1939-01-28-07 |
Previous | 7 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Mimtoja »iiksiladulta
KIRJ. UIXA
Ylitse mäkien^ rotkojen,
kerran laiumnie kulki, muistatko sen, —
kutt urkujen äänellä metsäkin soi
ja outoja viestejä tuuli toi?
Me hiihdimme ääneti kumpikin
vaan sielumme kuiskivat kuitenkin.
Oli kaikki niin kaunista, valkeaa^
kullassa kiilteli hankinen maa.
Yksin hiihdän nyt latua vaijeten.
Sifiä enää et tule, tiedän sen.
On latu tää mullekin vieras vaan, ^
tunnen kuinka se jo mua pelottaa.
Vieläkin ladulla kaipuun kukat
nostavat arasti nuppu jaan.
Taas elpyvät hetkeksi, orvot, rukat,
tullessa tuttuun maailmaan.
Huomennsaayunime satamaan
. Ville Hannuniemi
SKANSSISSA lauletaan. Hanuri
soi, ja lämmittäjä-Joe tanssii.
Koko vapaavahti tanssii. Joe, tuo
nokinen lämmittäjä on aivan villinä.
Hikiliina kaulassa hän h3'ppii ripaskaa.
Valtavat lihakset jännittyvät ja
höltyvät hänen alästomassa yläruumiissaan.
Mon Dios. Meillä pii
hauskaa. "Huomenna pääsemme satamaan.
Huomenna Buenos Airesiin
!" huutaa joku. Ja se oli totta.
Hans oli tänä iltana erilainen kuin
ennen. Hän oli hiljainen. Hans oli
ajattanut päiväntasaajalla päänsä
paljaaksi, ja nyt oli tukka taipumaton
kuin pellon sänki. Korvat, nuo Hansin
suunnanosoittajat, olivat suoraan
sivuille. Hän oli kyllä valmistautunut
satamaantulöa varten, sillä tuo
koko matkan ollut pukinparta oli
poissa. Kasvot olivat sileät. Ehkä
siitä tuo hiljainen avuttomuus.
Pojat kertoilivat entisiä kokemuksiaan
Buenoksessa.
Silloin Hanskin heräsi. Me vaikenimme,
sillä tiesimme, että Hans osaa
kertoa. Ja Hans kertoi. Hän kertoili
kauniista puistoista. Veteen kuvastuvista
palmuista. Ravintoloista,
joissa oi] elämää ja musiikkia. Tummista
silmistä ja punaisista huulista.
"Ei missään ole niin kauniita tyttöjä,
kuin Buenoksessa", hän sanoi.
Ja minä uskon, vaikka Hans onkin
suuri valehtelija.
"Montevidebn valot näk3a^t!"
huutaa joku. Me ryntäämme kannelle.
On yö. Väin valomeri näkyy; Ja
valot ovat saiinanlaisia kaikkialla.
Kukaan ei halua mennä nukkumaan.
Olemme niin h3rvällä tuulella,
ettemme puhuneet mitään, vaikka
stuuertti antoi illalla hävyttömän
kaikkien mielet ja jokainen halusi
keskustella tuttaviensa kanssa. Syn-i>
n synkkä mumina niinkuin mereltä
myrskyn tullen. Se kasvoi sitä mukaa
kuin sirpin terä hienoni. Terä
katosi kokonaan. Hämäryys peitti
maan ja täydellinen hiljaisuus vallitsi.
Tuo suurenmoinen ilmiö voitti nuorten
ilon ja masensi kevytmielisim-mätkin
mielet. Kun oli pari minuuttia
juhlallisesti odotettu, tervehdittiin
laas ensimmäisiä valonsäteitä ilon-huudahduksilla
ja hurjilla kättenta-piiiuksilla.
Surumielistä mielialaa
seurasi iloinen tyytyväisyys, jota ei
kukaan koettanut .estää ilmitulemas-
' la. • ' •
Kaikkiin oli tämä komea luonnonilmiö
vaikuttanut:mahtavasti ja P^^'
ni;i se syvälle jokaisen mieleen. Ei
ole siis ollenkaan ihme, että auringon
pimennyksiä hiin on pelätty ja
että niitä on pidetty maailmanlopun-
•kin enteinä.
