Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 15, 1938

              (Jatkoa)
Seuraavana päivänä sain Onnilta
kirjeen, jossa hän selitti kaiken
välillämme olevan poikki kuin savi-piipun
varsi. Hän oli tullut huomaa­maan
erehdyksensä ja ettei hän ra­kastanutkaan
minua niin kovasti,
että voisi mennä naimisiin kanssani.
Siinä kaikki; Aavistin heti, että hä­nen
sisarensa oli sanellut hänelle
kirjeen sisällön. Ja toinen t3rttö oli
seisonut vieressä ja nauranut sydä­mensä
pohjasta koko tapahtumalle.
Tästä, päivästä alkaen oli» kuin-toinen
ihminen. Vihasin elämääni jä
inhosin ja ajatustakin, että plfn an­tautunut
tuon kurjan, itsekkään
miehen leikkikaluksi^ jonka hän heit­ti
tarpeettomana pois kyllästj^tyään
siihen. Minähän en ollut saman luo­kan
ihmisiä kuin häh; en olli^t tar­peeksi
"hieno", Hän kaikesta päät­täen
luuli Voivansa kohdella minua
miten halusi..; Mutta minä olen
kostava ja minä kostankin! Hän ei
tule välttämään kostoani eikä se tyt­tökään,
joka tuH särkemään välimme.
Jonkun aikaa senjälkeen, kun olin
saanut Onnin kirjeen, menin äitini
sisaren Allin luo. Tätini oli näytte­lijätär
ja-asui pääkaupungin lähei­syydessä
maaseudulla. Hän ei ollut
minkään pääkaupungin teatterin pal­veluksessa,
vaan kulki kesäisin niaa-seutunäytännöissä.
Pidin paljon Alli-tädistä.
Hän oli puolivälissä neljää­kymmentä,
mutta oli ikäisekseen hy­vin
nuoren näköinen. Häh oli aina
iloinen, eikä hänen seurassaan kos­kaan
tullut ikävä. Hän oli leski ja
sai pientä eläkettä, ja lapsettomana
hän pääsi matkustelemaan, minne
ikinä halusi. Olin iloinen saadessani
poistua kaupungista ja päästessäni
sellaiseen ilmapiiriin, missä mikään
ei juuri palauttanut mieleen äsken
tapahtuneita asioita. Monasti ihmet­telin
sitä, että Alli-täti jaksoi mat­kustella
niin paljon kuin hän teki.
Hänhän jokatapauksessa oli jo van­henemaan
päin. Tätini toimi ja elä­mä
viehättivät minua ja olinkin tul­lut
hänen luokseen juuri sitä varten,
että hän han&;kisi minulle paikan sa­maan
seurueeseen, mihin hänkin
kuului. Kuultuaan, että minäkin ai­koisin
näyttelijättäreksi, tätini hiukan
hymyili ja kjrsyi minulta, tiesinkö
etukäteen^ miten suuria vaikeuksia
tällä alalla on voitettavina. Kaik­kein
\fähimmin se on ruusujen päällä
tanssimista, kuteii ehkä useimmat
kuvittelevat. iViinä kuitenkin pysyin
lujana päätöksessäni ja pyyhin hän­tä
auttamaan minua. Kohtalo olikin
minulle suopea, ja suoritettuani kor
keen johtaja J . hyväksyi minut seu­rueeseen.
Aluksi sain esiintyä nuor­ten
tyttöjen osissa. Äitini ei ollen­kaan
A^astustanut minun antautu­mistani
näyttelijäuralle. Hän oli
päinvastoin iloinen siitä, että vii­meinkin
löysin alan, jolle aina olin
halunnut, jä hän lisäsi, "että nyt
voisin vapautua suruistani ja pa­hoista
ajatuksistani."
Oli kulunut kaksi vuotta siitä, kun
olin aloittanut näj^telijäelämäni.
Kuljimme kaupungista toiseeji; jos­kus
saimme paljon yleisöä ja ansait­simme
hj'\'in, toisinaan taasen huo­neemme
oli t3?hjä ja tulomme sen-mtikaiset.
Minä sain aina hyvät ar­astelut
ja eräs tovereistani ihmet­teli,
etten pian jo pääsisi muutta­maan
jonkin pääkaupunkilaisteatte-rin
palvelukseen.
Oltuani äitini luota poissa y l i kol­me
vuotta, sain eräänä päivänä säh­kösanoman,
että hän oli vaikeasti
sairaana. Matkustin heti hänen luok­seen,
mutta saavuin liian myöhään:
hän oli jo kuollut, kun astuin kotini
kynnyksen yli. Sairaanhoitajatar,
joka oli hoitanut häntä, antoi minulle"
kirjeteny jonka äitini pii kirjoittanut
parisen päivää ennen kuolemaansa.
