui jotakin^ joka
tä^/delleen ja aivan äkkiarvaamatta.
muutti noiden köyhyydessäänkin niin
onnellisina ja tyytyväisinä elävien ih­misten
elämänjuoksun aivan kokonaan.
Sattuipa näet eräänä päivänä itse
harmaat jäälohkareet kelluvat puron
ilakoiden hypi^ielehtivässä tulvavedessä.-
QViuuan yksinäinen lokki on hakeutunut
lähelle rantaa, odotellen antimia osato^
verikseen jo aikoja tuntemaltaan'!;. .
Kuinka kevyt onkaan taas hengittää.
Tässähän aivan itsekin nuortuu, mieles-•
sä ailahdellen vain: kevät- kevät bn tul­lut!
Ja roiskis — noin yain iloisesti
lennähtää leivänkantä lokkia kohti.
Pitääpä tuossa pistää saunäkih läm­piämään.
Niinpä siinä sitten taUustel.
Jaan yli sohjoisen pihaii jä pitkin vetis­tä
rantapdlkusi s a i i i i a ^ ^ nostoon»
Pian pullahtdee saviin^1^^
luvaten läokiitt^iällea)!'
vyn. I\>is vaiii ättda' t a ! i^
Tuonne hän nie sukätäa ^ d a jäisoa
. lahden sjrläfn. \^Bui«^bIlIli^^
mukavampi saimaii l a ^ I a M
ensin on pmtansa puiisuseki^
kylmässä ^ I v y s^
Onpa tämä kuin juhlaa ikääni Ta>
mänkö hän valhtiiisi kaupui^gih
teen? Eihän toki.
Hauskaa on istahtaa tuonne leveän
kannon päähaii ja heitellä Teivähpalöja
lokille, joka pää kallellaan arvostelevan
näköisenä on seuraillut hänen puu^
hiaan tässä.
(Jatkuu)
Ja tapahtui vieläkin ihmeelUsempää.
Korkea vie^ras tilasi Muradilta itsel­leen
maton, kehuen samalla ihastuneena
ja monisanaisesti käsiään pelkästä ihme-tykseistä
itaniaiseeri tapaan levitellen,
niitä möhia, keskeneräisiä ja näkyvillä
olevia töiitä, joita vanha matohkutoja
hänelle päkahtumaisiilaan suuresta y l ­peydestä
ja nöyrästi ja alamaisesti ku­marrellen
näytteli.
— Maton tulisi olla valmiina mah­dollisimman
pian, sanoi suurvisiiri toi­vovansa.
Ja ehkäpä Murad voisi lähet­tääkin
sen suoraan palatsiin? Kaiketi
hänellä olisi joku, joka voisi sen sinne
tuoda, jos hänen vanhat jalkansa kiel­täytyisivät
kulkemasta enää niin pit­kää
matkaa?
Mielessään hieman ihmetellen ja ai­van
ymmällään, mutta samalla kuiten-k
i a suuresti iiharreUuna ja mielissään,
myöntyi vanha matonkutoja kaikkeen.
--Tietystikin häh voisi sen lähettää
. . . HäheUä oli tytär, Suleika nimel­tään,
jolla oli nuoret ja nopsat jalat. Ja
kovasti vikkelät sormetkm hänellä oli.
Yhdessä h^ kutoisivat maton vahniiksi
neljännen päivän laskuun . . . .
Siihen jiiun bU suurvisiiri Ibrahim
halunnut päästäkin. Ja niin hän sai
sameilla tietää, kuka tuo hänen säsken
ikkunassa- näkeniansä kaunis ~t3rttö oh
oUut: Vai Suleika hän olikin? Sulei­ka
Se niini bli suurvisiirin mielestä ko­vasti
kaunis.
Juuri silloin astuikin-Suleika huoneen
seen. '/ • ; ' -
Nopeasti hän oli käväissyt lähteellä
hakmässa saviruukulla raikasta vettä.