Yhtä luonnollista ön, että maanjäristykset
ja tulivuorien purkaukset
ovat herättäneet samaa kauhua:
Ajateltakoon Herkulaiiumin ja Pom-peijin
asukkaita, siUouiku^ Vesuvius
peitti heidät tiihkaansal*^ E i ole
ihme, että he luulivat maailman lopun
olevan tulossa. Jamitäpä muuta
olisivat voineet luulla nekään, jotka
olivat näkemässä Krakataon pur-kaasta.
Tästä maailman historian
hirveimmästä purkauksesta maini-
^an seuraavaa: Pilkkopimeätä yötä
kesti 18 tuntia, flma oli täynnä tuhkaa,
joka" täytti suun, silmät ja sieraimet,
yhtämittaa kuului kumea jyske
tulivuoren sisästäi taivaalta satoi
tulta ja tulikiveä, silloin tällöin valaisi
sakima pimeyden ja iski mereen hirveällä
rätinällä. Tätä menoa oli näkemässä
muuan Jaavasta tuleva laiva
^26—i2S p:nä elokuuta 1883. Siihen
näkyi vielä, kun osa Krakataon saarta
räjähti ilmaan. Meri nousi 35
metriä, tunki kymmenen kilometriä
maan sisään ja huuhtoi takaisin tullessaan
neljä kylää ja neljäkymmentätuhatta
asukasta mereen. Kauan
aikaa tämän jälkeen oli laivojen vaikeata
päästä rannoilla kulkemaan,
kun täytyi tunkeutua ruumiiden lävitse.
Kalojen sisältä tavattiin sormia,
neniä, ja silmiä.
Ne jotka pelastuivat tai sattuivat
laivoilla . kulkemaan ohitse,
vakuuttavat, että he jo luulivat
auringon ijäksi sammuneen ja
maaUman loppuvan yleiseen vedenpaisumukseen.
Tällaiset kamalat tapaukset ovat
kuin pienoisia maailman loppuja.
Kun niitä on ollut kaikkina aikoina,
on hyvin ymmärrettävää^ että ne ovat
herättäneet ajatuksia maailman lopullisesta
häviöstä. Nyt tuo pelko siinä
muodossaan' on - suurinmiaksi o^ksi
hävinnyt, mutta sen sijaan on tiede
ottanut tutkiakseen sitä, miten kaiken
kuolema kerran or^ todellakin
saapuva. TodeUi^uudessa voinee sitäkin
pitää vain arvailuna, kaikki ai-\
kaisemmat arvailut ovat osoittaneet
ihmisen tietä^^isyyden rajoituksen.
Enempää kuin me tosiasiaUisesti tiedämme
maailman ja elämän synnys-^
tä, saman me tiedämmme myös sen
lopusta.
huonoa ruokaa.
Skanssi oli siisUtty jo päiväUä.
Kaikkialla on puhdasta kuia.upsee-.
rien messis^. Oi^pa öljylamppukin
hangattu kiiltäväksi.
Skanssissa jatkuu sama iloinen me*,
teli. Kaikki ovat aivan riehakoita..
Meitä oU vapaavahdissa seitsemän
miestä. Seitsemän miestä oli riemuit*
semassa. Oli Gustaf, lämmittäjä,
Hansin jälkeen paras juttujen kertoja.
Hän panee n3rt pasianssia, näh^
däkseen onko tummasilmäinen Juani-^
ta ollut hänelle uskollinen.
Tuolla on Lars ja Erkki, jotka ovat
aina leikkisällä sotajalalla keskenään.
Nytkin he kinastelevat nauraen.
Joe on jo väsynyt tanssiinsa ja istuu
rummuttaen peltistä leipälaatik-koa.
Anthonu,. neekeri istuu nurkassaan
vaiteliaana. Hän hymyilee kaikille
valkeat hampaat loistaen.
Hans aikoi laulaa. Kaikki nauravat,
sillä Hans osaa tehdä melkeip
kaikkea, mutta ei laulaa. Hän vä-syykin
kohta ja alkaa selittää minulle
mihin huomenna menemme.'