Se oli kirjoitettu vapisevin käsin, epä­selvin^
kirjaimin, niin että lukeminen
oli hyvin vaikeata.
"Rakas t5rttäreni", luin kyynelvir­tojen
valuessa silmistäni.
"Kirjeestäsi näytti, niinkuin yhä
kantaisit kostonajatuksia sydämessä-si>
Kuitenkin' olen toivonut, että jät-r
taisit nämä sopimattomat ajatukset,
rakas tyttäreni. Eeva, ihmisen on
otettava oppia erehdyksistään ja kar­tettava
niitä vastaisuudessa mahdol­lisimman
paljon. Sinähän tiedät mi-mm
hartäimmäri tpivOni olevan sinun
onnesi, mntta jollet osaa unohtaa
menneitä täpaiiksia, niin et voi saa­vuttaa
onnea. Älä tuijota entisiin
aikoihin, vaan katso rohkeasti tule­viin,
ja koeta ottaa elämä vastaan
rohkeasti ja urhoollisesti."
Oi, äiti rakas, jos olisin seurannut
sinun neuvojasi, niin kuinka paljon
surua ja katkeruutta olisinkaan vält­tänyt
elämässäni! Mutta en tehnyt
niin kuin sinä neuvoit, vaan ryntäsin
sokeana eteenpäin, alituisesti hau­toen
kostoa mielessäni. Vihdoin kui­tenkin
koitti aika, jolloin sain vaki­naisen
paikan eräässä pääkaupungin
teatterissa. Tiesin Onni K :n myöskin
asuvan siellä ja että hän pari vuotta
sitten oli mennyt naimisiin Vieno H:n
kanssa. Hykertelin ilosta ajatelles­sani,
että pian tulee aika, jolloin saan
kostetuksi heille molemmille. Minun
on vain meneteltävä h)rvin viekkaasti
ja valtioviisaasti sekä edelleen näy­teltävä
nuoren tytön osaa sekä teat­terissa
että yksityiselämässäni. Hä­nessä
on yhä pidettävä yllä sellaista
uskoa, että minä olen samanlainen
lapsellinen ja; oikullinen tyttölapsi
kuin ennenkin. Olinhan oppinut jo­takin
niinä vuosina, mitkä olin ollut
näyttelijänä. Olin oppinut hillitse­mään
itseni ja menettelemään tilai­suuden
mukaan, olin myöskin oppi­nut
näyttämään iloiselta silloinkin,
kun itku pyrki silmäkulmaan. Sitä­paitsi
olin oppinut kutomaan verkko­ja
miehiä varten... Entinen viaton,
jkirkassilmäinen tytöntyllerö oli aiko­ja
sitten muuttunut toiseksi. Nyt
tunsin enemmän elämää ja ihmisiä ja
olin oppinut käsittelemään heitä oi­kealta
kannalta.
Esiinnyttyäni parin viikon ajan
näyttämöllä lähetin pääsylipun Onni
K:lle ja tiedustin, olisiko hän halu­kas
katsomaan näyttelemistäni. Vas­taukseksi
hän lähetti minulle suuren
ruusukimpun ja sen mukana seuran­neeseen
käyntikorttiin hän oli kir­joittanut
suurella, luonteenomaisella
käsialallaan:
"Olen sanomattoman onnellinen
saadessani ta\'ata sinua jälleen. Saa­vun
tämän illan näytäntöön.
Onnisi."
Sj^dämeni pamppaili witonriemus-ta.
Aavistin heti, että tarkoitukseni
on saavutettu suuremmitta \^ivoitta;
Nähtävästi hän oli jo kyllästynjrt
pieneen, sievään rou\'ankuvaansa, ei­kä
häneflli liene mitään sitä vastaan,
että uudistamme entisen seurustelum-me.
Olihan siihen paremmat edelly­tyksetkin
vielä nyt, knn minusta oli
tullut tunnustusta saanut näjrttelijä-tär.
On olemassa miehiä, joita näyt­telijättäret
erikoisesti vetävät puo­leensa
salaperäisyydellään. Kaikesta
päättäen Onni K. kmilui juuri tähän'
miesryhmään.
