1943-12-25-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAU.\XTAINA, JOULUKUUN 25 PÄIVÄNÄ Sivu S
SAAPPAAT • • » •
Venäläinen kertomus, — Englannin kielestä suomentanut M A L V I I N A.
m x TV-AiNÖVITCH KRUTIL-AKIN
meni postitoimistoon ja astui
postiluukulla seisovan jonon, päähän,
pian hän havaitsikin seisovansa luutulla
tirkistellen ristikon takaa miellyttävän
näköisen, ruskeatukkaisen
tytön .kasvoihin.
"Teidän henkilöllisyystodisteenne''
sanoi tyttö miehen tehdaspassia
silmäiltyään ja sen takaisin heitet-lyään.
Ivan Ivanovitch kadotti jo
kaiken tarmonsa.
"Xähkääs, se on sillätavalla että
minä tulin tänne Vappujuhliin ja o-
^ttelen kirjeitä kotoa. Minä . .
"Onko teillä henkilöllisyystodistet-la?"
. .
'•Kyllä, kyllä minulla on."
"No, näyttäkää se sitten, toveri."
"En voi!".
Nyt Ivan Ivanovitch työnsi jo
päänsä aukosta sisälle ja kumartuneena
tytön puoleen sanoi kuiskaten:
"Olen piiloittanut sen saappaaseeni."
"Se ei kuulu minulle. Kirjeitä ei
^neta korttia näyttämättä."
"Hyvä kansalainen — olkaa kiltti
— ajatelkaa vielä kerran!"
"En voi. Se kuuluu sääntöihin."
"Se siis tahtoo sanoa, että minun
on otettava saappaat jaloistani?"
Ivan Ivanovitch astui luukulta.
Hän katseli tuskastuneena ympärilleen
suuressa hallissa. Ainoatakaan
istuinta ei ollut tyhjänä."
Hän riisui takkinsa ja huitaisi sillä
vähän pölyä lattialta, istahti lattialle
ja asetti salkkunsa takkinsa vieden,
jonka jälkeen hän alkoi kiskoa
•oikean jalan saapasta.
Eipä kestänyt kauankaan kun ihmiset
alkoivat parveilla hänen ympärillään
heitellen hänelle kysymyksiä.
"Mikä on hätänä? JXIiksi hän ottaa
saappaat jaloistaan?"
"Hän on varmaan nyrjäyttänyt
oikean nilkkansa ja yrittää saada sen
paikoilleen jälleen."
• "Eikö mitä", sanoi eräs juro kansalainen,
''Hikavarpaansa vain jomottavat."
"Liikavarpaansako? Ei suinkaan,
jotain lienee sinne takertunut!"
Ruskeatukkainen tyttö nyt vuorostaan
työnsi päänsä kirjeluukusta
ja seurasi Krutilkinin hommaa mie-
Jenkiintoisesti sekä suuresti huvitettuna.
Ivan Ivanovitch istui lattialla
Jakin karkeita aineita ja loi miehen
)^ se pysyi.
Tämä taru nyt ei ole oikein imar-
We\'aa miehelle paremmin kuin naimiinkaan,
herjaa vähän molempia,
^'utta Kaapro-vainaja, kertoi, että
"ainen luotiin — koiran hännestä, ja
m tapahtui näin:
jumala oli luonut'miehen ja
jämä ei yksin pärjännyt, niin juma-
^ ä ä t t i luoda hänelle avun. Ja
"•^ ei ollut oikein hy\'ää tarveainet-
^ saatavissa, päätti hän nukuttaa
•Jiiehen ja ottaa siltä kylkiluun ja te-
J^^ta siitä miehelle avun. Juuri kun
oli leikannut kylkiluun ja 'pan-
""l sen vierelleen, askaroiden vielä
•^ikuteiun kanssa, hiipi siihen koira
^'arasti sen luun. Mutta jumala
'^»"lasi sen ja lähti koiraa takaa aja-
""^"i j a saikin sitä hännästä kiinni,
tempasi siitä niin lujasti että
."'•i jäi käteen. Silloin jumala
^ ' ^ i tehdä naisen siitä. Niinkuin te-
^^|uita välipä tuolle mfstä nainen
hy\^ äiitä vain tuli.