Sylkäisee välillä pitkän syljen, jonka
onnistun hädintuskin väistämään.
Innostun itsekin. Alkaa nyt kertoa
Etelä-Amerikan sateista. Silloin
sain kuulla elämäni suurimman valheen.
Hans kertoi:
"Olimme silloin, siitä on noin viiti-'
sen vuotta, matkalla Etelä-Amerikan
halki. Olimme jo yli puolivälin,"
kun yövyimme erään omituisennäköi-sen
piiun juurelle. Epäilin jo illalla
koiruutta, mutta väsynyt kun olin,
nukahdin siihen puun varjoon. Aamulla
herätessäni aioin huuhtoa suuni
viinillä, jota olin varannut matkalle
täyden puulekkerin. Mutta se
oli tyhjä. Kirosin. Muistaakseni
kreikaksi. Löin leilin kappaleiksi
maahan, ja laudoissa oli paksu tomu-kerros.
Silloin huomasin koiruuden.
Se puu, jonka juurella olin yöpynyt,
oli ollut imijäpuu. Se oli imenyt lei-lini
niin kuivaksi, että viininsakkakin
oli muuttunut tomuksi. Carramba.
Suutum. Kaasin puun. Silloin huomasin,
että sataa. Juuri sillä tavalla,
kuin Etelä-Amerikassa sataa. Eikä
minulla ollut puuta, jonka juurella
olisin pitänyt sadetta. Ternpasin revolverini.
Kaliberi 6.3. Ammuin
kaikki sade{usarät ri%f, ja äide lak~
-kasi.". \ . •
Juttu ,olisi kait jatkunut, mutta
skanssin täytti niin raikuva nauru,
,ettei. Hans saanut ääntään kuuluviin.
Aika oli rientänsrt. Vahdissa
oleva matruusi toi kahmin huutaen
samalla tutun ^'gräs opp'^ Vapaa-vahti
oli melkein lopiissa. Aloimme
valmistautua lähtöön; Hyvissä ajoin
nousimme kannelle. Hiljainen veden
lorina kuului keulasta^ Koneen is^
kut tuntuivat aivan jalkapohjaan as*
tuessa rautakann^la. Perämiehen
askeleet kajahtelivat yksitoikkoisesti
komentosillalta. Lämmittäjä ja trim-mari
painuivat juuri laivan uumeniin.
Heillä oli edes^än ankara nel-?
jän tunnin työv Sen ajan on heidän
tyydytettävä tulipesien loppumatonta
nälkää.
Jo alkaa kimlua alhaalta tuttu kra-sahtehi.
Lapio työntyy rautalattiaa
myöten kivihiilikasaan. Osa siitä nou-see.
Muutamat kivihiilipalaset putoavat
rautaturkille kolahtaen. Kuuluu
humahdus. Tulipesänluukku aukeaa.
Taas suhahdus, ja kivihiili on
siellä,^missä se muuttuu voimaksi.
Näin jatkuu, kunnes uudet miehet
uusin voimin tulevat jatkamaan työt
ä . ' . : V ' :
kuuluu kahdeksan lasin lyöntiä.
Vahdinvaihto.
Kiipeän komentosillalle, sillä riti-nuUa
on ^simhiäinen ruoriyuoro.
Siellä seisoo mies väsyneesti nojaten
ruorirattäaseen. Hän sanoo kurssin.
Lähtee pois, verrytellen puutuneita
jalkojaan. Tartun ruorirattäaseen.
Se on hieman tahmea, sillä siitä on
pidelty usein öljyisin käsin. Katson
kompassia. Laivaa ole aivan sillä
kurssilla jonka sain äsken. Väännän
•ruorista. Ruorikone alkaa tykyttää.
Peräsin kääntyy. Laiva on taas
kurssillaan, Tarkistan kurssin täh-ifm
mukaan. Edessäni on juuri kir^
kas tähti. Eteläisen taivaan kirkkain.
Minun nimikkotähteni. Sitä
kohti kulkee nyt laiva. Kuu paistaa.
Sen loiste on sellaista, kuin vain etelässä
voi olla.
Ja huomenna saavumme satamaan.
