Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 21, 1942

              /
1942 LALAXTAIXA. MA.ALISKUi;X 21 PÄIVÄXÄ Sivu S
Päivällinen — tai pikemminkin.ilr
Iällinen — syötiin aluksi niitii par- leikinlaskuun.
haimman tunnelman vallitessa. Pe- -Ah, Frank kuiskasi hän äänes-lastiis
näytti niin läheiseltä-, jX aina: .„sä. epätoivon värinä, «En tahdo aja­kin
neljä pienen seurueen jäsentä tmi- telia,sitä. Emmekp — emmekö voi­si
sitä ajatellessaan suunnatonta iloa. , si laskea toisia maihin jossakin ja sit-
Ainoastaan Hovvard; jolle sivistynee­seen
ja järjestyneeseen yhteisktmtaäh
palaaminen merkitsi aivan toista kuin
muille, oli hiljainen ja miettiväihen,.
jä hänen alakuloisuutensa tarttui pian
l>orothy>Tikin. Aterian loppupuolei-i
la myös Jackson, joka siihen saakka
oli ollut harvinaisen iloinen ja puhe­lias,
kävi yhfäkkiä vakavaksi^ Hän
tuli ajatelleeksi; että hänen pian pi­täisi
ryhtyä sen miehen vanginvarti­jaksi,
joka oli pelastanut hänen hen­kensä
ja lahjoittanut hänet tafcaisin ,
omaisilleen; Se pani ^hanet-äkkiä my­kistymään.
MuttaDorothyeihalunnut yhtyä nuUepakotik^ Hän
"Ah, Frank: — Se oli luutnantti
tei?, matkustaa, pois kauas, kauas
pois, niinne tahan§a^ -1^ j^ai^^
vain! — Kun ajattelen, että sinä: —
ah, Frank, Frank] — En kestä sitä!"
Ho\vard veti hänet lähemmäksi it­seään
ja käänsi hänen kasvonsa niin,
ettävoi katsoa häntä silmiin.
"Älä, ole leyptouj^ rakkaimpaiy;',
kuiskasi hän. «Saatpa näh^ä,^ että
kaM» selvi^ee, Kait^dmus, jols;^
armoUisesti on m^tä-.varjellut kuljet-taes^^
iL m^itä^^niin monien vaarojen
Jäpsij.ei jä.tä.,raeitä^"
''JVIuttav —. ramttaj — nähdä- sinut,
epEyitynä,-^ syytettynä.—-van^^
Kolmella muulla ei .pMu^ aayistu^. 3^ _ joski^i.vam.yhdea päiväni Ah,
takaan,Howardin.asialta, ^^arfees.oU^ Eran^miij^^ke^täs^^^
pitänyt parempana 6lla, va^itiUedpisr
taan,siinä suhteessa,-, eivätkä.pastori;
ja Joyce vaimameep,,QUeet k i i^
neet huomiota iiuhin>vihja\iksiin, jpi-tahän
tappiostaan.ra.,ivöis£aan oli,sin-r
kauttanut. Hej siis-keskusteliyatilylr
jaa täydessä, rauhassa, kunnes, IJp-ward
k-ehoitti, kaikkia, menejmään le- .
volle.
Myöhemmin, toisten jo nukkuessa
päivän mielenliikutuksista jX vaivois­ta
väs3meinä, Dorothy hiipi kannelle,
missä Howard yhä vartioi akkumu-laattorieii
voimanmittareita, joiden
viisarit nousivat nousernistaan sitä
mukaa kuin paine lisääntyi.
Kuuta ei näkynyt, mutta koko le­vän
peittämä.merenptinta,hohti, heik­koa
fosfori valoa, jonka aavemaista,
kajastusta vasten Hai.ja ajelehtivat,
IiyI}Tipirstaleet eroXta.utuivat sysinausr
tina varjoina. Oli ni^a valoisaa, että
Howard näki Dorothyn,, surullisten
kasvojen kalpeuden ja- tumm^at ren­kaat
tämän, silmien, ypipärillä, kua
nuori nainen vaipui hänen vierelljeen.
"Raihoutuhan, - rauhpituhan,. rak­kaani"',
kuiskasi. hä.n,: hellästi. "Älä.,
ota sitä niin raskaalta, kannalta . . .