ISOÄITI.
hikikarpaloiden kieriessä kasvoillaan.
Saapas ei ottanut lähteäkseen. Sitten
hän asetti vasemman jalkansa oikean
jalan saappaan kantapäähän,
kiskoi ja kiskoi, ja saapas alkoi jo
liikkua. Krutilkin oli jo voitonvarma,
mutta juuri \nlime vedolla saapas
jälleen tarttui lujasti kantapäähän.
"Huono onni", sanoi joukosta joku.
Sitten alkoi sadella neuvonantoja.
"Paina varpaan kohdalta — varpaan
kohdalta — varpaan kohdalta!"
hihkui lippulakkinen kansalainen.
"Varpaanko!" huudahti Krutilkin,
"kantapäässähän se vika on."
"On sääli ettette voi aukoa kengännauhojanne",
visersi neitonen.
' Ivan Ivanovitchia hikoilutti, ja hän
tunsi jo voimansa loppuneen. Hänen
yrityksensä olivat olleet turhat.
Saapas kun ei lähtenyt jalasta, niin se
ei lähtenyt, j a siinä kaikki. Hän tarkasteli
ympärillään olevaa yleisöä
hartain — rukoilevin silmin.
^'Kansalaiset!" hän sanoi. "Tover
i t ! " hän pyysi. "Auttakaal"
Joku rillejä ja kävelykeppiä käyt-t.'
iX'ä mies astui Ivan Ivanovitchin luo
ja tarttui kiinni hänen saappaaseensa
vetäen sen kuin jaksoi. Hän veti,
puhkui ja puhalteli eikä siitä ollut sen
kummempaa apua kuin e t t ä hänen
riHinsä putosivat. Hän katsoi sen
turhaksi ja j ä t t i sikseen. Toinen mies
riensi Ivan Ivanovitchin avuksi, mutta
turhaan. Seuraavana astni esiin
oikein suurikokoinen mies, jonka kädetkin
olivat suuret kuin lapiot ja
sormensa paksut. Hän alkoi kiskoa
saapasta. Yleisö oli vaiti ja seurasi
tarkasti. Jokaisesta näytti aivan päivänselvältä
että mies saa saappaan
pois, taikka koko säären — eli vaikkapa
molemmat. Ivan Ivanovitch
sulki kauhuissaan silmänsä. Sunri
mies oli. ottanut aimo otteen saappaasta
j a veti Krutilkinia pitkin hallin
lattiaa. Joka kerta kun hän vetäisi,
niin sama juttu uusiutui.
"Tuokaa ruuvipenkki!" huusi hän
karskisti.
Ivan Ivanoxntch lepuutti jalkaansa
lattialla kunnes mies veti häntä
uudelleen jalasta ja taas heitti sikseen.
"Tuokaa ruuvipenkki!" hihkui
hän uudelleen. "Pölkky tai mikä tahansa,
jotta hän P3^syy paikallaan!"
:\Iutta mitään sellaista ei ollut löydettävissä
postitoimistossa. Kymmenen
minuutin ajan hän veti Ivan
Ivanovitchia pitkin lattiaa yleisön
yhä seuratessa tätä ihmeellistä hommaa.
He olivat jo tehneet siten kaksi
kierrosta hallin j-mpäri, kun mies jo
lopulta kävi levähtämään.
"Sitä on mahdoton saada pois i l man
ruuvipenkkiä tai jotain sen tapaista",
sanoi hän huohottaen ja otsaltaan
hikeä pyyhkien. \'iisi henkilöä
astui joukosta esille ja vyötäisiltä
toisiaan kiinni pitäen ryhtyivät
Ivan Ivanovitchin tueksi. Suuri mies
oli ihastunut. "Xyt, nyt se kyllä
käy!."" sanoi hän tarttuen jälleen Ivanin
jalkaan ja ryhtyi kiskomaan. Koko
ihmisketju liikahti joka kiskaisul-la.