Kun illalla väliverhon raosta kur­kistin
katsomoon, näin hänet ensim­mäisellä
istuinrivillä. Hänt oli enti­sensä
näköinen! Hänen ulkoniuo-tonsa
oli yhä miellyttävä; v a i k k en
häh ehkä dt ^ukan Mitunut ja
saahiit pari-ryppyä poäkiinsa, joissa
niitä ei eniien ollut. Tänä iltana nä3rt-telin
viattoman, hi^rttafseh, leikkisän
ja kiemailevan nuoren tytön oSää.
Tiesin olevani kauniis ja näytteleväiii
luonnolliisen sulavasti. Säirt valtavat
kättentaputukset, kun väliverhon-^
poistuttua ilmestymnäjrttämölle kiit­tämään;
Kohta sen jälkefehOhM tuli'
pukeutumiskomierooni. Ojensin hä­nelle
molemmat käteni ja hymyiKh*"
kainosti. • ^
"Onniy onhan-kovin haaskaa; etta
. ttiiitr".;, - r - . •••v''"
Hän otti käteni ja suuteli niitä.-
Sitten hän katseli minua kysyvä ilme
silmissään. Minä hymyilin, ja seu­raavassa
hetkessä hän oli painanut
huulensa minun huulilleni.
"Rakkaani-" hän" mutisi itsekseeh"
intohimoisesti. "Olen su\ireäti ikä­vöinyt
sinua. KyHäpä sinäj Eeva,
olet muuttunut miellyttäväksi. Ihan
olet itse kauneus! Miten olinkaän
niin ajattelematon, että silloin hyl­käsin
sinut. Etkö voi antaa minulle
anteeksi, Eeva?"
"Kyllä, mielelläni", kuiskasin ja
katselin häntä suurin, sihisin silmin.
"Olisin onnellinen, jos kaikki olisi
pysynyt ennallaan. Mutta — sinun
rouvasi, Onni?"
"Mitäpä hänestä!" Onni sanoi hal-veksuvasti.
"Hän on todellakin tyh­jänpäiväinen
korukapine. Olin- ker^
rassaan idiootti mennessäni naimisiin
hänen kanssaan. Mutta, no nii^, en­hän
voi selittää sinulle..."
"Eihän se nyt tässä ole tarpeellis­takaan!"
sanoin hellivästi ja kiedoin
käteni hänen kaulaansa. " E i nyt pu­huta
siitä, mitä on ollut ja mennyt."
Kiersin kahleet hänen yinpäriUeen
yhä lujemmalle! Häh oli silmittö­mästi
rakastunut ja olisin voinut vie^
dä hänet minne tahansa. Hän tuh­lasi
minulle kukkia ja lahjoja ja mi­nun
oli pinnistettävä koko näyttele-mistaitoni
itsestäni, etten olisi ilmais­sut
sitä inhoa, jota tunsin häntä koh­taan.
Vielä ei ollut kostonhetki tul­lut,
mutta kohta...
Eräänä iltana, juuri vähäistä en­nen
näyttämölle meijoani, hänen vai-:
monsa saapui pukeutumiskomerooni.
Hän oli huomattavasti laihtunut ja
Jcuihtunut siitä, kun olin hänet vii­meksi
nähh3rt.
"Varmaankin tiedätte etukäteen,
mitä varten tulen?" hän aloitti pu­heensa
hyvin virallisena. "Olisin hy­vin
kiitollinen, jos jättäisitte mieheni
rauhaan."
"Minä olisin teille erittäin kiitolli­nen,
jos kykenisitte pitämään mie­henne
kotonanne, ettei minun tar-vitsisi
nähdä häntä luondni. Minä
inhoan 'häntä ja hänen alituiset huo­mionosoituksensa
tuskastuttavat mi­nua.
On täydellinen harhaluulo, että
minä voisin koskaan enää pitää hä­nestä,
rouva K.-'
Hän \^vahti ja leimahti äkkiä pu­naiseksi.
Sitten hän lähti pois puhu­matta
sanaakaan sen enempää. Minä
näin hänen katseestaan epätoivon i l ­meen
sinä hetkenä, samalla kun itse
tunsin voitonriemua. Mikä onnen
tunnev^oK sisimmässäni ajatellessani,
että hän ehkä tällä hetkellä koki kaik­ki
ne tuskat, jotka kerran itse olin
saanut elää...
Seuraavana päivänä' teatterimme
lopetti näytäntönsä täksi näytäntö-kaudeksi
j ^ : kohta s$i jälkeen lähdin
käuptngista erään seurueen mukana
maaseudulle suomatta Onnille tilai­suutta
saada tavata minua. Olin saa­nut
kostonhaluni tyydytetyksi ja tun­sin
itseni rauhalliseksi, vaikkakaan
en täysin tyytyväiseksi. Vielä en oi-lutsaanät
häntä täyddlisestinöyr^
tetyksiv miffskatiiksi hänt
olisin halunnut.