Koeta nukkua/ On. luultavaa, että.
jo huomenna kohtaamme pelastusret-kikunnan—
ja silloin-sinun on olta­va
niin sievä kuin mahdollista. Et
saa laiminlyödä kauneusuntasi!"
. . . sinä olet pelastanut hänien hen­kensä,
teteiyt' hänet'.rikkaalisi, tuonut
hänet kotiin-.— hän ei .voi, hän.ei voi
olla niin-julma, e t t ä . .
" V ^ i t i ; - r r vai^tiJ Rakkaani^ älä
p.utm npini Jacksonin on täyte.ttär
vä vdvoUisuutfnsa.., En tahdo,, että
häa minun , tähtejgi väistyy velvolli­suuden;:
t i ^ ä - Sitäpaitsi on minun
jättäydyttävä oikeuden käsiin nimen­omaan
voidakseni täysin todistaa,
syyttömyyteni. Näetkös — minä-,
häarolerx^ v^ain köyhäJuutnantti. M i -
nullav ei; ojilut rahaa voidakseni toir
•mittaa., tutkimuksia, Porto. Ricossa,
hankkia,todistajia, maksaa, heidän
mat(kaansa New. Yprkiiij . . . N.yt. mi- puhua noin I Kenenkään naisen kans-.
nuUaon , varoja! On tietenkifl var- sa koko maailmassa en tahtoisi osaani
masti itimisiä,, jotka oyat nähneet on­nettoman
Dolores Mpntorpn; kanssa
todella vihityn miehen. Täytyy etr
siä heidät ja-tuoda. Ne>v Yorkiin.
Xäbtyääiv minut jhe; kyllä myöntävät,
etten minä ole se, miksihe minua olet­tivat,
kun luulivat tuntevansa minut
valpkuyastani . . . . Pakenin;. vanki­lasta,
mennäkseni, sinne, sillä en voir
aut;keksiä mitää_n,;nuntakaan keinoa,
tptmiden ilmisaamiseksi . . • mutta,,
nyt ryhdymme asiaan-aivan toisella;
tayalla;!"
. Dorothy istui hetkisen hiljaa.
"Olet oikeassa'', sanoi hän-sitten hi­taasti.;
''Sinä olet aina oikeassa. Se
tulee, olemaan hirveätä sinulle, miitta
tv>i mennä täydellä vauhdilla, ja Hai
kiiti tunteinaitomia kohtaloita kohti.
Kun nukkujat kolmisen tuntia
myöhemmin alkoivat heräillä, hän is­tui
yhä paikoillaan tuijottaen eteensä
valppain silmin. Päivän sanistaessa
kajasti heikko valo veden läpi. Levä
oli luuUa\^sti alkanut harventua.
Siellä täällä oli avonaisia päiviä. Pian
voisi vaaratta Jioustapinn
.70'
Yht'äkkiä, aivan aavistamatta,
kuului hirveä jyniähdys, ja kova tä­rähdys
x^apisutti Haita. Sanias3a_.&ö3h
eteen iln\estyi noin sadan jalaii pää­hän
ison aluksen runko. . E i ollut ai­kaa
hiljentää x^auhtia, eikä. muuttaa
suuntaakaan. Mutta silmänräpäykr
sessä, vaistomaisesti Howard oivalsi?
ainoan keinon \raaran välttämälseksii
ja toimi sen mukaan.
Varmalla kädellä; ja ponnistaen^
kaikki voimansa hän muutti ohjaus­tangon
v aseatoa j a antoi Hain painua^
syveniBiäUe, syvemmälle, syvemmälr
le . . . Epätoivoisesti hän koetti vält­tää
uhkaavaa vaaraa, ohjaamalla sea^
alitse — yhä syvenmiälle, kunnes,
edessäpäin näkyi jälleen nelvää vet­tä.
Hai sukelsi kuin nuoli aluksen kö­lin
ohi —-kosketti suhen yhtenä kau­histavana
silmänräpäyksenä — raa­paisi
sitä ilkeästi narahtaen — mutta,
irtaantui taas.
Sillä ei kuitenkaan oltu vaarasta
päästy.