Halpa pumpulihuntu hävehäästi kas­vojensa
^teen vedettynä, tarjosi hän
harvinaiselle ja korkealle vieraalle nyt
virkistävää ja jääkyhnää^ itse valmista­maansa
hedelntäjuomffluEl.
S^iiftji s u u l i ^ r i ^ ^ ^ näki vain ympärillä,
tytön ä t d l ^ i ^ ä t s i ^ jotka niin sala- Mutta puutarhaakin ympäsoi harmaa
peräisen mustina ja suurina loisUvat ja korkea kivimuuri ja sitä katseflessaan
la puolella, heitä kohdanneesta, odotta­mattomasta
onnesta, ei Ali hänen suu--
reksi ihmeekseeli ja pieneksi harmik-seenkin,
prlitynyt lainkaan hänen huolet­tomaan
ja iloiseen nauruunsa: t
—Ajattelehan, Ahl huudahti Suleika
rieniuissaah. — Meillä on rahaa!
Voimme kutsua sinutkin isäsi kanssa
hyvälle juhla-aterialle. Ja minä saan
itseileni uuden puviin . . .
Mutta Ali ei näyttänyt vieläkään
lainkaan iloiselta.
— Ehkäpä pian saat uusia pukuja
enemmänkin kuin tarpeeksi, hän mutisi
totisena ja puoliääneen. -— Pelkään, et­tä
suurvisiirin käynti ei tiedä lainkaan
hyvää . . .
Mutta silloinpa Suleikakin kiivastui.
— Sinä kadehtit vain, hän huudahti
vihaisesti ja meni sitten muuttuneena,
taakseen kertaakaan katsomatta, kadun
ylitse omaan kotiinsa.
Mutta saman päivän iltana toisensa
kadulla tavatessaan, puhelivat he jo
taaskin ihan niinkuin ennenkin.
Eivät he voineet olla kauan toisillensa
vihaiset, sillä he kumpikin rakastivat
toisiaan aivan liian paljon.
Mutta Alin paha ennustus kävi sit­tenkin
toteen, sillä suurvisiirin odotta­mattomalla
vieraskäynnillä oli kuin oli­kin
vielä odottamattomammat seurauk­set.
Eivät siinä auttaneet Suleikan epätoi­voiset
kyyneleet, eivät rukoukset, eivät
onnettoman Alin kiellot ja uhkaukset.
Suurvisiirin armollinen ja imarteleva
toivomus oli peloittava ja noudatettava
käsky. /
Pian puhuivat ja tiesivät kaikki köy­hää
matonkutoja Muradia kohdannei­ta
suuresta ja odottamattomasta ja ai­van
käsittämättömän ihmeellisestä on­nesta.
Ja suurvisiirin komeassa kivipalatsis­sa
kadehti jokainen talon herran uutta
ja nuorta lempivaimoa.
Ihmeteltiin, mikä hänessä kiinhosti-kaan
niin suuresti suurvisiirin oiktillis-ta
mieltä? Eihän tuo tyttö ollut edes
minkään näköinenkään. Kerrankin oli­vat
haaremin kaikki naiset jostakin a-siasta
sovinnolHsesti samaa mieltä. Jo-kainerihan
heistä oli kaunis tiioh uuden
tulokkaan rinnalla. Oi, kuinka he ka­dehtivatkaan
ja vihasivat kuitenkin mie­lessään
herransa uutta suosikkia, k a i ^
suurvisiirin kymmenen entistä Ja van­hempaa
vaimoa.
Kuinka monta pistävää ja katkeran
pilkkanaurun säestämää sanaa heitet-timkään
onnettoman Suleikan jälkeenV
hänen harhaillessaan kaipaavin sydä-mm
ja yksmäisenä uuden kotinsa kol­koissa
ja suurissa, kiviseinäisissä saleis­sa,
tai puutarhassa, joka ihmeen ihana­na
ja houkuttelevana lukemattomine,
loistavanvärisine kukkineen ja hiljalleen
solisevine suihkulähteineen ja tekolam-mikoineen
levisi harmaan kivipalatshi
kyykötti hänen kurj^ majansa kapäi
laitakadun varrella, ränsistyen päi|
päivältä yhä pahemmin. : Suurviairäj
vaunuhevosten jo viikkoja sitten
tallaama puuaitakin oli yhä kocjaaaali
ta. . - ,^
Ei ollut Murad-vanhuksella nyt aikai
sellaiseen.