Kolme henkilöä liittyi lisäksi ketjuun
ja iso mies vielä kerran tarttui
Ivan Ivanovitchin saappaaseen. Se
jo liikahti, mutta ei vain antanut periksi.
Sitten hän jo pinnisti kaikki
voimansa ja kiskaisi kiukuis.saan, jolloin
saapas irtosi jalasta ja mies lensi
takamuksilleen lattialle saapas kädessään.
K(tko yleisö huokasi helpotuksesta.
Ivan Ivanovitch hyppäsi ylös.
^Otteita romaanista, joka ci ok vielä julkaistu.
K i r j . VIHTORI ROSSI
Paljon jupakkaa
Kun heräsin, niin ilma huoneessa
häämöitti maidonharniaana, ikäänkuin
sumussa. Unikukka istui sänkyni
vierellä, hänen lempeät kasvonsa
kuvastuivat sumun läpi, ja naisellinen
hellä käsi kosketteli hiuksiani.
" E i vaaraa. . . ei myöskään vaikeita
seurauksia", puheli miehen ääni
läheisyydessä. Se oli lääkäri, joka
sellaisia puheli. Kuulin hänen menevän
ja jälelle huoneeseen jäi Uni-kukka
yksin vuoteeni, äärelle.
Hiljaisuuden vallitessa selviinnyin
kokonaan ja siinä vähitellen muistui
mieleeni'kaikkii mitä oli tapahtunut-
Tiedottomuuteni aikana olin muuttanut
majaa ja Unikukka oli tullut
luokseni. Äkkiä pompposin ylös ja
sain hiukean vihlaisun päähäni.
"Malta mielesi ja pysy a l o i l l a s i . ..
älä liiku noin poukkoilemalla", hillitsi
Unikukka minua ja yritti asettaa
minua vuoteelle jälleen. Siitä ei kuitenkaan
tullut mitään. Äinistelty-äni
aikani, jäin kuin jäinkin jalkeille.
Unikukka kertoi koko tapahtumien
historian.
"Lauantai yönä oli tapahtunut
mellakoita poliisien ja lakkolaisten
riensi miehen luo ottaen häneltä saappaan
ja työntäen kätensä syvälle sen
sisään. Kopeloi saappaan terää, tir-kisteli
sinne sisälle, käänsi sen alassuin
ja ravisteli, mutta eihän siellä
mitään ollut.
"N'o, ei se ollutkaan tässä — ei täs-
;;ä saappaassa", mutisi hän itsekseen.
"Milvä ei ollut?" kysyi iso mies.
"Se olikin väärä saapas."
Iso mies jo aivan kalpeni. "Mitä
tarkoitatte?"
"Teidän on vedettävä vasemman
jalan saapas!"
"Toinenkin saapasko?" sai mies pelon
sekaisesti kysytyksi ja kiirehti samassa
pois postitoimistosta. Ivan
Ivanovitch istui jälleen lattialle. Hän
tunsi itsensä uupuneeksi, mutta rus-keatukkainen
tyttö postiluukulta ke-hoitteli
yleisöä sanoen: "Miksi siinä
jouten töllistelette? aliksi ette auta
häntä?"'
Joukosta astui esiin toinen mies.
Pienempi tällä kertaa. Hän astui
Ivan Ivanovitchin luo, kgäri hihansa
ylös ja otti hyvän otteen hänen saappaastaan.
Yleisö seurasi jännittyneenä.
Pieni mies kiskaisi kerran —
ja saapas lähti jalasta. Koko yleisö-ällistyi.
Pieni mies katsoi heihin
ylenkatseella, ja siirtyi sanaakaan
puhumatta ovelle.
"Millainen voima!" sanoi yksi
Ivan Ivanovitchia lähestynyt kansalainen.
"Mikä minua kiinnostaa erikoisesti,
on saada tieää miten se voi
olla mahdollista että oikean jalan
saapas oli niin lujassa kun taasen vasemman
jalan .saapas lähti noin yks'
kaks!""
"Siksi että oikea .saapas on 39: n
ja vasen 41:n numeron"', vastasi Ivan.