Sitä on hauska ajatella näin yöllä
ruorissa seisoessa.
Bbby Frasier ja HoTvard Topham Washingtonissa ovat tunnetut
Washingtonin radioesittäjinä yöklubeissa ja päivisin molemmat
työskentelevät gasotiiniasemalla. V
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 28, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-01-28 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki390128 |
Description
| Title | 1939-01-28-07 |
| OCR text | Mimtoja »iiksiladulta KIRJ. UIXA Ylitse mäkien^ rotkojen, kerran laiumnie kulki, muistatko sen, — kutt urkujen äänellä metsäkin soi ja outoja viestejä tuuli toi? Me hiihdimme ääneti kumpikin vaan sielumme kuiskivat kuitenkin. Oli kaikki niin kaunista, valkeaa^ kullassa kiilteli hankinen maa. Yksin hiihdän nyt latua vaijeten. Sifiä enää et tule, tiedän sen. On latu tää mullekin vieras vaan, ^ tunnen kuinka se jo mua pelottaa. Vieläkin ladulla kaipuun kukat nostavat arasti nuppu jaan. Taas elpyvät hetkeksi, orvot, rukat, tullessa tuttuun maailmaan. Huomennsaayunime satamaan . Ville Hannuniemi SKANSSISSA lauletaan. Hanuri soi, ja lämmittäjä-Joe tanssii. Koko vapaavahti tanssii. Joe, tuo nokinen lämmittäjä on aivan villinä. Hikiliina kaulassa hän h3'ppii ripaskaa. Valtavat lihakset jännittyvät ja höltyvät hänen alästomassa yläruumiissaan. Mon Dios. Meillä pii hauskaa. "Huomenna pääsemme satamaan. Huomenna Buenos Airesiin !" huutaa joku. Ja se oli totta. Hans oli tänä iltana erilainen kuin ennen. Hän oli hiljainen. Hans oli ajattanut päiväntasaajalla päänsä paljaaksi, ja nyt oli tukka taipumaton kuin pellon sänki. Korvat, nuo Hansin suunnanosoittajat, olivat suoraan sivuille. Hän oli kyllä valmistautunut satamaantulöa varten, sillä tuo koko matkan ollut pukinparta oli poissa. Kasvot olivat sileät. Ehkä siitä tuo hiljainen avuttomuus. Pojat kertoilivat entisiä kokemuksiaan Buenoksessa. Silloin Hanskin heräsi. Me vaikenimme, sillä tiesimme, että Hans osaa kertoa. Ja Hans kertoi. Hän kertoili kauniista puistoista. Veteen kuvastuvista palmuista. Ravintoloista, joissa oi] elämää ja musiikkia. Tummista silmistä ja punaisista huulista. "Ei missään ole niin kauniita tyttöjä, kuin Buenoksessa", hän sanoi. Ja minä uskon, vaikka Hans onkin suuri valehtelija. "Montevidebn valot näk3a^t!" huutaa joku. Me ryntäämme kannelle. On yö. Väin valomeri näkyy; Ja valot ovat saiinanlaisia kaikkialla. Kukaan ei halua mennä nukkumaan. Olemme niin h3rvällä tuulella, ettemme puhuneet mitään, vaikka stuuertti antoi illalla hävyttömän kaikkien mielet ja jokainen halusi keskustella tuttaviensa kanssa. Syn-i> n synkkä mumina niinkuin mereltä myrskyn tullen. Se kasvoi sitä mukaa kuin sirpin terä hienoni. Terä katosi kokonaan. Hämäryys peitti maan ja täydellinen hiljaisuus vallitsi. Tuo suurenmoinen ilmiö voitti nuorten ilon ja masensi kevytmielisim-mätkin mielet. Kun oli pari minuuttia juhlallisesti odotettu, tervehdittiin laas ensimmäisiä valonsäteitä ilon-huudahduksilla ja hurjilla kättenta-piiiuksilla. Surumielistä mielialaa seurasi iloinen tyytyväisyys, jota ei kukaan koettanut .estää ilmitulemas- ' la. • ' • Kaikkiin