. Tänä kesänä opin tuntemaan Erik
S :n, joka oli hienoimpia ja sivisty-neinipiä
kaikista tuntemistani niies-henkilöistä.
Hän rakastui minuun ja
sitten kerran hän pyysi minua vai­mokseen.
Minäkin rakastin häntä!
Ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun
huomasin Onnin, pettäneen minut,
tunsin lämpeneväni miehen tunteille.
Ensimmäisen kerran senjälkeen syda-merii
pamppaili, kun kuulin miehen
askeleitäTJa/midiieiräänen. Hiljainen
onni täytti sydämeni ja tunsin, että
elämäilä oli vielä jotakin ihmeellistä
minuakin varten, Kihlauspäivänäm-me
sulhaseni sanoi minulle:
"Eeva! Minusta tuntuu aivan kä­sittämättömältä,
että saäh--vaimok-seni
täydellisimmän naisen, mitä
koskaan olen tavannut. Paras, kau­nein
. . ."
ha
les.
•-'Olette
se luet
mentä ^
kaksisia
Sievä
tävällise
tietämät
tuksia ei
sään se
kauneudi
"Niin,
«Los An
naan. Sa
ten, ja pa
kaa enna
lukuun tii
tä tapaht
tävää mui
oudolla i
saakka ot
päivän pai
taidamme
kokonaan,
te Turkis
ron.". .
"Minäkö
Minä hätkähdin. Eikö olisi vel­vollisuuteni
sanoa hänelle, että minä
kaikkein vähimmin olen täydellinen,
kertoa häriellfe koko menneisyyteni?
Mutta sitä erivoinUt tehdä! Hänen
täytyy elää-siihä luulossa, että todel­lakin
olen täydellinen. Miksi särki­sin
hänen sj^ämensäj jos nyt tun-niistaisinhäiielle
salaisuuteni. Ehkä
joskus toisen kerran, mutta ei nyt >•.
Näyttelimhie samassa kaupungissa,
jossa^ sulhasellani oli työpaikkansa.
Olin päättänyt, että Eerikin on syö­tävä
päivällistä luonani sinä päivänä,
jolloin meillä on ensinäytäntömme
kaupungissa, ja saadakseni päivälli­semme'
mahdollisimman hyväksi olin
hankkinut kotiini kaikenlaisia herk­kuja
ja leikkeleitä. Kello puoli kuusi
hänen oli määrä saapua. Ovikello soi'.
Kiiruhdin avaamaani Kasvoistani pi­ti
näkyä herttaineh hymy tervetuli­aisiksi.
Avasin oven ja edessäni sei­soi
— Onni K.! .
"Ohni!" huudahdin. -Mitä tämä
merkitsee? Mitä varten olet täällä?
"Minun täytyy tavata siniial" han
mutisi. "Miksi lähdit sanomatta nii- ^
nulle hyvästi? Eeva, sinähän tiedaj,
että rakastan sinua! En voi elaa H- i
man sinua. Seft- tiedän nyt vasta. |
Etkö ole iloinen, kun tulin, Eeva.
En vastamnit heti, ja huomasin
CJatkoa sivnHa 10)
kelasti. Ta
lainen tuo
on. Se hah
turkisvafasti
tapahtunut,
lähetetyt tär
vät.mäksam,
tänne. Tass
senne." Sin
tytön hentoo
Kadulla h
puoli tuntia r
edessään suui
mEMUT
••• T
Pyydystäjältt
Kittkenlaisia i
ja
•Vanha Simn
puplelja. ja tar
Ä oli. viiden
Äturkisnal
jollakin tavoin
^iijeenvaihto oi
»eplivaikuttan
hänen,ent
- f e kuitenkif
ÄtiSimmsil
pieniä tut.
^un Simms.a
•^yinäyteikkuj
iaoii.seisahtua.,
^terkoira. ikk
aurinko oh peloit
^-l>aksu'karva
''^antanut sille £
Paasia vastaan,
tilaa; Tuo ka
^ostusta. Ala
f » suurta huomi.
T^^öaan eläinti
^ ^ e n ikkunaa
'^^a turkiksia g
r^-turja asei
K^Sinimsinvi
vallan erehl
^^^f ollut häne,
''Ellei tuo o
T '^«^ti itsek.
iC^^^^a^oIainen
sinä vanha vi
^ i ^ ^ ! Älä 1
^ J ^ ^ Ä ä s e i
' f t ^ ^ ^ k k u n sa
pii rask