"Kuinka se voi olla mahdollista?"
••Minulle sattui erehdys suutari.s-sa."
Sukkasillaan, saappaat kainalossa
käveli Ivan Ivanovitch postiluukulle
työntiien esille korttinsa.
••Kirjeeni!"'
Tyttö tarkasti henkilöllisyyskor-tin
— tarkasti tulleen postin — ja
huomautti välinpitämättömästi:
" E i ole postia Krutilkinille."
välillä, useita oli loukkaantunut ja
yksi henkilö kuollutkin saamistaan
vammoista . . ."
Ja Unikukka sekoitti lusikalla sähisevää
juomalasia ja heti kun sähinä
oli lakannut, pakoitti hän sen minun
ottamaan. Sitten hän jatkoi:
"'ja ^mikä kummallisinta, sinusta
aiottiin tehdä murhaaja."
•'Juoskoot suolle, pöllöt!" sanoin.
"Elä sano noin. S,vyte oli vakavaa
laatua. Sinun vapauttamisestasi minä
jouduin mcrksamaan kalliin hinnan."
^
"Kuinka niin?"" kysyin vallan
kummissani.
Unikukka, toi käteeni sanomalehden
ja näytti meidän molempien kuvaa
etusivulla.
Otin lehden ja tarkastelin tekstiä
kuvan alla. Siinä me molennnat todellakin
olimme. Nauroin makeasti,
mitäs muutakaan. ]Mutta kun silmäni
sattuivat kuvan alla nimeen, niin
siinä ei sanottu Unikukka. mutta
lehdessä seisoi ^Irs. Gunningham. Ja
nimen perään lueteltiin joukko yhteiskunnallista
mainetta y.m.
Osoitin lehteä ladj^lle ja sanoin nasevasti,
kuten kannattikin:
"Onko tämä sinun nimesi?"
"Onpo • tietenkin, — miksi?"", . .
ja Unikukka. katseli minua silmät
pyöreinä.
" E t t ä sinäkö olet Mrs?"" korostin
vielä nasevammin.
"Olenpa niinkin . . ."'
Rutistin lehden ja paiska.^^in sen
menemään, tartuin tukkaani ja kävelin
lattialla edestakaisin. Kiukkuni
kiehui, ja kun aikani siinä puuskut-tain
olin harppaillut, niin i.skin silmieni
tuikean katseen Unikukan pc-lästyneisiiin
silmiin ja lävistin niitä
kiukkuni hirmuisella voimalla. ,
"Sinä . . . ! Sinä . . .! . . . Etkö sinä
ollenkaan tiedä huutia! . . . Sinä, toi-
,sen miehen akka, sinä kuljet ja kujertelet
yökaudet muiden miesten kanssa,
y ö k a u d e t . . . häh! . . ."
Olisin minä mielelläni paljon muutakin
sanonut, mutta läkähdyin, nielin
tyhjää vain ja nikottelin.
" X ' 0 , no, malta mielesi. Alle hyvä.
'.\Vä. innostu noin. se ei ole sinulle terveellistä,
kohta näin pyörtymi.sen jälkeen.'"
Ja ,.hän tarttui hellästi vartalooni
sylJn-kiinni, ja minä aivan selvään
näin hänen kauniiden huuliensa
hymyssä veitikan ilkamoivan sitä sa-noes.
saan. Tuo naisellinen viehättävä
hymy minua vihlaisi kuin veitsellä.
Mielelläni olisin hypänn}^ vaikka
järveen ja ottanut kylmän kylvyn,
tahi olisin katseeni siveellisen voiman
mahdilla rutistanut hänet maa.ssa makaamaan
ja minulta armoa anomaan.
Mutta kumpikaan näistä haluistani
ei käynyt keliin sillä hetkellä. \'että
puuttui huoneesta, eikä katseessani
ollut kylliksi pontta. Hento nuinen
sensijaan lujitti otettaan vartaloni
ympärillä ja ohjaili ystävälli.^esti minua
sänkyyn, josta äsken olin noussut
riehumaan.
Istuimme sängynlaidalle molemmat.