oli tämä komea luonnonilmiö vaikuttanut:mahtavasti ja P^^' ni;i se syvälle jokaisen mieleen. Ei ole siis ollenkaan ihme, että auringon pimennyksiä hiin on pelätty ja että niitä on pidetty maailmanlopun- •kin enteinä. Yhtä luonnollista ön, että maanjäristykset ja tulivuorien purkaukset ovat herättäneet samaa kauhua: Ajateltakoon Herkulaiiumin ja Pom-peijin asukkaita, siUouiku^ Vesuvius peitti heidät tiihkaansal*^ E i ole ihme, että he luulivat maailman lopun olevan tulossa. Jamitäpä muuta olisivat voineet luulla nekään, jotka olivat näkemässä Krakataon pur-kaasta. Tästä maailman historian hirveimmästä purkauksesta maini- ^an seuraavaa: Pilkkopimeätä yötä kesti 18 tuntia, flma oli täynnä tuhkaa, joka" täytti suun, silmät ja sieraimet, yhtämittaa kuului kumea jyske tulivuoren sisästäi taivaalta satoi tulta ja tulikiveä, silloin tällöin valaisi sakima pimeyden ja iski mereen hirveällä rätinällä. Tätä menoa oli näkemässä muuan Jaavasta tuleva laiva ^26—i2S p:nä elokuuta 1883. Siihen näkyi vielä, kun osa Krakataon saarta räjähti ilmaan. Meri nousi 35 metriä, tunki kymmenen kilometriä maan sisään ja huuhtoi takaisin tullessaan neljä kylää ja neljäkymmentätuhatta asukasta mereen. Kauan aikaa tämän jälkeen oli laivojen vaikeata päästä rannoilla kulkemaan, kun täytyi tunkeutua ruumiiden lävitse. Kalojen sisältä tavattiin sormia, neniä, ja silmiä. Ne jotka pelastuivat tai sattuivat laivoilla . kulkemaan ohitse, vakuuttavat, että he jo luulivat auringon ijäksi sammuneen ja maaUman loppuvan yleiseen vedenpaisumukseen. Tällaiset kamalat tapaukset ovat kuin pienoisia maailman loppuja. Kun niitä on ollut kaikkina aikoina, on hyvin ymmärrettävää^ että ne ovat herättäneet ajatuksia maailman lopullisesta häviöstä. Nyt tuo pelko siinä muodossaan' on - suurinmiaksi o^ksi hävinnyt, mutta sen sijaan on tiede ottanut tutkiakseen sitä, miten kaiken kuolema kerran or^ todellakin saapuva. TodeUi^uudessa voinee sitäkin pitää vain arvailuna, kaikki ai-\ kaisemmat arvailut ovat osoittaneet ihmisen tietä^^isyyden rajoituksen. Enempää kuin me tosiasiaUisesti tiedämme maailman ja elämän synnys-^ tä, saman me tiedämmme myös sen lopusta. huonoa ruokaa. Skanssi oli siisUtty jo päiväUä. Kaikkialla on puhdasta kuia.upsee-. rien messis^. Oi^pa öljylamppukin hangattu kiiltäväksi. Skanssissa jatkuu sama iloinen me*, teli. Kaikki ovat aivan riehakoita.. Meitä oU vapaavahdissa seitsemän miestä. Seitsemän miestä oli riemuit* semassa. Oli Gustaf, lämmittäjä, Hansin jälkeen paras juttujen kertoja. Hän panee n3rt pasianssia, näh^ däkseen onko tummasilmäinen Juani-^ ta ollut hänelle uskollinen. Tuolla on Lars ja Erkki, jotka ovat aina leikkisällä sotajalalla keskenään. Nytkin he kinastelevat nauraen. Joe on jo väsynyt tanssiinsa ja istuu rummuttaen peltistä leipälaatik-koa. Anthonu,. neekeri istuu nurkassaan vaiteliaana. Hän hymyilee kaikille valkeat hampaat loistaen. Hans aikoi laulaa. Kaikki nauravat, sillä Hans osaa tehdä melkeip kaikkea, mutta ei laulaa. Hän vä-syykin kohta ja alkaa selittää minulle mihin huomenna menemme.' Sylkäisee välillä pitkän syljen, jonka