Ohjaustanko käännettynä Hai,
kamppaili päästäkseen vedenpmtaa
kohti. Mutta sihnäys mittariin sa­noi
Ho\vardille, että syvyys kasvoi,
vaikka sen olisi pitänyt vähetä. Katse
taaksepäin osoitti, että musta run­ko
vielä oli aivan lähellä. Hai kal­listui
kallistumistaan; se oli nj't
nielkebi pystyasennossa. Kuului pur
toilevien esineiden kolinaa ja kova­kouraisesti
herätettyjen nukkujien
hätähuutoja. He kierivät toistensa
vaihtaa. Ja mitä tulee siihen toiseen yij. paiskaantuival vihdoin kok-
Loving — se oli varmasti, luutnantti
'Hiljaa, Jumalan tähden! — Me­riruohollakin
voi olla korvat. ~ Sinä.
et saa koskaan.piiolella hengenvedol-lasikaan
ilmaista sitä! Se saattaisi
hänet onnettomuuteen. Niin, se oli
todellakin hän. "Tunnetko hänet?"
Dorothy vii\ytteli vähän vastaus­taan.
• ,
"Kyllä. . sanoi hän yjhdpln hil-jaa.
'-Ti^nnen hänet.kyJläv H ä n ­hän
se. oikeastaan aiheutti Pprto Ri-conmatkani<'
''Aiheutti Porto. Ricon matkasi... ?"
"Niin — hän.— hän — liän tahtoi
mepnä naimisiin kapssani-rr- ja i^äni
olisi suonut minun suostuvan hänen
kosintaansa. Mutta — minä en voi­nut,
Franki Minä en voinet . . .
Tunsin sielussani, että sui,un täytyi
olla olemassa jossakin — sinun, ^ai-nqa,
j)^ jota. todella voin rakastaa —
ja siksi lähdin nMitkalle.—^ päästäk­seni
aatamasta hänelle rukkasia, ym­märrätkö,
j a . päästäkseni pois hänen
läheisyydestään. Ethän ole vihainen
siitä, Frank?"
''Vihainenko! Mistä syystä,? . . .
Mutta — jopa miaä olen tehnyt teko­sen,
kun oikein asiaa ajattelee. Olen
antanut sinulle mieheksi rangaistus­vangin
ja ryöstänyt parhaalta ystä­vältäni
naisen, jota hän rakasti."
Dorothy veti hänen kätensä huulil­leen.
"Vaiti, vaiti!/' sanoi hän. "Et saa
seikkaan, n i i n— eihän, ihmiseltä voi
ryiistää sellaista, mitä hän ei koskaan
ole, omistanut!"
Juuri sillä hetkellä muuttui koneen
ääni, Hovvard kumartui tarkasta­maan
voimamittajreita.
"Akkumulaattorit ovat täytetyt",
sanoi hän sulkien koneen. "Onpa jo
aika meidänkin mennä hetki^ksi le­volle."
,
ODOTTAMATON
JÄLLEENN.^KEMINEN
tulleet yhä vaateliaimmiksi. Vuosia. sen täytyy tapahtua, ymmärrän sen.
Estäneet vaatteet piti yhä olla yhtä
valkeita ja, ihmeellistä, elyiäkin,. Kä­si
aikoi loisinaan tutista ja silmät.
%dä emistä tuhrui5emmiksi,erotta-
«•aan puhdasta likaisesta. Reumatis-niikin
kolotteli jäseniä. Näin kesän-
* i se tavallisesti katosi. Milja
voihkai^i rohkeasti: "Eisuipkaan se
i^an vielä lopeta tähän paikkaan —
mitä huutia! Vanhwttaan se
vain rähjää oma palia,sisu!" Laurakin
J^u hiinelle lukenut jostakin, että
P>yKkiakan, sisu on pörolipeässä
heitetty- — sen piti ke^stäläjkestää ...
^lilja irvisteli peilikuvalleen kiehä
näyttäen. Ja samalla tuntui kuin jo-
*^ <jlisi sanonut: Työnny, työnny,
^am punkan ääreen ja, äkkiä,. lapset
ovat vielä alaikäisiä. — Laura ei ole,
Ei se riitä, että^ olet vapaa. Viatto­muutesi
täytyy tulla todistetuksi,
kunniasi tahrattomaksi!"
"Rakas, rohkea tyttöni!"
He olivat kot\^n ääneti, mutta sit­ten
Dpjothy jatkoi:
"Frank, sanohan, miten sinun oi­keastaan
onnistui paeta vankilasta?