Unikukka puhui:
"Rupea pitkällesi vuoteelle, 'makaa
hetkinen ja rauhoitu.'' Ja lempeä
kätönen silitteli ohimoltani hiusten
rajoilta. "Kuinka sinä noin tarpeelta
kiihotuit"', nuhteli hän rauhoittaen.
Lieneekö pääni ollut pyörällä polii-
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 25, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1943-12-25 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki431225 |
Description
| Title | 1943-12-25-05 |
| OCR text | LAU.\XTAINA, JOULUKUUN 25 PÄIVÄNÄ Sivu S SAAPPAAT • • » • Venäläinen kertomus, — Englannin kielestä suomentanut M A L V I I N A. m x TV-AiNÖVITCH KRUTIL-AKIN meni postitoimistoon ja astui postiluukulla seisovan jonon, päähän, pian hän havaitsikin seisovansa luutulla tirkistellen ristikon takaa miellyttävän näköisen, ruskeatukkaisen tytön .kasvoihin. "Teidän henkilöllisyystodisteenne'' sanoi tyttö miehen tehdaspassia silmäiltyään ja sen takaisin heitet-lyään. Ivan Ivanovitch kadotti jo kaiken tarmonsa. "Xähkääs, se on sillätavalla että minä tulin tänne Vappujuhliin ja o- ^ttelen kirjeitä kotoa. Minä . . "Onko teillä henkilöllisyystodistet-la?" . . '•Kyllä, kyllä minulla on." "No, näyttäkää se sitten, toveri." "En voi!". Nyt Ivan Ivanovitch työnsi jo päänsä aukosta sisälle ja kumartuneena tytön puoleen sanoi kuiskaten: "Olen piiloittanut sen saappaaseeni." "Se ei kuulu minulle. Kirjeitä ei ^neta korttia näyttämättä." "Hyvä kansalainen — olkaa kiltti — ajatelkaa vielä kerran!" "En voi. Se kuuluu sääntöihin." "Se siis tahtoo sanoa, että minun on otettava saappaat jaloistani?" Ivan Ivanovitch astui luukulta. Hän katseli tuskastuneena ympärilleen suuressa hallissa. Ainoatakaan istuinta ei ollut tyhjänä." Hän riisui takkinsa ja huitaisi sillä vähän pölyä lattialta, istahti lattialle ja asetti salkkunsa takkinsa vieden, jonka jälkeen hän alkoi kiskoa •oikean jalan saapasta. Eipä kestänyt kauankaan kun ihmiset alkoivat parveilla hänen ympärillään heitellen hänelle kysymyksiä. "Mikä on hätänä? JXIiksi hän ottaa saappaat jaloistaan?" "Hän on varmaan nyrjäyttänyt oikean nilkkansa ja yrittää saada sen paikoilleen jälleen." • "Eikö mitä", sanoi eräs juro kansalainen, ''Hikavarpaansa vain jomottavat." "Liikavarpaansako? Ei suinkaan, jotain lienee sinne takertunut!" Ruskeatukkainen tyttö nyt vuorostaan työnsi päänsä kirjeluukusta ja seurasi Krutilkinin hommaa mie- Jenkiintoisesti sekä suuresti huvitettuna. Ivan Ivanovitch istui lattialla Jakin karkeita aineita ja loi miehen )^ se pysyi. Tämä taru nyt ei ole oikein imar- We\'aa miehelle paremmin kuin naimiinkaan, herjaa vähän molempia, ^'utta Kaapro-vainaja, kertoi, että "ainen luotiin — koiran hännestä, ja m tapahtui näin: jumala oli luonut'miehen ja jämä ei yksin pärjännyt, niin juma- ^ ä ä t t i luoda hänelle avun. Ja "•^ ei ollut oikein hy\'ää tarveainet- ^ saatavissa, päätti hän nukuttaa •Jiiehen ja ottaa siltä kylkiluun ja te- J^^ta siitä miehelle avun. Juuri kun oli leikannut kylkiluun ja 'pan- ""l sen vierelleen, askaroiden vielä •^ikuteiun kanssa, hiipi siihen koira ^'arasti sen luun. Mutta jumala '^»"lasi sen ja lähti koiraa takaa aja- ""^"i j a saikin sitä hännästä kiinni, tempasi siitä niin lujasti että ."'