Sisällä, huolellisesti lukittujen .öviö
takana hän istui aamusta iltaan, lallij.
hintaiseen ja loistavanväriseen silkE
viittaan kietoutuneena, laskien yhä uö^
delleen ja uudelleen pienen harmaaii
-kangaspussin sisältöä, niiden sokaii
vasti kiiltävien kultarahojen ihanasti
pyörryttävää lukumäärää, jotka oB
suurvisiiri Ibrahimilta maksuksi ja pifr
neksi lohdutukseksi saanut, luovuttaesi
saan tälle "kirvelevin sydämin" ainoaa
elämänsä valon ja ilon, kammotta;^
kähisevä ja tyytlyvainen nauru katkaa
(lukuunottamatta kullan iloista ja su­loisesti
ukon korvia hivelevää kilabte*
lua) pienen, raskasilmaisen huoneen uh­kaavalta
tuntuvaa hiljaisuutta.
Niin jatkui päivästä toiseen,' kunnö
naapurit lopultakin saivat selville, etä
vanha Murad oli, tuijotettuaan aiyaa
liiaksi kullan keltaista ja, juovuttam,
loistetta, menettänyt ainiaaksi jäikena
valoni . .,
Mutta suurvisiiri Ibrahimin komeas­sa
ja loisteUaassa kivipalatsissa jatka
elämä entiseen, ylelliseen tapana
Vanhair suurvisiirin intohimoinen ji
kiihkeä rakkaus nuoreen Suleikaan 0
ollut viilentynyt, pikemminkin päim^;
toin. Suleikan silminnähtävä kylmyys,
ja vastenmielisyys korkea-arvoista miö';
tään kohtaan ainoastaan yllytti;.jaÄs
dytti tämän tunteita. Ja vannaa (di, ö*.
tä tämä olisi lahjoittanut tytölle vaiklii
kuunkin taivaalta, jos se vain olisi oM;
hänen vallassaan, saadakseen ..Suleikan
vain kerrankin nauramaan.
— Suleika, hän kysyi kerrankin..::?
Eikö sydämesi kaipaa mit^?, - Etka
toivo itselle^ uusia koruja,-niinbiitt
kaikki muutkm naiset tääUäpal^tsi^
tekevät? Eikö ole mitään,JoHa;yjisi
mieltäsi ilahduttaa?
Ja sillä kertaa Suleika todellakin
noi toivovansa jotakin, ja ilokseen n$
suurvisiiri heikon hyn^n j l m «^
lempivaimonsa tavallisesti niin
mille ja murheellisille kasvoille. . J I^
tuo Suleikan toivomus oli_suurvisiin>
mielestä kovasti outo ja kumraallinen.
Herrani, sanoi Suleika äkkiä
rästi alasFuoduin katsem, hetkisen-.^
tittyään. — Haluaisin todellakin.:
pikkukorun; . <. . \ "
— ^ Tiedän tämän kaupungin ha^
osassa erään hyvin taitavan mo^iÖ^
valmistajan, liän jatkoi sitten
puhuen, ja yhä poispäin katsoe^^
Olen aina hahinnut omakseni mc
ta vahnistettua kaunista korist^
. . . Saanko tilata sen häneltä,
varmasti osaa tehdä mieleiseni?.
miehen suuresta taituruudesta
paljon . . .
Suurvisiiri Ibrahim hymyili,
kuten arvata saattaakin, hicman^*»^
mäst3aieeltä näyttäen, mutta kui"
sisimmässään iloiten siitä, että
Si«u>4 Laaaualaai.