— Sitä en ole milloinkaan voinut oi­kein
ymmärtää."'
. Ho\vard epäröi hetkisen.
"Kaikkea en voi sanoa sinulle", sa­noi
hän sitten. -'Se on toisen salai­suus,
mikä minun on säilytettävä. Sen
verran vain saatan sanoa sinulle —
että yksi tovereistani, eräs. upseeri
sUIä laivalla, jolla olin viinipksi pal­vellut
— ja vielä lisäksi toveri, josta
— melkein häpeän sanoa — en kos­kaan
yhdessä mylläkässä, Howard,
tarrautui tankoon välttyäkseen vis­kautumasta
sinne. Sekapäisenä, puo­leksi
tajuttomana ja kykenemättä kä­sittämään
mitä oli tapahtunut hänen^
onnistui kuitenkin pysyä tangossa,
vaikka pientä alusta heiteltiin puo­leen
ja toiseen: meri leikki Hailia
kulakissa.hiirellä. Tuntui siltä, kuia
koneet olisivat menneet kappaleiksi,
ja onnettomat matkalaiset olivat ah­taassa
veneessä, kuin. herneet palos­saan.
Luonnonvoimat, joita he eivät
kyenneet hallitsemaan, olivat ottaneet
heidät uhreikseen . . .
Tyyntä myrskyn jälkeen . . .
Kun How^d jälleen toipui, selye-
Kauan ennen päivännousua Ho­ward
oli jo jalkeilla. Hän oli niitä
ihmisiä, jotka voivat aina herätä mää­rätyllä
hetkellä, Nyt^hän oli pannut ni hänelle, että- Hai kellui hiljaa ve
sisäisen herätyskellonsa viisarin nel- den rajassa, vaikkakaan ei oikeassa
jän kohdalle, ja väsymyksestään huo- asennossa. Koneet olivat lakanneet
limatta hän heräsi muutamaa minuut- toimimasta, ja valo oli sammunut,
tia ennen tätä kellonlyömää. Heikko päivänsäde pilkisti tornin
Herättämättä ketään muista, jotka luukkujen läpi ja valaisi hävityksen
enemmän tai vähemmän epämukavis-. kauhistusta.
sa asennoissa nukkuivat lattialla, hän
nousi ensin tähystystorniin katso­maan
siellä olevia koneita. Sitten
liän meni kannelle tarkastamaan, oli-to
potkuri yhä puhdas, ja vihdoin oh-jaushyttiin.
Paikalleen asetuttuaan
hän painoi vipua, joka päästi veden
jX)hjasäiliöihin.
Ne täyttyivät nopeasti, j'a samalla
Suunniltaan tuskasta hän laskeutui
veneen sisäosaan, jossa oli aivan pi­meä,
ja huusi Dorothya,
"Täällä minä olen, Frank! ' tuli
heti vastaukseksi.
Hän haparoi ääntä kohti.
"Oletko loukkaantunut?" kysyi-hän
ääni vavisten.
" E i — ei, en usko— en ainakaan.
Hai painui; hiljaa vedenpinnan alle. paljoa." .Ääni oli heikko, mutta pe-
Meriruoho rapisi vielä hetkisen sen loton.
^''elä taiteilija eikä Sylvia^ rikkaan kaan oUut erikoisemmin pitänyt
^"va. Kyllä sinä vanMakl» vjelä. osoitti minulle koko oikeudenkäynnin
J^fkiät silkkitäkia, alla. ro»at«, mj«iT suurta ystävällisyyttä, ja. ^^h-aefnmin
' * : u-A^an milih tavalla.
Jatkuu.
doii^ topnistui hänen
se on yhdentekevää
millä tayalla,
valmistaa mi-sivuja.
vasten, mutta sekin ääni heik­keni
pianj ja sähkövalonheittäjän
hohteessa näkyi vaiö- nui^taai.kirkjis-ta
vettä pienten ikkuna-attJJcojeapafc
sun lasin läfi^, Km mUmi osoiittl.
viittäkymmentä jalkaa, Howard aa-
"Entä te muut Oletteko kaik­ki
hengissä? — Vastatkaa, kun ky-syji;
—Joyee?'*
Täällä ollaan, sir — ja Katfaleeci- •
m-yoSi
"Jackson?"