•i jäi käteen. Silloin jumala ^ ' ^ i tehdä naisen siitä. Niinkuin te- ^^|uita välipä tuolle mfstä nainen hy\^ äiitä vain tuli. ISOÄITI. hikikarpaloiden kieriessä kasvoillaan. Saapas ei ottanut lähteäkseen. Sitten hän asetti vasemman jalkansa oikean jalan saappaan kantapäähän, kiskoi ja kiskoi, ja saapas alkoi jo liikkua. Krutilkin oli jo voitonvarma, mutta juuri \nlime vedolla saapas jälleen tarttui lujasti kantapäähän. "Huono onni", sanoi joukosta joku. Sitten alkoi sadella neuvonantoja. "Paina varpaan kohdalta — varpaan kohdalta — varpaan kohdalta!" hihkui lippulakkinen kansalainen. "Varpaanko!" huudahti Krutilkin, "kantapäässähän se vika on." "On sääli ettette voi aukoa kengännauhojanne", visersi neitonen. ' Ivan Ivanovitchia hikoilutti, ja hän tunsi jo voimansa loppuneen. Hänen yrityksensä olivat olleet turhat. Saapas kun ei lähtenyt jalasta, niin se ei lähtenyt, j a siinä kaikki. Hän tarkasteli ympärillään olevaa yleisöä hartain — rukoilevin silmin. ^'Kansalaiset!" hän sanoi. "Tover i t ! " hän pyysi. "Auttakaal" Joku rillejä ja kävelykeppiä käyt-t.' iX'ä mies astui Ivan Ivanovitchin luo ja tarttui kiinni hänen saappaaseensa vetäen sen kuin jaksoi. Hän veti, puhkui ja puhalteli eikä siitä ollut sen kummempaa apua kuin e t t ä hänen riHinsä putosivat. Hän katsoi sen turhaksi ja j ä t t i sikseen. Toinen mies riensi Ivan Ivanovitchin avuksi, mutta turhaan. Seuraavana astni esiin oikein suurikokoinen mies, jonka kädetkin olivat suuret kuin lapiot ja sormensa paksut. Hän alkoi kiskoa saapasta. Yleisö oli vaiti ja seurasi tarkasti. Jokaisesta näytti aivan päivänselvältä että mies saa saappaan pois, taikka koko säären — eli vaikkapa molemmat. Ivan Ivanovitch sulki kauhuissaan silmänsä. Sunri mies oli. ottanut aimo otteen saappaasta j a veti Krutilkinia pitkin hallin lattiaa. Joka kerta kun hän vetäisi, niin sama juttu uusiutui. "Tuokaa ruuvipenkki!" huusi hän karskisti. Ivan Ivanoxntch lepuutti jalkaansa lattialla kunnes mies veti häntä uudelleen jalasta ja taas heitti sikseen. "Tuokaa ruuvipenkki!" hihkui hän uudelleen. "Pölkky tai mikä tahansa, jotta hän P3^syy paikallaan!" :\Iutta mitään sellaista ei ollut löydettävissä postitoimistossa. Kymmenen minuutin ajan hän veti Ivan Ivanovitchia pitkin lattiaa yleisön yhä seuratessa tätä ihmeellistä hommaa. He olivat jo tehneet siten kaksi kierrosta hallin j-mpäri, kun mies jo lopulta kävi levähtämään. "Sitä on mahdoton saada pois i l man ruuvipenkkiä tai jotain sen tapaista", sanoi hän huohottaen ja otsaltaan hikeä pyyhkien. \'iisi henkilöä astui joukosta esille ja vyötäisiltä toisiaan kiinni pitäen ryhtyivät Ivan Ivanovitchin tueksi. Suuri mies oli ihastunut. "Xyt, nyt se kyllä käy!."" sanoi hän tarttuen jälleen Ivanin jalkaan ja ryhtyi kiskomaan. Koko ihmisketju liikahti joka kiskaisul-la. Kolme henkilöä