onnistun hädintuskin väistämään. Innostun itsekin. Alkaa nyt kertoa Etelä-Amerikan sateista. Silloin sain kuulla elämäni suurimman valheen. Hans kertoi: "Olimme silloin, siitä on noin viiti-' sen vuotta, matkalla Etelä-Amerikan halki. Olimme jo yli puolivälin," kun yövyimme erään omituisennäköi-sen piiun juurelle. Epäilin jo illalla koiruutta, mutta väsynyt kun olin, nukahdin siihen puun varjoon. Aamulla herätessäni aioin huuhtoa suuni viinillä, jota olin varannut matkalle täyden puulekkerin. Mutta se oli tyhjä. Kirosin. Muistaakseni kreikaksi. Löin leilin kappaleiksi maahan, ja laudoissa oli paksu tomu-kerros. Silloin huomasin koiruuden. Se puu, jonka juurella olin yöpynyt, oli ollut imijäpuu. Se oli imenyt lei-lini niin kuivaksi, että viininsakkakin oli muuttunut tomuksi. Carramba. Suutum. Kaasin puun. Silloin huomasin, että sataa. Juuri sillä tavalla, kuin Etelä-Amerikassa sataa. Eikä minulla ollut puuta, jonka juurella olisin pitänyt sadetta. Ternpasin revolverini. Kaliberi 6.3. Ammuin kaikki sade{usarät ri%f, ja äide lak~ -kasi.". \ . • Juttu ,olisi kait jatkunut, mutta skanssin täytti niin raikuva nauru, ,ettei. Hans saanut ääntään kuuluviin. Aika oli rientänsrt. Vahdissa oleva matruusi toi kahmin huutaen samalla tutun ^'gräs opp'^ Vapaa-vahti oli melkein lopiissa. Aloimme valmistautua lähtöön; Hyvissä ajoin nousimme kannelle. Hiljainen veden lorina kuului keulasta^ Koneen is^ kut tuntuivat aivan jalkapohjaan as* tuessa rautakann^la. Perämiehen askeleet kajahtelivat yksitoikkoisesti komentosillalta. Lämmittäjä ja trim-mari painuivat juuri laivan uumeniin. Heillä oli edes^än ankara nel-? jän tunnin työv Sen ajan on heidän tyydytettävä tulipesien loppumatonta nälkää. Jo alkaa kimlua alhaalta tuttu kra-sahtehi. Lapio työntyy rautalattiaa myöten kivihiilikasaan. Osa siitä nou-see. Muutamat kivihiilipalaset putoavat rautaturkille kolahtaen. Kuuluu humahdus. Tulipesänluukku aukeaa. Taas suhahdus, ja kivihiili on siellä,^missä se muuttuu voimaksi. Näin jatkuu, kunnes uudet miehet uusin voimin tulevat jatkamaan työt ä . ' . : V ' : kuuluu kahdeksan lasin lyöntiä. Vahdinvaihto. Kiipeän komentosillalle, sillä riti-nuUa on ^simhiäinen ruoriyuoro. Siellä seisoo mies väsyneesti nojaten ruorirattäaseen. Hän sanoo kurssin. Lähtee pois, verrytellen puutuneita jalkojaan. Tartun ruorirattäaseen. Se on hieman tahmea, sillä siitä on pidelty usein öljyisin käsin. Katson kompassia. Laivaa ole aivan sillä kurssilla jonka sain äsken. Väännän •ruorista. Ruorikone alkaa tykyttää. Peräsin kääntyy. Laiva on taas kurssillaan, Tarkistan kurssin täh-ifm mukaan. Edessäni on juuri kir^ kas tähti. Eteläisen taivaan kirkkain. Minun nimikkotähteni. Sitä kohti kulkee nyt laiva. Kuu paistaa. Sen loiste on sellaista, kuin vain etelässä voi olla. Ja huomenna saavumme satamaan. Sitä on hauska ajatella näin yöllä ruorissa seisoessa. Bbby Frasier ja HoTvard Topham Washingtonissa ovat tunnetut Washingtonin radioesittäjinä yöklubeissa ja päivisin molemmat työskentelevät gasotiiniasemalla. V |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-01-28-07