liittyi lisäksi ketjuun ja iso mies vielä kerran tarttui Ivan Ivanovitchin saappaaseen. Se jo liikahti, mutta ei vain antanut periksi. Sitten hän jo pinnisti kaikki voimansa ja kiskaisi kiukuis.saan, jolloin saapas irtosi jalasta ja mies lensi takamuksilleen lattialle saapas kädessään. K(tko yleisö huokasi helpotuksesta. Ivan Ivanovitch hyppäsi ylös. ^Otteita romaanista, joka ci ok vielä julkaistu. K i r j . VIHTORI ROSSI Paljon jupakkaa Kun heräsin, niin ilma huoneessa häämöitti maidonharniaana, ikäänkuin sumussa. Unikukka istui sänkyni vierellä, hänen lempeät kasvonsa kuvastuivat sumun läpi, ja naisellinen hellä käsi kosketteli hiuksiani. " E i vaaraa. . . ei myöskään vaikeita seurauksia", puheli miehen ääni läheisyydessä. Se oli lääkäri, joka sellaisia puheli. Kuulin hänen menevän ja jälelle huoneeseen jäi Uni-kukka yksin vuoteeni, äärelle. Hiljaisuuden vallitessa selviinnyin kokonaan ja siinä vähitellen muistui mieleeni'kaikkii mitä oli tapahtunut- Tiedottomuuteni aikana olin muuttanut majaa ja Unikukka oli tullut luokseni. Äkkiä pompposin ylös ja sain hiukean vihlaisun päähäni. "Malta mielesi ja pysy a l o i l l a s i . .. älä liiku noin poukkoilemalla", hillitsi Unikukka minua ja yritti asettaa minua vuoteelle jälleen. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Äinistelty-äni aikani, jäin kuin jäinkin jalkeille. Unikukka kertoi koko tapahtumien historian. "Lauantai yönä oli tapahtunut mellakoita poliisien ja lakkolaisten riensi miehen luo ottaen häneltä saappaan ja työntäen kätensä syvälle sen sisään. Kopeloi saappaan terää, tir-kisteli sinne sisälle, käänsi sen alassuin ja ravisteli, mutta eihän siellä mitään ollut. "N'o, ei se ollutkaan tässä — ei täs- ;;ä saappaassa", mutisi hän itsekseen. "Milvä ei ollut?" kysyi iso mies. "Se olikin väärä saapas." Iso mies jo aivan kalpeni. "Mitä tarkoitatte?" "Teidän on vedettävä vasemman jalan saapas!" "Toinenkin saapasko?" sai mies pelon sekaisesti kysytyksi ja kiirehti samassa pois postitoimistosta. Ivan Ivanovitch istui jälleen lattialle. Hän tunsi itsensä uupuneeksi, mutta rus-keatukkainen tyttö postiluukulta ke-hoitteli yleisöä sanoen: "Miksi siinä jouten töllistelette? aliksi ette auta häntä?"' Joukosta astui esiin toinen mies. Pienempi tällä kertaa. Hän astui Ivan Ivanovitchin luo, kgäri hihansa ylös ja otti hyvän otteen hänen saappaastaan. Yleisö seurasi jännittyneenä. Pieni mies kiskaisi kerran — ja saapas lähti jalasta. Koko yleisö-ällistyi. Pieni mies katsoi heihin ylenkatseella, ja siirtyi sanaakaan puhumatta ovelle. "Millainen voima!" sanoi yksi Ivan Ivanovitchia lähestynyt kansalainen. "Mikä minua kiinnostaa erikoisesti, on saada tieää miten se voi olla mahdollista että oikean jalan saapas oli niin lujassa kun taasen vasemman jalan .saapas lähti noin yks' kaks!"" "Siksi että oikea .saapas on 39: n ja vasen 41:n numeron"', vastasi Ivan. "Kuinka se voi olla mahdollista?" ••Minulle sattui erehdys suutari.s-sa." Sukkasillaan, saappaat kainalossa käveli Ivan Ivanovitch postiluukulle työntiien esille korttinsa. ••Kirjeeni!"' Tyttö tarkasti henkilöllisyyskor-tin — tarkasti tulleen postin — ja huomautti välinpitämättömästi: " E i ole postia Krutilkinille." välillä, useita oli loukkaantunut ja yksi henkilö kuollutkin saamistaan vammoista . . ." Ja Unikukka sekoitti lusikalla sähisevää juomalasia ja heti kun sähinä oli lakannut, pakoitti hän sen minun ottamaan. Sitten hän jatkoi: "'ja ^mikä kummallisinta, sinusta aiottiin tehdä murhaaja." •'Juoskoot suolle, pöllöt!" sanoin. "Elä sano noin. S,vyte oli vakavaa laatua. Sinun vapauttamisestasi minä jouduin mcrksamaan kalliin hinnan." ^ "Kuinka niin?"" kysyin vallan kummissani. Unikukka, toi käteeni sanomalehden ja näytti meidän molempien kuvaa etusivulla. Otin lehden ja tarkastelin tekstiä kuvan alla. Siinä me molennnat todellakin olimme. Nauroin makeasti, mitäs muutakaan. ]Mutta kun silmäni sattuivat kuvan alla nimeen, niin siinä ei sanottu Unikukka. mutta lehdessä seisoi ^Irs. Gunningham. Ja nimen perään lueteltiin joukko yhteiskunnallista mainetta y.m. Osoitin lehteä ladj^lle ja sanoin nasevasti, kuten kannattikin: "Onko tämä sinun nimesi?" "Onpo • tietenkin, — miksi?"", . . ja Unikukka. katseli minua silmät pyöreinä. " E t t ä sinäkö olet Mrs?"" korostin vielä nasevammin. "Olenpa niinkin . . ."' Rutistin lehden ja paiska.^^in sen menemään, tartuin tukkaani ja kävelin lattialla edestakaisin. Kiukkuni kiehui, ja kun aikani siinä puuskut-tain olin harppaillut, niin i.skin silmieni tuikean katseen Unikukan pc-lästyneisiiin silmiin ja lävistin niitä kiukkuni hirmuisella voimalla. , "Sinä . . . ! Sinä . . .! . . . Etkö sinä ollenkaan tiedä huutia! . . . Sinä, toi- ,sen miehen akka, sinä kuljet ja kujertelet yökaudet muiden miesten kanssa, y ö k a u d e t . . . häh! . . ." Olisin minä mielelläni paljon muutakin sanonut, mutta läkähdyin, nielin tyhjää vain ja nikottelin. " X ' 0 , no, malta mielesi. Alle hyvä. '.\Vä. innostu noin. se ei ole sinulle terveellistä, kohta näin pyörtymi.sen jälkeen.'" Ja ,.hän tarttui hellästi vartalooni sylJn-kiinni, ja minä aivan selvään näin hänen kauniiden huuliensa hymyssä veitikan ilkamoivan sitä sa-noes. saan. Tuo naisellinen viehättävä hymy minua vihlaisi kuin veitsellä. Mielelläni olisin hypänn}^ vaikka järveen ja ottanut kylmän kylvyn, tahi olisin katseeni siveellisen voiman mahdilla rutistanut hänet maa.ssa makaamaan ja minulta armoa anomaan. Mutta kumpikaan näistä haluistani ei käynyt keliin sillä hetkellä. \'että puuttui huoneesta, eikä katseessani ollut kylliksi pontta. Hento nuinen sensijaan lujitti otettaan vartaloni ympärillä ja ohjaili ystävälli.^esti minua sänkyyn, josta äsken olin noussut riehumaan. Istuimme sängynlaidalle molemmat. Unikukka puhui: "Rupea pitkällesi vuoteelle, 'makaa hetkinen ja rauhoitu.'' Ja lempeä kätönen silitteli ohimoltani hiusten rajoilta. "Kuinka sinä noin tarpeelta kiihotuit"', nuhteli hän rauhoittaen. Lieneekö pääni ollut pyörällä polii- |
Tags
Comments
Post a Comment for 1943-12-25-05
